Takapakkia

Otsikko ei todellakaan viittaa kevään etenemiseen. On ollut uskomattoman lämmintä ja tuntuu hassulta ajatellakaan, että vielä viime kuussa meidän lenkkireitillä oli jäätä. Kyllä ne jäät sieltäkin sulivat, vaikkakin vähän hitaammin kuin aurinkoisemmilta alueilta. Täällä päin on tuo metsä melkoisen varjoisaa ja synkkää. Peikkometsä, sanoi muuan tuttu taannoin.

Tiistaina näytti auton mittari jopa 31 astetta, vaikkei virallisesti aivan niin lämmintä ollut. Melkein kuitenkin. Vedetkin lämpenivät jo kesäisiin lukemiin, ja koirat aloittivat uintikauden viime viikolla. Keskiviikkona olin viimeksi niitä uittamassa ja painelin itse perässä, kun vesi tuntui mukavan lämpöiseltä. Vaatteet päällä, kun ei uimapuku ollut mukana, mutta mitä muotoseikoista. Äkkiä se helle vaatteet kuivasi. Vilukissana en varmaan koskaan ole heittänyt talviturkkia yhtä aikaisin keväällä.

Draama seisoi aluksi jonkin aikaa vedessä kyyläämässä, mutta jostain ärsykkeestä lähti sitten kuin napista painamalla uimaan. Olen huomannut, että usein sille riittää ärsykkeeksi se, että otan hihnan esille aikeissa kytkeä se, mokomakin ketku! Myös käden heilautus riittää usein laukaisemaan uintirefleksin. Draama häipyi keskelle järveä, eikä todellakaan ollut lähdössä pois siinä vaiheessa, kun kutsuin koirat pois järvestä. Kytkin pojat ja menin niiden kanssa kauemmas rannasta huhuilemaan Draamaa, mutta se vain ui pois päin. Ei siinä auttanut muu kuin odottaa, että neiti suvaitsee tulla pois järvestä. Ja kyllä se kestikin, oli aika kuumottava tilanne siinä avuttomana odottaa omassa kuplassaan kaukana järvessä uiskentelevaa koiraa. Olen törmännyt kuvauksiin siitä, miten bordercollieiden jotkut käytösmallit saattavat olla autistisia, ja Draaman uintikäytös jos mikä on kyllä melkoisen autistista. Se ui omaa lenkkiään suorastaan pakkomielteisesti omassa kuplassaan ja veden lumoissa, välillä loiskutellen ja vesipisaroita pyydystäen, kykenemättä kommunikoimaan muun maailman kanssa tai edes huomaamaan sitä.

Sinne se yksi häipyi pisteenä kauas...

Oli kivaa päästä treenaamaan tokoa ulkokentille, mutta nyt olemme jo reilut pari viikkoa pitäneet treenitaukoa, emmekä ihan lähiaikoina vielä palaa kentille. Syy ei ole siinä, ettemmekö molemmat Draaman kanssa haluaisi treenata, mutta terveystilanne valitettavasti notkahti sen verran, että treenit piti unohtaa. Draama liikkui pari kertaa lenkin alussa pää vasemmalle vinossa, jolloin varasin sille heti ajan kraniosakraalihoitoon ja jätin tokon tauolle. Epämääräiset ja pienet, todennäköisesti mahasta johtuvat oireet ovat myös jatkuneet ajoittain. Emme ole päässeet etenemään eliminaatiodieetin altistusvaiheessa, kun olen halunnut odottaa mahdollisimman oireetonta jaksoa.

Kraniohoidossa oltiin sitten viime viikon tiistaina. Hoitaja keskittyi paljon mahan hoitamiseen, koska siellä tuntui ongelmaa olevan. Jumiakin oli kropassa ihan kunnolla, eikä kaikkea saatu kerralla auki. Eilen sitten käytin Draaman Piiralla jatkokäsittelyssä, kun satuin saamaan peruutusajan. Lantiossa oli lukko, joten siitä se vinous lähti. Niskassakin oli jumia, niska ja lanneselkähän ne Draaman vakituiset ongelmakohdat ovat rangan virheasennon takia. Muutenkin oli kropassa kireyttä.

Piira ehdotti jatkohoidoksi muutaman kerran akupunktiota, joka voisi sopivasti täydentää tätä käsittelyä ja edesauttaa niin rangan kuin mahankin hyvinvointia. Tokon treenitaukoa Piira suositteli jatkettavaksi akupunktioon asti. Tokon treenaaminen kannattaa myös pitää hyvin maltillisena. Treenejä kannattaa pitää suhteellisen harvakseltaan, eikä kuormittavia liikkeitä saisi tehdä turhan usein eikä montaa toistoa kerrallaan. Vähemmän kuormittavia liikkeitä voi treenata vapaammin, mutta loppujen lopuksi aika moni tokoliike on kroppaa kuormittava. Joitain osa-alueita liikkeistä sentään pystyy treenaamaan vapaammin.

Olen miettinyt, että oliko Draaman kropalle liikaa jo se, kun kevään tullen isompia tokotreenejä oli pari kertaa viikossa, kun niitä talvikaudella oli pari kertaa kuussa. Talven liukkaat kelit myös varmasti ovat jättäneet jälkensä kroppaan, näin arveli Piirakin. Myös viime keväänä Draama oli talven jäljiltä kropastaan melkein vastaavassa kunnossa, mutta kesän ja syksyn aikana huomattavasti parempi. Nuo hemmetin mahavaivat myös osaltaan jumittavat kroppaa, enkä aina edes tiedä, johtuuko joku hetkellinen huono ilme mahasta vai muusta kropasta. On sydäntäsärkevää, kun koira saattaa joskus tulla luokse korvat luimussa kuin apua anellen, eikä voi tehdä mitään auttaakseen. Onneksi nämä ovat olleet vain ohimeneviä hetkiä.

Tokoa treenatessa olen tähänkin asti ollut tarkka siitä, ettei kuormittavimpia liikkeitä tehdä usein eikä montaa toistoa, ettei treenejä ole liian usein, että ennen treenejä lämmitellään ja treenien jälkeen jäähdytellään, että muistetaan myös tehdä vastaliikkeitä tasapainon vuoksi - siis kierrätetään myös toiseen suuntaan kuin minne koira itse valitsee kiertää ja tehdään seuruuta myös oikealta. Kiertoa olen treenannut hyvin harvakseltaan ja vähin toistoin muutenkin, koska se on kropalle hyvin kuormittava liike, ja vielä enemmän Draaman kaltaiselle koiralle, joka tekee nopeat ja tiukat kierrot ja jonka kroppa ei ole täysin terve. Pitää nyt sitten jatkossa olla vielä astetta nipompi.

Kun tilanne on se, että treenattavaa olisi ihan hirveästi, mutta treenimäärää ja joidenkin liikkeiden toistoja täytyy rajoittaa, niin edistyminen on hidasta, eikä mitään lyhyen tähtäimen tavoitteita voi asettaa. Aina voi myös terveys tehdä uudestaan tepposet. Tärkeintä onkin saada pidettyä Draama mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Kevään koitettua pohdiskelin meidän lauman treenikuvioita eri lajeissa, vaikka tällä hetkellä nämäkin ajatukset tuntuvat jotenkin kaukaisilta. Pohdin pitkään, että jatkammeko Vinskin kanssa tällä kaudella vepeä, johon olisimme saaneet paikan vararyhmään. Päädyin sitten monestakin eri syystä johtuen siihen, ettemme enää jatka vepeilyä. Oli antoisaa saada tutustua tähän kivaan ja märkään lajiin, mutta jatkossa käytämme senkin ajan vaikkapa omiin vapaamuotoisiin uintiretkiin. Niistä Vinski nauttii todennäköisesti vielä enemmän kuin vepetreeneistä, eikä meillä kauheasti olisi tavoitteita kuitenkaan lajissa ollut.

Entäs sitten lempilapseni PK-jälki? Omaksi huviksi varmasti käymme jäljestämässä silloin, kun inspis iskee. Esineitä voidaan myös joskus ottaa, se on kivaa tekemistä ja siitä voi olla ihan käytännön hyötyäkin. Draama itse asiassa on viime aikoina ilmaissut minulle kaksi kertaa maastoon hukkuneen esineen ihan oma-aloitteisesti. Kolmisen viikkoa sitten se bongasi ojasta kengästäni kuukausia sitten irronneen liukuesteen ja sai ansaitusti isot kehut!

Olen myös pohtinut sitä vaihtoehtoa, että Draama (tai miksei Kipikin, jos se ensin suorittaisi BH:n) voisi kerran käydä ykkösluokan jälkikokeessa niin, että hyppyeste jätetään suorittamatta. Metrin este on itselleni tällä hetkellä ehdoton nou-nou selkävaivaiselle koiralle. Mutta välttämättä emme mene kertaakaan edes sinne ykkösluokkaan, koska A-estekään ei innosta minua ihan hirveästi. Kumpikaan koira ei jyrkkää A-estettä vielä osaa, joten sitä pitäisi treenata kunnolla ennen kuin mitään koetta voisi ajatellakaan. Ja rasittaa sekin kroppaa, vaikkei yhtä paljon kuin hyppy, ja miksi ihmeessä sen pitää jo ykkösluokassa olla niin jyrkkä?!?! Ennen ei ykkösluokassa ollut ollenkaan A-estettä, ja kun se tuli, oli se aluksi alemmissa luokissa loivempi. Aina eivät asiat muutu parempaan.

On kerrassaan hassua, että alun alkaen olen suhtautunut täysin ennakkoluulottomasti PK-esteisiin, mutta nyt kun olen muutaman vuoden ollut niitä treenaamatta, niin esteet ovat alkaneet näyttäytyä minulle kauheina valtavan kokoisina kammotuksina. Tähän katsantokantaan toki vaikuttavat myös selkävaivaisten koirien kanssa eletyt vuodet ja tieto siitä, etteivät esteet aina ole turvallisia ja sääntöjen mukaisia - Jipon kokema onnettomuus on tietenkin porautunut ikuisesti mieleeni.

Tarkastelin alkukeväästä kentällä käydessäni jyrkkää A-estettä ja ihmettelin, miten olen joskus uskaltanut sellaista koirillani ottaa. Herranjestas sentään, sehän on kuin seinä! :D

Enpä olisi arvannut tavoitteellisen PK-harrastuksen päättyvän tällä tavalla. Kun aloitin edellisen blogini, niin Vinski oli juuri tullut minulle, ja tarkoitus oli kirjata blogiin erityisesti sen tie jälkikoiraksi. Vähän toisin kävi. Tämän blogin aloitin, kun Kipi oli tullut minulle, ja aika pian ryhdyin haaveilemaan siitä, että nyt saisin kaipaamani PK-koiran. Mutta ne haaveet romuttuivat taas, kun Kipilläkin oli selkävika. Sitten tuli kuvioihin mukaan Draama, aikuinen ja terveeksi tutkittu koira, josta ainakin piti vihdoin viimein tulla PK-koira. Mutta oli kohtalon ivaa, ettei Draamankaan selkä sitten kuitenkaan ollut enää terve, ja jouduin kolmannen kerran peräkkäin luopumaan haaveista ja tavoitteista PK:n suhteen. Blogistakin on lähinnä tullut tarina harrastusten alasajosta.

Aika huono kässäri tässä tarinassa. Epäuskottavan samanlaisina toistuvia juonenkäänteitä ja antikliimakseja. Tarina ei kasva eikä kehity. Mutta onhan siinä sentään opetus. Ei kannata ottaa harrastuskoiraa, koska se ei sitten kuitenkaan käy harrastuksiin eikä ole terve. Kuvioon kuuluvat oleellisesti myös pitkäkestoinen ahdistus, huoli, stressi, eläinlääkärissä ja huollossa ramppaaminen sekä viimemainittujen seurauksena pahat talousvaikeudet. Olisit vaan tyytynyt keräilemään postimerkkejä.

Jippo oli ensimmäinen koira, jonka kanssa vein PK-harrastuksen vähän pidemmälle, koska se oli ensimmäinen, josta tuli käyttövalio, ja ensimmäinen, jonka kanssa osallistuin SM-kisoihin. Opin sen kanssa taas paljon uutta ja minussa kyti halu päästä soveltamaan oppimaani uuteen koiraan, jonka kanssa voisi myös olla tavoitteita. Mutta elämä meni nyt näin, eikä sitä uutta PK-koiraa tullut. Jippo on todennäköisesti sekä ensimmäinen että viimeinen käyttövalioni.

Nose Work on laji, jota ehdottomasti harrastamme jatkossakin. Sitä on niin kätevä tehdä milloin ja missä vain, se on todellinen matalan kynnyksen nenänkäyttölaji. Ei haittaa säät tai kentän tai hallin puute, kun sitä voi harrastaa kotonakin, treenit on nopea laittaa pystyyn ilman isoja järjestelyjä, ja tätä pystyy vajaakuntoinenkin koira tekemään. Kokeisiin en ole lajissa ainakaan tällä hetkellä tähtäämässä, mutta ehtiihän sitä asiaa myöhemmin miettiä uudestaan. Viime aikoina ollaan useamman kerran viikossa treenattu nosea, kun tokokin jäi tauolle. Kunnolla vanhennettu haju tuottaa enemmän päänvaivaa koirille, koska siitä niillä ei vielä ole paljon kokemusta. Erilaisia haasteita on yllinkyllin, kun hajun ikää voi vaihdella ja piilopaikkojen suhteen vain mielikuvitus on rajana. Syvyyssuunnassa oleva piilo on koirille selkeästi haasteellisempi. On myös mielenkiintoista nähdä, miten koirat välillä saavat hajun eri suunnasta kuin itse kuvittelisi.

Meidän Nose Work-priimuksemme on Draama, sinnikäs ja hoksottimiaan käyttävä nuuskija. Olen oppinut hajua piilottaessani kulkemaan kyseisessä huoneessa tai ulkotilassa ristiin rastiin, koska Draama meni muutaman kerran hajulle suoraan kulkemaani jälkeä pitkin. Pojillakin on hyvä motivaatio, mutta ne eivät ole niin loppuun asti sinnikkäitä ja järjestelmällisiä. Vinski on joskus tehnyt valeilmaisujakin, kun ei mielestään ole löytänyt hajua tarpeeksi nopeasti ja on mennyt siitä hämilleen. Sen kohdalla onkin tärkeää pönkittää sen itseluottamusta.

Nose Work on kivaa, mutta enemmän se tuntuu puuhastelulta kuin samanlaiselta treenaamiselta kuin toko tai PK.

Uusia lajeja meillä ei ole näköpiirissä, koska sellaista, joka sopisi sekä minulle, koirille että olosuhteisiin, ei vaan ole vastaan tullut. Ja kuten jo todettiin, niin toko on nyt tauolla, mutta toiveissa on päästä sitä taas jatkossa treenaamaan ainakin jossain määrin. Pojatkin pääsivät kevään tullen mukaan melkein joka kerta, kun tokoiltiin, ja ihan innoissaan ne siitä olivat. Tavoitteetta ja hömpsötellen niiden kanssa edelleen tokoillaan, mutta onhan sekin pieni mahdollisuus olemassa, että Kipi joskus huvin vuoksi ALO-luokassa kävisi. Mitään kiirettä tai pakkoa ei ole. Draama toivottavasti vielä joskus pääsee kokeeseen, jos terveys sallii.

Viimeksi kun tilasin Draamalle ruokaa, niin silmiin osui myös saman lafkan agilityeste, joka muistuttaa tokon avo-estettä, on vain vähän leveämpi. Tilaukseenhan se piti laittaa, joten nyt on omasta takaa koossa kaikki välineet vaikkapa kiertonoudon treenaamiseen. Vaikka se nyt sitten sattuukin olemaan liike, jota ei usein voi treenata. Aikamoisen välinearsenaalin tokoon kyllä tarvitsee.

Vinski lennokkaana kokeilemassa uutta estettä

Tärkeitä harrastuksia koko meidän laumalle ovat myös lenkkeily, retkeily ja uintireissut. Oikeastaan tärkeimpiä kaikista, koska ne ovat niin oleellinen osa hyvinvointia ja arkea. Hartaasti toivon, että edes niitä pystymme ilman kummempia rajoituksia harrastamaan jatkossakin.

Onhan tämä aika surullinen tilanne, kun laumassa on kolme aktiivi-ikäistä koiraa, muttei yhtään varsinaista treenikoiraa juuri tällä hetkellä, vaikka treenikausikin olisi parhaimmillaan. Että kyllä minä mieluummin värjöttelisin nyt räntäsateessa kuin olisin ottanut takapakkia ainoan treenikoiran terveystilanteeseen. Tai kenenkään muunkaan terveystilanteeseen.

Näin vihreää jo

Talvi tuli

Viime maanantaina olimme mukavalla lenkillä metsässä, jossa on paljon lampia. Ne lammet tietenkin vetivät koiria puoleensa kuin magneetit, ja muutinkin kurssia, kun ensimmäinen lampi tuli näköpiiriin ja koirat ryntäsivät sinne päin ihan "jee, rantaan!"-fiiliksellä. Kun sitten menimme läheltä seuraavaa lampea, jossa koirat olivat kesällä uineet, niin ne eivät todellakaan voineet hillitä itseään, vaan ryntäsivät suoraan kohti uimapaikkaansa. Vinski oli heti vedessä asti, ja myöhemmin Kipikin ehti vähän pulahtaa. Muutaman vedon Vinski ihan uikin. Hetken pohdin, josko antaisin Vinskin uida enemmänkin, kun kerran vahinko jo oli tapahtunut. Muutenhan emme ole uimassa enää pitkään aikaan käyneet, mutta toisaalta uivathan jotkut koirat avannossakin. Vinskillä kuitenkin on selkävika, eikä pidempi altistuminen kylmälle ole hyväksi sen kropalle, ja liekö se kovin hyvä juttu terveenkään koiran lihaksistolle.  Niinpä kutsuin Vinskin pois vedestä, jatkoimme reipasta lenkkiä, ja autossa onneksi odottivat bot-loimet. Olikin ihan viimeiset hetket uida sulassa vedessä, koska lähes heti tämän jälkeen alkoivat vedet jäätyä ;)

Alla oleva kuva otettiin lammessa pulahtamisen jälkeen, ja vaati tiukkaa käskyttämistä, etteivät koirat juosseet takaisin lampeen, tai kyllähän Draama ehti sinne pari kertaa juostakin, mutta tuli sentään heti kutsusta takaisin...

Metsälenkin jälkeen Draama pääsi ajamaan sille ennen lenkkiä tekemäni jäljen. Se eteni janalla rauhallisesti maata haistellen, nosti jäljen heti oikeaan suuntaan ja jäljesti tosi kivasti. Kulmat se myös meni kuin juna, paitsi yhden kulman läheisyydessä se hukkasi hetkeksi jäljen. Kun en itsekään siinä kohtaa tarkkaan tiennyt, missä jälki meni (jälki oli merkkaamaton), niin en voinut edes tahattomasti sitä auttaa, mikä tietenkin oli vain hyvä juttu. Siinä kohtaa luultavasti oli jotain harhajälkeä, koska Draama näytti tarkistavan laajalla säteellä jotain hajua kauempana olevalle polulle asti. Kyllä se lopulta oikealle jäljelle palasi tehtyään järjestelmällisesti ja sitkeästi töitä, ei se minulta apuja kysellyt todellakaan. Lopussa oli vielä terävä kulma, jossa ei ollut mitään ongelmaa. Kepitkin nousivat hienosti.

Seuraavana päivänä sitten tuli hieman lunta ja pakkasta, ja sitä seuraavana vähän lisää, mutta ei haittaa, vaikka tämä jäisi kauden viimeiseksi jäljeksi, niin hyvä fiilis siitä jäi. Tokkopa täällä etelässä mikään pysyvä talvi kuitenkaan näin aikaisin alkaa, mutta jos jostain oikusta niin sattuisikin käymään, niin siitä vaan. Kiva vaan, kun koirat eivät tuo rapaa sisälle, ja kun pimeä ei ole niin pimeää kuin lumettoman maan aikana.

Muutaman jäljen ehti Draama muutenkin lokakuun aikana ajaa. Kerran olimme Vihtijärvellä, ja silloin pääsi koko jengi jäljestämään. Kipi ja Draama saivat tosi pitkät jäljet, Vinski keskipitkän ja Snoopy lyhyen. Niin hienoja ja motivoituneita jälkikoiria taas olivat kaikki <3 Draama sai samalla kokeilla ensimmäisen kerran terävää kulmaa, mikä ei hetkauttanut sitä millään lailla. Tai enhän minä tiedä, onko se joskus entisessä elämässä jo kohdannut jäljellä terävän kulman, jotenkin vaan ajattelen, että luultavasti ei ole, koska se ei määrällisesti ole paljon ennen jäljestänyt.

Sellainen tutkimusmatkahan se on, kun ottaa aikuisen kodinvaihtajakoiran ja alkaa sen kanssa harrastaa. Siinä todellakin on eroa verrattuna siihen, että ottaa harrastuskoiran jo pentuna ja kouluttaa sen itse alusta asti. Kun itse kouluttaa, niin tietää, miten pohjat on rakennettu, tietää mitä koira oikeasti osaa ja mitä ei. Ja ne pohjat voi rakentaa juuri niin kuin itse hyväksi kokee, ja aikuisena sen koiran jo tuntee hyvin. Draaman kanssa monessa asiassa kokeilen, millä tavalla se parhaiten toimii tai osaako se ollenkaan jotain asiaa. Hiljattain juolahti mieleeni, että voisi olla hyödyllistä kokeilla ruudussa targettia. En tiennyt, onko Draamalle koskaan opetettu mitään kohdetta, joten lätkäisin kokeeksi targettina käyttämäni kannen maahan. Draaman mielestä se oli tosi kiva frisbee, ja sen ainoa ajatus oli ottaa targetti suuhun, joten ainakaan tämän tyyppinen targetti ei näköjään ollut sille tuttu juttu. Olenkin nyt pari kertaa naksutellut sille targettia, että saadaan hyödynnettyä sitä myöhemmin treeneissä. Aloin myös naksutella tyynyä takajalkatargetiksi sillä ajatuksella, että sitä voidaan hyödyntää kaukokäskyissä.

Paljon on muutenkin työsarkaa. Mitä enemmän olemme yhdessä treenanneet, sitä enemmän treenattavaakin on löytynyt. Viime viikonloppuna olimme tokoilemassa Pirjon kanssa, ja Pirjo häiriköi meitä ja antoi hämykäskyjä Draaman ollessa sivulla ja tekemässä paikalla istumista. Draama meni tosi helposti retkuun, joten kuuntelu- ja häiriötreenejä on tiedossa jatkossakin. Ruudussa Draamalla oli tokokokeen jälkeen sellainen vaihe, ettei se kuunnellut pysähtymiskäskyä, vaan päätti itse missä kohtaa ja mihin asentoon pysähtyi. Nyt se on alkanut jo osoittaa ruudussa kuuntelemisen merkkejä. Työmäärä ei Draaman kanssa kyllä mitenkään pelota tai harmita, koska se tekee töitä niin täysillä, ja meillä molemmilla on kivaa. Kyllä meistä vielä hioutuu entistäkin parempi tiimi! On kuitenkin kiitollista saada työskennellä koiran kanssa, joka opettelee mielellään myös uutta ja jolla jo on jotain pohjia moniin juttuihin.

Vajaat kaksi viikkoa sitten Draama oli fyssarilla. Vasen lannelihas oli tukkoinen ja veti lantiota vinoon alas oikealle, rintarangassa oli myös tukkoisuutta erityisesti oikealla puolella. Rintalihasta saisi kuulemma olla enemmän, ja tähän saimme ohjeeksi harrastaa hidasta alamäkikävelyä. Koska Draamalla oli tokokoiran toispuoleisuutta, saimme ohjeeksi ottaa seuraamista myös oikealla puolella. Täytyykin nyt muistaa, että jokaisen treenin jälkeen on syytä seurauttaa myös oikealta. Ja kiertotreeneissä huolehdin siitä, että kiertoa tehdään myös toiseen suuntaan. Draama luontaisesti kiertää aina myötäpäivään. Ohjeeksi saimme myös venytellä kotona päivittäin lenkin jälkeen. Draamasta kuulemma tokoharrastuksen lisäksi huomasi, että se liikkuu paljon, ja huomasi vielä senkin, että sen kanssa on harrastettu agilityä.

Uudelleen menimme fyssarille eilen, ja seuraava käsittely on 2-3 viikon päästä. Vähän yllätyksenä tuli näin tiheä hoidon tarve, mutta kroppa ei kuulemma muuten pysy auki. Eilen auottavaa tosiaan vielä löytyikin, mutta tilanne oli pysynyt parempana kuin mitä se ennen edellistä käsittelyä oli. Kotona olin kiinnittänyt huomiota siihen, ettei Draama samalla tavalla nuollut itseään kuin ennen käsittelyä. Olinkin epäillyt, että nuoleskelut saattoivat jotenkin liittyä jumeihin, ja siksikin tilasin ajan fyssarille, kun edellisestä kraniohoidostakin alkoi jo olla jonkin aikaa.

Pk-hyppyä olemme Draaman kanssa ottaneet vain harvakseltaan, emmekä koskaan metristä asti. Säädettävällä lautaesteellä pääsimme 70 senttiin asti, jossa Draama hieman saattoi hipoa estettä. Kutsuhyppynä se kyllä meni senkin korkeuden puhtaasti. Olenkin sitten työstänyt sitä, että sen fokus olisi suoraan eteenpäin, muttei liikaa kiinni kapulassa. Aina ei kapulaa ole ollut treeneissä mukanakaan, tai se on viety esteen toiselle puolelle heittämättä. Aloin myös haaveilla turvallisesta kevytesteestä, mutta sellaista ei ole edes seuran kentällä. Parissa sekunnissa sitten väkersin jonkinlaisen korvikkeen pihalle aurauskepistä, huovasta ja puutarhatuoleista. Aika söpö siitä tuli ;) ;D

Joskus vielä rakennan meille aurauskepeistä säädettävän esteen. Tuo hökötys on korkeimmassa kohdassa ollessaan 78 senttiä, ja sen korkeuden Draama ylitti puhtaasti maanantaina edestakaisin. Enempää en sitä hyppyyttänytkään. Nyt lumen tultua ei varmaan tule enää juuri hypittyä, mutta saa nähdä, onko meidän talvitreenihallissa estettä, että päästäisiin siellä joskus kokeilemaan.

Muu lauma on välillä harrastanut keittiötokoa ja temppuja, esineitäkin on etsitty, ja siellä jäljellä oltiin. Muuten ollaan paljon liikuttu lenkkipoluilla, metsässä ja suolla. Välillä kolmen koiran voimin, mutta välillä Snoopykin on päässyt mukaan kohtuullisen pitkillekin lenkeille. Ainahan se on kulkenut omia polkujaan, mutta nyt kun sen kuulo on heikentynyt, niin se ei myöskään luoksetulokutsuja enää kuule. Niinpä sitä täytyy pitää silmällä, vaikka kyllä sekin aika hyvin osaa muun lauman etsiä. Ei kuitenkaan aina. Kerrankin seurasin, miten se uppoutui metsässä haistelemaan hartaasti yhtä aluetta, eikä sen jälkeen enää tiennyt, missä muut olivat, vaikken itse ollut kaukanakaan. Se tähyili ympärilleen ja kun ei havainnut ketään missään, kääntyi takaisin tulosuuntaan. Oli turha kutsua, kun ei se olisi kuullut, mutta liikuin alueella, kunnes se katsoi taakseen ja huomasi minut. Paikalla seisovaa ihmistä tai koiraa se ei useinkaan näe, mutta liikkeen se erottaa, ja jos se vain on näköetäisyydellä ja katsoo kohti, niin sille voi myös viittoa luoksetulokehotuksen. Onhan näistä vanhuksista usein ylimääräistä huolta ja vaivaa, mutta ovat ne niin ihania ja rakkaita <3

Kipi on aika lailla palannut omaksi itsekseen Tardakin jäljiltä ja leikkii taas enemmän Draaman kanssa. Sydäntä on lämmittänyt sekin, että pari kertaa Vinski, Kipi ja Draama ovat leikkineet kolmistaan, ja lisäksi Draamalla ja Vinskillä on viime aikoina ollut ihan kahdenkeskisiä leikkejä. Ehkä Draama alkaa tottua kastroituun Vinskiin.

Synttärit, metsäilyä ja muita puuhia

Kipi täytti maanantaina kolme vuotta. Paljon onnea pieni ja pippurinen ruskea!

Kipin synttäripäivän kunniaksi koulunpenkki kutsui taas kesäloman ja kahden etäviikon jälkeen. Tällä viikolla koululla on muutamana päivänä koulutettu koiria ja Kipi on ollut lainassa muutamallakin tyypillä, Vinskikin välillä. Kipi on suosittu koulutettava, koska se hurmaa ihmiset olemuksellaan, rakastaa kaikkia ja on varsin hoksaavainen koulutuksissa. Draamakin on ollut koululla mukana ja olen jonkun verran kouluttanut sitä itse siellä.

Kaikkea muutakin kivaa ollaan Draaman kanssa tehty. On aika jännää ottaa aikuinen kodinvaihtaja, jonka koko historiaa ei voi mitenkään tietää, kun ei ole itse sen kanssa ennen elänyt eikä ole itse sitä kouluttanut alusta asti. Kun lenkkireittimme täällä kotikulmilla kulki lehmälaitumen ohi, niin mietin, että onkohan Draama ennen nähnyt lehmiä. Ei se niistä ainakaan mitään välittänyt. Kun olimme treenikentällä ja Draama juoksi jotenkin määrätietoisen oloisena agilitykentän puolelle, jossa yleensä emme treenaa, niin mietin, että nii-in, se on saattanut joskus käydä agilitykisoissa siellä.

Pari Draaman käskyä vaihdoin suosiolla sellaisiin, joita itse normaalisti käytän, jotta hieman pienentäisin omaa sekoiluani käskyjen suhteen :) Nämä käskyt olivat sellaisia, että Draama osti ne mukisematta, koska ne eivät olleet sille ennestään täysin outoja, vaikkei niitä täsmällisesti juuri siinä yhteydessä ollut käytettykään. Ja on se nopea oppimaan muutenkin, mutta en koe tarvetta muuttaa sen muita käskyjä. Yleensä jopa onnistun muistamaan ne oikein, koska itselleni vieraampia käskyjä on vain ihan jokunen hassu, ja ne ovat varsin käyttökelpoisia käskyjä muutenkin. Tai vihjeitä, kuten koulussa opetetaan ;)

Ollaan nyt ehditty Draaman kanssa kokeilla jäljestämistä kahdessa uudessa paikassa. Viime viikolla käytiin koko lauman kanssa Vihtijärvellä suosikkimaastossani, ja kaikki koirat pääsivät jäljestämään. Taitavia olivat, mutta taas tuli todettua, että loppukesä ja syksy todellakin ovat jälkiharrastajan painajaista, nytkin paikalle ilmaantui kaksi marjastajaa/sienestäjää, kun olin saanut ensimmäiset jäljet tehtyä. Poukkoilivat siinä molemmin puolin tietä jälkien tuntumassa korit heiluen ja lähtivät sitten jo muutaman minuutin päästä pois, kun tien lähistön saalis ei ilmeisesti tyydyttänyt eikä pidemmälle metsään jaksanut kävellä. Pienellä vaivannäöllä saalista olisi kyllä löytynyt vaikka millä mitalla... Hieman meinasi verenpainetta nostaa, kun tyypit noin turhan takia kävivät sotkemassa jälkimaastot, mutta minkäs teet. Jouduin tekemään Vinskin jäljen liian lähelle Draaman jälkeä, koska marjastaja/sienestäjätyypit olivat sotkeneet juuri sen maaston, johon aioin sille jäljen tehdä. Siinä sitten luonnollisesti kävi niin, että yhdessä kohdassa kävelin melkein ristiin Draaman jäljen kanssa...

Draaman jälkeä olikin jännä lähteä ajamaan, koska olin nähnyt tyyppien seikkailevan siellä ja sitten vielä itse melkein sotkin sen. Draama saikin selkeästi hajun Vinskin jäljestä, muttei kuitenkaan lähtenyt sinne. Eivätkä marjastaja-sienestäjätkään kai olleet kriittisissä kohdissa poukkoilleet, koska ei Draama missään vaiheessa osoittanut mitään erikoista huomanneensa. Tämä oli pisin sille tähän mennessä tekemäni jälki, sellainen vajaan kilometrin mittainen, iältään puolisentoista tuntia, keppejä kuusi. Hyvin se sen selvitti, mutta viimeisestä kepistä ajautui vähän ohi. Tällaisina hetkinä sitä pohtii, että jokaisen askeleen erikseen nuuskimisessa on kyllä puolensa...Mutta kivaa jäljestämistä ja pätevää keppien ilmaisua muuten!

Pojat olivat myös päteviä, ja erityismaininnan saa taas Snoopy, nenä ja motivaatio ovat edelleen rautaa ja keppisaldo sata prosenttia <3 Vinskiltä ja Kipiltä molemmilta jäi yksi välikeppi.

Lenkilläkin tietenkin käytiin ihanassa metsässä.

Viime viikolla kävimme myös Velskolassa jäljestämässä. Draaman ja Kipin jäljet kulkivat osittain soisessa maastossa. Draamalle ei ollut mikään ongelma jäljestää korkeiden suopursujen keskellä, eikä se reagoinut maastotyypin vaihtumiseen jäljen aikana. mutta suopursujen keskellä ollutta keppiä se ei haistanut. Tällä viikolla emme ole ehtineet metsäjäljelle, mutta yhden nurtsijäljen sai Draama ajaa.

Muuten tässä elokuun aikana ollaan eletty aika normaalia arkea ulkoiluineen. Yhtenä harmaana päivänä teimme kivan metsäretken ja koirat kävivät metsälammessa uimassa.

Yhden päivän vietimme mökillä ja oi sitä onnea, kun mökin vieressä oli lampi. Olisi kyllä aikamoista asua näiden kanssa jossain veden ääressä, eihän niiden päähän sitten muuta mahtuisikaan...Ne löysivät tiensä rannalle sillä hetkellä, kun pääsivät autosta vapaaksi, ja vedessä tai sen äärellä ne sitten tiiviisti viihtyivät. Vinski on sellainen, että se rannalle päästessään menee heti veteen eikä tule sieltä pois ennen kuin poistumme paikalta. Kipi ja Snoopy suhtautuvat myös veteen fanaattisesti, mutta ne eivät ui yhtäjakoisesti niin pitkään kuin Vinski ja viettävät aikaa myös rantavedessä tai rannassa. Draama sitten taas tuijottaa vettä ihan transsissa rannalta tai rantavedestä käsin, mutta transsin lauetesssa se käy välillä myös uimassa. Sitten se yleensä uikin kauas eikä ihan heti tule takaisin. Eräällä uintiretkellä se ei mennyt ollenkaan uimaan ja olimme jo lähdössä pois, koska Vinski ja Kipi olivat uineet jo pitkään. Draama oli kuuro luoksetulokäskyille, se vain tuijotti fanaattisesti vettä. Kävelin vesirajaan ja ryhdyin pujottamaan sille pantaa kaulaan, jolloin se kuin napista painaen havahtui transsitilastaan takaisin tähän maailmaan ja huomasi, että ai hitsi hei, uimaanhan tästä pitää lähteä. Minulle tuli vähän kiire irrottaa puoliksi laittamani panta sen kaulasta, ja siinähän sitten odotin, kun neiti hävisi järven keskelle ja uiskenteli siellä omaa lenkkiään :D

Mökillä en todellakaan meinannut millään saada koiria pois rannasta silloin kun piti tehdä jotain muuta. Jos sainkin yhden tai kaksi kutsuttua pois, niin ne vain käväisivät luonani ja painelivat heti takaisin rantaan. Niinpä kytkin ne suoraan rannassa, kun halusin viedä ne lenkille, mikä ei sekään ollut helppoa :D Lenkiltä palatessamme ne pihaa lähestyässämme nykäisivät niin äkkiarvaamatta ja täysiä etuoikealle, että hihnat lipesivät käsistäni, ja rantaanhan ne painelivat...Kävin riisumassa niiltä hihnat pois ja lahopäänä myös unohdin ne siihen rannalle. Kun illalla lähdimme kotimatkalle ja 60 kilometrin ajomatkan jälkeen pysähdyin ulkoiluttamaan koiria, niin olipa kiva yllätys, kun hihnoja ei löytynyt mistään. Ei houkuttanut lähteä ajamaan takaisinkaan, kun tiesin saavani hihnat takaisin sukulaisten matkassa ennemmin tai myöhemmin, joten ulkoilutin sitten koirat vuorotellen autosta löytyneellä varahihnalla. Paikka kun ei ollut sellainen, että siinä olisi voinut irti päästää. Kotosalla hetken pärjää vaikka ilman hihnojakin.

Viime viikolla kävimme Minnan kanssa tokoilemassa. Avo-luokkalaiset Draama ja Koda ottivat yhdessä paikalla istumisen ja alo-luokkalaiset Kipi ja Telma paikkamakuun, jotka menivät hyvin. Oli kiva saada myös liikkuriapua. Hämmentävää vain oli se, että Kipi esitti välillä todella surkeaa tokoilua. Se otti rankasti häiriötä, kun Minna touhusi Bosse-pennun kanssa jonkun matkan päässä, ja Minnan liikkuroidessa meille liikkeestä maahanmenoa se ei osannut edes seurata enää, haahuili vain jossain takana. Ei sitten otettu maahanmenoa ollenkaan, pelkkä pitkä seuraaminen vain.

Oli vähän hämmentynyt olo, vaikka näitä nyt vaan joskus Kipin kanssa sattuu, mutta harvoin ihan noin karmeita esityksiä. Toisaalta harvoin sen kanssa tulee mitään vau-fiilistäkään. Vähän tuli sellainen olo, että ehkä en sittenkään ilmoita Kipiä vielä tänä vuonna tokokokeeseen. Ehkä en moneen vuoteen tai en koskaan. Tai jos ilmoitan, niin tiedostan sen, että sille voi sattua sellainen päivä, kun sitä ei vaan huvita. Kun olen asiaa miettinyt, niin en usko, että se tekee huonoja esityksiä esim. paineistumisen takia, sillä ei vain riitä motivaatio. Ei se ole mikään helpolla paineistuva koira muutenkaan, se on ohjaajakova, ja sen harvat herkät hetketkin liittyvät muihin seikkoihin kuin ohjaajaan.

Olen miettinyt, miksi Kipi esim. koululla tekee niin hyvällä motivaatiolla ja iloisesti, mutta tokossa ailahtelee kovasti. Ratkaiseva ero on luullakseni vahvistetiheys. Koululla ei mitään käytöksiä ole koulutettu kovin pitkälle asti, joten palkkaa tulee tiuhaan, ja Kipistä myös on kiva itse tarjota toimintoja. Tokossa siltä vaaditaan enemmän, koska se jo osaa jotain, eikä palkkaa tule kaiken aikaa. Lisäksi liikkeet pitäisi tehdä aika tarkoin määritetyllä tavalla. Kipistä se ei ole tarpeeksi inspiroivaa. Temppuja tehdessäkin se välillä kokeilee laskea kriteeriä ja testaa, saisiko palkan jo siitä. Niinhän koirat tekevät, mutta ihan kuin Kipi jotenkin olisi bortsuksi vähän mukavuudenhaluinen...Itseriittoinen se ainakin on.

Olen hyväksynyt sen tosiasian, ettei Kipistä tullut minulle varsinaista harrastuskoiraa ainakaan niihin lajeihin, mitä itse haluaisin harrastaa. Tokokin on enää lähinnä ajanviettotapa ja hupailulaji sen kanssa, mitään koetavoitteita en todellakaan mieti.

Tokoilu on meidän laumassa nyt sitten aika paljon Draaman varassa. Onneksi sen kanssa ei tarvitse ainakaan motivaatio-ongelmien kanssa painia. Olemme päässeet hyvään alkuun joissain liikkeissä, mutta työtäkin on paljon tehtävänä. Tunnarissa etsittiin taas jonkun aikaa pelkkää omaa, joka oli aina piilossa, ja erikseen treenasimme tunnarikapulan kaunista pitämistä. Sitten kokeilin taas laittaa läjän vääriä näkösälle, kun lähetin sen etsimään piilotettua omaa. No vääriähän Draama taas meni tutkimaan, nosti yhden ja puraisi sen yhdellä napakalla puraisulla palasiksi :D Kokeilin sillä seuraavaksi käpytunnaria, ja se sujuikin hyvin. Ehkä oma treenitapani tässä on liian erilainen kuin se mihin Draama on tottunut. Olen sen kanssa kuin tutkimusmatkalla, kun kokeilen, mitä se osaa ja miten saamme jonkun asian toimimaan.

Eilen olimme kentällä ottamassa vähän tokoa ja pk-tottista sekaisin. Ripottelin kentälle merkkejä ja leluja häiriöksi, enkä eritysesti yllättynyt, kun Draama tuijotti niitä. Lähiliikkeitä tehdessään se luopui niistä hyvin, mutta ruutuun lähetyksessä se kyttäsi väärää kohdetta, joten kohteiden erottelua täytyy jatkossa treenata.

Otimme myös säädettävää pk-hyppyä ja loivaa A-estettä. Lähellekään metriä en hyppyä vielä korottanut. A-esteellä Draaman agilitytausta näkyi selkeästi, se kiipesi esteen hienosti alhaalta ylös ja taas ylhäältä alas ja jäi sitten 2on2off-asentoon ja minä ihmettelin, että mikähän käsky minun nyt kuuluisi antaa, että se tietäisi saavansa jatkaa matkaa...No, sille kelpasi hyvin se, mitä sanoin :) Kiva oli taas treenata Draaman kanssa :)

Vinski ja Kipi olivat Draaman kavereina paikkaistumisessa.

Treenin jälkeen Draamalla oli hiki!

Ja kyllähän me sitten treenin jälkeen tänne päädyimme :)

Vuosikatsaus

Meillähän ei mitään ihmeempiä tavoitteita ole viime vuosina ollut, mutta tykkään silti summata menneen vuoden ja miettiä tulevaa.

Eniten toivoin koirille terveyttä viime vuodelle, ja se toteutuikin muiden osalta aika hyvin, mutta Kipin diagnoosi heitti synkän varjon koko vuoden ylle. Vinskin tavoitteiksi terveyden niin salliessa asetin TK2 ja BH-tittelit. Nämä saavutettiin. Vuosi sitten tuskailin huonoja treenimahdollisuuksia erityisesti häiriötreenien suhteen. Tähän tuli viime vuoden aikana parannusta, kun olimme mukana kilpatokokurssilla, aloitimme ihan uuden lajin, olimme mukana tottisryhmässä, ja syksyksi otin meille hallitreenipaikan. Toiveissa on, että treenimahdollisuudet edelleen paranevat ensi vuonna. Ainakin meillä on jo tiedossa, että piiitkän jonottamisen jälkeen saamme ensi kaudeksi tuurauspaikan seuran tokoryhmään, eli jonkun muun estyessä pääsemme treeniin mukaan.

Summataan nyt vielä koirakohtaisesti, miten se viime vuosi meni ja mitä alkaneelta vuodelta toivotaan.

Snoopy vietti leppoisaa eläkeläiselämää lenkkeineen ja pääsi välillä myös treenaamaan, kaikessa elossa se vielä on mukana pyörinyt. Sen terveys pysyi ilahduttavan hyvänä. Takapään osalta tapahtui heikkenemistä, mutta muita ongelmia ei ollut.

Vuodelle 2016 toivon Snoopylle paljon lisää onnellisia ja mahdollisimman terveitä päiviä.

Vinski sai myös olla terveenä koko vuoden 2015, ellei lasketa sitä, että lievä selkävika sillä on ja pysyy. Jo toisen vuoden peräkkäin se pärjäsi aiempaa harvemmalla huollolla, ei saanut pahoja jumeja eikä ontunut kertaakaan.

Treenasimme Vinskin kanssa vuoden mittaan jonkin verran pk-tottista ja jälkeä. Keväällä osallistuimme BH-kokeeseen, jonka Vinski onnistuneesti läpäisi.

Treenasimme Vinskin kanssa myös tokoa ja osallistuimme joukkue-SM-kisoihin avoimessa luokassa, josta saimme kolmannen ykkösen ja TK2-tunnuksen. Joukkue sijoittui hienosti 7. sijalle.

Vinski alkoi myös treeneissä tehdä ylempien luokkien liikkeitä aiempaa varmemmin ja innokkaammin, josta heräsi ajatus jatkaa sen tokouraa vielä ainakin voittajaluokkaan. Syksyllä osallistuimme möllitokoon voittajaluokassa, ja sen jälkeen kuitenkin oli todettava, että kilpailumielessä ylemmät luokat eivät edelleenkään Vinskin juttu ole. Niinpä se saikin jäädä tokosta eläkkeelle ja SM-joukkuetoko jäi sen viimeiseksi kisasuoritukseksi lajissa.

Ihan ex tempore aloitimme Vinskin kanssa uuden lajin elokuussa. En ollut koskaan ajatellut ryhtyä harrastamaan vepeä, mutta jotenkin se mielenkiinto sitten heräsi muiden vepetarinoita kuullessa ja vaihtoehtolajeja miettiessä. Yllätys oli suuri, kun sain meille treenipaikan heti, ja ehdimme päästä hyvään alkuun lajissa ennen talvitaukoa. Vinski tykästyi lajiin heti, ja niin tein itsekin! Vinski on aina ollut vedessä kuin kotonaan, ja edistyi treeneissä hyvin.

Vuoden 2016 osalta toivon, että Vinskin terveys jatkuisi yhtä hyvänä. Tokon tai pk:n suhteen ei tosiaan enää tavoitteita ole, mutta kyllä niiden parissa silti on tarkoitus kotitarpeiksi puuhastella.

Vepeä on tarkoitus jatkaa. Sen näyttää aika, voiko vepestä myös tulla tavoitteellinen laji edes johonkin pisteeseen asti, vai muodostuvatko tokokummitukset tässä riesaksi.

Kipin vuoteen 2015 sisältyi synkkiäkin sävyjä. Kesäkuussa kävimme luustokuvissa, ja lonkat ja kyynärät olivat priimaa, mutta selkä ei. Jatkuvien jumitusten syyksi paljastui spondyloosi, joka Kipillä on ollut jo kauan ja jonka taustasyyksi epäillään kroonista välilevytyrää ja traumaa. Diagnoosi selitti paljon sen outoja oireita ja ailahtelua treeneissä. Kuitenkin pysyvän ja todennäköisesti etenevän sairauden löytyminen oli yllätys ja järkytys ja heitti varjon tulevaisuuden ylle. Olin kovasti haaveillut, että saisin Kipistä pk-koiran, mutta diagnoosi murskasi ne haaveet.

Syksyllä Kipi lisäksi loukkasi häntänsä autossa treenien jälkeen ja sai erittäin pahan kipukohtauksen, jonka takia se söi kipulääkkeitä, kävi akupunktiossa ja kraniohoidossa.

Vuoden mittaan Kipi treenasi tokoa, tottista ja jälkeä. Selkädiagnoosin ja häntävamman jälkeen alkoi ohjaajan into ohjattuja pk-treenejä kohtaan laantua, ja treeneissä käynti sai jäädä. Tokon suhteenkin into on välillä ollut koetuksella, kun treeneissä ja koiran asenteessa on ollut ajoittain ongelmia, ja lisäksi syksyinen möllitoko osoitti, että kisavalmius on vielä kaukana. Aina sitten kuitenkin on jostain löytynyt intoa vielä jatkaa, vaikka sitten vähän harvakseltaan ja yskähdellen.

Viime vuoden aikana myös opin tuntemaan Kipiä paremmin. Pentu- ja murkkuajat alkoivatkin olla taakse jäänyttä elämää, kun Kipi elokuussa täytti kaksi vuotta. Kipi on aina ollut reipas ja avoin koira, mutta joissain tilanteissa se saattaa olla myös herkkä ja paineistuva. Toisaalta se monissa tilanteissa on hyvinkin kovapäinen ja sinnikäs. Jonkin verran terävä ja omistushaluinen. Arjessa iloinen ja tuulennopea, tokossa toisinaan vähän tosikko ja vauhtia säästelevä, mutta parhaimmillaan siinäkin iloinen ja innokas. Kaiken kaikkiaan koira, jolla on monia puolia, rakas ja joskus raivostuttavakin pieni ruskea <3

Vuodelle 2016 toivon tietenkin eniten, että Kipi pysyy mahdollisimman hyvässä kunnossa. Toivon myös, että suhteemme syvenee edelleen ja opin vieläkin paremmin tuntemaan Kipin sielun syövereitä. Jälkeä ja tottista puuhastellaan omaksi iloksi silloin kun siltä tuntuu, tokoa yritetään treenata hieman systemaattisemmin.

Tokon osalta jatkamme hallitreeneissä käymistä talvikauden ajan, ja toivottavasti myös pääsemme mahdollisimman usein tuuraamaan seuran ohjattuihin treeneihin. Treenikavereita muutenkin toivottavasti välillä saamme. Tavoitteena on työstää hyvää mielentilaa, liikkeiden osia ja kokonaisuuksia sekä häiriönsietoa, eli siis kaikkea ;) Kiva ylläri olisi, jos jossain vaiheessa vuotta saisimme alo-luokan korkattua.

Entäs sitten ne henkilökohtaiset tavoitteet? Toivon, että opin ja oivallan uutta eläimistä, erityisesti koirista, ja kouluttamisesta. Olen siitä onnellisessa asemassa, että pakostikin opin ainakin jotain uutta jo opiskelujen ansiosta. Toivoakseni voin hyödyntää oppeja omassakin arjessa omien eläinten kanssa ja opin ja oivallan niistä lisää. Tavoitteena on myös suunnitella treenit entistä paremmin ja kirjata ne treenipäiväkirjaan. Enkä panisi yhtään pahaksi, jos tämä vuosi toisi tullessaan laumaan uuden pennun. Mutta se ei ole minun vallassani oleva asia, että sopivaan pentueeseen syntyy sopivana ajankohtana sopiva määrä sopivaa sukupuolta.

Treenejä ja pohdintoja

Sen verran on kiirettä pukannut, ettei meinaa ehtiä blogiakaan päivittämään. Hyvä olisi kyllä ehtiä vähän useammin ja paremmin päivittää treenijuttuja, etteivät ne asiat ihan vallan unohdu...Tai kun saisi aikaiseksi edes pitää treenipäiväkirjaa vaikka vihkoon itselle, hmm...Viime aikoina ollaan pidetty paljon myös täysin treenivapaitakin päiviä, jolloin ollaan vain leppoisasti lenkkeilty, mutta aina välillä on treenejäkin ollut.

Pitkästä aikaa käytiin kaksissa tottistreeneissä. Ensimmäisiin osallistui Vinski ja toisiin Kipi. Vinski oli ennen treeniä tosi rasittava, häsläsi ja hösläsi, eikä malttanut pysyä perusasennossa, kun ennen liikkeiden alkua juttelin vetäjän kanssa. Kun komensin sen maahan odottamaan, se nousi siitäkin, mikä ei ole sen tapaista. Minuakin rupesi jo hermostuttamaan ja tulin treenin jälkeen miettineeksi, miten vähän aikaa vasta koirankoulutuksen yhteydessä on puhuttu oikean tunnetilan merkityksestä niin yleisesti treenatessa kuin yksittäisissä liikkeissäkin, vaikka kyseessä on niinkin oleellinen asia. Vinski oli nyt aivan väärässä mielentilassa treeniä ajatellen ja niin aloin minäkin olla, mikä on sikäli vielä huonompi juttu, koska ohjaaja kuitenkin on isommassa vastuussa siitä, että on itse sopivassa tunnetilassa ja pyrkii saamaan koiralle oikean tunnetilan. Se esimerkin voima... Nyt näytti hetken huonolta, ettei yhteistä säveltä löydy, mutta rauhoituimme kyllä siitä molemmat ja pääsimme treenaamaan.

Jännä kun Vinski oli tuollainen ja että siitä on muutenkin tullut hyppiväisempi. Kiva jos sillä on treeneissä nykyään noin kivaa, mutta jospa se onkin vain seonnut ja siitä on lopullisesti tullut hihhuli? Se on sillä lailla jännä persoona, ettei siitä oikein aina tiedä! Treenasimme sen kanssa paukkuja ja esteitä. Paukkuihin ei reagoinut ja esteillä ei ollut erityisen hyvä. Otimme matalaa hyppyä ja loivaa A-estettä, joissa välillä kiersi takaisin tullessa eikä aina meinannut löytää kapulaa, mutta ilta oli jo hämärä. Hyppytekniikka oli melko huono vetäjänkin silmiin. En tiedä, onko mielekästä yrittää saada opetettua Vinskille edes jompi kumpi este hyväksi, ja voiko sellainen yritys edes onnistua. Asia putkahtaa välillä mieleen ainoastaan siksi, että Vinski on jo pitkään ollut täysin kisavalmis jälkikokeeseen muuten paitsi niiden himputin esteiden osalta.

Mitään hirvittävää työmäärää en aio Vinskin (enkä Kipin) pk-uraan panostaa tuon esteasian suhteen, koska kaikki on kuitenkin niin kovin epävarmaa. Jos kumpaakaan ikinä saisi turvallisesti suorittamaan edes toisen pk- esteen, niin kyse olisi silti enemmänkin siitä, että pääsisivät jonkun yksittäisen pk-kokeen käymään. Mikä sekin vaikuttaa useimmiten täysin utopistiselta ajatukselta. Joten tältä kaudelta ainakin pk-tottis saa jäädä tauolle, enkä tiedä haenko meille enää ryhmäpaikkaa ensi kaudeksi. Luultavasti en. Maastotreenejä emme kokonaan jätä, mutta treenaammeko pk-jälkeä vain omaksi iloksi vai vaihdammeko jossain vaiheessa esim. mejään, se jää nähtäväksi.

Pennun hankkimistakin olen miettinyt. Jos vaikka saisi terveen ja toimivan yksilön, jonka kanssa voisi harrastaa pk-puolta ja muitakin lajeja täysipainoisemmin kuin näiden nykyisten koirien kanssa. Snoopylla kun on tullut jo ikä vastaan ja nuoremmilla on muuten omat ongelmansa. Mutta riskipeliähän se pennun hankkiminen aina on. Nyt toistaiseksi ainakin jatkan puuhastelua näiden nykyisten kanssa, työmaata kyllä riittää! Toivottavasti saamme vielä tehdä paljon juttuja yhdessä, ettei esim. terveys menisi huonommaksi.

Kipi on ehtinyt käydä kolmesti lisää kilpatokokurssilla. Toissaviikolla oli aiheena nouto ja sen eri osa-alueet sekä seuraaminen, viime viikolla jäävät liikkeet ja kaukokäskyt, ja tällä viikolla ruutu ja tunnari. Saatiin taas hyviä vinkkejä siihen, miten asioita voi pilkkoa ja miten eri osa-alueita voi treenata. Minulla ei aina mielikuvitus riittäisi keksimään kaikkea itse. Olen lisäksi jotenkin jämähtänyt aikakauteen, jolloin tokon treenaaminen oli simppelimpää ja suurpiirteisempää, joten monet nykyiset treenitavat ovat minulle vieläkin uusia juttuja.

Jäävien liikkeiden ja kaukokäskyjen suhteen sain erityisesti uusia eväitä. Liikkeiden asentoja voi vahvistaa esim. tönimällä kevyesti koiraa, mikä samalla vahvistaa syviä lihaksia ja on näin erityisesti Kipille hyväksi. Joskus olenkin sitä jumpannut tönimällä, mutten ole keksinyt yhdistää sitä tokotreeniin. Treenissä myös annoimme koirille maahan-käskyn siten, että olimme selin koiraan. No eihän Kipi maahan mennyt, kun ei ole tuollaiseen treeniin tottunut, eli ei osaa totella pelkkää käskyä. Käännyin vähän sivuttain ja sitten onnistui. Kun ollaan kotona pari kertaa kokeiltu, niin onnistuu jo selinkin. Vinskilläkin kokeilin ja se meni heti maahan vaikka olin selin.

Kaukokäskyihin saimme vinkiksi, että Kipillä voisi jumpata asennonvaihtojen alkuja ja takajalkojen paikalla pysymistä ohjaamalla se aluksi vain toistamaan pelkkää liikkeen alkua. Näin sen kroppa tottuu uusiin liikeratoihin eikä haukata liian isoa palaa kerralla. Etenkään kaukokäskyjen seisomistahan Kipi ei periaatteessa vielä ollenkaan osaa. Ollaan nyt kaukojumppaa vähän kotona tehtykin, mutta omassa tekniikassani on vielä hiomista, kun en ennen ole tuollaista "hissitreeniä" tehnyt.

Hitsi miten paljon tokossa riittääkin treenattavaa, kun kaikissa liikkeissä on niin paljon osia ja osissa niin paljon erilaista treenattavaa. Ja sitten pitäisi vielä treenata erilaisia häiriöitä ja sovelluksia liikkeistä. Kisoja ajatellen Kipi on vielä mielestäni keskeneräinen, ja Vinskilläkin on vähän hiomista voittajaluokkaan. Ilmoitin molemmat pojat möllitokoon viikon päästä. Vaikka minulla onkin aika hyvä käsitys siitä, mitä niiden kanssa erityisesti pitää treenata, niin varmaan jotain uuttakin tulee esiin. Jännää.

Hallitreeneissä ollaan oltu kahdesti sitten viime päivityksen, ja edellisellä kerralla Kipi pääsi ottamaan paikallaolot ihan EVL-tyyliin. Sen verran helpotin, että jäin noin viiden metrin päähän. Istumassa Kipi pysyi nyt hyvin, mutta vähän vilkuili ympärilleen. Hyvin meni maahan kaukokäskyllä ja pysyi hyvin. Kipi olikin sitten ensimmäinen, joka kutsuttiin rivistä luokse, joten ei päästy treenaamaan sitä, olisiko ottanut häiriötä muiden kutsuista.

Eilen oli taas hallitreenit. Vinski teki hienosti ja asenteella voittajaluokan liikkeitä, mitä nyt kaukokäskyjä vähän sössi. On ollut niin kiva viime aikoina katsella sen ruutuun menoa, kun se kotipihan ulkopuolellakin on mennyt sinne epäröimättä ja hyvällä vauhdilla. Kerran kokeilimme EVL-tyylin lähetystäkin vieraalla kentällä ja se meni ihan nappiin, temppu, joka ennen oli Vinskille täysin mahdoton.

Tunnarissa ei olla aikoihin treenattu muuta kuin oman etsimistä ja sitäkin hirmu harvoin. Kipin kilpatokokurssilla sain taas herätyksen aiheeseen ja kokeilin, osaako Vinski vielä etsiä oman, kun vieressä on kasa vääriä, joita vieras henkilö on juuri näpelöinyt. No ei osannut, vääriä nosteli. Myöhemmin kotipihalla jo löysi sen oman sieltä erehtymättä. Eilen hallissa annoin taas väärät treenikaverin näpelöitäväksi ja treenattiin. Vinski osasi hyvin, Kipikin alkoi olla vähän hajulla, vaikkei se ole väärien kanssa vielä juurikaan treenannut. Tänään kotipihalla Vinski sitten taas nosteli myös vääriä, joten ei se tunnaria kuitenkaan vielä luotettavasti osaa, kun ollaan oltu liian pitkään treenaamatta sitä.

Kipi oli eilen hallissa osittain ihan innokas, mutta kaikkea se ei tehnyt läheskään täysillä. Tuollainen se on nyt jonkun aikaa ollut, se on esim. alkanut taas mennä ruutuun sellaista lompsimisvauhtia ja ilman selkeää fokusta. Eilen ja tänään olen katsellut, että sen liikkeissä on ajoittain toispuoleisuutta, joten jumeja siis varmasti on taas. Marille ollaankin menossa maanantaina, eikä sitä ennen kyllä treenata isommin mitään. Viimeksi käydessämme hoidettiinkin vain häntävammaa.

Vinski treenasi tänään kotipihassa mm. ison tötsän kiertoa, pysähtymistä ja siitä hyppyyn lähtöä. Vähän uuden EVL-liikkeen alkeita siis. Vaikeaa oli. Alusta asti on tötsän kierto ollut Vinskille hankalaa ja se tarvitsee siihen vieläkin apuja. Vaikka olen ottanut tötsään eri käskyn, yritti se nytkin tarjota läheisen puun kiertoa, jota se on usein ennenkin kiertänyt, ja kun se ei ollutkaan se mitä haettiin, niin Vinski ei enää halunnut lähteä yrittämään mitään. Hetki piti taas työstää sitä, että se suostui irtoamaan ollenkaan.

Vaikka Vinski on edistynyt paljon siitä mitä se joskus oli ja on myös saanut paljon lisää tekemisen intoa, niin aina välillä sen kanssa kuitenkin herää muistamaan, että sillä on ne tietyt juttunsa yhä. Sen on hirvittävän vaikea rikkoa kaavoja, sen on vaikea olla oma-aloitteinen irtoavissa liikkeissä ja sen on vaikea kestää virheitä, vaikkei niistä virheistä mitään numeroa tehdäkään. Mutta ei se toki muuta sitä tosiasiaa, että se on edistynyt suorastaan huimasti niistä ajoista, kun en olisi voinut kuvitellakaan vieväni sitä koskaan tokossa voittajaluokkaan.

Vähän erilaistahan se treenaaminen näiden kahden kanssa on kuin niiden edeltäjien kanssa oli, mutta on niillä vähän eri lähtökohdatkin. Välillä vähän yskähdellään, metsästetään kadonnutta virettä tai yritteliäisyyttä, mutta sitten taas opitaan jotain uutta ja koetaan hienoja hetkiä. Ja vaikka niin paljon tulee mietittyä asioita treenien kautta, niin tärkeintähän kuitenkin on se, että saadaan elää ihan tavallista arkea täysillä. Välillä tästä asiasta saa erityisiä muistutuksia, kuten vaikkapa silloin, kun Kipi sai pahan kipukohtauksen häntävamman takia ja hetken joutui ihmettelemään, mistä oikein on kyse ja miten se vaikuttaa tulevaisuuteen. Sellaisina hetkinä sitä viis veisaa mistään treeneistä ja harrastuksista, kun vaan saisi pitää koiran kivuttomana ja onnellisena ja pystyisi elämään ihan tavallista arkea. Mutta tokihan se silti harmittaa, jos koira ei sovellu käyttötarkoitukseensa, ja saakin harmittaa.

Arki on tämän trion kanssa onneksi melko vaivatonta. Kulkevat mukana missä vaan, ovat reippaita ja avoimia tyyppejä. On niillä kaikilla omat metkunsakin, kuten asiaan kuuluu.