torstai 28. elokuuta 2014

Piiraa ja haikeutta

Eilen pääsi Kipi Piiran käsittelyyn. Se ehti tuskin istua alas, kun Piira jo totesi, että sillä on lukkoja lanneselässä. Se ei yllättänyt minua, koska Kipi ei ole pitkään aikaan venytellyt takapäätään, eivätkä takaliikkeet ole olleet moitteettomat. Mitä lie tuo koirapoika taas toikkaroinut. Huokaisinkin, että se on varmaan sitten aina jumissa. Piira oli toiveikas, ettei se välttämättä ole, kun saa voimaa kroppaansa ja oppii hallitsemaan liikkumistaan paremmin. Aikaa siihen kyllä menee ennen kuin se on kropaltaan valmis, ja urokset muutenkin kehittyvät narttuja hitaammin tässä suhteessa. Ja kun uroksille tulee aivotkin vasta jälkitoimituksena jos silloinkaan, niin ei niillä se järki mukana menossa aina ole...

Voiman kehittymistä kroppaan voi toki edistää myös kotikonsteilla. Uiminen, vesikävely ja mäkikävely ovat hyväksi. Uimisessa on tärkeää kiinnittää huomiota asentoon, ja Piira olikin tyytyväinen, että Kipi ui liivien kanssa. Suositus on, ettei alle 15-asteisessa vedessä enää koiria uittaisi. Tässä nyt sitten jännätäänkin, miten pitkään uimakautta enää riittää, nettitieto tältä päivältä kertoo järvivesien olevan 17-asteisia täällä etelässä.

Rintarangassa tuntui vielä rippeitä vanhoista törmäilyvammoista, mutta muuta sanottavaa ei sitten ollutkaan. Kipiä voi hyvin nyt myös alkaa hyppyyttää, mutta Piira suositteli aloittamaan matalilla korkeuksilla ja hyppytekniikkaharjoituksilla ensin, jotta Kipi oppii arvioimaan etäisyyksiä ja ponnistuskohtia ja muutenkin suorittamaan turvallisesti. Tässä tulee hyödyksi se, että olen Vinskin kanssa käynyt hyppytekniikkakurssit ja muistiinpanoista löytyy tiedot harjoituksista.

Enemmän kuin Kipistä taisimme kuitenkin puhua Jiposta. Heti alkajaisiksi sain selittää, miksei Jippo ole paikalla. Jippo oli Piiran pitkäaikainen asiakas ja olisi varmaan tämänkin yhdelle koiralle varatun ajan saanut, jos vielä olisi olemassa. Yllättynyt oli Piirakin kuultuaan Jipon poismenosta. Viime käynnin jälkeen Jippo ei elänyt vuorokauttakaan, vaikka mikään ei silloin viitannut siihen, että niin voisi käydä. Piira totesi saman, minkä jo tiesinkin, että pernakasvaimet ovat salakavalia ja kehittyvät nopeasti, ja usein käy juuri niin, ettei omistaja huomaa asiaa kuin vasta viime tipassa. Niin on käynyt terveysalan ammattilaisillekin.

Toisaalta pernakasvaimen hoito on periaatteessa yksinkertaista, koska koko pernan voi leikata pois, ilman sitäkin voi hyvin elää. Mutta kun pernakasvain ehtii usein revetä ja vuotaa ennen kuin se huomataan, niin asia ei ole niin yksinkertainen. Jiponkin yleistila romahti niin äkkiä, ettei eläinlääkäri enää suositellut leikkausta edes yrittämään, niin kirurgi kuin sattui itse olemaankin. Mahdollisuus selviytymiseen olisi varmaan ollut häviävän pieni, ja toipuminen olisi ollut vaikeaa, vaikka niin olisi käynytkin. Ja kun muita sisäelimiä ei röntgenissä vuodon takia edes näkynyt, niin ei voi tietää, oliko kasvaimia muuallakin.

Jos Jippo olisi päässyt eläinlääkärille ja ultraan ennen tilanteen muuttumista akuutiksi, niin sitten olisi voinut leikkauspäätöstä pohtia siltä pohjalta, mitä ultrassa olisi näkynyt. Mutta en tiedä, olisiko leikkaus enää ollut reilua koiraa kohtaan, vaikka muut sisäelimet olisivat kunnossa olleetkin. Jipolla oli muitakin ongelmia, johtuen niiden kirottujen SM-kisojen kirotusta A-esteestä. Sekin on kirottua, että ilman näitä ongelmia olisin varmasti vienyt Jipon nopeammin lääkäriin, enkä olisi luullut oireita samoiksi vanhoiksi.

Jipon kuolemasta tulee pian puoli vuotta. Ikävä on aina vaan. Jipon myötä meni pois niin paljon. Ainutlaatuinen koira ja maailman ihanin harrastuskaveri. Viimeinen narttukoirani. Jippo on nuorimpana kuollut bortsuni ja on haikea ajatella, että se olisi voinut olla täällä vielä vuosia. Eihän se nuori ollut enää, ja moni tuttukin koira on lähtenyt paljon nuorempana, jopa pentuna, mikä on vielä käsittämättömämpää. Mutta ei se silti omaa surua pienennä.

Joskus nuoruuden hämärissä mietin erään laulun sanoja, että voiko asia mennä noin. Nyt joinain päivinä olen ollut seuraavan säkeen kanssa aivan samaa mieltä, vaikka uskon kyllä myös siihen, että aika parantaa:

Someone said that time heals sorrow
But I can't help but dread tomorrow
When I miss you more today than yesterday

(L.Allen, L.Lynn, I Miss You More Today)


<3 Jippo ja Kipi <3

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Snoopy 11 vuotta!

Ja taas meillä on talossa synttärisankari, kun Snoopylla tuli mittariin 11 vuotta. Ikä ei vielä tätä herraa paina, tekemisen intoa ja liikkumishaluja löytyy. Nukkuu se kyllä vähän enemmän kuin ennen. 11 vuotta sitten siitä tuli lauman nuorin jäsen, minkä aseman se säilytti monta vuotta. Tänä päivänä se on lauman vanhin, viisas ja elämää kokenut lauman johtohahmo.



Kohta saa synttäriherkkuja, tuumaa Snoopy


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Jälkeä, tokoyksäri ja paukkuja kerrakseen

Kipi on tehnyt kaksi asiaa ensimmäistä kertaa ikinä, ajanut vieraan tekemän jäljen ja ollut tokoyksärillä.

Lauantaina oltiin Pirjon kanssa Luukin golfkentän lähistöllä treenaamassa jälkeä. Pirjo tallasi jäljen Kipille ja minä Repelle. Kipin jälki oli muutaman sadan metrin pituinen, tunnin ikäinen, kulmia taisi olla kaksi ja myös kaksi ojan ylitystä, ensimmäistä kertaa ikinä nekin. Keppejä oli kolme, juuri maasta otettuja ja sateista johtuen märkiä. Ne osoittautuivatkin sitten liian haastaviksi, Kipi ohitti kaksi ensimmäistä sujuvasti, mutta kolmannen se ilmaisi. Samoin loppupalkkana olleen kissanruokarasian se ilmaisi nopealla maahanmenolla. Ja itse jälki meni tosi hyvin. Kipillä on motivaatio kohdillaan ja jos se jossain kohtaa ajautuu pois jäljeltä, etsii se sen itsenäisesti uudestaan. Ojat se ylitti kuin vanha tekijä, eikä reagoinut mitenkään siihen, että jälki oli nyt vieraan tekemä. Eivät muutkaan koirani ole tehneet eroa minun tai vieraan tekemiin jälkiin, mutta on niitä vieraita jälkiä silti monestakin syystä tärkeä treenata.

Jäljenajon jälkeen vielä vähän tottisteltiin parkkiksella. Tällä kertaa Kipi pari kertaa vilkuili Repen suuntaan, mutta muuten keskittyi tekemiseen. Pojat ottivat myös paikkamakuun vierekkäin ja hyvin pysyivät.

Tänään oltiin Paippisten suunnalla tokoilemassa Riitan valvovan silmän alla. Kipi sai ensin esitellä, miten se leikkii kanssani ja sitten otettiin noutoa. Tässä treenattiin lähinnä pitämistä ja saatiin vinkkejä, miten saadaan ote vielä paremmaksi. Kipille sopisi tähän treeniin avuksi ehkä lelu namia paremmin ja minä voisin ottaa käyttöön merkkisanan, kun se saa irrottaa. Näytettiin myös kokonainen noutoliike, jota ei olla aikoihin harrastettukaan, koska Kipillä on hassu taipumus jäädä kapulaa tuodessaan kauas ja erittäin vinoon. Niin se teki nytkin. Ahkerien pitotreenien avulla ja parin metrin noutoja ottamalla esim. seinännurkkaa apuna käyttäen toivottavasti tämä ongelma selätetään.

Seuraamista näytettiin myös pari lyhyttä pätkää. Ne Kipi teki hyvällä asenteella, oli oikeassa paikassa ja suora. Seuruussa meillä on palkkana patukka, joka sitten jäi käteeni kun seuraavaksi esittelimme perusasentoja. Kipi ei niitä perusasentoja sitten ihan napakasti ottanutkaan, mutta kun esiin otettiin nami, jota tässä yleensäkin on käytetty, alkoi homma pelittää. Saimme myös neuvoja takapään käytön treenaamiseen, eli pyörin ympyrää samoilla jalansijoilla vasempaan ja työnsin koiraa taakse namilla. Välillä Kipi ottikin ihan oikeaoppisia ristiaskelia, itselleni oli välillä vaikeaa muistaa pitää ne samat jalansijat.

Ruutuun lähetyksiä otettiin myös. Ensin tutulle lätkälle, joka toimiikin Kipillä hyvin. Vauhti sillä on lätkälle mennessä melko hillitty, palloa apuna käyttäen vauhti on usein tosi kovakin. Välillä voikin treenata myös vauhtia, mutta lätkää tai näyttöruutua kannattaa käyttää aika paljon, koska silloin koira usein hahmottaa ruudun paremmin kuin lelulle sännätessään. Nyt kokeiltiinkin näyttöruutua, kun oli kerrankin avustaja. Ollaan sitä joskus aikaa sitten kotonakin kokeiltu, mutta Kipillä ei riittänyt maltti paikalla odottamiseen. Nyt se olisi varmaan pysynyt ilman avustajaakin ja meni hienosti ruutuun, kun olin käynyt näyttämässä sitä, eli otetaan tämä nyt kotona treenattavien listalle.

Vielä tehtiin kaukokäskyjen asennonvaihtoja. Koirani ovat aina tehneet nämä sekatekniikalla ja nyt mietinkin, että jos kiinnittäisi vähän enemmän huomiota tekniikkaan ja paikalla pysymiseen. Erityisesti seisomaan noustessaan Kipikin liikkuu paikaltaan, joten treenattiin sitä nyt niin, että ohjasin sen namilla hypähtämään ylös ja sitten vedin namia vähän eteenpäin. Saatiin vinkiksi, että hyppytekniikalla voi treenata myös edessä istumista. Koira laitetaan ensin maahan ja hyppyytetään siitä ylös ohjaajan eteen.

Kipi keskittyi treeneihin hyvin ja teki hyvin töitä minulle. Tästä on hyvä jatkaa. Itselläni on ihan hirveästi opittavaa tokon maailmasta, se on muuttunut niin paljon siitä mitä se oli silloin, kun ensimmäistä kertaa tulin lajin pariin. Treenaaminen on nykyään paljon teknisempää ja yksityiskohtaisempaa ja yleinen tasokin ihan eri sfääreissä kuin silloin joskus. PK-puolesta toivoisin meille sitä päälajia, koska tykkään niin paljon pk-lajien monipuolisuudesta ja mielekkyydestä, kun niissä on se maasto ja nenänkäyttö mukana. Ja pk-tottis on yksinkertaisempaa ja vähemmän nipoa kuin toko, joskin onhan sekin kehittynyt siitä, mitä se takavuosina oli. Toko pysyy meillä joka tapauksessa lajivalikoimassa ja päälaji siitä saattaa tulla siinä tapauksessa, ettei Kipi jostain syystä pk-puolelle sovellu. Suuria en tavoittele, koska olen sen verran suurpiirteinen, eikä yksityiskohtien loputon hinkkaaminen inspiroi minua. Pientä hinkkaamista saatan taipuakin harrastamaan ;) Haasteena tässä on juuri se, että olen sisäistänyt tietyt treenitavat niinä aikoina, kun teknisiin yksityiskohtiin ei niin paljon kiinnitetty huomiota sen enempää pk-tottiksessa kuin tokossakaan. Kaikkiin uusiin kikkailuihin en edes välitä lähteä mukaan.

Koska aikaa oli vielä hieman jäljellä, pääsi myös Vinski pyörähtämään kentällä. Otettiin seuraamista eri tempoissa ja sitten ruutuun lähetys. Vinski oli heti autosta tullessaan aktiivinen minua kohtaan ja seurasi hyvin, paitsi vilkaisi pari kertaa muualle, vieras kenttä ehkä kuitenkin sen verran vaikutti. Riitta totesi, että se oli ihan eri tavalla aktiivinen minua kohtaan kuin viimeksi nähdessämme. Ruutuun se löysi tiensä kyllä hyvin, mutta vauhti oli tuttua jolkutusta ja asenne vähän sellainen "no joo". Se ero lähiliikkeiden ja itsenäisten liikkeiden välillä nyt vaan on iso. Kyllä me Vinskinkin kanssa aina välillä treenaamme, mutta lähinnä koiran aktivoimiseksi. Tavoitteita jos haluaisi asettaa, niin TK2 ja BH olisivat realistisia vaihtoehtoja, kaikki muu menee enemmän utopian puolelle. Katsellaan.

Illalla jo teimme kotiläksyjä keittiössä, kun Kipi ja Vinski pääsivät tekemään seisomista ja edessä istumista hyppytekniikalla, ja innolla tekivät näitä. Tekivät ne vähän muutakin, ja tietenkin Snoopy sai myös treenata, sen treeni-into ei todellakaan ole kadonnut mihinkään.

Kuten otsikosta käy ilmi, olemme viime aikoina totisesti kuulleet paukkuja. Ensinnäkin viime ja tällä viikolla on ukkostanut älyttömän paljon. Viime yönä ukonilma oli ihan kohdalla ja yksi salama iski aivan talon viereen. Minä hätkähdin, koirat eivät. Sunnuntaina teimme kokonaisen lenkin kuunnellen jatkuvia pamauksia, jotka kuulostivat ihan laukauksilta, mutta ei hajuakaan mitä ja missä tapahtui. Tänään ukkosti vielä pitkin päivääkin, emmekä välttyneet ukkoselta lenkkeillessäkään. Illansuussa ulkoilimme rattoisasti sateessa, vuorotellen kovaa ukkosen jyrähtelyä ja kovia laukausten ääniä kuunnellen, olisiko ollut sorsastus käynnissä lähijärvellä. Täytyy kyllä sanoa, että onni on koirat, jotka eivät ääniä pelkää!

Viikonloppuna käytiin kylässäkin ja koirat pääsivät tervehtimään lapsia. Kipi sai uuden leikkikaverin perheen Vili-koirasta, joka yllättäen karkasi pihalle kuin ohjus. Kipi ei rynnäköstä hätkähtänyt, se ehdotti Vilille heti leikkiä. Vili näytti sekunnin ajan hölmistyneeltä ja mietti, miten pitäisi suhtautua omaan pihaan tunkeutujaa kohtaan, mutta alkoi sitten leikkiä. Vauhtia ja riemua riitti, pojat löysivät helposti yhteisen sävelen, kuvista tietenkin tuli tärähtäneitä...






perjantai 15. elokuuta 2014

Kipi 1 vuotta!

Onnea Kipi, tänään yksivuotias!

Syntymäpäivänsä Kipi aloitti uimalla ja lenkkeilemällä. Myöhemmin se poseerasi pihalla yksivuotismuotokuvissa, ja vetihän sellainen pönötys mielen vähän vakavaksi.





Pitihän synttärin kunniaksi sitten vähän myös irrotella.



Kipi pääsi myös viettämään laatuaikaa Salmeen ihan kahdestaan kanssani. Ensin vähän hengailtiin, sitten Kipi sai treenata ruutua.




Ja jäljenkin Kipi pääsi ajamaan, pitkästä aikaa nurmikolla. Keppejä oli ennätysmäärä, viisi kappaletta, jotka Kipi kaikki bongasi. Ja lopussa odotti taas ihan paras palkka, kissanruoka.



maanantai 11. elokuuta 2014

Hei me treenataan

Kuluneella viikolla olemme aktivoituneet (noh, siis ohjaaja on aktivoitunut...) treenaamaan kotipihan lisäksi häiriössäkin.

Maanantaina olimme Luukissa hirmuisen aikaisin aamulla treenaamassa esineitä Pirjon ja Repen kanssa. Tallasimme metsään suikaleen ja Kipi pääsi ihan ensimmäistä kertaa oikeaan esineruutuun, esineitä on kyllä joskus satunnaisesti saanut etsiä. Hups, onpas ohjaaja tosiaan ollut laiska...Pirjo vei esineen ruutuun Kipin nähden ja vauhdilla Kipi ruutuun lähtikin, mutta kävi siellä vain iloisesti kääntymässä. Ei sillä ollut hajuakaan siitä, mitä siellä olisi pitänyt tehdä. Pirjo kävi uudestaan näyttämässä esinettä, mutta tulos oli sama. Vein Kipin sitten ruutuun hakemaan hajun esineestä ja sen jälkeen uusi lähetys. Nyt Kipi toi esineen oikein nätisti. Täytyy laittaa esineruutu treenilistalle. Usein treenaaminen jopa auttaa ;)

Esinetreenien jälkeen otimme vielä parkkiksella lyhyen tottiksen Kipillä ja Repellä yhtä aikaa. Kipi tietenkin oli sitä mieltä, että hei nyt me leikitään, ja olin ihan varma, ettei se pysty keskittymään ollenkaan muuhun kuin Repeen. Mutta sepäs yllätti ja alkoi hyvin pian keskittyä treeniin.

Torstaina olimme taas Repen ja Pirjon kanssa Luukissa heti aamulla, tällä kertaa tottiskentällä. Sinne kävellessä pojat hieman mittailivat toisiaan, mutta kentälle tullessa ne olivat ihan leikkimoodissa. Tuskin ehdin kuitenkaan kaivaa patukkaa edes esiin kun Kipi jo keskittyi täysin minun kanssa leikkimiseen ja treeniin. Sitten viereiseen koira-aitaukseen tuli iso koira rallattelemaan pitkin aitaa ja se oli Kipille liian iso häiriö, se ryntäsi aidalle räkyttämään ja jouduin hakemaan sen pois.

Treenin jälkeen pojat pääsivät leikkimään ja kivaa oli taas.






Perjantaina koirat pitivät treenivapaan päivän ja itse kävin katsomassa tokon MM-finaalia. Taitavia olivat maailman huiput ja voitto meni kyllä oikeaan osoitteeseen, niin hieno oli saksalaisbortsu. Ja Suomen taso on ihan jäätävä, nytkin tuli yksilökisassa hyviä sijoituksia MM-hopeasta alkaen, ja edellisenä päivänä jo olikin tullut joukkuemaailmanmestaruus. Nyt olikin kiva nähdä palkintojenjakoseremoniat ja kuulla Maamme-laulu paikan päällä.

Eilen sitten oli pitkästä aikaa sellainen vähän viileämpi hellepäivä. Tähän asti ainoa järkevä toiminta päiväsaikaan on ollut uiminen ja nyt yhtäkkiä en tiennyt, mitä sillä kaikella ylimääräisellä ajalla tekisi. Mentiin sitten Nummelan kentälle treenaamaan. Snoopy sai tottistella ensin, sitten oli Vinskin vuoro ottaa sekaisin tottista ja tokoa. PK-hyppyä otettiin myös, mutta metriin asti en korkeutta nostanut. Silti Vinski toistuvasti kieltäytyi paluuhypystä. Joku aika sitten kokeilin sen kanssa myös A-estettä, mutta se kieltäytyi siitäkin. Agility-A:n se kyllä tekee, kun se on niin paljon helpompi. Joskus on käynyt mielessä, että jos se edes kerran elämässään pääsisi pk-kokeeseen, mutta esteiden osalta tilanne ei ole lupaava. Vinski on aina ollut ennakkoluuloinen pk-esteitä kohtaan, ja meillä oli parin vuoden treenitaukokin esteiden suhteen selkäjumien takia. Ja kun en jatkossakaan aio sitä paljon esteillä rasittaa, niin oppimatta saattavat jäädä.

Luovutusikäisenä Vinski oli hyvin rämäpäinen ja ennakkoluuloton, mutta muuttui kasvaessaan joissain suhteissa varovaisemmaksi. Olen joskus pohtinut, liittyykö asia jotenkin sen selkäongelmiin vai olisiko se muutenkin muuttunut. Juttelin asiasta Marin kanssa viimeksi kun Kipi oli käsittelyssä ja Mari sanoi, että lannealueen kiputilat nimenomaan voivat vaikuttaa käytökseen tuolla tavalla. No, täyttä varmuuttahan asiasta ei voi saada. Vinski saa joka tapauksessa elellä ja treenata omilla ehdoillaan.

Kipi sai oman treeninsä alkajaisiksi ottaa paikkamakuun Vinskin vieressä. Tämä oli sille uutta ja se otti kahdesti ritolat. Palautin sen molemmilla kerroilla takaisin paikalle, mistä se itse ei ollut moksiskaan, mutta Vinski sen vieressä näytti hyvin syylliseltä...Muuten Kipi treenasi mm. pieniä seuruupätkiä ja ruutuun menoa lätkälle.

Kipi sai myös ajaa jäljen Nummelassa rutikuivassa metsässä. Kulmia oli nyt vain yksi ja lisäksi jälki ylitti leveän polun, jossa suurella todennäköisyydellä myös oli liikkunut väkeä. Jälki sai vanheta reilut puoli tuntia. Kipi jäljesti hienosti ja ylitti polunkin muitta mutkitta, vaikka sellainen oli jäljellä ihan ensimmäistä kertaa. Keppejä oli kaksi ja edelleen namiavusteisesti, että varmasti tulivat huomioiduksi. Kotimatkalla oli kiva autossa taas nähdä, miten onnelliselta näyttää bordercollie, joka on ollut töissä :)

Tänään käytiin Kipin kanssa kahdestaan Salmessa lähinnä leikkimässä ja ottamassa kontaktitreeniä. Kipi on edistynyt kovasti häiriötreeneissä, mutta koirallista häiriötä pitäisi päästä treenaamaan paljon enemmän.

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Päin seiniä

Mielessä on viime aikoina kummasti pyörinyt lauseet, joita Vinski (se Aapelin luoma hahmo, ei meidän Vinski tietääkseni ;) toisti halutessaan mennä seinän läpi ja takaisin, eli "seiniä päin" ja "päin seiniä". Pikkaisen on asiat menneet päin seiniä ja siitä johtuen olen itse hyppinyt seinille...

Uimareissulla pari viikkoa sitten auto ei enää suostunutkaan lähtemään kotiin, avain ei edes kääntynyt virtalukossa. Sepä oli sitten kutsuttava hinausauto, jonka tuloa tukalassa helteessä ja seisovassa autossa odotimme koirien kanssa lähes tunnin. Käytin kyllä koirat uudestaan järvessä odotteluaikana. Auto ja koirat nostettiin hinurin lavalle, etenkin Kipin seuratessa toimenpidettä hyvin kiinnostuneena. Snoopylle ja Vinskille tämä ei ensimmäinen kerta ollutkaan. Edellisen kerran jäimme koirien kanssa tien päälle ja jouduimme turvautumaan hinuriin kolme ja puoli vuotta sitten. Vallitseva säätila vain oli silloin vähän toinen, värjöttelimme 20 asteen pakkasessa eli 50 astetta tämänkertaista kylmemmässä lämpötilassa.

Hyppäsimme koirien kanssa hinausauton kyydistä kotitien risteyksessä auton jatkaessa matkaa korjaamolle. Luulin, että yksi virtalukko olisi helppo ja halpa juttu, mutta se osoittautui vääräksi luuloksi. Vaikka auto on vanha, on siinäkin jo sellaista uudempaa tekniikkaa, ettei virtalukon vaihto enää mitään halpaa ja yksinkertaista ole. Varaosan tulokin viivästyi ja auto lojui sitten korjaamolla pitkään. Ja heti auton hajottua sain ihmetellä, millä sen arjen nyt saa pyörimään. Olin samana päivänä luvannut hakea serkun meille yökylään siskoni luota ja seuraavana päivänä heittää Helsingin bussille. Asioillekin olisi ollut kiva päästä. Sitä vaan ei täällä periferiassa ilman autoa lähdetä minnekään. Onneksi serkku sitten pääsi siskon kyydissä meille ja samalla tapaamaan Osku-kissaansa, joka on ollut meillä hoidossa jo yli vuoden.

Ihan erityisesti minua autottomuudessa kiukutti se, etteivät koirat päässeet uimaan kovien helteiden aikana. Meillä on kyllä yksi järvi kävelymatkan päässä ja siellä on jopa virallinen koirien uittopaikka, mutta ei siitäkään mitään iloa nyt ollut. Kyseiseen järveen tulee joka kesä sinilevää, niin nytkin, eikä sen vesi muutenkaan hirveästi houkuttele uimaan. Vain keväällä ja alkukesällä saatamme satunnaisesti siellä käydä.

Onneksi aika pian sain laina-auton, kun lähisuvussa tilapäisesti oli yksi ylimääräinen menopeli. Taas päästiin uimaan ja joka päivä mentiinkin. Pelastusliivit olivat jääneet omaan autoon, joten kaikki koirat saivat nyt uida ilman liivejä ja yhtä aikaa.



Laina-autossa oli vielä paljon enemmän uutta tekniikkaa ja hienouksia kuin omassani, ilmastointikin. Ihan mukavaa, mutta itse haaveilen kyllä autosta ilman ylimääräisiä härpäkkeitä, koska omalla kohdalla se kaikki hieno tekniikka ihan taatusti menisi koko ajan rikki...Toivon autolta vain, että sillä pääsee kulkemaan pisteestä A pisteeseen B ja että koirat jotenkin sopivat kyytiin. Ja tietysti sitä ettei auto alvariinsa hajoaisi...Utopistinen toive varmaankin, sillä laina-autostakin kärähti joku osa viiden päivän päästä ja tietenkin taas uimareissulla. Kotiin pääsimme ajamaan, mutta enempää ei autolla voinut ajaa. Niinpä taas olimme kotimme vankeina ilman autoa. Jäi hakematta koirille lihatkin Kennelrehun autolta, vaikka tarve alkoi jo olla huutava. Julkinen liikenne meiltä on lakkautettu, mutta ei senkään avulla isoja lihamääriä kuljetettaisi tai kaikkea muutakaan tehtäisi. No joo, kokonaista yksi bussi kyllä menee Helsingin suuntaan arkisin, klo 6 aamulla. Takaisin pääsee viiden jälkeen illalla. Pääkaupunkiin vaan ei yleensä asiaa ole, eikä varsinkaan 11 tunniksi. Iltabussilla sitten pääsisi Karkkilan suuntaan, mutta ei ole asiaa sinnekään, ja siellä joutuisi sitten yöpymään päästäkseen kotiin taas aamukuudeksi...Kyllä maalla on mukavaa! Eikä me edes olla missään Kainuun korvissa tai Lapin selkosilla, Helsingin keskustaan on kuitenkin vain 35 km...

Viime keskiviikkona vihdoinkin sain autoni korjaamolta, kyytiä sitä hakemaan sain vielä turhautuneena odotella puoli päivää. Illalla vihdoinkin pääsin hoitamaan edes joitain asioita, mutta ilo jäi lyhytaikaiseksi. Aikaisin torstaiaamuna olimme Kipin kanssa lähdössä Luukkiin, mutta auto ei käynnistynyt. Alkoi olla huumori aika vähissä. Tällä kertaa syy oli akussa, joka perjantai-iltana vaihdettiin uuteen.

Luukissa meidän piti tavata Repe ja Pirjo, mutta he sitten hurauttivatkin meille ja teinikoirat pääsivät pitkästä aikaa leikkimään. Kipi ihan pomppi innosta jo ennen kuin Repe oli tullut autosta. Sitten ilmassa oli pientä alkujännitystä pihalla ollessamme, mutta metsässä alkoi leikki ja pojat olivat keskenään rennosti.



Autohuolien lisäksi on kaikkea muutakin pientä kommellusta ollut. Yhtenä päivänä unohdin kotiavaimet sisälle eikä päästy ulkoilun jälkeen kotiin. On niin ennenkin käynyt, mutta sitä varten on vara-avain kätköpaikassa ulkona. Tällä kertaa vain en vara-avainta koskaan saanut otettua, sillä kätköpaikassa oli ampiaispesä ja kiukkuisia ampiaisia, pistääkin ehtivät ennen kuin otin jalat alleni. Soitin toisen vara-avaimen haltijalle josko olisi lähistöllä ja saataisiin avain, mutta hän sattui juuri olemaan Tallinnassa. Onneksi avain ei siellä ollut ja saatiin se lopulta kuitenkin järkättyä paikalle, kun hetkisen ukkosessa odottelimme.

Pian tämän jälkeen oltiin lenkillä ja Vinski meni pusikkoon kakalle ja sieltä tullessaan se syöksyi tutkimaan takapäätään sen näköisenä, että ensimmäinen ajatukseni oli, että ampiainen. Ja tosiaan löysin ampiaisen ihoon takertuneena reiden kohdalta, irrotin sen ja lähdettiin kotiin hakemaan ensiapua. Sen jälkeen on Vinski reagoinut kaikkiin lähellään lentäviin öttiäisiin ja kääntyillyt usein katsomaan takapäätään, ilmeisen kivulias kokemus oli sillekin.

Kipi taasen eräänä päivänä ensin törmäsi minua päin ulkona juostessaan, mutta ei onneksi läheskään niin rajusti kuin maaliskuussa, ja illemmalla vielä puolittain kaatui hieman ilkeän näköisesti palloa tavoitellessaan. Sillä ei oikein ole järki mukana vauhdissa. Marilla sattui olemaan vapaa aika heti seuraavana päivänä, joten käytiin hoidattamassa toilailujen jäljet heti pois ja samalla saatiin taas käsiteltyä kokonaisuuttakin, joka on koko ajan mennyt parempaan suuntaan.

Pihalla ollaan välillä tottisteltu ja tokoiltu. Kovin innokkaita ovat kaikki pojat tekemään töitä pihalla. Kipilläkin on kiva asenne pihatreeneissä ja osaaminenkin pikkuhiljaa lisääntyy, vaikka alkeistasolla yhä olemme.

Perjantaina Kipi sai ajaa kotimetsässä tähän asti pisimmän ja vaikeimman jälkensä. Oli kulmaa ja mutkaa, puun ylitys, lyhyt osuus soisessa maastossa, mätästä ja rinnettä. Keppejä oli kaksi ja loppupalkkana kissanruokarasia. Tunnin sai vanheta ja sitten mentiin. Kipi jäljesti hyvällä motivaatiolla ja oli aika taitava myös. Kulmatkin selvitti hienosti. Kepeillä se pysähtyy, koska niiden alla on namit, ei se ehkä pelkkiä keppejä vielä ilmaisisi. Jäädään aina hetkeksi leikkimään kepeillä ja syömään lisää nameja. Loppupalkan Kipi ilmaisi maahanmenolla. Kyllä tuo jo valmiilta näyttää etenemään treeneissä pidemmälle.

Eilen sitten ajeltiin Kipin kanssa Jokelaan katsomaan PK-SM-kisoja. Kipi huumaantui paikasta, jossa oli niin paljon muiden koirien hajuja ja sulkeutui hetkeksi omaan kuplaansa, jonne ei saanut yhteyttä. Oltuamme paikalla jonkun aikaa se pystyi keskittymään pieneen kontaktitreeniin ja patukkaleikkiin. Paukkuja kuultiin monta, niihin ei reagoinut. Katsomossa ollessamme osasi hyvin myös rauhoittua. Pitäisi päästä käymään sen kanssa useammin etenkin koiratapahtumissa, markettien parkkipaikat ovat sille jo helppoja paikkoja. Kun nyt tuo auto vaan pysyisi kunnossa. Tuttujakin tavattiin kisoissa ja ties vaikka saataisiin treeniseuraakin joskus, huisia.

Kännykkä vaihtui hiljattain uuteen ja siinäkin on ollut opettelemista. Yllätyksenä tuli sekin, että känny vislasi minulle, ihmettelin ensin onko joku koirista oppinut viheltämään, mikä olisi saavutus sinänsä, niin bortsuja kuin ovatkin...Ihan kohtuullisia kuvia kännyllä näytti saavan, mutta eivät ne kuvat isompana enää yhtä hyvältä näyttäneet, joten yhtään hyvää kameraa ei tässä huushollissa vieläkään ole. Tässä vielä muutama kännykuva Vinskistä ja yksi Snoopysta.