Aattoaamuna Kirppu pääsi leikkimään 12-viikkoisen Repe-aussien kanssa. Ihan mahtavaa kun löytyy pentuseuraa näin vaivattomasti, kun Pirjolla on pentu samaan aikaan. Hauskasti pikkupojat ovat samanvärisiäkin, Repellä lisäksi on värityksessä kolmattakin väriä. Ja kyllä pentu toisen pennun tuntee, leikkiminen alkoi sillä sekunnilla kun pennut kohtasivat. Hyviä kuvia ei saanut, kun oli valitettavan hämärää.
Aattoilta vietettiin siskon perheen luona ja Kirppu pääsi myös keskelle joulunviettoa. Rohkeasti se meni joulupukkia vastaan.
Leikkiminen sujui myös hyvin.
Ja pukki tiesi, että Kirppu vietti joulua myös tässä osoitteessa, joten Kirppu päääsi avaamaan oman paketin. Kotona vielä kaikki koirat saivat avata paketteja, joista löytyi herkkuja.
Joulupäivä sujui rauhallisemmissa merkeissä, koska edellispäivän vaikutteissa oli sulattelemista. Pysyimme koko päivän kotona. Tein Kirpulle pienen jäljen pihalle, ja se olikin pennun ihkaensimmäinen jälki. Jo muutaman pennun kanssa olen aloittanut jälkiharjoitukset ruuduilla, mutta nyt päätin aloittaa suoralla namijäljellä. Ihan lyhyt jälki ja joka askeleella lihapullan pala. Ensin Kirppu meinasi lähteä rynnimään, mutta asettui sitten hyvin jäljelle ja eteni nenä maassa lihapullia syöden. Olisi jatkanut pitempäänkin.
Muut koirat jostain taas heti tiesivät, että olin tehnyt Kirpulle jäljen. Olihan niillekin sitten tehtävä lähimaastoon jäljet, Jipolle lyhyt ja Vinskille ja Snoopylle muutaman sadan metrin pituiset. Hienosti kaikki jäljestivät, Jippokin aina syttyy työntekoon ihan entiseen malliin ja unohtaa kaikki vaivansa. Päivän ulkoilujen ja jälkien jälkeen oli kotona märkiä ja onnellisia koiria ja yksi märkä ja myös hyvin tyytyväinen emäntä.
Se hyvä puoli tässä keljussa joulusäässä on, että pääsee kokeilemaan pennulla jälkeä sulassa maastossa! Muurahaiset puuttuvat ja tuo ryteikköinen takametsämmekin on jäljestämiselle otollisempi paikka, kun hankalaa aluskasvillisuutta on vähemmän.
Tänään olimme Salmessa ja siellä oli paljon tapaninpäivän ulkoilijoita. Pääsi taas pentu katselemaan maailmaa. Tein myös kaikille nurmikkojäljet. Kirpulle taas lyhyt ja namitettu jälki, loppupalkkana pieni lihapullapussi. Kirppu eteni keskittyneesti ja söi melkein kaikki namit askelilta. Alussa se oli kääntymässä pois jäljeltä, mutta palasi heti kun huomasi jäljen ja namien häviävän.
Muutkin koirat ajoivat jälkensä hienosti. Eihän niitä nyt ilman voi jättää, kun yksi pääsee hommiin! Ja tajusin taas selvästi sen, ettei tavoitteista tärkein todellakaan ole kisaaminen. Uuden pennun kanssa on aina kiva aloittaa, vaikkei yhtään voi tietää mitä siitä tulee. Kehittymisen näkeminen on hyvin palkitsevaa itsessään. Vinskin kanssa alkoi tuntua vahvasti siltä, että sen rajat alkoivat tokossa tulla vastaan kun olisi pitänyt keskittyä ylempiin luokkiin ja se söi treenimotivaatiotani enemmän kuin se, ettei päästy kisaamaan. Jälkeä Vinskin kanssa on hyvin mielekästä tehdä, mutta pk-tottiksessa sitten on kompastuskivenä esteet ja ehkä vähän muutakin. Mutta Vinskissä arvostan valtavasti sen tasapainoista ja kilttiä luonnetta.
Kirppu leikkii jo kanssani oikein hyvin. Kokeiltiin leikkiä Salmen häiriöissäkin ja se sujui hyvin, kunnes tuli kohtuutonta häiriötä. Namiin keskittyi häiriössä paremmin. Mitään liikkeitä emme häiriössä yritä opetella, ne opetellaan rauhassa kotona. Eikä vielä olla kotonakaan tehty juuri muuta kuin leikitty. Mutta osaa Kirppu jo istua ovella odottamassa lupaa ulospääsyyn ja oppi myös samantien ottamaan katsekontaktin kun saa ruokakupin. Laitoin lattialle lelujen sekaan metallikapulan, eikä kauan mennyt, kun Kirppu kantoi kapulaa.
Vähän oli itselläkin erilainen joulu kuin olin ajatellut. Mielessä siinsi seesteinen kuva siitä, miten kynttilän hämyssä istun sohvalla lukemassa hyvää kirjaa ja syömässä konvehteja. Kirjaa en ole avannutkaan ja kynttilöitäkään en ole uskaltanut polttaa, kun tuo ipana on jo pari kertaa hakenut keittiön pöydältä itselleen yhden kynttilän ja kaatanut muita pitkin pöytää...Mutta yhtään ei haittaa, että joulusta tuli vähän erilainen!