Vinski on ehtinyt käydä kahdet vepetreenit lisää. Se on harjoitellut viennin alkeita. Tämäpäs ei niin itsestään sujukaan kuin ekojen treenien jutut. Vinskistä oli aika jännä idea, että sen olisi pitänyt rannalla ottaa vieraan ojentama patukka suuhunsa ja lähteä sitä tuomaan minulle veneeseen. Ollaankin sitten treenattu niin, että olen itse rannalla ja lähetän Vinskiä veneelle ihan vain syömään nameja. Sen oli aluksi vaikea luopua minusta, mutta kun se sai aikaa miettiä asiaa (ja maltoin taas itse pitää suuni kiinni...), niin se lähti kyllä veneelle. Nameja syötyään sille aina heitettiin veneestä patukka, jonka se sitten toi minulle rantaan.
Viime kerralla Vinski sai ensimmäistä kertaa myös hakea hukkuvaa. Ensin se taas kävi hukkuvan luona syömässä nameja ja seuraavalla kerralla sai jo tuoda hukkuvan rantaan. Sen se teki hyvin. Ja lajina vepe tuntuu edelleen älyttömän hauskalta, miksen sitä jo aiemmin ole keksinyt?!?
Ollaan nyt myös kuivaharjoiteltu vepeä patukan avulla. Olen lähettänyt Vinskin kiertämään puuta patukan kanssa. Uidessa ollaan harjoiteltu patukan luovuttamista käteen. Vinski ei ole uidessa tottunut palauttamaan keppejä käteen asti, joten sen oli tosi vaikea rikkoa tätä kaavaa, mutta ollaan saatu jo onnistumisia. Kepit se saa edelleen jättää tuomatta käteen, mutta patukka pitää uidessa palauttaa käteen asti.
Niin innolla kurottelin viime maanantaina rannalla patukkaa Vinskiltä, että kännykkäkin putosi taskusta veteen. En edes havainnut kyseistä tapahtumaa ennen kuin rupesin kaivamaan kännyä taskusta vilkaistakseni kelloa. Kun ei kännykkä ollut taskussa, niin seuraavaksi etsiskelin rannasta ja vedestä. Siellähän se järvenpohjassa rantavedessä oli. Ja jopa toimikin vielä. Kotona purin sen kuitenkin osiin kuivatusta varten ja oli siellä sisuksissa hieman vettä. Kännykkää hankkiessani harkitsin (ajoittaisen koheltamistaipumukseni tiedostaen) iskun- ja vedenkestävää mallia, mutten sitten sellaista ottanutkaan. Hirmu monta iskua ja nyt vielä järvessä käynninkin kännykkä silti on kestänyt. On näköjään tuotekehittely edennyt niistä ajoista, kun muinoin tipahdin itse lampeen kännykkä taskussani, ja se kännykkä kyllä kuoli.
Viime viikolla alkoivat taas tauon jälkeen tottistreenit. Treenikoiraksi otin Kipin. Treenasimme ihan perusjuttuja, seuruupätkiä, henkilöryhmää ja vauhtiluoksetuloja. Alussa kontakti tippui perusasennossa ja seuraamisessakin oli pientä seilaamista, mutta sitten Kipi skarppasi (tai ehkä se olinkin minä...). Vauhtiluoksetulot olivat todella nopeita.
Toissaviikon perjantaina tein pitkästä aikaa Kipille jäljen. Kipi oli innokas, mutta sähläsi alkujäljellä, loppujäljen suoritti paremmin, mutta yhtään ainoaa keppiä se ei koko jäljeltä nostanut! En sitten antanut sille mitään palkkaakaan, mentiin vain takaisin autolle ihan kuin oltaisiin vain päiväkävelyllä oltu.
Seuraavana päivänä tein uuden jäljen viidellä kepillä kotimaastoon. Kipi pisteli aika haipakkaa menemään ja sain jarruttaa sitä jäljellä koko ajan. Nyt varmistui myös diagnoosi edellisestä jäljestä ja keppien jäämisestä: Kipi oli ylimotivoitunut. Raukka ei ole juurikaan saanut koko kesän aikana jäljestää ja oli siksi niin intona. Tällä kertaa pysähdyin aina kepin kohdalla, ellei Kipi keppiin itse reagoinut. Ja ennen jälkeä jo heitin sille yhden kepin ilmaistavaksi, jotta se muistaisi keppienkin olemassaolon. Kaksi keppiä se ilmaisi täysin oma-aloitteisesti, mutta muihin tarvitsi vähän apuja.
Viime viikon torstaina tein taas Kipille jäljen, nyt neljällä kepillä. Jo alkoikin keppi-ilmaisu olla paremmalla tolalla, mutta yksi keppi jäi. Eilen sitten tein kotimaastoon jäljet kaikille koirille. Kipin jäljen haasteena oli vaikeakulkuinen maasto. Sellainen tiheä ryteikkö, jossa oli epätasainen pohja, hakkuujätettä ja syvien ojien ylityksiä. Ei ollut Kipille yhtään vaikea, se jäljesti hyvin ja ilmaisi kaikki neljä keppiä, jes. En ollut merkannut keppien kohtia enkä muutakaan jälkeä mitenkään, enkä millään lailla jarrutellut vauhtia ennen keppejä, en olisi niiden paikkaa kunnolla edes muistanut.
Nyt oli Vinskin vuoro olla vähän hätäinen jäljellä, se ilmaisi kolmesta kepistä vain keskimmäisen. Jäljellä kyllä pysyi hyvin. Haasteena sillä oli terävä kulma rinteessä, jonka se hienosti selvitti. Eipä ollut Vinskikään aikoihin jäljestänyt tätä ennen.
Snoopy oli omalla jäljellään ihan pro ja nosti molemmat kepit.
Kipi haluaa selvästi olla jälkikoira. Noin suurta motivaatiota sillä ei ole muuhun tekemiseen ollut. Kun sillä oli huono kausi ja se teki tokoa ja tottista usein huonossa vireessä ja hajamielisesti, niin jälkeä se teki silloinkin innokkaasti ja keskittyneesti. En ole vielä osannut päättää, mitä jälkeä sen kanssa ryhtyisin harrastamaan, pejää vai mejää. Toistaiseksi mennäänkin pk-jälkipainotteisesti. Ja olen miettinyt sitäkin, että entä jos joskus voitaisiin mennä pk-kokeeseen siten, että jätetään hyppy tekemättä. Piira joskus jutteli sitä, että A-esteelle on helpompi opettaa turvallinen suoritustapa ja se sopii rankaongelmaiselle hyppyä paremmin. Oma karmein kokemukseni pk-esteeltä tosin on nimenomaan A:lta...
No, sitähän ei tiedä, päästäänkö koskaan kokeisiin asti missään lajissa, mutta ehdottomasti täytyy tehdä taas säännöllisesti jälkiä Kipille ja muillekin. Niin onnellisia ne ovat saadessaan jäljestää, että jo niiden ilon näkeminen on minulle palkitsevaa ilman koetavoitteitakin. Jälki on vaan ihan <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti