sunnuntai 25. elokuuta 2019

Muutosten tuulia ja pari kisaakin

Kääk. Meidän lauma on muuttanut taajamaan. Siitä on lähes 15 vuotta, kun edellisen kerran asuin pätkän verran taajamassa. 12 vuotta ehdin asua edellisessä osoitteessa hyvinkin omassa rauhassani. Vinski ja Kipi molemmat asuivat siellä pennusta asti, kuten myös Nella-kissa. Neljä koiraa ja neljä kissaa saattelin viimeiselle matkalle siellä asuessa.

Ei minulla suinkaan ollut vielä suunnitelmissa muuttaa ihmisten ilmoille, mutta talossa ilmeni sisäilmaongelmia, joten muuttaminen tuli ajankohtaiseksi melko nopealla aikataululla. Uudessa asunnossa on ihan naurettavan vähän tilaa, mutta on meillä sentään pikkuinen oma piha, vaikkakin harmillisesti kadun vieressä. Ja sitten meillä on naapureita. Seinän takana, eikä satojen metrien päässä kuten ennen. Ei nyt vaan ollut aikaa etsiä kovin montaa kriteeriä täyttävää asuntoa. Yksi tärkeä kriteeri täyttyi, ja se oli se, että asunto sijaitsisi maan tasalla tai etteivät nuo meidän selkävaivaiset koirat ainakaan joutuisi kulkemaan portaissa. Asunnon laminaattilattia kyllä sitten on aika kova ja liukas ja vaatii mattoja, joita en muuten ollenkaan välittäisi pitää. Kun ensimmäiset kaksi mattoa olivat hetken olleet lattialla, niin toisessa jo oli mustikkatahroja, toiselle Kipi oksensi ja molemmat olivat koirankarvojen peitossa, eikä imuria vielä ole. Jep jep.

Uudella pihalla

Entisessä asuinpaikassa oli aika hulppeat ulkoilumahdollisuudet, kun monipuoliset ulkoilureitit lähtivät käytännössä omasta pihasta. Niitä reittejä tulee ikävä, kuin myös lähiseudun muita hienoja ulkoilupaikkoja. Mutta ihan ajomatkan päässähän ne vieläkin ovat. Ja kyllä täällä nykyisessäkin paikassa ulkoilemaan kivasti pääsee. Ennestään tutut metsäpolut ovat lyhyen kävelymatkan päässä, niitä pitkin olemme usein taajamakäynneillä lenkkeilleet, ja koirat tykkäävät niistä reiteistä kovasti. Muiden koirien hajuja on ihan eri tavalla kuin entisissä kotimaastoissa, ja se on koirista kovin inspiroivaa. Lisäksi käytettävissä on katuverkosto ja valaistus, joka avartaa pimeän ajan ulkoilumahdollisuuksia mukavasti. Toisaalta ihan tykkään maaseudun pimeydestä ja keinovalon puutteesta, ja on otsalamppukin keksitty. Ei otsalampun valossa kuitenkaan yleensä tule pitkiä lenkkejä tehtyä, ja pitkän talven säkkipimeys on aika puuduttavaa, joten ihan kivalta katuvalot sikäli tuntuvat.  Meillä on järvikin alle kilometrin päässä, mutta tähän aikaan vuodesta siellä tosin on sinilevää.

Tällä viikolla retkeiltiin entisissä kotimaastoissa

Jännitystä oli ilmassa muuton takia, koska Kipi ja Vinski ovat syntymästään asti asuneet vain maalla. Draaman koko asumishistoriaa en tunne, mutta se sitten taas on hyvin reaktiivinen koira. Pelkäsin etukäteen koirien reaktiota siihen, että vieressä on naapureita ja ääniä. Kyllä Draama joihinkin ääniin on reagoinut haukkumalla, kuin myös kadulla liikkuviin koiriin, mutta yllättävän paljon se myös ignooraa ääniä. Se kiihtyy usein nopeasti, mutta rauhoittuu myös nopeasti tilanteen mentyä ohi tai huomatessaan, ettei syytä kiihtymiselle ollutkaan.

Pojat ovat suhtautuneet naapuruston meluun aika lungisti. Remppamelu kyllä meinasi olla Vinskille vähän liikaa. Naapurissa paljastui kosteusvaurio (mitä kohtalon ivaa!) ja sieltä kuului pauketta ja poraamista, kun rakenteita purettiin. Poraamisen aikana Vinski vähän läähätti ja pyrki piiloon. Kipi ja Draama eivät osoittaneet hermostumisen merkkejä. Jännä huomio, koska Vinski on aina ollut täysin äänivarma eikä ole pelännyt ukkosta tai paukkuja tai mitään muitakaan äääniä. Vinskinkin reagointi väheni myöhemmin, oli vaan uusi juttu sille. Onneksi poraamista ei kovin paljon ollutkaan

Heitin muuton yhteydessä melkein kaikki huonekalut ja monet tavarat pois. Jännä oli huomata, miten paljon kamaa oli kertynyt koiraharrastukseen liittyen. Vuosikymmenten aikana kertyneet koiralehdet lensivät armotta roskiin. Ehkä en kuitenkaan olisi niitä edes kiikkustuolissa aikanaan lueskellut. Mittavasta koirakirjastosta osa lensi roskiin ja osa varastoon, mutta olen kyseenalaistanut jo sen, että oliko niitäkään kirjoja tarpeen säästää. En minä niitä sinne varastoon lukemaan kuitenkaan mene. Pokaalit ajattelin ensin säästää rikkinäisiä ja nimettömiä lukuunottamatta, mutta lopulta kannoin kaatopaikalle kaksi säkillistä pokaaleja ja säästin vain kassillisen. Laatikollinen ruusukkeita koki saman kohtalon. Mitä niillä loppujen lopuksi tekee, tärkeimmät muistot ovat kuitenkin omassa päässäni.

Koirien vaatteet on toistaiseksi säilötty varastoon. Niiden kohtalo mietityttää. Osan voi yrittää pestä kuumalla, vaikkei pesuohje sitä oikein sallikaan, mutta ainakaan Back on Trackit eivät sellaista käsittelyä kestä ominaisuuksiaan menettämättä, enkä tiedä, viitsiikö homeitiöille altistuneita loimia ilman käsittelyä enää koskaan käyttää. Koirat menettivät myös petinsä ja Back on Trackin alustat, murr. Ja lampaantaljatkin ovat varastossa odottamassa, raaskinko joskus heittää ne pois, kun eihän niitä edes voi pestä.

Olemme viettäneet uudessa asunnossa melko askeettista elämää. Huonekaluja ja elektroniikkaa on vieläkin vähänlaisesti, ja koirilla toimittaa pedin virkaa pari peittoa lattialla. Aikamoisella rytinällä tämä muutto tuli, mutta jossain vaiheessa se olisi luultavasti tullut muutenkin. Ehkä vasta vuosien päästä, jos asiat olisivat menneet toisin. Entisessä elämässä huonoa oli se, miten täysin eristyksissä muusta maailmasta olin aina silloin, jos auto oli rikki. Julkista liikennettä ei käytännössä ollut, eikä palveluita misään lähellä, joten autotta ei päässyt yhtään mihinkään. Nyt tärkeimmät palvelut ovat 2-3 kilometrin päässä.

Nykyistä kotimaastoa


Heinäkuussa Draama ehti kokeilla Royal Caninin Hypoallergenic-ruokaa kolme päivää hyvin pienellä annoksella, ja valitettavasti ennakko-oletukseni oli oikea eikä ruoka sopinut sille. Se sai oireita, jotka viittasivat vatsakipuun/närästykseen, joten kokeilu lopetettiin siihen. Sen jälkeen Draama on saanut ainoastaan normaalia ruokaansa eli keitettyä kalkkunaa, hirssiä, myskikurpitsaa ja psylliumia. Lisänä B12-vitamiini Betolvex. Mitään uutta ei olisi ollut järkevää muuttohässäkässä kokeillakaan.




Heinäkuun loppupuolella käytiin Draaman kanssa kraniohoidossakin. Kyllähän Draaman kropasta taas laittoa löytyi, mutta rauhassa voimme nyt odotella ensi kuun lopussa olevaa Piiran aikaa. Ja juu, ensimmäistä kertaa ikinä olin hoidossa itsekin. En muuten olisi raaskinut nytkään mennä, mutta kesätarjouksen ansiosta sai kaksi hoitoa yhden hinnalla. Mielenkiintoinen kokemus, meinasin nukahtaa hoidon aikana, joten eipä ihme, että koiratkin usein pilkkivät siinä tilanteessa. Hoidon jälkeen ikuinen ongelmakohtani niska tuntui kevyemmältä. Draamalle tuli taas hoidon jälkeen pieni pahenemisvaihe. Vaikka se on normaalia, niin mietityttää, että vienkö sitä jatkossa enää kranioon. Piiran käsittelyn jälkeen ei tuollaista reaktiota koskaan ole tullut.

Vinski-raukka joutui uintikieltoon kesäkuun loppupuolella. Se sai uinnista taas kutinaa ja lopulta myös punoittavan ihon, vaikka leikkasin sen turkin lyhyemmäksi jo keväällä. Vasta elokuussa muuton jälkeen päästin sen jälleen uimaan, ja kahden päivän päästä kutina alkoi taas. Jos kutina ei älyttömäksi äidy, niin ehkä uskallan uittaa sen vielä kerran pari, mutta en sen enempää. On kyllä äärimmäisen kurjaa, että joutuu eväämään Vinskiltä sen lempiharrastuksen.  Kolmena kesänä sillä on nyt kastraation jälkeen näitä oireita ollut, mutta viime kesänä oireilu pysyi hyvin aisoissa, tämä kesä taas on ollut pahin tähän asti.

Uintiretkellä saapui joutsenkin paikalle valvomaan, että mitä hänen lammellaan tapahtuu.





Kipi täytti jo kuusi vuotta. Onko meidän Kirppu tosiaan jo keski-ikäinen?!?



Pian synttäreiden jälkeen Kipi aiheutti ihmetystä, kun se illalla autossa oksensi aamuruokansa sulamattoman näköisenä. Seuraavana aamuna se sitten oksensi veristä limaa, ja myöhemmin keltaista limaa. Koko ajan se oli muuten oma itsensä, eikä seuraavana päivänä enää oksennellut. Samaan aikaan Draaman uloste, joka oli monta viikkoa ollut hyvää, muuttui löysäksi ja limaiseksi. Arvaile siinä sitten, että johtuiko tuo sen perussairaudesta vai olivatko Draama ja Kipi saaneet jonkun vatsapöpön. Sen siitä saa kun ihmisten (ja koirien) ilmoille muuttaa. Draama on ollut nyt Inupekt forte-kuurilla, ja uloste on taas muuttunut kiinteäksi.

Ja tosiaan parissa tokokokeessakin on tullut Draaman kanssa käytyä. Viikko ennen muuttoa oli ensimmäinen koe. Sattui vielä kova hellekin, ja olin vähällä perua kokeen sen ja muuttokiireiden takia. Mentiin sitten kuitenkin, ja melkoinen pätsi se koepaikka oli. Pidin Draamalla kasteltua froteeloimea päällä ja pidin sitä odotteluajat varjossa kevythäkissä. Viivyimme koepaikalla vain sen verran kuin oli pakko, mikä ei onneksi ollut kolmen osallistujan voittajaluokassa kovin pitkä aika. Lämppä- tai jäähkälenkkejä ei nyt varsinaisesti myöskään harrastettu. Eipä lämpälle oikein niissä oloissa ollut tarvettakaan. Hyvin Draama jaksoi kyllä.

Ensimmäisenä liikkeenä oli tunnari ja se meni tosi kivasti, Draama sai siitä ysin. Olipa hieno tunne, kun vihdoinkin tunnari onnistui koetilanteessa! Jonkinlaisena tavoitteenahan minulla on Draaman kanssa ollut, että tunnari joskus onnistuisi kokeessa, ja että joskus saisimme tuloksen ensimmäisen voittajaluokan kokeen nollan jälkeen. Nyt ne molemmat tavoitteet oli täytetty.

Ruutu sen sijaan ei onnistunut. Draama ei heti löytänyt ruutuun, ja annoin niin monta lisäkäskyä, että liike nollaantui. Sitten kun se ruutuun tiensä löysi, niin liike kyllä sujui hienosti. Mutta ykköstulokseen eivät pisteet riittäneet, muutaman pisteen edellistä koetta enemmän saimme.

Viime viikon tiistaiksi Draama oli ilmoitettu seuraavaan kokeeseen. Olin etukäteen siinä luulossa, että muuton jälkeen ehtisimme hyvin treenata koetta varten, mutta sitten huomasinkin, että koe on ihan justiinsa, eikä olla tehty oikein mitään muuta kuin lennetty joka paikkaan muuttohärdellin vieminä. Siinä on tekemistä, kun aloittaa monet jutut ihan alusta. Lisäksi oma polveni vihoitteli ja meni kaksi päivää ennen koetta sellaiseen kuntoon, että juoksuaskelten ottaminen oli mahdotonta ja kävelykin vaivalloista. Niinpä päätin perua kokeen. Seuraavana päivänä polvi kuitenkin oli vähän parempi ja koepäivänä yllättäen aika hyvä, jopa juokseminen onnistui, joten päätin, että mennään nyt sitten, vaikka vähäinen treenimäärä ahdistikin.

Kun koepaikalla vähän treenasin Draamalla liikkeiden osia, niin huomasin heti, että sen oli vaikea malttaa kuunnella kunnolla. Muuttohärdelli ja vähäinen treenimäärä olivat tehneet tehtävänsä ja kaikki oli vaan vähän liian siistiä. Liikkeet tehtiin putkeen sotketussa järjestyksessä, ja ne menivät seuraavasti:

Paikkamakuu: 10.

Seuraaminen: 9. Yksi ylimääräinen pyörähdys, kun Draama ei heti tajunnut/ehtinyt ottaa perusasentoa kun pysähdyin. Muuten ihan jees.

Ällä: 8. Ensimmäinen asento ja seuraaminen hyvät, mutta toiseen asentoon eli maahanmenoon tarvitsi kaksoiskäskyn.

Luoksetulo: 5. Draama ei kerta kaikkiaan voinut pysähtyä seisomaan vaan jatkoi juoksua vauhtia hidastamatta, vaikka tuomarikin totesi minun antaneen selkeän pysähdyskäskyn. Ärjäisin uuden käskyn ja pysähtyi se lopulta.

Ruutu: 9. Tämä meni hienosti, löysi kerrasta ruutuun ja pysähtyi napakasti seisomaan, mutta ehti vähän liikkua ennen maahan-käskyä.

Ohjattu nouto: 10.

Tunnari: 7. Jee, ei nollaantunut! Mutta sylkäisi tuodessaan kapulan eteeni, mistä otti sen pyynnöstä uudestaan.

Kauko-ohjaus: 10. Melko häikäistyneenä katsoin, että Draama näytti pitävän paikkansa hyvin ja tekevän napakat takajalkakaukot ja puhtaat asennot. Tuomarikin totesi painokkaasti, että no se oli hieno. Minulle vain on arvoitus, että miksi Draama on jo kahdesti tehnyt kokeessa paremmat kaukot kuin ikinä treeneissä :D Ei se oikeasti osaa ;D

Metallihyppynouto: 9. Hyvin, mutta pientä vinoutta luovutuksessa.

Kokonaisvaikutus: 10.

Pientä tuhmailua ja malttamattomuutta, mutta kuitenkin mukava kokonaisuus. Jos Draama olisi malttanut vielä vähän paremmin kuunnella, niin se olisi saanut huippupisteet. Mutta siis ihan tosi hyvä näinkin, 272 pistettä ja ykköstulos. Ja tuohon kokonaisvaikutelman kymppiin on kiva päättää meidän voittajaluokka. Tuskin enää siihen luokkaan menemme tämän jälkeen. Voittajaluokan uramme oli nousujohtoinen, kun jokaisesta kokeesta saimme edellistä paremmat pisteet.

EVL:stä en tiedä, että menemmekö sinne ikinä. Sen luokan liikkeet ovat kropalle haastavampia kuin voittajaluokan, ja treenata pitäisi paljon. Kuitenkaan emme voi kroppaongelmien takia koskaan treenata tiettyjä liikkeitä riittävän paljon. Ja lisäksi EVL-säännöt ovat tulevaisuudessa muuttumassa, eikä innosta opetella vielä uusiakin suoritustapoja, kun nykyisiäkään ei osata vielä. Ja aina voi suolistosairauskin tehdä tepposet ja estää kaiken kisaamisen, joten me menemme päivä kerrallaan kuten tähänkin asti. Jos terveys sallii, niin rallya voisi ehkä joskus taas miettiä. Sen olen oppinut, ettei välttämättä kannata sanoa ei koskaan, joten siksi en ehdottomasti torppaa myöskään EVL:n mahdollisuutta, vaikkakin suhtaudun siihen epäillen. Terveys menee kuitenkin aina edelle.

Jos tämä oli Draaman viimeinen tokokoe, niin siihen on hyvä lopettaa. Draama myös voitti luokkansa. Palkintojenjaossa se ilahtui kovasti, kun jakaja ojensi meille palkinnoksi myös narupallon, ja sieppasi lelun suoraan jakajan kädestä :D