Viime aikoina tapahtunutta

Aika tuntuu kiitävän hirmuista vauhtia enkä enää itsekään kunnolla muista, mitä kaikkea ollaan viime aikoina tehty. Mutta katsotaanpa mitä on mieleen jäänyt.

Viime viikon perjantai jäi eräiden tiettyjen bongausten takia hyvin mieleen. Menimme Luukkiin lenkille ja ajattelin samalla tehdä jäljen Kipille. Olin juuri valinnut hyvän paikan janalle, kun sinne janan suuntaan luikerteli kyy. Jotenkin siinä sitten meni halu tehdä jälkeä ainakaan juuri siihen kohtaan. Lähdimme ensin lenkille vähän eri puolelle Luukkia. Ja miltei talloimme lenkkipolulla kyynpoikasen päälle. Sellainen pieni vaalea matonen siinä vähän pikkuruista päätään nosteli. Jännä kun en ole ennen Luukissa elävään käärmeeseen törmännyt, vaikka kaverit ovat kertoneet, että koko Luukki on käärmeitä täynnä. Aiemmin olin nähnyt siellä vain yhden yliajetun kyyn, josta erottui enää sahalaitakuvio vasten asfalttia. Kaunis ja lämmin ilma oli nyt ilmeisesti saanut kyyt liikkeelle. Päätin treenata Kipillä pelkkiä keppejä kotipihalla ja niin myös tein. Mutta päivän kyyhavainnot eivät tuohon jääneet, vaan kotikulmilla vielä ajoin autolla yhden luikertelevan kyyn ohi. Eipä niitä oikein karkuun pääse, mutta en kyllä ennen ole kolmessa eri paikassa samana päivänä kyyhyn törmännyt.

Viime viikon lauantaina osallistuimme Kipin kanssa Ulla Kaukosen pitämälle hyppytekniikkakurssille Tuusulassa. Vinskin kanssa olen aiemmin käynyt peruskurssin ja jatkokurssin, mutta hyvä oli taas kerrata teoriaa. Harjoitteena meillä oli ensimmäisellä kierroksella set point, jota Kipi hyppäsi välillä ihan hyvin ja välillä vähän jäykästi. Seuraavalla kierroksella tehtiin perussarjaa, jossa tuli näkyviin toispuoleisuutta, Kipi käytti oikeaa puolta huonommin.

Ohjeeksi saimme treenata nyt aluksi erityisesti set pointia, jossa treenataan painonsiirtoa takaosalle, mikä on tärkeää pk-hypyn ponnistusta ajatellen. 4-5 toistoa per harjoitus. Muuten ohjeeksi tuli antaa Kipille vielä aikaa (mikä ei ollut yllätys) ja liikuttaa sitä myös vaikeassa maastossa, esimerkiksi hakkuuaukealla. Ulla kysyi, mihin suuntaan Kipi ulkoillessaan tekee kaarrokset, ja mietin, että oikeallehan se usein kaartaa. Ja tekee myös hyvin tiukkoja käännöksiä kovasta vauhdista, sellaisia paimenmaisia syöksähdyksiä. Oli nyt sitten mokoma saanut itsensä taas juntturaan, vaikka oli huhtikuussa hyvässä kunnossa Marin käsittelyssä ollessaan ja Mari oli sitä mieltä, että se voisi hyvinkin odottaa seuraavaa käsittelyä heinäkuulle asti, jolloin meillä on aika Piiralle. Mutta Ulla totesi, että ennen heinäkuuta kannattaa jo jossain käydä. Olinkin jo vähän rypistellyt otsaani, kun Kipi näytti taas viime aikoina käyttävän takapäätään huonommin, mutta toispuoleisuutta en ollut huomannut.

Voi myös olla hieman haastavaa treenata set pointia jatkossa. Seuran agilitykentällä on hyppyrimat nykyään lukkojen takana, eikä pelkillä siivekkeillä mitään tee. Taas yksi huononnus harrastusmahdollisuuksiin, murr! Kun olisi niin tärkeää treenata hyppytekniikka kuntoon ennen kuin joskus ottaa metrin pk-hyppyä. Jos sinne asti koskaan pääsemme muutenkaan...En epäile, etteikö Kipi pääsisi metrin yli vaikka heti, mutta metristä en aio sitä hyppyyttää ennen kuin sen kroppa on vielä valmiimpi ja jumiton, ja tekniikkaa treenattu ensin matalammalta. Joskus olen pihalle rakentanut perussarjan jogurttiämpäreiden päälle laitetuista puurimoista, mutta set point on vähän vaikeampi rakentaa samoista aineksista. No, täytyy kehittää jotain.

Set point

Tiistaina tein kaikille koirille jäljet kuivaan kangasmetsään. Kipille ja Vinskille 3+1 keppiä, eli viimeinen vain varakeppinä siltä varalta, ettei kolmonen nouse. Jäljillä oli pituutta ehkä puolisen kilometriä. Snoopylla vähän vähemmän ja kaksi keppiä. Kaikki olivat päteviä poikia ja jäljestivät hyvin ja nostivat kaikki kepit. Kipillä oli jäljellä myös terävä kulma, jonka se meni kuin juna.

Keskiviikkona oli ohjatut tottistreenit Marketanpuistossa. Tässä vaiheessa huomasin, että Kipin toispuoleisuus alkoi näkyä jo lenkilläkin, se käveli välillä vinoon. Päätin olla treenaamatta sillä mitään, mutta ajatuksena oli käyttää se kaksi kertaa kentällä leikkimässä tovi. Ensimmäisen kierroksen jälkeen päätin, ettei kannata tehdä edes sitä enempää, kun koira ei ole täysin kunnossa ja saattaa tapahtua väärää tunneoppimista. Vaikka sitä on Kipin osalta jo tainnut tapahtua vaikka miten monta kertaa...Otin sitten Vinskin kentälle Kipin sijasta ja teimme liikkeestä maahanmenoja, aika pitkän seuruun ja loppuun vauhtiluoksetulon. Hyvällä asenteella teki, mutta edelleen niissä käännöksissä oli väljyyttä. Huomaan muutenkin, että liikkeisiin on tullut huolimattomuutta nyt, kun olen motivoinut Vinskiä ruokakuppitreeneillä. Ei se enää tee täsmällisesti vaikka osaisi kyllä. Ei ole helppoa löytää tasapainoa tekniikan ja asenteen välillä.

Kolme pöllöä Marketanpuistossa

Kipi laitettiin siis kokonaan treenitauolle, ja lenkitkin on pidetty suht kevyinä. Muihin puuhiin se kyllä on päässyt mukaan. Eilen olimme humputtelemassa Helsingissä. Cafe Regatassa oli tarjolla elävää musiikkia, ja kun tiesin paikan koiraystävälliseksi, niin Kipi pääsi mukaan. Sateinen sää muuttui aurinkoiseksi juuri ennen reissuun lähtöä, ja oli mukavaa nauttia merestä, auringosta ja musiikista. Rapsutuksia ja paijauksiakin Kipi sai yleisöltä.

Kävimme myös katsastamassa Sibelius-monumentin, ja siellä meitä tuli moikkaamaan muuan pieni koiraherra, jota Kipi yritti saada mukaan villiin painiin. Ei oikein vanhempi herra lämmennyt painille, mutta mukava kohtaaminen muuten kyllä. Pikkukoira oli leikattu uros, muuten en tiedä mikä Kipin mielipide siitä olisi ollut.

Helsingin reissulla kävimme vielä koko lauman kanssa puistokävelyllä, ja Vinski treenasi vähän tokoa samalla. Olipas älyttömän kiva reissu, uusia kokemuksia etenkin Kipille, ja minä sain fiilistellä hienoja musiikkiesityksiä mukavassa miljöössä ja auringossa. Paistattelimme hetken myös rantakivellä ja kun tupsahdimme siitä takaisin tielle, niin estin Kipiä joutumasta törmäyskurssille erään hölkkääjän kanssa, jonka sitten tunnistin Erkki Tuomiojaksi. On se pääkaupunki niin eri maailma, ja hirmu harvoin siellä tulee käytyä, vaikka se noinkin lähellä on.

Tänään Kipi pääsi Marin käsittelyyn, kun onneksi sain sille ajan näin pian. Tässä vaiheessa olin jo vakuuttunut, että koko koira on umpisolmussa, mutta ei se niin jumissa ollut kuin pelkäsin. Vilkaistuaan Kipiä ja laskettuaan kätensä sen pään päälle Mari ilmoitti heti, että sillä surraa päässä. Lujaa. Eli koko koira oli hormoniensa vallassa. Outoudet takapään käytössäkin saattavat selittyä eturauhasvaivoilla. Ja kun tällä viikolla myös löysin makkarista pissalätäkön, jota epäilen Kipin tekoseksi, niin pissanäytteen kyllä vähintään kiikutan ensi viikolla eläinlääkärin tutkittavaksi, ellen sitten koko koiraa samalla. Muuten en mitään pissavaivoja ole Kipillä nyt huomannut. Viime vuoden keväänähän sillä oli virtsatietulehdus ja eturauhanenkin tuntui silloin vähän turpealta, joten on sillä näköjään taipumusta sekoittaa keväisin päänsä hormonien takia.

Oli Kipillä jumejakin, ja oikea puoli oli vasenta kireämpi. Kipi vastusti välillä käsittelyä silloin, kun joku jumi oli juuri aukeamassa, mutta suuren osan käsittelystä se makoili autuaan näköisenä silmät ummessa. On se hyvä kun on tuollaisia taikanäppejä olemassa.

Vinski oli mukana, kun halusin mielipiteen siitä, pitäisikö sille varata oma aika lähiaikoina. Se on jo pitkään ollut hyvässä kunnossa liikkumisensa suhteen ja on käyttänyt vain hyvin vähän selkävaivasta kielivää tasajalkalaukkaa, jota se käyttää sellaisessa vauhdissa, jossa koira yleensä ravaa. Nyt olin huomannut, että laukka on aavistuksen lisääntynyt ja että Vinski myös satunnaisesti otti vaihtoaskeleita toisella takajalallaan rytminmuutoksissa. Ja olihan sillä ristiluun alueella, kyljessä ja toisen takajalan polvessa jumia. Mari ehti hoitaa senkin pikakäsittelyllä, joten ei ihan heti tarvitse varata sille omaa aikaa.

Olipa silmiä avaava käynti. Olen taas viime aikoina ihmetellyt, kun Kipi on tehnyt tottista puolivaloilla. Mutta eihän se ole kovin vastaanottavainen kyennyt olemaan, kun mieli on ollut enemmän tytöissä kuin tottiksessa. Osittain olen sen itsekin tiedostanut, mutten ihan koko laajuudessaan kuitenkaan. Hajut kiinnostavat lenkeillä kaikkia poikia kovasti, ja välillä niitä joutuu patistamaan jatkamaan matkaa. Täytyy nyt vielä tiukemmin rajoittaa nuuskimaan jäämistä. Ongelmana tässä on vähän se, että olen aika kiltti koiranomistaja ja jo lapsuudessa omaksunut koirakirjoista tiedon, että koirien täytyy saada nuuskia hajuja, se merkitsee niille samaa kuin ihmisille sanomalehden lukeminen - ja miten voi kieltää keneltäkään kaiken informaation!? :D

Jumit tietenkin myös ovat haitanneet harrastamista. Ja erityisen hidastava tekijä ne olivat Kipin varhaisessa teini-iässä, jolloin se ei ole ollut oppimisalueella pahojen jumien takia. Pentuajan törmäilyiden takia Kipi on vieläkin tavallista alttiimpi jumeille, vaikka kokonaistilanne on huomattavasti parempi nyt. Hyvin pentumainenkin Kipi vielä on, muutkin ovat samaa sanoneet, ja myös Mari tänään sen totesi. Paljon on esteitä voitettavana, mutta toivottavasti pääsemme vielä treenaamaan täysillä ja pääsen näkemään sen todellisen Kipin hormonihuurujen, jumien ja pentumaisuuden takana! Koska tiedän, että sieltä löytyy koira, jolla on potentiaalia, onhan se sitä jo väläytellyt. Maastossa Kipi on jo aika hyvällä mallilla ja on sen suhteen myös kyennyt oppimaan uutta paremmin kuin tottiksessa, jotenkin sen on helpompi sulkea pois häiritsevät tekijät maastossa. Siinä sitä onkin itselle haastetta, että oppii näkemään, milloin Kipin kanssa ei kannata ollenkaan lähteä tottistreeneihin.

Viime viikolla ja nyt alkuviikosta ovat koirat myös päässeet uimaan.

BH-kokeessa

Eilisiltana osallistuimme Vinskin kanssa BH-kokeeseen Nummelassa. Siksipä olisin halunnut yhden kerran treenata sitä henkilöryhmääkin ennen koetta, mutta treenin peruuntumisesta johtuen mentiin nyt sitten treenaamatta. No, eihän se nyt täysin uusi juttu Vinskille ole tietenkään, on sitä joskus aiemmin jonkun kerran treenattu. Kaupunkiosuutta emme myöskään mitenkään erikseen treenanneet ennen koetta, luotin siihen, että meneehän se ilmankin.

Kokeessa oli leppoisa ilmapiiri, mukavaa juttuseuraa ja sää kohdillaan. Tuomarin lisäksi paikalla oli harjoitusarvostelija, minkä takia aikaa kului huomattavasti tavallista enemmän. Meidän tottisvuoro koitti toisessa parissa, ja siinä kentälle menoa odottaessa tuntui edellisen parin arvostelu kestävän ikuisuuden. Sitten vielä kentällä jouduimme odottamaan pitkään ilmoittautumaan pääsyä, kun tuomari ja harjoitusarvostelija neuvottelivat.

Vinskin pariksi sattui kokeen ainoa sakemanni, joka kylläkin oli rauhallinen tapaus ja välinpitämätön Vinskiä kohtaan, samoin kuin Vinski sitä. Pitkä odottelu ilmeisesti vaikutti Vinskiin sen verran, että se tuomarille ilmoittautumisessa hypähti pari kertaa kainalooni, hups. Tuomaria kätellessäni se sentään pysyi perusasennossa.

Vinski suoritti liikkeet ensin ja saku meni paikkamakuuseen. Ensin kytkettynä seuraaminen, joka oli skarppia, vain käännöksissä oli jotain pientä väljyyttä. Henkilöryhmään mennessä Vinski hieman vilkaisi ensimmäistä henkilöä, mutta muuten taisi pysyä hyvin kontaktissa. Joten emme joutuneet perikatoon treenin puutteesta huolimatta :) Arvosana kytkettynä seuraamisesta erittäin hyvä.

Vapaana seuraaminen meni samaan tapaan skarpisti, mutta taaas jossain käännöksessä väljyyttä. Henkilöryhmään uudestaan mentäessä en tajunnut odottaa tuomarin lupaa. Arvosana erittäin hyvä.

Liikkeestä istuminen oli sujuva, minä kuulemma olin jotenkin viivytellyt koiran jättämistä, vaikken itse sellaista huomannut. Arvosana erittäin hyvä.

Liikkeestä maahanmenossa ja luoksetulossa oli valmistavassa osassa jotain väljyyttä. Maahanmeno hyvä, tuli luokse Vinskiksi hyvää vauhtia ja tuomarinkin mukaan reippaasti, perusasento hieman vino. Arvosana erittäin hyvä.

Paikkamakuussa ei huomauttamista, arvosana erinomainen.

Vinski oli hyvässä vireessä koko suorituksen ajan. Luoksetulo ilahdutti minua erityisesti. Käännöksien väljyydessä meillä on muutenkin ollut vähän ongelmaa. Mutta kiva ja reipas kokonaisuus Vinskiltä <3

Kaupunkiosuuden suoritimme Prisman parkkiksella. Vinski on aina kulkenut ongelmattomasti ihmisten ilmoilla (kuten myös koirien;), eikä tehnyt nyt mitään poikkeusta, joten myös kaupunkiosuus meni hyväksytysti läpi ja BH-titteli tuli saavutettua :)

Voihan vire ja uintikauden korkkaus

Ollaan puuhailtu meidän normijuttuja, eli ollaan käyty lenkillä, jäljellä ja tottistelemassa. Toissa viikonloppuna oltiin molempina päivinä Luukissa lenkkeilemässä ja tottistelemassa Pirjon ja Repen kanssa. Kipi teki tottista lauantaina hirmu kivassa vireessä. Juteltiin Pirjon kanssa, että se on jännä koira, kun se on niin rauhallinen ennen liikkeitä, näyttää usein suorastaan välinpitämättömältä, ja sitten se kuitenkin ryhdistäytyy kun liike alkaa ja lähtee innolla mukaan.

No, sunnuntaina vire sitten lässähti kesken tottiksen. Mietin, oliko syynä kenties liian pitkä seurauttaminen ilman palkkaa vai se, että vahingossa tallasin Kipin varpaille palkatessani sitä. Kipi ei arjessa ole ohjaajapehmeä koira, mutta töissä ollessaan kyllä joskus saattaa pahastua jostain. Otettiin loppuun eteenmeno pallolle ja vauhtiluoksetulo, niin saatiin vire taas nousemaan.

Sunnuntaina Kipille myös ammuttiin tottiksen aikana kaksi laukausta. Ensimmäisen tullessa se reagoi kääntämällä hieman päätään, toiseen ei reagoinut ollenkaan. Viikolla ammuin kerran pihalla Kipille ja Vinskille, eivät piitanneet yhtään.

Vinski sai tehdä tottista Repen parina. Se teki pitkät paikkamakuut molempina päivinä Repen tehdessä liikkeitä, ja samalla myös ammuin. No eipä Vinski koskaan ole laukauksiin reagoinut, eikä se niin tehnyt nytkään. Liikkeet siltä sujuivat myös ihan kivasti.

Viime perjantaina Vinski sai lenkin päätteeksi vähän tokoilla Salmessa. Oli hirmu jähmeä, kun otettiin liikkeitä, joihin on viime aikoina erityisesti yritetty tehdä asennetta. Nyt kun otettiin kisamaisesti, niin se ilmeisesti meni hämilleen, kun tuttuja apuja ei tullut. Vaikkei niitä aina ennenkään ole tullut. Mutta kun viime aikoina on, niin Vinski taisi kuitenkin pelätä, että se teki nyt jotain väärin, kun ei taas tullutkaan. Huoh. Vinski on vähän eri maata, ei sen kohdalla ole niin yksinkertaista tehdä motivointitreenejäkään. Pitää olla tarkka, ettei sen turvallinen maailmankuva horju.

Lauantaina pääsivät taas Kipi ja Vinski lenkille Luukkiin Repen kanssa. Käveltiin tuollaiset yhdeksän kilometriä, vaikkei lenkille lähtiessä erikseen päätetty mitään pitkää lenkkiä tehdä.

Pirjo otti nämä kuvat lenkin varrelta. Koirista yksi poseerasi hienosti, ja sitten olivat ne kaksi vähän pöntömpää tapausta...

Lenkin varrella oli lampia, myös koirien virallinen uittopaikka. Olin vähän sitä mieltä, etten päästä koiria vielä uimaan, koska vesi on melko vilpoista vielä. Mutta kun lenkkipolku sivusi lampea ja sen kohdalle hetkeksi seisahduimme, niin seuraava havaintoni Kipistä oli tällainen:

Kun Kipi kerran tempauksensa jälkeen oli jo märkä, niin päätin uittaa koirat ihan kunnolla. Ne ehtivät mukavasti kuivua loppulenkin aikana, joten ei onneksi tarvinnut missään aloillaan märkänä kyhjöttää.

Lenkin jälkeen ihan pienesti tottisteltiin parkkiksella. Pojat saivat lähinnä ottaa pienet pätkät seuraamista ja vauhtiluoksetulot. Kaiken uhallakin otin myös Vinskillä vauhtiluoksetulon, vaikka se sitten saattaakin taas jatkossa ihmetellä, miksen jätä sitä juosten ja palkkaa sitä lennosta, eikä taas tee mitään...Mutta on niin kiva nähdä, että sekin osaa tällä tavalla motivoituna tulla ihan täysiä.

Eilen piti olla ohjatut tottistreenit, mutta ne peruttiin, koska olisin ollut ainoa osallistuja. Pahus, oli jo treenisuunnitelmakin valmiina, ja treeni olisi tullut tosi tärkeään paikkaan. Ja kun treenin toisena aiheena oli henkilöryhmä, niin eipä sitä yksinkään treenata voi...Kuten ei myöskään toista teemaamme, johon olisin tarvinnut ulkopuolista näkemystä. Tää on niin tätä. Treenikausi on lyhyt, ja treenejä on tällä kaudella peruuntunut jo muutamat. Ei sinänsä mitään uutta auringon alla. Tällä hetkellä kuulun kahteen eri seuraan, mutta toisesta en ole saanut ensimmäistäkään ryhmäpaikkaa ja toisesta tämän yhden, joka ei takaa montaa treeniä vuositasolla. Eipä tämä tämmöinen oikein mihinkään riitä. Ei tällä tavalla häävisti pääse kehittymään. Pitäisiköhän liittyä puoleentusinaan uuteen seuraan, jos sitten pääsisi treenaamaan muutaman kerran enemmän per vuosi...Jotenkin vaan nurinkurista, että kun treenipaikat ovat kortilla, niin sitten niihin treeneihin ei kuitenkaan välillä ole tulijoita.

Pidettiin sitten eilen lähinnä vapaapäivä, mutta tänään tottisteltiin omatoimisesti seuran kentällä. Snoopy treenasi lyhyesti, Vinski vähän pidempään ja Kipi kaikkein pisimpään. Kipi sai tehdä läpi melkein kaikki pk-liikkeet, tai joistain tosin vain liikkeiden osia. Hyvin kantoi nyt vire läpi treenin, ja kivat treenit oli muillakin. On se jännä juttu tuo vire, toisilla sitä on aina, toisilla se vaihtelee, toisilta se puuttuu ja toisilla sitä on liikaakin.

Loppuun vielä kuvia toissaviikkoiselta lenkiltä.

Märkiä treenejä

Maastojuttuja ei ole tullut tehtyä kovin paljon, mutta jotain kuitenkin. Toko/tottistouhuja on suunnitellusti vähennetty, tällä viikolla ei olla vielä tehty sillä saralla mitään.

Viikonloppuna puuhastelimme yhtä ja toista Luukissa kera Pirjon ja Repen. Lauantaina Kipi pääsi ensin lenkille Repen kanssa ja pojilla oli hauskaa telmiessä ja mutakylpyjä ottaessa. Kipin mielestä rypeminen ja erityisesti läträäminen on ihanaa, mutta Rapa-Repe on tässä lajissa omaa luokkaansa, menee ihan sammakkona pitkin lätäköitä, kuten tuossa alimmassa kuvassakin.

Huvin jälkeen oli vuorossa luontevasti työ, eli teimme pojille peltojäljet. Kipi oli kovasti innoissaan heti autosta otettaessa ja tiesi mitä oltiin menossa tekemään. Se jäljesti heti parkkipaikalla ja seurasi jälkiäni pitkin asfalttia kohti peltoa. Peltojälkikin meni kivasti, jos ei nyt ihan FH-tyyliin, mutta ei kyllä tarvitsekaan, kun ei tuo FH ollenkaan kiinnosta.

Jälkien jälkeen menimme vielä kentälle tottistelemaan. Vihdoinkin pääsimme treenaamaan ampumista seuruun aikana! Kipi käänsi päätä paukun kuullessaan, mutta häntä ei laskenut, eikä se paineistunut millään tavalla. Leikittiin ja sitten otettiin sama kaksi kertaa uudestaan, ja molemmilla kerroilla reaktio pieneni. Aika tavalla siten meni kuin odotinkin. Kipi ihmetteli, kun paukut tulivat uudessa tilanteessa ja odottamatta, mutta ei pelännyt. Ruoka-aikana kotipihassa Kipi on satunnaisesti paukkuja kuullut, eikä välitä niistä vähääkään, mutta oli jo aikakin siirtää paukut myös treenitilanteeseen! Myös vauhtiluoksetulo päästiin taas ottamaan, jee. Treenien päätteeksi alkoi sataa kovasti ja sitä sadetta sitten riitti loppupäiväksi.

Sunnuntaina mentiin uudelleen Luukkiin samalla porukalla, kun haluttiin jatkaa paukkujen treenaamista. Ensin käveltiin pieni remmilenkki osittain aika kovassa sateessa ja sitten mentiin iloisesti litisevälle kentälle. Kipi aloitti treeninsä leikkimällä ja otti sitten vähän seuruuta. Vire oli aika kiva, mutta täysin Kipi ei meinannut malttaa luopua ruokakiposta, jonka tiesi odottavan. Kippoa ei oikeastaan olisi vielä hyvä tuoda kentälle asti, mutta nyt tein niin, koska auton joutuu tuolla parkkeeraamaan niin kauas, etten halunnut jättää palkkaa autolle odottamaan. No olisi sen ehkä voinut vähän kauemmas kentästä silti jättää.

Vauhtiluoksetulo piti taas ottaa tietenkin, ja se tapahtui taas hippulat vinkuen ja rapa lentäen. Eteenmenokin otettiin, vein Kipin kanssa pallon eteenmenopaikalle valmiiksi odottamaan ensin. Kovaa meni. Käskytin sitten Kipiä seisomaan ja maahan vapaamuotoisesta liikkeestä. Seisoi hyvin, mutta maahanmenoa viivytteli ja tarvitsi lisäkäskyjä, vetinen nurmikko ei prinsessan mielestä ollut yhtään kiva makuupaikka, vaikkei se muuten vettä kaihdakaan ;) Palkkasin vasta, kun meni yhdellä käskyllä ja kohtuu nopeasti maahan. Loppuun otimme kaksi pätkää seuruuta, joiden aikana paukut tulivat. Ei reagoinut paukkuihin, jatkoi vain seuraamista, palkaksi taas leikittiin. Hienoa! Vielä pari askelta seuruuta ilman paukkuja ja siitä ansaittu vapautus ruokakipolle.

Vinskikin oli tällä reissulla mukana ja pääsi kentälle ansaitsemaan oman iltaruokansa tekemällä kisamaisen setin tokoliikkeitä. Kovasti oli intoa, ja liikkeet menivät etupäässä hyvin. Ruokakippoa vilkuili Vinskikin välillä liikkeiden jälkeen sillä silmällä, että joko..? Kun eivät meidän pojat niin kauhean tottuneita ruokakuppitreeneihin vielä ole. Ei kuitenkaan varastanut kipolle.

Tiistaina koirat treenasivat lenkin jälkeen esineruutua. Tallasin noin 20x50 metrin kokoisen ruudun ja laitoin kolme esinettä, yhden molempiin takakulmiin ja yhden keskelle 15-20 metrin päähän. Snoopy aloitti ja teki tyylipuhtaan suorituksen. Lähetin keskeltä ja se bongasi heti etuesineen, seuraavaksi lähetin oikeaan takakulmaan ja se nosti salamana esineen sieltä, ja sama vasemman takakulman kanssa.

Vinski myös löysi ensimmäisellä pistolla etuesineen. Kun lähetin sen oikeasta reunasta, se eteni kulmaan asti,  muttei bongannut esinettä heti, ja siirtyikin vasempaan takakulmaan, löysi siellä olevan esineen ja toi sen. Lähetin uudestaan samasta kohdasta ja nyt se bongasi esineen myös oikeasta takakulmasta, joten kolmella pistolla sekin esineet löysi.

Kipi pääsi sitten hyvin sotkettuun ruutuun etsimään valmiiksi kuolattuja esineitä. Lähetin senkin keskeltä ja se juoksi etummaisen esineen yli oikeaan takakulmaan ja toi sieltä salamavauhtia esineen. Seuraavalla pistolla se salamana löysi ja toi esineen vasemmasta takakulmasta. Päätin antaa sen etsiä vielä etummaisen esineen, koska se oli pari kertaa mennyt melkein sen päältä. Varauduin, että menemme tarvittaessa ottamaan esineestä hajun, ettei Kipi turhaudu tai paineistu tehtyään muuten niin hyvää työtä. Viimeisen esineen löytäminen kesti hetken ja Kipi vähän seilasi ja jäljesti sitä etsiessään, mutta löytyihän se sieltä, eikä tarvinnut mennä hajua ottamaan. Kipi irtoaa hienosti 50 metriin, tykkää juosta ruudussa eikä aina avaa nenää heti ruudun etualalla, on siis melko tyypillinen rotunsa edustaja! Snoopylla ja Vinskillä oli nyt nenä hyvin auki heti.

Tänään tein Kipille jäljen kangasmetsään Nummelassa. Jälkeä tehdessäni satoi vain ihan vähän, mutta saatuani jäljen tehtyä sade yltyi kovaksi ja sitä sitten riitti siksi aikaa, kun tehtiin ensin lenkki ja sitten ajettiin jälki. Reilun tunnin ikäisenä Kipi pääsi jäljen ajamaan. Janan meni nätisti ja nosti jäljen hyvin, mutta sitten pyörähtikin ympäri tarkistamaan takajälkeä. Ensimmäisen kepin jätti, muut kolme ilmaisi kyllä hyvin. Jäljestys oli selvästi tavallista haastavampaa sään muututtua jäljen tekemisen jälkeen vetisempään suuntaan. Yhdestä kulmasta Kipi ajautui reippaasti yli ja haki jälkeä laajalla säteellä. Annoin rauhassa tarkistella, ja kyllä Kipi sen jäljen taas löysi. Jälki ylitti kahdesti leveän polun, jossa melkoisella varmuudella myös oli kuljettu, ei mitään ongelmaa. Kokonaisuus oli selkeästi plussan puolella, ja on kyllä tärkeää treenata erilaisissa olosuhteissa, joten ihan tyytyväinen olin tilaisuudesta jäljestää litimärkänä kovassa sateessa. Eikä Kipikään valittanut :)

On kyllä viime aikoina vettä riittänyt. Viime viikolla peruuntuivat ohjatut tottistreenitkin, kun niin moni perui tulonsa viime tipassa, luultavasti sateen takia. Toivottavasti huomiset tottikset eivät peruunnu.

Treenejä ja treenipohdintaa

Ollaan ulkoiltu paljon ja ihasteltu erilaisia kevään merkkejä. Valkovuokkoja, peippoja, västäräkkejä, kurkia, joutsenia ja vaikka mitä. Valitettavasti ikävämpiäkin kevään ilmiöitä olemme kohdanneet. Koirista on nypitty muutama punkki jo maaliskuusta alkaen. Viime vuoden viimeisen punkin poimin Snoopysta 3.12., eli tämähän on jo miltei ympärivuotinen ilmiö! Viime viikolla myös kohtasimme lenkillä kyyn, huolestuttavan lähellä kotiamme. Se luikerteli metsästä meidän lenkkitielle ja jäi tielle loikoilemaan. Koska väitetään, että kyyt aistivat maan tärähdykset, ovat arkoja ja väistävät aina kun voivat, niin tömistelin maata, että kyy olisi häipynyt muualle. No eihän se liikahtanutkaan. Koska emme mahtuneet turvallisesti sitä ohittamaan, niin pakitimme ja menimme kotiin metsän kautta. No joo, saattoihan siellä metsässä olla sata sen kyyn kaveria, mutta mukavampi sieltä oli mennä, kun yhtään ei omaan silmään osunut. On noita kyitä tullut vuosien varrella täällä bongattua erinäisiä, sekä elävänä että kuolleena. Ja joka kerta eri yksilö, koska ovat hyvinkin erinäköisiä olleet. En silti liiemmin iloitse täkäläisen kyykannan monimuotoisuudesta ja elinvoimaisuudesta...

Jonkun verran ollaan taas treenattukin niin kotosalla kuin muuallakin, ja nytpä tylsästi ja pitkästi muistelen joitain treenejä. Viime torstaina meillä oli tottistreenit Talissa. Kipi otti alkuun nopean kontaktitreenin, parin askeleen seuruun ja vetoleikin. Sitten tehtiin vauhtiluoksetulo, minkä jälkeen siirryimme treenaamaan esteitä. Ensin Kipi kokeili vauva-A-esteen kiipeämistä, mikä ei ollut temppu eikä mikään. Siitä siirryttiinkin isolle mutta loivalle A-esteelle, jota Kipi myös hyvin kiipesi, ihan ensimmäistä kertaa elämässään. Ohjasin sen namilla tulemaan alas nätisti, aika vauhdikkaasti ja iloisesti suoritti. Sitten kokeiltiin vauvakokoisella hyppyesteellä hyppynoutoa. Ensi yrittämällä Kipi kiersi esteen, joten kävelin itse esteen sivusta ja ohjasin Kipin hyppäämään. Se otti esteestä tukea, mitä ei ennen ole tapahtunutkaan. Seuraavaksi otettiin kutsuhyppy, mikä menikin nätisti. Ja sitten kaksi hyppynoutoa, jotka olivat lennokkaita ja noudotkin onnistuivat, annoin irrottaa kapulan lennosta. Loppuun uusi vauhtiluoksetulo, jossa tuli taas tosi kovaa vauhtia. Siitä lelun kanssa autolle ja autolla vielä loppupalkaksi iltaruoka.

Oikein kiva treeni, Kipi oli hyvässä vireessä ja vapautuneempi kuin edellisviikon tottistreeneissä, vaikka kenttä oli sille vieras. Sille teki varmasti hyvää se, että ennen treeniä lämmittelin sen, liikutin sitä eri nopeuksissa, heitin vähän palloakin ja otettiin vähän kontaktia. Näin Kipi ehti saada tuntumaa ympäristöön, sille tuli hyvä fiilis ja se oli kuulolla minuun päin. Se ei aina ole parhaimmillaan suoraan autosta otettuna.

Varsinaisten treenien jälkeen jäin vielä treenaamaan Vinskin kanssa. Vähän seuruuta, luoksetulo ja sitten loivaa A-estettä. Ekalla yrittämällä Vinski kieltäytyi, toisella ylitti esteen hyvin molempiin suuntiin. Otettiin myös nouto A-esteen yli ja sehän onnistui hienosti. Ei tämä loiva pk-A niin kammottava Vinskin mielestä olekaan kuin jyrkkä A, agility-A:kin on sen mielestä ihan kiva este. Sääli vain, kun loivaa A-estettä ei yleensä treenaamaan pääse. Luukissa ja Nummelan kentällä on vain jyrkät A-esteet, Talissa päästään treenaamaan vain harvakseltaan. Vierailla kentillä usein tuppaa olemaan porttikielto muille kuin oman seuran jäsenille. Sitä pitäisi joko liittyä useisiin seuroihin jäseneksi tai uhmata kielto- ja uhkailukylttejä voidakseen treenata vierailla esteillä joskus...

Lauantaina tein Kipille jäljen Nummelassa. Useampi kulma, yksi pienen hiekkatien ylitys, kuusi keppiä. Maastona kangasmetsä, josta osa oli aivan rutikuivaa. Ennen jälkeä heittelin Kipille jälkikeppiä ja muistutin, että tällaisia pitäisi metsästä löytää. Janan Kipi meni tosi hyvin, olisi kelvannut ihan koesuoritukseksi, ja nosti oikealle lähtevän jäljen hyvin. Ja nättiä työtä teki jäljellä ja ilmaisi kepit kerrassaan hienosti. Ennen neloskeppiä tuli kova tuulenpuuska, jolloin Kipi nosti nenää vähän ylemmäs ja ajautui jäljeltä pari metriä sivuun juuri ennen keppiä. Keppihän siinä jäi sitten, mutta kutsuin Kipin takaisin, että se jäljestäisi kohdan tarkemmin, minkä se tekikin ja ilmaisi myös kepin tällä kertaa. Samoin kuin loputkin kepit. Eivätkä rutisevan kuivat maaston kohdat aiheuttaneet sille mitään ongelmia. Kyllä se aika hieno pieni jälkikoira on <3

Sunnuntaina oltiin Vinskin kanssa treenaamassa tokoa SM-joukkueen kanssa. Taas tuli uusia oivalluksia muita katsomalla ja saatiin vinkkejä myös meidän luoksetuloon. Kipi pääsi myös pyörähtämään kentällä virallisen osuuden jälkeen ja hyödynsin tilaisuuden saada sille kiinnipitäjä vauhtiluoksetuloon. Kyllä harmittaa vietävästi, ettei olla näitäkään päästy tekemään koko meidän treeniuran aikana kuin muutama hassu. Olisi varmasti luoksetulo ihan eri mallilla muuten. Perjantaiaamuna kun otettiin pihalla kisamainen luoksetulo, niin Kipillä oli hyvin muistissa edellisen illan treenit ja se teki kerrassaan upean ja vauhdikkaan suorituksen.

Eilen mentiin metsään Vihtijärvelle. Tein kaikille jäljet ja sitten mentiin metsälenkille. Sielu lepäsi avarassa metsässä pehmeillä mättäillä kulkiessa ja koirat olivat tietenkin onnessaan. Välillä piti vähän huilia, kun tuli juostua niin kovaa.

Snoopy pääsi lenkin jälkeen ensimmäisenä jäljestämään. Sillä oli hevosenkengän muotoinen lyhyehkö jälki kolmella kepillä. Suurella innolla se taas jälkensä selvitti ja ilmaisi kaikki kepit. Lopussa tuli vähän pyörimistä, jotain häiriöhajuja siellä selvästi oli, mutta oikea jälki ei joutunut hukkaan.

Vinskin jälki oli vajaan kilometrin pituinen, pari tuntia vanha, useita kulmia sisältävä, keppejä kuusi. Janan meni hyvin ja jäljesti hienosti, parissa kulmassa teki parin metrin pyörähdyksen. Kaikki kepit ilmaisi.

Kipin jälki oli myös vajaan kilometrin ja kulmia oli useita, keppejä seitsemän ja ikää pari tuntia. Otettiin lyhyt janalähetys ja Kipi eteni hyvin, mutta porhalsi pari metriä jäljen yli, pyörähti käymään takajäljellä ja kääntyi sitten vasemmalle, jonne jälki meni. Ensimmäinen keppi tuli vastaan aika pian ja Kipi ilmaisi sen hyvin. Huomasin tässä vaiheessa, että olin unohtanut palkaksi aikomani kissanruoat autolle. Onneksi taskussa oli lihapullaa, joten ilman palkkaa ei tarvinnut olla. Halusin kuitenkin antaa kepeiltä spesiaalipalkan, joten mentiin hakemaan ne kissanruoat autolta, minkä jälkeen lähetin Kipin uudestaan jäljelle siitä mihin jäätiin. Hyvin nosti jäljen ja selvitti sen motivoituneesti ja hienosti loppuun asti, ilmaisi kaikki kepit, eikä tarkistellut kulmiakaan.

Metsäreissun jälkeen minulla oli lauma onnellisia ja väsyneitä koiria. Taitavat ja hienot jälkikoirat <3

Tänään oltiin seuran kentällä tottistelemassa omatoimisesti. Otin Kipillä vain parin askeleen seuruupätkiä, jotenkin tuntui jähmeältä. Luoksetulon vauhtikin oli taas hidastunut. Treenattiin sitten vauhtiluoksetuloa siten, että jätin Kipin istumaan, juoksin karkuun, pysähdyin kutsumaan ja annoin suorapalkan kun Kipi tuli. Kyllä se vauhtia nosti, mutta ei ole ollenkaan sama asia treenata tuota yksin kuin siten, että on avustaja pitämässä koiraa kiinni. Silloin vauhti nousee ihan eri sfääreihin. Yksin treenatessa ei voi niin innostavasti edes juosta karkuun, eihän Kipi silloin malta odottaa kutsua.

Treenattiin myös kapulaan tarttumisia ja hyppyä. Kipi hyppäsi ensin 60-70 sentin korkeudelta ja otti myös hyppynoudon. Yhden menohypyn se sai tehdä vieläkin korkeammalta, tarkkaa korkeutta en tiedä, kun ei mittanauhaa ollut. Hyppäsi sulavasti senkin. Kentällä oli myös pelastuskoirien pitkä putki, jota edellisellä kerralla ensimmäistä kertaa kokeilin Kipillä siten, että taittelin putkea pienemmäksi ja olin putken toisessa päässä houkuttelemassa. Nyt ihan huvikseni kokeilin, meneekö se täyspitkään putkeen pelkällä käskyllä ja käsimerkillä. Meni se ja oli ihan innoissaan. Pelastuskoirien tikapuitakin vähän kokeiltiin. Erilaisten esteiden suhteen meidän pikku rämäpää on ennakkoluuloton. Onhan se pienestä pitäen rakastanut erilaisiin kohteisiin kiipeämistä.

Tuon korkeuden Kipi kepoisasti ylitti

Pk:ssa Kipi olisi jäljen ja esineruudun suhteen hyvinkin jo valmis ykkösluokan kokeeseen, mutta tottiksen suhteen ei vielä pitkään, pitkään aikaan. Olen tämän ennenkin sanonut, mutta toivottavasti terveys tulee sallimaan täysipainoisen pk-harrastuksen! Toko taas on suuri kysymysmerkki ja murheenkryyni. Olen yrittänyt päästä paremmin sisälle tokon maailmaan, mutta laji näyttää vastustelevan meitä. Ei olla vieläkään päästy mukaan seuran tokotreeneihin. Eikä muuallekaan ohjattuihin treeneihin, vaikka suorastaan uhkarohkeasti kokeilin kepillä jäätä. Ei ole myöskään löytynyt mitään seurojen ulkopuolista porukkaa, jonka kanssa voisi säännöllisesti treenata.

Yksäreilläkään ei voi koko ajan ravata, eikä Kipi edes ole vielä kertaakaan näyttänyt Riitalle huonoimpia puoliaan, että oltaisiin päästy pureutumaan niihin paremmin. Yksärillä ei myöskään voi ottaa paikallaoloja vieraiden koirien kanssa, mikä olisi hirmu tärkeää. Ei se ihan riitä, että Kipi treenaa paikallaoloja oman lauman tai Repen kanssa.

Yksin treenaten ei vain voi päästä yhtä hyvään lopputulokseen kuin jos olisi treeniseuraa. Helposti kangistun kaavoihin ja pysyn mukavuusalueella, jos treenaan yksin. Yksin teen virheitä, joita en edes huomaa. Joskus en keksi ratkaisua johonkin treeniongelmaan ennen kuin joku ulkopuolinen sen ratkaisun tarjoaa, vaikka jälkikäteen ajateltuna se ratkaisu olisi ollut ilmeinen. Muiden tekemistä katsomalla myös oppii paljon. Luulenpa, että olisimme jo Kipinkin kanssa ainakin pikkuisen pidemmällä, jos olisimme jossain hyvässä treeniryhmässä olleet.

Turhauttava tilanne, mutta minkäs teet. Treenit silti jatkuvat, ja onneksi meillä tottiksessa on ryhmäpaikkakin. Treenisuunnitelmiakin on. Kipin kanssa tehdään nyt lähiaikoina enemmän maastotreenejä ja vähemmän toko/tottistreenejä. Välillä voisi pitää useamman päivän treenitaukoja tottistelussa ja katsoa sitten, onko Kipi tauon aikana työstänyt asioita päässään. Vinskin kanssa taas treenataan vielä yhteen tokokokeeseen ja BH-kokeeseen. Sen jälkeen saattaakin Vinskin koko koeura olla paketissa, saa nähdä, mutta ainakin kotitarpeiksi treenaamme sen jälkeenkin. Kuten treenaa vielä Snoopykin.

Kyllä minussa yhä myös asuu se pieni kapinallinen, joka kyseenalaistaa joitain tokojuttuja. Lähinnä liian pitkälle vietyä nipotusta. Alkujaan tokon tarkoitus on ollut opettaa koirille hallittua ja miellyttävää käytöstä, joten hyvin kauas siitä ollaan tultu. Ei sillä millintarkalla suorittamisella paljon hallinnan kanssa tekemistä ole ;D No, nipottamisella tietenkin saadaan jotain eroja nykyisiin huippukoirakoihin, jotka muuten vetäisivät pelkkiä kymppejä. Välillä olen miettinyt, onko toko ollenkaan minun lajini, mutta on se toisaalta tosi kivaa ja haastavaakin.

Tokopainotteista

Eniten ollaan tosiaan tokoiltu viime aikoina. Snoopy on tehnyt pikku treeninsä aina yhtä pettämättömällä innolla, mutta hieman keulien välillä. Joskus sitä vaan toivoisi, että nuo muutkin olisivat aina yhtä hyvässä vietissä yhtä vähällä vaivalla! Itse asiassa Snoopylle ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin ottaa se esille, se on heti käyttövalmis ja hyvässä vireessä ja painaa hommia samalla innolla niin kauan kuin niitä riittää.

Kipi ei ole enää vajonnut samalle tasolle kuin missä se meidän pikku tokokriisin aikana oli, mutta vireen kanssa on välillä ailahtelua. Ilahduttavaa on se, että sen kanssa kyllä pystyy nyt treenaamaan pitkääkin treeniä ja kontaktitreenit häiriössä ovat edistyneet.

Vinskin kanssa tokoillaan nyt taas enemmän, kun sen kanssa olisi tarkoitus käydä vielä yhdet joukkuekisat avoimessa luokassa. Hiomistahan noissa avoimen liikkeissä löytyy loputtomiin, vaikka sinänsä Vinski ne liikkeet jo osaakin. Vaihtelun vuoksi olemme välillä ottaneet myös ylempien luokkien liikkeitä. Enää ei Vinski ole väläytellyt sellaista vauhtia kuin taannoin vaan on palannut aika lailla omaksi itsekseen. Tällä viikolla se kerran jopa jumitti ihan kunnolla kotipihatreeneissä. Lähetin sen ruutuun ja se lähti, mutta pysähtyi muutaman metrin päähän. Odotin, ei mitään. Annoin uuden käskyn, ei mitään. Joten kävin sitten viemässä sen ruutuun, minkä jälkeen lähetin sen uudestaan. Taas se eteni muutaman metrin ja pysähtyi. Laitoin sen tauolle ja hain sen myöhemmin takaisin, tällä kertaa se meni ruutuun ihan ok. Tuollainen on sille ihan tyypillistä, vaikkei se toki aina noin tee. Ruutu tai muutama muukaan liike nyt vaan eivät kuulu sen ykkösprioriteetteihin elämässä.

Maanantaina meillä oli Riitan yksäri. Otin ensin pikatreenin Vinskillä. Alkuun seuruuta, jossa Riitta häiriköi meitä eri tavoilla. Vinski ei piitannut Riitan käskyistä eikä muusta häiriköinnistä, ainoastaan lähelle heitetty noutokapula sai Vinskin katseen hetkeksi kääntymään, mutta se myös korjasi kontaktin salamana ennen kuin ehdin itse edes reagoida asiaan. Kaukokäskyt ok, ensimmäinen istumaan nouseminen nyt ei ihan ryhdikäs tosin ollut. Suora luoksetulo ja ruutuun lähetys tehtiin vielä, ihan kiva vauhti Vinskiksi, eli ei nyt mikään räjähtävä kuitenkaan. Juteltiin Riitan kanssa, että Vinskille voisi vaikka ruokakupin laittaa ruutuun silloin, kun treenataan ruutua vieraalla paikalla, että sillä olisi hyvä motivaatio ja varmuus sinne mennä. Nimenomaan ruoka toimii sille hyvänä motivaattorina. Eihän meillä kisatavoitteita ylempien luokkien suhteen edes ole, mutta jos treenataan näitä välillä, niin ehkä Vinski jo 15-vuotiaana on kisavalmis voittajaluokkaan ;D Ihan kivassa vireessä kyllä treenasi ja oli aktiivinen.

Kipi otti ensin kontaktia häiritysti. Sitten seuraamista. Tässä kun ei olla viime aikoina niinkään keskitytty tekniikkaan, niin Riitta huomasikin, ettei Kipi nyt käyttänyt takapäätään kovin hyvin. Treenattiinkin seuraavaksi vasemmalle käännöksiä ja perusasentoja.

Kisamainen luoksetulo oli muuten aika hyvä, mutta vauhtia olisi saanut olla enemmänkin. Heti perään tehtiin vauhtiluoksetulo ja siinä tuli kovaa. Kisamaisena ei olla tätä vielä paljon tehty ja liike onkin aivan keskeneräinen. Aika paljon ollaan treenattu erikseen vauhtia ja suoraa vapautusta kierron kautta ja erikseen eteen istumista, eivätkä vauhti ja eteen asti tuleminen vielä aina kohtaa.

Liikkeestä maahanmeno oli hyvä, Kipi putoaa maahan yleensäkin nopeasti. Kaukokäskyissä istu-maahan sujuvat ihan lähietäisyydeltä, seisomaan nousemiseen nyt haimme sitä oikeaa ohjaustekniikaa, kun käsiliikkeeni suuntautui jotenkin liian ylös ja taakse, mutta kovin on vielä keskeneräinen liike kaikkiaan, kun Kipin takapään kehitys on ollut hidasta eikä juurikaan olla tätä edes treenattu.

Nouto on kivalla mallilla, vaikka eri osa-alueissa vielä treenaamista riittääkin. Ruutuun lähetyksiä otettiin myös. Ensimmäinen ei ollut kovin hyvä, mutta parani toistoilla, tähän tarvitaan ihan yksinkertaisesti paljon rutiinia, koska on turhan vähäisellä treenaamisella ollut tämäkin. Lopuksi katsottiin vielä hyppyä ja otettiin yksi hyppynoutokin, joka meni hyvin. Paljon on tekemistä ja hyvin keskeneräisiä ollaan, mutta työtä me ei pelätä!

Torstaina Kipi oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella treenaamassa pk-tottista ryhmässä, joten pelkkää tokoa ei koko viikkoa treenattu. Saatiin siis ryhmäpaikka tottikseen, mutta jälkiryhmään ei taaskaan paikkaa saatu. Emmekä edelleenkään ole saaneet paikkaa toisen seuramme tokotreeneihin, vaikka tosi kauan ollaan sinnekin jonossa oltu. Harmittaa erityisesti, kun ei päästä treenaamaan ryhmäpaikallaoloja, grrr!! Olisi niin tärkeää treenata vieraiden koirien kanssa välillä.

Aloitettiin treeni ihan meidän leikkimistä näyttämällä. Sen jälkeen vähän seuruuta ja vauhtiluoksetulo. Leikkiessä voisin kuulemma enemmän haastaa Kipiä ja antaa sen nähdä vaivaa lelun saamiseksi. Mihinkään korkeaan viettiin Kipi ei noussut, mutta toisaalta keskittyi hyvin eikä juuri vilkuillut ympäristöä, vaikka oltiin ihan uudessa paikassa. Muuten treenistä jäi mieleen, että siellä oli KYLMÄ. Hirvittävän kylmä tuuli eikä montaa lämpöastetta, enkä ole koskaan kestänyt paikallaan oloa kylmässä, ja aloin ilmeisesti ulkoisestikin muistuttaa jääkalikkaa, koska treenikaveritkin jo asiasta huomauttelivat.

Eilen Kipi pääsi lenkille Repen kanssa, kun tavattiin Repe ja Pirjo Kaitalammen tienoilla. Pojat pääsivät metsään ja suolle juoksemaan ja intoutuivat leikkimäänkin. Kipistä oli myös kerrassaan loistojuttu, kun suolta löytyi vettä ja se läträsi innoissaan. Sitten hetken päästä se hyppelikin surkean näköisenä kolmella jalalla, toinen takajalka ilmassa. Kun tutkimuksessa ei ihmeempää löytynyt ja se hetken päästä taas käytti kaikkia jalkojaan, niin tulimme siihen tulokseen, että vesi vain oli niin jäätävän kylmää, että jalan ilmassa pitäminen johtui siitä. Kaikkea kauheaa ehti silti jo mielessä liikkua. Kipiä ei jalan palelu kauaa hetkauttanut, vedellä piti läträtä uudestaankin. Kipin mielestä suo yleensäkin on ympäristönä hyvin inspiroiva.

Tuollapa Kipi kylmässä vedessä läträsi

Lenkin jälkeen otettiin esineruutu. Meille se oli kauden ensimmäinen, koska ohjaaja on tämän suhteen ollut laiska ja saamaton. Tehtiin aika kapea ruutu, jossa oli kolme esinettä, molemmissa takakulmissa plus etualalla yksi. Kipi tiesi jo parkkiksella mitä oltiin menossa tekemään ja nenä oli hyvin auki. Hyvin lähti ruutuunkin ja löysi nopeasti molemmat takaesineet, etummaista en enää haetuttanut. Vinskikin oli autossa mukana ja pääsi myös ruutuun. Hyvin teki sekin, vähän ehkä haahuili rajojen ulkopuolella välillä, mutta löysi esineet hyvin ja sai hakea kaikki.

Sitten otettiin vielä tokoa parkkiksella. Kipi pääsi paikkamakuunkin ottamaan Repen kanssa.

Tänään treenattiin kotipihalla. Leikitin kunnolla sekä Vinskiä että Kipiä ja olipas ilahduttavaa, kun Vinski tarjosi lelua minulle leikin toivossa uudestaan, kun irrotin otteeni. Sille kun on tyypillistä menettää mielenkiinto leluun välittömästi, kun päästän irti. Sellaista se treenaaminen on, välillä tulee takapakkia ja välillä yllättäviäkin hyviä hetkiä, pysyy ainakin mielenkiinto yllä!

Iloisia treenejä ja huoltoa

On mukavaa nähdä Nellan palautuneen leikkauksesta täysin omaksi itsekseen. Se käy taas yläkerrassa päivittäin, muttei jää sinne asumaan. Leikkaushaava on kadonnut olemattomiin. Jo viikko leikkauksen jälkeen se oli niin hyvällä mallilla, ettei mitään tarvetta pitää suojapukua enää ollut.

Koirien kanssa ollaan hiljakseen treenailtu ja sitäkin enemmän lenkkeilty. Lauantaina olimme Kipin kanssa Salmessa 10,7 kilometrin lenkillä kera Pirjon ja Repen. Pojat olivat osan matkaa kiinni ja osan vapaana. Kutsuimme niitä aina välillä luokse ja melkein joka kerta kävi niin, että Repe tuli minun luokseni ja Kipi meni Pirjon luokse, ilmeisesti molemmat ajattelivat, että kaverin emännältä löytyy paremmat herkut! Mietimme jo, että pitääkö vaihtaa koiria kokonaan ;)  Lenkin jälkeen tokoilimme parkkiksella pari minuuttia ja Kipi keskittyi kivasti.

Myöhemmin lauantai-iltana treenasimme vielä vähän tokoa keittiössä, ja treeni sujui siihen malliin kuin keittiötokot yleensäkin, eli Kipi keskittyi tosi hyvin, oli täysillä mukana, naama yhtä naurua, ja liikkeiden välissä pomppi innoissaan, kun odotti lisää tekemistä. Häiriötreeneissä asenne ei useinkaan ole ihan samanlainen ollut, vaikka parhaimmillaan ollaankin lähelle päästy. Toivoinkin mielessäni, että tämä sama ilme, vire ja into siirtyisivät ulkotreeneihin.

Seuraavana päivänä, pääsiäissunnuntaina, lenkkeilimme Luukissa ja sen jälkeen Kipi otti tokoa nurmikkojen välisellä hiekkatiellä. Paikka oli aukea ja kulkijoita lähistöllä riitti, joten olin varautunut siihen, että treenistä voi tulla haastava. Vielä mitä. Kipi piti kontaktin hyvin ja teki samalla ilmeellä kuin edellisenä päivänä keittiössä, myöskin pomppi välillä liikkeiden välissä innoissaan ja pyysi lisää tekemistä <3 Otimme ihan perusjuttuja, kontaktia, seuruuta, luoksetuloa, noutoa ja jääviä siten, että peruutin ja pyysin aina Kipiä ottamaan jonkun asennon. Liikkeet onnistuivat nekin hyvin, mutta hienointa oli se asenne :)

Eilen lenkkeilimme Salmessa ja siellä myös Kipi otti lyhyen tokohetken parkkipaikalla. Asenne oli edelleen yhtä hyvä. Voi että oli hienoa nähdä Kipin häriössäkin olevan mukana treenissä täydellä sydämellä, sulkien ympäristön täysin pois. Välillä kannattaa vähän kriiseillä, niin voi sitäkin enemmän nauttia tällaisista hetkistä!

Eilen myös tein koirille jäljet kotimetsään. Kaikki ajoivat jälkensä reilun parin tunnin ikäisinä. Vinskin jäljelle osui pari lumilaikkua, muilla oli täysin lumeton maasto. Kipin jäljellä oli viisi keppiä ja loppuesineenä lelu. Janalla Kipi eteni vähän mutkitellen, mutta nosti jäljen ihan tikkana, kunnes sitten pyörähtikin takajäljelle tekemään pienen tarkistusliikkeen. Jäljellä ei ollut mitään ongelmia, puoliterävä kulmakin meni hyvin. Kepeillä sen sijaan oli vähän ongelmia, kun Kipi jätti kaksi niistä huomiotta. Loppuesineen se merkkasi, mutta oli pokkana jatkamassa matkaa. Minun sitten piti kertoa sille, että ihan voi lelunkin ilmaista ja sillä voi palkaksi jopa leikkiä. Keppien alla ei nyt ollut purkkeja ja pitääkin miettiä, ottaako purkit takaisin vai keksiikö jotain muuta, kun keppi-ilmaisu on näköjään mennyt huonompaan suuntaan.

Vinski meni janan hyvin ja nosti hienosti jäljen, joka leikkasi janan n. 30 metrissä. Sen jäljellä oli kolme keppiä ja poikkeuksellisesti myös kaksi erilaista esinettä, lasten hanska ja kävelysauvan käsilenkki. Se ilmaisi epäröimättä kaikki ja selvitti jäljen muuten hyvin, mutta yhdessä kohtaa se seilasi, koska alueella oli selkeästi häiriöjälkiä. Snoopyn jälki oli lyhyempi kuin muilla ja keppejä kaksi, ihan nappisuorituksen teki.

Ruoka-aikoina koirat ovat saaneet tehdä jotain pientä ruokansa eteen, pätkän seuruuta tai jotain muuta. Vinski on ruokakuppitreeneissä ihan eri koira kuin muuten, se kuumenee ja haukkuu odottaessaan tehtäväänsä, mitä se ei yleensä todellakaan tee.

Niin jännän erilaisia nuo ovat. Snoopylla ei koskaan ollut näkyvää murkkuikää ja kaikki treenit elämänsä aikana se on treenannut sata lasissa. Vinskille ja Kipille teini-iän ailahteluja tuli, mutta muuten nekin ovat keskenään aika erilaisia. Kaikkien kanssa sitä parasta treenitapaa juuri tälle yksilölle on saanut miettiä ja etsiä, kaikilla on omat hyvät ja huonot puolet. Kaikkien koirieni suhteen koen, että olen tuntenut ne kunnolla vasta vanhemmalla iällä. Olen leikitellyt ajatuksella, että jos nyt saisin edesmenneet koirani takaisin pentuina, niin osaisin kouluttaa ne alusta asti paljon paremmin. Mutta toisaalta se on osa yhteisen matkan viehätystä, että saa tutustua uuteen persoonaan pikkuhiljaa ja rakentaa yhteistyötä yritysten ja erehdysten kautta, uutta oivaltaen.

Tänään pääsivät kaikki koirat Marin käsittelyyn. Päätin, että nyt on aika Snoopynkin päästä tsekkaukseen, kun se ei muutamaan vuoteen ole missään huollossa käynyt. Olen vähän vältellytkin sen viemistä, koska se ei kovin hoitomyönteinen ollut silloin, kun sai iskiasvaivaansa akupunktiota ja kävi myös kerran Piiralla. Mutta se olikin silloin oikeasti kipeä, mikä vaikutti sen asenteeseen. Tällä kertaa se oli hyvinkin leppoisa ja vastasi hoitoon hyvin, osasi miettiä, miten sen kannattaa käsiteltävä kohta asetella edistääkseen hoitotapahtumaa. Eikä se mitenkään hirveässä kunnossa ollut, vaikka laittamista löytyikin mm. alimmista kaulanikamista ja ristiluun kohdalta. Kaikkiaan Mari totesi, että Snoopysta saa terveen ja elinvoimaisen vaikutelman.

Vinskissä oli laittamista mm. ranteissa ja selässä. Kipi oli ilahduttavasti taas mennyt eteenpäin viime kerrasta. Mari totesi sen olevan ihan eri koira kuin se törmäilyistään jumiutunut tyyppi vuosi sitten. Hän myös sanoi, että sen laatuiset jumit saavat aikaan sen, ettei koira pysty silloin oppimaan uutta. Joten eipä ihme, jos ei olla Kipin kanssa vielä valmiita edes ALO-tokoon, kun se ensin tuli minulle vähän isompana pentuna ja sitten poti jumeja ja murkkuikää.