Kevättä

Kesäaika alkoi, ja sitä seuraavana päivänä olikin sitten näin hehkeä sää. 

Olemme kyläilleet ja saaneet vastavuoroisesti vieraita. Eräät olivat hyvin onnellisia. Raukat joutuvat liikaa tuijottamaan vain emännän naamaa.

Kevään alkamisella oli minuun vähän yllättäviä vaikutuksia. Aloin miettiä, että pitäisikö vaikka treenata vähän rally-tokoa. Niinpä Kipi sitten sai rallatella pitkästä aikaa. Kovasti innoissaan se oli. Taannoin hylkäsin rallyn sen kanssa tavoitteellisena lajina, kun selvisi, että sen spondyloosi oli levinnyt. Laji kuitenkin vaatii hyvää takapään käyttöä ja siinä tulee tiukkoja käännöksiä ja pyörähdyksiä. Sinänsä Kipi voi tätä lajia tehdä, kunhan määrä pidetään kohtuullisena ja mietitään mitä tehdään. Ei sillä meidän pikku treeneissä ole ollut mitään ongelmia alo-liikkeissä, hyvin on kroppa taipunut niihin.

En enää edes muistanut, mitä kaikkia liikkeitä siellä alo-luokassa olikaan. Ihan piti netistä kurkata. Silti en muistanut kaikkea. Miten se 270 asteen käännös tehtiinkään? Tai spiraali? Tajusin, miten vieraantunut siitä maailmasta jo olin, vaikka vasta neljä vuotta sitten olin Draaman kanssa rallykokeissa. Kipin kanssa tuskin kokeisiin asti menen, ja asioista selvää ottamista se kyllä vaatisi, kun päänsisäinen kovalevy oli entiset tiedot hävittänyt. Pitiköhän rallykokeissa edustaa jotain seuraa vai riittikö rotuyhdistyksen jäsenyys vai tarvitsiko kuulua yhtään mihinkään? Ei aavistustakaan. Mihinkään seuraan en enää kuulu, enkä kyllä parin kokeen takia välittäisi liittyäkään. Ja ei kai Palveluskoiraliitolle tarvinnut maksaa muuta kuin se kirottu lisenssi? 

Oli vähän pysäyttävää tajuta, miten paljon ehtii unohtaa, kun ei ole hetkeen ollut missään tekemisissä tuon maailman kanssa. En ehkä edes haluaisi palata takaisin vain hetkeksi sekoittamaan päätäni, kun sitten taas joutuisin heti sen maailman jättämään. Ikänsä puolesta Kipi hyvin voisi kehässä käydä pyörähtämässä, Jippo oli samanikäinen korkatessaan tokossa EVL-luokan. 

Draamalla käytettyjä käskysanoja en vielä ollut unohtanut, vaan sujuvasti yritin saada Kipin seisahtamaan samalla käskyllä, mutta eihän sille sana "top" mitään merkinnyt. Vinskilläkin kokeilin rallya kerran ihan lyhyesti, mutta siihen se saa jäädäkin. Ei sen vanha ja selkävaivainen kroppa enää niin hyvin kaikkeen taivu, ja lisäksi se ei enää kuule käskyjä kunnolla. Ehkä tämä muutenkin oli minulle joku hetkellinen mielenhäiriö, ja jatkossa rally saa taas jäädä unholaan ja harrastamme vain satunnaista noseworkia, ja lisäksi yritämme muistaa mennä jäljestämäänkin joskus.

Kipi on nyt 11 päivää vanhempi kuin Draama oli kuollessaan, ja Vinski tietenkin on jo muutamalla vuodella ylittänyt sen iän. On haikeaa ajatella, että Draamalla olisi ikänsä puolesta vielä voinut olla tämäkin kevät ja monta sen jälkeenkin, vielä monen monta metsäretkeä, uintireissua, lumessa peuhaamista, leikkihetkeä, treenihetkeä, kaikkea mitä se rakasti tehdä. Mutta mikä tärkeintä, niin eläessään se sai tehdä juuri näitä asioita.

Draama on yhä mielessäni läsnä monissa tilanteissa, vaikkei ole enää fyysisesti täällä. Ohitamme sen lempipaikan joen varrella lähes joka päivä lenkeillämme, ja etsimättä se tulee silloin aina mieleen. Enää vain emme kaarra sen lempipaikalle ja pysähdy siihen katselemaan jokea, mistä se aina oli niin haltioissaan. Minäkin nautin sitä ja jokea katsellessani. Koirat ovat hyviä opettamaan pieniä mutta niin tärkeitä iloja. Pojilla on omat lempijuttunsa niilläkin.

Olimme poikien kanssa vuoden ensimmäisellä retkellä kaksi päivää sitten. Suuntasimme entisille kotikulmillemme. Pojat tietävät aina heti, ettemme ole lähdössä tavalliselle lenkille vaan retkelle, kun näkevät minun tekevän eväitä, eivätkä meinaa nahoissaan pysyä. Sitten kun pakkaan reppua, niin ne repeilevät lisää.

Sää oli lämmin ja aurinkoinen. Meidän vakilenkki oli jo melkein kokonaan sulanut, vain pienellä matkalla oli lunta ja jäätä. Järvi oli ihmeekseni jo sula, vaikka matkalla muut järvet olivat vielä jäässä. Ilma oli täynnä linnunlaulua, liikenteen melua ei kuulunut eikä ihmisiä tullut vastaan (pari hassua näimme ainoastaan taukopaikalla ja parkkipaikalla ohimennen). Ihan kuin olisi lomalla maailmasta ollut. Ihan parasta. 

Eilen oli retken jälkeinen lepopäivä ja kevyemmät lenkit, mutta tänään lähdimme metsään nauttimaan ihanasta kevätsäästä. Ei se varsinaisesti retki ollut, kun ei ollut eväitä mukana.😀 Päätin mennä paikkaan, jossa emme olleet metsää sen tarkemmin tutkineet aiemmin, mutta olimme kyllä treenanneet joskus siinä ihan vieressä. Vähänkö yllätyin, kun päädyimme hetken päästä lenkillämme tutun järven rannalle, mutta vastarannalle, jossa en koskaan ennen ollut käynyt. Miten siistiä oppia koko ajan uutta kotikaupungista ja löytää uusia paikkoja. Maasto oli paikoin vähän vaikeakulkuista ja korkeuserot olivat suuria, mutta tosi hyvää metsäjumppaa tuollainen hidas metsäkävely meille kaikille oli. Paikoin siellä oli vielä yllättävän paljon lunta.

Säätämistä

No ollaan me jotain treenattukin, vaikka vähän epämääräistä on meno usein ollut. Seuran rallytreeneistä ollaan oltu useammin poissa kuin läsnä, vaikka kuvittelin ravaavani treeneissä hyvinkin tiiviisti. Mutta niin muuttuivat suunnitelmat. Kaikki koirat ovat päässeet tekemään rataa, ja on se aika räpeltämistä ohjaajan osalta ollut, kun ei ole tuntumaa ratatreeniin eikä kaikkiin ylempien luokkien kyltteihin. Kerran radalla oli mukana myös hyppyeste ja putki. Draama suoritti ne varsin kivasti, ei varastanut tai kuumentunut. Seuraavissa treeneissä siltä sitten karkasi mopo käsistä ihan peruskylteillä... Kipi muisti putken, vaikka ollaan sitä otettu vain kerran pari joskus kauan sitten. En ole ihan varma, olenko opettanut Vinskille putkea ollenkaan, mutta ei se sinne ainakaan osannut mennä, hyppäsi yli :D

Seuran tokotreeneissä ollaan myös käyty harvakseltaan, ja toissa viikolla treenit jo päättyivätkin. Ulkopuolisiakin kouluttajia on seurassa vieraillut. Viime kuussa Mari Leiviskä kävi kouluttamassa, ja olin ilmoittanut Draaman koulutukseen silloin, kun sen vointi vielä oli parempi. Ei oikein ollut fiilistä lähteä tilanteen huononemisen takia, mutta kovasti Draama taas nautti, joten hyvä kun mentiin. Olin etukäteen kuvitellut seuraavani tiiviisti myös muiden koirakoiden koulutusta ja tekeväni muistiinpanoja, mutta siihen ei enää kiinnostus riittänyt. Kun mielen täyttää vain huoli koiran voinnista, niin eivät toko-opinnot silloin ole päällimmäisenä mielessä. Ja kun ei tiedä, pääseekö enää ikinä yhteenkään tokokokeeseen, niin mihin sitä lisäoppia edes tarvitsee. Tai mitä väliä koko tokolla muutenkaan on, kun kaikkein eniten haluaisin vain terveen koiran.

Kaikesta huolimatta tunnari, tuo meidän ikuisuusprojekti, on sellainen liike, joka olisi kiva saada parempaan kuosiin, vaikka sitten vain höntsäilymielessä. Niinpä meidän treeniaiheena Marin koulutuksessa oli tunnari, ja hetki katsottiin myös kaukokäskyjä. Näytin ensin miten Draama tekee tunnaria, ja sehän auliisti esitteli tyypilliset virheensä, vaikka oli keittiötreeneissä hiljattain tehnyt oikein kelpo suorituksia. Mutta nyt näpsi vääriä ja ote tunnarista oli huono. Kyllähän se tunnarin osaa, kuten Marikin totesi, mutta on kiihkeä ja vähän malttamaton, jos ei heti bongaa omaa. Neuvoksi saimme piilottaa oman ja jättää väärät näkyville, jolloin Draaman on pakko keskittyä. Ja tätä pitäisi tehdä mieluiten liikkuroituna. Erikseen sitten haistelutreeniä kapuloiden vierestä niin, että heittelen nameja ja lähetän suoraan siitä etsimään omaa. Jos Draama tuo väärän, niin se kannattaa laittaa hetkeksi huilimaan eikä päästää heti jatkamaan, jotta se paremmin tajuaisi virheen.

Viime viikolla oli sitten Oilin koulutus. Draaman vointikin oli tällä välin kääntynyt parempaan, joten fiilis oli parempi, ja jäin myös seuraamaan muiden koulutuksia, vaikken muistiinpanoja viitsinytkään tehdä. Treeniaiheena meillä oli noutoesineen pito. Sain noottia siitä, etten ole riittävän mustavalkoinen. Jep, seilaan paljon harmaalla alueella ja tiedostan sen itsekin. On myös aika haastavaa poimia oikea hetki palkkaamiseen, kun Draama on niin pirun nopea käänteissään - juuri kun aion palkata sen hyvästä pidosta, niin se jo mälvääkin kapulaa.

Viime kuussa oltiin myös Nuuhkujen nosework-treeneissä. Satoi koko ajan reippaasti, eikä osallistujia sitten ollut hajujen piilottajien ja meidän lisäksi kuin yksi. Kun itse on jo pk-aikoina tottunut siihen, että joka säässä voi ja ehdottomasti kannattaa treenata, niin mielellään halusin kokeilla noseakin sateessa. Muistan kyllä elävästi, miten jälkivetäjänä ollessani alkoivat kännykkä ja sähköposti sadepäivänä laulaa, kun osallistujat kilvan peruivat tuloaan, kun ihan just silloin iski flunssa päälle tai muistui mieleen taloyhtiön kokous :D

Treenissä kävi hassusti niin, että Draama teki melkein heti ilmaisun, mutta hajun piilottaja sanoi, ettei siinä ollut hajua, eikä uskonut muutenkaan näpelöineensä sitä kohtaa, että siinä voisi edes vahingossa hajua olla. Olin ymmälläni, koska Draama ei yleensä tee valeilmaisuja. Olin jo sanonut palkkasanan, joten myös palkkasin sen, mutta tavallista laimeammin, kun se kerran oli valeilmaisu. Hetken Draama sen jälkeen etsi huonommin ja myös ohitti yhden hajun. Ja myöhemmin kävikin ilmi, että ensimmäisellä löydöllä sittenkin ihan oikeasti oli haju, piilottaja oli itse erehtynyt asiasta. Voihan harmi, kun Draama ei saanut ansaitsemaansa kunnollista palkkaa. Aina pitäisi luottaa koiraan! Etenkin, jos se ei yleensä valeilmaisuja tee.

Lopputreeni Draamalta meni hyvin, ja eukalyptuksen lisäksi etsimme myös laakerinlehteä. Myös pojat pääsivät hommiin, ja onnistuivat nekin ihan mukavasti, vaikka ensimmäiset hajut seinustalla tuottivatkin hankaluuksia, mutta vaikeita ne jostain syystä olivat kaikille koirille.

Viime viikolla treenattiin nosea Minnan kanssa kovassa tuulessa. Kuvittelimme, että tuuli jotenkin vaikeuttaisi treeniä, mutta vielä mitä, kaikki koirat löysivät hajut hyvin eikä tuuli vaikeuttanut työskentelyä.

Arkea on edelleen tahdittanut Draaman sairaus. Toukokuisen eläinlääkärikäynnin jälkeen oli alkuun erilaisia lääkityksiä ja uusia lisäyksiä ruokavalioon. Yhdestä lääkkeestä Draama ilmeisesti sai kuurin alussa pahan närästyskohtauksenkin. Oltiin hiljattain menty nukkumaan, kun Draama äkkiä kipusi sänkyyni turvaa hakemaan kohtauksen yllätettyä, ja päädyin lohduttamaan surkeaa koiraa ja valvomaan taas yhden yön. Annoin Draamalle Pepcidin ja vähän ruokaa, ja jonkin ajan kuluttua kohtaus helpotti, mutta uni ei oikein tullut kummallekaan.

Epäilyttävä lääke jätettiin pois, eikä uusia kohtauksia sen jälkeen ole tullut. Pientä närästelyä on kyllä välillä ollut. Aika varpaillaan sitä noin veemäisen vaivan kanssa saa koko ajan elää. Lenkeilläkin on saanut jännittää, miten Draama kulkee mukana, kun se yhdessä vaiheessa saattoi olla perässä vedettävä huomattavan osan lenkkiä. Kipin kanssa se ei pitkään aikaan halunnut leikkiä ollenkaan. Kontrasti elämäniloa ja energiaa joka käänteessä pursuaviin poikiin oli huomattava.

Lenkkeily on ollut vähän tylsää, kun ei olla voitu tehdä pitkiä lenkkejä, mutta ollaan sitten tehty muutama lyhyempi päivän mittaan. Pojat olisivat kovasti halunneet tehdä pitempiä lenkkejä, ja niin minäkin, mutten ole halunnut jättää Draamaa yksin kotiin stressaamaan.

Tuleehan noita tilanteita aina eteen, kun laumassa on vanha koira, että se ei välttämättä jaksa samoja lenkkejä kuin nuoremmat. Sitä en ole kokenut yhtä ongelmalliseksi kuin nuoren koiran vastaavaa tilannetta. Esimerkiksi Snoopy jäi vanhana oman lenkkinsä jälkeen mielellään sohvalle nukkumaan, kun muut tekivät pitkän lenkin, mutta Draama ei todellakaan halua jäädä yksin kotiin muiden lähtiessä lenkille. Ei Draaman kanssa toki voi ihan hirmu pitkiä retkiä tehdä normaalistikaan kropan takia, mutta ajallisesti kohtuullisen pitkiä kuitenkin joskus voi, kun huolehtii lepotauoista.

Ei kuusivuotiaan bordercollien elämän kuuluisi ihan tuollaista olla. Välillä olenkin miettinyt, että mahtaako Draama näiden vaivojensa kanssa olla kovin pitkäikäinen koira. Riippuu ihan siitä, miten sen suolistosairaus ja rankavaivat käyttäytyvät jatkossa.

Alkukuusta tapahtui käänne parempaan, ja Draama on lenkkeillyt useimmiten reippaasti ja iloisesti ja leikkinyt pitkästä aikaa joka päivä hetken Kipin kanssa. Sisällä se ei vieläkään Kipin leikkipyyntöihin vastaa, vaikka ennen niillä oli tapana aina aamuisin painia vähän keskenään. Lenkkejä ollaan nyt vähän pidennetty, mutta päivä ja hetki kerrallaan katsellaan missä mennään. Notkahduksiakin on ollut.

Muutaman päivän Draama ehti peräti olla dopingvapaa, kun varoajat oli lusittu lääkekuurien jälkeen, mutta viikko sitten tuli taas uusi lääkekuuri, kun eläinlääkäri katsoi antibioottikuurin aiheelliseksi paksusuolen tilanteen kannalta. Pientä takapakkia kun oli taas ulosteen laadussa, mahdollisesti monivitamiinin ja probiootin kokeilun jäljiltä.

Juhannuspäiväksi Pirjon kanssa sovitusta lenkistä tuli varsinaista säätämistä, kun Draama oli aattona lenkillä taas vähän huonompi, vaikkakin yleisilmeeltään ihan iloinen. Mietin, jättäisinkö Draaman kotiin Kipin kanssa, jolloin se olisi rauhallisempi kuin yksin jäädessään, ja voisimme tehdä juuri niin pitkän lenkin kuin huvittaisi. Vinski ja Miio kyllä jaksaisivat. Päätin kuitenkin, että kaikki lähtevät, ja tehdään sitten vähän lyhyempi lenkki. Aikataulukin piti säätää Draaman lääkityksen mukaan, kun se sai lääkkeen aamulla tiettyyn aikaan ja ruoan kanssa. Oi niitä aikoja, kun lenkille pýstyi lähtemään milloin vain ja aamuruoan pystyi vaikka jättämään väliin.

Lenkistä tuli mukava, vaikka pari kertaa Draama pysähtyikin luimistelemaan ja nielaisemaan. Mutta muuten se oli reipas. Tehtiin lenkki rauhallista vauhtia ja pysähdyttiin välillä uittamaan koiria ja syömään eväitä, joten aikaa saatiin mukavasti kulumaan luonnon helmassa. On tämä jo edistystä, sillä pahimpaan aikaan ei tällaista lenkkiä olisi voinut Draaman kanssa tehdä.

Draaman ruokavalio koostuu edelleen kalkkunasta, hirssistä, myskikurpitsasta ja psylliumista. Kokkaamista riittää. B12-vitamiini aloitettiin tabletteina muutama viikko sitten. Monivitamiinia ollaan kokeiltu kahteen otteeseen, mutta se ei ilmeisesti sovi, vaikka onkin sidosaineiltaan parhaasta päästä. Ruokaa annetaan 3-4 kertaa päivässä. Tämä ruoka näyttää sopivan ja myös imeytyvän hyvin, koska Draama sai nopeasti takaisin menettämäänsä painoa.

Seuraavaksi olisi tarkoitus kokeilla hypoallergeenista peura-perunaruokaa märkäversiona, jotta Draama saisi vähän paremmin ravinteita. Kovin vajaalla saannilla on menty jo pitkään, ja sopivia lisäravinteita on usein todella haastavaa löytää tällaisille koirille. Teollisiin ruokiin lisätyt vitamiinit usein siedetään paremmin, sikäli kun löytää sen sopivan teollisen ruoan ensin...

Märkäruoka siksi, että kuivamuona närästää herkemmin. Aluksi märkäruokaa annetaan ruokalusikallinen päivässä, ja jos siitä ei tule oireita, niin määrää lisätään. Hetki pitäisi mennä märkäruoalla, ja sitten voi kokeilla varovasti samaa ruokaa kuivaversiona ja turvotettuna. Jos märkäruokaa syöttää ainoana ruokana, niin kustannukset Draaman kokoiselle koiralle ovat kymmenen euroa päivässä. Tuon hintaisen ruoan syöttäminen ainoana ruokana ja pitkäaikaisesti ei todellakaan ole edes vaihtoehto.

Viime kuun lopussa Draama kävi Piiralla ja oli taas vähän vino. Vatsavaivat vaikuttavat selkeästi kroppaan ja vetävät sen tilttiin nopeammin. Juttelimme taas Piiran kanssa siitä, miten inhottavalla tavalla Draaman vaivat ruokkivat toisiaan. Nyt kärkymme Piiralle peruutusaikaa, tai sitten joudumme menemään muualle, koska syyskuulle varattu seuraava aika on aivan liian pitkän ajan päästä.

Treenihalujaan Draama ei kertaakaan ole kadottanut, aina se on ollut energinen ja onnellinen treeneissä. On aina ihanaa nähdä se sellaisena, vaikka muuten elettäisiin läpi huonompaa jaksoa, ja se arjessa näyttäisi hetkittäin maansa myyneeltä. Draama ehdottomasti myös tarvitsee treeniä huonoinakin aikoina, mutta silloin treenaamme normaaliakin kevyemmin. Oma motivaationi kärsii paljon herkemmin, kun murehdin oireilua, ja olen ihan pohjattoman väsynyt ja stressaantunut tilanteeseen.

Tuntuu epätodelliselta edes ajatella, miten toisenlaista arki olisi, jos olisin näiden koirien kanssa saanut jatkaa sitä mikä minulle joskus oli se koiraharrastuksen juju. Tallaisin jälkiä ja esineruutuja metsään, kävisin tottiskentällä ja leireillä, selaisin koekalenteria, tokoilisin vähän tavoitteellisemmin, kävisimme juuri niin pitkillä lenkeillä ja retkillä kuin huvittaisi.

Viime talvena päätin, että nyt mennään ja tehdään niin kauan kuin voidaan, kun se voi loppua milloin vain. Kolme rallykisaa ehdittiin helmikuussa käydä, ja siihen se sitten loppuikin. Kevään treenikauteen emme kunnolla päässeet käsiksi. Viime kuussa olisi ollut oman seuran rallykisat, jonne olin Draaman hyvissä ajoin ilmoittanut, mutta peruutukseen se tietenkin meni. Viime kuun loppuun olin jo talvella haaveillut tokokoetta, jonne minulla olisi ollut rallykisoista voitettu lahjakorttikin ja jossa oli kivat tuomarit, mutta ei sitten menty sinnekään. Toki osasin jo haaveillessani pelätä, että näin voi käydä.

Mieluummin olisin lopettanut aktiiviharrastamisen koirien kanssa vasta joskus vuosien päästä ja omalla päätöksellä, en olosuhteiden pakottamana. Silloin toivottavasti osaisi luopua hyvillä mielin ja tuntisi, ettei mikään jää kesken. Nyt jää. Koiraharrastukset ovat olleet minulle vähän niin kuin henkinen koti, eikä niiden jättämää tyhjiötä niin vain täytetä muulla.

Ehkä vielä pääsemme Draaman kanssa joskus kokeeseen asti, tai sitten emme. En tiedä, miten pitkään on mielekästä jatkaa puolittaista harrastamista terveydeltään epävakaan koiran kanssa ilman tavoitteita. Kaikkea puuhastelua en toki ole jättämässä, ellen totaalisesti väsähdä tilanteeseen, mutta varsinaista lajiharrastamista ja ryhmätreenejä täytyy punnita tilanteen ja fiilisten mukaan. Ihan vielä en niitä ole jättämässä. Varmaa on vain epävarma, ja tätä se tulee olemaan koko Draaman loppuiän. Pojathan on jo aikaa sitten höntsäilyosastolle siirretty.

Tällainen kortti joskus osui kaupan hyllystä silmään, ja päätyi heti meidän jääkaapin oveen. Niin osuva.

Toukokuussa oli tie reunustettu pumpulilla.

Vinski on meidän ilmeikäs uimamaisteri, joka taitaa myös paikkamakuun lammessa.

Dopingputkessa

Terveysmurheita on taas ollut sen yhden tyypin kanssa, jonka nimi on enne. On ollut usein mielessä vaihtaa sen nimi kyllä. Rauha voisi olla hyvä, tai Tyyne. Jos sitten saisimme elää sellaista tasaisen tylsää arkea, jossa päivät ovat toistensa siskoksia, ja pahin vastoinkäyminen on myöhässä oleva ruoka.

Eräänä helmikuisena päivänä Draama alkoi näyttää siltä, että sillä oli vähän epämukava olo. Ensimmäinen arvaukseni oli, että oireet johtuivat mahasta. Sitten kopeloin Draaman läpi, eikä se aristanut mahaa yhtään. Ainoa mihin se hieman reagoi oli alaselän painelu. Pähkäilin ja punnitsin asiaa aikani, ja sitten päädyin antamaan Draamalle Norocarpin. Ei kivuista pidä joutua kärsimään, jos niitä on. Olimme juuri saaneet paikan rallykisaan maaliskuun alussa, mutta dopingvaroajan takia jouduin perumaan paikan. Ei sitten päästy korkkaamaan avo-luokkaa vielä.

Oireilua oli vielä hieman seuraavina päivinä, mutta Norocarpin lopetin, kun vakuutuin siitä, että selkäongelmista ei ollut kyse. Se on tosiaankin pirullista, kun koiralla on kaksi kroonista vaivaa, eikä aina voi olla varma, kumpaa se oireilee. Voi kun se osaisi itse puhua ja kertoa.

Vähän aikaa kului taas vähemmän dramaattisissa merkeissä. Sain Draamalle uuden paikan rallykisaan myöhemmin maaliskuussa, kun varoaika olisi lusittu. Sitten viime viikon sunnuntaina Draama sai aamulla ja illalla pahat närästyskohtaukset. Oli kamalaa katsoa koiraa, jolla oli todella huono olo, se nieleskeli, oli ahdistunut ja kuolasi. Annoin sille Pepcidin. Onneksi molemmat kohtaukset menivät ohi, mutta kyllä ne säikäyttivät, koska yli vuoteen ei ole närästyslääkkeitä tarvittu. En kyllä edes tiedä, ovatko närästyslääkkeet sitä koskaan ihmeemmin auttaneet. Ihmetytti, että mistä kohtaukset nyt tulivat, kun Draama ei ole aikoihin syönyt mitään muuta kuin sopivaksi testattuja ruokia. Että eivätkö nekään enää sovi vai onko sillä muuten vaan huonompi jakso. Niin tai olihan se ennen närästystä syönyt muutaman päivän Caniusta, että saattoihan sekin olla syynä. Aiemmin se on syönyt Caniusta ongelmitta, mutta nyt lopetin heti sen antamisen.

Ja niinhän siinä kävi, että peruutin jo toistamiseen Draamalta osallistumisen rallykisaan. Nuo humaanipuolen närästyslääkkeet kun käsittääkseni johtavat seitsemän vuorokauden varoaikaan, vaikka ovatkin käsikauppatuotteita, enkä toki voinut olla varma Draaman kisakunnosta muutenkaan. Tiedonhaluisena yritin varmistaa varoajan soittamalla Kennelliittoon, mutta sieltä pyydettiin laittamaan sähköpostia asiasta vastaavalle henkilölle, joka ei juuri sillä hetkellä ollut paikalla. Vastausta ei ole koko viikon aikana kuulunut, joten huonoa palvelua kyllä siltä taholta.

Draaman kakkaa on myös tullut kytättyä tarkkaan vuodenvaihteen ripulin jälkeen. Tilanne vaikutti jo parantuneen, mutta sitten ripulia taas esiintyi kerran pari viikossa. Eläinlääkäri sanoi, ettei siitä tarvitse huolestua. Inupektia ja maitohappobakteereita kehiin vaan. Inupektia ja Gefilusta Draama olikin saanut kuureittain, ja välillä niistä näytti olevan apuakin, sitten vaihdoin Gefiluksen koirien omaan Caniukseen. Vähän ennen närästysepisodia ripuli muuttui lähes jokapäiväiseksi, mutta osa päivän kakasta oli silti kiinteää. Normipäivä meni usein niin, että aamukakka oli pieni ja täysin kiinteä, iltapäivälenkin ensimmäinen kakka jo vähän löysempi, vihertävä ja limaisen näköinen, ja sitten myöhemmin samalla lenkillä tuli läjä ehtaa ripulia.

Tällä viikolla soiteltiin taas eläinlääkärin kanssa, ja nyt hän katsoi Tylosin-kuurin aiheelliseksi, joten nyt sitten Draama on kolmen viikon kuurilla. Toivottavasti kuuri tasapainottaa suoliston tilaa ja tasapaino myös pysyisi parempana kuurin jälkeen. Närästyskohtauksia ei ole enää ollut, ja kakka on ollut kiinteää.

Viime keskiviikkona oltiin myös Piiralla, ja käsittelyyn pääsi nyt koko lauma. Ilahduttavasti kellään ei ollut lukkoja missään. Draamalla oli kireyttä etuosassa. Piira sanoi, ettei saa vaikutelmaa siitä, että kroppaan olisi juurikaan heijastunut ongelmia mahasta. Lievää mahakipua on varmaankin ollut, muttei mitään kramppimaista kipua eikä isoja kuonakertymiä. Siltä tilanne oli itsellekin näyttänyt, oireilu oli sillä tavalla lievää, ja Draama on ilmeisen herkkä näyttämään pienetkin tuntemukset maha/suolistopuolen ongelmissa. Pojilla oli kummallakin vähän jäykkyyttä rintarangassa, mutta käsittelyssä rankaan saatiin taas kivasti liikkuvuuta. Takaosat olivat pysyneet kivassa kunnossa.

Nyt vaan jännätään, että mikä on Draaman tilanne ja vointi kuurin jälkeen. Eihän me tietenkään saatu vieläkään haaveilemaani ehjää harrastuskautta... Mutta pysyisi nyt edes hyvässä kunnossa arkielämää ajatellen. Välillä tämä tilanne edelleenkin väsyttää ja turhauttaa kovasti. Draaman ruokavalioon olen toisaalta kyllä sopeutunut, mutta toisinaan tuntuu, että kohta pimahdan, kun sille ei voi antaa mitään ja joutuu ruokkimaan sen osittain aika huonolla ravinnolla. Eikä voi olla varma edes siitä, että suoliston hyvinvointiin tarkoitetut prebiootit ja probiootit sopivat sille. Suolistovammaisuus vaikuttaa elämään niin kokonaisvaltaisesti, että se on tosi veemäinen vaiva.

Ollaan me Draaman kanssa kyllä pystytty rallya hyvin treenaamaan, sen verran mitä nyt meidän keittiössä pystyy tekemään. Nyt ollaan ainakin kokeiltu kaikkien luokkien liikkeet putkea ja sarjahyppyä lukuun ottamatta läpi, mutta ei me monia niistä todellakaan osata vielä. Vähän on nyt Draamalle tullut sitä, että se saattaa vaihtaa puolta omasta aloitteesta silloin kun ei pitäisi, joten ihan ärsykekontrollissa eivät monet uudet jutut vielä ole. Mutta kivaa on ollut Draaman kanssa uusia juttuja opetella, se on aina vaan niin motivoitunut ja täpäkkä.

Toko on rajoittunut hallitreeneihin ja on siis ollut vähäistä, mutta tunnaria kyllä ollaan tehty kotonakin. Olen edelleen hakenut siihen rauhallista tunnetilaa, ja yritin yhdistää siihen uuden virittelysanankin oikean tunnetilan hakemiseksi, mutta silti kapuloilla esiintyy vieläkin sähläystä, ja Draama saattaa napsia vääriä kapuloita. Hallissa Draama on ihan pokkana tuonutkin vääriä pari kertaa minulle asti. Tämä liike vain on meille hirmu vaikea, vaikka sitä on voinut kropan puolesta treenata säännöllisesti, toisin kuin monia muita. Kokonaisuutena liike silti on edistynyt kammottavista alkuajoista paljonkin, mutta vieläkin tarvitaan paljon hienosäätöä.

Tokossa meillä ei ole varsinaisia tulostavoitteita, mutta tavoitteena on jonain päivänä saada tunnari vielä parempaan kuosiin. Jos joskus vielä kokeeseen pääsee ja saisi tunnarin siellä joskus onnistumaan, niin sepä vasta olisi hienoa. Mutta saa nähdä, kun meidän harrastaminen on tällaista repaleista rämpimistä ollut, että miten käy.

Harmitti, kun jouduin perumaan Draamalta rallykisat, joten jälkimmäisen peruutuksen kohdalla kysyin järjestäjiltä, voinko vaihtaa koiraa. Koska alo-luokkaan vapautui paikka, sain luvan ilmoittaa Vinskin sinne. Vinskin kanssa ollaan treenattu rallya tosi vähän ja kylttejä se on nähnyt vain kerran. Kokeilin alo-liikkeet läpi, ja kyllä se ne kuitenkin osasi, eiväthän ne vaikeita tokotaustalla ole. Muutaman päivän ehdimme ennen kisoja treenatakin.

Eilen Vinski sitten pääsi kisaamaan. Siitä onkin aikaa, kun sen kanssa viimeksi tokokokeessa oltiin. Se luonnollisesti mitattiin yli 50 cm korkeaksi, iso poikahan se on. Tuomari väitti, että lähes 60 senttiä, mutta ei se sentään ihan niin korkea ole...

Rata oli kiva ja aika helppo. Vinskin kanssa on erilaista mennä kuin Draaman, kun sitä pystyy kehumaan ja kannustamaan radan aikana. Se suoritti rataa kivasti, ja loppusuoralle asti kaikki sujui hienosti, vain hihna oli pari kertaa vähän liian lyhyellä ja siitä vähennettiin pisteitä, vaikkei se mielestäni varsinaisesti kiristynyt missään vaiheessa. Sitten tuli kyltti, missä koira tulee eteen ja siirtyy siitä suoraan vasemmalle sivulle istumaan. Vinski päättikin kiertää oikealta puoleltani selän takaa, vaikka se osaa kyllä mennä suoraan vasemmalta sivulle, niin se on aina tehnyt ja on opetettu tekemään. Mutta ilmeisesti sen pää oli mennyt sekaisin, kun oltiin treenattu muissa liikkeissä myös oikealta selän taakse menemistä. Minun taas olisi pitänyt suullisen vihjeen lisäksi antaa sille liioiteltu käsimerkki liikkeeseen, nyt annoin liian pienen. Uusimme liikkeen, ja se olikin ensimmäinen kerta, kun uusin mitään liikettä rallykisassa. Sain sitten kokemuksen siitäkin. Uusinta onnistui muuten, mutta sivulle tullessaan Vinski oli useampaan kertaan käyttänyt takapuoltaan maassa, ja sehän on rallyssa virhe. En sitä itse huomannut, joten asia selvisi vasta arvostelulomakkeesta.

Vähän hämmästyin, kun näin meidän pisteet, jotka olivat 75. Olin odottanut vähän enemmän, enkä tiennyt mistä kaikki pistevähennykset olivat tulleet. Sitten tuli mieleen, että olinkohan taas unohtanut pysähtyä koiran kiertämisen jälkeen. Kierto oli viimeinen liike ja sivulletulo toiseksi viimeinen. Minulla oli epäonnisen sivulletulon jälkeen vähän pasmat sekaisin, joten ehkä olin unohtanut sen pysähdyksen jo toista kertaa koetilanteessa... Ja juuri niinhän siinä oli käynyt, kun arvostelulomaketta pääsin katsomaan.

Tuomari kommentoi kivasti vielä suorituksia kisakirjoja jakaessaan ja sanoi meille, että kivaa tekemistä, ja loppusuoralle asti olisi ollut yli 90 pisteen suoritus. Ehdittiin Vinskin kanssa muutama tunti hengailla melko pienessä hallissa monien koirien ja ihmisten keskellä, ja oli kyllä kiva ja leppoisa tunnelma tällä kertaa koko ajan. Vinskikin sai oikein laatuaikaa emännän kanssa, ei huono juttu ollenkaan.

Ehkä Vinskille voi huvin vuoksi hakea koularin alo-luokasta, mutta paljon sitä pidemmälle en sitä varmaan rallyssa vie. Sille on aika vaikeaa joskus erotella asioita toisistaan, ja se pitäisi rallyssa hallita. Huvikseen kyllä voimme treenata vaikka vähän enemmänkin, kivaa se on Vinskinkin mielestä.

Kipin voisi myös ehkä joskus viedä alo-luokkaan, mutta sen vien mieluummin ulkokisoihin. Se kun haluaa omaa tilaa, niin halli ei olisi sille kovin ideaali ympäristö. Draaman kanssa voisi hyvin mennä ylempiin luokkiin asti, jos terveys sen sallii eikä aina heittele kapuloita rattaisiin. Itsestäni sitten en tiedä, kun tällainen radan suorittamista sisältävä laji ei ole ominta aluettani. Tiesin sen jo ennalta aksaa joskus harrastaneena. Jos tekee jo alo-luokassa noin typeriä mokia, niin ehkä pitäisi pysyä poissa ylemmistä luokista kokonaan.

Rallykisoja seuratessa on ollut jännä nähdä, millaisia tyylejä eri koirakoilla on. Jotkut ohjaajat käyttävät valtavan suuria apuja, esim. kumartuvat melkein taputtamaan maata, mikä näyttää toko- ja pk-ihmisen taustalla pöyristyttävältä ;D Joillekin koirille ei ole opetettu perusseuraamista, ja sitten niille annetaan erikseen käskyt vaikka vain käännyttäisiin vasemmalle tai oikealle, ja pahimmillaan ohjaaja ja koira kompastuvat toisiinsa. Pääsee paljon helpommalla, kun koira jo osaa seurata ja tulee mukana käännöksissä ilman eri käskyjä. Kivaa yhteistyötä olen kyllä nähnyt, ja se on aina mukavaa katsottavaa. Eilen ihailin muutamien parien kivaa yhteyttä kehän ulkopuolellakin. Rotukirjo on myös hauska juttu, rallyssa se on tokoa laajempi, ja melkoisia elämyksiä on jo tullut nähtyä.

Vinski täytti helmikuun lopussa jo yhdeksän vuotta. Loppujen lopuksi koirat ovat turhankin pienillä ikäeroilla, kun Draama on 6v ja Kipi 5,5v. Joskus olen haikeana miettinyt, että olisi kiva saada tuohon pentu kasvamaan. Sen kanssa olisi niin kiva puuhailla ja saada muutakin ajateltavaa kuin nämä meidän ongelmat. Ja jos ihan satumainen tuuri olisi, niin pentu saattaisi jopa oikeasti käydä harrastuksiin. Mutta ei tarvitse kuin silmäillä eläinlääkärikäynneistä, huollosta ja erikoisruoasta koostuvaa laskupinoa, niin ajatus pennusta vaihtuu kauhun väristyksiin. Aika on tainnut ajaa oman koiraharrastukseni ohi, ja nyt eletään (ja on jo pitkään eletty) jäähdyttelyn ja alasajon aikaa. En vaan voi käsittää, miten kallista kaikesta on nykyään tullut, ja eläinlääkäreistä erityisesti.

Virallinen synttäripotretti, Vinski 9v

Kipin osalta vaihdoin sähköposteja Kennelliiton selkälausujan kanssa, hän sentään vastasi minulle. Halusin tietää, saako spondyloosilausunnon epävirallisena näkyviin KoiraNettiin. Minusta kun on jokseenkin tyhmää, että Kipin luusto on KoiraNetin mukaan täysin priimaa, vaikka sillä on spondyloosi. Lappalainen vastasi, että lausunnon saa näkyviin, jos on kuvattu oireiden takia ja käynnistä löytyy sairauskertomus. Kyllähän minä sen selän halusin kuvata myös nimenomaan oireiden takia, mutta sairauskertomusta ei käynnistä ole, joten lausuntoa ei saa näkyviin. Uusista epävirallisista kuvista voi saada epävirallisen lausunnon näkyviin, jos kuvataan oireiden takia, virallisista toki virallisen. Hassua on sekin, että yli viisivuotiaalle annetaan yksi silta anteeksi, joten jos spondyloosi ei ole edennyt, niin Kipin lausunto on SP1, vaikka sillä oli todistettavasti jo alle kaksivuotiaana SP2-muutokset.

Lappalainen myös sanoi, että vasta lisätutkimusten jälkeen voisi antaa arvion spondyloosin mahdollisesta perinnöllisyydestä tai traumaperäisyydestä, kun näkee, onko spondyloosi levinnyt. Kuvat olisi myös syytä ottaa kahdesta suunnasta, että näkee tilanteen paremmin, kun nyt on vain sivukuvat. Eli Lappalainen ei ollut suoralta kädeltä sillä linjalla kuin jotkut muut, että spondari on todennäköisesti traumaperäistä. Itse olen pohtinut, että vaikka kyseessä olisi trauma, niin jos mitään merkittävää traumaa ei ole tapahtunut, niin takana on oltava myös synnynnäistä/perinnöllistä heikkoutta, jos siitä tulee noin isot seuraukset.

Uusintakuviin en ole Kipiä juuri nyt viemässä, kun oireet eivät siihen anna syytä, mutta jossain vaiheessa haluan tietää, onko spondyloosi levinnyt. Kipin jumitilanne on nyt onneksi todella paljon parempi kuin nuorempana. On sillä vieläkin tapana välillä keikuttaa takapäätä liikkuessaan ja jättää seistessään joskus jalat miten sattuu rungon alle, mutta tuollainen se on aina ollut. Tällä hetkellä ei muuta oireilua ole. Draamakin joskus saattaa ihan pienen hetken keikuttaa takapäätään kävellessään tai astua takajaloilla ristiin. Se kyllä seisoo yleensä hyvässä asennossa. Mutta sillekin on tullut rankaan pysyviä aiemman käytön aiheuttamia muutoksia, joilta joku skrodemman kropan omaava olisi ehkä saattanut välttyä. Molemmilla näillä on pitkä selkä. Niin paljon on yhteistä meidän parivaljakolla, joka muutenkin ymmärtää toisiaan niin hyvin, ja onhan niillä toki yhteistä sukuakin.

Monta viikkoa on jo ollut enimmäkseen aika kaamea keli, mutta sitä ennen talvi oli kaunis ja runsasluminen.

Rally-toko korkattu!

Nyt on tosiaan sitten Draaman kanssa korkattu rally-toko. Ennen ensimmäisiä kisoja meillä oli edeltävänä päivänä hallitreenit, joissa tokon lisäksi treenasimme myös rallya. Hups vaan, Draamalla nousivat kierrokset välillä vähän liikaa, ja se innostuksissaan mm. tarttui pari kertaa leikkisästi kiinni hihnaan kesken treenin. Osan treenistä Draama teki hihnassa, koska rallyssa alo-luokka suoritetaan kytketyn koiran kanssa. Ja kehässä ollessa koira ei saa ollenkaan tarttua kiinni hihnaan, ei edes maalin jälkeen, vaan vasta kokonaan kehästä poistuttuaan, muuten tulee armoton hylky. Hihnaan tarttuminen kun katsotaan palkkaamiseksi, ja ainoastaan sosiaalinen palkka on kehässä sallittu. Ja palkkana Draama hihnan todellakin ottaa, ja ohjaaja oli lievästi kauhuissaan, että mitenköhän kisoissa nyt sitten käy, kun hallioloissa kierrokset nousevat suuresti.

Kylttejä Draama oli nähnyt vain kahdesti ennen kisoja, mutta kun se ei silloin ottanut kylteistä mitään häiriötä, niin luotin siihen, ettei se tee niin kisoissakaan. Lähinnä keittiössä olemme rallya opetelleet, joten mitään kunnollisia ratoja emme juurikaan ole tehneet. Alo-liikkeet Draama kyllä osaa hyvin.

2.2. sitten suuntasimme Janakkalan tuplakisoihin. Ennen kisoja Draama mitattiin virallisesti, ja tulokseksi saatiin 51,5 cm, mikä tarkoittaa sitä, että Draaman hyppykorkeus rallyssa tulee olemaan 40 cm sitten kun hypyt tulevat mukaan kuvioihin, alo-luokassahan niitä ei vielä ole. Puolitoista senttiä matalampi säkäkorkeus olisi tarkoittanut 30 cm hyppykorkeutta, mikä olisi ollut varsin mukavaa, mutta kyllä tuo 40 senttiäkin lienee varsin ok. Piira on näyttänyt vihreää valoa sille, että Draama voi hypätä säkäkorkeutensa verran (kunhan ei määrällisesti liikaa hyppele), ja eihän rallyssa paljonkaan hyppäämistä tule.

Draama tietenkin kiihtyi, kun huomasi, mihin ollaan tultu, ja yritti hypätä aidan yli radalle melkein ensi töikseen. Ja tarttui se taas hihnaankin taistelumielessä. Meidän valmistautuminen olikin lähinnä sitä, että ajoin Draaman kierroksia alas treenaamalla rauhallisesti ja vähäeleisesti muutamia rallyjuttuja ja syöttämällä sille nameja.

Rataan tutustuminen oli jännää ja hahmottamiseen meni hetki, pari kertaa meinasin jättää yhden kyltin välistä. Tällainen se A-rata oli.

Suunnitelmana radalla oli ohjata Draamaa korostetun rauhallisesti, etteivät kierrokset nousisi liikaa ja ettei esim. hihna alkaisi kiinnostaa liikaa. Rallyssa koiraa saa kehua radalla, ja tuomarit oikein kannustavatkin siihen, he mielellään näkevät mahdollisimman iloista suorittamista. Minä en kuitenkaan uskaltanut kehua Draamaa juuri ollenkaan radalla enkä vielä maalissakaan, vain pari kertaa kehuin sitä rauhoittavaan äänensävyyn. Kehukoot he kunnolla, jotka voivat ;D

Rata meni varsin kivasti ilman isompia katastrofeja, ja maalissa oli vähän pöllämystynyt olo, että tässäkö se nyt oli. Mieltä lämmittävää oli maaliin tultua kuulla toimitsijan kuiskaavan tuomarille "sairaan hyvä". Itsellä ei siinä vaiheessa ollut oikein mitään mielikuvaa yksityiskohdista radalla, mutta myöhemmin iski epäily, että olinkohan muistanut pysähtyä Draaman viereen siinä kohtaa, kun olin kiertänyt sen. Jostain syystä minun on alusta asti ollut vähän hankalaa muistaa tehdä niin, varmaan siksi, kun esim. tokon jäävissä liikkeissä jatketaan suoraan matkaa koiran viereen tultaessa. Ja niinhän siinä oli käynyt, että olin unohtanut pysähtyä, mistä lähti 10 pistettä. Lisäksi yksi piste lähti yhden liikkeen vinoudesta, mitä en ollut radalla huomannut. Pistesaalis ensimmäisestä rally-kisasta siis 89, ja lopputuloksissa olimme kolmantena.

B-kisan radalla oli sama liike, jossa A-kisassa unohdin pysähtyä, ja tällä kertaa todellakin muistin, että siihen kuuluu pysähdys. Rata oli vähän lyhyempi ja yksinkertaisempi kuin ensimmäinen. Draama pysyi hyvin kasassa tälläkin radalla. Radan jälkeen minulla ei taaskaan ollut täysin selkeää kuvaa siitä, mitä siellä tapahtui, että muistinko varmasti tehdä kaiken ja niin pois päin. Kun jäähkälenkin jälkeen vilkaisin tuloslistaa, niin leukahan siinä melkein loksahti, kun näin meidän saaneen täydet sata pistettä. Muita sadan pisteen suorituksia ei tullut, ja voitimme luokan. Olipas kiva rally-uran aloitus!

Rallyssa on hauska tapa laittaa arvostelulomakkeeseen myös sanallista palautetta. Ekalta radalta saimme palautetta, että kauniisti ohjattu koiraa, nätti kontakti. Tokalta, että hieno seuraaminen.

Jo seuraavana viikonloppuna osallistuimme seuraaviin rally-kisoihin Vantaalla. Rataantutustumisessa hämmästelin taas sitä, kun melkein kaikki muut liukenivat radalta ennen määräaikaa. Itse en koskaan ollut aksa-aikoinakaan mikään nopea oppimaan ratoja.

Meidän lähtövuoro oli heti toisena. En juuri seurannut ensimmäisen koirakon rataa, mutta pistin merkille, että ohjaaja kiersi kahdeksikon mielestäni väärään suuntaan. Kauhukseni tajusin, että minulla oli täydellinen blackout liikkeen suhteen, vaikka rataantutustumisessa olin sujuvasti sen muistanut. Kaikissa meidän kolmessa kisassa on kahdeksikko ollut mukana, ja jokaisessa se on suoritettu eri tavalla, joten liikkeen täsmällistä suoritustapaa ei voi edes opetella ulkoa. Ja nyt en kerta kaikkiaan muistanut, miten tuomari oli ohjeistanut sen kiertämään. Asialle ei myöskään enää voinut tehdä mitään. Tuomarilta ei rallyssa voi enää rataantutustumisen jälkeen kysyä mitään, eikä oikein muiltakaan, koska kehän ulkopuolinen avustaminen on kiellettyä ja johtaa hylkyyn. Tämä on näitä lajin kummallisuuksia, tokossa tai pk-tottiksessa voi vielä ennen suoritusta neuvoa kysyä.

Oli vähän paska fiilis lähteä radalle, ja päätin vain suorittaa kahdeksikon niin kuin se mielestäni oli loogista tehdä, meni syteen tai saveen. Kiersin sen eri suuntaan kuin edellinen kisaaja, vaikka olin suhteellisen varma, että väärin meni. Hirveän loogista toimintaa joo... Saksalaisen käännöksen jälkeen lisäksi hihnaa toiseen käteen vaihtaessani vedin sen liian lyhyeksi, ja Draama sai hihnasta nykäyksen. Kahdessa ekassa kisassa onnistuin välttämään virheet hihnan käsittelyssä, mutta nyt se kämmi sitten kävi.

Radan jälkeen olin jo aivan varma, että kahdeksikko oli väärin suoritettu. Epäilin meidän saaneen sen takia hylyn. Säännöt eivät ole vielä niin hyvin hallussa, että olisin tiennyt, oliko kyseessä hylkäävä virhe vai vain kymmenen pisteen virhe. Myöhemmin selvisi, että kymmenen pistettä siitä lähti ja hihnan kiristymisestä kaksi, joten jäljelle jäi vielä 88 pistettä. Ja sehän riitti hyväksyttyyn tulokseen ja koulariin. Ei tarvitse enää alokasluokkaan mennä. Ohjaaja kämmäsi siis 12 pistettä, Draama ei yhtään. Draama on suoriutunut niin hienosti kaikista kolmesta kisasta <3 Kierroksetkin ovat radalla pysyneet aisoissa.

RTK1 Draama

Olen antanut itseni hieman innostuakin rallysta :) Silleen ihan vähän vaan. Kai sitä voi mennä joskus avointa luokkaakin kokeilemaan. Ja ainahan pääsen takaisin alokasluokkaankin, jos vien joskus pojat sinne! On kivaa, kun voi opetella jotain uutta ja tähdätä johonkin, vaikka sitten muutaman alempien luokkien tempun oppimiseen. Ylemmät luokat tuntuvat tässä vaiheessa vielä vähän kaukaiselta ajatukselta. Haasteet lisääntyvät, arvostelu tiukkenee, ja ohjaajalla on vielä enemmän mahdollisuuksia unohtaa liikkeet ja eksyä radalle... Ylemmissä luokissa myös on pari liikettä, jotka ovat minulle aivan hämärän peitossa, eikä me toki niitä muitakaan vielä osata. Draama kyllä esim. seuraa oikealla puolella, mutta siinä on vielä tekemistä, että se olisi aina suora eri liikkeissä ja perusasennoissa oikealla ollessaan.

Vähän yllätyksenä on tullut se, miten paljon aggressiivista käyttäytymistä olen koirilla rallykisoissa nähnyt. Ekoissa kisoissa ei mitään isompaa tapahtunut, pientä koirien välistä provoamista lähinnä. Viimeksi sitten meidän kehä alkoi myöhässä siksi, että tuomaria kuulemma puri koira meidän rataantutustumisen jälkeen. En itse tapahtumaa nähnyt, mutta epäilen syylliseksi muuatta haastavasti käyttäytynyttä koiraa, jota olin hetkeä aiemmin ihmetellyt. Ekoissa kisoissa tuomari alkupuhuttelussa kehotti kaikkia huolehtimaan koiristaan, ettei taas tarvitse tehdä ilmoitusta aggressiivisesta koirasta eteenpäin. Ei tämäkään sitten vissiin ollut pelkästään kilttien pikku seurasessejen laji... Pk-kokeissahan aina oli pelkona se, millaisen parin saisi tottikseen, ettei se vain tulisi oman koiran päälle. Omille koirille ei niin koskaan käynyt, mutta näin niitä tapauksia kyllä omin silmin, ja puskaradio kertoi lisää. Ja onhan niitä tokossakin sattunut. Aina voi tulla yllätyksiä, kun eläinten kanssa toimitaan, ja kilttikin koira voi käyttäytyä tilapäisesti vihaisesti erinäisistä syistä johtuen. Mutta sitä ei kyllä voi mitenkään ymmärtää, että myös ennalta aggressiiviseksi tiedettyjä ja potentiaalisesti vaarallisia koiria tuodaan kokeisiin.

Draaman kanssa olisi nyt tarkoitus keskittyä erityisesti avoimen luokan liikkeisiin seuraavaksi. Ne eivät vielä kauhean hankalilta vaikuta. Jee, Draama saa jatkossa olla radalla ilman hihnaa! Maalin jälkeen se toki pitää taas kytkeä, joten siinä on yksi opettelun paikka, ettei se silloin palkkaa itseään hihnalla... Poikien kanssa taas opetellaan vielä alo-liikkeitä. Paremmin pääsemme treenaamaan vasta sitten joskus, kun maa tuolta lumen, jään ja sohjon alta paljastuu. Ja ohjausta kaipaisin joskus kovasti tähänkin lajiin, mutta se on vähintäänkin yhtä kiven alla kuin tokossakin... Yksityisen koirakoulun asiakkaaksi kun en mene, ja se taas näyttää nykyään olevan varmin tapa päästä harrastamaan ohjatusti. Niin on maailma muuttunut.