Hyvän mielen treenejä

Mihin madonreikään tuo aika oikein katoaa, kun muka se meidän neljän kerran kilpatokokurssikin jo oli ja meni, ja viimeinen kerta oli jo viime viikolla? Ja kohta on jo lokakuu.

Ensimmäinen kurssikerta oli elokuun lopussa ja aiheena oli seuraaminen. Draama seurasi aika nätisti, mutta käännöksissä vähän ylityöskenteli, pieni hidastus ennen käännöksiä auttoi tähän. Näpsimistä on saatu vähemmälle, mutta joissain tilanteissa sitä vielä saattaa ilmetä, joten skarppina saa olla. Myös liiallista tiiviyttä ja painamista ilmenee joskus. Seuratessa peruuttaminen on vielä vähän vaiheessa, sitä saa työstää melko alkeista.

Toinen kurssikerta ajoittui samaan päivään, jolloin Draamalla oli pitkästä aikaa visiitti Piiran luokse. Missään muuallakaan ei Draama ollut huollossa ihan hetkeen käynyt, mutta ilahduttavasti se oli kropastaan melko hyvässä kunnossa, ei erityisen toispuoleinenkaan tällä kertaa. Tyyppikohdissa kyllä pientä kireyttä oli.

Käsittelyn takia Draama oli sen päivän treenikiellossa, joten kurssille sitä paikkaamaan pääsi Kipi. Aiheena oli noudon eri osa-alueet. Ekalla kierroksella heitimme kapulan, mutta koira ei saanut sitä noutaa, vaan palkka tuli kontaktista ja maltista. Kipi toimi tässä kivasti, oli aktiivinen minua kohtaan eikä varastanut kapulalle. Vauhtinoutoa tehtiin siten, että heitettyäni kapulan kävi Hanna heittämässä sen vielä pidemmälle, ja sitten koira perään ja irrotus vauhdista. Aika kivasti tämäkin meni, vaikkei Kipi ihan huippuvauhtia kiitänytkään, mutta ihan ripeästi noin niin kuin Kipiksi kyllä. Pitotreeniä tehtiin myös erikseen, ja se oli Kipin mielestä tylsää. Se on aina inhonnut pitoa. Kun siltä ottaa kapulan pois huonon otteen takia ja laittaa yrittämään uudestaan, ei se aina meinaa edes suostua tarttumaan kapulaan uudestaan. Se ottaa kovasti itseensä, jos huono suoritus sen inhokkiliikkeestä ei kelpaa, mikä ei niinkään johdu ohjaajapehmeydestä (sehän on enimmäkseen ohjaajakova koira) vaan siitä, ettei sillä riitä motivaatio korjauksiin ja se on sitä mieltä, että pidä sitten tunkkisi.

Ryhmäpaikallaolokin meni Kipiltä mallikkaasti. Lopulta oli ihan kiva olla myös sen kanssa kerran kurssilla, vaikka harmittelin etukäteen sitä, ettei Draama voinut itse käyttää kaikkia kurssikertoja.

Kolmannella kurssikerralla oli taas vetovastuussa Anna-Leena. Katsoimme pikaisesti ruutua ja sitten kiertonoudon alkeita. Ruudussa pitää vieläkin työstää Draaman ajatusta oikeasta paikasta varmemmaksi, yhä se toisinaan alkaa himmailla jo ruudun etualalla. Saimme neuvoksi mm. ottaa välillä ruutuun lähetyksiä ihan läheltä. Näitä ollaankin tehty ja olen suorapalkannut Draaman ilman pysäyttämistä.

Kiertonoudossa oli agilityesteiden siivekkeet toimittamassa hyppyjen virkaa, ja Draama sitten lähtikin kiertämään siivekettä tötsän sijasta. Entiselle aksakoiralle siiveke oli liian kova houkutus. On se joskus siivekkeellä tainnut kiertoakin ottaa, eikä ehkä osaa vielä erotella muita kiertoja eri asiaksi kuin tötsän kiertoa, vaikka tötsään on oma käskynsä. Täytyy jatkaa vielä tötsän yleistämistä, ja myös luopumistreenejä tietenkin. Kierto itsessään on hyvällä mallilla.

Neljännellä kerralla taas Hannan huomassa treenasimme kisamaisuutta ja teimme useamman liikkeen putkeen. Kivalla asenteella Draama teki, joitain tyyppivirheitä sieltä kyllä läpi putkahteli. Tarkkana saa olla mm. siinä, ettei salli puolinaisia istuma-asentoja. Ja tarkkana saa olla miljoonasta muustakin asiasta. Erikseen katsoimme vielä kaukokäskyjä, ja Hanna piti Draaman takajaloista kiinni. Kiva oli päästä tätäkin kokeilemaan, kun aiemmin ei kukaan ole jaloista kiinni pitänyt. Hyvin Draama tähän suhtautui, ja nyt oli seisomisessakin tapahtunut edistystä edelliseen kurssiin nähden, jolloin Draama ei käytännössä sitä ollenkaan osannut. 

Työtä riittää yllin kyllin niin uusien liikkeiden opettelemisessa kuin virheiden karsimisessa, mutta ei ainakaan lopu tekeminen kesken! Oli kiva olla taas kurssilla, mutta harmittaa, kun taas joudutaan treenaamaan melkein aina yksin, pöh. Viikonlopuksi sentään päästään yhdelle kurssille tunnetiloja ja viettejä opiskelemaan.

Kipi ja Vinski pääsevät välillä myös tokoilemaan Draaman treenien yhteydessä, vähän omien ja niiden fiilisten mukaan. Eräänäkin päivänä minulla oli aikomuksena treenata vain Draaman kanssa, mutta kun palautin sen kivasti menneen treenin jälkeen pihalta sisälle, oli eteisessä Kipi vastassa niin iloisesti ja toiveikkaasti etujaloillaan hyppien, että pakkohan se oli ottaa myös pihalle tokoilemaan. Kun palkkasin sen lelulla, jäin odottamaan, että se tapansa mukaan rallattelisi yksin sen kanssa hyvän tovin. Mutta sepä tulikin melkein heti tarjoamaan lelua minulle ja halusi leikkiä minun kanssani. Muutenkin treeni sujui iloisissa tunnelmissa, me teimme hommia yhdessä, meillä oli kivaa ja Kipi oli motivoitunut. Nämä ovat hetkiä, joiden avulla jaksaa ne huonommatkin treenit, joita vääjäämättä tulee.

Vinski kärkkyi myös sisällä omaa vuoroaan ja oli kuin lentoon lähdössä, kun sai tokoilla. Sillä on tosi kivasti intoa, kun se saa tehdä itselleen mieluisia liikkeitä. Lopulta oli treenijonoon asettunut myös Snoopy, joka ei yleensä toko/tottistreeneihin osallistu. Se ei enää kuule käskyjä, joten se on lähinnä joskus tehnyt satunnaisia temppuja tai saanut jäljestää. Mutta kun se kerran oli tulossa, niin toki sekin pääsi. Käsimerkeillä pystyy hyvin tekemään joitain liikkeitä, eikä tarvitse kuin noutokapulaa heittää, niin Snoopy kyllä automaattisesti ja nopeasti noutaa sen.

Niin hienot koirat <3

Viime sunnuntaina oli Myytin paimennuspäivä, jonne lähdin Draaman kanssa mukaan. Oli kiva nähdä sukulaiskoiria omistajineen. Paikalla oli lähisuvusta Nyyti-äiti, Myy-mummo ja Neo-veli. Muita Draaman sisaruksia en vieläkään ole koskaan tavannut. Tietenkin paikalla oli myös tilan oma paimenkoira, Liv-täti. Draama on kyllä monessa suhteessa ihan äitiinsä tullut. Nyyti yritti tarjota minulle keppiä heitettäväksi tismalleen samanlaisin elkein kuin Draama tekee, ja kun en tarttunut tarjoukseen, tehosti se pyyntöään täysin identtisellä, kärsimättömällä äännähdyksellä kuin tyttärensäkin noissa tilanteissa.

Nyyti

Nyyti paimentaa

Draaman paimennustaipumuksista minulla ei ollut etukäteen mitään käsitystä, koska en ollut koskaan nähnyt sitä lampailla. Pentuna se kuuleman mukaan oli kerran käynyt lampailla ja syttynyt, mutta siitä oli kulunut jo aikaa. Kipikin syttyi paimentamiseen synnyinkodissaan, jossa asui lampaiden parissa nelikuiseksi, mutta kun se seuraavan kerran vuoden iässä pääsi lampaille, oli tilanne sille jännä, eikä se mitenkään automaattisesti lähtenyt paimentamaan.

Ensimmäisellä kierroksella Draama jännitti lampaita, minkä se purki ryntäilemällä niitä kohti ja haukkumalla. Pysähdyin aina, kun se ryntäsi, jotta se tajuaisi, ettei siten pääse mihinkään päämäärään, eteenpäin pääsi silloin kun kulki rynnimättä ja haukkumatta. Ja liinassa Draama tietenkin oli.

Toisella kierroksella en itse ohjannut Draamaa, mutta olin aluksi mukana aitauksessa, loppuajan aidan ulkopuolella. Osaavampi ohjaaja kun tiesi paremmin, miten asiaa kannatti viedä eteenpäin. Ja edistystä tapahtuikin, lopuksi Draama kulki jo paljon siivommin, vaikkei vielä ehkä ihan paimenkoiralta näyttänytkään, kun häntä pysyi koko ajan ylhäällä. Aluksi Draama oli vähän hämmentynyt ja vilkaisi minua aina ryntäilyn jälkeen kysyvästi, odottaen hyväksyntää käytökselleen. Kun se alkoi vähän päästä jyvälle, että sen nimenomaan ei odotettu tekevän noin ja alkoi rauhoittua, lakkasi se myös vilkuilemasta minua. Se osaa olla melkoisen omapäinen, joten sinänsä oli kivakin nähdä, että se kyllä myös kyselee asioita minulta. Jos pääsisimme syksyn aikana vielä uudestaan lampaille, niin sitten näkisi, lähtisikö homma vielä tuosta etenemään. Vähän kyllä kutkuttaisi kokeilla.

Tämä kuva todistaa sen, että kävihän se Draaman häntä sittenkin ainakin kerran alhaalla.

Alla olevat kuvat otti Taina Laakso.

Eilen Draama pääsi ajamaan pitkän nurtsijäljen. Jätin nyt purkit pois keppien alta ja palkka tuli taskusta. Maahanmenoa kepeillä sai joskus vähän muistutella vielä, joskus se tapahtui jo ihan automaattisesti. Välillä Draama maahanmenon yhteydessä myös otti kepin suuhun. FH-jäljellähän tämä on virhe, mutta mitä enemmän asiaa mietin, niin sitä vähemmän luulen, että koskaan FH-puolelle olisin sen kanssa menossa. Joten en kiellä, jos keppi menee suuhun, enkä yritä estää kaikkia muitakaan metsäjälkimäisyyksiä tai suurpiirteisyyksiä. Siihen olen tyytyväinen, että keppien ilmaisu on selvästi rauhoittunut, turha sählääminen on jäänyt pois. On sillä vielä kiire päästä jatkamaan jälkeä keppien jälkeen, mutta malttaa kuitenkin hetkeksi rauhoittua kepille eikä lennätä keppejä tai pure niitä säpäleiksi. Kulmat menivät eilen hyvin, yhden kohdalla tosin tuli metsäjälkimäinen tarkistelu ja oikaisu.

Keuruun reissu

Vihdosta viimein loputkin kuvat suostuivat siirtymään tänne, joten on aika muistella reissua Kipin kasvattajan luokse Rajahiilien tapaamiseen 25.7. Tapaaminen oli samalla kasvattaja-kaiman kennelin 20-vuotisjuhla.

Jossain vaiheessa pälkähti päähäni, että hyvänen aika, niin se tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta omankin kasvattajan taipaleeni alkamisesta. Mutta juhlia en ole järjestämässä, kun viimeisimmän pentueen syntymästä alkaa olla jo 12 vuotta! On vähän niin kuin mennyttä elämää tuo kasvattaminen, joka muutenkin oli kovin pienimuotoista. Muistotilaisuuden paikka ehkä? :D

Kipin sisaruksista pääsin nyt näkemään Pirpana-siskon ja Ruu-veljen, joten nyt olen nähnyt Kipin sisaruksista yhteensä neljä, ja toiset neljä on vielä näkemättä. Pirpanan olemuksessa oli paljon samaa kuin Kipissä, Ruustakin jotain yhtäläisyyksiä löytyi, erityisesti joidenkin käyttäytymismallien suhteen. On kiehtovaa, miten moni pikkujuttukin kulkee geeneissä. Mieleeni on piirtynyt eräskin tokokoulutus, missä Jippo oli paikkaistumisrivissä siskonsa vieressä. Kun ohjaajat palasivat koirien luokse, alkoi sekä Jipon että siskonsa hännänpää vispata tismalleen samalla hetkellä ja tismalleen samalla tyylillä. Samaa tyyliä en ole koskaan muilla koirillani nähnyt, ja tuota hännänheilutusta on kyllä ikävä, kuten tietysti koko koiraa muutenkin <3 Sitten taas Jessi ja osa sen pennuista juttelivat ulvomalla ihan omaan tyyliinsä. Kerran kuulin Jessin siskon ulvovan samalla tavalla. Oi niitä aikoja ja ihania, juttelevia koiriani <3 Vieläköhän tuo piirre kulkee suvussa myöhemmissä sukupolvissa?

Kipi pääsi vähän kokeilemaan paimennustakin pitkästä aikaa. Tällä kertaa lampaita oli kaksi, toinen talutuksessa, ja se lauhkeampi seurasi toista tiiviisti. Kipi sai seurata lampaita liinassa. Kyllä se välillä innostui asiasta, erityisesti, kun lampaat menivät vähän kovempaa, mutta enimmäkseen tyytyi vain lampsimaan perässä. Välillä piti vähän väistääkin sitä temperamenttisempaa lammasta, joka vähän hyökki kohti. Siinä olikin tiukka täti! Kun se oli tauolla häkissä ja sitten häkkiä alkoi lähestyä koira, polki tämä itsetietoinen lammas kipakasti ja mielenosoituksellisesti jalkaansa, kun hänen rauhaansa kehdattiin tulla häiritsemään.

Kyllä tuota paimennusta olisi taas joskus kiva vähän kokeilla, vaikkei siitä nyt varsinaista harrastuslajia ole terveyssyidenkään takia tulossa. Kiehtova laji, ja moni on siihen koukkuun jäänyt! Ja on aina hienoa nähdä bortsuja alkuperäisessä työtehtävässään.

Kipin paimennuksesta ei nyt valitettavasti tullut kuvia, kun ei tullut ketään nakitettua siihen hommaan, enkä itse pystynyt samaan aikaan kuvaamaan. Mutta tässä nyt edes tämmöinen ryhmäkuva Kipistä Pirpanan ja Ruun kanssa.

Ja sitten muutama kuva Kipin viehättävästä Pirpana-siskosta, joka selkeästi oli noissa paimenhommissakin jo vähän kokeneempi tapaus.

Tässä kuvassa taasen esiintyy bc-kelpie-mix, jonka nimi minulta valitettavasti meni ohi. Hauskasti on molempien rotujen näköä.

Ja tässä Kipin Ruu-veli. Ei se turhaan päässyt erikoisnäyttelyssä Paras pää-kehään!

Tässä kuvassa Ruu käyttäytyy niin samalla tavalla kuin Kipi vähän väliä, ihan on suupielien ilmekin sama!

Ja sitten me päästiin näkemään Vinskinkin sukua, kun Ruun kaverina asustelee Vinskin velipuoli Jaska! Pojilla on sama isä. Kyllä oli Jaskassakin samaa näköä kuin Vinskissä, rakenne oli hyvin samantyyppinen ja häntäkin niin samanlainen vähäkarvainen. 

Tässä poseeraa muutama Kipin lähisukulainen kasvattajan kanssa. Kipi oikealla, sylissä ihastuttava 12-viikkoinen Tapsa-serkku, sitten Pirpana, Ruu, Tyyne-täti ja Roni-eno.

Olipa kiva nähdä Kipin sukua ja muita paikalla olleita koiria omistajineen. Sää suosi ja oikein kakkuakin saatiin. Oli myös mukavaa, kun näin kesäaikaan sai ajaa koko pitkän matkan kotiinkin valoisassa. Vaikka vähän pidemmän kaavan mukaan mentiin, kun missasin yhden käännöksen ja päätin sitten mennä Keuruun kirkonkylän kautta, vaikka siitä mutka tulikin. Ja kun kerran kirkolla oltiin, niin sivistykseenhän kuului katsastaa myös itse kirkko ja vähän muutenkin pällistellä ympärilleen.

Järviä oli tosi paljon ajoreitin varrella. Ja jostain syystä Orivedelle menevän tien varrella oli tosi tiheästi myös levähdyspaikkoja, suuri osa jonkun järven kohdalla. En muista niin tiheästi levähdyspaikkoja missään nähneeni.

Osa levähdyspaikoista oli vain pelkkiä levennyksiä tien vieressä, mutta itse pysähdyin lenkittämään koiria ja syömään eväitä levähdyspaikalle, jossa järven lisäksi oli näin viehättävä miljöö ja tilaa ympärillä.

s

Jälkeä, paimennusta ja sukulaisia

Olemme ottaneet loppukirin jäljestyksen suhteen ennen talvitaukoa. Kipi ajoi ensin muutaman nurmikkojäljen ja sitten olimme kahdesti pellolla. Kipi selvitti nurmikkojäljet muuten hyvin, mutta meno oli hieman hektistä, eivätkä kepit hirveästi kiinnostaneet. Peltojäljet namitin paremmin ja Kipi jäljesti ne tarkasti ja enimmäkseen rauhallisesti. Sillä oli myös ollut muita aktiviteetteja ennen peltojälkiä, mikä ehkä vaikutti siihen, ettei se ollut niin hektinen. Siirsin nyt myös loppupalkan tulemaan taskustani eikä enää jäljen lopusta.

Tämmöinen löytyi!

Metsäjälkien suhteen meillä oli pitkä tauko, koska metsät ovat olleet niin täynnä sienestäjiä. Viikko sitten maanantaina olimme pitkästä aikaa metsäjäljillä Velskolassa Pirjon kanssa ja teimme jäljet kaikille koirille. Minä talloin jäljet Repelle ja Inalle, Pirjo Kipille ja Vinskille ja minä vielä lyhyen jäljen Snoopylle. Kaikki jäljestivät hienosti. Kipin kanssa keppien eteen tehty työkin alkoi kantaa hedelmää, se ilmaisi oma-aloitteisesti kaikki paitsi yhden kepin. Sienestäjiltä emme täysin välttyneet nytkään, Vinskin jäljellä niitä oli vieraillut ja se hetken jäljestikin väärää jälkeä, mutta oli muuten varsin pätevä suolla ja metsässä kulkevalla jäljellään.

Tiistaina olimme Somerolla paimentamassa ja menomatkalla pysähdyimme metsään Somerniemellä. Tein ensin Kipille jäljen. Tilaa olisi ollut tehdä muillekin jäljet, mutta aika ei harmillisesti riittänyt. Jäljen vanhetessa koirat saivat juosta metsässä. Ne huumaantuivat, kun avaraa metsämaastoa riitti silmänkantamattomiin. Minä taas jouduin ison ongelman eteen. Niin paljon suppilovahveroita ja puolukoita, niin vähän aikaa poimia ne...

Kipillä oli ihan isojen poikien jälki. Pituutta oli useita satoja metrejä, metsätien ylityksiä kaksi, kulmia useita, keppejä neljä. Kipi jäljesti taas erittäin motivoituneesti ja selvitti kulmat ja tienylitykset hienosti, kepeistä nosti kolme.

Tuolla metsässä olisi mieluusti viettänyt koko päivänkin. On tilaa koirille juosta, on maastoa tehdä vaikka useampi voittajaluokan jälki, täysimittaisen esineruudunkin voi tekaista mihin kohtaan vain. Eikä muita kulkijoita näy. Tällaiselle suuntavaistottomalle on myös suunnaton etu, että auto näkyy satojen metrien päähän. Nytkin olisin muuten jo kertaalleen suunnan kadottanut ;D Olen minä tuonne kerran ihan kunnolla eksynytkin, kun ahneus kasvoi jälkeä tehdessä liikaa. Vuosituhannen vaihteessa tuolla tuli liikuttua paljon, koska asuin silloin lähistöllä. Oi niitä aikoja, kun laumassa vaikuttivat ensimmäiset neljä koiraani Netta, Jessi, Jason ja Nasta.

Paimentamaan Kipi pääsi siis nyt toista kertaa. Se oli innolla hommassa mukana päästessään isoon pyöröaitaukseen. Lammaslaumassa tapahtui sitten vähän hajaannusta ja Kipi ryhtyi jahtaamaan lampaita, jolloin Marika kävi säikäyttämässä sen. Se otti sitten sen verran nokkiinsa, ettei enää paimentanut ollenkaan. Yritin innostaa sitä ja hetkittäin se osoitti jotain mielenkiintoa, mutta sitten taas keskittyi syömään lampaankakkaa ja katselemaan yleisöä. Toisen kierroksen lopussa se jo vähän innostui kaartamaan lampaita. On siinä kuitenkin herkkyyttä, vaikkei se arjessa kovin herkältä vaikuta.

Torstaina olimme Pirjon ja Repen kanssa Vaakkoissa jäljestämässä. Kipi ajoi Pirjon tallaaman jäljen, joka ehti vanheta lähes pari tuntia. Jäljen alussa oli selkeästi käynyt joku hemaiseva narttukoira ja Kipi nosti elämänsä ensimmäistä kertaa jalkaakin jäljellä. Se harhautui alussa kerran jäljen ohi ylös kalliolle ja oli tulossa sieltä alas tosi jyrkästä kohdasta, mutta onneksi ehdin estää. Muuten se jäljesti hyvin, maastotyypin vaihtuminenkaan ei vaikuttanut sen työskentelyyn ja into oli kova selvittää jälki.

Perjantaina treenasimme esineitä ja tottista Luukissa Pirjon ja Repen seurassa. Teimme metsään kapean esineruudun, jonne tositoimiin pääsivät ensin Snoopy ja Vinski, joille esineet vietiin valmiiksi, ja hyvinhän ne palautuivat. Juniorit pääsivät siten hyvin sotkettuun ruutuun ja saivat treenata valmiiksi limaisilla esineillä. Pirjo vei Kipille ensin yhden esineen sen nähden ja kun se palautti sen hyvin, niin se sai hakea vielä toisenkin. Kipi vaikuttaa aika pätevältä esinekoiralta, vaikkei olla esineitä paljon treenattu. Ei tottiskaan ihan huonosti mennyt, Kipi on viime aikoina mennyt paljon eteenpäin, paikallaoloissa ja jäävissä liikkeissä on enemmän malttia, ja edistystä on muutenkin lähes joka rintamalla.

Lauantaina olikin jännä päivä, kun pääsimme Keuruulle Kipin kasvattajan luokse tapaamaan sukulaiskoiria omistajineen. Olin jo oikeastaan päättänyt olla menemättä ja odottaa mieluummin jotain kesäistä tapaamista, mutta päätinkin sitten lähteä. Kipi pääsi käymään entisellä kotiseudullaan, josta se kymmenen kuukautta sitten lähti, ja minä pääsin näkemään sen kotiseudun ensimmäistä kertaa. Mitä kaikkea lie koirapojan päässä liikkunut, mutta kyllä se ainakin kasvattajan nähdessään vähän höpsähti.

Ohjelmaan kuului mm. paimennusta. Paimennettavana oli vain yksi talutuksessa oleva lammas, millä estettiin lauman hajaantuminen ja koirien ryhtyminen jahtaamaan. Se olikin Kipille varsin passelia treeniä viime tiistain jälkeen. Se oli aluksi varsin varovainen lampaan kanssa, mutta alkoi pikkuhiljaa innostua asiasta taas, jopa siinä määrin, että sitä sai muutaman kerran kieltää näykkimisestä. Kasvattaja totesi, että kieltona Kipille toimii hyvin murahdus ja kehut heti perään, kun se tottelee. Toisella kierroksella talutin itsekin lammasta ja Kipi oli hyvin hommassa mukana. Enpä tiennytkään, että yhtäkin lammasta pystyy niinkin hyvin paimentamaan!

Lähisukulaisista paikalla oli yksi veli ja yksi sisko samasta pentueesta, sekä eno. Veljekset eivät kovasti toisiinsa tykästyneet, siskon kanssa Kipillä oli pientä painiakin. Oli hauska nähdä, miten Proosa-sisko huitoi etutassuilla samaan tyyliin kuin Kipikin leikkiessään.

Tässä sisarukset Kipi, Proosa ja Dodo

                                                                 
                                                                       Dodo-veli

                                                                        Roni-eno                                  

Kiva reissu, vaikka menomatkalla suoritin yhden pakollisen eksymisnumeron ja paluumatkalla jouduin ajamaan osan matkaa lumisateessa kesärenkailla!

Nyt olemme taas palanneet arkeen, ja tänään Kipi sai ajaa kotimetsässä aika pitkän jäljen. Kivalla mallilla on jäljestys nyt, ei haittaa vaikka talvitauko vaanii ovella.

Teinikoiran elämää ja treenejä

Viime viikolla osallistuimme taas Kipin kanssa BH-ryhmän tottistreeneihin Puolarmaarissa. Menin sillä periaatteella, että jos mikään muu ei onnistu, niin sitten vain leikitään. Leikitin treenin aluksi Kipiä patukalla ja lähdin siitä sitten kävelemään eteenpäin, ja kun Kipi oma-aloitteisesti tuli oikeaan seuraamiskohtaan, annoin seuruukäskyn. Kipi seurasi iloisella asenteella kontaktia pitäen ja saatiin muutama hyvä pätkä tehtyä, myös henkilöryhmän läpi. Otettiin myös luoksetuloasentoa pompputreeninä ja kaksi vauhtiluoksetuloa. Kyllä Kipi kovaa tulikin. Se sulki nyt ympäristön hyvin pois, häiriötäkin oli vähemmän kuin edellisellä kerralla.

Eilen BH-ryhmä treenasi BH-kokeen kaupunkiosuutta Espoon keskustassa. Otimme kaikki kokeen osiot. Kipi suoritti asiallisesti, mitä nyt pari pientä sivuloikkaa kerkesi tekemään. Läpi olisi mennyt, jos olisi oikea koe ollut, siihen tottisosuuteen tuo ei vaan ole vielä valmis valovuosiin :D

Kokeenomaisen treenin jälkeen olikin sitten vähän jännempää settiä, kun mentiin kaikki yhdessä citykävelylle. Koiria oli kahdeksan ja ohjaajia kuusi. Kipin lisäksi otin kävelylle mukaan myös Vinskin. Käveltiin kadulla, ohjattiin koiria erilaisten esteiden läpi ja yli, mm. käskettiin ne maahan aaltopeltialustalle. Molemmat pojat menivät peltialustalle epäröimättä, Kipi meni myös rennosti maahan, Vinskiä sen verran epäilytti, että kyynärpäät piti jättää vähän ilmaan.

Sitten kiivettiin ylös kapeita portaita ja sen jälkeen ritiläportaita. Kipi viuhtoi ritiläportaatkin epäröimättä ja innokkaasti ylös, Vinski meinasi tehdä tenän, mutta tuli sitten, kun rauhallisesti tein sille selväksi, että ylös olisi nyt muiden perässä tultava. Puikkelehdimme myös juna-aseman käytävillä ihmisten seassa. Sitten teimme hissimatkan, kaikki kahdeksan koiraa ja ohjaajat samassa hississä, ja hienosti meni. Vinski ja Kipi eivät maalaispoikina ole ennen hissillä matkustaneet, mutta ihan ongelmitta ne hissiin tulivat. Vielä vähän seurautettiin koiria käytävällä läpi koira-ihmiskujan ja laskeuduttiin lopulta alas portaita asemalaiturille ihmisvilinään, juna oli juuri saapunut laiturille. Olipas hauska treeni ja todellista vaihtelua landepaukuille.

Tällainen joukko citykävelyllä oli, kuva on Gabin:

Maanantaina oli jännä päivä, kun oltiin Kipin kanssa paimentamassa Somerolla. Sää ei suosinut, satoi ihan penteleesti, eikä yhtään kuvaakaan tullut otettua. Aloitimme ensin pyöröaitauksesta, jonne Kipi meni vähän vastahakoisesti. Menin itse kävelemään lampaiden kanssa saadakseni ne liikkumaan, mutta Kipiä koko homma silti epäilytti. Mietin jo, että kestääköhän pitkäänkin saada se uudestaan syttymään lampaille, se on kuitenkin ollut aika pieni, kun on viimeksi niitä entisillä kotikonnuillaan nähnyt.

Mentiin sitten isolle laitumelle ja päästin Kipin irti kaukana lammaslaumasta. Reunimmaiset lampaat liikkuivat juuri silloin ja kiinnittivät Kipin huomion, ja se oli menoa, Kipi lähti juoksemaan lampaiden luokse ja kaarsi lauman taakse. Se sai hetken kaarrella laumaa ja sitten se meni tauolle. Uusintakierrokselle tullessamme Kipi tuli laitumelle hyvin määrätietoisesti, mielenkiinto oli todellakin herännyt. Aloitimme tämän kierroksen isolta laitumelta ja Kipi kiersi lampaita innolla, mutta haukkui välillä ja häntä oli ylhäällä, eli ei kovin ammattimaista toimintaa vielä. Sitten mentiin takaisin pyöröaitaukseen ja siellä Kipi liikkui yhä varovaisemmin kuin laitumella. Yritin itse pitää lampaat liikkeellä koko ajan, ja pyörryttämäänhän se ympyrän kiertäminen sitten rupesi...Katsotaan josko päästäisiin syksyn mittaan käymään uudemmankin kerran lampailla.

Kotitreeneissä Kipi aina välillä osaa seurata hyvin ja välillä ei. Olen tullut siihen tulokseen, että sillä on ikäkriisi. Yksivuotiaana ei uroskoira useinkaan ole fiksuimmillaan...Kipi on myös löytänyt sisäisen vahtikoiransa. Se on aina jonkun verran haukkunut auton ikkunasta näkemiään koiria, mutta nyt se haukkuu jokaikisen, ja monet ihmiset myös. Varmuuden vuoksi se myös aina haukkuu, kun lähdemme kotipihalta liikkeelle autolla ja vilkuilee samalla Vinskiä ja Snoopya, että saako niiltä taustatukea. No yleensä ei saa. Tämä tapa varmaan juontaa siitä, kun Kipi kerran näki kotitiemme lähellä vihollissakemannilauman auton ikkunasta, aika pian sen jälkeen, kun yksi sakuista oli metsässä hyökännyt Snoopyn päälle. Kipi nosti hirveän äläkän lauman nähdessään (itsekin huolissani katsoin, ettei nuori ulkoiluttaja näytä kunnolla pärjäävän kolmelle sakulle...) ja nyt sitten ennakoi lauman aina olevan siellä.

Kipi on myös pari kertaa reagoinut aika ärhäkästi, kun on läheltä kohdannut jonkun mielestään provosoivan koiran. Toivottavasti se ei mitään remmirähjän uraa nyt olisi aloittamassa...Eilen ohitimme lauman kanssa lenkillä nuoren, vähän aran narttukoiran, joka pysähtyi emäntänsä kanssa polun viereen odottamaan, muutaman sanankin siinä vaihdoimme. Pojat ohittivat tosi nätisti. Tänään tuli vastaan cairnterrieri, joka ohitustilanteessa rähähti, ja sekä Snoopy että Kipi vastasivat sille. No pöh, kun nyt eivät sentään ainakaan ilman syytä alkaisi päätä aukoa...Hyvä ja huono puoli asiassa on se, ettemme välillä päivä- tai viikkokausiin kohtaa yhtään ainoaa koiraa lenkillä. Kun toisaalta niitä tilanteita pitäisi treenata, mutta toisaalta ei sitten tule liikaa niitä huonoja kokemuksiakaan.

Uimakauden lopetimme jo, mutta metsälenkkejä yritämme tehdä sitäkin enemmän. Jäljestyksen suhteen pitäisi ottaa joku loppukiri ennen talvitaukoa. Nyt emme hetkeen ole jälkiä ajaneetkaan, kun olemme keskittyneet enemmän tokoon. Tänäänkin eksyimme kentälle tokoilemaan, mutta kivaa oli kaikilla pojilla ja emännällä myös, teinikoirakin oli hyvässä vedossa.