Alkuvuosi

Ensimmäisenä välipäivänä joulun jälkeen Kipi oli ripulilla ja Vinskikin hieman löysällä. Koska syynä eivät voineet olla jouluherkut (ne eivät olleet syöneet mitään poikkeavaa eivätkä muutenkaan ole erityisen herkkämahaisia), niin aloitin samana päivänä oletetun Giardian häätämisen. 

Pojilla oli ollut hetkittäistä löysyyttä jo loppusyksystä asti. Osasin epäillä Giardiaa heti, koska oireet vastasivat edellisen syksyn oireilua. Saimme eläinlääkäriltä Trikozolia Kipille häätöä varten, koska se ei voi syödä Axiluria. Sitten heti sen jälkeen kävikin niin, että oireilu laantui yllättävän pitkäksi ajaksi Kipiltä kokonaan, ja Vinskinkin oireilu oli hyvin lievää. Aloin arpoa, että oliko kyse kuitenkin muusta tai oliko koirien oma immuunipuolustus saamassa Giardian kuriin ja olisiko häätö järkevää Vinskiä ajatellen, kun kaikki ylimääräinen lääkitys kuormittaa elimistöä.

Välipäivänä lopetin arpomisen, koska oireilu kuitenkin näköjään aina jossain vaiheessa palasi, ja koirien painokin näytti olevan laskusuunnassa. Kipi oli ennen oireilun alkamista päässyt takaisin normaalipainoonsa, eikä ollut syytä taas päästää sitä ylilaihaksi - mikä viime kerralla johti lihotuskuuriin, joka epähuomiossa meni vähän liiankin pitkälle. 

Ja kuormittaa oireileva Giardiakin elimistöä, joten ei sen ole syytä antaa jyllätä vapaasti. Vaikka nykyäänhän Giardian katsotaan jopa kuuluvan koiran normaaliflooraan eikä sitä oireettomana edes tarvitse nykykäsityksen mukaan häätää. Mutta nämä nyt kuitenkin oireilivat.

Niinpä aloitin Kipille reilun viikon mittaisen Trikozol-kuurin ja Vinskille viiden päivän Axilur-kuurin. Kun Vinskin kuurissa oli viimeinen päivä, niin koitti taas tuo niin hauska pesurumba. Vietin siis uudenvuodenaattoa pesemällä koirat ja niiden petivaatteet. Pesin ja/tai vaihdoin myös matot. Siivosin kämpän. Pesin koirien hihnat, pannan ja valjaat. Kannattaisi varmaan tehdä se muutenkin vähän useammin kuin vain Giardiaa häätäessä, sen verran pitkään oli huuhteluvesikin mustaa... Pesuun joutuivat koirien vaatteetkin. Nää on näitä koiranomistajan tähtihetkiä tällaiset.

Siinä pestessä ja siivotessa mietin, että riittääkö tämä varmasti häätöön. Vai onko se sittenkin jo liioittelua. Mistä minä sen tietäisin, tein vain ohjeiden mukaan. 

Onneksi koirien vaatteita on sen verran vuosien mittaan kertynyt, ettei niiden tarvinnut lähteä ulos kovaan pakkaseen ilman vaatteita, vaikka jokapäiväisessä käytössä olevat takit olivat narulla märkinä, vaan ylle löytyi kaapin perältä toiset talvitakit. Samoin löytyi hihnoja ja pantoja pestyjen tilalle. Kuumassa ei koirien vaatteita voinut pesuohjeiden mukaan pestä, joten mistä minä sitäkään tiedän, jos Giardia jäi niihin vielä pesun jälkeen juhlimaan. Etenkään Back on Trackien kanssa ei uskalla sitäkään riskiä ottaa, että liian kuumassa peseminen tuhoaa niiden ominaisuudet.

Häätö sujui hyvin, kummallekaan koiralle ei tullut kuureistaan mitään ongelmia. Kuurin toisena päivänä kyllä ryhdyin jo miettimään, että pitääkö kuuri muusta syystä johtuen keskeyttää Vinskin osalta. Sillä oli vähän apeampi päivä ja se liikkui ulkona vähän epäpuhtaasti ja pää alhaalla. Annoin sille Paramaxin ja mietin kannattaako Axiluria enää jatkaa, Paramaxin aiheuttama kuormitus huomioiden. 

Eläinlääkäri kuitenkin näytti vihreää valoa häädön jatkamiselle, joten niin tehtiin. Vaihdoin hänen kanssaan myös ajatuksia siitä, millä kriteereillä eutanasia on Vinskin kohdalla aikanaan ajankohtainen, kun tuo notkahdus sai mielen taas vähän synkäksi. Aika samoilla linjoilla olimme. Mitään akuuttia hätää ei kuitenkaan ollut tuosta notkahduksesta huolimatta, mutta tulevaa ajatellen oli hyvä näitä käydä läpi. 

Paramaxin jälkeen Vinskin mieliala ja liikkeet paranivat heti. Se on nyt yhteensä saanut Paramaxia kolmesti, ja apu on joka kerta ollut nopea ja oireet pysyneet sen jälkeen pitkään poissa. Jatkossakin sitä annetaan tarpeen vaatiessa, vaikka se maksaa kuormittaakin.

Kovien pakkasten takia hirvitti, että Vinskin vointi ja liikkuminen menevät sen takia takapakkia. Vaan sepä onkin ollut näihin päiviin asti iloinen ja hyvin liikkuva tuon yhden päivän notkahduksen jälkeen. Liukkaus on sille yksiselitteisesti paha juttu, mutta pakkanen ei näköjään ole. 

On ollut ihanaa seurata poikien pakkasulkoilua. Kaikkein kovimmilla pakkasilla lyhensimme hieman lenkkejä, mutta muuten teimme normilenkkejä, kaikki yhdessä. En hirveästi uskonut, että tällaiseen tilanteeseen vielä pääsisimme, mutta ei näitä koskaan kunnolla ennakoida voi. 

On todella lämmittänyt mieltä, kun Kipi ja Vinski ovat pari kertaa intoutuneet hetken juoksemaan rinnakkain ja ottamaan iloista kontaktia toisiinsa ohikiitävän hetken ajaksi. Ne eivät ole tehneet tuota aikoihin, eivätkä ole vuosiin enää leikkineet keskenään. Vinski on joskus juossut muutenkin yllättävän kovaa ja pukitellut kuin varsa ja ollut muutenkin leikkisä. 

Viime päivinä onkin taas ollut liukasta, joten lenkkeily on taas ollut haastavampaa. Annoin valjaat vaihteeksi Vinskin käyttöön, jotta voin tarvittaessa tukea sitä niistä pahimmissa kohdissa. Kyllä noille Draaman perintövaljaille sittenkin tuli käyttöä, Kipin ajoittainen säntäily ja vetäminen eivät niiden ansiosta kuormita sen niskaa, ja nyt Vinskin liukkaan kelin ulkoilut ovat vähän turvallisempia. Kestävät valjaat ovat olleet kyllä, kun ovat olleet päivittäisessä käytössä jo seitsemän ja puoli vuotta, lukuun ottamatta lyhyttä taukoa Draaman poismenon jälkeen. On tuolla kaapissa parit muutkin valjaat, mutta ne eivät ole läheskään yhtä hyviä, joten niitä ei juuri tule käytettyä.

Toissa päivänä Vinskillä oli yksi vähän alavireisempi lenkki pitkästä aikaa, mutta seuraava lenkki sujui taas iloisesti ja energisesti. Eilen sama toistui. Valmistauduin jo antamaan sille Paramaxia, mutta lykkäsin vielä asiaa, kun tilanne meni niin pian ohi. Gabapentiini menee koko ajan. 

Ei ole mikään ihme, että tuo inhottava keli alkaa vaikuttaa Vinskiin. Lenkit joutuu nyt tekemään kovalla ja liukkaalla alustalla, eikä Vinskiä voi pitää paljon edes vapaana. Kehoon tulee väkisinkin jännityksiä. Eikä liukkaudelle näy sääennusteessa loppua, ennemminkin se on vain pahenemaan päin. 😟 Tänään lämpötila meni plussan puolelle, ja keli huononee koko ajan. Tulee ikävä menneitä pakkaslenkkejä, kun jalkojen alla narskui pakkaslumi, eivätkä reitit olleet niin kovapintaisia ja liukkaita.

Auton kanssa kävi huonosti. Ensimmäisenä välipäivänä soitin heti autokorjaamoon, jonne se oli aatonaattona hinattu, että alkaisivat etsiä vikaa heti kun ehtivät. Vaan eihän se ollut auki koko korjaamo ennen kuin vasta vuoden vaihtumisen jälkeen. En ollut osannut varautua siihen, että joutuisin odottamaan puolitoista viikkoa ennen kuin kukaan edes menee sinne töihin. 

Uudenvuoden jälkeen sitten autoa vähitellen alettiin tutkia. Se esitti ihan pyhäkoululaista, ei antanut yhtään vikakoodia eikä muutakaan vikaa löytynyt. Kunnes sitten löytyi viallinen käynnistyspuola, joka vaihdettiin, mutta ei auto silti startannut. Lisää tutkittiin taas, mutta mitään ei löytynyt. Hyviä vaihtoehtoja ei enää ollut jäljellä, joten lähetin auton romikselle ja hain tilalle toisen. Kiire kun oli, niin autoksi valikoitui naurettavan pieni tapaus, mutta muut kriteerit menivät nyt edelle.

Kaikenlaista tuli taas koettua, kun olin kaksi ja puoli viikkoa autoton. Voisin olla vaikka kokonaan ilman autoa, jos se onnistuisi edes vähän paremmin. Mutta asioita jäi kokonaan hoitamatta, kun eri palvelut ovat niin hujan hajan eri suunnilla, ettei ole mahdollista kaikkiin julkisilla mennä. Jouluna en päässyt käymään sukulaisten luona. Useisiin paikkoihin kaupungin sisällä joutuu täältä menemään 2-3 bussilla ja usein kävelemään osan matkaa, joten pitäisi olla rautainen paikallistuntemus, jota minulla ei ole, ja hurjasti ylimääräistä aikaa. 

Onneksi koirille ei sattunut mitään, koska niiden kanssa julkisilla ei käytännössä pääse minnekään. Siinäkin harvinaisessa tilanteessa, että jonnekin teoriassa pääsisi julkisilla, niin se on kuitenkin äärimmäisen hankalaa ja vie julmetun kauan aikaa. Enkä enää voi kuvitella etenkään Vinskiä bussin kyytiin, koska se olisi vanhuskoiralle paitsi hyvin stressaavaa ja haastavaa, niin koettelisi myös sen tasapainoa, joka ei aivan entisellään ole. No taksit ovat olemassa toki myös, mutta en yhtään tiedä miten helppoa nykypäivänä on saada luotettava taksi, joka ottaa koirat kyytiin ja on käytettävissä juuri silloin kun tarve on. Ja minnekään osteopaatille ei kyllä taksilla mentäisi, sen verran sinne on matkaa.

Kerran seisoin lähes puoli tuntia 20 asteen pakkasessa odottamassa bussia, joka ei koskaan tullut. Katsoin myös monttu auki bussia, joka ajoi viittoilusta huolimatta pysähtymättä ohi valot vilkkuen, mutta huomasin sitten, että näytössä luki "täynnä". Yhden bussin päästin ohi siksi, ettei sen numero ollut näkyvissä, mutta sen ajaessa ohi huomasin, että siinä luki oikean paikan nimi.

Onneksi Kennelrehun autolle pääsi bussilla, joten sain koirille ruokaa haettua, mutta bussilla sain kuljetettua vain kymmenen kilon laatikon, jolla ei pitkälle pötkitty. Aikaa kului hakureissuun moninkertaisesti se mikä autolla. 

Vähän heppoiselta talviautolta tuo pikkuauto vaikuttaa, enkä ole tottunut siihenkään, kun koko auto tuntuu loppuvan kesken takapenkkien jälkeen. Entistä autoa on tullut ikävä. Ainahan tuon onneksi voi vaihtaa, jos se ei ala tuntua omalta. 

Uudenvuodenaattona lenkillä ennen pesurumbaa

Muutama päivä sitten Kipi yllättäen teki taas ripulia, vaikka sen uloste oli siihen asti ollut häädön jälkeen kiinteää. Syitä saa arvailla. Joko a) häätö ei ole onnistunut tai b) suolisto vielä vähän oikuttelee Giardian jäljiltä tai c) kyse on jostain ihan muusta. Varuiksi Kipi taitaa saada vielä matolääkkeen, jotain muuta kuin Axiluria. Tarvittaessa sitten tutkitaan asiaa lisää. 

Kyllä noista kahdesta kaikenlaista pienempää ja isompaa huolta usein on, mutta on ihan parasta, että ne vielä ovat täällä jakamassa arjen kanssani. Harrastuksissa ne ehkä osittain vähän reputtivat, mutta koiran paikan ne täyttivät alusta asti täysillä. Hassut ja hauskat pojat. Tärkeitä juuri tuollaisina kuin ovat.

Olisipa Draamakin vielä täällä, sen ja Kipin olisi kuulunut saada viettää seniorivuodet yhdessä. Ne sopivat aina niin hyvin yhteen, ja niillä oli ikäeroa vain kahdeksan kuukautta. Nyt Kipin osana on jäädä yksin sitten kun Vinskistä aika jättää. Pitääköhän minun hankkia jostain sitten lainakoira sen kaveriksi?

Hetkeksi hyppäsimme polun sivuun lunta ihmettelemään

Tänään oli vähemmän idyllinen lenkkeilykeli