perjantai 27. helmikuuta 2015

Vinski 5 vuotta ja vuoden ekat jäljet!

Tänään on Vinskin viisivuotissyntymäpäivä. Taas täytyy kliseisesti ihmetellä, että miten niin siitä on jo viisi vuotta kun Vinski syntyi?! Vaikka toisaalta onhan viiden vuoden aikana paljon ehtinyt muuttuakin, että kaipa se ajankulu nyt vaan uskottava on. Vinski tuli laumaan keväällä 2010 neljänneksi ja nuorimmaksi koiraksi Nastan, Jipon ja Snoopyn kaveriksi. Nyt se on lauman keskimmäinen koira Snoopyn ja Kipin välissä.

Paljon onnea Vinski!






Keskiviikkona olimme lenkillä Luukissa ja siellä oli metsässä sangen houkuttelevan näköinen sula alue.


Niinpä tänään suunnistimme sinne taas Vinskin ja Kipin kanssa ja tein niille jäljet. Molemmille kolme keppiä ja kaksi kulmaa. Vinski ajoi jälkensä reilun puolen tunnin ikäisenä ja oli hyvin motivoitunut. Kepeistä se ilmaisi oma-aloitteisesti vain keskimmäisen. Ensimmäisen kohdalla ei keppinenä vielä ollut auki ja kolmannen kohdalla se ajautui hieman jäljeltä sivuun juuri kepin kohdalla, se olikin maastollisesti haastava kohta. Autoin sitä nyt kepeillä, kun oli synttärit ja vuoden eka jälki, mutta jatkossa en auttele. Ehkä voisi sillekin laittaa vähäksi aikaa purkit keppien alle, jos tarkentuisi keppinenä vähän.


Kipi ajoi jälkensä noin tunnin ikäisenä. Hirmu innokas oli, hyvin piti jäljen ja kaikki kepit ilmaisi ihan itse. Keppien alla oli sammaleen alle piilotettuna pienet purkit, joissa oli kissanruokaa. Kipi malttoi ilmaista kepit hyvin, vaikka tietenkin bongasi purkit myös.

Olipa kiva päästä jäljestämään! Jälkikausi korkattu helmikuussa, huippua! Nyt tosin emme taida jäljestää uudestaan ennen kuin metsät ovat sulaneet lisää, että saadaan tehtyä pidempiä jälkiä ja päästään monipuolisemmin eri maastoihin. Saa nähdä, jatkuuko tämä suotuisa kehitys vai tuleeko vielä lunta ja pakkasta.

Snoopyn mielestä ainakin talvi voisi vielä jatkua!


lauantai 21. helmikuuta 2015

Muistelot jatkuvat


Kun kerran vauhtiin pääsin vanhojen muistelussa, niin kävin läpi vanhoja kuvia ja huomasin, että siellä oli sellaisiakin kuvia, jotka olisivat sopineet edellisen kirjoituksen kuvitukseksi. Laitan nyt tännekin muutaman vanhan kuvan, jos ei muuten niin siksi, kun tykkään itse niitä katsella. Välillä on kiva muistella kulkemaansa matkaa ja sitä mistä kaikki alkoi.

Allaoleva kuva on koiraharrastukseni aivan alkumetreiltä vuodelta 1989, kun pikku-Netta pääsi retkelle Luukkiin ja kävi siellä myös koira-aitauksessa. Oi tuota viattomuuden aikaa, enää en toimisi noin. En antaisi pentukoiran tavata noin isokokoisia vieraita koiria, ja koira-aitaukset kierrän useimmiten muutenkin kaukaa. Netta tapasi pentuna aitauksessa myös ison kaukaasianpaimenkoiran, kun en osannut siinäkään mitään ihmeellistä nähdä. Kasvattaja mutisi kuvan nähtyään jotain taudeista, jotka koira-aitauksissa leviävät, mutta en minä tauteja tai loisiakaan silloin osannut pelätä, eikä meille mitään ongelmia koitunutkaan.


Ensimmäisinä koirallisina vuosina kävin jatkossakin usein koira-aitauksissa. Rajasaaressa oli kiva käydä kesäisin ja hoitokoira airedale Lulukin pääsi meillä ollessaan mukaan.




Sitten vuoteen 1992, jolloin laumaan tuli toinen koira ja bc-harrastus sai alkunsa, kun Netan kaveriksi tuli Jessi.





Ja tässä Netta ja Jessi ovat agilitykentällä Rånäsissa. Enää ei kenttää siellä ole emmekä mekään sillä suunnalla harrasta tahi asusta enää.


Rånäsin hirvet olivat varsin kesyjä eikä tämäkään yksilö meistä välittänyt.



Ja kun bortsuleirin mainitsin, niin löysin kuvatodisteenkin tästä vuoden 1994 leiristä. Kuvastakin näkyy se, miten koirat leirin aikana kirmasivat paljolti vapaana, pujotteluun on menossa yksi ylimääräinenkin koira ja on kentällä ainakin yksi muukin irtokoira.



Tämäkin kuva on vuodelta 1994, Jessi ja emonsa Sally (Wagaway Sally). Sally on myös Snoopyn emänemänemä ja löytyypä se Kipinkin sukutaulusta kuudennesta polvesta.


Vuonna 1995 laumaan tuli uusi kissa. Näin söpö Milla oli pienenä. Oli se aikuisenakin maailman kaunein kissa ja luonteeltaan ihana. Sen poismenosta on nyt reilu vuosi.



Vuonna 1996 laumassa oli jo kolme koiraa eikä sen jälkeen ole koskaan sen vähempää ollutkaan.



Jessi ja poikansa Jason Humaljärvellä elokuussa 1996.



Vuoden 1997 PK-rotuottelun palkintojenjako. Bortsut olivat hopealla, oltiin Jessin kanssa joukkueessa.



Paimentamassa vuonna 1997. Yläkuvassa Jessi, alakuvassa Jason.



Vuonna 1998 laumaan tuli neljäs koira, Nasta. Netta 9 vuotta ja Nasta n. 3 kk Talissa.



Ja asusti meillä joskus kaikenlaista muutakin jengiä.


Roope ja Lotta von Rotta

                                            

perjantai 20. helmikuuta 2015

Aurinkoa ja historiaa

Muutaman päivän ajan oli aurinkoista ja koirille myös hankikanto. Tuli oltua paljon ulkona tietenkin. Nyt on taas harmaata ja hankikantokin mennyttä, mutta aurinkoisista päivistä jäi monta kuvamuistoa.


Snoopy nautiskelee



Kipi lennokkaana

Tänään olimme Luukissa ja Kipi tapasi pitkästä aikaa Repen. Kipi oli innoissaan Repen nähdessään ja pomppi malttamattomana kun käveltiin metsään päin. Sitten kun pojat metsässä pääsivät irti, olikin tilanne vähän erilainen ja syntyi pieni rähinä. Otettiin pojat taas kiinni ja käveltiin hetki, sitten päästettiin ne uudestaan irti. Kipi oli vähän varautunut ja pojat puuhailivat pitkän aikaa vain omiaan. Sitten lopulta ne ryhtyivät ajamaan toisiaan takaa niin kuin ennenkin, mutta painileikkiin ne eivät antautuneet. Ne alkavat olla siinä iässä, että hakevat uutta tapaa olla keskenään, ja toki pitkä taukokin varmaan vaikuttaa asiaan.

Metsäilyn jälkeen otettiin vähän treeniä parkkipaikalla. Treenasimme seuruuta, ruutua ja ohjattua noutoa. Ohjattua emme ole aiemmin treenanneet kuin ihan harvoin alkeita. Nyt kokeilimme kahdesti uusien voittajaluokan sääntöjen mukaista suoritusta. Sehän meni ihan kivasti, tosin toisella kerralla kapulaa tuodessaan Kipi äkkäsi jotain maassa ja irrotti kapulan siksi aikaa kun meni tsekkaamaan, että sehän olikin vain tupakannatsa. Vähän lipsui työmoraali...Täytyy kyllä ottaa työn alle treenata siten, että kentällä on monimuotoisia häiriöesineitä. Ylimääräisiä merkkejä ja kapuloita on usein ollut, mutta pitää laittaa jotain pientä sälääkin tästä lähtien, vaikkapa namejakin, ja treenata sitä, että niitä ei oteta. Eihän se nyt tuommoinen vetele, että työt jätetään kesken!

Olin tyytyväinen, kun parkkiksen ohi tai poikki meni monta koiraa ja pääsin naksuttelemaan Kipille niiden näkemisestä. Ja tietenkin meillä oli häiriönä myös Repe. Kipi keskittyi liikkeiden aikana kivasti, liikkeiden välissä vilkuili jonkun verran ympäristöä.





Kipin eno Roni se suoritti viikonloppuna ensimmäisenä bordercolliena rekikoirien käyttökokeen hienoilla pisteillä, huisia! Vieläköhän löytyy sellaisia lajeja, joita yksikään bordercollie ei vielä ole valloittanut ja joihin bortsuilla olisi osallistumisoikeus..? Kun se IPO-tuloskin jo löytyy.

Jälkikautta tässä jo kovasti odotellaan! Ja tietoa siitä, päästäänkö edes pk:ssa mukaan seuran treeneihin. Tokon suhteen en elättele paljon toivoa, mutta suunnitelmissa on yrittää etsiä treenikavereita muuta kautta.

Milloin tämä harrastaminen tällaiseksi meni, ettei treeneihin millään mahdu mukaan? Ehkä jossain mahtuu vieläkin, mutta meillä päin ei. Toista se oli ennen. Kun aloittelevana harrastajana halusin ensimmäisen koirani Netan kanssa mukaan agilityyn, asia oli yhdellä puhelinsoitolla selvä. Sellainen ehto minulle tosin kerrottiin, että ensin pitää tulla mukaan tottis- tai tokotreeneihin. Sehän sopi paremmin kuin hyvin, ja minut toivotettiin tervetulleeksi heti seuraavana maanantaina klo 18 Gesterbyn koulun kentälle tottistreeneihin. Treenien jälkeen kysyin innokkaana, että milloin ne agilitytreenit ovat. Nyt, kuului vastaus. Ja niin sitä ajeltiin peräkanaa Rånäsin agilitykentälle, ja tämä treenikuvio tuli tutuksi vuosien mittaan maanantaisin.

Jessi Rånäsissa 


Kyllä ovat lajitkin noista ajoista menneet hirveästi eteenpäin. Tottistreenit siihen aikaan olivat usein sitä, että koirat tekivät läpi pk-kaavion mukaisia liikkeitä ryhmässä, eikä koirien motivointiin tai palkkaukseen useinkaan kummemmin kiinnitetty huomiota. Ja eivät aivan kaikki kuuleman mukaan vieläkään ole tulleet nykyaikaan tässä asiassa, mutta olettaisin tuollaisen treenitavan nykyään melko harvinaiseksi.

Agilityssä rimat olivat ennen korkeammalla kuin nyt, mutta toisaalta radat eivät olleet niin tiukkoja. Koirien terveysasioihin ei kiinnitetty paljonkaan huomiota. Moni otti koiran radalle suoraan autosta kylmiltään ja radan jälkeen myös palautti koiran suoraan autoon tai kiinni puuhun radan vierelle. Ainakin yhden kisan muistan nähneeni asfalttipohjalla, karmivaa. Koiria ei myöskään kovin yleisesti vielä huollettu eikä sen alan ammattilaisia ollut juurikaan. Hallissa treenasivat vain harvat, eikä seuroilla vielä ollut omia halleja. Meillä oli talvisin vuoro Masalan kuplahallissa.

Agilityn tulostaso ei ennen ollut yhtä kova kuin nykyään. Syntyi hirveä poru, kun MM-karsintoihin pääsyn kriteerejä tiukennettiin ja vain kourallinen koiria sai karsintatulokset kasaan. Vaatimukset tuntuivat ylimitoitetuilta ja kohtuuttomilta. Sittemmin kriteerejä edelleen tiukennettiin, mutta osallistujista ei silti ollut pulaa, koska lajin koulutustaso meni koko ajan eteenpäin.

Tokon taso on myös niin eri sfääreissä nykyään, ettei samaksi lajiksi uskoisi. Ennen oli esimerkiksi vaikeaa saada joukkuekisoihin ylempien luokkien koiria tarpeeksi. Nyt taas eivät edes yksilö-SM-kisoihin mahdu kaikki hyviä tuloksia omaavat ja halukkaat koirakot mukaan, vaikka sinne pääsee sata koiraa!

Koulutusmenetelmät ovat muuttuneet ihan älyttömän paljon. Ennen ei puhuttu mitään koiran vireestä, ilmeestä tai mielentilasta. Eikä palkkauksen suunnasta tai ajoituksesta, ei kriteereistä tai hyppytekniikasta. Monia treenitapoja ja tekniikoita ei ollut keksitty vielä. Naksuakaan ei vielä ollut, mutta shaping oli jo keksitty ja käytin koirilleni shapingpilliä. Ja mitään yksäreitähän ei ennen tunnettu ja treenimäärät olivat monilla nykyistä vähäisempiä. Joskus tuli joku guru seuraan kouluttamaan ja erilaisia koulutustapahtumia ja leirejä kyllä oli.

Olen miettinyt, miten erilaista on nyt tulla mukaan koiraharrastukseen, kun tietotaito on ihan eri tasolla. Moni aika aloitteleva harrastaja näyttääkin edistyvän nopeasti. On hienoa, että Suomen taso monessa lajissa on niin korkea. Näen kyllä kiristyneessä kilpailussa varjopuoliakin, ennen oli leppoisampaa. Mutta onhan se vieläkin paljon omasta asenteesta kiinni, miten harrastaa, vaikka pyrkisi huimiinkiin tavoitteisiin. On ilo nähdä nykyään paljon hyvää yhteistyötä tekeviä koirakoita, kun koirien motivointiinkin paneudutaan.

Itsehän olen vieläkin vähän sinne historiaan jämähtänyt. En ole kaikkia uusia treenitekniikoita omaksunut enkä kaikista ole kuullutkaan, olenpa vain pannut merkille, että jotkut tekevät esimerkiksi tokokentällä vaikka millaisia jänniä, minulle tuntemattomia juttuja ;D Pidin taukoa tokosta vuosina, joina laji meni huimasti eteenpäin, enkä vieläkään ole päässyt kiinni ohjattuun treenaamiseen.

Yksi valtava muutos on myös rotujen kirjo lajeissa. Bordercollie oli suuri harvinaisuus silloin kun aloitin, malejakin oli vain vähän. Alkuaikoina tiesin suuren osan maan bordercollieista ja myös suvun niiden takana. Enää tunnen vain hyvin pienen murto-osan ja monet suvut ovat myös minulle tuntemattomia. Rotuun on myös tullut paljon kirjoa vuosien mittaan, alussa oli eniten showlinjaisia koiria.

Kun ensimmäinen bordercollieni Jessi oli pentu (ja vielä aikuinenkin), niin pääsääntöisesti kukaan ei tunnistanut sen rotua. Saatettiin kysyä, onko se ihan puhdas karjalankarhukoira tai mitä rotuja siinä on. Luultiin sitä Netta-sakemannin pennuksikin. Eräs edistyksellinen ihminen kysyi, onko siinä bordercollieta. Ja yksi tunnisti sen bortsuksi auton ikkunasta ja innostui tästä harvinaisesta näystä niin, että pysäytti auton ja tuli juttelemaan. Kun Jessi sai pennut ja käytin sen eläinlääkärin tsekkauksessa, että kaikki pennut varmasti olivat syntyneet, niin eläinlääkäri kehotti minua tarkistamaan, oliko pennuilla kannukset, koska ne kuulemma ovat sekakoirilla yleisiä ;D

Noina alkuaikoina, kun järjestettiin bordercollieille leiri, niin koirat päästettiin irti leirialueelle leirin alussa ja kerättiin kasaan leirin loppuessa. Toki ihan kaikki eivät kaiken aikaa olleet irti, mutta osa oli. Yksi uros näytti aina olevan yksin uimassa keskellä järveä, pärskytti, haukkui ja pyydysti vesipisaroita siinä samalla. Kaveri vähän hermostui, kun treenasi koirallaan puomia ja siihen änkesi samaan aikaan joku näistä vapaana kulkevista koirista. Jokohan ovat leiritkin tylsemmiksi muuttuneet? :D




   Snoopykin innostui juoksemaan Kipin kanssa ja välillä se on ollut hilkulla leikkiäkin muiden kanssa.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Huollossa ja hallissa

Tiistaina Kipi pääsi Marin käsittelyyn. Lannerangassa oli fasettinivellukko, jumia löytyi lisäksi kallonpohjasta, leukanivelestä ja kaularangan alaosasta, ja lisäksi vasemman takajalan polveen heijastui jumia edestä. Hyvin saatiin hoidettua. Kipi on nyt koko ajan pysynyt paremmassa kunnossa kuin mitä lähtötilanne oli, vaikka jumia tuleekin. Syvien lihasten kehittämiseen Mari ehdotti kotijumpaksi ristikkäisten jalkojen nostelua ja muutenkin tasapainoilua. Näitä ollaankin tehty, mutta tuota ristikkäisten jalkojen nostelua vielä aika vähän, koska se on Kipille vaikeaa. Välillä Kipi on saanut steppailla ja pyöriä pehmeän patjan päällä, myös painonsiirtoa taakse ollaan patjalla tehty. Aluksi Kipin oli vaikea seistä niin pehmeällä alustalla, mutta nyt se pystyy siihen jo ihan hyvin. Mari kehotti lisäämään patjajumppaan myös peruuttamistreeniä.

Hieronnan jälkeen seurasi se parin päivän tylsä osuus, kun piti ottaa rauhallisemmin ja lenkit tehtiin kytkettynä. Laumassa oli yksi, joka melkein hyppi seinille tämän takia - minä nimittäin. Pelkkien remmilenkkien tekeminen monta kertaa päivässä on syvältä. Jännitti sekin, vetäisikö Kipi ihan hulluna totuttuaan juuri siihen, että vetäminenkin voi joskus olla sallittua. Aika samalla tasolla se vetäminen taisi olla kuin ennenkin. Ei mitenkään voimakasta, mutta joka lenkillähän Kipille tulee yllätyksenä se, ettei vetää saisi. Kun hihna kiristyy, pysähdyn heti, ja Kipi ihmettelee silmät pyöreinä, että mikä juttu tämä on, miksi me tässä seistään. Sitten sen muisti palaa pätkittäin, että ai niin, se oli tämä juttu, tylsää. Sen jälkeen se kävelee ehkä hetken vetämättä, kunnes haistaa tai näkee edessään jotain mielenkiintoista, unohtaa kaiken muun ja kiihdyttää tahtia. Miehet on putkiaivoja...Snoopyn ja Vinskin osalta sentään vetäminen on historiaa.

Lepopäivien piristykseksi otimme vähän keittiötokoa ja huomasin, että Kipi seisoi ja makasi paljon kauniimmassa ja vakaammassa asennossa, joten heti saimme todisteita Marin käsittelyn tehosta.

Tänään iltapäivästä tokoilimme Salmessa. Kipi otti mm. seuruuta, ruutuun lähetyksiä ja noutoa. Kontaktin pitäminen oli vähän vaikeaa, kun ympäristöä piti välillä vilkuilla. Ruudussa Kipi on nyt oppinut niin tyypillisen bortsumaisesti ennakoimaan, juoksee ruutuun ja jää seisomaan ennen kuin käsketään.

Vinski treenasi sitten myös seuruuta. Välillä myös peruutettiin ja tehtiin käännöksiä peruuttaen, pari kertaa ollaan näitä keittiötokoissa jo kokeiltu. Kuten arvata saattoi, niin tämä ei ole temppu eikä mikään Vinskille, onhan se sille luontaista toimintaa. Ruutuun Vinski meni niin hyvin ja vieläpä nopeasti, etten ottanut uudestaan. Ihan ensimmäistä kertaa tehtiin uusien voittajaluokan sääntöjen mukainen ohjattu nouto. EVL-liikkeenä tämä on aina ollut Vinskille hirmuisen hankala, osiin pilkottuna tekee kyllä jotenkin, mutta kokonaisena liikkeenä ei sitten millään. Mutta tämä voittajaluokan liike on tosi kiva ja onnistui heti hienosti. Ja vauhtiakin oli mukavasti, samoin kuin ruudussa. Meidän Vinskillä!?!

Treenien jälkeen tuli tieto, että illan hallitokoihin oli tarjolla peruutuspaikka. Ei tilaisuutta voinut hyödyntämättä jättää, vaikka olimme jo treenanneet. Koirat ehtivät lepäillä kotona kolmisen tuntia ennen halliin ja omatoimitokoon lähtöä ja olivat taas hyvässä iskussa.

Treenasin Kipiä ja Vinskiä vuorotellen. Kipi aloitti ja teki pieniä pätkiä seuruuta, noutoa ja luoksetuloa. Sitten Vinski, joka ei vieläkään ollut normaali Vinski, koska kävi melkeinpä kierroksilla! Se teki liikkeet häntä heiluen ja silmät loistaen, jotain ennennäkemätöntä paloa ilmentäen. Ihana <3

Tietenkin olen nyt pohtinut, mistä tämä johtuu. En keksi muuta selitystä kuin sen, että Vinski on treenannut sen verran vähän, että treenin arvo on sen silmissä noussut. Mutta eivät edes pitkät treenitauot aiemmin ole siihen tällä tavalla vaikuttaneet. Viime aikoina se on usein Kipin treenien yhteydessä treenannut lyhyesti ja jonkun kerran jopa jäänyt ilman treeniä. Turhauma, kilpailutilanne? Joskus entisessä elämässä yritin nostattaa Vinskiä antamalla sen katsoa vierestä, kun treenasin Jipolla oikein iloisen ja vauhdikkaan treenin, mutta ei se noussut siitä. Perin kummallista. Jännä nähdä, toistuuko tämä vielä jatkossa vai onko se joku tilapäinen mielenhäiriö. Eihän koira sentään persoonaansa vaihtaa voi..? Vinski on aina ollut niin järkähtämätön sen suhteen, että itsenäiset vauhtiliikkeet tehdään hitaasti ja jopa vähän haluttoman oloisesti. Tai että ne jätetään kokonaan tekemättä. Nopea ja sähäkkä se ei muutenkaan ole ollut. Eikä kellään huippukouluttajallakaan ole ollut eväitä siihen, mistä sille saisi lisää motivaatiota ja vauhtia.

Kipi otti sitten uudestaan seuruupätkiä, kontaktia, jääviä liikkeitä ja tunnarin etsintää. Jännä, että se hallissa muiden koirien seassa treenatessaan keskittyi paremmin kuin parkkiksella, jossa ei ollut ketään muuta. Nuo isot aukeat parkkipaikat ovat sille haastavia paikkoja. Kontakti oli nyt hallissa hyvä, ympäristöä ei tarvinnut juuri vilkuilla. Lopuksi otettiin ryhmäpaikkamakuu kisamaisesti liikkuroituna, koira kerrallaan maahan ja paikkamakuun jälkeen ylös. Vähän jouduin käsimerkillä tehostamaan, että sain Kipin maahan ja taas istumaan. Maahan Kipi käskytettiin ensimmäisenä ja istumaan viimeisenä, hyvin malttoi odottaa omaa vuoroa. Ja hyvin pysyi paikalla bc-uroksen vieressä. Jess, viimeinkin päästiin yhteistreeniin!

maanantai 9. helmikuuta 2015

Kelkkailua ja tokoilua

Taitaa se kevät tulla tänäkin vuonna :) Päivä pitenee pikkuhiljaa, aurinkokin on näyttäytynyt viime päivinä ja linnut sirkuttaneet. Kelkkailukeli on ollut mitä mainioin, joten potkukelkalla ollaan huristeltu osa lenkeistä. Ensin pyörittiin omilla kulmilla koirien ollessa vapaana, että Kipi sai vähän tuntumaa kelkkaan. Se ajautui aluksi välillä kelkan kanssa törmäyskurssille, ja otin käyttöön väistämiskäskyn. Kyllä se sitten oppikin hahmottamaan kelkan liikkeitä paremmin ja pysymään pois tieltä. Kipi on vähän sellainen omaan maailmaansa uppoutuja aina välillä, nuo muut muistaakseni ovat ihan luonnostaan alusta asti tajunneet väistää kelkkaa. Mitä nyt Vinski vapaana ollessaan ihan vähäsen haluaa joskus paimentaa kelkkaa, kytkettynä se kulkee mukana hyvin nöyrästi ja korrektisti.

Koirat kytkettynä olemme nyt kolmena päivänä ulottaneet kelkkalenkit vähän kauemmas. Kipillä on pitkästä aikaa ollut huskyvaljaat päällä ja lupa vetää niin halutessaan. Ekalla kerralla se ei vetänyt, kahdella seuraavalla hihna oli suuren osan lenkkiä kireällä. Nyt kun se vielä ymmärtäisi, ettei tavallisissa valjaissa silti saa ryhtyä remmilenkeillä vetämään, vain huskyvaljaissa on lupa vetää...Kauhulla odotan tulevia lenkkejä!

Ekalle kelkkalenkille pääsivät Kipi ja Vinski kahdestaan, kahdelle seuraavalle kaikki koirat. Hyvin Snoopykin jaksaa, eikä me kovin pitkiä lenkkejä kelkkailla, siihen ei täällä edes riitä tiet. Ja kelkkalenkit tehdään sellaisella nopeudella, että koirat ravaavat koko ajan, enintään alamäessä joskus voi muutama laukka-askel tulla. Opetin Kipille myös, että mars-käskyllä jatketaan matkaa suoraan eteenpäin, se kun aina välillä halusi poiketa penkalle nuuskimaan jotain mielenkiintoista hajua tai nostamaan koipea. Yritti Snoopykin pari kertaa. Ovat niin innoissaan, jos yhdenkin vieraan koiran hajun voivat jostain bongata, täällä päin kun ei muita koiria ihan massoittain liiku, eikä tuossa lähipöpelikössä, missä nyt talvella paljon liikumme, ollenkaan. Taajamakäynneillä pojat sitten menevätkin ihan ekstaasiin lenkille päästessään ja minä vaivun epätoivoon...


Eilen tokoiltiin pihalla. Kipi otti taas merkin kiertoa, mutta oli nyt hieman epävarma siitä, mitä piti kiertää, kun siinä oli vieressä puitakin, joita se yleensä on kiertänyt. Ehkä pitäisi ottaa merkin kiertoon ihan oma käsky. Ja entäs sitten se merkittömään ympyrään lähettäminen, se pitää opettaa ihan omana liikkeenä myös. Ei voi lähettää kuten merkille tai ruutuun, eikä myöskään pk-eteenmenokäskyä voi tässä käyttää, koska pk:ssa haluan koiralla olevan ajatuksena, että eteen mennään täysiä ja pitkälle. Mutta eipä sitä juuri nyt tarvitse treenata, enkä tiedä sitäkään, tarvitsemmeko me tätä taitoa koskaan kisatasolla. Kun nyt joskus päästäisiin edes alempia luokkia kokeilemaan, sekin kun vaatii sen, että joskus saisi sitä häiriötreeniä alle.

Lisäksi Kipi treenasi mm. ruutua, seuruuta ja kaukokäskyjä. Kaukokäskyissä Kipin takajalkojen käyttö saisi seisomaan noustessa olla parempaa, mutta sen kehitys on vieläkin kesken. Kaukoja ollaankin otettu vain harvoin ja lähietäisyydeltä ja silloinkin enimmäkseen istu-maahan-vaihtoja, jotka ovat paljon helpompia. Kaikissa liikkeissä on vielä paljon, paljon työtä tehtävänä ennen kuin ne ovat lähimainkaan kasassa. Mutta se juuri kouluttamisessa on hauskaa, että haasteita, pohdittavaa ja työtä riittää. Edistymisen näkeminen on hyvin palkitsevaa ja sitä on Kipin kohdalla tapahtunut monilla osa-alueilla.

Vinski treenasi myös mm. seuruuta, ruutuun lähetystä ja kaukokäskyjä. Kun aluksi pyysin sen sivulle, oli se niin innoissaan, että teki ylimääräisen kierroksen ja päätyi aluksi väärälle puolelle. Tämä on Vinskille erittäin epätyypillistä. Se ei selvästikään ole viime aikoina saanut treenata tarpeeksi, kun oli nyt noin lentoon lähdössä. Hirmuisia määriä ei kukaan muukaan ole treenannut, mutta silloin kun ollaan tokoiltu, niin helposti siinä on käynyt niin, että Kipi on saanut pidemmän ja perusteellisemman treenin, Vinski lyhyen ja aina samoja teemoja toistavan. Eikä sille ihan kuitenkaan riitä aktiviteetiksi pelkkä lenkkeily ja minimaalinen treeni. Kiltti ja enimmäkseen hyvin huomaamaton koira se on, eikä todellakaan hypi seinille, vaikka tekemistä olisi vähän vähemmänkin, mutta sitten kuitenkin tällaisina hetkinä siitä huomaa, että sekin ihan oikeasti kaipaa tekemistä.

Tokoilu Vinskin kanssa vaan on hieman ongelmallista, koska sillä on omat rajoitteensa. On ihan turhaa lähteä hinkkaamaan liikaa sen heikkoja kohtia, kuten esimerkiksi ohjattua noutoa tai ruutua kisamaisina liikkeinä, koska se ei erityisesti pidä tällaisesta treenistä, eikä edistystä tapahdu. Omaa motivaatiotani syö juuri se, että sen kanssa treenaaminen on rajoitettua, eikä edistystä juuri voi odottaa. Mutta täytyy opetella käyttämään omaa mielikuvitusta ja vaikka keksiä uudenlaisia sovelluksia Vinskille mieluisista liikkeistä, että se saa tarpeeksi tekemistä. Sulan maan aikana on helpompaa, kun pääsee jäljestämään. Esineitä voisi piilottaa nytkin vaikka pitkin pihaa. Eiköhän me jotain keksitä.

Snoopy saa myös yleensä lyhyen temputtelu/tokoiluhetken silloin kun muutkin. Intoa ja vauhtia sillä piisaa, mutta sille näyttää kuitenkin hyvin riittävän vähän vähempikin aktivointi jo. Iän vaikutuksen huomaa siitä, että Snoopy nukkuu enemmän ja sikeämmin kuin muut. Ulkona se on hyvin reipas liikkuja, mutta pahin nuoruuden hulluus on vauhdista karissut.

Tänään oli niin hurja tuuli, että treenattiin keittiössä. Vähän seuraamista, myös sivusiirtymisiä ja peruuttamista, jääviä, kapulan pitoa, noutoa, tunnarin etsimistä, temppuja. Kivaa oli. Ulkona oltiin moneen otteeseen tuulesta huolimatta, ja muutenkin ollaan viime aikoina nautittu lumesta ja välillä auringostakin.







tiistai 3. helmikuuta 2015

Lunta tulvillaan ja tokomietteitä

Viime päivät on satanut märkää lunta ja puuraukat alkavat taipua kovasti lumen painosta. Meidän tie muuttui tämän näköiseksi.



Aurauksen jälkeen tie oli taas sen näköinen, että siitä jopa pääsee kulkemaan. Sen sijaan naapuritie oli vielä tänään iltalenkin aikana jotain ihan muuta. Ihan on liikennöity tie tämäkin, vaikkakin hiljainen, eikä tien talvikunnossapito ole ihan justiinsa. Ja kyllä, myös alempi kuva esittää tietä ;)



Kipi ei ole ennen nähnyt näin paljon lunta, kun viime talvi oli mitä oli. Nyt on jo sen verran lunta, että täytyy ruveta olemaan tarkkana, etteivät koirat pelkästään kahlaa umpihangessa kaiken aikaa. Se ei välttämättä tee hyvää selkävaivaisille. Uusi lumi on aina koirien mielestä ihanaa ja sitä pitää maistella, etenkin Kipi maistelee sitä vähän väliä, ja sitten sillä onkin kohta kauhea pissahätä.

Jonkun verran ollaan tokoiltu viime aikoina. Olen myös tutustunut uusiin, elokuussa voimaan tuleviin tokosääntöihin ja miettinyt niiden vaikutusta. Alempien luokkien liikkeet näyttävät ihan kivoilta. Tosin Vinskiä varten ne oikein eivät ole, kun irtoavia, itsenäisiä liikkeitä tulee AVO-luokkaan lisää, merkin kiertämisen ja ruudun muodossa. Joten jos Vinski vielä tokokokeeseen menee, niin mieluummin ehkä nykysääntöjen aikana. Toisaalta AVO-luokan hyppy, luoksetulo ja paikallaolo muuttuvat helpommiksi. Hyppy tehdään kutsuhyppynä, luoksetulossa ei enää ole stoppia ja paikallaolossa koirat istuvat minuutin ja ohjaajat ovat näkyvillä. Alempien luokkien paikallaolot muuttuvat turvallisemmiksi, kun aika lyhenee, ohjaajat näkevät mitä kehässä tapahtuu ja sanktioita on tiedossa, jos joku koira menee häiritsemään muita.

Ylemmät luokat joka tapauksessa ovat uusilla säännöillä vieläkin enemmän Vinskin henkilökohtaisten taipumusten ulottumattomissa. Harmi, kun sillä toisaalta on ne omat vahvatkin juttunsa. Tunnarissa se esimerkiksi ei ole treeneissä tehnyt virheitä, vaikka tosi harvoin ollaan sitä otettu. Vinskille sopisi myös hyvin se, että ylemmissä luokissa jatkossa on vähän enemmänkin peruuttamalla seuraamista, se kun tykkää muutenkin niin peruuttaa.

Kipin osalta kummempaa ongelmaa ei ole, kun sillä ei vielä missään selkäytimessä ole nykysäännötkään. Merkin kiertoa kokeiltiin ja sujuihan se siinä missä muutkin kierrot. Edistystä liikkeissä on jonkun verran tapahtunut. Pari kertaa ollaan taas treenattu Prisman parkkiksella ja kivasti on Kipi sulkenut ympäristön siellä pois ja keskittynyt tekemiseen.

EVL:ään tulee kokonaan uudenlainen liike, ohjattu noutaminen esteen yli. Vaikuttaa vähän konstikkaalta liikkeeltä, mutta kiva olisi päästä kokeilemaan sitä käytännössä. Jännä, että ohjattuja noutoja on jatkossa kaksi erilaista liikettä EVL:ssä. Välineitä pitää olla entistä enemmän, kun tokoesteitä on jatkossa kaksi erilaista ja kartioita pitäisi hankkia myös isompi malli. Ja tuo, että koira lähetetään kahdessa liikkeessä merkittömään ympyrään, voi olla haastavaa opettaa. Äkkiseltään tuntuisi, että EVL muuttuu entistä haastavammaksi.

Jotkut liikkeet nollaantuvat jo pienestä syystä. On tämä toko jo ennestäänkin vähän sellainen tekninen nipotuslaji. Olen aina ollut enemmän pk-ihminen, tykkään siitä monipuolisuudesta ja maasto-osuudesta, ja omasta mielestäni pk on koirallekin vielä mielekkäämpää tekemistä kuin pelkkä tokoilu. Pk-tottiksessakin toki arvostetaan teknistä osaamista, mutta kuitenkaan siinä ei nipoteta ihan niin pilkuntarkkaan, eivätkä liikkeet nollaannu yhtä helposti kuin tokossa. Tokoliikkeet kyllä taas sitten ovat monipuolisempia ja haastavampia kuin pk-tottisliikkeet, mutta tottis on vain yksi pk:n osa-alue. Ja toisaalta taas sitten pk-esteet ovat haastavampia kuin tokoesteet, pk:ssa myös ammutaan ja arvostetaan vietikästä suoritusta, joten eivät kaikki hyvätkään tokokoirat pk-tottiksesta selviäisi. Kuten ei kaikista hyvistä pk-koiristakaan tulisi yhtä hyviä tokokoiria.

Kyllä me varmaan jatkossakin tokoilemme ja pääasia on, että meillä on hauskaa, en mieti liikaa sitä, miltä joku tuomari haluaa liikkeiden näyttävän. Kun vaan joskus päästäisiin jonnekin yhteistreeneihin, grrr!! Ja luonnollisesti erittäin harras toiveeni on se, että Kipin luustoterveys olisi sellainen, että se sallii pk-esteiden suorittamisen, koska pk-jäljen haluaisin päälajiksemme. Tokon etu on se, että esteet ovat fyysisesti vähemmän vaativia, mutta eipä tokokaan mikään pahasti rikkinäisen koiran laji ole. Ja aina ne koiran muutkin ominaisuudet ratkaisevat, kuten Vinskin osalta se, ettei se halua kunnolla laittaa itseään likoon itsenäisissä ja irtoavissa vauhtiliikkeissä. Eikä täyskorkeilla pk-esteillä. Vaikka se sitten tuolla maastossa pisteleekin ihan haipakkaa menemään ja osaa olla itsenäinenkin. Kipin kanssa pistävät aina välillä leikiksi.