Muutosten tuulia ja pari kisaakin

Kääk. Meidän lauma on muuttanut taajamaan. Siitä on lähes 15 vuotta, kun edellisen kerran asuin pätkän verran taajamassa. 12 vuotta ehdin asua edellisessä osoitteessa hyvinkin omassa rauhassani. Vinski ja Kipi molemmat asuivat siellä pennusta asti, kuten myös Nella-kissa. Neljä koiraa ja neljä kissaa saattelin viimeiselle matkalle siellä asuessa.

Ei minulla suinkaan ollut vielä suunnitelmissa muuttaa ihmisten ilmoille, mutta talossa ilmeni sisäilmaongelmia, joten muuttaminen tuli ajankohtaiseksi melko nopealla aikataululla. Uudessa asunnossa on ihan naurettavan vähän tilaa, mutta on meillä sentään pikkuinen oma piha, vaikkakin harmillisesti kadun vieressä. Ja sitten meillä on naapureita. Seinän takana, eikä satojen metrien päässä kuten ennen. Ei nyt vaan ollut aikaa etsiä kovin montaa kriteeriä täyttävää asuntoa. Yksi tärkeä kriteeri täyttyi, ja se oli se, että asunto sijaitsisi maan tasalla tai etteivät nuo meidän selkävaivaiset koirat ainakaan joutuisi kulkemaan portaissa. Asunnon laminaattilattia kyllä sitten on aika kova ja liukas ja vaatii mattoja, joita en muuten ollenkaan välittäisi pitää. Kun ensimmäiset kaksi mattoa olivat hetken olleet lattialla, niin toisessa jo oli mustikkatahroja, toiselle Kipi oksensi ja molemmat olivat koirankarvojen peitossa, eikä imuria vielä ole. Jep jep.

Uudella pihalla

Entisessä asuinpaikassa oli aika hulppeat ulkoilumahdollisuudet, kun monipuoliset ulkoilureitit lähtivät käytännössä omasta pihasta. Niitä reittejä tulee ikävä, kuin myös lähiseudun muita hienoja ulkoilupaikkoja. Mutta ihan ajomatkan päässähän ne vieläkin ovat. Ja kyllä täällä nykyisessäkin paikassa ulkoilemaan kivasti pääsee. Ennestään tutut metsäpolut ovat lyhyen kävelymatkan päässä, niitä pitkin olemme usein taajamakäynneillä lenkkeilleet, ja koirat tykkäävät niistä reiteistä kovasti. Muiden koirien hajuja on ihan eri tavalla kuin entisissä kotimaastoissa, ja se on koirista kovin inspiroivaa. Lisäksi käytettävissä on katuverkosto ja valaistus, joka avartaa pimeän ajan ulkoilumahdollisuuksia mukavasti. Toisaalta ihan tykkään maaseudun pimeydestä ja keinovalon puutteesta, ja on otsalamppukin keksitty. Ei otsalampun valossa kuitenkaan yleensä tule pitkiä lenkkejä tehtyä, ja pitkän talven säkkipimeys on aika puuduttavaa, joten ihan kivalta katuvalot sikäli tuntuvat.  Meillä on järvikin alle kilometrin päässä, mutta tähän aikaan vuodesta siellä tosin on sinilevää.

Tällä viikolla retkeiltiin entisissä kotimaastoissa

Jännitystä oli ilmassa muuton takia, koska Kipi ja Vinski ovat syntymästään asti asuneet vain maalla. Draaman koko asumishistoriaa en tunne, mutta se sitten taas on hyvin reaktiivinen koira. Pelkäsin etukäteen koirien reaktiota siihen, että vieressä on naapureita ja ääniä. Kyllä Draama joihinkin ääniin on reagoinut haukkumalla, kuin myös kadulla liikkuviin koiriin, mutta yllättävän paljon se myös ignooraa ääniä. Se kiihtyy usein nopeasti, mutta rauhoittuu myös nopeasti tilanteen mentyä ohi tai huomatessaan, ettei syytä kiihtymiselle ollutkaan.

Pojat ovat suhtautuneet naapuruston meluun aika lungisti. Remppamelu kyllä meinasi olla Vinskille vähän liikaa. Naapurissa paljastui kosteusvaurio (mitä kohtalon ivaa!) ja sieltä kuului pauketta ja poraamista, kun rakenteita purettiin. Poraamisen aikana Vinski vähän läähätti ja pyrki piiloon. Kipi ja Draama eivät osoittaneet hermostumisen merkkejä. Jännä huomio, koska Vinski on aina ollut täysin äänivarma eikä ole pelännyt ukkosta tai paukkuja tai mitään muitakaan äääniä. Vinskinkin reagointi väheni myöhemmin, oli vaan uusi juttu sille. Onneksi poraamista ei kovin paljon ollutkaan

Heitin muuton yhteydessä melkein kaikki huonekalut ja monet tavarat pois. Jännä oli huomata, miten paljon kamaa oli kertynyt koiraharrastukseen liittyen. Vuosikymmenten aikana kertyneet koiralehdet lensivät armotta roskiin. Ehkä en kuitenkaan olisi niitä edes kiikkustuolissa aikanaan lueskellut. Mittavasta koirakirjastosta osa lensi roskiin ja osa varastoon, mutta olen kyseenalaistanut jo sen, että oliko niitäkään kirjoja tarpeen säästää. En minä niitä sinne varastoon lukemaan kuitenkaan mene. Pokaalit ajattelin ensin säästää rikkinäisiä ja nimettömiä lukuunottamatta, mutta lopulta kannoin kaatopaikalle kaksi säkillistä pokaaleja ja säästin vain kassillisen. Laatikollinen ruusukkeita koki saman kohtalon. Mitä niillä loppujen lopuksi tekee, tärkeimmät muistot ovat kuitenkin omassa päässäni.

Koirien vaatteet on toistaiseksi säilötty varastoon. Niiden kohtalo mietityttää. Osan voi yrittää pestä kuumalla, vaikkei pesuohje sitä oikein sallikaan, mutta ainakaan Back on Trackit eivät sellaista käsittelyä kestä ominaisuuksiaan menettämättä, enkä tiedä, viitsiikö homeitiöille altistuneita loimia ilman käsittelyä enää koskaan käyttää. Koirat menettivät myös petinsä ja Back on Trackin alustat, murr. Ja lampaantaljatkin ovat varastossa odottamassa, raaskinko joskus heittää ne pois, kun eihän niitä edes voi pestä.

Olemme viettäneet uudessa asunnossa melko askeettista elämää. Huonekaluja ja elektroniikkaa on vieläkin vähänlaisesti, ja koirilla toimittaa pedin virkaa pari peittoa lattialla. Aikamoisella rytinällä tämä muutto tuli, mutta jossain vaiheessa se olisi luultavasti tullut muutenkin. Ehkä vasta vuosien päästä, jos asiat olisivat menneet toisin. Entisessä elämässä huonoa oli se, miten täysin eristyksissä muusta maailmasta olin aina silloin, jos auto oli rikki. Julkista liikennettä ei käytännössä ollut, eikä palveluita misään lähellä, joten autotta ei päässyt yhtään mihinkään. Nyt tärkeimmät palvelut ovat 2-3 kilometrin päässä.

Nykyistä kotimaastoa

Heinäkuussa Draama ehti kokeilla Royal Caninin Hypoallergenic-ruokaa kolme päivää hyvin pienellä annoksella, ja valitettavasti ennakko-oletukseni oli oikea eikä ruoka sopinut sille. Se sai oireita, jotka viittasivat vatsakipuun/närästykseen, joten kokeilu lopetettiin siihen. Sen jälkeen Draama on saanut ainoastaan normaalia ruokaansa eli keitettyä kalkkunaa, hirssiä, myskikurpitsaa ja psylliumia. Lisänä B12-vitamiini Betolvex. Mitään uutta ei olisi ollut järkevää muuttohässäkässä kokeillakaan.

Heinäkuun loppupuolella käytiin Draaman kanssa kraniohoidossakin. Kyllähän Draaman kropasta taas laittoa löytyi, mutta rauhassa voimme nyt odotella ensi kuun lopussa olevaa Piiran aikaa. Ja juu, ensimmäistä kertaa ikinä olin hoidossa itsekin. En muuten olisi raaskinut nytkään mennä, mutta kesätarjouksen ansiosta sai kaksi hoitoa yhden hinnalla. Mielenkiintoinen kokemus, meinasin nukahtaa hoidon aikana, joten eipä ihme, että koiratkin usein pilkkivät siinä tilanteessa. Hoidon jälkeen ikuinen ongelmakohtani niska tuntui kevyemmältä. Draamalle tuli taas hoidon jälkeen pieni pahenemisvaihe. Vaikka se on normaalia, niin mietityttää, että vienkö sitä jatkossa enää kranioon. Piiran käsittelyn jälkeen ei tuollaista reaktiota koskaan ole tullut.

Vinski-raukka joutui uintikieltoon kesäkuun loppupuolella. Se sai uinnista taas kutinaa ja lopulta myös punoittavan ihon, vaikka leikkasin sen turkin lyhyemmäksi jo keväällä. Vasta elokuussa muuton jälkeen päästin sen jälleen uimaan, ja kahden päivän päästä kutina alkoi taas. Jos kutina ei älyttömäksi äidy, niin ehkä uskallan uittaa sen vielä kerran pari, mutta en sen enempää. On kyllä äärimmäisen kurjaa, että joutuu eväämään Vinskiltä sen lempiharrastuksen.  Kolmena kesänä sillä on nyt kastraation jälkeen näitä oireita ollut, mutta viime kesänä oireilu pysyi hyvin aisoissa, tämä kesä taas on ollut pahin tähän asti.

Uintiretkellä saapui joutsenkin paikalle valvomaan, että mitä hänen lammellaan tapahtuu.

Kipi täytti jo kuusi vuotta. Onko meidän Kirppu tosiaan jo keski-ikäinen?!?

Pian synttäreiden jälkeen Kipi aiheutti ihmetystä, kun se illalla autossa oksensi aamuruokansa sulamattoman näköisenä. Seuraavana aamuna se sitten oksensi veristä limaa, ja myöhemmin keltaista limaa. Koko ajan se oli muuten oma itsensä, eikä seuraavana päivänä enää oksennellut. Samaan aikaan Draaman uloste, joka oli monta viikkoa ollut hyvää, muuttui löysäksi ja limaiseksi. Arvaile siinä sitten, että johtuiko tuo sen perussairaudesta vai olivatko Draama ja Kipi saaneet jonkun vatsapöpön. Sen siitä saa kun ihmisten (ja koirien) ilmoille muuttaa. Draama on ollut nyt Inupekt forte-kuurilla, ja uloste on taas muuttunut kiinteäksi.

Ja tosiaan parissa tokokokeessakin on tullut Draaman kanssa käytyä. Viikko ennen muuttoa oli ensimmäinen koe. Sattui vielä kova hellekin, ja olin vähällä perua kokeen sen ja muuttokiireiden takia. Mentiin sitten kuitenkin, ja melkoinen pätsi se koepaikka oli. Pidin Draamalla kasteltua froteeloimea päällä ja pidin sitä odotteluajat varjossa kevythäkissä. Viivyimme koepaikalla vain sen verran kuin oli pakko, mikä ei onneksi ollut kolmen osallistujan voittajaluokassa kovin pitkä aika. Lämppä- tai jäähkälenkkejä ei nyt varsinaisesti myöskään harrastettu. Eipä lämpälle oikein niissä oloissa ollut tarvettakaan. Hyvin Draama jaksoi kyllä.

Ensimmäisenä liikkeenä oli tunnari ja se meni tosi kivasti, Draama sai siitä ysin. Olipa hieno tunne, kun vihdoinkin tunnari onnistui koetilanteessa! Jonkinlaisena tavoitteenahan minulla on Draaman kanssa ollut, että tunnari joskus onnistuisi kokeessa, ja että joskus saisimme tuloksen ensimmäisen voittajaluokan kokeen nollan jälkeen. Nyt ne molemmat tavoitteet oli täytetty.

Ruutu sen sijaan ei onnistunut. Draama ei heti löytänyt ruutuun, ja annoin niin monta lisäkäskyä, että liike nollaantui. Sitten kun se ruutuun tiensä löysi, niin liike kyllä sujui hienosti. Mutta ykköstulokseen eivät pisteet riittäneet, muutaman pisteen edellistä koetta enemmän saimme.

Viime viikon tiistaiksi Draama oli ilmoitettu seuraavaan kokeeseen. Olin etukäteen siinä luulossa, että muuton jälkeen ehtisimme hyvin treenata koetta varten, mutta sitten huomasinkin, että koe on ihan justiinsa, eikä olla tehty oikein mitään muuta kuin lennetty joka paikkaan muuttohärdellin vieminä. Siinä on tekemistä, kun aloittaa monet jutut ihan alusta. Lisäksi oma polveni vihoitteli ja meni kaksi päivää ennen koetta sellaiseen kuntoon, että juoksuaskelten ottaminen oli mahdotonta ja kävelykin vaivalloista. Niinpä päätin perua kokeen. Seuraavana päivänä polvi kuitenkin oli vähän parempi ja koepäivänä yllättäen aika hyvä, jopa juokseminen onnistui, joten päätin, että mennään nyt sitten, vaikka vähäinen treenimäärä ahdistikin.

Kun koepaikalla vähän treenasin Draamalla liikkeiden osia, niin huomasin heti, että sen oli vaikea malttaa kuunnella kunnolla. Muuttohärdelli ja vähäinen treenimäärä olivat tehneet tehtävänsä ja kaikki oli vaan vähän liian siistiä. Liikkeet tehtiin putkeen sotketussa järjestyksessä, ja ne menivät seuraavasti:

Paikkamakuu: 10.

Seuraaminen: 9. Yksi ylimääräinen pyörähdys, kun Draama ei heti tajunnut/ehtinyt ottaa perusasentoa kun pysähdyin. Muuten ihan jees.

Ällä: 8. Ensimmäinen asento ja seuraaminen hyvät, mutta toiseen asentoon eli maahanmenoon tarvitsi kaksoiskäskyn.

Luoksetulo: 5. Draama ei kerta kaikkiaan voinut pysähtyä seisomaan vaan jatkoi juoksua vauhtia hidastamatta, vaikka tuomarikin totesi minun antaneen selkeän pysähdyskäskyn. Ärjäisin uuden käskyn ja pysähtyi se lopulta.

Ruutu: 9. Tämä meni hienosti, löysi kerrasta ruutuun ja pysähtyi napakasti seisomaan, mutta ehti vähän liikkua ennen maahan-käskyä.

Ohjattu nouto: 10.

Tunnari: 7. Jee, ei nollaantunut! Mutta sylkäisi tuodessaan kapulan eteeni, mistä otti sen pyynnöstä uudestaan.

Kauko-ohjaus: 10. Melko häikäistyneenä katsoin, että Draama näytti pitävän paikkansa hyvin ja tekevän napakat takajalkakaukot ja puhtaat asennot. Tuomarikin totesi painokkaasti, että no se oli hieno. Minulle vain on arvoitus, että miksi Draama on jo kahdesti tehnyt kokeessa paremmat kaukot kuin ikinä treeneissä :D Ei se oikeasti osaa ;D

Metallihyppynouto: 9. Hyvin, mutta pientä vinoutta luovutuksessa.

Kokonaisvaikutus: 10.

Pientä tuhmailua ja malttamattomuutta, mutta kuitenkin mukava kokonaisuus. Jos Draama olisi malttanut vielä vähän paremmin kuunnella, niin se olisi saanut huippupisteet. Mutta siis ihan tosi hyvä näinkin, 272 pistettä ja ykköstulos. Ja tuohon kokonaisvaikutelman kymppiin on kiva päättää meidän voittajaluokka. Tuskin enää siihen luokkaan menemme tämän jälkeen. Voittajaluokan uramme oli nousujohtoinen, kun jokaisesta kokeesta saimme edellistä paremmat pisteet.

EVL:stä en tiedä, että menemmekö sinne ikinä. Sen luokan liikkeet ovat kropalle haastavampia kuin voittajaluokan, ja treenata pitäisi paljon. Kuitenkaan emme voi kroppaongelmien takia koskaan treenata tiettyjä liikkeitä riittävän paljon. Ja lisäksi EVL-säännöt ovat tulevaisuudessa muuttumassa, eikä innosta opetella vielä uusiakin suoritustapoja, kun nykyisiäkään ei osata vielä. Ja aina voi suolistosairauskin tehdä tepposet ja estää kaiken kisaamisen, joten me menemme päivä kerrallaan kuten tähänkin asti. Jos terveys sallii, niin rallya voisi ehkä joskus taas miettiä. Sen olen oppinut, ettei välttämättä kannata sanoa ei koskaan, joten siksi en ehdottomasti torppaa myöskään EVL:n mahdollisuutta, vaikkakin suhtaudun siihen epäillen. Terveys menee kuitenkin aina edelle.

Jos tämä oli Draaman viimeinen tokokoe, niin siihen on hyvä lopettaa. Draama myös voitti luokkansa. Palkintojenjaossa se ilahtui kovasti, kun jakaja ojensi meille palkinnoksi myös narupallon, ja sieppasi lelun suoraan jakajan kädestä :D

Ne pienet suuret jutut

Draaman kokeilu Trovetin peura-perunaruoan parissa päättyi sitten lyhyeen. Ulosteen laatu muuttui heti kokeilun alussa huonompaan ja huononi tasaisesti. Neljän päivän jälkeen lopetin kokeilun ja ulosteen laatu parani heti. Se siitä sitten.

Heti ei Draaman suolistoa kiusattu uudella kokeilulla, mutta tänään aloitettiin hyvin varovasti Royal Canin Hypoallergenic. Epäilen sen sopivuutta, koska siinä on riisiä, jota oli myös Specificissä, joka sille ei taannoin sopinut, ja kalaöljyä, jonka sopivuutta erittäin vahvasti epäilen. Ilahdun, jos olen väärässä. Jotainhan tuolle täytyisi saada menemään nykyisen ruoan lisäksi ravinteiden turvaamiseksi, ja lisäravinteet näyttävät sopivan ihan erityisen huonosti. Kokeeksi annoin Draamalle joku aika sitten kahtena päivänä yhden tipan D-vitamiinia, ja suolisto näytti ottavan siitäkin itseensä, vaikka aiemmin se on ongelmitta samaa valmistetta saanut.

Muuten Draama on voinut hyvin. Kesäkuun lopussa kokeilimme vähän pidempää retkeäkin. Sitten vielä kävi niin, että lähdimme Pirjon kanssa vahingossa yhdestä risteyksestä väärään suuntaan, kun piti valita nimenomaan se lyhyempi reitti takaisin. Kovasti olimme vakuuttuneita, että juuri se reitti oli oikea, kun se oli niin tutun oloinenkin. Jep, se oli toki tuttu niiltä ajoilta, kun olimme kiertäneet sitä kaikkein pisintä reittiä... Käännyimme takaisin erehdyksen tajuttuamme, mutta pari ylimääräistä kilometriä siitä retkeen tuli, ja kilometrejä kertyi yhteensä melkein kymmenen. Koirille sitäkin enemmän, ja uinti vielä sen päälle. Tarkkailin Draamaa, että miten se jaksaa, kun muistissa olivat vielä liiankin hyvin ne lenkit, kun se muuttui jossain vaiheessa perässä vedettäväksi ja näytti myrtsiä naamaa. Mutta sellaista hetkeä ei tullut, vaan Draama porskutti energisenä menemään, juoksenteli innoissaan ylimääräistä lenkkiä metsän puolella ja haastoi Miioa leikkiin. Ai että nautin sen katsomisesta.

Sen jälkeenkin olemme välillä tehneet myös pidempiä lenkkejä ja retkeilleet. Miten sitä voikaan tulla iloiseksi, kun pääsee tekemään tuollaisia periaatteessa ihan normaaleja juttuja, jotka eivät kuitenkaan ole mitään itsestäänselvyyksiä. Ja miten hienoilta ovat monet pienet tuokiot tuntuneet muutenkin. Kuten vaikka se, kun Draama metsässä on silmät tuikkien heittänyt minulle kävyn ja odottanut minun heittävän sen takaisin. Kun se illalla on asettunut täysin rentona selälleen nukkumaan nojatuoliin. Tällaiset pienet jutut ovat niin sanomattoman tärkeitä. Kaikkein huonoimpina hetkinä niitä ei tapahdu.

Kun Draama alkoi taas olla dopingvapaa, niin päätin ilmoittaa sen tokokokeeseen. Sitten vain jäin odottamaan, että missä vaiheessa joudun perumaan myös sen kokeen. Olin vakuuttunut, että vointi notkahtaisi jossain välissä huonompaan, tai eläinlääkäri haluaisi kokeilla jotain uutta lääkettä suoliston tueksi. Tai jotain muuta tapahtuisi. Kisojen perumisesta oli jo tullut rutiinia. Kun koepäivä sitten lähestyi eikä mitään perumisen aihetta vieläkään ollut ilmaantunut, niin aloin olla suorastaan epäuskoinen. Voisiko olla niin, että ihan oikeasti pääsisimme kokeeseen?

Muutamaa päivää ennen koetta treeneissä meni moni asia pieleen. Erityisesti noudot, kun Draama sylki noutoesineet ennen luovutusta ja pureskeli niitä sitä ennen. Klups. Ja niin kuin me olimme pitoa ja luovutusta treenanneet, ja ihan kohtuullisen hyvin tuloksinkin. Mutta kokonaisuutta olisi näköjään pitänyt ottaa enemmän, koska pelkkien osa-alueiden vahvistaminen ei riitä Draamalle. Ja tietenkin kaikki lähtee mielentilasta, eikä siihen vaikuttamiseen vieläkään ole löytynyt kaikkia mahdollisia työkaluja. Draamalla on niin selkäytimessä hieman väärä ja erittäin kiihkeä asenne noutoliikkeitä kohtaan, ja sille on palkitsevaa purkaa itseään noutoesineisiin. Ja nyt oltiin lisäksi otettu takapakkia ihan reippaasti.

Treeniaikaa oli hyvin vähän jäljellä eikä siinä ihmeitä tehtäisi. Olisi ollut ehkä järkevää ajatella, että kisoja tulee aina uusia ja liikkeet kannattaa ensin treenata parempaan kuosiin. Mutta ei Draaman kanssa voi niin ajatella, koska sille ei seuraavaa kisaa välttämättä tule. Jos vain Draama olisi kisakunnossa vielä kisapäivänäkin, niin mehän menisimme kisaan ihan vaan siitä ilosta, että voisimme niin tehdä, ja ottaisimme kisan maksettuna treeninä.

Koepäivä valkeni viime torstaina ja Draaman vointi oli pysynyt hyvänä, joten pääsimme osallistumaan. Yksilöliikkeet olivat ensin putkeen ja lopuksi paikallolo. Osallistujia voittajaluokassa oli viisi, ja tuomaroimassa oli Mari Väänänen. Draama oli tietenkin ihan innoissaan, kun saavuimme helmikuun rallykisoista tuttuun paikkaan. Meidän suoritusvuoro oli heti ensimmäisenä, ja sitä ennen ehdin juuri sopivasti lenkittää Draamaa ja vähän muistutella mieleen liikkeiden osia ja mielentilaa.

Kehässä Draaman suoritus pysyi hyvin kasassa. Se oli iloinen ja hallittu, vaikka kauneusvirheitäkin suoritukseen mahtui. Heti ensimmäisenä oli kaksi noutoliikettä, metallihyppynouto ja tunnari. Hyppynouto sujui hienosti 9,5 pisteen edestä, mistä olin kovin iloinen nouto-ongelmien jälkeen. Tunnareille Draama lähti vauhdilla, haisteli hetken ja sitten vaan nappasi oikealta puolelta reunimmaisen ja toi sen vinoon sivulleni ja pudotti siihen. Se olikin kokeen ainoa nolla. Meidän murheenkryyniliikkeemme.

Kauko-ohjauksen ensimmäinen istuminen oli vähän vajaa ja hieman Draama tuli eteen, mutta treenimäärään ja osaamistasoon nähden liike meni tosi hienosti. Draama oikein tsemppasi välillä paikkansa pitämistä. Ällä meni muuten oikein kivasti, mutta kun piti istua niin Draama jäi seisomaan.

Luoksetulo oli hieno. Stoppiahan emme ole paljon treenanneet kropan takia, ja Draamalle on luontaista valua tosi pitkä matka ennen pysähtymistä. Nyt se pysähtyi ihan harvinaisen hyvin ja oli muutenkin pätevä. Tuomari nillitti siitä, että olisi voinut pysähtyä vieläkin nopeammin ja antoi ysin, mutta itse olin älyttömän tyytyväinen.

Seuruussa tarvittiin yhteen perusasentoon ylimääräinen käsky, ja peruuttamisessa olin itse vähän kuutamolla, kun liikkuri käskytti eri tavalla kuin olin odottanut. Nämä laskivat arvosanaa, mutta muuten kokonaisuus oli sujuva. Tuomarikin sanoi, että tykkäsi seuraamisesta kovasti. Draama ei nyt painanut tai näpsinyt minua, jotain ollaan siis tehty oikein!

Ruutuun Draama lähti hyvin, mutta meinasi sitten kääntyä takaisin. Sain sen hyvin käskytettyä jatkamaan ja tosi hyvin Draama ruutuun sitten meni ja loppukin sujui hienosti. Ehkä ollaan vähän liikaa treenattu lyhyttä matkaa? Tämäkin kropan takia.

Ohjattu nouto oli tosi hyvä, kapulaa tosin vähän pureskeli, mutta olin tosi tyytyväinen, kun ei sylkenyt sitä eikä säpäleiksi purrut.

Paikkamakuu oli muuten mallikelpoinen, mutta jostain syystä jouduin antamaan sekä maahanmenoon että ylösnousemiseen tuplakäskyt, ja pisteitä tuli vain kuusi, eli sen yhden nollan jälkeen huonoimmat pisteemme tästä kokeesta.

Kokonaisvaikutelmasta tuomari antoi ysin ja sanoi, että hyvää ja iloista yhteistyötä ja hyvä koira, vähän vielä hiomista. Se lämmitti mieltä, koska kyllä me tiiminä siellä kehässä olimme ja molemmat iloisina siitä, että saimme siellä olla.

Palkintojenjaossa tuomari vielä harmitteli meidän tunnaria. Meinasihan se hetken itseäkin harmittaa, että olisimme saaneet ykköstuloksen, jos tunnari olisi onnistunut kohtuullisen hyvin. Mutta palkintojenjaossa ei harmittanut enää yhtään. Olin vain aidosti onnellinen siitä, että olimme päässeet osallistumaan ja olimme tehneet hyvää yhteistyötä. Ja olimme vieläpä petranneet meidän tulosta edelliseen kisaan nähden rutkasti. Viime syksyn kisaan osallistuimme, kun Draama oli ollut pitkään lähes pois pelistä rankavaivojen takia ja luulin sen jo jääneen eläkkeelle. Nyt oltiin podettu pitkään suolistovaivoja, ja taas arvelin meidän koeuran ehkä olevan lopullisesti ohi. Että eipä näistä lähtökohdista tule liiemmin harmiteltua ohimennyttä ykköstulosta. Olimme voittajia, kun pääsimme osallistumaan ja tekemään meidän taustaan nähden kelpo tuloksen.

Saimme siis kakkostuloksen ja sijoituimme toiselle sijalle. Ajattelin ottaa Draamasta palkintokuvan A-esteen vieressä, mutta kun Draama näki esteen, otti se välittömästi 2on2off-asennon ja jäi siihen topakasti poseeraamaan. Niin ovat vielä selkäytimessä agilityjututkin, vaikkei Draama ole harrastanut lajia enää kolmeen vuoteen. Viime kuussa tuli tosiaan kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun Draama tuli meille. Sain elämääni sen myötä vähän enemmän draamaa kuin olisin oikeastaan jaksanut ottaa vastaan, mutta koirana Draama on ihana. Niin läheinen ja rakas <3

Dopingputkessa

Terveysmurheita on taas ollut sen yhden tyypin kanssa, jonka nimi on enne. On ollut usein mielessä vaihtaa sen nimi kyllä. Rauha voisi olla hyvä, tai Tyyne. Jos sitten saisimme elää sellaista tasaisen tylsää arkea, jossa päivät ovat toistensa siskoksia, ja pahin vastoinkäyminen on myöhässä oleva ruoka.

Eräänä helmikuisena päivänä Draama alkoi näyttää siltä, että sillä oli vähän epämukava olo. Ensimmäinen arvaukseni oli, että oireet johtuivat mahasta. Sitten kopeloin Draaman läpi, eikä se aristanut mahaa yhtään. Ainoa mihin se hieman reagoi oli alaselän painelu. Pähkäilin ja punnitsin asiaa aikani, ja sitten päädyin antamaan Draamalle Norocarpin. Ei kivuista pidä joutua kärsimään, jos niitä on. Olimme juuri saaneet paikan rallykisaan maaliskuun alussa, mutta dopingvaroajan takia jouduin perumaan paikan. Ei sitten päästy korkkaamaan avo-luokkaa vielä.

Oireilua oli vielä hieman seuraavina päivinä, mutta Norocarpin lopetin, kun vakuutuin siitä, että selkäongelmista ei ollut kyse. Se on tosiaankin pirullista, kun koiralla on kaksi kroonista vaivaa, eikä aina voi olla varma, kumpaa se oireilee. Voi kun se osaisi itse puhua ja kertoa.

Vähän aikaa kului taas vähemmän dramaattisissa merkeissä. Sain Draamalle uuden paikan rallykisaan myöhemmin maaliskuussa, kun varoaika olisi lusittu. Sitten viime viikon sunnuntaina Draama sai aamulla ja illalla pahat närästyskohtaukset. Oli kamalaa katsoa koiraa, jolla oli todella huono olo, se nieleskeli, oli ahdistunut ja kuolasi. Annoin sille Pepcidin. Onneksi molemmat kohtaukset menivät ohi, mutta kyllä ne säikäyttivät, koska yli vuoteen ei ole närästyslääkkeitä tarvittu. En kyllä edes tiedä, ovatko närästyslääkkeet sitä koskaan ihmeemmin auttaneet. Ihmetytti, että mistä kohtaukset nyt tulivat, kun Draama ei ole aikoihin syönyt mitään muuta kuin sopivaksi testattuja ruokia. Että eivätkö nekään enää sovi vai onko sillä muuten vaan huonompi jakso. Niin tai olihan se ennen närästystä syönyt muutaman päivän Caniusta, että saattoihan sekin olla syynä. Aiemmin se on syönyt Caniusta ongelmitta, mutta nyt lopetin heti sen antamisen.

Ja niinhän siinä kävi, että peruutin jo toistamiseen Draamalta osallistumisen rallykisaan. Nuo humaanipuolen närästyslääkkeet kun käsittääkseni johtavat seitsemän vuorokauden varoaikaan, vaikka ovatkin käsikauppatuotteita, enkä toki voinut olla varma Draaman kisakunnosta muutenkaan. Tiedonhaluisena yritin varmistaa varoajan soittamalla Kennelliittoon, mutta sieltä pyydettiin laittamaan sähköpostia asiasta vastaavalle henkilölle, joka ei juuri sillä hetkellä ollut paikalla. Vastausta ei ole koko viikon aikana kuulunut, joten huonoa palvelua kyllä siltä taholta.

Draaman kakkaa on myös tullut kytättyä tarkkaan vuodenvaihteen ripulin jälkeen. Tilanne vaikutti jo parantuneen, mutta sitten ripulia taas esiintyi kerran pari viikossa. Eläinlääkäri sanoi, ettei siitä tarvitse huolestua. Inupektia ja maitohappobakteereita kehiin vaan. Inupektia ja Gefilusta Draama olikin saanut kuureittain, ja välillä niistä näytti olevan apuakin, sitten vaihdoin Gefiluksen koirien omaan Caniukseen. Vähän ennen närästysepisodia ripuli muuttui lähes jokapäiväiseksi, mutta osa päivän kakasta oli silti kiinteää. Normipäivä meni usein niin, että aamukakka oli pieni ja täysin kiinteä, iltapäivälenkin ensimmäinen kakka jo vähän löysempi, vihertävä ja limaisen näköinen, ja sitten myöhemmin samalla lenkillä tuli läjä ehtaa ripulia.

Tällä viikolla soiteltiin taas eläinlääkärin kanssa, ja nyt hän katsoi Tylosin-kuurin aiheelliseksi, joten nyt sitten Draama on kolmen viikon kuurilla. Toivottavasti kuuri tasapainottaa suoliston tilaa ja tasapaino myös pysyisi parempana kuurin jälkeen. Närästyskohtauksia ei ole enää ollut, ja kakka on ollut kiinteää.

Viime keskiviikkona oltiin myös Piiralla, ja käsittelyyn pääsi nyt koko lauma. Ilahduttavasti kellään ei ollut lukkoja missään. Draamalla oli kireyttä etuosassa. Piira sanoi, ettei saa vaikutelmaa siitä, että kroppaan olisi juurikaan heijastunut ongelmia mahasta. Lievää mahakipua on varmaankin ollut, muttei mitään kramppimaista kipua eikä isoja kuonakertymiä. Siltä tilanne oli itsellekin näyttänyt, oireilu oli sillä tavalla lievää, ja Draama on ilmeisen herkkä näyttämään pienetkin tuntemukset maha/suolistopuolen ongelmissa. Pojilla oli kummallakin vähän jäykkyyttä rintarangassa, mutta käsittelyssä rankaan saatiin taas kivasti liikkuvuuta. Takaosat olivat pysyneet kivassa kunnossa.

Nyt vaan jännätään, että mikä on Draaman tilanne ja vointi kuurin jälkeen. Eihän me tietenkään saatu vieläkään haaveilemaani ehjää harrastuskautta... Mutta pysyisi nyt edes hyvässä kunnossa arkielämää ajatellen. Välillä tämä tilanne edelleenkin väsyttää ja turhauttaa kovasti. Draaman ruokavalioon olen toisaalta kyllä sopeutunut, mutta toisinaan tuntuu, että kohta pimahdan, kun sille ei voi antaa mitään ja joutuu ruokkimaan sen osittain aika huonolla ravinnolla. Eikä voi olla varma edes siitä, että suoliston hyvinvointiin tarkoitetut prebiootit ja probiootit sopivat sille. Suolistovammaisuus vaikuttaa elämään niin kokonaisvaltaisesti, että se on tosi veemäinen vaiva.

Ollaan me Draaman kanssa kyllä pystytty rallya hyvin treenaamaan, sen verran mitä nyt meidän keittiössä pystyy tekemään. Nyt ollaan ainakin kokeiltu kaikkien luokkien liikkeet putkea ja sarjahyppyä lukuun ottamatta läpi, mutta ei me monia niistä todellakaan osata vielä. Vähän on nyt Draamalle tullut sitä, että se saattaa vaihtaa puolta omasta aloitteesta silloin kun ei pitäisi, joten ihan ärsykekontrollissa eivät monet uudet jutut vielä ole. Mutta kivaa on ollut Draaman kanssa uusia juttuja opetella, se on aina vaan niin motivoitunut ja täpäkkä.

Toko on rajoittunut hallitreeneihin ja on siis ollut vähäistä, mutta tunnaria kyllä ollaan tehty kotonakin. Olen edelleen hakenut siihen rauhallista tunnetilaa, ja yritin yhdistää siihen uuden virittelysanankin oikean tunnetilan hakemiseksi, mutta silti kapuloilla esiintyy vieläkin sähläystä, ja Draama saattaa napsia vääriä kapuloita. Hallissa Draama on ihan pokkana tuonutkin vääriä pari kertaa minulle asti. Tämä liike vain on meille hirmu vaikea, vaikka sitä on voinut kropan puolesta treenata säännöllisesti, toisin kuin monia muita. Kokonaisuutena liike silti on edistynyt kammottavista alkuajoista paljonkin, mutta vieläkin tarvitaan paljon hienosäätöä.

Tokossa meillä ei ole varsinaisia tulostavoitteita, mutta tavoitteena on jonain päivänä saada tunnari vielä parempaan kuosiin. Jos joskus vielä kokeeseen pääsee ja saisi tunnarin siellä joskus onnistumaan, niin sepä vasta olisi hienoa. Mutta saa nähdä, kun meidän harrastaminen on tällaista repaleista rämpimistä ollut, että miten käy.

Harmitti, kun jouduin perumaan Draamalta rallykisat, joten jälkimmäisen peruutuksen kohdalla kysyin järjestäjiltä, voinko vaihtaa koiraa. Koska alo-luokkaan vapautui paikka, sain luvan ilmoittaa Vinskin sinne. Vinskin kanssa ollaan treenattu rallya tosi vähän ja kylttejä se on nähnyt vain kerran. Kokeilin alo-liikkeet läpi, ja kyllä se ne kuitenkin osasi, eiväthän ne vaikeita tokotaustalla ole. Muutaman päivän ehdimme ennen kisoja treenatakin.

Eilen Vinski sitten pääsi kisaamaan. Siitä onkin aikaa, kun sen kanssa viimeksi tokokokeessa oltiin. Se luonnollisesti mitattiin yli 50 cm korkeaksi, iso poikahan se on. Tuomari väitti, että lähes 60 senttiä, mutta ei se sentään ihan niin korkea ole...

Rata oli kiva ja aika helppo. Vinskin kanssa on erilaista mennä kuin Draaman, kun sitä pystyy kehumaan ja kannustamaan radan aikana. Se suoritti rataa kivasti, ja loppusuoralle asti kaikki sujui hienosti, vain hihna oli pari kertaa vähän liian lyhyellä ja siitä vähennettiin pisteitä, vaikkei se mielestäni varsinaisesti kiristynyt missään vaiheessa. Sitten tuli kyltti, missä koira tulee eteen ja siirtyy siitä suoraan vasemmalle sivulle istumaan. Vinski päättikin kiertää oikealta puoleltani selän takaa, vaikka se osaa kyllä mennä suoraan vasemmalta sivulle, niin se on aina tehnyt ja on opetettu tekemään. Mutta ilmeisesti sen pää oli mennyt sekaisin, kun oltiin treenattu muissa liikkeissä myös oikealta selän taakse menemistä. Minun taas olisi pitänyt suullisen vihjeen lisäksi antaa sille liioiteltu käsimerkki liikkeeseen, nyt annoin liian pienen. Uusimme liikkeen, ja se olikin ensimmäinen kerta, kun uusin mitään liikettä rallykisassa. Sain sitten kokemuksen siitäkin. Uusinta onnistui muuten, mutta sivulle tullessaan Vinski oli useampaan kertaan käyttänyt takapuoltaan maassa, ja sehän on rallyssa virhe. En sitä itse huomannut, joten asia selvisi vasta arvostelulomakkeesta.

Vähän hämmästyin, kun näin meidän pisteet, jotka olivat 75. Olin odottanut vähän enemmän, enkä tiennyt mistä kaikki pistevähennykset olivat tulleet. Sitten tuli mieleen, että olinkohan taas unohtanut pysähtyä koiran kiertämisen jälkeen. Kierto oli viimeinen liike ja sivulletulo toiseksi viimeinen. Minulla oli epäonnisen sivulletulon jälkeen vähän pasmat sekaisin, joten ehkä olin unohtanut sen pysähdyksen jo toista kertaa koetilanteessa... Ja juuri niinhän siinä oli käynyt, kun arvostelulomaketta pääsin katsomaan.

Tuomari kommentoi kivasti vielä suorituksia kisakirjoja jakaessaan ja sanoi meille, että kivaa tekemistä, ja loppusuoralle asti olisi ollut yli 90 pisteen suoritus. Ehdittiin Vinskin kanssa muutama tunti hengailla melko pienessä hallissa monien koirien ja ihmisten keskellä, ja oli kyllä kiva ja leppoisa tunnelma tällä kertaa koko ajan. Vinskikin sai oikein laatuaikaa emännän kanssa, ei huono juttu ollenkaan.

Ehkä Vinskille voi huvin vuoksi hakea koularin alo-luokasta, mutta paljon sitä pidemmälle en sitä varmaan rallyssa vie. Sille on aika vaikeaa joskus erotella asioita toisistaan, ja se pitäisi rallyssa hallita. Huvikseen kyllä voimme treenata vaikka vähän enemmänkin, kivaa se on Vinskinkin mielestä.

Kipin voisi myös ehkä joskus viedä alo-luokkaan, mutta sen vien mieluummin ulkokisoihin. Se kun haluaa omaa tilaa, niin halli ei olisi sille kovin ideaali ympäristö. Draaman kanssa voisi hyvin mennä ylempiin luokkiin asti, jos terveys sen sallii eikä aina heittele kapuloita rattaisiin. Itsestäni sitten en tiedä, kun tällainen radan suorittamista sisältävä laji ei ole ominta aluettani. Tiesin sen jo ennalta aksaa joskus harrastaneena. Jos tekee jo alo-luokassa noin typeriä mokia, niin ehkä pitäisi pysyä poissa ylemmistä luokista kokonaan.

Rallykisoja seuratessa on ollut jännä nähdä, millaisia tyylejä eri koirakoilla on. Jotkut ohjaajat käyttävät valtavan suuria apuja, esim. kumartuvat melkein taputtamaan maata, mikä näyttää toko- ja pk-ihmisen taustalla pöyristyttävältä ;D Joillekin koirille ei ole opetettu perusseuraamista, ja sitten niille annetaan erikseen käskyt vaikka vain käännyttäisiin vasemmalle tai oikealle, ja pahimmillaan ohjaaja ja koira kompastuvat toisiinsa. Pääsee paljon helpommalla, kun koira jo osaa seurata ja tulee mukana käännöksissä ilman eri käskyjä. Kivaa yhteistyötä olen kyllä nähnyt, ja se on aina mukavaa katsottavaa. Eilen ihailin muutamien parien kivaa yhteyttä kehän ulkopuolellakin. Rotukirjo on myös hauska juttu, rallyssa se on tokoa laajempi, ja melkoisia elämyksiä on jo tullut nähtyä.

Vinski täytti helmikuun lopussa jo yhdeksän vuotta. Loppujen lopuksi koirat ovat turhankin pienillä ikäeroilla, kun Draama on 6v ja Kipi 5,5v. Joskus olen haikeana miettinyt, että olisi kiva saada tuohon pentu kasvamaan. Sen kanssa olisi niin kiva puuhailla ja saada muutakin ajateltavaa kuin nämä meidän ongelmat. Ja jos ihan satumainen tuuri olisi, niin pentu saattaisi jopa oikeasti käydä harrastuksiin. Mutta ei tarvitse kuin silmäillä eläinlääkärikäynneistä, huollosta ja erikoisruoasta koostuvaa laskupinoa, niin ajatus pennusta vaihtuu kauhun väristyksiin. Aika on tainnut ajaa oman koiraharrastukseni ohi, ja nyt eletään (ja on jo pitkään eletty) jäähdyttelyn ja alasajon aikaa. En vaan voi käsittää, miten kallista kaikesta on nykyään tullut, ja eläinlääkäreistä erityisesti.

Virallinen synttäripotretti, Vinski 9v

Kipin osalta vaihdoin sähköposteja Kennelliiton selkälausujan kanssa, hän sentään vastasi minulle. Halusin tietää, saako spondyloosilausunnon epävirallisena näkyviin KoiraNettiin. Minusta kun on jokseenkin tyhmää, että Kipin luusto on KoiraNetin mukaan täysin priimaa, vaikka sillä on spondyloosi. Lappalainen vastasi, että lausunnon saa näkyviin, jos on kuvattu oireiden takia ja käynnistä löytyy sairauskertomus. Kyllähän minä sen selän halusin kuvata myös nimenomaan oireiden takia, mutta sairauskertomusta ei käynnistä ole, joten lausuntoa ei saa näkyviin. Uusista epävirallisista kuvista voi saada epävirallisen lausunnon näkyviin, jos kuvataan oireiden takia, virallisista toki virallisen. Hassua on sekin, että yli viisivuotiaalle annetaan yksi silta anteeksi, joten jos spondyloosi ei ole edennyt, niin Kipin lausunto on SP1, vaikka sillä oli todistettavasti jo alle kaksivuotiaana SP2-muutokset.

Lappalainen myös sanoi, että vasta lisätutkimusten jälkeen voisi antaa arvion spondyloosin mahdollisesta perinnöllisyydestä tai traumaperäisyydestä, kun näkee, onko spondyloosi levinnyt. Kuvat olisi myös syytä ottaa kahdesta suunnasta, että näkee tilanteen paremmin, kun nyt on vain sivukuvat. Eli Lappalainen ei ollut suoralta kädeltä sillä linjalla kuin jotkut muut, että spondari on todennäköisesti traumaperäistä. Itse olen pohtinut, että vaikka kyseessä olisi trauma, niin jos mitään merkittävää traumaa ei ole tapahtunut, niin takana on oltava myös synnynnäistä/perinnöllistä heikkoutta, jos siitä tulee noin isot seuraukset.

Uusintakuviin en ole Kipiä juuri nyt viemässä, kun oireet eivät siihen anna syytä, mutta jossain vaiheessa haluan tietää, onko spondyloosi levinnyt. Kipin jumitilanne on nyt onneksi todella paljon parempi kuin nuorempana. On sillä vieläkin tapana välillä keikuttaa takapäätä liikkuessaan ja jättää seistessään joskus jalat miten sattuu rungon alle, mutta tuollainen se on aina ollut. Tällä hetkellä ei muuta oireilua ole. Draamakin joskus saattaa ihan pienen hetken keikuttaa takapäätään kävellessään tai astua takajaloilla ristiin. Se kyllä seisoo yleensä hyvässä asennossa. Mutta sillekin on tullut rankaan pysyviä aiemman käytön aiheuttamia muutoksia, joilta joku skrodemman kropan omaava olisi ehkä saattanut välttyä. Molemmilla näillä on pitkä selkä. Niin paljon on yhteistä meidän parivaljakolla, joka muutenkin ymmärtää toisiaan niin hyvin, ja onhan niillä toki yhteistä sukuakin.

Monta viikkoa on jo ollut enimmäkseen aika kaamea keli, mutta sitä ennen talvi oli kaunis ja runsasluminen.

Rally-toko korkattu!

Nyt on tosiaan sitten Draaman kanssa korkattu rally-toko. Ennen ensimmäisiä kisoja meillä oli edeltävänä päivänä hallitreenit, joissa tokon lisäksi treenasimme myös rallya. Hups vaan, Draamalla nousivat kierrokset välillä vähän liikaa, ja se innostuksissaan mm. tarttui pari kertaa leikkisästi kiinni hihnaan kesken treenin. Osan treenistä Draama teki hihnassa, koska rallyssa alo-luokka suoritetaan kytketyn koiran kanssa. Ja kehässä ollessa koira ei saa ollenkaan tarttua kiinni hihnaan, ei edes maalin jälkeen, vaan vasta kokonaan kehästä poistuttuaan, muuten tulee armoton hylky. Hihnaan tarttuminen kun katsotaan palkkaamiseksi, ja ainoastaan sosiaalinen palkka on kehässä sallittu. Ja palkkana Draama hihnan todellakin ottaa, ja ohjaaja oli lievästi kauhuissaan, että mitenköhän kisoissa nyt sitten käy, kun hallioloissa kierrokset nousevat suuresti.

Kylttejä Draama oli nähnyt vain kahdesti ennen kisoja, mutta kun se ei silloin ottanut kylteistä mitään häiriötä, niin luotin siihen, ettei se tee niin kisoissakaan. Lähinnä keittiössä olemme rallya opetelleet, joten mitään kunnollisia ratoja emme juurikaan ole tehneet. Alo-liikkeet Draama kyllä osaa hyvin.

2.2. sitten suuntasimme Janakkalan tuplakisoihin. Ennen kisoja Draama mitattiin virallisesti, ja tulokseksi saatiin 51,5 cm, mikä tarkoittaa sitä, että Draaman hyppykorkeus rallyssa tulee olemaan 40 cm sitten kun hypyt tulevat mukaan kuvioihin, alo-luokassahan niitä ei vielä ole. Puolitoista senttiä matalampi säkäkorkeus olisi tarkoittanut 30 cm hyppykorkeutta, mikä olisi ollut varsin mukavaa, mutta kyllä tuo 40 senttiäkin lienee varsin ok. Piira on näyttänyt vihreää valoa sille, että Draama voi hypätä säkäkorkeutensa verran (kunhan ei määrällisesti liikaa hyppele), ja eihän rallyssa paljonkaan hyppäämistä tule.

Draama tietenkin kiihtyi, kun huomasi, mihin ollaan tultu, ja yritti hypätä aidan yli radalle melkein ensi töikseen. Ja tarttui se taas hihnaankin taistelumielessä. Meidän valmistautuminen olikin lähinnä sitä, että ajoin Draaman kierroksia alas treenaamalla rauhallisesti ja vähäeleisesti muutamia rallyjuttuja ja syöttämällä sille nameja.

Rataan tutustuminen oli jännää ja hahmottamiseen meni hetki, pari kertaa meinasin jättää yhden kyltin välistä. Tällainen se A-rata oli.

Suunnitelmana radalla oli ohjata Draamaa korostetun rauhallisesti, etteivät kierrokset nousisi liikaa ja ettei esim. hihna alkaisi kiinnostaa liikaa. Rallyssa koiraa saa kehua radalla, ja tuomarit oikein kannustavatkin siihen, he mielellään näkevät mahdollisimman iloista suorittamista. Minä en kuitenkaan uskaltanut kehua Draamaa juuri ollenkaan radalla enkä vielä maalissakaan, vain pari kertaa kehuin sitä rauhoittavaan äänensävyyn. Kehukoot he kunnolla, jotka voivat ;D

Rata meni varsin kivasti ilman isompia katastrofeja, ja maalissa oli vähän pöllämystynyt olo, että tässäkö se nyt oli. Mieltä lämmittävää oli maaliin tultua kuulla toimitsijan kuiskaavan tuomarille "sairaan hyvä". Itsellä ei siinä vaiheessa ollut oikein mitään mielikuvaa yksityiskohdista radalla, mutta myöhemmin iski epäily, että olinkohan muistanut pysähtyä Draaman viereen siinä kohtaa, kun olin kiertänyt sen. Jostain syystä minun on alusta asti ollut vähän hankalaa muistaa tehdä niin, varmaan siksi, kun esim. tokon jäävissä liikkeissä jatketaan suoraan matkaa koiran viereen tultaessa. Ja niinhän siinä oli käynyt, että olin unohtanut pysähtyä, mistä lähti 10 pistettä. Lisäksi yksi piste lähti yhden liikkeen vinoudesta, mitä en ollut radalla huomannut. Pistesaalis ensimmäisestä rally-kisasta siis 89, ja lopputuloksissa olimme kolmantena.

B-kisan radalla oli sama liike, jossa A-kisassa unohdin pysähtyä, ja tällä kertaa todellakin muistin, että siihen kuuluu pysähdys. Rata oli vähän lyhyempi ja yksinkertaisempi kuin ensimmäinen. Draama pysyi hyvin kasassa tälläkin radalla. Radan jälkeen minulla ei taaskaan ollut täysin selkeää kuvaa siitä, mitä siellä tapahtui, että muistinko varmasti tehdä kaiken ja niin pois päin. Kun jäähkälenkin jälkeen vilkaisin tuloslistaa, niin leukahan siinä melkein loksahti, kun näin meidän saaneen täydet sata pistettä. Muita sadan pisteen suorituksia ei tullut, ja voitimme luokan. Olipas kiva rally-uran aloitus!

Rallyssa on hauska tapa laittaa arvostelulomakkeeseen myös sanallista palautetta. Ekalta radalta saimme palautetta, että kauniisti ohjattu koiraa, nätti kontakti. Tokalta, että hieno seuraaminen.

Jo seuraavana viikonloppuna osallistuimme seuraaviin rally-kisoihin Vantaalla. Rataantutustumisessa hämmästelin taas sitä, kun melkein kaikki muut liukenivat radalta ennen määräaikaa. Itse en koskaan ollut aksa-aikoinakaan mikään nopea oppimaan ratoja.

Meidän lähtövuoro oli heti toisena. En juuri seurannut ensimmäisen koirakon rataa, mutta pistin merkille, että ohjaaja kiersi kahdeksikon mielestäni väärään suuntaan. Kauhukseni tajusin, että minulla oli täydellinen blackout liikkeen suhteen, vaikka rataantutustumisessa olin sujuvasti sen muistanut. Kaikissa meidän kolmessa kisassa on kahdeksikko ollut mukana, ja jokaisessa se on suoritettu eri tavalla, joten liikkeen täsmällistä suoritustapaa ei voi edes opetella ulkoa. Ja nyt en kerta kaikkiaan muistanut, miten tuomari oli ohjeistanut sen kiertämään. Asialle ei myöskään enää voinut tehdä mitään. Tuomarilta ei rallyssa voi enää rataantutustumisen jälkeen kysyä mitään, eikä oikein muiltakaan, koska kehän ulkopuolinen avustaminen on kiellettyä ja johtaa hylkyyn. Tämä on näitä lajin kummallisuuksia, tokossa tai pk-tottiksessa voi vielä ennen suoritusta neuvoa kysyä.

Oli vähän paska fiilis lähteä radalle, ja päätin vain suorittaa kahdeksikon niin kuin se mielestäni oli loogista tehdä, meni syteen tai saveen. Kiersin sen eri suuntaan kuin edellinen kisaaja, vaikka olin suhteellisen varma, että väärin meni. Hirveän loogista toimintaa joo... Saksalaisen käännöksen jälkeen lisäksi hihnaa toiseen käteen vaihtaessani vedin sen liian lyhyeksi, ja Draama sai hihnasta nykäyksen. Kahdessa ekassa kisassa onnistuin välttämään virheet hihnan käsittelyssä, mutta nyt se kämmi sitten kävi.

Radan jälkeen olin jo aivan varma, että kahdeksikko oli väärin suoritettu. Epäilin meidän saaneen sen takia hylyn. Säännöt eivät ole vielä niin hyvin hallussa, että olisin tiennyt, oliko kyseessä hylkäävä virhe vai vain kymmenen pisteen virhe. Myöhemmin selvisi, että kymmenen pistettä siitä lähti ja hihnan kiristymisestä kaksi, joten jäljelle jäi vielä 88 pistettä. Ja sehän riitti hyväksyttyyn tulokseen ja koulariin. Ei tarvitse enää alokasluokkaan mennä. Ohjaaja kämmäsi siis 12 pistettä, Draama ei yhtään. Draama on suoriutunut niin hienosti kaikista kolmesta kisasta <3 Kierroksetkin ovat radalla pysyneet aisoissa.

RTK1 Draama

Olen antanut itseni hieman innostuakin rallysta :) Silleen ihan vähän vaan. Kai sitä voi mennä joskus avointa luokkaakin kokeilemaan. Ja ainahan pääsen takaisin alokasluokkaankin, jos vien joskus pojat sinne! On kivaa, kun voi opetella jotain uutta ja tähdätä johonkin, vaikka sitten muutaman alempien luokkien tempun oppimiseen. Ylemmät luokat tuntuvat tässä vaiheessa vielä vähän kaukaiselta ajatukselta. Haasteet lisääntyvät, arvostelu tiukkenee, ja ohjaajalla on vielä enemmän mahdollisuuksia unohtaa liikkeet ja eksyä radalle... Ylemmissä luokissa myös on pari liikettä, jotka ovat minulle aivan hämärän peitossa, eikä me toki niitä muitakaan vielä osata. Draama kyllä esim. seuraa oikealla puolella, mutta siinä on vielä tekemistä, että se olisi aina suora eri liikkeissä ja perusasennoissa oikealla ollessaan.

Vähän yllätyksenä on tullut se, miten paljon aggressiivista käyttäytymistä olen koirilla rallykisoissa nähnyt. Ekoissa kisoissa ei mitään isompaa tapahtunut, pientä koirien välistä provoamista lähinnä. Viimeksi sitten meidän kehä alkoi myöhässä siksi, että tuomaria kuulemma puri koira meidän rataantutustumisen jälkeen. En itse tapahtumaa nähnyt, mutta epäilen syylliseksi muuatta haastavasti käyttäytynyttä koiraa, jota olin hetkeä aiemmin ihmetellyt. Ekoissa kisoissa tuomari alkupuhuttelussa kehotti kaikkia huolehtimaan koiristaan, ettei taas tarvitse tehdä ilmoitusta aggressiivisesta koirasta eteenpäin. Ei tämäkään sitten vissiin ollut pelkästään kilttien pikku seurasessejen laji... Pk-kokeissahan aina oli pelkona se, millaisen parin saisi tottikseen, ettei se vain tulisi oman koiran päälle. Omille koirille ei niin koskaan käynyt, mutta näin niitä tapauksia kyllä omin silmin, ja puskaradio kertoi lisää. Ja onhan niitä tokossakin sattunut. Aina voi tulla yllätyksiä, kun eläinten kanssa toimitaan, ja kilttikin koira voi käyttäytyä tilapäisesti vihaisesti erinäisistä syistä johtuen. Mutta sitä ei kyllä voi mitenkään ymmärtää, että myös ennalta aggressiiviseksi tiedettyjä ja potentiaalisesti vaarallisia koiria tuodaan kokeisiin.

Draaman kanssa olisi nyt tarkoitus keskittyä erityisesti avoimen luokan liikkeisiin seuraavaksi. Ne eivät vielä kauhean hankalilta vaikuta. Jee, Draama saa jatkossa olla radalla ilman hihnaa! Maalin jälkeen se toki pitää taas kytkeä, joten siinä on yksi opettelun paikka, ettei se silloin palkkaa itseään hihnalla... Poikien kanssa taas opetellaan vielä alo-liikkeitä. Paremmin pääsemme treenaamaan vasta sitten joskus, kun maa tuolta lumen, jään ja sohjon alta paljastuu. Ja ohjausta kaipaisin joskus kovasti tähänkin lajiin, mutta se on vähintäänkin yhtä kiven alla kuin tokossakin... Yksityisen koirakoulun asiakkaaksi kun en mene, ja se taas näyttää nykyään olevan varmin tapa päästä harrastamaan ohjatusti. Niin on maailma muuttunut.

Pillit pussista pois?

Vietimme Draaman kanssa viime lauantain tokon piirinmestiksissä, kun olimme mukana joukkueessa. On tietenkin höperöä lähteä mukaan joukkueeseen keskeneräisellä koiralla, enkä todellakaan ollut alun perin sinne lähdössä. Sitten joukkueeseen huhuiltiin ylempien luokkien koiria, kun niitä ei ollut ilmoittautunut mukaan, ja mietin, että tärkeintähän on saada joukkue kasaan. Mutta jos joku muu myös ilmoittautuisi ylempiin luokkiin, niin saisi ehdottomasti mennä meidän sijasta. Helpotus olikin suuri, kun voittajaluokkaan sitten ilmoittautui toinen, osaavampi koirakko. Saimme silti kuitenkin myös mahdollisuuden lähteä mukaan, ja tuumin, että miksei. Joukkuekisat ovat kivoja tapahtumia, ja samalla pääsisimme pitkästä aikaa fiilistelemään kisatunnelmaa.

Treeneissä Draama väläytteli välillä oikein kivaa tekemistä, mutta kisojen lähestyessä monet liikkeet hajosivat. Erityisesti ruutu ja tunnari, joihin tuli yllättäen epävarmuutta. Pari koemaista treeniä taisivat tätä takapakkia aiheuttaa. Näitä liikkeitä sitten erityisesti työstettiin, mutta aika ei ihan riittänyt, juuri niistä tuli kisoissa nollat. Tunnari vieläpä oli meille ikävästi ensimmäisenä liikkeenä. Draama nosti heti oman, mutta päätti sitten tarkistella, pudotti oman maahan, käytti väärää suussa ja otti sitten taas oman ja toi sen. Ruudussa se kävi kääntymässä etualalla, mutta juoksi sieltä saman tien takaisin, enkä ehtinyt tehdä asialle mitään. Saman se teki pari kertaa treeneissä ennen koetta, mutta aiemmin se ei vastaavaa ole tehnyt. Sain sen uudestaan lähetettyä ruutuun, ja suoritus oli oikein mallikelpoinen. Tuomari sanoi, että harmi, kun ei voi laittaa nollan eteen ykköstä.

Muita nollia ei tullut, mutta ei kyllä mitään kovin hyviä pisteitäkään, joten tulosta emme saaneet. Pisteiden valossa olemme vielä keskeneräisempiä kuin luulinkaan. Ihme kun noilla pistemenetyksillä saimme kokonaisvaikutelmasta silti 8,5. Loppupalautteessa tuomari myös sanoi, että erityisesti EVL:ää varten kannattaa karsia kapulan pureskelu pois, Draama kun puri ohjatussa noudossa kapulaa tosi voimakkaasti, mitä se ei treeneissä ole kertaakaan viime aikoina tehnyt. Mutta jotenkin niin positiivinen asenne tuomarilta puhua EVL:ään menosta itsestäänselvyytenä, kun ei ole edes tulosta voittajaluokasta vielä :D

Joihinkin liikkeisiin olin kyllä ihan tyytyväinen, vaikka pisteitä ropisikin yksityiskohtien takia. Oli vinoja perusasentoja, ja pari kertaa jouduin antamaan lisäkäskyn perusasennon ottamiseksi. Suhteellisen vähäinen seuraamisen ja perusasentojen treenaaminen taisi tässä nyt kostautua. Mutta hei, Draama ei törmäillyt luoksetuloissa eikä näpsinyt seuraamisessa! Ja vaikka se puri ohjatun kapulaa, niin tunnaria ja metallikapulaa se piti nätisti.

Asenne Draamalla oli kisoissa hyvä, se oli ihan täpinöissään päästessään kehään ja kuitenkin hyvin kuulolla. Itsellänikin oli kiva päivä kisoja seuraten, ja hieno fiilis saada tehdä pitkästä aikaa kokonainen koesuoritus Draaman kanssa. Ainakin saatiin taas eväitä jatkoon. Joukkueen jäsenille tuli kivoja suorituksia, ja piirinmestaruushopeaa sieltä sitten joukkueelle pätkähti.

Joukkueen koirat Benji, Draama, Vola ja Rover. Lina-kelpie puuttuu kuvasta.

Viime viikolla pääsivät Draama ja Kipi Piiran käsittelyyn. Kipillä oli lukko ja jäykkyyttä lanneselässä, mutta se saatiin hyvin auki. Yllätyksenä tuo ei tullut, koska Kipi oli hiljattain taas pitkästä aikaa alkanut liikkua takapäätään keikuttaen, ja lisäksi se oli ajoittain kirputtanut itseään lanneselästä. Tällaisesta tietenkin heti herää huoli, että eihän vaan spondyloosi ole leviämässä. Ihan leppoisa Kipi on kuitenkin ollut, eikä se Piirankaan mukaan ollut kivuliaan oloinen.

Vinskille tehtiin pikatarkistus, ja se oli suora, mutta jotain pientä laittoa senkin lanneselässä saattaa olla. Täytyy viedä sekin jossain vaiheessa jonnekin hoidettavaksi.

Draamalla myös oli lukko lanneselässä ja vähän kireyttä tyyppikohdissa. Muuten sen kroppa oli ilahduttavasti rennompi kuin keväällä, ja se on liikkunut hyvin. Juttelimme Draaman harrastuksista ja arjesta ja siitä, mitä sen kroppa nykytilanteen valossa kestää. Ai että ilahduin ja oikeastaan yllätyinkin, kun Piiran mielestä Draama voi vielä harrastaa tokoa! Treenejä vain ei saa olla turhan usein, ja lepo on äärimmäisen tärkeää. Mitään kiellettyjä liikkeitä ei ole, oman säkäkorkeutensa verran Draama voi hypätä, ja kiertoakin voi harvakseltaan ottaa, kunhan ei tee montaa toistoa. No nyt on kyllä maailmankirjat sekaisin, kun olin jo päättänyt luopua kiertoliikkeen treenaamisesta lopullisesti!

Arkiliikunnasta puhuttiin myös. Metsä on tunnetusti mainio jumppapaikka, ja siellä on hyvä liikkua sekä vapaana että kytkettynä. Kysyin myös lenkkien pituudesta, ja Piira totesi tunnin lenkin olevan varsin riittävä määrä, sitä pidempään ei kannata turhan usein lenkkeillä. Tämä vähän aiheutti nieleskelyä, sillä vaikka usein teemme juuri tunnin lenkkejä, niin usein teemme myös pidempiä lenkkejä. Kurjalta tuntuisi jättää Draama kotiin tai jättää pidemmät lenkit tekemättä, mutta onneksi niitä voi välillä kuitenkin tehdä. Pisimpien lenkkien rasitusta voi myös vähentää pitämällä tauon lenkin aikana, joten ehkä tästä selvitään. Tehdään eniten niitä tunnin lenkkejä tai lyhyempiä (mutta hysteerisenä ei tuijoteta kelloa kuitenkaan), pidemmillä lenkeillä sitten pidetään taukoja. Mitään tuntikausien marsseja ei harrasteta. Rajuja leikkejä koirien kesken myös pitäisi rajoittaa ihan minimiin.

Rally-tokon sopivuudestakin juteltiin. Esteitä senkään harrastamiselle ei pitäisi olla. Joku 360 asteen käännös voi olla takaosalle vähän haasteellinen, mutta hyvä puoli asiassa on, että ei sitä juuri treenata tarvitse ja siten takapäätä rasittaa, eiköhän Draama osaa sivullani melko sujuvasti käännöksiä ja pyörähdyksiä tehdä muutenkin. Jos siis rallya harrastamaan päädymme.

Vinkiksi Piira antoi myös, että tokotreenejä kannattaa videoida ja seurata videolta Draaman takapään käyttöä. Juu, ja hyvä olisi samalla saada faktaa tokoliikkeiden sujumisestakin!

Piiran mielipiteisiin uskallan luottaa, koska hän ei treenilupia lepsusti jakele. Niinpä näyttää ihan siltä, ettemme vielä jätä jäähyväisiä tokolle, ja voimme treenata jopa vähän vapaammin kuin mitä kuvittelin mahdolliseksi. Ihan mahtavaa. Minä kun todella olin jo niitä pillejä pussiin laittamassa, mutta näköjään tein turhan äkkinäisiä päätöksiä.

Tulostavoitteita en tässä vaiheessa mieti, eikä se lopulta tunnu edes niin hirmu tärkeältä. Jos saadaan vielä tokoilla yhdessä ja ehkä käydä vielä joskus kokeessakin, niin se on jo tosi hieno juttu. Sen verran toki voisi tavoitella, että sieltä voittajaluokasta olisi joskus kiva saada muutama pojo enemmän! Jos vaikka ihan tuloksen saisi. Tulevaa terveyttä ei kuitenkaan voi ennustaa, ja siitä on paljon kiinni. Nyt kuitenkin nautitaan tästä hetkestä.

Jo ennen kuin saimme vapauttavan tuomion tokon suhteen, niin päätin sittenkin ottaa meille omatoimitokon hallivuoron talveksi. Oli niin kivaa taas treenata tokoa tauon jälkeen ennen kisoja, etten halunnut kokonaan luopua siitä. Draama oli treeneistä niin onnellinen, ja niin minäkin. Tuumin, että hiisi vieköön, mehän voisimme treenata vaikka koko talven tunnaria ja mielentilaa, jos kroppa ei muuta kestäisi! Ja vaikka kyseessä on tokovuoro, niin tuskin kukaan meitä naulaisi, vaikka välillä ottaisimme rallya tai nosea. Ja voisihan Kipikin välillä tulla mukaan treeneihin. Ja miksi pitäisi luopua kaikesta, mikä tuo iloa. Eivät kaksi edellistäkään hallikautta sujuneet kuin Strömsössä, kun Draaman treenejä välillä piti rajoittaa saikkujen takia, mutta treenit toivat silti iloa ja hengähdystaukoa meidän arkeen. Siitäkin huolimatta, etten silloinkaan voinut aina tietää, voiko meillä enää olla tavoitteita.

Vinskin kanssa vedin pihalla yhtenä päivänä tokon voittajaluokan liikkeet läpi. Vuosiin ei niitä olla tehty, paitsi ruutua ja joitain perusjuttuja ihan satunnaisesti. Hyvin olivat liikkeet muistissa, ja Vinski teki ne omaan harkitsevaan tapaansa mutta melko pätevästi, mitä nyt kaukokäskyissä oli ihan kuutamolla. Hitsi jos se vain siirtäisi tuon osaamisen myös kotipihan ulkopuolelle, niin veisin sen vielä kokeeseen! Vinski on aika jännä persoona.

Nosessa Vinski on tosiaan myös välillä väläytellyt hyvää osaamista. Sen työskentely on siinäkin hienovaraista eikä kovin näyttävää tai aktiivisen oloista. Se saattaa näyttää vähän kuin päiväkävelyllä olevalta hajamieliseltä professorilta, ja sitten se kuitenkin nopeaan tahtiin löytää ja ilmaisee hajut. Nose on sille tosi kiva laji, josta se saa onnistumisen kokemuksia.

Kipikin toisinaan jaksaa olla nosessa ihan pitkäjänteinen, ja tokossa se on tosiaan viime aikoina ollut iloinen työskentelijä. Ehkä pitää poistua omalta mukavuusalueelta ja kokeilla rallyakin sen kanssa, kuin myös Draaman ja Vinskin.

Me harrastelemme sitä mitä voimme ja mikä milloinkin huvittaa, tavoitteilla tai ilman, tilanteen mukaan. Ei tästä matkasta näiden koirien kanssa tullut juuri sellaista kuin olisin alun perin halunnut, mutta teemme tätä matkaa omista lähtökohdistamme, jotka ovat ihan erilaiset kuin jonkun muun. Itse varmasti opin myös jotain sellaista, joka muuten olisi jäänyt oppimatta. En tiedä, olisinko edes tutustunut lähemmin Nose Workiin, jos olisin nykyisten koirien kanssa voinut jatkaa entisiä lajejani. Meillä kaikilla on vajavuuksia  (ohjaajalla varmaan kaikkein eniten! :D), mutta entäs sitten.

Yritän keskittyä enemmän siihen, mitä meillä on kuin siihen, mitä meillä ei ole. Sen tämä kokeeseen ilmoittautuminen ja treenaaminen sai aikaan, että löysin taas treenaamisen ilon myös muista jutuista kuin tavoitteellisesta tokon treenaamisesta. Näin taas paremmin kaikki pienet, mutta arvokkaat jutut. Toivottavasti muusta puuhastelusta tulee vähitellen niin kiinteä ja luonteva osa meidän arkea, ettei sitten enää niin kovasti kirpaise, kun tokosta jonain päivänä kuitenkin joutuu luopumaan.

Mun jengi <3

Kasin oppilaat tokon SM-kisoissa

Meidän tokotreenit Draaman kanssa ennen SM-joukkekisaa sujuivat suhteellisen mukavasti, mutta mitä lähemmäksi kisa tuli, sitä enemmän ongelmia tuntui putkahtelevan, osa niistä aivan odottamattomia. Tämä näköjään kuuluu jo ihan kaavaan. Kisoja edeltävänä torstaina oli tarkoitus vetää viimeinen varsinainen treeni. Mutta voi kauhistus sentään, kaikki menneet ongelmat tuntuivat nyt kulminoituvan siihen hetkeen, eivätkä ruutu ja kaukokäskyt onnistuneet ollenkaan ensi yrittämällä. Siinä meinasi jo pieni paniikki iskeä, että voi hitsi sentään, kisat on ihan justiinsa, ei takuulla ehditä enää korjata näin pahoja ongelmia, tehdään huono suoritus kisoissa ja viedään joukkueelta pisteitä.

Sitten heräsinkin miettimään, että hetkinen, olikohan treenaamisesta viime aikoina tullut liian ryppyotsaista ja suorituskeskeistä. Päätin, että treeniä toki tarvitsimme noiden kahden liikkeen osalta vielä lisää ennen kisoja, mutta mitään kaameaa hinkkausta en alkaisi harrastaa, vaan liikkeitä tehtäisiin ilon kautta. Ruutua ja kaukokäskyjä sitten tehtiin vielä muutamia toistoja ennen kisoja, ja pidettiin samalla hauskaa. Ja tavoitteeksi otin sen, että meillä olisi myös SM-kehässä hauskaa. AVO-luokassa lisäksi oli seurasta toinenkin osallistuja, joten ei seuran tulos ollut yksin meidän varassa. Kahden AVO-koiran lisäksi joukkueessa oli vain yksi ALO-koira ja yksi EVL-koira.

SM-kisat alkoivat Ojangossa lauantaina 27.5. ALO- ja EVL-luokilla. Uutena juttuna SM-kisoissa oli joukkuekisa jaettu kahdelle päivälle, jotta porukka jakautuisi tasaisemmin molemmille päiville, eikä yksilöfinaalin aikaan paikalla pyörisi vain kourallinen ihmisiä. En tästä itse ihan kauheasti tykännyt, koska joukkue ei hajautetussa kisassa välttämättä ole kumpanakaan päivänä kokonaisena paikalla, mikä saattaa syödä joukkuehenkeä. Entistä useammat pitkämatkalaiset joutuvat myös yöpymään, jos mielivät olla paikalla koko joukkuekisan ajan. Tätä ongelmaa ei itsellä ollut, kun matka oli sen verran lyhyt.  Yksilöfinaali sitten kyllä jäi näkemättä, kun keskityin sunnuntaina omaan suoritukseen, koirien huoltamiseen (Kipi ja Vinski olivat turisteina mukana) ja joukkuekaverin suorituksen jännäämiseen.

Kävin lauantaina jo haistelemassa kisatunnelmaa ja katsomassa suorituksia. Joukkueen ALO- ja EVL-koirat tekivät molemmat hienosti ykköstulokset. Draamakin kävi ottamassa tuntumaa kisa-alueeseen. Se bongasi välittömästi kehien sijainnin ja yritti kovasti aktivoida minua oikeaan suuntaan eli lähintä kehää kohti. Se ei voinut ymmärtää, miksen käsittänyt asiaa, siellä kehässähän se kaikki hauskuus eli työ oli, ja se  yrittikin pari kertaa nopealla äkkisyöksyllä päästä kehään.

Sunnuntaina sitten pääsimme tositoimiin. Meidän vuoro oli vasta loppupäässä, mutta eläinlääkäritarkastuksen takia paikalle piti raahautua jo aikaisin aamulla valvotun yön jälkeen. Ihan uutta tämä eläinlääkäritarkastuskin tokossa, tullut nyt mukaan kuvioihin sen takia, kun toko on nykyään Palveluskoiraliiton alainen laji, ja siellä on tarkastus ollut vallitseva tapa SM-kisoissa. PK-SM-kisoista nämä tarkastukset olivat jo tutuiksi tulleetkin.

Tuntien odottamisen jälkeen meidän vuoro vihdoinkin alkoi lähetä. Käytiin pieni lämppälenkki ja virittelin Draamaa kehän lähellä. Juuri ennen meidän vuoroa tuli kehään joku viivytys ja odotteluaika vähän venyi, mutta Draama ei käynyt yhtään liian kuumana. Jänskätti vähän se, että koesuoritus alkoi juuri meidän kahdella kauhujen liikkeellä, ruudulla ja kaukoilla, joten virittelin Draamaa ruutuun jo kehän ulkopuolella.

AVO-luokka oli jaettu neljään kehään, ja tässä nyt koottuna meidän suoritus.

Kehä 1, tuomarina Timo Pussinen

Ruutu: 10. Ensimmäinen liike meni nappiin, vaikka se pelotti etukäteen! Draama lähti hyvin ruutuun ja meni aika lähelle vasenta reunaa, mutta oli kuitenkin sisällä ruudussa kun stoppasin sen, ja oli hyvin kuulolla.

Kaukokäskyt: 8.5. Nämäkin menivät hyvin, pistevähennys tuli siitä, että istuessaan Draama olisi saanut olla ryhdikkäämpi.

Seuraaminen: 7. Seuruu oli periaatteessa hieno, mutta Draama oli niin tiivis ja painoi välillä minua, että pisteet menivät siitä. Pään liike oli myös jälleen liikkeelle lähdöissä levotonta, mutta tästä tuomari ei huomauttanut ollenkaan, vaan pelkästään tuosta tiiviydestä.

Kokonaisvaikutus: 10. Tuomari tykkäsi kovasti Draaman työskentelystä. Niin minäkin, asenne oli kohdillaan!

Kehä 2, tuomarina Mari Väänänen

Tähän kehään saatiin marssia suoraan ekasta kehästä, mutta liikkuri huomaavaisesti kysyi, olinko ehtinyt juottaa koiran, kun näki juomapullon kädessäni, ja saimme pitää juomatauon ennen kehää.

Hyppy: 8. Tämä meni hyvin, pistevähennys tuli törmäyksestä minuun eteen istuessa.

Nouto: 8. Sama juttu, hyvä ja vauhdikas suoritus, mutta eteen istuessaan törmäsi minuun.

Liikkeestä istuminen: 8. Tässä varmistelin istumista pienellä eleellä ja pistevähennys tuli siitä, muuten hyvin.

Kokonaisvaikutus: 8. Tätä voisi sanoa melko tasaiseksi kehäksi, kun kaikesta tuli kasi! Edelleen Draama teki hyvällä asenteella, mutta kevyet törmäykset vähensivät pisteitä.

Kehä 3, tuomarina Kaarina Pirilä

Luoksetulo: 8. Oikein hieno, mutta jälleen törmäys...

Kierto: 8,5. Tosi hyvä, Draama kiersi tötsän läheltä mutta koskematta sitä. Ja kyllä, pistevähennys tuli jälleen kerran törmäyksestä...

Liikkeestä seisominen: 8. Tämä oli ihan täydellinen melkein loppuun asti, mutta peruusasennossa Draama meni vain puoliksi istumaan ja tarvitsi lisäkäskyn.

Kokonaisvaikutus: 9.

Kehä 4, tuomarina Vesa Kallio.

Paikalla istuminen: 10. Tässä ei ollut ongelmia ja viimeisestä liikkeestä siis kymppi kuten ensimmäisestäkin.

Kokonaisvaikutus: 9. Yksi piste lähti siitä, että Draama tuli suorituspaikalle tiukalla hihnalla. Hmm, olisi siis pitänyt ottaa se heti käskyn alle, mutta en tullut moista ajatelleeksi, kun Draama muuten kulki ihan asiallisesti ja kiskomatta.

Pisteitä tästä kertyi 270, eli meidän toinen ykköstulos AVO-luokasta, ja sijoitus oli lopulta 21/71.

Olin meidän suoritukseen kyllä tyytyväinen, kun kaikki liikkeet onnistuivat, myös ne missä ennen kisoja tuli viime hetken ongelmia, kokonaisuus pysyi hyvin kasassa ja Draama teki niin kivalla asenteella. Se keskittyi hyvin, eikä ottanut häiriötä mistään. Nuo törmäykset tietenkin vähän jäivät harmittamaan, koska ne veivät niin paljon pisteitä monessa eri liikkeessä. 24,5 pistettä yhteensä, ja se on aika paljon se! Tällä kertaa kun Draama ei luoksetuloissa kertaakaan tullut suoraan sivulle, mitä aiemmin on joskus harrastanut. Ja ainahan se ei selkeästi myöskään törmäile, vaikka aina tulee vauhdilla ja tosi lähelle. Nyt onkin mietintämyssy päässä sen suhteen, että mitä tuolle asialle jatkossa tekisi. Työstäisikö sitä, että törmätä ei saa, vai opettaisiko Draaman tulemaan suoraan sivulle. Luulenpa, että Draama tulee pitkään käyttämään näitä eri tapoja sekaisin, jos lähden muuttamaan kriteeriä, kun se on tehnyt sitä jo muutenkin joskus. Ja kokeessa on sekin pulma, että saa antaa esim. vain yhden noutokäskyn, eikä voi pyytää tulemaan sivulle, joten jää sitten koiran vastuulle valita, mihin se tulee. Ja kun eteen tulemista vain on tähän asti vahvistettu, niin ei se sieltä käytösmalleista hetkessä mihinkään katoa. No, keskeneräisyyttä ja hiomista on monissa eri liikkeiden osa-alueissa muutenkin ja muutamaa ylempien luokkien liikettä ei osata vielä ollenkaan. Ei lopu ainakaan tekeminen kesken!

Seuran toinen AVO-koira teki tosi hienon setin ja ykköstuloksen hyvillä pisteillä. Koko Hiiden Haukkujen joukkueelle siis ykköstulokset ja sijoitus oli 12/42, ei paha.

Oli kiva olla mukana! Toista kertaa emme välttämättä Draaman kanssa SM-kisoihin pääse, joten oli sikälikin hienoa, että päästiin nyt mukaan ja saatiin sen kanssa kokea tämä. Se jäi harmittamaan, kun en muistanut missään vaiheessa kaivaa kameraa esiin, joten tässäkin on kuvituksena ihan muita kuin kisakuvia Draamasta.

Huoltoa ja pääsiäistokoa

Lenkkeily on nyt jonkun aikaa ollut taas miellyttävämpää, kun jäät vihdoinkin sulivat meidän lähimaastoista. Muutama hassu jääpläntti jossain vielä on ollut, eivätkä hyytävän kylmät säät ole niiden sulamista edistäneet. Rae- ja lumikuuroja on tullut monena päivänä. Tänään oli sitten aamulla maa aivan valkoinen lumikuuron jäljiltä, ja vielä iltapäivälenkillä lunta oli paikoitellen. Eikä säätyyppi tästä kuulemma ole ihan heti muuttumassa. Ja ihan kohta on vappu ja reilun kuukauden päästä on virallisesti kesä... Joskus sitä toivoo, että jospa ne meidän esi-isät aikoinaan olisivat vaeltaneet johonkin hieman lämpimämpään maailmankolkkaan...

Vinski tänään pihalla

Tulin taannoin ilmoittaneeksi Draaman tokokokeeseen Espooseen pääsiäiseksi, ja sen jälkeen sitten ryhdyinkin ihmettelemään, että mitä tuli tehtyä. Tällainen ajatus hiipi mieleen esim. silloin, kun treenasimme ruutua ja Draama juoksi mieluummin häiriöksi laitetun noutokapulan luokse kuin ruutuun. Tai silloin, kun se noutotreenissä irrotuskäskyn jälkeen vain tarrautui tiukemmin kapulaan.

Viikkoa ennen koetta kävimme tutustumassa koehalliin, jossa maanantai-iltaisin on kaikille avoin omatoimivuoro. Ilmeiseksi kävi, että paikassa oli haasteita. Se oli hallina eri tyyppinen ja pienempi kuin missä yleensä olemme treenanneet, pylväitäkin siellä oli. Uusi paikka ja uudet koirat vaikuttivat jonkun verran Draaman keskittymiseen. Täysillähän se hommat teki kuten yleensäkin, mutta oli hieman levottomampi kuin normaalisti, ja pariin otteeseen myös hieman hajamielinen. Kaukoja tehdessämme se vajosi omaan kuplaansa, eikä noudattanut kolmattakaan vihjettä nousta istumaan, jolloin menin sen luokse herättelemään sitä. Noinhan sille kävi edellisessä kokeessakin, mutta treeneissä ongelmaa ei ole ennen samalla tavalla saatu esille.

Halliin tutustumisesta jäi vähän sellainen olo, että nyt ainakin perun koko kokeen, kun Draama ei pysty siellä edes kaukoja tekemään. Seuraavina päivinä meillä sitten olikin kaukosulkeisia mm. kaupan parkkipaikalla, ja päätin kuitenkin, että kyllä me sinne kokeeseen mennään. Hyvä maksullinen treenihän se olisi, ja tilaisuus treenata vähän haastavammassa ympäristössä.

Kiirastorstaina ajelimme pitkästä aikaa Halikkoon ja Draama pääsi Piiran käsittelyyn. Lantiossa oli lukko, kropassa jäykkyyttä ja kaularangassakin yhä sanomista. Käsittelyn jälkeen Draama oli taas rennompi. Tokokokeeseenkin kuulemma voisimme mennä, jos Draaman liikkuminen pysyisi rentona. Ehtisihän se myös levätä kolme päivää ennen koetta. Draama nautti taas käsittelystä kovasti, se on kyllä erittäin hoitomyönteinen koira ja makaa käsittelyn aikana hievahtamatta paikoillaan. Itse asiassa se ei olisi halunnut hoidon loppuvan, sillä saadessaan hoidon jälkeen luvan nousta istumaan se vain jatkoi kyljellään silmät ummessa makoilua, kunnes muutaman kehotuksen jälkeen vihdoin suostui nousemaan.

Juttelimme Piiran kanssa pitkään Draaman tilanteesta yleisemminkin. Draaman perusrakenne jo osittain on sellainen, ettei sen kroppa niin helposti anna asioita anteeksi, koska sillä esim. on pitkä selkä ja se on sirorakenteinen. Nuorena tämän tyyppinen koira myös kehittyy kropaltaan hitaasti ja tarvitsee aikaa kasvaa rauhassa. Kipihän on myös pitkäselkäinen, pieni ja hoikka koira, ja se todellakin kehittyi äärettömän hitaasti. Asiaan tietysti vaikutti myös kasvuiässä alkanut spondyloosi. Draamankin tilanteeseen tällä hetkellä vaikuttavat rangan virheasento ja yliliikkuvuus. Eläinlääkäri jo jutteli siitä, että yliliikkuvuuden takia sille voi välillä huonoja päiviä tulla.

Onneksi kropan hyvinvointia voi myös edistää monin tavoin. Draaman kohdalla olisi nyt tärkeää liikkua mahdollisimman paljon ravissa. Metsässä voi välillä kävellä kytkettynä, koska se on hyvää jumppaa ja tekee hyvää syville lihaksille. Koska muutkin koirat hyötyvät tällaisesta jumpasta, niin ollaan nyt tehty metsäkävelyitä koko lauman kanssa niin, että koirat ovat hihnassa. Siinä pusikoiden ja puiden keskellä neljä hihnaa kädessä tallustellessa herää jokseenkin vastustamaton halu päästää hihnoista irti, erityisesti silloin, kun lauma toistuvasti jakaantuu jonkun puun tai puskan eri puolille...

Treenaamisestakin tuli puhe. Piira suositteli, ettei Draama treenaisi tokoa kahtena peräkkäisenä päivänä. Tokokin kuitenkin on kropalle haastava laji. Samoin hän suositteli, että Draama tekisi tokoa matalassa vietissä. Heh, tämä on helpommin sanottu kuin tehty, Draama ja matala vietti eivät oikein sovi samaan lauseeseen :D Mutta toki yritän treenata niin, ettei vire menisi överiksi. Jotkut koirat voivat olla yltiöpäisen nopeita ja vietikkäitä senkin takia, että ne siten peittävät kipujaan.

Lisäravinteita on myös hyvä antaa. Aloinkin antaa Draamalle nivelravinteita heti kun se syksyllä sai diagnoosin, samoin syötin sille pitkän kuurin Neurobion Fortea, jossa on hermostoon vaikuttavia B1, B6 ja B12-vitamiineja, Draamalla kun hermoperäistä kipua silloin vaikutti olevan. Muita tärkeitä lisäravinteita ovat magnesium, omegaöljyt, E-vitamiini ja kuureittain C-vitamiini. Draama on melkein näitä kaikkia saanut jo ennenkin, mutta päivitin nyt sen lisäravinnearsenaalin kuitenkin entistä ehommaksi. Piira kertoi myös uudesta kollageenivalmisteesta, josta joillain asiakkailla on ollut hyviä kokemuksia, ja jolla voisi ehkä korvata nivelravinteet. Mielenkiinnolla jään odottamaan lisää käyttäjäkokemuksia tuotteesta, mutta toistaiseksi jatketaan entisellä nivelravinnevalmisteella.

Viime hetken tokotreenejä ei sitten enää harrastettu, vaan Draama sai levätä ja tehdä rentouttavia lenkkejä käsittelyn jälkeen. Koepäivä koitti viime viikolla pääsiäismaanantaina. Ehdimme olla koepaikalla hyvän aikaa ennen kuin meidän vuoro koitti. Enemmän olimme ulkona kuin sisällä, ja välillä Draama sai odottaa autossa. Kuten arvata saattoi, niin se oli ihan täpinöissään koko ajan ja odotti malttamattomana, että pääsee töihin. Hallisssa oli ihan minimaalinen tila käytössä kehän ulkopuolella, joten mitään siellä ei mahtunut koiran kanssa tekemään. Yhden kisaajan kanssa juteltiinkin, miten haastavaa tämä on etenkin sellaiselle koiralle, joka käy kierroksilla ja jota täytyisi vähän saada alas. Ulkokokeet ovat niin paljon helpompia. Draamakin välillä ihan tärisi, kun se kehä oli ihan siinä vieressä. Siksikin katsoin parhaaksi olla hallissa sisällä mahdollisimman vähän.

Koekehään sitten asteli innokas, mutta kuitenkin hallittu koira. Paikalla istuminen sujui kympin arvoisesti. Yksilöliikkeet tehtiin sotketussa järjestyksessä ja putkeen. Draamalla pysyi paketti kivasti kasassa, ja se suoritti onnistuneesti kaikki liikkeet. Ruutuunkin se meni oikein hienosti ja noudatti heti pysäytyskäskyä. Ja mikä hienointa, myös kaukokäskyt sujuivat nätisti, vaikka edellisellä viikolla samassa hallissa niissä oli vaikeuksia, samoin kuin meidän edellisessä tokokokeessakin. Liikekokonaisuudet sujuivat kivasti, mutta virheitä tuli joissain yksityiskohdissa. Jossain luoksetulossa Draama tuli liian lähelle ja melkein törmäsi minuun. Ruudussa perusasentoon nousuun tarvittiin tuplakäsky. Itse taas hämäännyin kahdesti lähtemään liikkeelle jo liikkurin sanoessa "liike alkaa", kun kuvittelin sen olevan lupa lähteä liikkeelle. Loppupalautteessa tuomari kuitenkin kertoi yhden näitä pahemman virheen ja kehotti kiinnittämään asiaan huomiota. Draama kuulemma oli seuraamisen liikkeelle lähdöissä näykkinyt minua, ja tämä alensi sekä seuraamisen että kokonaisvaikutelman pisteet seiskaan, mitkä olivatkin meidän huonoimmat pisteet tässä kokeessa. Olin itse tästä hieman hämmentynyt, koska en mitään näpsimistä ollut huomannut, mutta tuumin, että ehkä sitten vain olin niin keskittynyt itse suoritukseen.

Kaikkiaan olin tosi tyytyväinen Draaman suoritukseen, koska se oli innokas mutta kuulolla ja teki kaikki liikkeet hyvin, mitään omaan kuplaan vajoamista ei tullut missään vaiheessa, vaan meillä säilyi yhteys koko ajan. Hieno Draama <3 Pisteitä sitten kertyi 274,5, ja myös luokkavoitto ja KP. Ei se koehalli lopulta mikään mahdoton ollutkaan, eikä Draama suorituksen aikana ottanut häiriötä ympäristöstä :)

Tämä oli meidän toinen yhteinen koe, ja Draamalle puolestaan kolmas kerta AVO-luokassa. Eikä meillä jatkossakaan ole mikään kiire pois AVO-luokasta, koska kaikkia VOI-liikkeitä Draama ei vielä osaa. On hyvä hakea lisää kokemusta AVO-luokasta ja opetella samalla koetilannetta. Seuraava koe onkin sitten isompi, kun Draama pääsi mukaan seuran SM-joukkueeseen. Minijoukkueella mennään, joten toivottavasti sairastumisia tai muuta ei satu.

Aina välillä ollaan saatu treeniseuraa Minnasta, staffeista ja Bossesta. Sunnuntaina oltiin taas treenaamassa ja otatin Draaman seuraamista videolle, jotta voisin katsoa tarkemmin, mitä niissä liikkeelle lähdöissä tapahtuu. Sen jo tiesin, että Draaman pää elää aina liikkeelle lähdöissä ja saattaa tökkiä minua, mutta hampaita se ei näissä tilanteissa yleensä ole käyttänyt. Video paljasti sen, että pään liike helposti näyttää siltä kuin Draama näpsisi minua, ja yhden kerran se itse asiassa napsaisikin ilmaa, joten tämä selittää tuomarin kommentit. Draamalla on tämä tyyli ollut alusta asti ja olen ottanut sen annettuna juttuna. Nyt heräsin siihen, että asiaa todellakin on syytä työstää. Helppoa se ei varmaankaan tule olemaan. Draaman seuraamisasento on tiivis ja liikkeelle lähdöissä se innostuu ja ennakoi liikkeelle lähtöä pään liikkeellä.

Kokeilin myös uudestaan laittaa ruutua treenatessa noutokapulan häiriöksi muutaman metrin päähän juoksulinjasta. Edellisellä kerralla Draama ryntäsi aina sitkeästi kapulan luokse, koska ilmeisestikin koki sen niin palkitsevana, ja lopulta teimme niin, että Minna kävi sieppaamassa kapulan pois, kun Draama lähti kapulalle. Lopulta se ymmärsi, että kannattaa ehkä mennä sinne ruutuun ennemmin. Nyt päätin kokeilla hieman toisenlaista treenitapaa, jotta Draama vielä paremmin ymmärtäisi kuuntelemisen ja luopumisen tärkeyden. Kun Draama taas meni ruudun sijaan kapulan luokse, niin annoin sen tuoda kapulan luokseni, otin kapulan mitään sanomatta siltä pois ja vein sen autoon tauolle. Toisin sanoen käytin negatiivista rankaisua. Kolme kertaa Draama sitkeästi juoksi kapulalle ja joutui autoon, missä välissä sitten treenasinkin Kipiä ja Vinskiä. Lopulta neljännellä kerralla Draama juoksi suoraan ruutuun, eikä vilkaissutkaan kapulaa enää sen jälkeen.

Tunnari on ilahduttavasti mennyt eteenpäin. Draama on hyvin nyt löytänyt oman ja malttaa käyttää nenäänsä. Ensin oma oli piilossa ja väärät näkyvissä, sitten aloin laittaa myös omaa näkyviin. Draama ei heti tajunnut, että homma tehtiin niin helpoksi, vaan tutki, josko jostain piilosta myös löytyisi oma. Vääriä se joskus tökkii, vaikkei niitä enää minulle ole tuonut, joten työstettävääkin vielä löytyy. Ja sellaistahan se toko on, valmiiksi ei tule koskaan, mutta kiva se on motivoituneen koiran kanssa vaikka viilata pilkkuakin.

Eilen vietimme valtakunnallista Koiranpäivää lenkkeilemällä tällaisella kokoonpanolla. Pikkuinen karvamoppi Vili piti isompia koiria ihan idoleinaan.

Mutta milloin on valtakunnallinen Kissanpäivä, ihmettelee Nella. Tai tarvitseeko sitä edes ihmetellä, kyllä kissojen mielestä Kissanpäivä on joka päivä :)