Enteropatian ehdoilla

Mitä sitä turhaan muusta kuin terveysasioista kirjoittaisi. Jatketaan siis aiheella.

Vinski söi kahden viikon kuurin Rimadyliä, ja inkontinenssivaivat pysyivät poissa tasan kuukauden. Sitten ilmestyi taas sisälle minimaalisen pieniä pissavahinkoja. Samaan aikaan oli ulkona keli muuttunut hirveäksi, hanget olivat kovia ja jäisiä mutteivät kuitenkaan kantaneet, tiet olivat jäisiä. Vinskillä on tarve aina mennä kakalle mahdollisimman kauas pellolle tai metsään, ja se myös etsii sopivaa paikkaa hetken, joten umpihangessa kulkemista tulee jonkun verran. Siitäpä ei tainnut sitten selkä tykätä.

Onneksi jo kahden päivän kuluttua oireiden alkamisesta meillä oli aika Piiralle. Vinski sai osteopaattisen käsittelyn ja laseria, sekä vielä kaksi akupunktioneulaakin. Sen jälkeen ei ole vahinkoja näkynyt.

Myös Kipi ja Draama käsiteltiin, ja molemmat saivat myös laseria. Draama oli enemmän jumissa kuin pitkään aikaan, johtuen mahavaivojen aiheuttamasta jännityksestä. Kipillä oli yksi lukko, sen käsittelytauko olikin ollut pitkä.

Vinski, joka juuri täytti 11 vuotta!

Kipillä on mennyt muuten hyvin, mutta ajoittain turhan lemmenhuuruisesti. Taajamassa on ihan liikaa tyttökoirien pissoja Kipin kannalta, se menee ulkona hajulta toiselle silmät pullottaen ja pää sauhuten, ja joskus iltaisin se vinkuu kotona ja esittää kosiotanssia Draamalle, yrittää nylkyttää kissaa tai nuolee minua lemmekkäästi korvan takaa. 

Toki rajoitan Kipin pissojen haistelua ja keskeytän yritykset nuolla pissoja alkuunsa, mutta minkäs teet, kun kaikki lenkkireittien pientareet ovat niin pissoja täynnä, että niiden haju kulkeutuu nenään joka tapauksessa. Joskus on tehnyt mieli suoraan lenkiltä viedä Kipi leikkauspöydälle hankkiutumaan eroon killuttimista. Olen silti päättänyt odottaa hetkeä, että kastraatiolle on lääketieteellinen syy. Todennäköisesti se päivä vielä tulee. 

Minua jarruttavat kastraation mahdolliset haitat. Jos Kipin ennestäänkin tuuhea turkki räjähtää käsiin, niin siitä tulee iso ongelma, kun sen turkki vielä nyt tuuheudesta huolimatta on aika helppo. Aikanaan Tardakin jälkeen Kipi ei ollut yhtään oma itsensä, se menetti leikkimishalunsakin, mutta kastraatio ei mitenkään välttämättä aiheuta samaa. Mutta haluaako Draama sitten enää leikkiä tai hengailla sen kanssa, sitä ei voi tietää. Sen jälkeen kun Vinski kastroitiin, niin muut lakkasivat leikkimästä sen kanssa, vaikka se itse ei leikkimishalujaan kadottanut. Sitä oli surullista seurata, eikä se asia ole muuksi muuttunut. Ja onhan sitten vielä muitakin mahdollisia sivuvaikutuksia, kuten juuri inkontinenssi. Ei ole helppoa ei, mutta ei myöskään ole helppoa antaa koiran kärsiä jatkuvasta stressistä kun se haaveilee saavuttamattomasta rakkaudesta. Ehkä se kuitenkaan ei pelkästään kärsi asiasta, ainakin se usein näyttää typerän onnelliselta :D

Draamalla on mennyt huonommin. Painajainen nimeltä enteropatia on pitänyt meitä viime ajat tiukasti pihdeissään. Aina välillähän Draamalla on viime kuukausina ollut muutenkin pientä oireilua, mutta yhtenä päivänä tilanne eskaloitui. 

Muuton jälkeen meille tuli tavaksi käydä noin kerran viikossa entisessä paikassa lenkillä ja asioilla. Koirista tämä oli suunnattoman hauskaa, ne rakastavat entistä lenkkimetsää. Huomasin, että Draama alkoi saada oireita joka kerta kun olimme tämän reissun tehneet. Oireet kestivät alussa vain lyhyen aikaa ja vastasivat myös lääkkeisiin. Ymmärsin Draaman herkistyneen positiiviselle stressille, mutta tilanne vaikutti olevan hallinnassa ja verrattain lievä.

Sitten teimme taas vastaavan reissun, ja sen jälkeen kaikki oli toisin. Illalla kotona Draamalla oli muutaman minuutin kohtaus, jonka aikana se nikotteli ja kuolasi. Muutaman tunnin päästä se tuli paniikissa syliin ja nieleskeli hetken. Sitten tilanne rauhoittui taas, mutta oireilu oli tällä kertaa aiempaa rajumpaa.

Seuraava päivä meni ihan hyvin, mutta illalla oli sitten helvetti valloillaan. Iltaruoan jälkeen oli ensin lievää oireilua, ja Draama sai illan mittaan lääkitykseksi Kaoliinia, Cereniaa ja Losecia. Ne eivät auttaneet, vaan oireilu voimistui ja jäi päälle koko yöksi. Draama nieleskeli, kuolasi ja makasi huonossa asennossa. Joskus se jossain välissä sai levättyä melko rennosti pari minuuttia, mutta nousi sitten taas ahdistuneen näköisenä oireilemaan. Valvoin yön sen kanssa oireita seuraten ja olo oli avuton, kun ei voinut enää tehdä mitään, lääkkeet oli annettu mutta ne eivät tehonneet. Yöpalakaan ei Draamalle kelvannut, eikä myöskään aamiainen, mikä on poikkeuksellista, mutta en odottanutkaan sen niin huonovointisena syövän mitään.

Aamulla soitin heti klinikalle, ja saimme akuuttiajan. Omalle eläinlääkärille ei ollut vapaita aikoja, mutta pääsimme saman klinikan toiselle sisätautilääkärille. Draamalla ehti pahin oireilu loppua aamupäivän mittaan, mutta edelleen se oli vaisu ja hidasteli ulkona. Eläinlääkärin tutkimuksessa ei mitään ihmeempää uutta ilmennyt. 

Draama sai lääkärissä injektiona Litalginia ja Primperania. Kotiin tuli myös kuuri Primperania sekä Tylosinia, minkä lisäksi Draamalla jatkui myös Kaoliini ja Cerenia. Näillä tropeilla tilanne saatiin paremmaksi, ja ihan tuli tippa linssiin, kun Draama taas tuli topakkana ruokakupille, kun sen silmiin taas ilmestyi pilkettä, kun se piehtaroi lumessa ja kun se raahasi minulle lelua.

Taas eläinlääkärin odotushuoneessa...

Mutta mitä sitten jatkossa. Sitä ei kukaan tiedä. Draaman sairaus on selvästi edennyt. Stressinsietokyvyn romahtaminen positiivisen stressin osalta on pelottavaa. Se on hassua, että eläinlääkärikäynnit eivät ole oireita pahentaneet, joten oireilu liittyy enemmän siihen, kun Draama innostuu ja kiihtyy. Mutta milloin vain se voi yleistyä koskemaan muitakin stressaavia tilanteita. 

Tuon kauhean yön jälkeen tein päätöksen, että tuollaista kärsimystä ainakaan ei Draaman tarvitse jatkossa jatkuvasti kokea. Olen näitä ennenkin etenkin huonompina aikoina pohtinut paljon ja ollut tuntosarvet koholla. Eläinlääkärikin sanoi, että koiralla on oikeus tarvittaessa päästä pois, kun mainitsin pohtineeni asiaa. Mutta ensin toki vielä katsotaan, saadaanko tilanne lääkityksellä hallintaan. Se on varmaa, että noin pitkiä ja rajuja kohtauksia ei voi montaa katsoa. Sellaista on rankkaa edes seurata sivusta, saati sitten miten kurjaksi koiraparka olonsa tuntee. 

Draamalla alkoi myös viimeinkin Apoquel. Paketti, joka ei riitä edes kuukaudeksi, maksoi 50 euroa, joten tämä sairaus todellakin on ihanan kallis. Jatkossa sentään annostus on tarkoitus puolittaa. Eikä se riitä, että lääke on kallis, vaan ensimmäisen vuoden aikana otettavat verikokeet lisäävät kustannuksia noin tonnilla. Ennen lääkityksen aloittamista otettiin jo ensimmäiset verikokeet, jotka olivat priimaa. Lääke alkaa tehota hitaasti vasta viikkojen mittaan, eikä pitkälle meneviä johtopäätöksiä voi tehdä aikoihin. Ainakaan sivuvaikutuksia ei ole vielä tullut ilmi. Tehotessaan Apoquel saattaa hillitä pahojen kohtausten tulemista jatkossa, mutta välttämättä niin ei käy.

Siinä se nyt vihdoin on

Juuri kävin taas apteekissa hakemassa myös lisää Cereniaa varuiksi, ja maksoihan sekin yli 60 euroa. Helmikuun aikana on pelkästään kaikkiin Draaman lääkkeisiin yhteensä mennyt yli 200 euroa. Pistää miettimään.

Meillä eletään nyt mahdollisimman tasaista ja samanlaisena toistuvaa arkea ja iloitaan jokaisesta hyvästä hetkestä. Entiseen asuinpaikkaamme en uskalla enää koiria viedä. Ja mietityttää sekin, että kestääkö Draama enää muutenkaan esim. retkiä tai kimppalenkkejä, ja onko järkevää kieltää ne sitten sekä siltä että koko laumalta. Sillä enhän voi viedä poikia ilman Draamaa minnekään, koska siitä Draama vasta stressaantuisikin. Onko Draama näin rankasti rajoitettuun elämään tyytyväinen? Entä onko se reilua muita kohtaan? Kyllähän koirat sopeutuvat, ja kotikulmillakin voi tehdä kivoja lenkkejä, mutta menetys se on kuitenkin.

Hyvinhän Draama on siihenkin sopeutunut, että harrastukset ovat loppuneet. Ei sen energiatasokaan enää ole sama kuin vuosia sitten, tämä sairaus vaikuttaa myös siihen. Mutta valitsisiko se tällaisen elämän itse? Onneksi koirilla on kyky elää hetkessä. Meillä on edelleen rutiinina pieni rallypainotteinen treeni iltaisin ja pientä lelun etsimistä lenkillä, näitä Draama osaa odottaa ja nauttii niistä kovasti, sen työinto ei ole mihinkään kadonnut. Hajutyöskentelyä ajattelin taas myös lisätä koirien arkeen. 

Paljon on kysymyksiä, eikä useimpiin ole helppoa vastausta. Kysyin eläinlääkäriltäkin jo ennen tuota rajua kohtausta, että miten koira mahtaa lievemmän oireilun kokea. Draamalla kuitenkin säännöllisesti on ollut pienempää oireilua. Hän totesi, että on vaikea sanoa, kokeeko koira tietynlaiset oireet kipuna vai muuten vain outona fiiliksenä. Pahempien oireiden kohdalla ei todellakaan edes tarvitse miettiä, millainen olo koiralla on, koska sen kyllä huomaa. 

Tämä todellakin on harvinaisen haastava ja arvaamaton sairaus. Koskaan ei tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Täysin sopimaton sairaus kaltaiselleni stressiherkälle murehtijatyypille, ja hirveän epäreilu sairaus koiralle itselleen. Vaihtaisin sen moneen muuhun, jos olisi pakko joku sairaus valita. Vaikka sairaudet ovat aina ikäviä, niin monessa muussa sairaudessa on sellaista selkeyttä ja suoraviivaisuutta, jota ei tässä ole.

Nyt vain keskityn hoitamaan Draaman hyvin ja pitämään sen elämän niin laadukkaana kuin suinkin. Koska ei sillä ole loppupeleissä niin suurta merkitystä miten pitkään se vielä elää kuin miten laadukasta sen elämä on. En myöskään halua itselleni jäävän muistoksi, että viimeiset viikot tai kuukaudet olivat täynnä kärsimystä. Voi hyvin olla niinkin, että vielä mennään pitkäänkin suhteellisen mukavasti, mutta yhtä hyvin voi olla, että ei mennä. 

Minulla loppuivat aika lyhyeen ajatukset koirien pienestä Timbuktun matkasta jo ennen Draaman kohtausta. Meidän koirat eivät minnekään Timbuktuun lähde, ainakaan ilman minua. Se auttoi, kun oivalsin mistä nämä ajatukset ja väsyminen johtuivat. Eivät pelkästään kaikkien asioiden kasaantumisesta ja koirien sairastelun aiheuttamasta stressistä, vaan myös siitä, että puuttui kanava purkaa sitä stressiä. Ja kun se puuttuu, niin stressi kasvaa möröksi, joka jää pysyvästi nurkkiin asumaan, peittää kaiken valon näkyvistä ja täyttää pään raskailla ajatuksilla.

Yksi iso tekijähän tässä on se, ettei näin korona-aikana ole päässyt edes ihmisten ilmoille tuulettamaan päätä. Siitäkin tulee jo vuosi, kun viimeksi olin konsertissa, eikä ihan lähiaikoina tarvitse edelleenkään kuvitella menevänsä. Pään ajoittainen tuulettaminen kyllä auttaisi. En myöskään ole käynyt ryhmätreeneissä noin puoleentoista vuoteen, minkä takia elämästä myös on jäänyt pois mukava tapa irtautua hetkeksi arjesta ja tavata treenikavereita. Tylsää.

En myöskään ole aikoihin jutellut kenenkään kanssa (eläinlääkäriä ja osteopaattia lukuun ottamatta) näistä koirien sairausjutuista. Se on kyllä muutenkin aina ollut harvinaista herkkua. Mutta olen tämän huushollin ainoa ihminen, joten kotona ei juttukumppania ole, eivätkä esim. rakkaat lähisukulaiset kovin hyvin ymmärrä näitä asioita, kun he eivät ole sillä tavalla koiraihmisiä. Eivät kaikki koiraihmisetkään ymmärrä tai halua näitä ajatella, tämä on aihepiiri joka herättää paljon myös torjuntaa. Eikä tämä aiheena ole muutenkaan sellainen, jonka milloin ja missä vain edes ottaisi puheeksi. Ja sitten hajoaa pää, ja muutun hetki hetkeltä ankeammaksi ihmiseksi. Hetkenä jona voimat ja usko uhkaavat täysin loppua kaipaisi kyllä mahdollisuutta vaihtaa ajatuksia jonkun sellaisen kanssa, joka tajuaa missä mennään.

Mikään ei ole oivallukseni jälkeen arjessa muuttunut, joten on vähän hassuakin, että pelkkä asian tiedostaminen auttoi minua. Huominen on epävarma, elämä on haurasta ja arvaamatonta, mutta voi vain yrittää elää hetki ja päivä kerrallaan ja tiedostaa kaiken ainutkertaisuuden.

Onneksi meillä on niin mahtava eläinlääkäri, että tiedän Draaman olevan asiantuntevassa hoidossa, eikä sen pärjääminen ainakaan siitä jää kiinni. Ei ole tarvinnut yksin jäädä miettimään, mitä teen, kun tulee uusia käänteitä. Ilman spesialistia Draama ei olisi pärjännyt näinkään pitkään, koska tavallisella lääkärillä ei vain ole samaa tietämystä ja ymmärrystä tästä sairaudesta eikä eri hoitovaihtoehdoista. Myös osteopaatti on ollut meille tärkeä apu ja tuki. On niin hienoa, että olemme nämä ammattilaiset saaneet avuksemme, ei se mikään itsestäänselvyys ole löytää juuri oikeanlaisia ihmisiä.

Mikä enteropatia

Katsastetaan vielä, että mikä tämä sairaus oikeastaan on. Enteropatia, CE, CIE, IBD. Myös viheliäisellä lapsella voi olla monta nimeä. Tunnetuimmalta nimeltään tämä sairaus on IBD (Inflammatory Bowel Disease), mutta suosituksena nykyään on, että sairautta kutsuttaisiin koirien kohdalla enteropatiaksi, koska koirilla kyse on toimintamalliltaan hieman erilaisesta sairaudesta kuin ihmisillä, eikä näitä haluta sekoitettavan toisiinsa. Ihmisillä IBD-sairauksia ovat Crohnin tauti ja haavainen paksusuolentulehdus, joita koirilla ei esiinny ollenkaan. 

Useimmat vielä kutsuvat sairautta koirillakin IBD:ksi, myös eläinlääkärit saattavat kirjoittaa koirille IBD-diagnooseja. Jotkut ovat siirtyneet käyttämään uusia termejä. Kestää varmaan vielä kauan ennen kuin yleisesti puhutaan enteropatiasta. Jotkut eläinlääkärit jo kirjoittavat koiralle diagnoosiksi CE tai CIE, eli siis Chronic Enteropathy tai Chronic Intestinal Enteropathy - joskus voi i-kirjain tarkoittaa myös "inflammatory" tai "idiopathic", jotta homma menisi mahdollisimman monimutkaiseksi. Mutta samasta sairaudesta on kyse, kutsuttiinpa sitä millä nimellä hyvänsä.

Enteropatia on krooninen tulehduksellinen suolistosairaus, jossa mahasuolikanavan limakalvolla on jatkuva liiallinen tulehdusvaste, ja elimistö reagoi esimerkiksi suoliston bakteeriflooran ainesosia tai ruoka-aineita vastaan. Immuunipuolustus siis reagoi sairaudessa virheellisesti. 

Oikeastaan enteropatia on kattodiagnoosi, jonka alle asettuu vielä erilaisia täsmädiagnooseja. Täsmädiagnoosin saa koepalat ottamalla, joten Draaman osalta ei ole varmuutta siitä, onko sen sairaus tyypiltään eosinofiilinen, lymfosyyttinen vai lymfoplasmasytäärinen. Kattodiagnoosi kyllä on selkeä, taudinkuva, kroonisuus ja tutkimustulokset kertovat näin. Ultrassa näkyi, että Draaman suolistossa on sairaudelle tyypilliset muutokset, sen B12- ja folaattitasot olivat taannoin romahtaneet, mikä on sairaudelle tyypillistä, sen TLI-taso oli koholla sairaudelle tyypillisesti. Ulostetesteissä ja verikokeissa on suljettu muut sairaudet pois.

Koepaloja en ole otattanut, koska tähystyksessä tehtävä operaatio on kallis (n. 1200 euroa meidän klinikalla), eikä tulos välttämättä muuta hoitoa mitenkään, vaikka antaa kyllä viitteitä siitä, mikä lääkitys olisi sopiva. Kuitenkin koirat ovat hyvin yksilöllisiä hoidon suhteen, eikä se sopivimmaksi oletettu lääke aina kuitenkaan sovi. Koepaloista selviää myös sairauden aste, mutta sekään ei aina korreloi oireiden kanssa, eli voi olla pienet muutokset ja pahat oireet, tai päinvastoin. Utelias kyllä olen täsmädiagnoosin tietämään, joten saa nähdä selvitänkö sen esim. postuumisti. Verrattuna muihin sairauden aiheuttamiin jatkuviin kuluihin tuo 1200 euroakin on kyllä melkein alkanut tuntua pikkurahalta...

Tästä sairaudesta ei vielä tiedetä läheskään kaikkea. Geeneissähän se näyttää lymyilevän, se on joillain roduilla yleisempää kuin muilla, ja saksanpaimenkoirilla perinnöllisyyttä on alustavasti tutkittukin. Draamallakin tiedän olevan sukulaisia, joilla on sama sairaus. Laukaisevana tekijänä sairauden puhkeamiseen saattavat vaikuttaa esimerkiksi erilaiset ympäristötekijät, loiset tai bakteerit.

Koirien oireilu ja hoito on yksilöllistä. Oireiluun vaikuttaa se, missä osassa mahasuolikanavaa tulehdusta on. Draamalla oireet keskittyivät alussa mahalaukkuun ja ohutsuoleen, ja se oireili närästyksellä, mahakivulla, huonolla ololla ja imeytymishäiriöllä, myöhemmin tulivat mukaan myös ajoittaiset paksusuolioireet ripulin muodossa. Joillain sairaus on puhtaasti ripulipainotteinen. 

Ruokavalio on monille oleellinen osa hoitoa, mutta vain pienelle osalle se riittää jatkuvasti ainoaksi hoidoksi. Lisäksi käytetään oireenmukaisesti esimerkiksi suolistoantibiootteja ja pahoinvointi- ja närästyslääkkeitä. Tulehdusta voi olla tarpeen hillitä immunosuppressiivisella lääkityksellä, joka painaa puolustusta alas. Käytetyin tämän ryhmän lääke on kortisoni, joka isolla annostuksella on immunosuppressiivinen, myöhemmin annostusta pyritään laskemaan. Muitakin lääkkeitä on, kuten Draaman aloittama Apoquel, jonka vaikuttava aine on oklasitinibi. Tukihoitona monet saavat myös probiootteja ja kuituja.

Kuulun pariin eri fb-ryhmään sairauden tiimoilta, joista toinen on kansainvälinen. On ollut valaisevaa huomata, miten samansuuntaisia mietteitä monilla tästä sairaudesta on. En olekaan ainut, joka kokee sairauden niin stressaavana, joka uupuu välillä ja miettii mitä järkeä tässä on. Draama ei ole ainut, joka taistelee aaltoilevien oireiden kanssa ja syö välillä niin paljon lääkkeitä, että on kävelevä lääkekaappi. Aina välillä saa ryhmissä kuulla jonkun koiran poismenosta. Joskus oireilu menee hyvin vaikeaksi eikä mikään lääkitys enää anna riittävää vastetta. Joillain sitten sairaus on paremmin hallittavissa eikä välttämättä lyhennä elinikää. Monilla vuorottelevat hyvät ja huonot jaksot. Jotkut koirat saadaan vähäoireisiksi tai jopa oireettomiksi pitkäksikin aikaa. 

On Draamallakin ollut lähes oireettomia aikoja, ja se pystyi jonkin aikaa jatkamaan harrastuksia ja jopa käymään kokeissa muutaman kerran. Mutta sen sairaus on vähitellen pahentunut ja stressinsietokyky heikentynyt. Stressin pahentava vaikutus oireisiin onkin sairaudelle tyypillistä. 

Loppuun vielä kaksi kuvaa. Ensimmäisessä Draamalla on huono olo sairautensa takia, kuolaakin on suupielessä, toisessa kuvassa se on sellainen, jollaisena sen haluaisin nähdä. Onneksi huonot hetket eivät viime aikoina ole sitä pitkää kohtausta lukuun ottamatta kestäneet kauan, mutta pelkästään kuvaa katsomalla tiedostan, miten tärkeää rajanveto on. Sillä on väliä esiintyykö pahaa oireilua viisi minuuttia vai viisi tuntia kerrallaan, kolme kertaa viikossa vai kolme kertaa vuodessa.