Juuri ennen vappua ajelimme pitkästä aikaa osteopaatille. Aluksi kävimme läpi kuulumiset. Kerroin, ettei Kipi ole ontunut ja että se lenkkeilee edelleen suurella innolla. Se ei venyttele takaosaansa ollenkaan, mutta etuosaa kyllä toisinaan. Aina sen venyttely on ollut keskivertoa vähäisempää ja takaosaa se on venytellyt hyvin harvoin. Sellainen jäykkä tapaus on hän, vaikka usein muistuttaakin löysää makaronia.
Liikkumisessa olin pannut merkille, että toisinaan Kipi reipasta ravia mennessään teki takajaloilla vähän tanssahtelevaa askellusta. Näytin tästä videopätkänkin osteopaatille. Hän sanoi sen johtuvan todennäköisesti selästä kuten itsekin olin arvellut, eipä siihen paljon muitakaan selityksiä ole.
Kipi rauhoittui taas hyvin nauttimaan käsittelystä, mutta kun käsittely eteni alaselkään, niin siinä vaiheessa se vähän nosteli päätään ja kertoi, että nyt ei ole kauhean kivaa. Oikealla puolella SI-nivelessä oli lukko ja psoas-lihas oli kireä. Hyvä kun ne saatiin hoidettua ennen ongelman pitkittymistä. Muuta erityistä ei ollut, kroppa oli aika kivassa kunnossa. Ikä tietenkin on tehnyt temppujaan ja osteopaattikin totesi Kipin takapään käyneen pienemmäksi. Ei selkävikakaan varmaan syytön asiaan ole. Kyllä Kipiltä silti vielä lihaksiakin löytyy.
Osteopaattireissulla koukkasimme vielä pienelle nostalgiatripille Salon keskustaan. Ennen ajoimme aina keskustan ohi näillä reissuilla ja usein pysähdyimme siellä, mutta osteopaatin muutettua vastaanottonsa eri suunnalle olemme ohittaneet keskustan vähän kauempaa. Kävimme jaloittelelemassa tutussa jokirannassa, ja kävin myös syömässä. Sitten jaksoimme taas hyvin kököttää autossa vielä kotimatkankin ajan.
Hain Salosta myös paikallisesta eläinkaupasta Kipille lisää kuivaruokaa, jonka etukäteen tilaamalla sain tarjoushintaan. Kyseinen ruoka on kallista ja harvoin missään tarjouksessa, joten hyödynsin tilaisuuden. Lisäksi ruokaa on saatavilla vain harvoissa paikoissa. Kotiinkaan en sitä viitsi tilata, kun siihen tulee toimituskulut päälle eikä koskaan voi tietää miten kauan toimitus kestää. Kilohinnaltaan edullisempi iso säkkikään ei ole vaihtoehto, koska sisältö ehtisi härskiintyä ennen kuin Kipi saisi sen syötyä. Niinpä kyseisen ruoan perässä saa lennellä tasaisin väliajoin sinne tänne.
Enemmän Kipi kotiruokaa syö kuin kuivaruokaa, ja joskus on käynyt mielessä luopua kuivaruoasta kokonaan. Ei ole vielä tullut niin tehtyä, ja tämä nykyinen eläinlääkärin ehdottama kuivaruoka on myös sopinut Kipille paremmin kuin edellinen, jonka aikana ulosteen laatu ei ollut hyvä. Kuivaruoka on myös kätevä vararuoka siltä varalta, etten vaikkapa kipeänä jaksaisi tai kiireen takia ehtisi joskus laittaa ruokaa tai olisimme reissussa. Nappuloita on myös kätevä heitellä lattialle etsittäväksi.
Osteopaattireissun jälkeen Kipiltä jäi melkein kokonaan pois takajalkojen tanssiva liike ravissa. Lenkit ja retket sujuivat hyvin.
Kun ilma sitten taas alkoi lämmetä viileämmän kauden jälkeen, niin huomasin, että Kipi oli joissain tilanteissa rauhallisempi kuin yleensä ja se myös tuntui lepäävän enemmän. Lämpimään säähän totuttelu vähän verotti voimia, ja vanhemmiten voi lämmönsietokyky muutenkin heiketä.
Sitten Kipi halusi kääntyä yhdeltä lenkiltä pian takaisin kotiin, mikä on ennenkuulumatonta, mutta päivä oli kevään siihen asti lämpimin. Parin päivän ajan Kipi myös sai muutamia läähätyskohtauksia kotona, vaikkei meillä ollut sisällä vielä sen lämpimämpää kuin aiemminkaan. Pari kertaa se kesken lenkin hetken hidasteli ja vilkuili minua jännästi. Aloin miettiä, ettei kaikki ehkä liittynyt vain sään lämpenemiseen, vaan esimerkiksi kipuun.
Tarkkailin myös Kipin lepohengitystä. Se pysyi ihan hyvällä tasolla, mutta kävi kerran hyväksyttävän asteikon ylärajalla. Lepohengitys on asia, jota sydänvikaisen koiran kohdalla pitää tarkkailla ja reagoida jos sen taso nousee liikaa.
Mietin, että olisi joka tapauksessa hyvä tarkistuttaa Kipin sydämen nykykunto, koska lämpörasitus ja sydän vaikuttavat toisiinsa. Meidän oli joka tapauksessa määrä mennä sydänultraan heinäkuussa, mutta nyt päätin aikaistaa sitä hieman. Olisi tärkeää tietää kesän kynnyksellä, oliko sydänsairaus edennyt. Saisi sitten lääkityksen tarvittaessa kohdalleen ja tietäisi onko rasitusta syytä varoa enemmän kuin ennen. Ajankohta oli sikälikin nyt toukokuun loppupuolella hyvä, ettei ollut vielä helteitä, joiden aikana ei ultraan kannata mennä. Onnekkaasti sää muutenkin taas viileni ennen meidän ultra-aikaa.
Meillähän on ollut ohjeena vain, että kovaa ja pitkäkestoista rasitusta pitää välttää, muuten saa liikkua vapaasti. Viimeksi kardiologi kysyi, harrastaako Kipi paimennusta, ja siitä olisi varmaan tullut sanomista jos näin olisi ollut. Koska mitään yltiöpäistä liikuntaa ei olla selkäviankaan takia harrastettu, niin siihen ei tarvinnut sydämen takia muutoksia tehdä.
Toissa viikon keskiviikkona sitten menimme ultraan. Paikka oli tällä kertaa ihan uusi, mutta kardiologi sama, joka tutki Kipin ensimmäisellä kerralla ja diagnosoi sen sydänsairauden. Hän jätti pian sen jälkeen kokonaan meidän vakiklinikan ja oli välillä kokonaan pois töistä erikoistumisen takia, mutta oli nyt töissä uudella klinikalla. Minua ilahdutti se, ettei kyseinen klinikka kuulu Evidensiaan. Ei kuulu Evidensiaan sekään klinikka, jossa olimme tällä välin käyneet kahdesti sydänultrassa, ja ammattitaitoinen ja paljon suositeltu on senkin klinikan kardiologi. Hänelle vain ei nyt ollut aikoja tarpeeksi nopeasti, ja muutenkin oli ihan kiva mennä tällä kertaa meidän alkuperäiselle kardiologille. Hän huomioi myös koiran ja on kokonaisvaltaisempi.
Ennen ultraa juttelimme Kipin oireilusta ja lääkäri tutki sen päällisin puolin. Huomioiksi tuli mm. että Kipi oli ikäisekseen virkeä ja reipas. Sydämen kuuntelussa kuului systolinen, melodinen sivuääni 2-3/6, syke oli rauhallinen ja rytmi normaali. Hengitysäänet ok. Silmissä oli samentumaa kuten on ollut jo jonkin aikaa, ja se voi vaikuttaa hämäränäköön. Hieman hoikaksi Kipi myös todettiin. Se olikin juuri laihtunut 200 grammaa siitä lukemasta, missä olin saanut sen painon pysymään jonkin aikaa. Kipi on aina ollut vähän haastava pitää hyvässä lihassa. Nykyään pitää myös varoa liikaa rasvaa ruoassa, eikä ihan hurjia ruoka-annoksiakaan uskaltaisi tuolle kerralla mättää.
Ruokavaliostakin keskusteltiin ja eläinlääkäriä kiinnosti sen koostumus, että saako Kipi siitä kaiken tarvitsemansa. Totesi sitten, että pitäisi kyllä saada. Omegoita hän suositteli antamaan sekä nivelten että sydämen takia, ja onhan Kipi niitä saanutkin. Selän lääkäri myös tunnusteli ja kokeili asennonkorjausreaktiot takajaloista, ne olivat normaalit.
Sitten Kipi kellautettiin kyljelleen ultrauspöydälle. Tapansa mukaan se makasi siinä rauhallisena ja hievahtamatta koko tutkimuksen ajan. Välillä se vain keikautettiin toiselle kyljelle. Olisivatpa kaikki näin helppoja, huokaisi kardiologi, ja antoi Kipille välillä nameja.
Ultrassa selvisi, että vasemmalla eteiskammioläpässä oli pitkälle edenneet läppärappeumamuutokset. Tai olivathan ne jo tiedossa muutenkin, sitä vain en tiedä, ovatko ne nykyään entistä pahemmat. Lääkäri osoitti ne minullekin ruudulta, ja oli helppo havaita ne paksut ja röpelöiset vaaleat kohdat, joiden olisi kuulunut näyttää pelkältä valkoiselta viivalta.
Arvostan sitä, että eläinlääkäri näytti ja selitti minulle asioita, toisin kuin toinen kardiologi, joka ei koskaan ultraamisen aikana puhu mitään. Jälkikäteen hän sitten lyhyesti toteaa löydöksistä jotain ja kirjaa asiat kotiutusohjeisiin. Erilaisia sydämen toimintaan liittyviä lukemia on liitteenä kaksi aanelosta, ja niitä taas tämä toinen kardiologi ei liitä ohjeisiin mukaan ollenkaan. Enhän minä niillä mitään sinänsä tee, mutta ne ovat siinä vaiheessa käteviä, jos menee seuraavaksi eri kardiologille ja hän haluaa nähdä tarkat tiedot edellisestä käynnistä ja verrata lukemia nykytilanteeseen.
Sydämen vasen puoli on juuri se, joka tekee suurimman osan työstä, ja siellä ne isommat muutokset Kipilläkin ovat. Läppävuoto oli kuitenkin edelleen vain kohtalainen, ja oikealla puolella vähäinen. Keuhkoverenpaine oli normaali. Vasen eteinen oli kohtalaisesti laajentunut, kammio normaalin ylärajalla. Sydänlihaksen toiminta oli normaalia eikä vajaatoimintaa edelleenkään ollut. Aortassa oli pieni fysiologinen läppävuoto.
Koska sydämen tila oli stabiili, niin se ei selittänyt Kipin oireita. Lääkitys jäi ennalleen, eli Cardisure, Cardalis ja Furovet jatkuivat entisillä annoksilla, ainoana erona se, että Furovet jaetaan jatkossa kahteen annoskertaan, koska sen vaikutusaika on lyhyt.
Eläinlääkäri arveli, että Kipin oireilu voisi johtua kivusta. Hän määräsikin Kipille Rimadyl-kuurin, jotta voisimme kokeilla kipulääkityksen tehoa. Koska veriarvoja ei ollut katsottu sitten syyskuun, niin nekin otettiin. UREA oli edelleen hieman viiterajan yläpuolella kuten aiemminkin. Se on kuulemma läppärappeumassa tavallista. Kaikki muut arvot olivat viitteissä, mutta kalium alarajalla.
Verinäyte otettiin tällä kertaa takajalasta, ja hauskasti ja huomaavaisesti hoitaja varoitti minua etukäteen, että lattia saattaa hetken päästä hieman muistuttaa teurastamoa (kuten sitten muistuttikin), jos minulle vaikka tulisi siitä huono olo. No eipä ole koskaan veren tai piikkien näkeminen tehnyt pahaa, ja kerroin hoitajalle ja eläinlääkärille, että kaikkea on tullut nähtyä, myös omille eläimille tehtyjä leikkauksia. Ei minua silloin taannoin niillä pienillä klinikoilla useimmiten lähetetty pois esimerkiksi sterkkojen ajaksi. Ja voihan nykyäänkin omistaja joutua jopa avustamaan leikkauksessa, jos ell on yksin, vaikka muuten eläinlääkintä on mennyt ihan huimasti eteenpäin ja on paljon huippuvarusteltuja klinikoita, joissa on aina myös hoitajia.
 |
| Toukokuussa vihreys lisääntyi ihan silmissä |
Kipillä meni ell-käynnin jälkeen hyvin ja kävimme taas retkelläkin. Vakireitille lähtiessämme sitten kävikin niin, että alle puolen kilometrin jälkeen Kipi seisahtui ja muuttui epäröiväksi, ihan kuin ei olisi tiennyt mihin suuntaan siitä lähtisi, eteen vai taakse. Pysähdyin odottamaan, tekisikö Kipi selkeän päätöksen. Ei tehnyt, se vain odotti siinä ja vilkuili minua. Päätin sitten sen puolesta, että palaamme takaisin.
Kipi on aina kulkenut tuon reitin alusta loppuun suurella innolla, joten jokin sitä nyt vaivasi. Lämpö tuskin oli syynä, koska sää ei kovin kuuma ollut ja edeltävien päivien lenkit Kipi oli jaksanut mainiosti. Olin ajomatkan aikana yhdessä vaiheessa pannut merkille, että Kipi hetken näytti närästävältä, joten vahva veikkaus oli, että tämäkin käytös johtui vatsavaivoista. Takaisin Kipi kulki ihan hyväntuulisena ja reippaana. Koska lenkki jäi melkein kokonaan tekemättä, niin tein sille vielä pienen jäljen ennen kotiinlähtöä. Sen se ajoi suurella innolla.
 |
| Siinä oli kulma |
Olenkin nyt tilannetta pidempään tarkkailtuani tullut siihen tulokseen, että nimenomaan vatsavaivat ja osittain lämpenevän sään aiheuttamat oireet ovat olleet Kipin oireilun taustalla. Lämmönsietokyky ei kuitenkaan ole mitenkään romahtanut, ja ainakin osa läähätysoireista on johtunut vatsapuolen vaivoista. Viime viikolla läähätyksiä tuli taas lyhyesti kahtena päivänä, tällä viikolla ei ole tullut ollenkaan.
En heti yhdistänyt oireita vatsaan, koska Kipillä oli ollut närästelyn suhteen hiljainen kausi ja nuo muut oireet olisivat voineet olla muutakin kipua. Suostuin Rimadyl-kuuriinkin, vaikka se voi ärsyttää ruoansulatuselimistöä. Kipin viime aikoina lisääntynyt närästysoireilu saattaa johtua siitä. Mistä nuo muut, ennen kuuria alkaneet oireet sitten johtuvat, niin sitäpä en tiedä. Stressi on vahva veikkaus, ja lämpenevään säähän totuttelu on ollut elimistölle stressitekijä.
Vanhalla koiralla voi myös olla kaikenlaisia kolotuksia, ja siksi Kipi sen Rimadyl-kuurinkin sai, ja itsekin aluksi pohdin nivelperäisten vaivojen mahdollisuutta. Olen kuitenkin nyt sitä mieltä, ettei Kipillä tällä hetkellä ole mitään isompia nivelperäisiä kipuja, kun en mistään sellaista vaikutelmaa saa. Osteopaattikäynnistäkin on vasta lyhyt aika, eikä Kipi osteopaatinkaan mielestä silloin ilmentänyt kipua.
Kysyin ell-käynnillä, että voisiko kipulääkkeeksi antaa jotain muuta kuin tulehduskipulääkettä, kun Kipillä on vähän närästystaipumusta. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi, että nimenomaan tulehduskipulääke on tärkeä ja tehoaa nivelvaivoihin paremmin kuin esimerkiksi parasetamoli. Viimemainittua Kipi söi kuurin viime kesänä oman lääkärimme ehdotuksesta, nimenomaan vatsaongelmien välttämiseksi. On joskus hankalaa, kun koiraa hoitavat eri lääkärit ristiin. Kaikki katsovat asioita vähän eri vinkkelistä, eikä heillä ole täysin yhteneväistä ja kattavaa terveyshistoriaa käytössään.
Kipillä on ollut ajoittaista närästystä jo viime vuoden puolelta lähtien. Useimmiten lievää ja sekunneissa ohimenevää. Välillä on mennyt pitkään niin, ettei oireita juurikaan ole ollut, ja sitten taas on ollut enemmän, erityisesti iltaisin levon aikana. Silloin Kipi äkkiä havahtuu, nostaa pään ja kaulan ylös ja jähmettyy siihen hetkeksi katse ja hengitys terävänä, vähän ehkä nieleskelee. Lopuksi se usein haukottelee ja saattaa nuolla hetken tassujaan. Joskus oireita on ollut kerran päivässä, joskus useamman kerran, joskus ei ollenkaan.
Nyt Kipi on saanut koko ajan vatsansuojaksi Kaoliinia ja/tai Siliceaa. Taannoin kokeiltiin närästykseen Pepcid-kuuria, mutta kuuri jäi kesken, kun lääke ei sopinut Kipille. Sillä on näitä herkkyyksiä muutamille lääkkeille. Tällä hetkellä närästelyä ei juurikaan ole ja Rimadyl-kuurin päättymisestä on jo aikaa.
Närästyksen aiheuttaja on jäänyt epäselväksi. Mahdollisia syitä on useita. Ruokintaan on kiinnitetty huomiota, mutta siitä ei ole vielä löytynyt selittävää tekijää. Jokin lääkkeessä oleva makuainekin voisi aiheuttaa närästystä, eikä sydänlääkkeitä voi antamattakaan jättää. Sapessa näkyi sakkaa viime syyskuun ultrassa, muttei niin paljon, että sen pitäisi oireita aiheuttaa. Mahanportin sulkijalihas ei ultran aikana sulkeutunut, mutta se on ennemmin seuraus kuin syy. Stressi on pari kertaa laukaissut normaalia pahemman närästelyn, ja samoin se laukaisi joskus ripulin silloin, kun Kipillä sitä vielä säännöllisemmin oli. Ja kyseessä on näinä kertoina ollut jokin ihan kiva tapahtuma, josta Kipi on intoillut.
Tähystys ehkä antaisi vastauksia, mutta se ei ole ihan ensimmäinen vaihtoehto, koska Kipillä on jo ikää ja anestesiariski on hieman kohonnut sydänsairauden takia. Ja yleisimmin oireilu on myös ollut lievää, harvakseltaan tulevaa ja sekunneissa ohimenevää eikä ole haitannut arkea.
Tätä tämä koirien kanssa on, usein saa ihmetellä ja arvailla. Kaiken koetun jälkeen huomaan erilaiset oireet ja poikkeavan käytöksen herkästi, mutta en todellakaan aina tiedä mistä ne johtuvat. Eivät tiedä aina lääkäritkään. En sentään mitenkään sataprosenttisen varmasti aina oireitakaan huomaa. Jotkin niistä tulevat niin hiipimällä, ettei niitä heti tajua. Joitain voi luulla viattomiksi jutuiksi ja sitten taas oikeasti viattomia oireita merkiksi jostain ongelmasta.
Se vähän jänskättää, että päästäänkö koko ajan normaalisti lenkkeilemään ja retkeilemään kesän aikana. Kipi saa tietenkin itse aina määrittää sen, pystyykö ja haluaako tehdä pidempiä lenkkejä. Retkelle on sikäli aina helppo mennä, että rannalla voi meidän vakiretkipaikalla kyllä hengailla, vaikka pidemmät lenkit eivät onnistuisi. Rannalle on vain neljän minuutin kävelymatka parkkipaikalta. Siellä on kiva tarkkailla luontoa ja viettää aikaa. Hienosti on Kipi kuitenkin viime aikoina halunnut ja jaksanut mennä reitillekin ja on muutenkin lenkkeillyt reippaasti.
 |
| Reitillä |
Suunnitteilla on retkeillä jatkossa taas välillä muuallakin, mutta vakiretkipaikka pysyy samana. Se on meille molemmille rakas, onhan se myös entinen pitkäaikainen kotipaikkamme, ja siellä toteutuu moni meille tärkeä asia. Siellä on rauhallisempaa kuin muilla ulkoilualueilla. On paljon taukopaikkoja, joissa voi syödä eväät mukavasti pöydän ääressä ja joissa Kipi saa hyvin levättyä. Löytyy reitti, joka on Kipille sopivan mittainen ja minulle sopivan ihmisvapaa. Viime retkillä ei ole ketään tullut vastaan, ja keskimääräinen saldo on 0-2 vastaantulijaa. Yleisin vastaantulija on entinen naapuri, jota on ihan kiva nähdä.
Uimajärven viereinen alue tunnetaan nimellä Paratiisi, ja tunnetusti paratiisissa on myös käärme. Järveltä oli kolmen hengen seurue juuri poistumassa hiekkarannalta, joten jäin uittamaan Kipiä siihen viereen vähän matkan päähän. Yksi seurueen jäsen sitten tuli varoittamaan minua, että järvessä oli ollut käärme uimassa. Todennäköisesti rantakäärme, mutta voivathan nekin purra. Uidessa vastaan tuleva käärme on jotenkin aika puistattava ajatus muutenkin. Pidin silmät auki, mutta käärme ei siihen meidän kohdalle tullut. En ole itse koskaan tuolla järvellä tai sen välittömässä läheisyydessä käärmeitä nähnyt, mutta muuten kyllä kyitä eri kohdissa meidän reittejä alueella. Ei niitäkään usein kyllä osu näkemään, mutta siellä ne jossain aina ovat, usein kasvillisuuden suojassa.
Viime viikolla rannalla ollessamme ja lintuja kuunnellessani latasin hetken mielijohteesta kännykkään sovelluksen, jonka avulla voi äänittää lintuja ja selvittää, että keitä he oikein ovat. En tunnista kuin murto-osan itse. Ja mielenkiintoinen maailma siitä aukenikin, kun selvisi, mitä kaikkia lajeja läsnä oli. Sen retken aikana sovellus tunnisti 23 lajia, joiden lisäksi itse havaitsin muutaman muun. Kaikki sovelluksen tunnistukset eivät toki ole satavarmoja. Hauska juttu tuossa on, että sovellusta käyttämällä voi samalla hyödyttää tiedettä.
Seuraavilla käynneillä löytyi joitain uusiakin lajeja entisten jatkoksi. On ollut lehtokerttu ja muita kerttuja, kuusitiainen, nummikirvinen, huuhkaja, kurki, peippo, viherpeippo, sinitiainen, laulujoutsen, lehtopöllö, kuhankeittäjä, useampi kyyhkylaji ja vaikka mitä.
Kanadanhanhia tuolla myös on, ja nyt niillä on kaksi poikuetta. Toisen poikueen varttumista olen saanut seurata jo jonkin aikaa, mutta toinen poikue ilmaantui rannalle vasta vähän aikaa sitten ja poikaset ovat ihan pieniä untuvikkoja vielä. Emot ovat kovin varuillaan, joten pysymme sellaisella etäisyydellä, ettemme hätyytä lintuja karkuun.
Viime reissulla reittimme ristesi aikuisten hanhien kanssa, jotka sitten peräkanaa marssivat siitä rantaan päin meidät havaittuaan. Kipi suhtautuu yleensä lintuihin ja muihin eläimiin täysin välinpitämättömästi, mutta nyt hänen sisäinen paimenkoiransa heräsi sen verran, että hän jäi katsomaan hanhien marssia.
Samalla reissulla seurasin, miten sinitiaiset lentelivät puunkoloon ruokkimaan poikasia, ja kävi yksi poikasista roikkumassa siinä suuaukollakin. Järvellä oli vähän kahakkaa lintujen kesken ja läheisellä pellolla juoksi kaksi peuraa kuin henkensä edestä pakoon, vaikkei niitä ajanut kukaan takaa. Mitä lie säikähtäneet, myöhemmin ne jatkoivat laukkaa vielä kaukaisemmallakin pellolla.
Haluaisin tosi paljon mennä välillä pitkille reiteille tai jonnekin metsään samoilemaan oikein pitkän lenkin, mutta Kipin kanssa ei ihan uskalla. Harmi kun mistään ei saa vuokrata koiraa retkiseuraksi! Ilman koiraa on tylsää lähteä. Ei tietenkään olisi kiva myöskään jättää Kipiä yksin kotiin.
Kun Vinski vielä eli eikä sen kanssa enää voinut tehdä pitkiä lenkkejä, niin lähdin joskus yksin pitkälle lenkille jonnekin luontoon. Kipi sai myös jäädä kotiin Vinskin seuraksi. Ihan tyhmältä ja orvoltahan se tuntui ilman koiria ulkoilla. Se oli luonnotonta, jotain hyvin oleellista tuntui koko ajan puuttuvan ja kokemus jäi vajaaksi.
Omille reissuille silloin taannoin en koskaan ottanut eväitä mukaan, vain pelkän vesipullon. Koirat olisivat heti huomanneet, että alan tehdä eväitä, ja olisivat hinkuneet vimmaisesti mukaan. Jos jatkossa joskus päätän lähteä ilman Kipiä retkelle, niin täytyy kyllä tarkkaan miettiä miten eväät saa mukaan Kipin huomaamatta. Luultavasti ne joutuu hakemaan matkan varrelta kaupasta.😀 Viimeksikin Kipi huomasi retkivalmistelut heti siinä vaiheessa, kun tyyliin vasta kävelin kahvinkeittimen luokse ja avasin jääkaapin oven. Sitten se taas sieppasi pehmolelun suuhunsa ja juoksi sitä vimmaisesti riepottaen ja viskellen ympäri kämppää ja välillä hyppeli, silmät loistaen ja täynnä odotusta. Ja jatkoi intoilua siihen asti, kunnes viimein lähdettiin.
On tosi sääli, ettei Kipin kanssa voi enää lähteä oikeasti pitkiä lenkkejä kiertämään. Mutta samalla saa olla kiitollinen siitä, että se on näin pitkään pärjännyt ja saanut elää täyttä elämää. Kipin tausta huomioiden voisi olla paljon huonomminkin.
