Bordercollie uros s. 15.8.2013
i. Särkyneenpyörän Zefyr "Paavo"
e. Rajahiilen Yön Kuningatar "Lyyti"
Silmät ok pentuna
Lonkat A/A, kyynärät 0/0
LTV0 (rajatapaus), VA0, SP2, kalkkeuma välilevyssä
Olat kuvattu terveiksi 9 kk iässä
Läppärappeuma
Normaalit kivekset
Luonnetesti +108 pistettä, laukausvarma
Kipi Kirppu Kippana tuli laumaan kuten pyörremyrskyt tapaavat tulla, yllättäen ja ryminällä. En ollut suunnitellut pennun ottamista juuri siihen saumaan, kun joulun alla 2013 kuulin kotia etsivästä nelikuisesta pennusta. Niinhän siinä sitten kävi, että Kipi päätyi meille. Miten olisin voinut vastustaa kivaa pentua, jolla kaiken lisäksi oli samaa ilmettä kuin Jessillä ja Nastalla?
Kipi on hyvin ihmisrakas, avoin, iloinen ja reipas koira. Se liikkui heti meille tultuaan reippaasti mukana kaikissa paikoissa, vaikka oli siihen asti kasvanut keskellä korpea käymättä missään, ja metsässähän mekin asumme. Ääni- tai alusta-arkuuksia Kipillä ei ole ollut.
Toivoin Kipistä jälki- ja tokokoiraa, ja pohjatyötä näihin lajeihin alettiin tehdä heti pennun tultua taloon. Parhaimmillaan Kipi on ollut treeneissä iloinen, hyvin keskittyvä, motivoitunut ja pitkäjänteinen. Pahimmillaan jähmeä, huonosti keskittyvä ja huonosti motivoitunut. Pennusta asti se ailahteli paljon ja edistyi hitaasti, minkä pitkään laitoin murrosiän piikkiin, mutta valitettavasti myöhemmin paljastui, että Kipillä on jo pennusta asti ollut selkävika, mikä on varmaan osaltaan vaikuttanut asiaan.
Pk-harrastus onkin esteiden takia unohdettu. Jälkeä Kipi kyllä joskus pääsee omaksi iloksi ajamaan, koska siitä se tykkää tosi paljon ja on siinä myös taitava. Se on aina kovin onnellinen pieni koira jäljelle päästyään. Tokotreenit sen sijaan ovat aina sujuneet hyvinkin vaihtelevasti. Kipillä ei ilmeisestikään ole synnynnäistä motivaatiota tämän tyyppiseen treenaamiseen tarpeeksi, ja lisäksi se on päässyt oppimaan vääriä tunnetiloja alusta asti, kun se on tietämättäni ollut kipeä. Se on myös itsenäinen, itsepäinen ja ohjaajakova koira, joten ei se helpoimmasta päästä treenikoirana ole sellaisessa lajissa, johon sillä itsellä ei ole tarpeeksi suurta motivaatiota. Koetavoitteet tokossa onkin unohdettu. Ehkä joskus keksimme jonkun muun lajin, jossa voi myös koetavoitteita olla, mutta tärkeintä on elää hyvää arkea ja harrastella kotitarpeiksi jotain.
Kipi rakastaa metsässä juoksemista ja vauhtia yleensäkin, hyvin ketterä ja elastinen se on myös aina ollut selkäviastaan huolimatta. Siinä on paljon paimenlinjaa, mikä kyllä näkyykin sen käytöksessä ja liikkeissä usein, mutta koskaan Kipi ei ole yrittänyt paimentaa tai jahdata vääriä kohteita. No kissan perään saattaa kotona joskus rynnätä kyllä... Ihan oikeaa paimentamista se sai tehdä jo syntymäkodissaan ja syttyi paimentamiseen. Meillä ollessa se on ihan jokusen kerran päässyt lammaspaimeneen, ja jatkossa tuskin enää ollenkaan, koska paimennuksessa tulee välillä tiukkoja käännöksiä kovassa vauhdissa, mikä ei selkävikaiselle ole kovin hyvä juttu.
Kipi on myös hyvin lapsirakas, eikä vähääkään hätkähdä lasten villistäkään menosta. Sillä on ihan oma tyylinsä pomppia riemusta tasajalkaa etujaloilla. Se seurailee kotona paljon puuhiani, mutta mikään perskärpänen tai läheisriippuvainen se ei luonteeltaan vähääkään ole, se ei vain halua jäädä paitsi mitään mahdollisia etuja. Resursseista se on tarkka, mutta tästä ei vielä ole mitään suuren luokan ongelmaa kehittynyt.
Terveys:
Kipillä tosiaan on ollut selkävika pennusta asti. Ihmettelin alusta asti sen oireita, mutta elättelin toivoa, että sillä oli vain epätavallisen voimakkaita, kasvuun liittyviä oireita. Takapäässä oli paljon outouksia, välillä etupäässäkin. Huollossa ravaamisen Kipi aloitti 9 kk iässä ja osoittautui, että se oli pahasti jumissa. Vaikka tilanne saatiin paremmaksi, niin jumituksia oli silti jatkuvasti. Vajaa kolmevuotiaana jumitukset vihdoinkin alkoivat olla huomattavasti lievempiä ja huoltoväliä voitiin harventaa, varmaankin siksi, että lihaskunto alkoi olla entistä parempi kropan kehityttyä valmiimmaksi ja spondyloosi oli rauhallisessa vaiheessa.
Kesäkuussa 2015 otettiin luustokuvat ja myös selkä kuvattiin kokonaan. Silloin paljastui, että Kipillä oli erittäin pitkälle kehittynyt spondyloosimuutos nikamavälissä L3-L4. Sen taustalla epäiltiin olevan krooninen välilevytyrä ja trauma.
Tammikuussa 2020 selkä kuvattiin uudestaan takapään oireiden takia. Spondyloosi oli levinnyt ja sitä oli nyt kohdissa T5, T6, L3, L4 ja S1. Lausunnoksi tuli SP2 (selkeä) ikävähennyksestä johtuen, kun todellinen tilanne vastaa luokkaa SP3 (keskivaikea). Uuden kuvauksen myötä myös selvisi, että Kipillä on synnynnäinen/perinnöllinen taipumus spondyloosiin, koska traumaperäinen spondyloosi ei leviäisi vastaavalla tavalla. Ensimmäinen muutos on silti saattanut olla traumaperäinen tai tulehduksesta johtuva, mutta perimän vaikutusta ei voi senkään kohdalla sulkea pois. Samassa kuvauksessa todettiin myös lannerangan ja ristiluun välisessä välilevytilassa kalkkeuma, joka kertoo kyseisen välilevyn rappeutumisesta. Koska Kipi oli lisäksi hiljattain levon jälkeen ontunut toista takajalkaansa, tehtiin myös vetolaatikkotesti. Toinen polvi oli hieman löysempi, muttei kuitenkaan positiivinen, ristisiteessä epäillään olleen pientä rispaantumista.
9 kk iässä Kipillä myös oli virtsatietulehdus ja sen jälkeenkin tulehdusta on välillä oireiden perusteella epäilty, mutta mitään ei ole löytynyt. Kolmevuotiaana Kipiä tutkittiin mm. laajoin verikokein juomisen ja jatkuvan öisen sisälle pissailun takia, mutta mitään muuta ei löytynyt kuin siittiöitä pissasta ja turpea eturauhanen, joten Kipi sai Tardak-pistoksen. Mitään vaikutusta pissailuun ei silläkään ollut, mutta Kipistä tuli joksikin aikaa haluttomampi leikkkimään. Juominen ei ole sinänsä sairaalloista ollut, mutta Kipi on muihin koiriin verrattuna aina juonut melko paljon. Sisälle pissailu saatiin lopulta loppumaan niinkin yksinkertaisella asialla kuin uusilla nukkumisjärjestelyillä, eli Kipi ei enää nukkunut samoissa tiloissa muiden urosten kanssa. Kyseessä oli siis ilmeisestikin vain merkkailu, mitä meillä eivät muut urokset (tai nartutkaan) ole aiemmin harrastaneet. Nykyään Kipi taas nukkuu muun lauman kanssa, eikä merkkailua ole esiintynyt. Laumassa ei toki myöskään enää ole sen lisäksi kuin yksi uros, joka sekin on kastroitu.
Normaalit kivekset
Luonnetesti +108 pistettä, laukausvarma
Kipi Kirppu Kippana tuli laumaan kuten pyörremyrskyt tapaavat tulla, yllättäen ja ryminällä. En ollut suunnitellut pennun ottamista juuri siihen saumaan, kun joulun alla 2013 kuulin kotia etsivästä nelikuisesta pennusta. Niinhän siinä sitten kävi, että Kipi päätyi meille. Miten olisin voinut vastustaa kivaa pentua, jolla kaiken lisäksi oli samaa ilmettä kuin Jessillä ja Nastalla?
Kipi on hyvin ihmisrakas, avoin, iloinen ja reipas koira. Se liikkui heti meille tultuaan reippaasti mukana kaikissa paikoissa, vaikka oli siihen asti kasvanut keskellä korpea käymättä missään, ja metsässähän mekin asumme. Ääni- tai alusta-arkuuksia Kipillä ei ole ollut.
Toivoin Kipistä jälki- ja tokokoiraa, ja pohjatyötä näihin lajeihin alettiin tehdä heti pennun tultua taloon. Parhaimmillaan Kipi on ollut treeneissä iloinen, hyvin keskittyvä, motivoitunut ja pitkäjänteinen. Pahimmillaan jähmeä, huonosti keskittyvä ja huonosti motivoitunut. Pennusta asti se ailahteli paljon ja edistyi hitaasti, minkä pitkään laitoin murrosiän piikkiin, mutta valitettavasti myöhemmin paljastui, että Kipillä on jo pennusta asti ollut selkävika, mikä on varmaan osaltaan vaikuttanut asiaan.
Pk-harrastus onkin esteiden takia unohdettu. Jälkeä Kipi kyllä joskus pääsee omaksi iloksi ajamaan, koska siitä se tykkää tosi paljon ja on siinä myös taitava. Se on aina kovin onnellinen pieni koira jäljelle päästyään. Tokotreenit sen sijaan ovat aina sujuneet hyvinkin vaihtelevasti. Kipillä ei ilmeisestikään ole synnynnäistä motivaatiota tämän tyyppiseen treenaamiseen tarpeeksi, ja lisäksi se on päässyt oppimaan vääriä tunnetiloja alusta asti, kun se on tietämättäni ollut kipeä. Se on myös itsenäinen, itsepäinen ja ohjaajakova koira, joten ei se helpoimmasta päästä treenikoirana ole sellaisessa lajissa, johon sillä itsellä ei ole tarpeeksi suurta motivaatiota. Koetavoitteet tokossa onkin unohdettu. Ehkä joskus keksimme jonkun muun lajin, jossa voi myös koetavoitteita olla, mutta tärkeintä on elää hyvää arkea ja harrastella kotitarpeiksi jotain.
Kipi rakastaa metsässä juoksemista ja vauhtia yleensäkin, hyvin ketterä ja elastinen se on myös aina ollut selkäviastaan huolimatta. Siinä on paljon paimenlinjaa, mikä kyllä näkyykin sen käytöksessä ja liikkeissä usein, mutta koskaan Kipi ei ole yrittänyt paimentaa tai jahdata vääriä kohteita. No kissan perään saattaa kotona joskus rynnätä kyllä... Ihan oikeaa paimentamista se sai tehdä jo syntymäkodissaan ja syttyi paimentamiseen. Meillä ollessa se on ihan jokusen kerran päässyt lammaspaimeneen, ja jatkossa tuskin enää ollenkaan, koska paimennuksessa tulee välillä tiukkoja käännöksiä kovassa vauhdissa, mikä ei selkävikaiselle ole kovin hyvä juttu.
Kipi on myös hyvin lapsirakas, eikä vähääkään hätkähdä lasten villistäkään menosta. Sillä on ihan oma tyylinsä pomppia riemusta tasajalkaa etujaloilla. Se seurailee kotona paljon puuhiani, mutta mikään perskärpänen tai läheisriippuvainen se ei luonteeltaan vähääkään ole, se ei vain halua jäädä paitsi mitään mahdollisia etuja. Resursseista se on tarkka, mutta tästä ei vielä ole mitään suuren luokan ongelmaa kehittynyt.
Terveys:
Kipillä tosiaan on ollut selkävika pennusta asti. Ihmettelin alusta asti sen oireita, mutta elättelin toivoa, että sillä oli vain epätavallisen voimakkaita, kasvuun liittyviä oireita. Takapäässä oli paljon outouksia, välillä etupäässäkin. Huollossa ravaamisen Kipi aloitti 9 kk iässä ja osoittautui, että se oli pahasti jumissa. Vaikka tilanne saatiin paremmaksi, niin jumituksia oli silti jatkuvasti. Vajaa kolmevuotiaana jumitukset vihdoinkin alkoivat olla huomattavasti lievempiä ja huoltoväliä voitiin harventaa, varmaankin siksi, että lihaskunto alkoi olla entistä parempi kropan kehityttyä valmiimmaksi ja spondyloosi oli rauhallisessa vaiheessa.
Kesäkuussa 2015 otettiin luustokuvat ja myös selkä kuvattiin kokonaan. Silloin paljastui, että Kipillä oli erittäin pitkälle kehittynyt spondyloosimuutos nikamavälissä L3-L4. Sen taustalla epäiltiin olevan krooninen välilevytyrä ja trauma.
Tammikuussa 2020 selkä kuvattiin uudestaan takapään oireiden takia. Spondyloosi oli levinnyt ja sitä oli nyt kohdissa T5, T6, L3, L4 ja S1. Lausunnoksi tuli SP2 (selkeä) ikävähennyksestä johtuen, kun todellinen tilanne vastaa luokkaa SP3 (keskivaikea). Uuden kuvauksen myötä myös selvisi, että Kipillä on synnynnäinen/perinnöllinen taipumus spondyloosiin, koska traumaperäinen spondyloosi ei leviäisi vastaavalla tavalla. Ensimmäinen muutos on silti saattanut olla traumaperäinen tai tulehduksesta johtuva, mutta perimän vaikutusta ei voi senkään kohdalla sulkea pois. Samassa kuvauksessa todettiin myös lannerangan ja ristiluun välisessä välilevytilassa kalkkeuma, joka kertoo kyseisen välilevyn rappeutumisesta. Koska Kipi oli lisäksi hiljattain levon jälkeen ontunut toista takajalkaansa, tehtiin myös vetolaatikkotesti. Toinen polvi oli hieman löysempi, muttei kuitenkaan positiivinen, ristisiteessä epäillään olleen pientä rispaantumista.
9 kk iässä Kipillä myös oli virtsatietulehdus ja sen jälkeenkin tulehdusta on välillä oireiden perusteella epäilty, mutta mitään ei ole löytynyt. Kolmevuotiaana Kipiä tutkittiin mm. laajoin verikokein juomisen ja jatkuvan öisen sisälle pissailun takia, mutta mitään muuta ei löytynyt kuin siittiöitä pissasta ja turpea eturauhanen, joten Kipi sai Tardak-pistoksen. Mitään vaikutusta pissailuun ei silläkään ollut, mutta Kipistä tuli joksikin aikaa haluttomampi leikkkimään. Juominen ei ole sinänsä sairaalloista ollut, mutta Kipi on muihin koiriin verrattuna aina juonut melko paljon. Sisälle pissailu saatiin lopulta loppumaan niinkin yksinkertaisella asialla kuin uusilla nukkumisjärjestelyillä, eli Kipi ei enää nukkunut samoissa tiloissa muiden urosten kanssa. Kyseessä oli siis ilmeisestikin vain merkkailu, mitä meillä eivät muut urokset (tai nartutkaan) ole aiemmin harrastaneet. Nykyään Kipi taas nukkuu muun lauman kanssa, eikä merkkailua ole esiintynyt. Laumassa ei toki myöskään enää ole sen lisäksi kuin yksi uros, joka sekin on kastroitu.
Toukokuussa 2024 rokotuskäynnillä Kipillä huomattiin sydämen sivuääni 3/6. Kesäkuussa tehtiin sydänultra ja diagnoosiksi tuli läppärappeuma ja alkava sydämen laajentuma. Kipi sai pysyvän lääkityksen. Näkyviä oireita ei vielä ole ollut, paitsi ennen diagnoosia ja lääkitystä tapahtunut laihtuminen on todennäköisesti johtunut sydämestä.
Ei kommentteja:
Uudet kommentit eivät ole sallittuja.