Voiman kehittymistä kroppaan voi toki edistää myös kotikonsteilla. Uiminen, vesikävely ja mäkikävely ovat hyväksi. Uimisessa on tärkeää kiinnittää huomiota asentoon, ja Piira olikin tyytyväinen, että Kipi ui liivien kanssa. Suositus on, ettei alle 15-asteisessa vedessä enää koiria uittaisi. Tässä nyt sitten jännätäänkin, miten pitkään uimakautta enää riittää, nettitieto tältä päivältä kertoo järvivesien olevan 17-asteisia täällä etelässä.
Rintarangassa tuntui vielä rippeitä vanhoista törmäilyvammoista, mutta muuta sanottavaa ei sitten ollutkaan. Kipiä voi hyvin nyt myös alkaa hyppyyttää, mutta Piira suositteli aloittamaan matalilla korkeuksilla ja hyppytekniikkaharjoituksilla ensin, jotta Kipi oppii arvioimaan etäisyyksiä ja ponnistuskohtia ja muutenkin suorittamaan turvallisesti. Tässä tulee hyödyksi se, että olen Vinskin kanssa käynyt hyppytekniikkakurssit ja muistiinpanoista löytyy tiedot harjoituksista.
Enemmän kuin Kipistä taisimme kuitenkin puhua Jiposta. Heti alkajaisiksi sain selittää, miksei Jippo ole paikalla. Jippo oli Piiran pitkäaikainen asiakas ja olisi varmaan tämänkin yhdelle koiralle varatun ajan saanut, jos vielä olisi olemassa. Yllättynyt oli Piirakin kuultuaan Jipon poismenosta. Viime käynnin jälkeen Jippo ei elänyt vuorokauttakaan, vaikka mikään ei silloin viitannut siihen, että niin voisi käydä. Piira totesi saman, minkä jo tiesinkin, että pernakasvaimet ovat salakavalia ja kehittyvät nopeasti, ja usein käy juuri niin, ettei omistaja huomaa asiaa kuin vasta viime tipassa. Niin on käynyt terveysalan ammattilaisillekin.
Toisaalta pernakasvaimen hoito on periaatteessa yksinkertaista, koska koko pernan voi leikata pois, ilman sitäkin voi hyvin elää. Mutta kun pernakasvain ehtii usein revetä ja vuotaa ennen kuin se huomataan, niin asia ei ole niin yksinkertainen. Jiponkin yleistila romahti niin äkkiä, ettei eläinlääkäri enää suositellut leikkausta edes yrittämään, niin kirurgi kuin sattui itse olemaankin. Mahdollisuus selviytymiseen olisi varmaan ollut häviävän pieni, ja toipuminen olisi ollut vaikeaa, vaikka niin olisi käynytkin. Ja kun muita sisäelimiä ei röntgenissä vuodon takia edes näkynyt, niin ei voi tietää, oliko kasvaimia muuallakin.
Jos Jippo olisi päässyt eläinlääkärille ja ultraan ennen tilanteen muuttumista akuutiksi, niin sitten olisi voinut leikkauspäätöstä pohtia siltä pohjalta, mitä ultrassa olisi näkynyt. Mutta en tiedä, olisiko leikkaus enää ollut reilua koiraa kohtaan, vaikka muut sisäelimet olisivat kunnossa olleetkin. Jipolla oli muitakin ongelmia, johtuen niiden kirottujen SM-kisojen kirotusta A-esteestä. Sekin on kirottua, että ilman näitä ongelmia olisin varmasti vienyt Jipon nopeammin lääkäriin, enkä olisi luullut oireita samoiksi vanhoiksi.
Jipon kuolemasta tulee pian puoli vuotta. Ikävä on aina vaan. Jipon myötä meni pois niin paljon. Ainutlaatuinen koira ja maailman ihanin harrastuskaveri. Viimeinen narttukoirani. Jippo on nuorimpana kuollut bortsuni ja on haikea ajatella, että se olisi voinut olla täällä vielä vuosia. Eihän se nuori ollut enää, ja moni tuttukin koira on lähtenyt paljon nuorempana, jopa pentuna, mikä on vielä käsittämättömämpää. Mutta ei se silti omaa surua pienennä.
Joskus nuoruuden hämärissä mietin erään laulun sanoja, että voiko asia mennä noin. Nyt joinain päivinä olen ollut seuraavan säkeen kanssa aivan samaa mieltä, vaikka uskon kyllä myös siihen, että aika parantaa:
Someone said that time heals sorrow
But I can't help but dread tomorrow
When I miss you more today than yesterday
(L.Allen, L.Lynn, I Miss You More Today)
<3 Jippo ja Kipi <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti