lauantai 17. joulukuuta 2016

Historia toistaa itseään

Meidän arki on rullannut eteenpäin osittain kuten ennenkin, mutta dramaattisilta käänteiltäkään ei olla vältytty.

Meillä on nyt talvikaudella omatoimivuoro tokon hallitreeneihin joka toinen viikko. Kolmesti ollaan ehditty hallilla käydä. Eniten on treenannut Draama, mutta Kipi ja Vinskikin ovat päässeet hallissa pyörähtämään. Ero motivaatiossa poikien ja Draaman välillä on niin huima, ettei mulla itsellä enää ole kovin suurta motivaatiota treenata tokoa poikien kanssa. Toki joskus vähän tokoilemme, mutta emme kovin vakavasti, ja enemmän teemme ihan muita temppuja poikien kanssa.



Edes pitkät treenitauot tokossa eivät nostata Kipin motivaatiota, joten nyt näyttää melko todennäköiseltä, ettei se koskaan mene edes ALO-luokkaan tokossa. Kipi saattaa perusasentoon kutsuttaessa joskus jäädä vinoon jonnekin metrin päähän, ja kun annan sille mahdollisuuden korjata paikkansa, niin se ei hirveästi välitä nähdä vaivaa asian eteen. Sitä on muutenkin vaikea saada tekemään liikkeitä kovin tarkasti, on aina ollut. Toki se on taantunut senkin takia, kun ollaan niin vähän nyt tokoiltu, mutta silti, ei se tuolla asenteella vaan mikään tokokoira ole. Vaikka sillä on niitä hyviäkin treenejä joskus ollut, niin en näe mitään syytä vääntää väkisin lajia, josta koira ei tarpeeksi paljon tykkää. En nauti siitä silloin itsekään. Voihan se olla, että joskus päästään kokeeseen jossain ihan muussa lajissa. Tai sitten emme ikinä mene yhtään mihinkään kokeeseen, mikä on itselleni ihan uusi ja kummallinen tilanne minkään koiran kanssa. Mutta mikä pakko se on mennä siltikään.

Draama on eri maata. Sen suhde niin tokoon kuin kaikkeen muuhunkin tekemiseen on intohimoinen. Sillä riittäisi motivaatio vaikka miten moneen toistoon, ja se jaksaa ja haluaa aina yrittää. Tarkkuus joskus vähän tahtoo kärsiä suuren innon ja vauhdin takia, mutta mieluummin niin päin, kuin ettei koiraa yksinkertaisesti vain kiinnostaisi tarpeeksi.



Ikävä kyllä vähän synkempiäkin pilviä on Draaman yllä häälynyt. Uutta koiraa etsiessäni minua mietityttivät moninaiset terveysongelmat. Aina kun tutustuin jonkun tulevan yhdistelmän taustoihin, niin osasin nimetä takaa tulevan jotain mahdollisia ongelmia, jos suku oli jollain lailla tuttua. Mutta sellaistahan se on, yhtä riskiä koko elämä. Yksi keskeinen kysymys omalla historiallani olivat tietenkin selkäongelmat, mutta yhtä hyvinhän sitä voi saada vaikka jonkun neverheard-sairauden, kun yrittää vättää jotain tiettyä vitsausta. Draamalla tiesin olevan sukurasitetta selkäongelmiin, mutta toisaalta se oli nuorempana kuvattu selästään terveeksi, se tai sen sisarukset eivät tiettävästi olleet oireilleet, ja se oli pystynyt harrastamaan aktiivisesti agilitya, joten olin jossain määrin toiveikas, ettei sen selkä heti olisi menossa rikki ja kestäisi niin arjen kuin agilitya kevyemmät lajitkin.

Hyvin liikkuvaksi koiraksi Draama osoittautuikin. Joitain juttuja joskus panin merkille, kuten minulla tapana on. Halusin tai en, niin minulle on kehittynyt tutkakatse mahdollisia epänormaaleja oireita kohtaan. Joskus se tuntuu suorastaan kiroukselta, ja olen ajatellut, että olisin onnellisempi kun en huomaisi kaikkea. Mutta onhan se nyt kuitenkin koirien etu (ja lopulta omistajankin), jos mahdolliset ongelmat havaitsee ajoissa, joten on oikeastaan absurdia edes ajatella, että olisi parempi pitää pää pensaassa. Paitsi silloin kun törmää oireisiin, joille ei koskaan löydy syytä vaikka miten ramppaisi lääkärillä, silloin voisi kyllä todella olla onnellisempi, kun ei edes huomaisi...

Draaman liikkeissä on ollut vain yksi seikka, mikä on pistänyt silmään, eli sen tapa joskus kävellä takapää keikkuen ja takajaloilla ristiin astuen. Ei joka päivä eikä koskaan pitkiä matkoja kerrallaan, mutta kuitenkin melko säännöllisesti. Kipihän teki tätä samaa etenkin nuorempana ollessaan jumissa kehittyvän spondyloosin takia. Mainitsin tästä huollossa käydessämme, mutta meidän kraniohoitajamme ei ollut oireesta erityisen huolestunut, totesi sen liittyvän jotenkin ristiluuhun kuten Kipilläkin, minulta jäi silloin kysymättä asiasta tarkemmin. Mainitsin asiasta myös fyssarille, ja hän totesi, että bordercolliet etupainoisina, paimentavina koirina joskus vain unohtavat takapäänsä, mutta voisi se toisaalta olla oirekin jostain. Hän sitten meidän kolmannella käynnillä tutki Draaman lämpökameralla sen selvittämiseksi, löytyisikö jostain kohtia, jotka olisi syytä tarkemmin esim. röntgenillä tutkia. Mitään hirveän selkeää ei löytynyt, mutta fyssari myös totesi, ettei hänen kameransa ollut kovin tarkka. Draamalle laitettiin sillä käynnillä myös ensimmäistä kertaa akupunktioneulat.

Toki mietin myös sitä, miksi Draama oli niin taipuvainen olemaan jumissa. Kuitenkin joskus jumi on vain jumi, eikä sen takana ole mitään pysyvää vikaa, ja kun huollossakaan ei mitään varsinaisesti hälyttävää löytynyt, niin en heti maalannut piruja seinille senkään takia. Kolmannen fyssarikäynnin jälkeen kuitenkin Draamalle tuli uusia oireita. Se hakeutui muutaman kerran kesken lenkin luokseni vähän paineistuneen näköisenä, mutta jatkoi sitten kuitenkin lenkkiä normaalisti. Tuollainen ei kuitenkaan ollut yhtään sen tapaista. Sitten tuli se hetki, kun olin pukemassa sille bot-loimea ja yritin pujottaa häntää  häntäreikään, eikä se meinannut mennä sinne, koska se oli niin jäykkä. Draama myös välillä vähän köyristi selkäänsä.

Tässä vaiheessa halusin ehdottomasti tutkia Draaman tarkemmin eläinlääkärillä ja tilasin ajan paikkaan, jossa oli myös lämpökamera. Ajan saimme muutaman päivän päähän. Draama oli odotteluajan muuten normaali, mutta hännäntyven se veti heti jäykäksi, kun koskin siihen, ja joskus se edelleen hieman köyristi selkää. Hetkittäin silti ajattelin, että jospa kaikki on ihan jotain harmitonta ja olen vain vainoharhainen, eikä eläinlääkäri löydä tutkimukissa mitään vikaa. Ihan kuten Kipinkin kanssa aikoinaan, osittain joku kieltoreaktio ja toiveajattelua varmaan. Selkäähän minä kuitenkin koko ajan epäilin syyksi, hännäntyven jäykistäminen saattoi hyvinkin olla selästä johtuvaa.

Lääkärillä Draamalle tehtiin ensin lämpökameratutkimus. Rintaranka oli tasaisen lämmin, mutta sieltä löytyi kyfoosi, eli ranka oli köyry. Kaularangassa oli 5-6 väli lämmin, samoin oli lannerangan lumbosakraaliväli. Palpoidessa rintarangan syvät lihakset olivat kireät, mutta rangan liike oli hyvä, vasta lannerangan alueella tuli jäykkyyttä ja kireyttä. Kaularangan liikkeet olivat normaalit. Takajalkojen asennonkorjaus oli aavistuksen hidas. Hännän taivutteluun Draama reagoi, ja vasemman lonkan ojennus oli oikeaan verrattuna jäykän oloinen. Lumbosakraalialuetta koskettaessa Draama herkästi istuutui.

Selästä otettiin vielä röntgenkuvat, ja niistä paljastui sama rintarangan kyfoosi kuin lämpökameran kuvista, ja lanneranka puolestaan oli oiennut. Lumbosakraalialueella mahdollisesti oli lievää artroosia. Muuten ranka oli siisti.

Ohjeeksi tuli liikkua rauhallisesti pari viikkoa ja mennä sen jälkeen mielellään hierontaan tai fyssarille, myös kipulääkityksen Draama sai.

Niin sitten sai lauman neljäskin koira oman selkädiagnoosin. Otin tiedon vastaan tyynesti ja lähdin jatkamaan normaaleita arkipuuhiani. Ihan niin helpolla en loppujen lopuksi päässyt, vaan pari seuraavaa yötä meni kyllä valvoessa. On niin kurjaa, ettei Draamakaan saanut olla terve, ja että kohtalokseni on tullut keräillä selkävikaisia koiria. Kurjaa on myös epävarmuus, kun ei voi olla ihan varma, onko myös lumbosakraalialueella jotain pysyvämpää vikaa, kun siellä tuota reaktiota on. Jotain, mikä ei tavallisessa röntgenissä näy. Se mahdollinen artroosikin mietityttää, olisi hyvä tietää varmasti, onko sitä vai ei. Jossain vaiheessa aionkin näyttää rtg-kuvat jollekin muullekin toisen mielipiteen saamiseksi. Rangan virheasennon on voinut aiheuttaa ihan joku toiminnallinen syy, mutta nyt vaurio on jo korjaamaton. Tärkeää onkin jatkossa huolehtia lihaskunnosta ja huollosta.



Aikaa on lääkärikäynnistä kulunut jo kolme viikkoa. Selän köyristys ja lenkillä paineistuminen ovat jääneet oireista pois, hännän oireetkin ovat hieman lieventyneet. Tällä viikolla kävimme taas fyssarilla, eikä mitään hälyttävää sielläkään löytynyt. Takajalkojen asennonkorjauskin pelitti normaalisti. Siitä fyssari huomautti, että Draamalla on laskeva lantio, mikä jo sinällään saattaa selkävaivoille altistaa - ja yhtä laillahan myös sukulaiskoira Kipiltä laskeva lantio löytyy.

Koska Draaman oireet alkoivat edellisen fyssarikäynnin jälkeen, jolloin sillä oli ensimmäistä kertaa akuneulat, on pohdinnan alla ollut sekin, onko tällä mitään tekemistä oireilun kanssa. Joskus voi mistä vain hoitomuodosta tulla hoidon jälkeen pahenemisreaktio, mutta yleensä se menee ohi parissa päivässä. Neuloja ei myöskään ollut lumbosakraalialueella ollenkaan, ja muutenkin jos joku neula olisi osunut hermoon, olisi Draama varmasti älähtänyt. Kuitenkin minusta silti tuntui mukavammalta, ettei tällä kertaa neuloja laitettu, vaan Draamaa hoidettiin fysioterapian ja kraniosakraaliterapian keinoin. Kovasti se taas käsittelystä nautti, ja vaikka menimme nyt poikkeuksellisesti fyssarin kotiin emmekä klinikalle kuten aiemmin, niin Draama marssi määrätietoisesti paikalle, ihan kuin olisi ollut siellä aiemminkin.

Taas minulla siis on käsissäni koira, jonka suhteen harrastukset ovat kysymysmerkki. Siitä tulee ehkä jo kolmas koirani putkeen, joka ei koskaan tule hyppäämään metrin pk-estettä tai kiipeämään jyrkkää A-estettä. Eläinlääkäri ei pk-uraa kokonaan teilannut, mutta totesi, että mitään pitkää uraa siinä ei kannata suunnitella. Fyssari sanoi, että agilitya ei Draamalla pitäisi harrastaa (kuten en tietysti ollut aikonutkaan), pk-esteet ovat myös hieman kyseenalaisia, mutta tokoa voi hyvin harrastaa. Metrin hyppy vain on koiralle fyysisesti tosi haastava, ja monet fyssarit suhtautuvat siihen melko nihkeästi. Voi kun joskus päättävällä taholla asenteet muuttuisivat ja estekorkeutta pk:ssa madallettaisiin. Se avaisi lajin monille sellaisille, jotka nyt eivät esteiden takia sitä voi harrastaa, vähentäisi loukkaantumisia, eikä ottaisi mitään oleellista lajista pois. Mutta siihen varmaan menee noin miljoona vuotta, että asenteet muuttuvat...

Jatkossa tietenkin kyselen lisää eri asiantuntijoilta, mutta ennen kaikkea seuraan Draaman vointia, koska se ratkaisee paljon. Koiran terveys menee ehdottomasti pk-uran edelle. Fyssari totesi, että jos Draama ei korkeista hypyistä kipeydy, voi se niitäkin siinä tapauksessa ehkä tehdä. Olen kuitenkin jo asennoitunut siihen, ettemme pk-puolella välttämättä kokeisiin pääse, mutta omaksi huviksi varmasti jatkossakin jälkeä harrastamme. Tärkeintä olisi, että Draama saisi elää tavallista arkea eikä sen tarvitsisi kärsiä kivuista. Että se saisi elää täyttä elämää ja myös juosta vapaana ilman, että täytyy jokaista liikettä vahdata. Ei sillä edes pää kestäisi, jos se joutuisi aina elämään hissutellen, eikä sellainen hyvää koiranelämää ole.




Nyt Draamalla on lupa pikkuhiljaa taas liikkua enemmän. Harrastelimme kaikenlaista pientä sisäpuuhaa, kun jouduin rajoittamaan sen liikkumista ja treenaamista. Hallitokossa kyllä kävimme silti, mutta otimme vain rauhallisia liikkeitä, kuten tunnarin etsimistä ja pitämistä. Kotona teimme näitä samoja juttuja, ja lisäksi Draama mm. pelasi älypeliä ja aloitti hajutunnistuksen. Valitsin ensimmäiseksi opetettavaksi hajuksi kanelin. Käytin kanelitankoa, koska jauhe saattaa ärsyttää nenää. Draama oli ihan älyttömän innoissaan ja oppi nopeasti etsimään kanelin erilaisista piiloista. Se vain oli niin innoissaan, että nappasi aina tangon suuhunsa, joten lopulta siirsin tangon lasipurkkiin. Sitten otin mukaan samanlaisen purkin, jossa aluksi ei ollut mitään ja sitten laitoin siihen kahvinpuruja. Erehtymättä Draama erotti purkit toisistaan. Välillä yhä piilotan pelkkää tankoa, etteivät koirat opi etsimään vain purkkia.

Opetin kanelin etsimisen kaikille muillekin koirille, ja innoissaan nekin olivat ja etenivät nopeasti. Tänään kokeilimme ensimmäistä kertaa kanelin etsimistä ulkona, ja tässä oli etenkin pojille yllättävääkin haastetta, joten opettelemista riittää kyllä. Tykkään itsekin harrastaa kaikkea, missä koira saa tehdä nenätyötä, ja onhan se koirille hirmu hyvää aivojumppaa. Olen ajatellut ryhtyä harrastamaan myös Nose Workia, siinähän voi vaikka kisatakin jos innostuu.

Aina välillä olen muutenkin pohtinut jonkun sellaisen lajin aloittamista, joka näille selkävaivaisille (ja Draamaa lukuun ottamatta tokovammaisille) sopisi. Rally-tokon jo hylkäsin, koska se ei sittenkään kiinnosta minua tarpeeksi, jotkut sen sääntökiemurat ovat mielestäni vähän kummallisia, eikä laji myöskään ole paras mahdollinen hahmotuskyvylleni. Mejä edelleen kiinnostaa kovastikin, mutta käytännön ongelmat kokeiden suhteen ovat yhä se peikko. FH-jälki taas tuntuu aina vaan liian pikkutarkalta nipotusjäljeltä, eikä ole myöskään helppo löytää harjoittelupaikkoja. Oikein mitään en siis ole aikaiseksi saanut, mutta jospa Nose Workin suhteen saisin...

Kyllä se harmittaa, että selkäkirous seuraa minua aina vaan ja etten Draamankaan kanssa saa huoletta vaan harrastaa, kun vihdoinkin  käsissä on noin motivoitunut harrastuskaveri. Mutta näillä mennään, kun ei muutakaan voi.

Tämän jutun kuvituksena on marraskuussa otettuja kuvia, kun saimme yli puolet kuusta nauttia ihanasta lumesta kaamoksen keskellä. Se oli vielä sitä aikaa, kun saatoin ainakin kuvitella, että minulla on edes yksi selästään terve koira...







.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Draama 4 vuotta!

Ensi viikolla tulee kuluneeksi tasan puoli vuotta siitä, kun Draama tuli meidän laumaan näyttämään pojille kaapin paikan. Yhteiseen matkaamme on mahtunut kaikenlaista. Iloa ja valoa, yhteistyön rakentamista, uuden opettelua, vauhdikkaita tilanteita, harrastusten riemua, entistä täydempää laumaelämää, huoliakin. Hienosti on Draama paikkansa laumassa ottanut, ei laumaa voi enää kuvitellakaan ilman sitä. Tänään Draama viettää 4-vuotissynttäreitään. Paljon onnea Draama! <3



perjantai 4. marraskuuta 2016

Talvi tuli

Viime maanantaina olimme mukavalla lenkillä metsässä, jossa on paljon lampia. Ne lammet tietenkin vetivät koiria puoleensa kuin magneetit, ja muutinkin kurssia, kun ensimmäinen lampi tuli näköpiiriin ja koirat ryntäsivät sinne päin ihan "jee, rantaan!"-fiiliksellä. Kun sitten menimme läheltä seuraavaa lampea, jossa koirat olivat kesällä uineet, niin ne eivät todellakaan voineet hillitä itseään, vaan ryntäsivät suoraan kohti uimapaikkaansa. Vinski oli heti vedessä asti, ja myöhemmin Kipikin ehti vähän pulahtaa. Muutaman vedon Vinski ihan uikin. Hetken pohdin, josko antaisin Vinskin uida enemmänkin, kun kerran vahinko jo oli tapahtunut. Muutenhan emme ole uimassa enää pitkään aikaan käyneet, mutta toisaalta uivathan jotkut koirat avannossakin. Vinskillä kuitenkin on selkävika, eikä pidempi altistuminen kylmälle ole hyväksi sen kropalle, ja liekö se kovin hyvä juttu terveenkään koiran lihaksistolle.  Niinpä kutsuin Vinskin pois vedestä, jatkoimme reipasta lenkkiä, ja autossa onneksi odottivat bot-loimet. Olikin ihan viimeiset hetket uida sulassa vedessä, koska lähes heti tämän jälkeen alkoivat vedet jäätyä ;)




Alla oleva kuva otettiin lammessa pulahtamisen jälkeen, ja vaati tiukkaa käskyttämistä, etteivät koirat juosseet takaisin lampeen, tai kyllähän Draama ehti sinne pari kertaa juostakin, mutta tuli sentään heti kutsusta takaisin...




Metsälenkin jälkeen Draama pääsi ajamaan sille ennen lenkkiä tekemäni jäljen. Se eteni janalla rauhallisesti maata haistellen, nosti jäljen heti oikeaan suuntaan ja jäljesti tosi kivasti. Kulmat se myös meni kuin juna, paitsi yhden kulman läheisyydessä se hukkasi hetkeksi jäljen. Kun en itsekään siinä kohtaa tarkkaan tiennyt, missä jälki meni (jälki oli merkkaamaton), niin en voinut edes tahattomasti sitä auttaa, mikä tietenkin oli vain hyvä juttu. Siinä kohtaa luultavasti oli jotain harhajälkeä, koska Draama näytti tarkistavan laajalla säteellä jotain hajua kauempana olevalle polulle asti. Kyllä se lopulta oikealle jäljelle palasi tehtyään järjestelmällisesti ja sitkeästi töitä, ei se minulta apuja kysellyt todellakaan. Lopussa oli vielä terävä kulma, jossa ei ollut mitään ongelmaa. Kepitkin nousivat hienosti.

Seuraavana päivänä sitten tuli hieman lunta ja pakkasta, ja sitä seuraavana vähän lisää, mutta ei haittaa, vaikka tämä jäisi kauden viimeiseksi jäljeksi, niin hyvä fiilis siitä jäi. Tokkopa täällä etelässä mikään pysyvä talvi kuitenkaan näin aikaisin alkaa, mutta jos jostain oikusta niin sattuisikin käymään, niin siitä vaan. Kiva vaan, kun koirat eivät tuo rapaa sisälle, ja kun pimeä ei ole niin pimeää kuin lumettoman maan aikana.



Muutaman jäljen ehti Draama muutenkin lokakuun aikana ajaa. Kerran olimme Vihtijärvellä, ja silloin pääsi koko jengi jäljestämään. Kipi ja Draama saivat tosi pitkät jäljet, Vinski keskipitkän ja Snoopy lyhyen. Niin hienoja ja motivoituneita jälkikoiria taas olivat kaikki <3 Draama sai samalla kokeilla ensimmäisen kerran terävää kulmaa, mikä ei hetkauttanut sitä millään lailla. Tai enhän minä tiedä, onko se joskus entisessä elämässä jo kohdannut jäljellä terävän kulman, jotenkin vaan ajattelen, että luultavasti ei ole, koska se ei määrällisesti ole paljon ennen jäljestänyt.

Sellainen tutkimusmatkahan se on, kun ottaa aikuisen kodinvaihtajakoiran ja alkaa sen kanssa harrastaa. Siinä todellakin on eroa verrattuna siihen, että ottaa harrastuskoiran jo pentuna ja kouluttaa sen itse alusta asti. Kun itse kouluttaa, niin tietää, miten pohjat on rakennettu, tietää mitä koira oikeasti osaa ja mitä ei. Ja ne pohjat voi rakentaa juuri niin kuin itse hyväksi kokee, ja aikuisena sen koiran jo tuntee hyvin. Draaman kanssa monessa asiassa kokeilen, millä tavalla se parhaiten toimii tai osaako se ollenkaan jotain asiaa. Hiljattain juolahti mieleeni, että voisi olla hyödyllistä kokeilla ruudussa targettia. En tiennyt, onko Draamalle koskaan opetettu mitään kohdetta, joten lätkäisin kokeeksi targettina käyttämäni kannen maahan. Draaman mielestä se oli tosi kiva frisbee, ja sen ainoa ajatus oli ottaa targetti suuhun, joten ainakaan tämän tyyppinen targetti ei näköjään ollut sille tuttu juttu. Olenkin nyt pari kertaa naksutellut sille targettia, että saadaan hyödynnettyä sitä myöhemmin treeneissä. Aloin myös naksutella tyynyä takajalkatargetiksi sillä ajatuksella, että sitä voidaan hyödyntää kaukokäskyissä.

Paljon on muutenkin työsarkaa. Mitä enemmän olemme yhdessä treenanneet, sitä enemmän treenattavaakin on löytynyt. Viime viikonloppuna olimme tokoilemassa Pirjon kanssa, ja Pirjo häiriköi meitä ja antoi hämykäskyjä Draaman ollessa sivulla ja tekemässä paikalla istumista. Draama meni tosi helposti retkuun, joten kuuntelu- ja häiriötreenejä on tiedossa jatkossakin. Ruudussa Draamalla oli tokokokeen jälkeen sellainen vaihe, ettei se kuunnellut pysähtymiskäskyä, vaan päätti itse missä kohtaa ja mihin asentoon pysähtyi. Nyt se on alkanut jo osoittaa ruudussa kuuntelemisen merkkejä. Työmäärä ei Draaman kanssa kyllä mitenkään pelota tai harmita, koska se tekee töitä niin täysillä, ja meillä molemmilla on kivaa. Kyllä meistä vielä hioutuu entistäkin parempi tiimi! On kuitenkin kiitollista saada työskennellä koiran kanssa, joka opettelee mielellään myös uutta ja jolla jo on jotain pohjia moniin juttuihin.

Vajaat kaksi viikkoa sitten Draama oli fyssarilla. Vasen lannelihas oli tukkoinen ja veti lantiota vinoon alas oikealle, rintarangassa oli myös tukkoisuutta erityisesti oikealla puolella. Rintalihasta saisi kuulemma olla enemmän, ja tähän saimme ohjeeksi harrastaa hidasta alamäkikävelyä. Koska Draamalla oli tokokoiran toispuoleisuutta, saimme ohjeeksi ottaa seuraamista myös oikealla puolella. Täytyykin nyt muistaa, että jokaisen treenin jälkeen on syytä seurauttaa myös oikealta. Ja kiertotreeneissä huolehdin siitä, että kiertoa tehdään myös toiseen suuntaan. Draama luontaisesti kiertää aina myötäpäivään. Ohjeeksi saimme myös venytellä kotona päivittäin lenkin jälkeen. Draamasta kuulemma tokoharrastuksen lisäksi huomasi, että se liikkuu paljon, ja huomasi vielä senkin, että sen kanssa on harrastettu agilityä.

Uudelleen menimme fyssarille eilen, ja seuraava käsittely on 2-3 viikon päästä. Vähän yllätyksenä tuli näin tiheä hoidon tarve, mutta kroppa ei kuulemma muuten pysy auki. Eilen auottavaa tosiaan vielä löytyikin, mutta tilanne oli pysynyt parempana kuin mitä se ennen edellistä käsittelyä oli. Kotona olin kiinnittänyt huomiota siihen, ettei Draama samalla tavalla nuollut itseään kuin ennen käsittelyä. Olinkin epäillyt, että nuoleskelut saattoivat jotenkin liittyä jumeihin, ja siksikin tilasin ajan fyssarille, kun edellisestä kraniohoidostakin alkoi jo olla jonkin aikaa.

Pk-hyppyä olemme Draaman kanssa ottaneet vain harvakseltaan, emmekä koskaan metristä asti. Säädettävällä lautaesteellä pääsimme 70 senttiin asti, jossa Draama hieman saattoi hipoa estettä. Kutsuhyppynä se kyllä meni senkin korkeuden puhtaasti. Olenkin sitten työstänyt sitä, että sen fokus olisi suoraan eteenpäin, muttei liikaa kiinni kapulassa. Aina ei kapulaa ole ollut treeneissä mukanakaan, tai se on viety esteen toiselle puolelle heittämättä. Aloin myös haaveilla turvallisesta kevytesteestä, mutta sellaista ei ole edes seuran kentällä. Parissa sekunnissa sitten väkersin jonkinlaisen korvikkeen pihalle aurauskepistä, huovasta ja puutarhatuoleista. Aika söpö siitä tuli ;) ;D


Joskus vielä rakennan meille aurauskepeistä säädettävän esteen. Tuo hökötys on korkeimmassa kohdassa ollessaan 78 senttiä, ja sen korkeuden Draama ylitti puhtaasti maanantaina edestakaisin. Enempää en sitä hyppyyttänytkään. Nyt lumen tultua ei varmaan tule enää juuri hypittyä, mutta saa nähdä, onko meidän talvitreenihallissa estettä, että päästäisiin siellä joskus kokeilemaan.

Muu lauma on välillä harrastanut keittiötokoa ja temppuja, esineitäkin on etsitty, ja siellä jäljellä oltiin. Muuten ollaan paljon liikuttu lenkkipoluilla, metsässä ja suolla. Välillä kolmen koiran voimin, mutta välillä Snoopykin on päässyt mukaan kohtuullisen pitkillekin lenkeille. Ainahan se on kulkenut omia polkujaan, mutta nyt kun sen kuulo on heikentynyt, niin se ei myöskään luoksetulokutsuja enää kuule. Niinpä sitä täytyy pitää silmällä, vaikka kyllä sekin aika hyvin osaa muun lauman etsiä. Ei kuitenkaan aina. Kerrankin seurasin, miten se uppoutui metsässä haistelemaan hartaasti yhtä aluetta, eikä sen jälkeen enää tiennyt, missä muut olivat, vaikken itse ollut kaukanakaan. Se tähyili ympärilleen ja kun ei havainnut ketään missään, kääntyi takaisin tulosuuntaan. Oli turha kutsua, kun ei se olisi kuullut, mutta liikuin alueella, kunnes se katsoi taakseen ja huomasi minut. Paikalla seisovaa ihmistä tai koiraa se ei useinkaan näe, mutta liikkeen se erottaa, ja jos se vain on näköetäisyydellä ja katsoo kohti, niin sille voi myös viittoa luoksetulokehotuksen. Onhan näistä vanhuksista usein ylimääräistä huolta ja vaivaa, mutta ovat ne niin ihania ja rakkaita <3






Kipi on aika lailla palannut omaksi itsekseen Tardakin jäljiltä ja leikkii taas enemmän Draaman kanssa. Sydäntä on lämmittänyt sekin, että pari kertaa Vinski, Kipi ja Draama ovat leikkineet kolmistaan, ja lisäksi Draamalla ja Vinskillä on viime aikoina ollut ihan kahdenkeskisiä leikkejä. Ehkä Draama alkaa tottua kastroituun Vinskiin.












keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kokeellista

Pikkaisen on taas huumori ollut koetuksella. Eilen olimme Kipin kanssa eläinlääkärissä ja tänään Vinskin kanssa. Kesästä asti ovat nämä kaksi lääkärissä ravanneet, huoh...

Kipiltä otettiin eilen verikokeet, kun haluttiin varmistua, ettei sisäelinten toiminnassa ole häikkää, mikä aiheuttaisi sitten tuon lisääntyneen juomisen ja sisälle pissailun. Myös kontrollipissanäyte otettiin. Hyvin se varmaan sujuu, sanoi hoitaja kun kauhan minulle ojensi. Ei varmaan suju, vastasin minä ja lähdin pissanäytteen metsästykseen. Eikä se sujunutkaan. Kipi nosti kyllä heti jalkaa lähimpään puuhun, mutta kauhan ilmestyttyä kuvaan mukaan se lopetti pissaamisen välittömästi. Eikä se sitten enää edes yrittänyt pissata, vaikka kiersimme lähistön puut, pensaat ja pylväät moneen kertaan. Mulkoili vain minua paheksuvasti. Sitten muistin, että viimeksikin se lopulta antoi periksi aivan klinikan ulko-oven lähellä, missä lähtökohtaisesti en haluaisi noiden asioiden merkeissä liikkua. Sinne mentiin ja kas vain, kikka toimi. Ilmeisesti siinä kohtaa on niin mehevät hajut, että on vaan ihan pakko jättää oma käyntikorttinsa ja joustaa pihtaamispäätöksestä.

Verikokeista tai pissasta ei mitään selitystä juomiseen ja pissailuun löytynyt. Kipiltä otettiin myös uusi SDMA-testi, joka antaa tarkemman kuvan munuaisten toiminnasta ja mahdollisen alkavan vajaatoiminnan voi bongata aiemmassa vaiheessa. Normaaliarvo on 0-14, yli 14 kertoo munuaisten toiminnan heikkenemisestä. Kipin arvo oli 13. Pissassa ei edelleenkään ollut tulehdusta, siittiöitä oli yhden plussan verran, proteiinia kaksi plussaa ja bilirubiinia kolme. Veressä bilirubiiniarvo oli normaali, samoin maksa-arvot.

Eläinlääkäri suositteli, että Kipin ruoka-annos jaettaisiin kahteen yhtä suureen osaan aamuin illoin, kun se nyt on aamuisin syönyt kevyemmin ja illalla pääaterian. Tämä voisi vähentää iltajuomista ja öistä pissailua. Jotenkin en usko, että syy olisi tässä, koska Kipi tankkaa usein paljon vettä jo ennen iltaruokaa, ja muutenkin se juo pitkin päivää, vaikka eniten juuri illalla. Kummallista, mutta ainahan tuo pieni ruskea on kätkenyt sisäänsä mysteereitä, joita kukaan ei osaa selvittää.

No tänään sitten aamupissalla kävi niin hassusti, että Vinskillä oli tassu veressä sisälle tultaessa. Syyksi paljastui vasemman etujalan vääntynyt kannuskynsi. Ei auttanut kuin eläinlääkärille soittaa. Saimme täsmälleen saman ajan kuin Kipi eilen, 13.45, ja lääkärikin oli sama. Myisivätkö ne minulle jo jonkun sarjakortin?

Eläinlääkäri totesi vilkaisun jälkeen, että kyllä se kynsi kuoria täytyy. Kynsi olikin murtunut kynsivalliin asti ja operaatio kesti yllättävän kauan. Mikään kiire ei Vinskillä ollut rauhoituksesta herätä (se uinaili klinikalla hyvän tovin myös kastraation jälkeen), mutta viimein se palautettiin minulle pönttö päässä. Masentavaa, eikä kynnentynkää myöskään millään haavasuojapuvulla saa suojattua. Otin silti kaulurin kotona pois ja suihkuttelin siteen kohdalle katkerosprayta. Toivottavasti katkero ja silmällä pitäminen auttaisivat eikä kauluria tarvittaisi, ainakin pientä askartelua kynnentyngän kimppuun pääseminen myös vaatii, koska siinä on ihan napakka side päällä.



Huumoria on kysynyt myös hormonien oikullisuus ja omalaatuinen kolmiodraama, jota meillä on näytelty kolmen nuorimmaisen kesken. Tardakin saatuaan Kipi ei enää ole ollut niin innokas leikkimään Draaman kanssa, vaikka Draama painaa päälle, koska Kipi on sille ilman muuta lauman paras tyyppi. Vinskin luonne ja käytös taas eivät kastroinnin jälkeen ole muuttuneet, ja se mielellään spurttaisi Draaman kanssa, houkuttelee sitä jopa leikkiin kanssaan, koska se hitaasti lämpiävänä on vihdoinkin lämmennyt Draamalle niin paljon, että on jopa aloitteellinen leikkiin kutsumisessa. Draama saattaa spurtata sen kanssa puolihuolimattomasti muutaman metrin, mutta sen enempää sitä ei kiinnosta, eikä sitä myöskään kiinnosta leikkiä Vinskin kanssa. Alussa Draama mielellään otti pitkiä juoksuspurtteja Vinskin kanssa, joten tämä on uusi tilanne. Draama ilmeisesti näkee Vinskin uudessa valossa kastraation jälkeen. Leikkihalut eivät siis laumassa tällä hetkellä oikein kohtaa toisiaan. Kyllä noilla kolmella silti mukavaa on keskinäisillä lenkeillä ja muutenkin, leikkimistä vain on paljon vähemmän.

Kipinkin kohdalla kastraatio saattaa jonain päivänä olla tarpeen. Sen kohdalla teen päätöksen vasta kun on aivan pakko, koska en pidä siitä, jos se kadottaa leikkisyytensä. Vaikka ei kai kastraatiolla välttämättä ole juuri samat vaikutukset kuin Tardakilla. Toivottavasti nuo Tardakin vaikutukset kohta häviäisivät, tykkään enemmän siitä Kipistä, joka leikkii Draaman kanssa yhtä antaumuksella kuin Draama sen kanssa. Eläinlääkäri sanoi Tardakin laitettuaan, että vaikutus kestäisi jopa 4-6 kuukautta, argh! Mitään näkyvää hyötyähän ei Tardakista ole ollut, joten harmittaa, että moinen tuli Kipiin laitettua.

Vinski yrittää Draamaa ja Draama Kipiä



Syyskuun loppupuolella oli oman seuran kentällä tokokoe, johon jossain vaiheessa olin ajatellut ilmoittaa Kipin. Sitten putosin taas maan pinnalle ja totesin, että en sittenkään tee niin. Olisi olemassa liian iso riski siihen, että saisin vetää kehässä perässäni laamaantuvaa pientä ruskeaa. Se taas ei olisi kivaa kummallekaan meistä.

Olin ajatellut ilmoittaa kokeeseen myös Draaman, koska se näytti osaavan AVO-liikkeet ihan kohtuullisesti, ja olihan se entisen omistajan kanssa sen luokan jo korkannutkin. Sen kohdalla ei myöskään tarvinnut pelätä, että se laamaantuisi kehässä, vaikka Laama sen lempinimi onkin ;) Olisi mukavaa päästä kokemaan sen kanssa kokonainen koesuoritus ja ottamaan selvää, mitä meidän erityisesti pitää jatkossa treenata.

Niinpä ilmoitin Draaman kokeeseen, mutta mitä lähemmäksi koe tuli, sitä hullummalta koko idea alkoi tuntua. Palkattomuutta treenatessa osa liikkeistä levisi ja muutenkin erilaisia pikku ongelmia putkahteli. Mutta tuskin Draama itseensä ottaisi, vaikkei kaikki ihan putkeen menisi, joten vikalistaa hakemaan vaan.

Oma vikalista minulla jo olikin mielessäni. Perusasento Draamalla usein on sellainen matala ja kyyläävä, joten sitä on yritetty työstää. Ja vaikka Draaman työhaluun voi aina luottaa, niin joskus se treeneissä jää hetkeksi kiinni johonkin kohteeseen eikä ole niin hyvässä kontaktissa ja kuulolla minuun päin kuin pitäisi. Niinpä yksi tärkeä tavoite on se, että me olisimme koko ajan samassa kuplassa. Joskus Draama on tullut suoraan sivulle liikkeissä, joissa on tarkoitus istua ensin eteen, ja kerran se tuli siihen puoliväliin. Erilaisia kauneusvirheitä ja ajoittaisia ongelmia on tietenkin ollut lähes kaikissa liikkeissä, mutta sellaistahan se toko tuppaa olemaan, ikuista hiomista.

Koepäivänä ehdimme pyöriä koepaikalla aika kauan, koska olimme paikalla hyvissä ajoin muutenkin ja sitten vielä starttasimme tokavikoina kahdeksan koirakon luokassa.

Tältä se meidän vikalista sitten kokeessa näytti numeroineen ja selityksineen:

Paikalla istuminen: 10

Seuraaminen: 9,5. Hyvin taisi Draama mukana kulkea arvosanasta päätellen. Itse en jostain syystä löytänyt vasemmalle kädelleni hyvää paikkaa...Mitään yksityiskohtaista en suorituksesta muuten osaa sanoakaan, koska se pitäisi mieluiten nähdä videolta, mutta sitä videota ei ole.

Seisominen seuraamisen yhteydessä: 10

Luoksetulo: 9. Tässä Draama näytti nopeasti arpovan kohdalle päästyään, että mihinkäs tällä kertaa asettuisi ja tuli sitten suoraan sivulle.

Istuminen seuraamisen yhteydessä: 8. Ei mitään tietoa, mistä pisteet lähtivät, ehkä annoin tässä itse jonkun tahattoman avun?

Ruutu: 0. Draama lähti hyvin kohti ruutua, mutta sitten ruudun kohdalla kaarsikin sivuun ja sieltä ruutuun, haki siellä hetkisen paikkaa ja yritin sitä ohjata vähän taemmas, mutta se kuitenkin sitten päätti mennä oma-aloitteiseti maahan ja etujalat olivat osittain ruudun ulkona. Se oli sitten siinä. Treeneissä ruutu on sujunut aika hyvin, mutta ongelmiakin on joskus ollut ja olen tiedostanut, ettei tämä mikään pomminvarma liike ole.

Noutaminen: 10. Ainoa liike, jossa Draama istui ensin eteen kuten tarkoitus olisi ;) Kivasti noudot ovat sujuneet alkuaikojen jälkeen, jolloin Draama usein sylkäisi kapulan tuontivaiheessa.

Kauko-ohjaus: 0. Draama vajosi johonkin omaan kuplaan ennen tätä liikettä eikä tehnyt yhtään vaihtoa. Olin tästä ällistynyt, koska treeneissä tämä on ollut varma liike, Draama on tehnyt aina kaikki vaihdot eikä ole juminut edes ensimmäistä vaihtoa.

Estehyppy: 10.

Merkin kiertäminen: 10.

Kokonaisvaikutus: 8.

Ja se oli sitten kakkostulos ja 247,5 pistettä. Vähän harmitti, kun tajusin, että vitonenkin toisesta nollatusta liikkeestä olisi riittänyt ykköstulokseen. Toisaalta oli niin siistiä olla kehässä koiran kanssa, jonka moottori ei hyytynyt, vaikka nykyinen AVO-luokka onkin pitkä ja paljon haastavampi kuin entinen. Ja hei, tämä olikin minulle eka kerta uusilla säännöillä tokossa! Draamalla on jo kokemusta uusista säännöistä sekä ALO- että AVO-luokasta, mutta parina tämä oli meille ensimmäinen kerta missään kokeessa ikinä.

Ei meillä mikään kiire ole siirtoykköstä saada, koska ylempiin luokkiin emme vielä ole valmiita, Draama ei osaa kaikkia ylempien luokkien liikkeitä. VOI-luokkaakin ajatellen meillä on vielä pitkä matka, koska tunnari on aivan alkutekijöissä, eikä Draama myöskään osaa kaukokäskyissä seisomista. Ja kaukokäskyjä on muutenkin syytä työstää, kun se näköjään onkin koetilanteessa haastava liike. Entinen omistaja kertoi, että Draama on aiemminkin nollannut liikkeen kokeessa eikä ongelmaa ole treenitilanteessa saatu esille. Siinä onkin haastetta!

Mikään kiire ei myöskään ole uudestaan AVO-luokkaa kokeilemaan, nyt keskitymme treenaamaan. Ensi kuussa alkavatkin omatoimitreenit hallissa joka toinen viikko. Paikasta tokon ryhmätreeneihin luovuin viime kauden lopuksi, koska mielestäni sellainen treeni ei vastannut meidän tarpeisiin Kipin kanssa, eikä se nyt ehkä Draamankaan kanssa sitä tekisi. Minä itse tarvitsisin erityisesti jonkun kyttäämään omaa ohjaamistani, koska kokeessa sain taas yleisöstä palautetta apujen käytöstä. En edes itse yleensä huomaa niiden käyttöä. Koska en juuri koskaan pääse treenaamaan kenenkään sellaisen kanssa, joka tällaisista huomauttaisi, niin täytynee ryhtyä videoimaan treenejä joskus. Video on armoton.

Voi että on kyllä kivaa, kun on koira, joka on aina valmis treenaamaan ja nauttii siitä. Tykkään tosi paljon tehdä töitä Draaman kanssa <3





lauantai 24. syyskuuta 2016

Lääkärikierteessä

Arvasin kyllä, miten juttu tulee päättymään, kun Vinskillä kesällä todettiin eturauhas- ja pissavaivoja. Enkä väärässä ollutkaan, sillä nyt on Vinski jo kuukauden ajan elänyt pallittoman pojan elämää.

Pitkän lääkekuurin jälkeen Vinskin kontrollipissanäytteessä oli yhä tulehdusmuutoksia, vaikkakin sentään lievempänä kuin ennen. Sille määrättiin kuuden päivän jatkokuuri ja uusi kontrollinäyte 2-3 viikon päästä kuurin loppumisesta. Seuraavan näytteen tulos oli vähän kiikun kaakun, että onko tulehdusta vieläkin. Eläinlääkäri suositteli uutta Tardak-piikkiä, koska oletuksena oli, että eturauhanen provosoi tulehduksen. En ollut kovin innostunut ajatuksesta, koska loppujen lopuksi näissä tapauksissa kuitenkin usein päädytään kastraatioon, kun Tardak ei tuo pysyvää apua, enkä todellakaan halunnut Vinskin joutuvan pitkälliseen Tardak- ja antibioottikierteeseen.

Minua myös vaivasi se, ettei Vinskin pissanäytettä ollut kertaakaan viljelty, joten seuraavaksi kiikutin Vinskin toiselle eläinlääkärille tilanteen kartoittamista varten. Eläinlääkäri oli ensin sitä mieltä, ettei leikkauksella mikään kiire ole. Vinski oli hyväkuntoinen poika, jonka eturauhanen kyllä oli suurentunut, mutta aristamaton. Virtsarakko ja kivekset ultrattiin, eikä niissä ollut mitään poikkeavaa. Kun eläinlääkäri sitten kävi vilkaisemassa pissanäytettä, muuttui ääni kellossa. Pissassa oli tulehdussoluja, epiteelisoluja, siittiöitä ja hirmuisesti bilirubiinia. Eläinlääkäri halusi ottaa myös verikokeet ja tarkistaa niistä erityisesti maksan tilanteen. Kastraatio alkoi myös todellakin vaikuttaa ajankohtaiselta.

Oli myös toinen syy, miksi Vinski olisi joka tapauksessa joutunut leikkauspöydälle hyvin pian. Sillä oli jo pidempään ollut katkennut yläetuhammas, jonka tilannetta oli seurattu. Hammas ei koskaan ollut sitä vaivannut eikä poistolla ollut kiire. Nyt kuitenkin hammas oli muuttunut pahempaan suuntaan ja alkoi todellakin olla aika poistaa se. Eläinlääkäri lupasi, että kastraation ja hampaan poiston voi tehdä samalla käynnillä.

Seuraavana päivänä sain verikokeiden ja pissaviljelyn tulokset. Pissassa ei kasvanut mitään bakteereita, joten antibioottikuuria Vinski ei saanut. Vähän jäin ihmettelemään, että olivatko ne aiemmat kuurit miten tarpeellisia, kun viljelyä ei tehty. Maksa-arvoissa ei ollut mitään vikaa, mutta toinen munuaisarvo oli vähän koholla. Myös CRP oli koholla, syyksi eläinlääkäri arveli hammasta.

22.8. Vinski sitten joutui leikkauspöydälle ja pääsi eroon palleistaan ja risasta hampaasta. Kaikki meni hyvin. Vinskiltä oli poistettu kivepussitkin, vaikka ne usein jätetään, jotta haava on pienempi. Ongelma niiden jättämisessä on se, että ne toisinaan tuppaavat keräämään itseensä nestettä.

Ensimmäisen vuorokauden leikkauksen jälkeen Vinski piti kauluria, mutta se oli aika masentava kapistus, kun sen kanssa ei mahtunut edes lempipaikkoihin nukkumaan eikä meinannut sopia kulkemaan esim. auton ovesta tai päästä juomaan vesikupista.


Ilman suojaakaan en uskaltanut Vinskiä pitää, sillä kun irrotin kaulurin hetkeksi ruokailun tai ulkoilun ajaksi, niin Vinski oli heti työntämässä kuonoa sinne jalkoväliin. Pönttöpäänä en sitä raaskinut sen kauempaa pitää, joten selvitin vaihtoehtoisia tapoja suojata haava. Ensin askartelin sille itse pöksyt, mutten luottanut niiden päällä pysymiseen sataprosenttisesti. Sitten löysin vaihtoehdoksi haavasuojapuvun, jollaisen kävinkin sitten pikavauhtia ostamassa hetkeä ennen sulkemisaikaa eläinkaupasta.

Suojapuvun häntäaukko oli niin iso, että siitä käsin Vinski olisi halutessaan pienellä vaivannäöllä päässyt haavaan käsiksi. Ratkaisuksi löytyi sitten pöksyjen pukeminen puvun alle. Ja niin se elämä taas hymyili ja Vinski pääsi taas kulkemaan nukkumapaikkoihinsa ja olemaan muutenkin rennommin.



Ilman terveydellistä syytä en olisi päätynyt Vinskin kohdalla kastraatioon, koska se on aina ollut helppo uros, ei ollenkaan macho tai tytöistä liikaa stressaava, vaikka se selkeästi viriili olikin. Huonoja puoliakin voi kastraatiolla olla, joskus aika yllättäviäkin, koska hormonit kuitenkin vaikuttavat niin kokonaisvaltaisesti. Yksi tylsä juttu on se, että lihakset heikkenevät kastraation myötä, mikä on erityisen harmillista, kun kyseessä on selkävaivainen koira. Toivottavasti Vinskin lihaskunto saadaan pysymään riittävän hyvänä ja se säästyisi muiltakin haittavaikutuksilta.

Lisääntymiskyvyn menetystä minun ei tarvinnut Vinskin kohdalla harmitella ollenkaan, joten sikäli kastraatiopäätös oli helppo tehdä. Minulle on Vinskin nuoruudesta asti ollut selvää, etten anna sitä jalostukseen vaikka kysyttäisiin. Jo pentuesisarusten vakava sairaus oli painava syy tähän. Mutta en olisi antanut sitä jalostukseen myöskään sen oman selkävian takia, niin lievä kuin se on ollutkin, mutta se on kuitenkin aiheuttanut oireita kasvuiästä saakka ja on silloin mielestäni ehdoton este jalostuskäytölle. Ja ovathan nuo Vinskin käyttöominaisuudetkin vähän jännät. Hyvä luonne sillä on, se on kiltti, hyväntahtoinen ja kultainen, se on aina ollut täysin äänivarma eikä sillä muutenkaan ole arkuuksia. Luonteen puolesta se olisi hyvinkin kelvannut jalostukseen, mutta kun se ei yksin riitä.



Leikkauksesta reilun parin viikon päästä mentiin klinikalle ottamaan kontrolliverikokeet, ja myös pissanäyte jätettiin taas kerran tutkittavaksi. Itse asiassa metsästin siellä klinikan lähimaastossa pissanäytettä kahdelta koiralta. Kipi kun suhteellisen säännöllisesti on pissannut sisälle, niin aika ajoin olen halunnut senkin pissanäytteen varmuuden vuoksi tutkituttaa. Tulehdus siltä löytyi vain kerran nuorena poikana, muuten sisälle pissaamisen syy on ollut arvoitus. Onko selkä vaikuttanut asiaan vai onko se enemmänkin hormonaalista vai sittenkin vain opittu tapa. Kipihän ei ole koskaan ollut täysin sisäsiisti. Pentuiässä näytti hetken siltä, että se alkoi olla täysin sisäsiisti, mutta sitä iloa ei sitten montaa päivää kestänyt. Ja samanlaisena se on jatkunut. Joskus voi mennä viikko pari niin, ettei vahinkoja tule ollenkaan, toisinaan vahinkoja tulee joka yö ja toisinaan muutaman kerran viikossa. Aikuisiällä vahingot ovat tapahtuneet aina nimenomaan öisin.

No, pissanäytteen metsästäminen Kipiltä oli aika mielenkiintoista. Se lopetti pissaamisen heti kun työnsin kauhan sen mahan alle. Joka kerta. Monta kertaa. Kiertelin sen kanssa moneen kertaan läheiset puut ja pylväät ja välillä vein turhautuneena sen takaisin autoon. Lopulta 20 minuutin metsästämisen jälkeen sain näytteen, ja ironisesti samaan aikaan klinikalle tullut asiakas ihasteli, miten helposti ja nopeasti homma kävi :D

Vinskin verinäytteessä oli koholla ollut munuaisarvo normalisoitunut, joten varmaan lääkekuurit olivat arvoa nostaneet. CRP oli laskenut lähelle normaalia. Pissassa ei mitään ihmeempää, paitsi bilirubiinia siitä vielä löytyi, mutta vähemmän kuin aiemmin.

Kipiltä sitten vuorostaan löytyi pissasta siittiöitä ja sen eturauhanen oli turpea mutta aristamaton. Niinpä oli nyt sen vuoro saada Tardak-piikki. Muuten sen pissa oli puhdasta, mutta bilirubiinia löytyi siltäkin, ja sittemmin ollaankin eläinlääkärin kanssa pohdittu, mikä sen voi aiheuttaa, kun samassa laumassa kahdella koiralla on näin. Mitään selitystä esim. ravinnosta ei ole löytynyt, ja joskus tuo voi ilmeisesti olla ihan normaaliakin.



Tardakin jälkeen Kipin sisälle pissaaminen valitettavasti ennemminkin paheni, joten hormonaalisista syistä pissailu ei taida johtua tai sitten Tardak ei vaan sen kohdalla tehoa. Tai sitten spondyloosin rauhallinen vaihe on päättynyt tai sillä on joku muu piilevä vika. Minusta välillä näyttää kuin sen juominenkin olisi vähän lisääntynyt, vaikkei se hälyttävällä tasolla olekaan, ja aina se on ollut hyvä juomaan. Siltä on nuorempana kahdesti otettu laajat verikokeet, joista ei mitään selitystä pissailulle löytynyt, mutta varmaan on aika taas kohta ottaa uudet kokeet.

Eläinlääkärissä ramppaaminen siis ei ota loppuakseen. On aina kurjaa, kun koirilla on vaivoja, mutta kurjaa on myös tuo eläinlääkärin suuntaan kulkeva jatkuva rahavirta. Vinski ja Kipi sattuvat olemaan ainoat vakuutetut koirat meidän laumassa, mutta se ei paljon lohduta, kun omavastuuta on muutettu niin, että se on nykyään jatkokäynneissä yhtä suuri kuin ensimmäisessä käynnissä. Niinpä kun ravaa samasta vaivasta moneen kertaan lääkärillä, menettää äkkiä jopa satoja euroja verrattuna entiseen. Vakuutusten järkevyyttä onkin paljon tullut pohdittua. Kipi kun lisäksi tuli minulle nelikuisena, jolloin en sitä voinut ennen tuota maagista ikää vakuuttaakaan, joten sen osalta vakuutus ei koskaan tule korvaamaan esim. spondyloosin aiheuttamia kuluja. Ja se ottaa kyllä aika paljon päähän. Meillä oli koululla käymässä vakuutusyhtiön edustajia luennoimassa ja heillekin valitin, että on se kyllä epäreilua, kun maksan ihan samat vakuutusmaksut kuin muutkin, mutta silti Kipin vakuutusturva on paljon huonompi vain siksi, että se on vakuutettu nelikuisena. Siihenpä yhtiön edustaja totesi, että tällaiset viat kuuluvat kasvattajan korvattaviksi, mutta oikeassa elämässä aika harva kasvattaja taitaa korvata useimpia vikoja. Sitä paitsi on vaivoja, joiden hoito äkkiä ylittää jopa moninkertaisesti koiran ostohinnan, jolloin kasvattajan jälkikäteen mahdollisesti myöntämä pieni hinnanalennus ei juuri tilannetta paranna. Silloin kaipaisi sitä vakuutusturvaa, mutta omaa etuaanhan vakuutusyhtiötkin vain miettivät.

Vinskin vepekauden loppukin meni sitten pipariksi leikkauksen takia. Tuli uintitaukoa ja poissaoloja treeneistä, ei myöskään päästy yrittämään sovea tänä vuonna. Ensi vuonna säännötkin sitten muuttuvat ja täytyy miettiä vieläkö jatketaan vepeilyä.

Kipillä on nyt myös dopingvaroaika päällä Tardakin takia, mutta se ei haittaa, kun mihinkään ei oltu menossakaan. Aiemminhan mietin, että ilmoittaisin sen paikalliseen tokokokeeseen täksi viikonlopuksi, mutta siitä ajatuksesta olin jo muutenkin ehtinyt luopua.

Meidän vaivaiskaksikko


Vajaat kaksi viikkoa Vinskin leikkauksen jälkeen mentiin taas uimaan, kun haava oli parantunut hienosti. Ehdimme muutaman kerran nautiskella uintiretkistä lämpimässä syysilmassa. Nyt kun sää on viilentynyt, niin taitaa uimakausikin olla ohi tältä vuodelta. Uintiretkien jännitysmomentti on aina ollut se, että meneekö Draama uimaan heti vai vasta myöhemmin vai ei ollenkaan ja kun menee, niin uiko kauas ja tuleeko kohtuullisessa ajassa takaisinkin. Lähes aina se on mennyt, mutta usein vasta pitkän kyttäyksen jälkeen. Yhtenä kesäisen lämpimänä syyspäivänä olimme kimppalenkillä ja ohitimme lammen, johon koirat heti pulahtivat. Paitsi Draama, joka lähti uimaan vasta kun muut olivat jo jatkamassa matkaa. Ei sitten hetkeen jatkettu, kun kaikki odottivat Draamaa, jolla ei ollut mikään erityinen kiire pois lammesta, se uiskenteli siellä täysin lumoutuneena omassa kuplassaan. Vasta uintireissun lopuksi se taas löysi yhteyden muuhun maailmaan.





Draama on tokoillut ahkerasti ja olen taas oppinut siitä lisää. Jälkeä ollaan myös välillä ajettu, mutta enemmänkin olisi voinut, ja nyt täytyy parantaa tahtia ennen talven, lumen ja jään tuloa. Tänään oltiinkin jäljestämässä ja kivaa oli :)

Totuus on tuolla jossain. Tai sitten se on Kipi.





Palkkana Draama arvostaa narupalloja kovasti, mutta sääli vain, ettei kukaan osaa valmistaa Draaman kestäviä narupalloja. Erityisesti sellaisia, joiden naruosakin kestäisi sen leikkejä. Viime viikolla ostin kaksi uutta, kestäväksi mainostettua narupalloa, ja jo seuraavana päivänä oli toisen naru melkein kokonaan poikki ja toisen ihan kokonaan poikki :D Mutta hyvät treenit oli, tuumi Draama :)




Vähän pelonsekaisissa fiiliksissä odotin, miten Snoopy reagoi sään viilenemiseen, koska usein kylmä sää pahentaa joitain vaivoja. Mutta Snoopy on päinvastoin vain piristynyt viime aikoina, joten sille lämpö onkin tätä nykyä se pahempi asia.