Lauantaina oltiin Pirjon kanssa Luukin golfkentän lähistöllä treenaamassa jälkeä. Pirjo tallasi jäljen Kipille ja minä Repelle. Kipin jälki oli muutaman sadan metrin pituinen, tunnin ikäinen, kulmia taisi olla kaksi ja myös kaksi ojan ylitystä, ensimmäistä kertaa ikinä nekin. Keppejä oli kolme, juuri maasta otettuja ja sateista johtuen märkiä. Ne osoittautuivatkin sitten liian haastaviksi, Kipi ohitti kaksi ensimmäistä sujuvasti, mutta kolmannen se ilmaisi. Samoin loppupalkkana olleen kissanruokarasian se ilmaisi nopealla maahanmenolla. Ja itse jälki meni tosi hyvin. Kipillä on motivaatio kohdillaan ja jos se jossain kohtaa ajautuu pois jäljeltä, etsii se sen itsenäisesti uudestaan. Ojat se ylitti kuin vanha tekijä, eikä reagoinut mitenkään siihen, että jälki oli nyt vieraan tekemä. Eivät muutkaan koirani ole tehneet eroa minun tai vieraan tekemiin jälkiin, mutta on niitä vieraita jälkiä silti monestakin syystä tärkeä treenata.
Jäljenajon jälkeen vielä vähän tottisteltiin parkkiksella. Tällä kertaa Kipi pari kertaa vilkuili Repen suuntaan, mutta muuten keskittyi tekemiseen. Pojat ottivat myös paikkamakuun vierekkäin ja hyvin pysyivät.
Tänään oltiin Paippisten suunnalla tokoilemassa Riitan valvovan silmän alla. Kipi sai ensin esitellä, miten se leikkii kanssani ja sitten otettiin noutoa. Tässä treenattiin lähinnä pitämistä ja saatiin vinkkejä, miten saadaan ote vielä paremmaksi. Kipille sopisi tähän treeniin avuksi ehkä lelu namia paremmin ja minä voisin ottaa käyttöön merkkisanan, kun se saa irrottaa. Näytettiin myös kokonainen noutoliike, jota ei olla aikoihin harrastettukaan, koska Kipillä on hassu taipumus jäädä kapulaa tuodessaan kauas ja erittäin vinoon. Niin se teki nytkin. Ahkerien pitotreenien avulla ja parin metrin noutoja ottamalla esim. seinännurkkaa apuna käyttäen toivottavasti tämä ongelma selätetään.
Seuraamista näytettiin myös pari lyhyttä pätkää. Ne Kipi teki hyvällä asenteella, oli oikeassa paikassa ja suora. Seuruussa meillä on palkkana patukka, joka sitten jäi käteeni kun seuraavaksi esittelimme perusasentoja. Kipi ei niitä perusasentoja sitten ihan napakasti ottanutkaan, mutta kun esiin otettiin nami, jota tässä yleensäkin on käytetty, alkoi homma pelittää. Saimme myös neuvoja takapään käytön treenaamiseen, eli pyörin ympyrää samoilla jalansijoilla vasempaan ja työnsin koiraa taakse namilla. Välillä Kipi ottikin ihan oikeaoppisia ristiaskelia, itselleni oli välillä vaikeaa muistaa pitää ne samat jalansijat.
Ruutuun lähetyksiä otettiin myös. Ensin tutulle lätkälle, joka toimiikin Kipillä hyvin. Vauhti sillä on lätkälle mennessä melko hillitty, palloa apuna käyttäen vauhti on usein tosi kovakin. Välillä voikin treenata myös vauhtia, mutta lätkää tai näyttöruutua kannattaa käyttää aika paljon, koska silloin koira usein hahmottaa ruudun paremmin kuin lelulle sännätessään. Nyt kokeiltiinkin näyttöruutua, kun oli kerrankin avustaja. Ollaan sitä joskus aikaa sitten kotonakin kokeiltu, mutta Kipillä ei riittänyt maltti paikalla odottamiseen. Nyt se olisi varmaan pysynyt ilman avustajaakin ja meni hienosti ruutuun, kun olin käynyt näyttämässä sitä, eli otetaan tämä nyt kotona treenattavien listalle.
Vielä tehtiin kaukokäskyjen asennonvaihtoja. Koirani ovat aina tehneet nämä sekatekniikalla ja nyt mietinkin, että jos kiinnittäisi vähän enemmän huomiota tekniikkaan ja paikalla pysymiseen. Erityisesti seisomaan noustessaan Kipikin liikkuu paikaltaan, joten treenattiin sitä nyt niin, että ohjasin sen namilla hypähtämään ylös ja sitten vedin namia vähän eteenpäin. Saatiin vinkiksi, että hyppytekniikalla voi treenata myös edessä istumista. Koira laitetaan ensin maahan ja hyppyytetään siitä ylös ohjaajan eteen.
Kipi keskittyi treeneihin hyvin ja teki hyvin töitä minulle. Tästä on hyvä jatkaa. Itselläni on ihan hirveästi opittavaa tokon maailmasta, se on muuttunut niin paljon siitä mitä se oli silloin, kun ensimmäistä kertaa tulin lajin pariin. Treenaaminen on nykyään paljon teknisempää ja yksityiskohtaisempaa ja yleinen tasokin ihan eri sfääreissä kuin silloin joskus. PK-puolesta toivoisin meille sitä päälajia, koska tykkään niin paljon pk-lajien monipuolisuudesta ja mielekkyydestä, kun niissä on se maasto ja nenänkäyttö mukana. Ja pk-tottis on yksinkertaisempaa ja vähemmän nipoa kuin toko, joskin onhan sekin kehittynyt siitä, mitä se takavuosina oli. Toko pysyy meillä joka tapauksessa lajivalikoimassa ja päälaji siitä saattaa tulla siinä tapauksessa, ettei Kipi jostain syystä pk-puolelle sovellu. Suuria en tavoittele, koska olen sen verran suurpiirteinen, eikä yksityiskohtien loputon hinkkaaminen inspiroi minua. Pientä hinkkaamista saatan taipuakin harrastamaan ;) Haasteena tässä on juuri se, että olen sisäistänyt tietyt treenitavat niinä aikoina, kun teknisiin yksityiskohtiin ei niin paljon kiinnitetty huomiota sen enempää pk-tottiksessa kuin tokossakaan. Kaikkiin uusiin kikkailuihin en edes välitä lähteä mukaan.
Koska aikaa oli vielä hieman jäljellä, pääsi myös Vinski pyörähtämään kentällä. Otettiin seuraamista eri tempoissa ja sitten ruutuun lähetys. Vinski oli heti autosta tullessaan aktiivinen minua kohtaan ja seurasi hyvin, paitsi vilkaisi pari kertaa muualle, vieras kenttä ehkä kuitenkin sen verran vaikutti. Riitta totesi, että se oli ihan eri tavalla aktiivinen minua kohtaan kuin viimeksi nähdessämme. Ruutuun se löysi tiensä kyllä hyvin, mutta vauhti oli tuttua jolkutusta ja asenne vähän sellainen "no joo". Se ero lähiliikkeiden ja itsenäisten liikkeiden välillä nyt vaan on iso. Kyllä me Vinskinkin kanssa aina välillä treenaamme, mutta lähinnä koiran aktivoimiseksi. Tavoitteita jos haluaisi asettaa, niin TK2 ja BH olisivat realistisia vaihtoehtoja, kaikki muu menee enemmän utopian puolelle. Katsellaan.
Illalla jo teimme kotiläksyjä keittiössä, kun Kipi ja Vinski pääsivät tekemään seisomista ja edessä istumista hyppytekniikalla, ja innolla tekivät näitä. Tekivät ne vähän muutakin, ja tietenkin Snoopy sai myös treenata, sen treeni-into ei todellakaan ole kadonnut mihinkään.
Kuten otsikosta käy ilmi, olemme viime aikoina totisesti kuulleet paukkuja. Ensinnäkin viime ja tällä viikolla on ukkostanut älyttömän paljon. Viime yönä ukonilma oli ihan kohdalla ja yksi salama iski aivan talon viereen. Minä hätkähdin, koirat eivät. Sunnuntaina teimme kokonaisen lenkin kuunnellen jatkuvia pamauksia, jotka kuulostivat ihan laukauksilta, mutta ei hajuakaan mitä ja missä tapahtui. Tänään ukkosti vielä pitkin päivääkin, emmekä välttyneet ukkoselta lenkkeillessäkään. Illansuussa ulkoilimme rattoisasti sateessa, vuorotellen kovaa ukkosen jyrähtelyä ja kovia laukausten ääniä kuunnellen, olisiko ollut sorsastus käynnissä lähijärvellä. Täytyy kyllä sanoa, että onni on koirat, jotka eivät ääniä pelkää!
Viikonloppuna käytiin kylässäkin ja koirat pääsivät tervehtimään lapsia. Kipi sai uuden leikkikaverin perheen Vili-koirasta, joka yllättäen karkasi pihalle kuin ohjus. Kipi ei rynnäköstä hätkähtänyt, se ehdotti Vilille heti leikkiä. Vili näytti sekunnin ajan hölmistyneeltä ja mietti, miten pitäisi suhtautua omaan pihaan tunkeutujaa kohtaan, mutta alkoi sitten leikkiä. Vauhtia ja riemua riitti, pojat löysivät helposti yhteisen sävelen, kuvista tietenkin tuli tärähtäneitä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti