torstai 24. joulukuuta 2015

Joulutervehdys

Meidän poppoo on nyt hiljentynyt joulunviettoon, ja tonttupojat Snoopy, Vinski ja Kipi sekä muu lauma toivottavat kaikille muillekin

                             Oikein hyvää ja tunnelmallista joulua!


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukuun kuulumisia

Jee, tää olis nyt joululomalla! Välillä vaan on vaikea uskoa, että pian on joulu, kun ulkona on vuodenaikaan nähden lämmintä ja lumetonta. Tänään oli mittarissa +10 astetta. 15.12. poistin Snoopysta punkin. Snoopy on perinteisesti ollut se, josta löytyy vuoden ensimmäinen ja viimeinen punkki, se on varsinainen punkkimagneetti. Tätä menoa ei punkitonta aikaa kohta enää ole vuodessa ollenkaan!

Ennen lomaa on opiskeluissa tullut kaikkea mielenkiintoista ja hyödyllistä vastaan. Mainio luento koirien eleistä, anatomiaa ja fysiologiaa, ruokintaa ja eläintenkoulutusta. Ensimmäiset tentitkin on onnistuneesti läpäisty, ja viimeiset kaksi viikkoa olin tutustumassa klinikan arkeen. Koulutusasioita on tullut pohdittua vähän syvemminkin, ja seuraavan koiran kanssa varmaan painotan asioita vähän eri tavalla.

Koulussa on ollut hirveän kivaa sekin, että on saanut ottaa omia eläimiä kouluun ja kokeilla asioita käytännössä. Joulukuun alussa oli kahtena päivänä teemana koiraharrastukset. Tiistaina tutustuimme kantarellien etsimisen alkeisiin ja rallytokoon. Osallistumaan pääsi Kipi. Se sai haistella kantarellin hajua lasipurkista ja naksutin aina, kun se haisteli purkkia. Sittten viereen lisättiin tyhjä purkki. Nopeasti Kipi tajusi asian ja ilmaisi aina sen purkin, jossa oli kantarelli, vaikka purkkien paikkaa vaihdeltiin koko ajan. Sienietsinnän jälkeen Minna teki meille rallytokoradan, jonka suoritin pari kertaa Kipin kanssa ja kerran myös Vinskin kanssa. En ole oikein ollut tästä lajista innostunut, mutta nyt oli tosi kivaa. Lajissa on sekin mukava puoli, että kisoissa saa kehua koiraa liikkeiden aikana alemmissa luokissa. Miten sopivaa juuri Kipin tarpeisiin, ja Vinskinkin. Kyllä tästä ihan innostua voisi, mutta en silti tiedä, onko se ihan minun lajini. Kylttien kohdalla pitäisi aina muistaa tarkat suoritusohjeet ja erilaisia kylttejä on hirveä määrä, vaikka ne eivät kaikki samassa kokeessa esiinnykään. Ja ihan taatusti menisin pyörälle päästäni viimeistään jonkun käännöksen tai spiraalin jälkeen ja jatkaisin rataa johonkin ihan väärään suuntaan ;D

Keskiviikkona meillä sitten oli tokoa, miten mukava kouluaine! Treenasin Kipin kanssa, ja se teki ihan kivassa vireessä. Se on aina koululla ollut iloinen ja intona siitä, kun siellä on niin paljon ihania ihmisiä, joille voi toiveikkaana heiluttaa häntää ja vastineeksi usein saada huomiota ja rapsutuksia. Meidän pikku metsäläinen on niin tohkeissaan aina päästessään ihmisten ilmoille. Huomasin, että pohjimmiltaan Kipiä taitaa kyllä jonkin verran jännittää koulun hallissa oleminen, koska se ei ensin meinannut millään käskystä kieriä, vaikka yleensä tykkää siitä tempusta tosi paljon. Tuskin se tässäkään ihmisiä jännitti, vaan sitä, kun paikalla oli vieraita koiria. Tokon jälkeen pääsin itse vetämään pienen jälkikoulutuksen. Kipi ajoi lyhyen demojäljen viereisessä metsäpläntissä, että lajiin perehtymättömät saivat vähän ideaa siitä, mitä jäljellä tapahtuu. Yksi katsojista totesi, ettei ollut arvannut jäljestyksen olevan niin vauhdikasta. Juuh, eipä Kipi paljon hidastella ehtinyt niin lyhyellä jäljellä. Hyvin kyllä pysyi jäljellä ja selvitti omalaatuisen kulmankin, jonka jälkeen jälki jatkui hetken aivan liian lähellä tulojälkeä, kun ei maasto muuhun riittänyt. Molemmat kepit löytyivät.

Kipi ja Koda paikkamakuussa koulun hallissa

Muuten ei olla joulukuun aikana juurikaan treenattu. On aina niin pimeää, ja toisaalta on ollut muutakin tekemistä. Ei tämä treenaamattomuus välttämättä huono juttu ole, voipi vaikka motivaatio siitä kasvaa. Niin koirilla kuin ohjaajallakin. Viime viikon perjantaina kyllä olimme hallissa taas tokoilemassa, ja Vinski ja Kipi olivat molemmat hyvin motivoituneita. Kipin asenne ei lässähtänyt kertaakaan.

Klinikalla pyöriessäni muistin taas, että minun on pitänyt tsekkauttaa Snoopy eläinlääkärillä, ja toteutinkin sen. Snoopy on kadottanut takapäästään voimaa ja halusin tarkistuttaa sen eturauhasen tilanteen, koska jos siinä olisi ollut vikaa, niin se olisi voinut olla hoidettavissa oleva asia ja parantaa takapään yleistä tilannetta. Eturauhanen olikin hieman suurentunut, mutta ei pahasti, eikä siinä ollut mitään aristusta, joten sille ei tarvitse tehdä mitään. Hienoa sinänsä, ettei Snoopylle ole tullut kummempia ongelmia eturauhasen kanssa, vaikka se on ihan viriili uros ja on aikanaan elänyt myös juoksuisten narttujen keskellä. Lanneselän painelussa oli pientä reagointia, joten nyt vanhemmiten selkä taitaa taas vaivata Snoopya, vaikkei sillä muita näkyviä oireita ole ollutkaan kuin tuo takapään heikkeneminen. Kipulääkekuuri laitetaan kokeiluun, ja aloitin Snoopylle ja samalla myös Kipille ja Vinskille myös Neurobion forte-kuurin. Kyllä nyt viimeistään voi todeta, että tämä jengi todellakin on Trio Selkävaivaiset.

Halusin myös tietää, miltä Snoopyn sydän kuulostaa, koska sen emällä oli vanhemmiten lieviä sydänvaivoja, ja olin joskus ihan satunnaisesti kuullut sen selvittelevän kurkkuaan. Hyvältä kuulosti sydän, ja keuhkot samaten, nielukin näytti hyvältä. Kaikkiaan Snoopy on vielä hyväkuntoinen koira, mutta takapää kyllä vähän mietityttää, ja surettaa se, että sillä on joka tapauksessa paljon enemmän kilometrejä takana kuin edessä. Samat lenkit Snoopy vielä jaksaa kuin muutkin, mutta millekään himopitkälle lenkille en sitä aio mukaan ottaa. Harvemmin sellaisia muutenkaan tehdään, kun eivät ne välttämättä ole hyväksi noille muillekaan selkävaivaisille.

Lenkeillä pojilla on usein liikuttavan yksituumaiset kiinnostuksen kohteet. Yleensä alla olevan kuvan mukainen asetelma tarkoittaa, että ne ovat löytäneet peuran tai jäniksen papanoita. Myös tyttökoirien hajut saavat ne juuttumaan niille sijoilleen.



sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Hallissa ja ulkona

Perjantaina olimme hallitreeneissä. Lunta ei ollut enää rahtuakaan, tuuli oli melkoinen, vettäkin satoi ja oli tajuttoman pimeää. Perilläkin oli melko aavemaista, ei ketään paikalla. Kun hetken odottelimme, niin yksi treenaaja tuli meidän lisäksi meidän kentällemme. Toisella päätykentällä ei ollut ketään ja toisella oli muutama agilitaaja, mutta silti hiljaista kuin huopatossutehtaalla entiseen verrattuna. Oli ainakin tilaa ja rauhaa treenata.

Vinski aloitti. Otimme mm. seuraamista, noutoa ja ruutua. Ei ollut Vinskillä ongelmaa mennä ruutuun ja oli muutenkin innokas treenikoira. Kyllä sen kanssa on kiva nykyään tehdä töitä, eikä enää niin paljon harmita se, ettei enää kisoihin olla tokossa menossa. Loppupalkaksi Vinski sai iltaruokansa.

Myös Kipin loppupalkkana odotti iltaruoka autossa, mitä en sille erikseen mainostanut, mutta kyllä se sen tiesi. Innokas treenikoira oli sekin, toki iltaruoalla saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Iltaruoka olisi hyvä motivaattori treeneissä vähän useamminkin käytettynä, mutta nyt pimeänä vuodenaikana ei tule iltaisin kovin usein lähdettyä treenaamaan, kun valaistuihin paikkoihin on pitkälti matkaa, ja pihassakin on turhan pimeää ja se on myös turhan tuttu paikka.. Ehkä pitäisi vähän jouduttaa lihojen sulamista, että voisi joskus antaa iltaruoan jo ennen pimeää, tai käyttää jotain muuta erikoisherkkua. Miten se menikään, uhkaus, kiristys ja lahjonta... ;D

Kipin seuraaminen oli nyt iloista, ei unohtunut pikkukoira matkan varrelle kertaakaan. Yhden kerran tosin kävi liikkeelle lähdössä niin, ettei se lähtenyt heti mukaan, mutta tällä kertaa kyse oli selkeästi jostain aivopierusta eikä esim. paineistumisesta. Annoin uuden käskyn, ja silloin lähtikin iloisesti mukaan. Ruutua tehtiin takaperin ketjutettuna kuten Riitta neuvoi, ja auttoihan se steppailuongelmaan, nätisti pysyi ruudussa seisomassa vaikka kehuin ja liikuin ruudun ympärillä. Myöhemmin otettiin myös pari ruutuun lähetystä, hyvin löytyi ruutu, mutta vähän ennakoi pysäytystä.

Lisäksi kapulan pitoa ja vauhtinoutoa, hyppyä 40 sentistä, luoksetuloa, pari lyhyttä paikalla istumista ja liikkeestä seisomaan ja istumaan jäämistä. Hyvin säilyi motivaatio treenin loppuun asti ja ihan ansaitusti sai Kipikin iltaruokansa. Nyt jäi tosi kiva fiilis kaikille tästä treenistä. Seuruussa otettiin melko kisamaisia pätkiä, eikä ongelmia tullut.

Muuten ei olla paljon treenattu, ulkoiltu vaan. Torstaina oltiin tulossa lenkiltä kotiin illan hämärtyessä, kun äkkäsin kotitiellä edessäni liikettä. Tietä ylitti hahmo, joka muistutti vähän koiraa. Ymmälläni käännyin katsomaan taakseni, ja jep, kaikki kolme koiraa olivat siellä tallessa kuten olin arvellutkin. Irtokoiria ei pihatiellämme yleensä liiku. Hetken hämmennyksen jälkeen mysteeri ratkesi, kun erotin hahmon peuraksi, ja sen perässä tuli toinenkin. Käännyin äkkiä ja kutsuin koirat luokse kytkettäväksi, onneksi ne eivät vielä olleet saaneet hajua peuroista. Snoopy on viihtynyt riistan perässä sen verran paljon, etten halunnut ottaa riskiä, vaikka olen saanut sen joskus pois nenän edestä juosseen jäniksen perästä, kun ehdin kutsua ajoissa. Ja yleensä Snoopy on poissa vain pienen hetken, mutta aina yhtä pelottavia ne tilanteet ovat. Kipi taas on vähän sellainen, ettei sen reaktiosta voi olla varma, saattaa häipyä hetkeksi tai olla häipymättä, mutta todennäköisesti nenän edestä menevät peurat olisivat olleet liian iso kiihoke. Ainoa josta varmasti tiedän, ettei se koskaan riistan perään lähde, on Vinski. Niin varma kuin nyt eläimestä voi olla. Tähän mennessä ei Vinski koskaan ole lähtenyt, maasta ja ilmasta saattaa innolla hajuja haistella, mutta ei muuta. Jos joskus muut koirat ovat häipyneet, niin Vinski on jäänyt paikalle häntäänsä miltei mielistellen heiluttamaan, sille tuollainen tilanne taitaa olla hieman ristiriitainen.

Ei ollut eka kerta, kun lenkillä tai pihan tuntumassa tulee peuroja vastaan. Olemme lenkeillä törmänneet myös supikoiriin, kettuihin ja käärmeisiin. Kerran tuli kettu ulkoilutietä pitkin vastaan ja katsoin ensin närkästyneenä, että siinä joku taas pitää koiraa irti eikä ole itse edes näköpiirissä, kunnes tunnistin tyypin ketuksi, ja kettukin havaitsi siinä vaiheessa meidät ja kääntyi kannoillaan. Usein pääsee myös näkemään saaliseläinten jäänteitä, kun petoeläimet ovat olleet liikkeellä. Vieläkin ihmettelen, kenelle olivat kuuluneet ne melko kookkaat valkoiset siivet, jotka toissa talvena löysin metsästä. Vanhoja pääkalloja ja muita luita löytyy metsästä säännöllisesti.

Tänään oli kiva ulkoilla auringonpaisteessa. Tässä muutama kuva marraskuun lopun ja ensimmäisen adventin valoilmiöstä.







tiistai 24. marraskuuta 2015

Jälkeä, tokoa ja yksärikin

Aina välillä kannattaa kriiseillä, niin voi sitten taas siirtyä kriisien väliseen aikaan ;D Pienen synkistelyn jälkeen maailma näytti taas vähän valoisammalta, myös konkreettisesti, kun viikonlopuksi saatiin pikkuisen lunta. Kylläpä koirat riemastuivat. Viikonloppuna ulkoilimme paljon ja koirat saivat vähän tehdä temppuja, Kipi lisäksi vähän tokoili ja Vinski jumppasi tikapuilla. Päätin myös, että nyt alkaa joulun odotus ja pimeyden torjunta tässä huushollissa, ja vaihdoin keittiöön jouluverhot ja joululiinan ja laitoin ikkkunalaudalle kynttelikön ja toiseen ikkunaan tähden valaisemaan hämärää kämppää, sekä lyhdyn ulos ovenpieleen.




Harvakseltaan mutta aina välillä kuitenkin olemme viime aikoina treenanneet. Jäljestämässäkin ollaan kahdesti oltu. Kerran oltiin kotimetsässä, ja kaikki koirat olivat jäljellä päteviä ja nostivat kaikki kepit.
Viime viikolla kävimme pitkästä aikaa Vihtijärvellä, ja tein vähän pidemmät jäljet, kun siellä tuota lääniä riittää. Jälkien vanhetessa teimme metsälenkin, ja pojat kyllä nauttivat aivan älyttömästi tuossa metsässä juoksemisesta. Jäljet olivat reilun parin tunnin ikäisiä ajettaessa, sää oli tihkusateinen ja tyyni, ihanteellinen jäljestyssää siis. Kipillä oli kuusi keppiä ja kaikkein pisin jälki, pari kulmaa oli vähän tavallista terävämpiä. Kipi selvitti jäljen ihan suvereenisti ja hyvällä motivaatiolla, kaikki kepit nousivat ja kulmat se meni kuin juna, janakin meni nyt ihan nappiin.

Snoopy oli kiihkeä ja motivoitunut ja nosti kepit. Vinski oli ainoa, jolta jäi yksi keppi neljästä nostamatta. Mutta muuten hieno jälki siltäkin. Olipas kiva reissu se. Jälki on niin mieluinen ja luontainen laji näille. Ja minullekin. Ensimmäistä koiraa ottaessani en tiennyt mistään lajeista yhtään mitään, ja aika vähillä neuvoilla sitten ryhdyin jälkeä pikkuhiljaa harrastamaan. Mutta jäljellä osasin toimia luontaisesti oikein, mitä taas sitten ei voi sanoa muista lajeista.

Olenkin melko perinpohjin harkinnut muita jälkilajeja meille nyt, kun näistä nuorimmista ei pk-jälkikoiria tule ja Snoopyn ura on jo ohi. Kyllä ne kiinnostaisivat, mutta käytännön syistä en ehkä niihin rupea. Pelastusjälki olisi vaihtoehdoista se toinen, mutta mielestäni sitä ei noin vain mennä harrastamaan ajatuksella mutku-mä-haluun-päästä-kokeisiin-edes-jossain-lajissa-joka-muistuttaa-pk-jälkeä. Lajiin pitää sitoutua sillä mielellä, että on joko koiran kanssa tai ilman myös käytettävissä oikeisiin tehtäviin. Mielellään näin tekisinkin ja arvostan lajia paljon, mutta käytännön syyt rajoittavat sellaista sitoutumista. Enkä tiedä, kannattaako selkävikaisia koiria lajiin kouluttaa.

Mejässä on myös omat rajoitteensa. Olen kuullut, että kisoihin on hyvin vaikea päästä. Kisapaikoilla myös asutaan viikonloppu, mikä on rajoittavaa tällaisen lauman yksinhuoltajalle. Sitten pitää itse tehdä kisajälki kanssakisaajalle. Kyllä hyvinkin saisin tuollaisen metsästysjäljen muuten tehtyä, mutta kun suunnistus- ja hahmotustaidot eivät ole aina ihan justiinsa, niin se puoli aiheuttaisi pientä stressinpoikasta. Siitä jäljestä kun kuitenkin on jonkun muun kisatulos kiinni...Joten olen tuuminut, että kyllä me varmaan vaan jatkamme tätä tuttua pk-jälkeä kotipuuhastelun asteella.



Tokotreeneihin olemme nyt pari kertaa saaneet liikkuriapua, kun olemme treenanneet Minnan ja staffien kanssa, jee! Ensimmäinen näistä treeneistä meni Kipiltä aika kivasti, koska meillä oli iltaruoka mukana loppupalkkana ja Kipi oli tästä aika intona. Kapulan pito piti tietenkin tehdä liikkuroituna, kun se möllikokeessa oli niin haastava, mutta nyt Kipi ei paljon liikkurista häiriötä tässä ottanut. Tunnari tehtiin myös melko kisamaisesti liikkuroituna kolme kertaa, oman tunnarin vaihtaessa paikkaa etualalta sivulle ja sitten taakse. Kerran meinasi Kipi maistaa väärää kapulaa, mutta joka kerta toi oman. Aluksi otti vähän häiriötä liikkurista, muttei sitten enää juurikaan. Eikä edes olla treenattu tunnaria paljonkaan, eikä liikkuroituna koskaan ennen. Treeneissä oli vähän aikaa mukana myös nuori nöffi ja Kipi pääsi mukaan kolmen koiran ryhmäpaikallaoloon, joka meni hyvin.

Viime keskiviikkona sitten oltiin uudestaan treenaamassa Minnan kanssa, ja tämä treeni meni Kipiltä aika huonosti. Otimme seuraamispätkiä kisamaisesti ja palkatta, mutta homma tyssäsi lyhyeen, koska Kipi jätätti ihan sikana. Välillä se ei edes lähtenyt perusasennosta mukaan seuraamaan. Eivät nämä palkattomuustreenit ihan näin huonosti menneet heti möllitokon jälkeen. Treenasin sitten vain lyhyesti ja helposti muuta kuin seuraamista Kipin kanssa, paikkamakuuseen se myös pääsi Kodan viereen.

Snoopy ja sininen hetki

Toissaviikon perjantaina oli hallitokot, joissa oli pahin härdelli ikinä, kun viisi koiraa treenasi yhtä aikaa tilaa vieviä liikkeitä. Oli kiertonoutoa, ruutua ja tunnaria menossa samanaikaisesti, ei meinannut sekaan mahtua ja tuntui, että koko ajan sai väistää muita. Kenttä ei ole mikään iso muutenkaan. Kyseessä on hallin keskimmäinen kenttä, ja molemmilla vieruskentillä treenattiin samaan aikaan agilitya, ja meteli oli melkoinen. Kipi oli aluksi ihan hyvässä mielentilassa, eivätkä häiriöt sitä hätkäyttäneet. Vinoa hyppäämistä jouduimme vähän hinkkaamaan, kun Kipi ohitti esteen, vaikka on aiemmin tehnyt samantyyppistä treeniä hyvin. Lopuksi ajattelin ottaa pätkän vauhdikasta seuruuta ja palkata sitten hyvin, mutta Kipi alkoi jätättää. Yritin pari kertaa uudestaan, mutta Kipi jätätti yhä tai ei lähtenyt edes liikkeelle käskystä. Ensin ajattelin viedä sen vain takaisin autolle ja päättää treenin siihen, mutta kaivoin sitten kumminkin namit esiin ja teimme lyhyen seuruun namilla, että sille jäisi parempi fiilis ja pääsimme päättämään treenin onnistumiseen. Itselle jäi vähän ristiriitainen fiilis, että mitä olisi pitänyt tehdä, tuo oli pahin siihen mennessä näkemäni jähmettyminen Kipiltä. Seuraavalla viikolla sitten tuli se toinen yhtä paha.

Viime torstaina sitten olimme oikein yksärillä Riitan luona pitkästä aikaa. Sen verran otettiin kisamaista seuraamista alkuun, että Riitta pääsi näkemään jätätysongelman. Seuruu alkoi aika hyvin, mutta sitten jätätys taas alkoi ja seuraaminen lopetettiin pian sen jälkeen. Ylipäätään Riitta ei ennen ollut nähnyt Kipiä huonona treenipäivänä, joten oli hyvä, kun hänkin sitten näki, että kyllä niitä huonoja hetkiä oikeasti on. Vaikka tuo paha jätätys kyllä muutenkin on ihan uutta. Riitta on päässyt näkemään Kipin seuraamista aiemmin sellaisena, että se tekee aktiivisesti töitä minulle.

Riitta neuvoi työstämään ongelmaa siten, että kun Kipi seuraavan kerran jätättää, niin minä jatkan kävelyä hetken, pysähdyn sitten ja koiraan katsomatta sanon "oho" ja jään odottamaan, että se sieltä itse hakeutuisi perusasentoon, jolloin pääsisi palkkaamaan. Ideana se, että Kipi nimenomaan itse joutuu olemaan aktiivinen, mikä minustakin kuulosti oikein järkevältä. Minua nimenomaan oli mietityttänyt se, että jos aina itse aktiivisesti autan sitä, niin se ei opi itse aktiiviseksi.

No Kipihän sitten jätätti taas ja kun vain kävelin eteenpäin, niin se jäi niille sijoilleen ja kävi istumaan. Sanoin "oho" ja jäin odottamaan. Siinähän odotin, Riitta kertoi Kipin siellä ihan tyytyväisen näköisenä istuneen vailla aikeita tehdä mitään muuta. Lopulta hain sen itse pois, ja kokeiltiin uudestaan, ja sama juttu. Todettiin sitten, että tätä treeniä ei nyt saada tehtyä, kun on rajallinen treeniaika, kokeillaan joskus omalla ajalla.

Näytin sitten, millaista meidän seuraamistreeni on ei-kisamaisena, kun palkka on mukana kehässä, ja se sujui ilman jätätystä. Jonkun tahattoman käsiavun siinä tulin antaneeksi. Tiedostamattomiin vartaloapuihin syyllistyn säännöllisesti, minulla siis kertakaikkiaan pitäisi aina treeneissä olla joku huomauttamassa niistä. Enkä varmaan silti kokonaan oppisi niistä pois, kun olen käyttänyt niitä aina. Silloin kun olen koiria alkanut kouluttaa ei vartaloavuista puhuttu mitään, kesti varmaan todella monta vuotta ennen kuin joku ensimmäisen kerran niistä minulle huomautti. Koirankoulutus oli silloin niin erilaista. Niinpä nuo tietyt maneerit tulevat ihan selkäytimestä. Olisi ihan erilaista tulla mukaan kuvioihin uutena harrastajana nyt, kun tietotaito on aivan eri sfääreissä. Mutta toisaalta olen sitten päässyt kokemaan sen ajan, kun toko tai mitkään muutkaan lajit eivät olleet niin huippuunsa viritettyjä ja harrastaminen oli leppoisampaa.

Ruutua katsottiin myös, ja Kipi hahmotti ruudun Riitan mielestä hyvin, vauhtia olisi voinut olla enemmänkin. Saatiin myös neuvoksi treenata ruutua takaperin ketjuttamalla, koska Kipillä on taipumus lähteä steppaamaan kehuessani sitä, kun se seisoo ruudussa.

Tunnari tehtiin kisamaisena, mutta nyt Kipi maisteli läpi kaikki muut paitsi oman. Piilotettiin sitten se oma lehtikasaan ja Kipi sai etsiä sen. Sitten siirrettiin lehtikasa muiden kapuloiden viereen, oma tunnari kasan alle ja Kipi etsimään. Hyvin löysi nyt. Sitten otettiin lehdet pois ja siirrettiin oma kapula uuteen paikkaan väärien lähelle, hyvin löytyi.

Avo-hyppy tehtiin kutsuhyppynä, siinä ei ollut ongelmia. Kipi hyppäsi Riitan mielestä hyvällä tekniikalla. Lisäksi tuli juttua virittelyistä eri liikkeisiin. Minulla on joihinkin liikkeisiin virittelysanat ja joihinkin ei, mutta hyvä olisi niihin puuttuviinkin jotain kehittää. Sen Riittakin totesi, että liikkurista Kipi otti jonkun verran häiriötä.

Treenattavaa kyllä riittää niin, että hengästyttää, vaikka toisaalta olen potenut harrastusten vähenemisen tai loppumisen kriisiä. Helppoa ei aina ole, kun Kipi on samaan aikaan välillä melko herkkä ja toisaalta itsepäinen. Erityisen haasteellista on nyt karsia pois tuo jätättäminen ja työstää kisamaista ja palkatonta tekemistä. Selvästi liian vähän Kipin tarpeisiin nähden ollaan tätä aiemmin työstetty, vaikka luulin, että vähän paremmalla tolalla oltaisiin jo oltu. Mutta treenit jatkuvat nyt meidän omalla tasollamme, ja on minulla muutamia uusia ideoitakin. Meillä nyt sattuu olemaan tällaiset haasteet, ja jään mielenkiinnolla odottamaan mitä treeneissä jatkossa tapahtuu.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Harrastukset kriisissä

Varoitus: tämä postaus sisältää hyvin pitkästi pohdintaa harrastusasioista, koirista ja terveydestä. Osittain vanhan kertausta ja kaameaa vatvomista. Ei siis luultavasti kiinnosta ketään muuta kuin itseäni.

Kevennyksenä olen heittänyt tekstin sekaan viime aikojen lenkkeilykuvia. Jotain hyvääkin sentään, lenkkeilyn iloa ei meiltä ole vielä viety, ja sain nettiliittymänkin vaihdettua sellaiseen, joka ei pätki, vaikka onkin muuten vähän hitaampi. Mutta jee, kuvat siirtyvät taas helpommin! Pahoittelut vain surkeasta kännykkälaadusta, ei minulla vieläkään kunnon kameraa ole, paitsi vanha järkkäri, jota en viitsi käyttää, kun se on filmikamera...

Uusin harrastuskriisi käynnistyi osittain viime kuun möllitokon jälkeen, mutta sittemmin se on vain syventynyt. Kerrataanpa vähän, mitä siellä tapahtui.

Kipi osallistui tietenkin alokasluokkaan. Paikkamakuu meni oikein hyvin. Seuruu alkoi hyvin, mutta sitten Kipin asenne muuttui vaisuksi.Yhdellä suoralla se hyvin selkeästi jätätti. Minulla meni sen verran pasmat sekaisin tästä, että tein loppuun huonot rytminmuutokset, mistä tuomari Susa Berghäll ansaitusti huomautti. Kipi sai kuitenkin seuruusta ihan kelpo pisteet, ja yksi seurakaverikin sanoi seuraamisen näyttäneen hyvältä. Aika jännä, kun itsestä se seuraaminen tuntui kaamealta ja vaisulta. Ja ehkä kaikki katsoivat juuri silloin muualle, kun Kipi jätätti? Vaihtaisin jätättämisen keulimiseen ihan milloin vain.


Liikkeestä maahanmenon seuraamisosuudessa Kipi jätätti alusta asti tosi paljon ja jäi sitten seisomaan, mistä kävin sen nappaamassa uudestaan mukaan. Maahanmeno oli nopea. Luoksetulossa olisi saanut olla enemmän vauhtia ja Kipi tuli suoraan sivulle, miten sitä siis ei ole opetettu liikettä tekemään...Kaukokäskyt olivat minusta hyvät, mutta tuomari huomautti istumisasennon puolinaisuudesta, joka on bortsuille niin tyypillistä.

Kapulan pito oli hyvä, paitsi ettemme millään meinanneet päästä aloittamaan, kun Kipi ei malttanut istua edessäni odottamassa, vaan meni kapulaa tuovaa liikkuria vastaan. Hyppy ei onnistunut, ekasta käskystä Kipi ei liikahtanutkaan, toisen käskyn jälkeen lähti, mutta kiersi esteen, mikä ei ole sen tapaista. Ja asenne oli alun jälkeen koko ajan aika vaisu ja iloton.

Kipi siis selkeästi hämmentyi kisamaisuudesta ja palkattomuudesta. Se tuli epävarmaksi omasta suorituksestaan, kun ei saanut mielestään riittävästi palautetta. Osasin odottaa, ettei kaikki suju kisamaisessa tilanteessa kuten treeneissä, mutta olin silti kuvitellut, että Kipi jo vähän paremmin kestäisi tuollaisen lyhyen alo-suorituksen.

Tuli myös huomattua, että vaikka olemme välillä päässeet häiriössäkin treenaamaan ja Kipi kestää varsin isojakin häiriöitä hyvin, niin sitä liikkuriakin tarvittaisiin treeneihin, koska liikkuri oli nyt Kipille niin iso häiriö. Pisteitä Kipille jäi kakkostuloksen verran, kun hyppy nollaantui. Pisteistä viis, mutta se fiilis...


Vinski osallistui voittajaluokkaan ja sen suoritus alkoi lupaavasti. Paikkamakuu oli hieno, seuraaminen oli sujuvaa ja motivoitunutta, peruutukset onnistuivat hyvin. Myöhemmistä liikkeistä metallihyppynouto oli hieno ja kaukot myös menivät hyvin, paitsi yhdessä asennonvaihdossa edisti puoli koiranmittaa. Luoksetulossa ja jäävissä tuli vähän sekoilua.

Voittajaluokan ohjatusta noudosta Vinski tykkää ja lähti nytkin hyvin menemään arvottua vasenta kapulaa kohti, mutta kapulaa se ei koskaan löytänyt. Aurinko häikäisi kapuloiden kohdalle, joten Vinski ei ehkä todellakaan nähnyt kapulaa, mutta tässä liikkeessä se ainakin yritti. Ruudussa sillä sitten ei ollut mitään yritystä, se ei kertakaikkiaan suostunut irtoamaan ollenkaan. Tunnaria etsimään Vinski ei myöskään ensin ollut lähdössä ollenkaan, mutta lähti sitten hitaasti suunnilleen kävelyvauhtia kohti kapuloita. Nenäänsä se ei vaivautunut käyttämään ollenkaan eikä tutkinut kapulariviä, otti vain suuhunsa reunimmaisen kapulan, joka tietenkin oli väärä, ja palautti sen hitaasti.



Vinskiltä on treeneissä viime aikoina sujunut ruutu niin hienosti jopa vierailla kentillä, että olin ällistynyt siitä, ettei se nyt edes yrittänyt. Oltiin vieläpä tutulla kentällä, jolla Vinski viimeksi päivää aiemmin oli tehnyt tosi hienon ruudun. Jälkikäteen kun olen tarkemmin miettinyt asiaa, niin ei se niinkään yllättävää ole. Kisatilanteessa koira helposti palaa siihen tunnetilaan, jonka se alun perin on jossain liikkeessä oppinut. Ja Vinskille sentään ovat suurimman osan sen elämää nuo itsenäiset ja irtoavat liikkeet olleet hankalia. On ollut hienoa nähdä sen asenteen treeneissä muuttuvan viime aikoina, kun intoa, vauhtia ja varmuutta on näkynyt esim. juuri ruutuun lähetyksissä. Mutta se ei sitten kantanutkaan enää läpi kisatilanteen.



Kertaalleenhan jo laitoin Vinskin tokosta eläkkeelle juuri siksi, ettei sillä ollut motivaatiota tehdä itsenäisiä liikkeitä, eivätkä alan gurutkaan löytäneet tähän mitään lääkettä. Sitten innostuinkin vielä treenaamaan ja hakemaan Vinskille TK2-tunnuksen. Ylempien luokkien liikkeitä tuli myös jonkin verran pidettyä yllä ja kun ne alkoivat sujua niin hyvin, niin ajattelin sittenkin mennä Vinskin kanssa voittajaluokkaan.

Möllitokon jälkeen minulle oli selvää, ettei Vinski voittajaluokkaan koskaan mene. Sen tokokoeura on nyt ohi, olisi turhaa mennä kokeeseen kiusaamaan sitä liikkeillä, joita se ei koetilanteessa halua tehdä. En usko, että sen asenne koskaan kantaisi ylempien luokkien liikkeissä koetilanteessa, tai ainakin se vaatisi vielä vuosien työn, missä en näe mitään järkeä. Toki me silti joskus jatkossakin treenaamme tokoa/tottista, mutta vähän eri tavalla ja vähemmän, kun mitään tavoitteita lajissa ei enää ole.

Samasta syystä mistä Vinski jää tokosta eläkkeelle, en myöskään enää edes harkitse, että yrittäisin opettaa sille kumpaakaan pk-estettä. Sillä vaikka saisin jo lähiaikoina opetettua sille motivoituneen ja varman suorituksen joko pk-hypylle tai A-esteelle (mikä sinänsä jo on äärimmäisen epätodennäköistä!), niin kestäisi vuosia ennen kuin se varmuus kantaisi myös koetilanteessa. Jos koira on jo vuosia tehnyt jotain liikettä epävarmalla fiiliksellä, niin luultavasti vaadittaisiin vähintään yhtä monta vuotta, että se fiilis muuttuisi pysyvästi ja kantaisi myös jännemmissä kisatilanteissa.

Vepeä Vinski saa todennäköisesti jatkaa, jos vain kevään tullen taas pääsemme treeniryhmään. En tiedä, voiko vepekään olla sille tavoitteellinen laji, koska vepessähän ei muuta olekaan kuin itsenäisiä ja irtoavia liikkeitä. Miten käy, kun vaatimukset ja matkat yhä kasvavat, miten käy mahdollisessa koetilanteessa. Kovin innokashan Vinski on tässä lajissa ollut, mutta treeneissä on välillä näkynyt, että tietyistä kaavoista se on sielläkin tarkka ja saattaa väistää passiivisuuteen, jos kaava rikotaan.


Entä Kipi sitten. Se on mennyt tosi paljon takapakkia viime aikoina, ja oikean kisauran korkkaus on hyvin kaukainen ajatus. Ailahtelevainen se on aina ollut. Alo-liikkeet Kipi osaa hyvin, mutta ongelma on tunnetilojen ja asenteen puolella. Vinski aikanaan kypsyi hitaasti eikä myöskään ollut se helpoin tokokoira, mutta se kuitenkin oli kisavalmis alle kaksivuotiaana, Kipi ei ole vielä päälle kaksivuotiaanakaan. Ei siitä koiraa voi syyttää, sille sattui elämässä vähän huonommat kortit. Se on potenut pennusta asti selkäänsä. Kuvittelin, että sillä oli vain normaaleja murrosiän ongelmia, jos se joskus oli treeneissä hajamielinen, ja yritin kovasti motivoida sitä. Yritin huonompina hetkinä myös pitää treenit lyhyinä ja helppoina, mutta yhtä kaikki Kipi on päässyt oppimaan vääriä tunnetiloja tokossa/tottiksessa. Ei niistä hetkessä opi pois, ja paljon riippuu myös tulevasta terveydestä.

Se on selvää, että jos Kipin asenne kisamaisuuteen ei muutu, niin kisoihin ei mennä. Haluan koiran, joka työskentelee iloisesti ja paineettomasti ja nauttii yhteistyöstä myös kisatilanteissa. Ei ole reilua koiraa kohtaan mennä paineistamaan sitä kehään, ja sitä paitsi paineistun silloin itsekin. Tosin aina voi muuttaa omaa käytöstä, jos koira paineistuu, nytkin möllitokossa olisin voinut keskeyttää koko jutun ja tehdä jotain kivaa loppuun. Ei vain tullut siinä tilanteessa mieleen.

Lopputulema on siis se, ettei minulla oikeastaan ole harrastuskoiraa. On kaksi eläkeläistä ja yksi, josta ei tiedä, tuleeko siitäkin eläkeläinen ennen kuin se on edes päässyt alkuun. Todella turhauttava tilanne, koska 2v ja 5v koirien pitäisi olla parhaassa harrastusiässä. Minulla olisi intoa ja halua harrastaa enemmän kuin näiden kanssa voi. Olenkin nyt parille tyypille todennut, että olen kuin bordercollie, jolla ei pitkään aikaan ole ollut tekemistä ja joka hyppii siksi seinille! Toki näiden kanssa puuhastella voi, mutta kaipaan sitä, että voi esim. treenata pk:ta kokonaisuutena esteineen kaikkineen.



Tokonkin suhteen olisi kiva olla joku tavoite. Uudet säännöt eivät vaikuta minusta oikeastaan yhtään hullummilta nyt, kun niitä on saanut makustella hetken. No, joku merkitön merkki on edelleen minusta vähän tyhmä, mutta sain sitä jo hyvin ajettua Vinskille läpi. Talkoilin koko päivän möllitokossa samalla kun itse osallistuin ja pääsin seuraamaan kaikki luokat läpi. Kierto-nouto-hyppyliikkeessä ei tullut yhtään onnistumista, mutta oikeastaan se on minusta kiva liike. Voinhan sen huvikseni näille opettaakin.

En ole vielä Kipin kanssa luovuttamassa, mutta ihan loputtomiin en sen kanssa aio tokoa vääntää, ellei edistystä tapahdu. Pidän itseäni ennemmin realistisena ja joskus pessimismiin taipuvaisena, mutta möllitokon jälkeen tajusin, että olin syyllistynyt hieman katteettomaan optimismiin. Kun niin kovasti halusin pitää edes jostain harrastuksesta kiinni, niin kuvittelin, että me hyvinkin Vinskin kanssa vielä jatkamme tokouraa, ja että Kipi saattaisi parissa kuukaudessa tulla kisavalmiiksi.

Pk-harrastuksesta vähänkään tavoitteellisessa muodossa jouduin luopumaan jo muutama vuosi sitten, kun Vinskistä tuli kautta aikojen ensimmäinen koirani, josta ei tullut pk-koiraa. Valitettavasti Kipi seurasi sen jalanjälkiä, ja edelleen pk on pelkkä haave, vaikka siitä ehti tulla minulle vuosien myötä elämäntapa ja rakkain harrastus.


Muutamat muutkin viime aikojen jutut ovat taas nostaneet pintaan harmistuksen siitä, että minulle piti tulla peräkkäin kaksi koiraa, joilla on hyvin samanlainen kohtalo. Molemmat ovat oireilleet selkävikaansa kasvuiästä lähtien ja ravanneet huollossa ja lääkärillä alle vuoden iästä alkaen, jolloin normaali koira ei vielä jumien takia huoltoa yleensä tarvitse. Vinski ravasi ensimmäiset vuotensa tiiviisti kipuun erikoistuneella eläinlääkärillä akupunktiossa ja laserissa ja söi muutaman kipulääkekuurin. Tutuiksi tulivat myös fyssari ja osteopaatti. Silti jumit tulivat aina takaisin, ja Vinskille tuli myös muutama ontumisjakso, mutta ei se koskaan niin jumissa ollut kuin Kipi on ollut. Nyt viimeiset pari vuotta tilanne on ollut paljon parempi, ontumisia ei ole ollut, jumit ovat olleet paljon vähäisempiä ja huoltoväliä on voitu huomattavasti pidentää. Liikkeissä edelleen pientä oireilua voi nähdä, mutta liikkeetkin ovat paremmat kuin nuorempana. Tulevasta ei silti voi tietää.

Kipin kanssa asiat menivät pelottavan paljon samalla tavalla. Jälleen kova huoli koiran terveydestä ja tulevaisuudesta, jälleen huollossa tiheästi ravaamista ja tutkimuksia eläinlääkärillä. Tutun ja pätevän kipuspesialistin palveluista valitettavasti jouduin luopumaan jo ennen Kipin tuloa, koska akupunktio siellä rupesi olemaan aivan tolkuttoman kallista, ja on muutenkin ahdistavaa repiä koko ajan jostain rahaa hoitoihin, saati sellaisia summia. Onneksi meillä on kuitenkin hyvä huoltotiimi ollut viime aikoinakin.

Molempiin koiriin on tuo selkävika vaikuttanut myös harrastuksissa, se on ihan selvä. Mutta aina ei voi tietää, mikä on selkävikaa ja mikä jotain muuta. Kipistä luulen, että se olisi tokossa paljon paljon parempi ilman vikaansa, koska se on enemmän sellainen keskiverto bc pohjimmiltaan, Vinski taas on vähän omalaatuinen, mutta siinä omalaatuisuudessa saattaa olla selkävikaa mukana. Hyvinhän Vinski kyllä nuo tokon alemmat luokat klaarasi. Molemmissa on herkkyyttä ja pehmeyttä. Snoopysta tiedän, että silläkin on nuorempana ollut hermokipuja, mutta se ei vaikuttanut pätkän vertaa sen työmotivaatioon tai ylipäätään mihinkään sen arjessa. Se onkin kova ja erittäin työintoinen koira. Samoin Jippo kipeänäkin olisi halunut tehdä töitä aivan entiseen tapaan, sillä oli niin valtava motivaatio. Ei se kyllä mikään ihanne ole, että koira sairaanakin haluaa vain painaa töitä, siinä helposti jää huomaamatta sairaudet ajoissa ja tila voi pahentua! Ja täytyy myös muistaa, että Vinski ja Kipi ovat olleet selkävaivaisia pennusta asti, joten siksikään niitä ei voi verrata koiraan, joka on kasvuikänsä saanut olla terve.

Ennen tätä kaksikkoa minulla tosiaan oli sellainen kaksikko, jolta motivaatio ei koskaan loppunut kesken. Jipolla ja Snoopylla oli aina iso motivaatio ja iso moottori, niillä ei koskaan ollut huonoa treenipäivää. Vireongelmista ne eivät olleet kuulleetkaan. On ollut vaikea tottua siihen, että koiralta välillä puuttuu motivaatiota, se hidastelee ja laamailee ja lannistuu virheistä, mitä Jippo ja Snoopy eivät tehneet koskaan. Mutta ei koira itse ominaisuuksiaan tai sairauksiaan valitse, joten koiran ehdoilla se on aina mentävä. Selkävikaisen koiran kanssa joutuu treeneissä ja muussa elämässä miettimään ja huomioimaan asioita eri tavalla. Ja erilaisia nekin ovat eri tilanteissa. Sekä Vinski että Kipi ovat aina jäljestäneet motivoituneesti ja hyvässä vireessä, ongelmat ovat näkyneet selvimmin nimenomaan tokossa/tottiksessa, jossa niiden vire ei nouse samalle tasolle, jolloin ne myös kestävät erilaisia pikku vastoinkäymisiä huonommin.



Aina voisi olla huonomminkin, sekin on totta, vaikkei se paljon lohduta juuri silloin, kun miettii, että hitsi, minulla on nykyään nurkissa vain rikkinäisiä koiria. Tai no Snoopy ei rikki ole, vanha vain. Sain silti juuri muistutuksen tästäkin asiasta, kun geenitutkimuyhmästä kyselivät Vinskin nykykuulumisia. Annoin jo vuosia sitten Vinskin verinäytteen tutkimuksiin, koska sen kahdella pentuesisaruksella oli harvinainen lihassairaus, jonka takia niiden elämä päättyi nuorena. Vinskin suhteen ei myöskään oltu varmoja, voisiko sillä olla taudin lievä muoto, vai johtuivatko kaikki oireet vain selästä. Todennäköistä on, että yksin selkä on ollut syynä, mutta ei sitäkään satavarmaksi voi sanoa, kun ei tiedä taudista tarpeeksi. Joka tapauksessa sisarusten kohtalo oli todella ikävä, eivätkä ne saaneet täyttä bordercollien elämää elää. Kyseinen sairaus oli metabolinen myopatia, eli aineenvaihdunnallinen lihassairaus. Tuosta oheisesta pojancoltiaisten blogista löytyykin Vinskin veljen Bennon tarina. Toivottavasti vielä jonain päivänä tästä sairaudesta selviää jotain, kunhan ehtivät tutkia asiaa.

Ja toivottavasti ne, joiden koiran elämää ei mikään terveydellinen seikka rajoita, muistavat iloita koirastaan! Ja jos vielä saa harrastaa koiran kanssa täysillä, niin siitäkin voi ja pitääkin iloita, vaikkei jokainen treeni tai jokainen kisa sujuisikaan kuin tanssi. Se jo on hienoa, että pystyy harrastamaan ja pääsee kisoihin. Kaikki eivät sitä saa yhdessä koiransa kanssa kokea.

Harrastuskriisistä huolimatta olemme välillä myös treenanneet, ja seuraava päivitys onkin treenipäivitys. Kyllä minäkin siitä olen iloinen, että tällä hetkellä näiden terveys kestää kaikenlaista puuhastelua ja lenkkeilyä, vaikka ne harrastukset tosimielessä haaveeksi jäävätkin. Mutta voi miten toivoisin, että ne voisivat olla täysin terveitä.






maanantai 2. marraskuuta 2015

Kahden viikon varrelta

Viime viikon maanantaina Kipi ja Vinski pääsivät Marin käsittelyyn. Onhan se kyllä jotenkin nurinkurista, kun nämä 2v ja 5v tarvitsevat huoltoa useammin kuin tuo 12v..? Mutta näin se vaan nyt on. Seuraavalla kerralla sitten on kyllä Snoopyn vuoro päästä käsittelyyn myös.

Kipillä oli kallonpohja ja lantio jumissa, ylläripylläri. Mari käsitteli aluksi kalloa pitkään, ja Kipillä lupsahtivat lähes välittömästi käsittelyn alussa silmät umpeen ja se kellahti lattialle uinumaan. On tuota käsittelyä kyllä metka katsoa. Lantiota käsiteltäessä Kipi välillä havahtui, kun joku lukko juuri lähti aukeamaan ja se tuntui, muttei pannut hanttiin missään vaiheessa. Niin on siitä kiltti kantisasiakas tullut, alkuaikoina kyllä pisti aika lailla kampoihin.

Vinskillä oli myös pientä jumia kallossa ja etujaloissa, häivähdys lantiossakin, koska kallon jumit yleensä heijastuvat sinne. Mutta ei mitään ihmeellistä, se on edelleen pysynyt paremmassa kunnossa kuin nuorempana. Käsittelyä Vinski yritti aluksi vähän kuin varkain vastustaa, ei ollut yhtään sellainen rento-reiska kuin Kipi.

Viime viikon tiistaina oli Kipin kilpatokokurssin tokavika kerta. Aiheena oli hyppy ja kierto, eikä nyt voitu täysipainoisesti osallistua, koska Kipi oli juuri ollut huollossa, mutta kuunneltiin mitä vinkkejä yleisesti annettiin ja tehtiin joitain juttuja vähän helpotettuna. 

Keskiviikkona sitten oli koirien ja kissojen mielestä ihan superpäivä. Toin koulusta tuliaisiksi kolme possunsydäntä, joita anatomian ja fysiologian tunnilla olimme availleet. Kissat saivat heti muutaman palan kuppiin ja koirille tein niistä treeninameja. Oppikin oli jossain määrin mennyt omaan kaaliin, kun siinä sivusta seurasin, että kappas, siinä Nella juuri hotkaisi palan aorttaa. Ei sitä yleensä tule ajatelleeksi elinten rakennetta, ne ovat vain sellaisia mötkäleitä, mutta nyt olen suorastaan kiusallisen tietoinen siitäkin, mitä kaikkea sisältyy esimerkiksi munuaiseen...Keskiviikkona myös saimme Seijalta peuranlihaa ja -luita ja oi onnea, kun koirat pääsivät illalla luiden kimppuun.

Torstaina olimme tihkusateessa seuran kentällä tokoilemassa. Käsittelyn jälkeinen tylsä hihnalenkkeily ja rajoitettu treenaaminen päättyivät ja sitä piti mennä ihan kentälle juhlistamaan ja samalla katsastamaan, millä mallilla liikkeet ovat.

Vinski teki kivan setin voittajaluokan liikkeitä. Mitään isoja virheitä ei tullut ja asennekin oli oikein hyvä.

Kipin kohdalla huomasin jo tiistain rajoitetuissa treeneissä, että se vaikutti taas iloisemmalta treenaajalta. Ja kyllä se sitä olikin nyt torstain pidemmässä treenissä ihan selkeästi! Niin paljon ne jumit sen tekemiseen vaikuttavat. Surullista, että jumit aina tulevat takaisin sen elämää rajoittamaan, mutta kiva on nähdä huollon noin selkeästi auttavan. Kipi teki alokasluokan liikkeet ja lisäksi ruudun mukavassa vireessä. Vähän oli joskus vinoutta eteenistumisessa ja jotain muuta pientä, mutta pääasiassa teki liikkeet tosi kivasti.

Lauantaina oli sitten vuorossa möllitoko Nummelassa. Melko silmiä avaava tapahtuma. Kipille oli palkattomuus ja kisamaisuus vielä liikaa, Vinski vuorostaan taantui entisissä ongelmaliikkeissään kisamaisessa tilanteessa. Käsittelen asiaa varmaan lähemmin jossain myöhemmässä päivityksessä.

Tämän viikon tiistaina oli viimeinen kerta kilpatokokurssia. Nyyh, nyt se sitten loppui! On ollut antoisa kurssi, ollaan saatu paljon ajateltavaa ja vinkkejä. Aiheena vikassa treenissä oli meille niin ajankohtainen palkattomuus. Treenattiin ensin kehään menoa ja perusasennossa odottamista, kun liikkuri ilmoitti että "liike alkaa" ja sitten "käsky". Sen jälkeen koiralle sai antaa sosiaalisen palkan. Kipi palkkautui tässä aika hyvin. Seuraavalla kierroksella treeniin lisättiin jo pätkä seuraamista mukaan. Liikkeen päätteeksi taas sosiaalinen palkka, koska se on ainoa, jonka koekehäänkin saa mukaan, eli itse asiassa täydellisestä palkattomuudesta ei ole kyse. Kun koira vastasi sosiaaliseen palkkaan, sen sai palkata muutenkin.

Kolmannella kierroksella tehtiin pitempi seuruupätkä, jonka jälkeen annettiin taas sosiaalinen palkka ja sitten valmisteltiin seuraavaa liikettä kisamaisesti. Neuvoksi saatiin pitää koira koko ajan liikkeessä eikä perusasennossa pönöttämässä seuraavaa liikettä odotellessa, liikkuriakaan ei tässä vaiheessa tarvitse superkuuliaisesti tai salamannopeasti totella, vaan voi ottaa sen muutaman sekunnin koiran liikkeessä pitämiseen, jotta sen vire pysyy yllä. Tämä meni hyvin. Heti perään otimme kisamaisen luoksetulon ja sen jälkeen taas sosiaalinen palkka, kehästä poistuminen ja lelu/namipalkka. Kipin luoksetulo oli hitaanpuoleinen, mutta matkakin oli melko lyhyt. Sosiaalisesta palkasta se ei hirveästi riehaantunut, mutta kuitenkin vastasi siihen, joskus melkein heti ja joskus sain hetken tehdä töitä, että Kipi tuli vielä paremmin mukaan. Olen treeneissä yrittänyt aina muistaa antaa sosiaalisen palkan ennen muuta palkkaa, mutta kyllä siihen voisi paljon enemmänkin panostaa, odottaa että Kipi kunnolla tulee mukaan eikä kiirehtiä namin tai lelun esiin kaivamisen kanssa.

Hyödyllistä treeniä, tällaista me kyllä teemme jatkossa paljon. Liikkuria kyllä kaipaamme mukaan treeniin välillä. Vaikka häiriössä olemmekin välillä päässeet treenaamaan, niin liikkuria meillä ei kuitenkaan ole ollut. Toivottavasti jatkossa edes joskus on.

Tokokurssin lopuksi otimme häiriötreeniä. Otimme koirat perusasentoon ja vetäjät kävivät vuorotellen niiden vieressä huutelemassa maahan-käskyjä, tai yrittivät houkutella niitä luokseen erilaisilla lirkutuksilla ja taskun rapisteluilla. Kipi meni kerran maahan vetäjän käskystä, mutta muuten ei. Houkutusten perään yritti samoin kerran nousta, mutta muuten pysyi tiukasti perusasennossa ja enimmäkseen hyvässä kontaktissa.

Perjantaina olimme hallissa treenaamassa. Treenasin vain Kipin kanssa. Möllitoko on vienyt Kipiä taaksepäin, se ei ole sen jälkeen ollut treeneissä yhtä vapautunut kuin ennen sitä. Todella harmillista. Tehtiin nyt hommia lyhyinä pätkinä, ettei vire kokonaan katoaisi, ja kyllähän se homma sitten jotenkin pelitti.

Viikonloppuna ollaan vain lenkkeilty ja ladattu akkuja. Lauantaina metsässä Vinski äkkiä käyttäytyi ihan kuin sitä olisi pistänyt ampiainen. Pettämättömän looginen päätelmä tästä on, että sitä todellakin pisti ampiainen. Vaikka on jo pikkupakkasia ollutkin, niin ei se täysin mahdotonta liene, että joku ampiainen vielä jossain hengissä ja kiukkuisena pörrää. Oikea halloween-ampiainen tämä siis. Oltiin vieläpä lähellä kohtaa, jossa Vinskiä pisti ampiainen myös viime vuonna kesällä. Vinski-parka syöksähteli aina välillä kohti kylkeään, johon pisto oli tullut, ja vielä kotona oli jonkun aikaa levoton, läähätti ja vaihtoi paikkaa. Tokeentui siitä sitten.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Treenejä ja pohdintoja

Sen verran on kiirettä pukannut, ettei meinaa ehtiä blogiakaan päivittämään. Hyvä olisi kyllä ehtiä vähän useammin ja paremmin päivittää treenijuttuja, etteivät ne asiat ihan vallan unohdu...Tai kun saisi aikaiseksi edes pitää treenipäiväkirjaa vaikka vihkoon itselle, hmm...Viime aikoina ollaan pidetty paljon myös täysin treenivapaitakin päiviä, jolloin ollaan vain leppoisasti lenkkeilty, mutta aina välillä on treenejäkin ollut.



Pitkästä aikaa käytiin kaksissa tottistreeneissä. Ensimmäisiin osallistui Vinski ja toisiin Kipi. Vinski oli ennen treeniä tosi rasittava, häsläsi ja hösläsi, eikä malttanut pysyä perusasennossa, kun ennen liikkeiden alkua juttelin vetäjän kanssa. Kun komensin sen maahan odottamaan, se nousi siitäkin, mikä ei ole sen tapaista. Minuakin rupesi jo hermostuttamaan ja tulin treenin jälkeen miettineeksi, miten vähän aikaa vasta koirankoulutuksen yhteydessä on puhuttu oikean tunnetilan merkityksestä niin yleisesti treenatessa kuin yksittäisissä liikkeissäkin, vaikka kyseessä on niinkin oleellinen asia. Vinski oli nyt aivan väärässä mielentilassa treeniä ajatellen ja niin aloin minäkin olla, mikä on sikäli vielä huonompi juttu, koska ohjaaja kuitenkin on isommassa vastuussa siitä, että on itse sopivassa tunnetilassa ja pyrkii saamaan koiralle oikean tunnetilan. Se esimerkin voima... Nyt näytti hetken huonolta, ettei yhteistä säveltä löydy, mutta rauhoituimme kyllä siitä molemmat ja pääsimme treenaamaan.

Jännä kun Vinski oli tuollainen ja että siitä on muutenkin tullut hyppiväisempi. Kiva jos sillä on treeneissä nykyään noin kivaa, mutta jospa se onkin vain seonnut ja siitä on lopullisesti tullut hihhuli? Se on sillä lailla jännä persoona, ettei siitä oikein aina tiedä! Treenasimme sen kanssa paukkuja ja esteitä. Paukkuihin ei reagoinut ja esteillä ei ollut erityisen hyvä. Otimme matalaa hyppyä ja loivaa A-estettä, joissa välillä kiersi takaisin tullessa eikä aina meinannut löytää kapulaa, mutta ilta oli jo hämärä. Hyppytekniikka oli melko huono vetäjänkin silmiin. En tiedä, onko mielekästä yrittää saada opetettua Vinskille edes jompi kumpi este hyväksi, ja voiko sellainen yritys edes onnistua. Asia putkahtaa välillä mieleen ainoastaan siksi, että Vinski on jo pitkään ollut täysin kisavalmis jälkikokeeseen muuten paitsi niiden himputin esteiden osalta.

Mitään hirvittävää työmäärää en aio Vinskin (enkä Kipin) pk-uraan panostaa tuon esteasian suhteen, koska kaikki on kuitenkin niin kovin epävarmaa. Jos kumpaakaan ikinä saisi turvallisesti suorittamaan edes toisen pk- esteen, niin kyse olisi silti enemmänkin siitä, että pääsisivät jonkun yksittäisen pk-kokeen käymään. Mikä sekin vaikuttaa useimmiten täysin utopistiselta ajatukselta. Joten tältä kaudelta ainakin pk-tottis saa jäädä tauolle, enkä tiedä haenko meille enää ryhmäpaikkaa ensi kaudeksi. Luultavasti en. Maastotreenejä emme kokonaan jätä, mutta treenaammeko pk-jälkeä vain omaksi iloksi vai vaihdammeko jossain vaiheessa esim. mejään, se jää nähtäväksi.

Pennun hankkimistakin olen miettinyt. Jos vaikka saisi terveen ja toimivan yksilön, jonka kanssa voisi harrastaa pk-puolta ja muitakin lajeja täysipainoisemmin kuin näiden nykyisten koirien kanssa. Snoopylla kun on tullut jo ikä vastaan ja nuoremmilla on muuten omat ongelmansa. Mutta riskipeliähän se pennun hankkiminen aina on. Nyt toistaiseksi ainakin jatkan puuhastelua näiden nykyisten kanssa, työmaata kyllä riittää! Toivottavasti saamme vielä tehdä paljon juttuja yhdessä, ettei esim. terveys menisi huonommaksi.

Kipi on ehtinyt käydä kolmesti lisää kilpatokokurssilla. Toissaviikolla oli aiheena nouto ja sen eri osa-alueet sekä seuraaminen, viime viikolla jäävät liikkeet ja kaukokäskyt, ja tällä viikolla ruutu ja tunnari. Saatiin taas hyviä vinkkejä siihen, miten asioita voi pilkkoa ja miten eri osa-alueita voi treenata. Minulla ei aina mielikuvitus riittäisi keksimään kaikkea itse. Olen lisäksi jotenkin jämähtänyt aikakauteen, jolloin tokon treenaaminen oli simppelimpää ja suurpiirteisempää, joten monet nykyiset treenitavat ovat minulle vieläkin uusia juttuja.

Jäävien liikkeiden ja kaukokäskyjen suhteen sain erityisesti uusia eväitä. Liikkeiden asentoja voi vahvistaa esim. tönimällä kevyesti koiraa, mikä samalla vahvistaa syviä lihaksia ja on näin erityisesti Kipille hyväksi. Joskus olenkin sitä jumpannut tönimällä, mutten ole keksinyt yhdistää sitä tokotreeniin. Treenissä myös annoimme koirille maahan-käskyn siten, että olimme selin koiraan. No eihän Kipi maahan mennyt, kun ei ole tuollaiseen treeniin tottunut, eli ei osaa totella pelkkää käskyä. Käännyin vähän sivuttain ja sitten onnistui. Kun ollaan kotona pari kertaa kokeiltu, niin onnistuu jo selinkin. Vinskilläkin kokeilin ja se meni heti maahan vaikka olin selin.

Kaukokäskyihin saimme vinkiksi, että Kipillä voisi jumpata asennonvaihtojen alkuja ja takajalkojen paikalla pysymistä ohjaamalla se aluksi vain toistamaan pelkkää liikkeen alkua. Näin sen kroppa tottuu uusiin liikeratoihin eikä haukata liian isoa palaa kerralla. Etenkään kaukokäskyjen seisomistahan Kipi ei periaatteessa vielä ollenkaan osaa. Ollaan nyt kaukojumppaa vähän kotona tehtykin, mutta omassa tekniikassani on vielä hiomista, kun en ennen ole tuollaista "hissitreeniä" tehnyt.

Hitsi miten paljon tokossa riittääkin treenattavaa, kun kaikissa liikkeissä on niin paljon osia ja osissa niin paljon erilaista treenattavaa. Ja sitten pitäisi vielä treenata erilaisia häiriöitä ja sovelluksia liikkeistä. Kisoja ajatellen Kipi on vielä mielestäni keskeneräinen, ja Vinskilläkin on vähän hiomista voittajaluokkaan. Ilmoitin molemmat pojat möllitokoon viikon päästä. Vaikka minulla onkin aika hyvä käsitys siitä, mitä niiden kanssa erityisesti pitää treenata, niin varmaan jotain uuttakin tulee esiin. Jännää.

Hallitreeneissä ollaan oltu kahdesti sitten viime päivityksen, ja edellisellä kerralla Kipi pääsi ottamaan paikallaolot ihan EVL-tyyliin. Sen verran helpotin, että jäin noin viiden metrin päähän. Istumassa Kipi pysyi nyt hyvin, mutta vähän vilkuili ympärilleen. Hyvin meni maahan kaukokäskyllä ja pysyi hyvin. Kipi olikin sitten ensimmäinen, joka kutsuttiin rivistä luokse, joten ei päästy treenaamaan sitä, olisiko ottanut häiriötä muiden kutsuista.

Eilen oli taas hallitreenit. Vinski teki hienosti ja asenteella voittajaluokan liikkeitä, mitä nyt kaukokäskyjä vähän sössi. On ollut niin kiva viime aikoina katsella sen ruutuun menoa, kun se kotipihan ulkopuolellakin on mennyt sinne epäröimättä ja hyvällä vauhdilla. Kerran kokeilimme EVL-tyylin lähetystäkin vieraalla kentällä ja se meni ihan nappiin, temppu, joka ennen oli Vinskille täysin mahdoton.

Tunnarissa ei olla aikoihin treenattu muuta kuin oman etsimistä ja sitäkin hirmu harvoin. Kipin kilpatokokurssilla sain taas herätyksen aiheeseen ja kokeilin, osaako Vinski vielä etsiä oman, kun vieressä on kasa vääriä, joita vieras henkilö on juuri näpelöinyt. No ei osannut, vääriä nosteli. Myöhemmin kotipihalla jo löysi sen oman sieltä erehtymättä. Eilen hallissa annoin taas väärät treenikaverin näpelöitäväksi ja treenattiin. Vinski osasi hyvin, Kipikin alkoi olla vähän hajulla, vaikkei se ole väärien kanssa vielä juurikaan treenannut. Tänään kotipihalla Vinski sitten taas nosteli myös vääriä, joten ei se tunnaria kuitenkaan vielä luotettavasti osaa, kun ollaan oltu liian pitkään treenaamatta sitä.

Kipi oli eilen hallissa osittain ihan innokas, mutta kaikkea se ei tehnyt läheskään täysillä. Tuollainen se on nyt jonkun aikaa ollut, se on esim. alkanut taas mennä ruutuun sellaista lompsimisvauhtia ja ilman selkeää fokusta. Eilen ja tänään olen katsellut, että sen liikkeissä on ajoittain toispuoleisuutta, joten jumeja siis varmasti on taas. Marille ollaankin menossa maanantaina, eikä sitä ennen kyllä treenata isommin mitään. Viimeksi käydessämme hoidettiinkin vain häntävammaa.

Vinski treenasi tänään kotipihassa mm. ison tötsän kiertoa, pysähtymistä ja siitä hyppyyn lähtöä. Vähän uuden EVL-liikkeen alkeita siis. Vaikeaa oli. Alusta asti on tötsän kierto ollut Vinskille hankalaa ja se tarvitsee siihen vieläkin apuja. Vaikka olen ottanut tötsään eri käskyn, yritti se nytkin tarjota läheisen puun kiertoa, jota se on usein ennenkin kiertänyt, ja kun se ei ollutkaan se mitä haettiin, niin Vinski ei enää halunnut lähteä yrittämään mitään. Hetki piti taas työstää sitä, että se suostui irtoamaan ollenkaan.

Vaikka Vinski on edistynyt paljon siitä mitä se joskus oli ja on myös saanut paljon lisää tekemisen intoa, niin aina välillä sen kanssa kuitenkin herää muistamaan, että sillä on ne tietyt juttunsa yhä. Sen on hirvittävän vaikea rikkoa kaavoja, sen on vaikea olla oma-aloitteinen irtoavissa liikkeissä ja sen on vaikea kestää virheitä, vaikkei niistä virheistä mitään numeroa tehdäkään. Mutta ei se toki muuta sitä tosiasiaa, että se on edistynyt suorastaan huimasti niistä ajoista, kun en olisi voinut kuvitellakaan vieväni sitä koskaan tokossa voittajaluokkaan.


Vähän erilaistahan se treenaaminen näiden kahden kanssa on kuin niiden edeltäjien kanssa oli, mutta on niillä vähän eri lähtökohdatkin. Välillä vähän yskähdellään, metsästetään kadonnutta virettä tai yritteliäisyyttä, mutta sitten taas opitaan jotain uutta ja koetaan hienoja hetkiä. Ja vaikka niin paljon tulee mietittyä asioita treenien kautta, niin tärkeintähän kuitenkin on se, että saadaan elää ihan tavallista arkea täysillä. Välillä tästä asiasta saa erityisiä muistutuksia, kuten vaikkapa silloin, kun Kipi sai pahan kipukohtauksen häntävamman takia ja hetken joutui ihmettelemään, mistä oikein on kyse ja miten se vaikuttaa tulevaisuuteen. Sellaisina hetkinä sitä viis veisaa mistään treeneistä ja harrastuksista, kun vaan saisi pitää koiran kivuttomana ja onnellisena ja pystyisi elämään ihan tavallista arkea. Mutta tokihan se silti harmittaa, jos koira ei sovellu käyttötarkoitukseensa, ja saakin harmittaa.

Arki on tämän trion kanssa onneksi melko vaivatonta. Kulkevat mukana missä vaan, ovat reippaita ja avoimia tyyppejä. On niillä kaikilla omat metkunsakin, kuten asiaan kuuluu.


perjantai 25. syyskuuta 2015

Treenielämää

Ollaan juostu vähän siellä ja täällä ja puoliakaan en enää muista. Ihan tavallista ulkoiluakin ollaan tietenkin harrastettu ja siinä samalla on tullut paljon marjastettua. Pari viikkoa sitten melkein koppasin kyytiin kyynpoikasenkin puolukoiden lisäksi, ups. 

Ennen tuli usein harmiteltua häiriötreenien ja treenikavereiden puutetta. No nyt niitä treenejä on kyllä viime aikoina kivasti ollut. Välillä on mennyt tottistreenit ja vepetreenit päällekkäinkin ja silloin olen epäröimättä valinnut vepetreenit. Eilen oli kauden viimeiset treenit. Kyllä on Vinski kivasti edennyt vepessä. Nyt tehtiin ekalla kierroksella veneen haku, jota treenattiin vasta kolmatta kertaa. Ekalla kerralla Vinski sai hakea pelkän köyden veneeltä ilman veneen vetämistä, apparin vain kevyesti pitäessä köyden toisesta päästä kiinni, toisella kerralla se sai jo vetääkin venettä eikä siinä mitään ongelmaa ollut. Nyt se suoritti ihan täydellisen veneen hakemisen ja matkakin oli jo aika pitkä, ei kaukana poijusta.

Toisella kierroksella otimme vientiä, joka on aina vaan lähtenyt sujumaan paremmin alkuhankaluuksien jälkeen. Alussahan Vinski oudoksui patukan ottamista suuhun käskystä rannalla perusasennossa ollessaan, mutta muutaman treenin ja kuivaharjoittelun jälkeen se alkoi tarrata patukkaan suorastaan kiihkeästi. Vinskin kanssa huomattiin myös sellainen juttu, että jos otetaan peräkkäin useampi vienti, täytyy veneen tulla suoritusten välissä takaisin rantaan ja alkuvalmistelut on tehtävä uudestaan, muuten Vinski hämmentyy ja saattaa kääntyä takaisin jo alkumatkasta, se on niin tarkka kaavoista. Nyt meni heti ensimmäinen vienti muuten tosi hyvin, mutta veneelle päästyään Vinski ei luovuttanut patukkaa käteen asti vaan tiputti sen veteen, appari kyllä yletti sen sieltä noukkimaan. Seuraavalla yrityksellä luovutukseen kiinnitettiin erityishuomiota ja nyt tulikin hyvä luovutus ja muutenkin nappisuoritus. 

Vielä kolmaskin kierros ehdittiin ottaa, ja Vinski pääsi hyppäämään kahdesti veneestä ja uimaan rantaan. Ensin lähempää ja sitten jo lähes poijulta asti. Oli kiva päättää kausi onnistuneeseen treeniin. On ollut hienoa nähdä Vinskin syttyvän lajiin kerrasta ja kehittyvän siinä. Olen muutenkin kovasti tykästynyt tähän lajiin. On hauskaa treenata veden äärellä ja nähdä erilaisia koiria. Labradorit näköjään käyttävät häntää uidessaan peräsimenä ja vesikoirat potkurina! Tätä lajia on kiva treenata senkin takia, ettei tylsää hetkeä tule, kun pääsee myös avustamaan muita koiria. Hieman toista kuin tottiksen tai tokon ryhmätreeneissä, joissa suurimman osan aikaa saa seistä kentällä toimettomana muiden treenatessa. 

Tässä muutama kehno kännykkäkuva menneistä vepetreeneistä.




Ja vielä kuvia kauden viimeisistä treeneistä, kuvat Marjaana Elovirta. Vähän köysileikkiä ensin ja sitten veneen haku.



Ohjatuissa tottistreeneissä ei olla käyty sen ikävän häntäepisodin jälkeen, mutta Kipi pääsi kerran ottamaan tottista (ja vähän tokoakin) Luukin kentälle Repen kanssa. Seuruun aikana Kipi sai kuulla kaksi paukkuakin, ei reagoinut niihin, vaan jatkoi hyvin seuraamista.

Tokossa alkoi hallikausi ja meillä on treenivuoro joka toinen perjantai. Ollaan oltu nyt kahdesti hallissa, ja Vinski ja Kipi tietenkin pääsivät molemmat treenaamaan. Ovat olleet ihan innoissaan eikä yhtään ole haitannut, että meidän kentällä treenaa samaan aikaan muitakin ja viereisilläkin kentillä treenataan, eikä pelkkää tokoa vaan myös agilityä. Ryhmäpaikallaoloihin on päässyt Kipi. Hyvin on pysynyt. Viime kerralla otettiin myös paikalla istuminen ja siinä Kipi meni hetken päästä maihin. No ei olla sitä juuri yhtään treenattukaan, joten siinäpä taas yksi treenin aihe lisää.

Tämän viikon tiistaina alkoi kilpatokokurssi seuran kentällä. Kurssikoiraksi pääsi Kipi. Ensimmäisen kerran aiheina oli luoksetulo ja paikallaolot. Ensimmäisellä kierroksella kaikki ottivat vauhtiluoksetulon, ja Kipi tuli tosi kovaa. Toisella kierroksella oli tarkoitus ottaa kisamainen luoksetulo. Juuri kun aioin kutsua Kipin luokse, se ennakoi ja tuli ilman käskyä. Vein sen takaisin ja tällä kertaa se hiippaili perään pian jätön jälkeen. Seuraavaksi sitten palkkasin sen pelkästä pysymisestä ja luoksetulo jäi kokonaan ottamatta. Ei haittaa, että noin kävi yli-innokkuuden takia! Se on kuitenkin treenattavissa oleva asia. Kipin asenne on viime aikoina ollut hirmu hyvä niin häiriötreeneissä kuin pihatreeneissäkin, jotenkin sellainen pursuavan iloinen ja keskittynyt. Ja tämä on nyt varmaan se Kipi, joka se pohjimmiltaan on, silloin kun spondyloosi ei ole pahana eikä muitakaan isoja ongelmia ole.

Minä itse olen myös ollut koulutuksessa opiskelemassa eläinalaa. Teemana on nyt ollut koirat ja niiden koulutus, ja kahtena päivänä viime viikolla harjoiteltiin omien tai lainakoirien kanssa. Minulla oli mukana kaikki koirat. Snoopy pääsi toisena päivänä lyhyesti mukaan treeneihin, Kipi ja Vinski treenasivat vähän enemmänkin. Kipi treenasi molempina päivinä samassa ryhmässä, missä itse olin, ja Vinskin annoin toisena päivänä lainaksi eräälle ilman koiraa olevalle ryhmälle. Vähän mietin, että mahtaako Vinski olla mamman perään, mutta mitä vielä. Kun naksutin ja namit kaivettiin esiin, se ei vilkuillut minuun päinkään, vaan tuijotti ihastuksissaan ryhmäläisiä ja näytti hyvin tarjoavan erilaisia temppujakin. Treenin aiheena nimittäin oli nimenomaan operantti koulutus. Vasta kun ryhmä treenin päätteeksi vietti luppoaikaa, äkkäsi Vinski minut hallin toisella puolella ja juoksi luokseni.

Kipi treenasi meidän neljän hengen ryhmässämme ja tarjosi myös hyvin asioita. Ihan hetkessä se keksi nousta esim. muovilaatikon päälle istumaan. Muina treenikoirina meillä oli myös ranskis ja kaksi staffia. On aina mukavaa tutustua erilaisiin koiriin. Leveämpää koiranhymyä ei varmaan olekaan kuin staffin hymy! Staffit olivat jo konkareita naksutinkoulutuksessa ja siitä se ajatus sitten lähti. Tässä treenaa Telma.




Laiskana ihmisenä olen käyttänyt naksutinta lähinnä satunnaisena vahvisteena. Hirveän vähän olen tehnyt oikeaoppista naksutinkoulutusta, jossa koira oppii asiat itse yrittämällä ja oivaltamalla. Olen sortunut turhan paljon houkutteluun. Ihan tunsin piston omassatunnossani, koska naksutinkoulutushan on hirmu kivaa ja siinä on myös järkeä! Koirillakin oli kivaa, ja kotona oli tämän koulutuksen jälkeen hyvin väsyneitä koiria!

Jäljelläkin ollaan käyty pari kertaa, joku loppukiri ennen talvitaukoa olisi varmaan ihan paikallaan. Tänään sitten Kipi kävi Marin luona tsekkauttamassa häntävamman tilanteen. Vähän siinä oli hoitamista, mutta nyt pitäisi olla hyvä. Mari selitti, että hännän ligamentit tulevat niin lähelle ristiluuta, että Kipillä oli mennyt ristiluun alue juntturaan.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Sairasta menoa

Viime viikon keskiviikkona oltiin Petikossa tottistreeneissä ankeassa sadesäässä. Treenikoiraksi pääsi Kipi, ja hitsi että olikin hyvä treeni. Kipi tarjosi aktiivisesti itse kontaktia myös liikkeiden välissä ja alussa, mikä on ollut sille vaikeaa. Liikkeissähän se yleensä kyllä ottaa kontaktin. Itse liikkeetkin sujuivat hyvin ja Kipi oli läpi treenin hyvässä vireessä ja iloinen pieni poika.

Kipin jälkeen treenasi yksi koira siinä parkkipaikalla, välillä ihan meidän auton läheisyydessä, ja pojat tätä tilannetta autosta tietenkin kommentoivat. Kun kyseinen koira päätti treeninsä, menin autolle ottaakseni sieltä Snoopyn häiriökoiraksi, mutta suunnitelmat muuttuivat. Autossa ei enää ollut pientä iloista treenikoiraa, vaan kokoon käpertynyt surkea koira, joka alkoi äkkiä huutaa suoraa huutoa. Säikähdin tietenkin valtavasti, että mitä nyt on sattunut, mikä pienellä ruskealla koiralla on. Nostin Kipin varovasti syliin ja se jatkoi huutoa ja oli edelleen ihan käppyrässä.

Seuraavaksi laskin Kipin varovasti maahan. Se kyhjötti siinä surkeana ja jaloilleen kunnolla tukea ottamatta, mutta lopetti hetken päästä huutamisen. Sitten se jo varovasti tapaili askeleita. Pikkuhiljaa kävely muuttui lähes normaalin näköiseksi, mutta takaliikkeissä oli vielä huteruutta. Kello alkoi olla puoli yhdeksän illalla ja klinikat kiinni, mutta ensimmäinen ajatukseni oli, että jostain on nyt etsittävä päivystävä klinikka. Sitten mietin, ettei päivystyksessä välttämättä muuta tehdä kuin annetaan kipulääkitys. Päätin lähteä kotiin antamaan Kipille kipulääkettä ja lähteä päivystykseen vasta, jos tilanne taas pahenisi.

Onneksi oli Norocarpia varastossa, annoin sitä heti kotona Kipille, ja se sai myös BoT-loimen päälleen illaksi ja yöksi. Kipukohtaus ei onneksi uusinut. Treenikaverit vähän uumoilivat, että kipukohtauksen olisi aiheuttanut spondyloosi ja koleaksi muuttunut sää. Itse pohdin mahdollisuutta, että Kipi olisi loukannut itseään jotenkin toisen koiran treenatessa siinä auton vieressä, josko olisi esimerkiksi selkänsä siinä hyppiessään ja kommentoidessaan satuttanut.

Torstaiaamuna sitten mietin, mitä seuraavaksi. Noin voimakkaan kipukohtauksen jälkeen halusin ehdottomasti tsekkauttaa Kipin jossain. Ikinä ennen ei Kipillä ole mitään vastaavaa ollut. Ei itse asiassa yksikään koirani koskaan ole huutanut kipua tuolla tavalla. Hyvälle ortopedille olisin mielelläni vienyt Kipin, mutta eihän sellaiselle samaksi päiväksi aikaa saisi. Ensiavuksi kuitenkin soitin meidän vakiklinikalle ja pyysin Kipille omat kipulääkkeet. Seuraavaksi tiedustelin Aistista, milloin on seuraava vapaa akupunktioaika. No sehän oli klo 12 samana päivänä, joten sinne siis.

Kipi pääsi ihan ensimmäistä kertaa akupunktioon. Akupunktiolääkäri käytti sen pikaisessa neurologin tsekissäkin, eikä Kipi ollut tutkimuksessa aristanut selkäänsä. Akupunktiolääkärin tutkimuksessa löytyi huomattavaa kireyttä vasemmanpuoleisissa lanneselän lihaksissa, ja Kipi varasi vasemmalle takajalalleen hieman vähemmän painoa. Neulojen laittoa se välillä protestoi ja yritti jopa nyppiä itse neuloja pois. Sitten se kuitenkin rauhoittui makoilemaan. Neulojen pois ottaminen oli oma lukunsa. Kaikki neulat eivät olleet valmiita poistettavaksi, vaan istuivat tosi tiukassa. Ei niitä väkisin poistettukaan, vaan odotettiin, että ne "kypsyivät". Taisi tulla ihan uusi ennätys sen suhteen, miten kauan neulojen irtoamista piti odottaa!



Kipi oli jo normaalin oloinen ja liikkui kuten ennenkin. Hissuksiin tietenkin vain liikuttiin. Illalla Kipi pitkästä aikaa venytteli takajalkansa oikein pitkästi ja hartaasti. Akupunktiolääkäri arveli, että kipukohtauksen oli saattanut laukaista esimerkiksi lihaskramppi. Minua hirvitti ajatus, että tuleeko näitä kohtauksia jatkossa lisääkin, onko spondyloosi nyt pahassa vaiheessa. Mikä tuntui sikäli oudolta, että hetkeä ennen kohtausta Kipi oli oikein hyvän oloinen, ja on muutenkin viime aikoina vaikuttanut olevan voinniltaan ok, joskaan ei täydellisen oireeton.

Halusin vielä varmistua kropan tilanteesta perusteellisemmin, joten maanantaina Kipi pääsi Marin käsittelyyn. Onneksi menimme. Jumia oli taas lanneselässä ja kaularangassa. Ja ennen kaikkea syy kipukohtaukseen selvisi. Kipiltä löytyi häntävamma, joten sen on täytynyt silloin autossa hyppiessään lyödä hännäntyvensä kipeästi johonkin. Kaikkea sitä sattuukin. Totesimme Marin kanssa, että Kipi varmaan tarvitsisi autoon pehmustetun pyöreän kopin. Huono juttu on se, että auto on malliltaan niin typerä sisältä, ettei sinne saa kuin enintään yhden häkin, joten kaikkia koiria ei mitenkään voi häkittää. Kiinni voisi koirat autossa köyttää, mutta sitäkään en pidä täysin turvallisena ratkaisuna. Jäi kyllä nyt harmittamaan sekin, kun piti treenata niin lähellä autoja, että koirat hermostuivat. Ei kyllä silti ihan heti olisi tullut mieleen, että jotain tällaista voi tapahtua. Tuli aika kalliiksi se treeni, hännän tilanne pitää mennä tarkistamaan vielä tämän kuun aikana uudestaan. Aistissa ei häntävammaa huomattu, mutta kuten Mari totesi, niin harvoin eläinlääkärit häntiä edes tutkivat.

Juteltiin taas Marin kanssa myös Kipin spondyloosista, samoin kuin edellisenä päivänä Aistissa, ja heinäkuun lopussa Piiran kanssa. Kyllä nyt on selvää se, että Kipi on ollut rikki selästään jo minulle tullessaan. Oireitahan sillä oli heti alusta asti. Meillä sattuneet alkuaikojen pienet törmäilyt eivät ole laisinkaan todennäköisiä vamman aiheuttajia, ja tosiaan oireita oli jo ennen näitä törmäilyjä. Seitsemän kuukauden iässä tapahtunut törmäys minuun olisi jotain ehkä voinut aiheuttaakin, mutta Kipi on silloin jo ollut valmiiksi rikki, jotain huononemista siitä toki on voinut aiheutua. Mitään uusia oireita sille ei tämän törmäyksen jälkeen kyllä tullut.

Minulla on tallessa omat muistiinpanot ihan sieltä Kipin tulosta asti ja olen nyt jälkikäteen käynyt niitä tarkkaan läpi. Jotkut jutut aiheuttivat huolta ihan sieltä alusta asti, mutta elättelin silti toivoa, että kaikkeen olisi joku viaton selitys. Kun eihän minulle heti Vinskin jälkeen voinut tulla toista selkäsairasta koiraa! Epäilin välillä jo itseänikin. Ja jotkut oireethan olisivat voineet olla ohimeneviä kasvuvaiheita. Näin jälkiviisaana voi vain todeta, että kaikki oireet yhdessä ja niin pitkään jatkuvina eivät enää oikein mene kasvun piikkiin. Olisi silloin pitänyt uskoa omiin pessimistisimpiin ajatuksiin tilanteesta! Kun Kipin etuosa myös oli löysä ja se välillä tupsahteli puolittain nokalleen, niin siltä välikuvattiin etupää mutta ei selkää. Eikä sitä tiedä, miten spondyloosi vielä siinä vaiheessa olisi kuvassa näkynytkään. Taustasyy, eli oletettu krooninen välilevytyrä saataisiin muutenkin näkyviin vain magneetissa.

Pitkin matkaa olen välillä epäillyt, että Kipi on voinut olla rikki jo minulle tullessaan, mutta olen halunnut etsiä myös muita selityksiä, koska se on jotenkin ajatuksena niin kurja. Vaikka hyvänen aika, eihän mikään muu selitys sinänsä ole vähemmän kurja, koiran kannalta etenkään, eikä muuta lopputulemaa! Siihen vain liittyy tiettyjä harmillisia sivujuonteita. Lopullisesti havahduin, kun purin taas asiaa yhdelle näistä asiantuntijoista. Kerroin, miten Kipi ei hahmottanut takapäätään alkuaikoina ollenkaan. Se ei ottanut takajalkoja alleen laskeutuessaan alas nojatuolista, ja muistiinpanoista löysin kuvauksen siitä, että samoin oli alkuaikona ainakin kerran käynyt, kun laskin sen sylistä lattialle. Pidin sitä todella outona, koska en ole koskaan ennen vastaavaan törmännyt. Toisaalta lukemani perusteella tiesin, etteivät nuoret koirat aina hahmota takapäätään hyvin. Mutta tämä asiantuntija katsoi minua silmiin ja kysyi erittäin painokkaasti, että kuule, eikö jo yksin tuo kerro sinulle, että jotain on ollut vialla jo silloin. Niin, ehkä muut huonosti takapäänsä hahmottavat eivät tosiaan ihan tuolla tavalla käyttäydy.

Koskaan en varmaan silti saa tietää sitä, mitä Kipille on sattunut pentuna. Enkä todellakaan usko, että kukaan on sille tahallaan mitään aiheuttanut! Voi olla niinkin, ettei kukaan ole edes nähnyt tilannetta, missä se on vammautunut.

Tuo häntävamma ja sen aiheuttama huoli nosti taas pintaan huolen myös kokonaistilanteesta ja tulevaisuudesta. Vaikka Kipi on välillä käynyt huollossa hyvinkin tiheästi, niin aina se on ollut jumissa. Tuleeko koskaan sellaista tilannetta, että sen kroppa olisi edes hetken jumiton, tasoittuuko spondyloosi vai paheneeko se, tuleeko oletettu krooninen välilevytyrä oireilemaan aina. Huolta ja rahanmenoa on riittänyt, eikä Kipi ole pystynyt harrastuksissa antamaan itsestään sitä potentiaalia, mihin sillä muuten olisi edellytykset. Pk-ura näyttää jäävän pelkäksi haaveeksi myös Kipin osalta. Nyt on kyllä pakko kuvata tilannetta yhdellä tilanteeseen hyvin sopivalla sanalla. Vituttaa.

Kuitenkin Kipi itse on peruspositiivinen sitkeä sissi. Huolen ohella siitä on ollut paljon myös iloa. Enkä minäkään kaiken aikaa näitä märehdi. Nyt taas yritetään elää normaalia arkea ja toivotaan, että häntävamma paranee hyvin.

maanantai 31. elokuuta 2015

Treenikoostetta

Aina välillä olemme treenanneet tokoa pihalla. Aika pienimuotoisesti ja liikkeistä usein vain osia tehden. Kipi on ollut ilahduttavan hyvässä vireessä. Vinskikin on ollut innokas, Snoopysta nyt puhumattakaan. Kipi on lähes kokonaan lopettanut kapulan mälväämisen, niin pienestä oli sekin kiinni.

Vinski on ehtinyt käydä kahdet vepetreenit lisää. Se on harjoitellut viennin alkeita. Tämäpäs ei niin itsestään sujukaan kuin ekojen treenien jutut. Vinskistä oli aika jännä idea, että sen olisi pitänyt rannalla ottaa vieraan ojentama patukka suuhunsa ja lähteä sitä tuomaan minulle veneeseen. Ollaankin sitten treenattu niin, että olen itse rannalla ja lähetän Vinskiä veneelle ihan vain syömään nameja. Sen oli aluksi vaikea luopua minusta, mutta kun se sai aikaa miettiä asiaa (ja maltoin taas itse pitää suuni kiinni...), niin se lähti kyllä veneelle. Nameja syötyään sille aina heitettiin veneestä patukka, jonka se sitten toi minulle rantaan.

Viime kerralla Vinski sai ensimmäistä kertaa myös hakea hukkuvaa. Ensin se taas kävi hukkuvan luona syömässä nameja ja seuraavalla kerralla sai jo tuoda hukkuvan rantaan. Sen se teki hyvin. Ja lajina vepe tuntuu edelleen älyttömän hauskalta, miksen sitä jo aiemmin ole keksinyt?!?

Ollaan nyt myös kuivaharjoiteltu vepeä patukan avulla. Olen lähettänyt Vinskin kiertämään puuta patukan kanssa. Uidessa ollaan harjoiteltu patukan luovuttamista käteen. Vinski ei ole uidessa tottunut palauttamaan keppejä käteen asti, joten sen oli tosi vaikea rikkoa tätä kaavaa, mutta ollaan saatu jo onnistumisia. Kepit se saa edelleen jättää tuomatta käteen, mutta patukka pitää uidessa palauttaa käteen asti.

Niin innolla kurottelin viime maanantaina rannalla patukkaa Vinskiltä, että kännykkäkin putosi taskusta veteen. En edes havainnut kyseistä tapahtumaa ennen kuin rupesin kaivamaan kännyä taskusta vilkaistakseni kelloa. Kun ei kännykkä ollut taskussa, niin seuraavaksi etsiskelin rannasta ja vedestä. Siellähän se järvenpohjassa rantavedessä oli. Ja jopa toimikin vielä. Kotona purin sen kuitenkin osiin kuivatusta varten ja oli siellä sisuksissa hieman vettä. Kännykkää hankkiessani harkitsin (ajoittaisen koheltamistaipumukseni tiedostaen) iskun- ja vedenkestävää mallia, mutten sitten sellaista ottanutkaan. Hirmu monta iskua ja nyt vielä järvessä käynninkin kännykkä silti on kestänyt. On näköjään tuotekehittely edennyt niistä ajoista, kun muinoin tipahdin itse lampeen kännykkä taskussani, ja se kännykkä kyllä kuoli.



Viime viikolla alkoivat taas tauon jälkeen tottistreenit. Treenikoiraksi otin Kipin. Treenasimme ihan perusjuttuja, seuruupätkiä, henkilöryhmää ja vauhtiluoksetuloja. Alussa kontakti tippui perusasennossa ja seuraamisessakin oli pientä seilaamista, mutta sitten Kipi skarppasi (tai ehkä se olinkin minä...). Vauhtiluoksetulot olivat todella nopeita.

Toissaviikon perjantaina tein pitkästä aikaa Kipille jäljen. Kipi oli innokas, mutta sähläsi alkujäljellä, loppujäljen suoritti paremmin, mutta yhtään ainoaa keppiä se ei koko jäljeltä nostanut! En sitten antanut sille mitään palkkaakaan, mentiin vain takaisin autolle ihan kuin oltaisiin vain päiväkävelyllä oltu.

Seuraavana päivänä tein uuden jäljen viidellä kepillä kotimaastoon. Kipi pisteli aika haipakkaa menemään ja sain jarruttaa sitä jäljellä koko ajan. Nyt varmistui myös diagnoosi edellisestä jäljestä ja keppien jäämisestä: Kipi oli ylimotivoitunut. Raukka ei ole juurikaan saanut koko kesän aikana jäljestää ja oli siksi niin intona. Tällä kertaa pysähdyin aina kepin kohdalla, ellei Kipi keppiin itse reagoinut. Ja ennen jälkeä jo heitin sille yhden kepin ilmaistavaksi, jotta se muistaisi keppienkin olemassaolon. Kaksi keppiä se ilmaisi täysin oma-aloitteisesti, mutta muihin tarvitsi vähän apuja.

Viime viikon torstaina tein taas Kipille jäljen, nyt neljällä kepillä. Jo alkoikin keppi-ilmaisu olla paremmalla tolalla, mutta yksi keppi jäi. Eilen sitten tein kotimaastoon jäljet kaikille koirille. Kipin jäljen haasteena oli vaikeakulkuinen maasto. Sellainen tiheä ryteikkö, jossa oli epätasainen pohja, hakkuujätettä ja syvien ojien ylityksiä. Ei ollut Kipille yhtään vaikea, se jäljesti hyvin ja ilmaisi kaikki neljä keppiä, jes. En ollut merkannut keppien kohtia enkä muutakaan jälkeä mitenkään, enkä millään lailla jarrutellut vauhtia ennen keppejä, en olisi niiden paikkaa kunnolla edes muistanut.

Nyt oli Vinskin vuoro olla vähän hätäinen jäljellä, se ilmaisi kolmesta kepistä vain keskimmäisen. Jäljellä kyllä pysyi hyvin. Haasteena sillä oli terävä kulma rinteessä, jonka se hienosti selvitti. Eipä ollut Vinskikään aikoihin jäljestänyt tätä ennen.

Snoopy oli omalla jäljellään ihan pro ja nosti molemmat kepit.

Kipi haluaa selvästi olla jälkikoira. Noin suurta motivaatiota sillä ei ole muuhun tekemiseen ollut. Kun sillä oli huono kausi ja se teki tokoa ja tottista usein huonossa vireessä ja hajamielisesti, niin jälkeä se teki silloinkin innokkaasti ja keskittyneesti. En ole vielä osannut päättää, mitä jälkeä sen kanssa ryhtyisin harrastamaan, pejää vai mejää. Toistaiseksi mennäänkin pk-jälkipainotteisesti. Ja olen miettinyt sitäkin, että entä jos joskus voitaisiin mennä pk-kokeeseen siten, että jätetään hyppy tekemättä. Piira joskus jutteli sitä, että A-esteelle on helpompi opettaa turvallinen suoritustapa ja se sopii rankaongelmaiselle hyppyä paremmin. Oma karmein kokemukseni pk-esteeltä tosin on nimenomaan A:lta...

No, sitähän ei tiedä, päästäänkö koskaan kokeisiin asti missään lajissa, mutta ehdottomasti täytyy tehdä taas säännöllisesti jälkiä Kipille ja muillekin. Niin onnellisia ne ovat saadessaan jäljestää, että jo niiden ilon näkeminen on minulle palkitsevaa ilman koetavoitteitakin. Jälki on vaan ihan <3