Kipi luonnetestissä ja pohdintaa testaamisesta

Kipi kävi vetämässä läpi koirien oman temppuradan Tuusulassa viime sunnuntaina. En ollut ensimmäisen bordercollieni jälkeen ajatellut enää viedä muita koiriani testiin, koska en varsinaisesti tarvitse sitä mihinkään, eikä testi edes ole mikään aukoton totuus koirasta. Kipin kohdalla pyörsin päätöksen ihan siksi, että siitä jäisi edes jotain faktaa historiaan, kun sillä ei ole ainakaan vielä mitään koetuloksia.

Isompia yllätyksiä ei testissä tullut, itsensä näköisen suorituksen Kipi siellä teki. Tuomari yritti aluksi leikittää Kipiä kepillä, mutta Kipiä ei huvittanut. Tämän melkein arvasin ennalta, ei Kipi ole aikuisiällä ollut kepeistä kovin kiinnostunut. Eikä sitä ole koskaan leikittänyt vieras ihminen. Sitten esiin otettiin pehmeä patukka, ja leikitin Kipiä ensin itse, jolloin se heti ryhtyikin taistelemaan. Sitten tarttui tuomari patukkaan ja Kipi taisteli yhä, mutta murisi kovasti, ja kun tuomari irrotti patukasta, niin Kipi menetti heti mielenkiinnon siihen.

Kelkkaa Kipi ei erityisesti pelännyt tai väistänyt, ja kelkka pystyttiin vetämään sen luokse melko nopeasti. Kipi ei kelkan kohdalla ollessakaan pelännyt tai väistänyt kelkkaa tai hahmoa, mutta tuli vasta kehotuksesta nuuskimaan hahmon hihaa lähemmin. Kuten tuomarikin totesi, niin ei siksi, että olisi pelännyt. Se nyt vaan ei pitänyt asiaa erityisen tarpeellisena tai kiinnostavana.

Haalaria Kipi väisti voimakkaasti, mutta palautui heti ja ohitti haalarin uudestaan ihan reippaasti. Tynnyriin reagoi vähemmän.

Puolustusosiossa Kipi väisti hyökkääjää takaviistoon, eipä sillä puolustushalua tai -tarvetta ole arjessakaan näkynyt.

Pimeään huoneeseen Kipi lähti hyvin ja tuli melkein perälle asti, muttei ihan luokseni asti heti, vaan jäi katselemaan tuomaria. Sain ohjeeksi niistää, jolloin Kipi lähtikin etsimään minua sieltä perältä asti ja tuli luokseni.

Seinään kiinnitettynä Kipi sitten ei katsonut tarpeelliseksi puolustaa myöskään itseään, oli kuulemma ollut ihan sen näköinen, että voitteko jo lopettaa. Tästä osiosta olin etukäteen miettinyt, että ottaakohan Kipi sitä yhtään tosissaan. Toisaalta tiesin kyllä, että painostukseen se saattaa reagoida esimerkiksi väistämällä.

Loppuarvostelussa sitten kuulimme, miten tuomarit olivat eri osiot arvioineet.

Toimintakyky: +1b kohtuullisen pieni. Kipi on kuulemma kivan rohkea koira. Juu, eipä tuo arjessakaan arkuutta ole osoittanut. Jotkut yksityiskohdat sitten vetivät arvion tuonne ykköseen, ettei toimintakykyä suureksi kuitenkaan katsottu.

Terävyys: +1b. Koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä. (Arjessa terävyyttä joskus löytyy, mutta testitilanteessa en odottanutkaan sitä olevan.)

Puolustushalu: -1 haluton.

Taisteluhalu: -1 pieni. Kipi sekä osoitti taisteluhalua että ei erityisesti osoittanut. Tämä on yksi keskeinen seikka, mikä vaikuttaa siihen, ettei sillä ole harrastuskoirana suurta moottoria. Sillä ei ole suurta sisäsyntyistä tarvetta taistella päämäärän saavuttamiseksi, eikä se palkkaannu leikistä aina kyllin hyvin.

Hermorakenne: +1b hermostunein pyrkimyksin. Aika tavallinen tulos bordercollielle.

Temperamentti: +2 kohtuullisen vilkas. Kipi ei osoittanut erityisen suurta vilkkautta testissä, vaan sen reaktiot olivat melko loivia. Arjessa se joissain tilanteissa on hyvinkin vilkas, mutta sen perusolemus kyllä hyvinkin vastaa luonnetestin arviota, ja joskus menee jopa rauhallisen puolelle.

Kovuus: +1 hieman pehmeä. Kipi ei jäänyt hirveästi miettimään pelotteita, mutta ei ihan kokonaan unohtanutkaan niitä. Se myös reagoi siihen, jos hihna välillä kiristyi.

Luoksepäästävyys: +2a luoksepäästävä, hieman pidättyväinen. Tämä oli kyllä se testin suurin yllätys ja suoranainen oikeusmurha. Hieman pidättyväinen, meidän Kipi, joka rakastaa kaikkia ihmisiä! Joka pelkästään riemastuu, kun pusikosta äkkiä pölähtää joku sienestäjä, ja joka heiluttaa iloisesti häntää ja haluaa päästä moikkaamaan, jos kohti juoksee joku kiljuva vieras lapsi. Tämä pidättyväisyys tuli arvioon, kun Kipi alussa tervehti tuomaria niin, että tarjosi takapäänsä ensin rapsutettavaksi. Ja jostain toisesta kohdasta testiä, joka meni minulta ohi. Tätä lausuntoa en todellakaan allekirjoita, koska en siitä koiraani tunnista, avoimuus on hyvin keskeinen osa Kipiä. Pidättyväisyyttä tai välttelevää käytöstä sillä on esimerkiksi koulutukseen tai hoitotoimenpiteisiin liittyvissä tilanteissa, jos sitä ei kyseinen juttu satu huvittamaan, mutta avoimuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Vähän harmittaa, että historiaan jää nyt elämään lausunto, joka ei vastaa sitä, mitä koira yleensä ilmentää, mutta eipä tuo nyt sinänsä maata kaada. Etenkään, kun kyse ei ole tuon suuremmasta asiasta, ei sentään salakavalaksi väitetty ;) Luonnetestiin mennessä joutuu sen riskin ottamaan, etteivät kaikki arviot tunnu oikeilta.

Laukauspelottomuus: +++ laukausvarma. Kipi ei välittänyt vähääkään paukuista.

Ja se oli sitten hyväksytty luonnetesti ja 108 pistettä. Ei suurta yllätystä tässäkään, koska arvelinkin Kipin kyllä selvittävän testin hyväksytysti läpi. Parissa kohdassa jäin vähän miettimään arvostelua, että olisiko arvosana voinut yhtä hyvin olla pykälää korkeampi, mutta en ole niin perehtynyt asiaan, että tietäisin, miten pienet jutut arvosteluun vaikuttavat.

Kipi myös palautui testistä heti eikä kuormittunut testin aikana liikaa, mikä on tosi hyvä juttu. Ihan hyvässä järjestyksessä palikat päässä ovat. Harrastuksia ajatellen testissä näkyy pari juttua, jotka vaikuttavat harrastusominaisuuksiin. Taisteluhalua saisi olla enemmän, ja myös vilkkautta voisi olla vähän enemmän. Nämä seikat juuri osaltaan vaikuttavat siihen, ettei Kipi välttämättä heittäydy treeneihin täysillä, ja ettei sen työskentely ole hirmu nopeaa tai näyttävää eikä välttämättä aina päämäärähakuista.

Testi juuri suoritettu ja puumerkki historiaan jätetty!

Sinänsä mitään uusia eväitä en esimerkiksi kouluttamiseen testistä saanut. Se onkin yksi syy, miksen enää ole ollut luonnetesteistä kovin kiinnostunut. Tunnen koirani itse parhaiten, eikä testi kerro kaikkia oleellisia juttuja ollenkaan. Tiedän, millainen koulutettavuus koirillani on ja millaista niiden kanssa on elää arkea, eikä joku testitulos sitä asiaa muuta. Vaikka se antaa suuntaa joillekin harrastuksissakin tärkeille ominaisuuksille, niin ei se välttämättä kerro paljon siitä, miten koira niitä ilmentää oikeassa tilanteessa. Eikä se kerro sitä, miten se tekee yhteistyötä, miten paljon se ottaa työskennellessään häiriötä eri jutuista, miten hyvin se oppii asioita, miten intensiivinen tai ohjaajakova tai -pehmeä se on. Testi mittaa lähinnä ympäristöpehmeyttä, joka on eri asia. Pehmeäksi testattu koira saattaa osoittaa ohjaajakovuutta, ja se saattaa töitä tehdessä unohtaa myös ympäristöpehmeytensä. Bordercollieissa on tällaisia koiria, meillä kotonakin muuan mustavalkoinen. Testissä vahvaluonteisuutta osoittanut koira taas voi olla herkkä koulutettava. Kun se pelkkä testi nyt vaan ei kerro kaikkea. Eri ominaisuudet ilmenevät eri tilanteissa hyvin vaihtelevalla tavalla, niin se on meillä ihmisilläkin.

Arkielämä myös on eri asia kuin testitilanne, koska koirat harvoin joutuvat tosielämässä testin kaltaisiin olosuhteisiin, missä ne kokevat vastaavaa paineistusta monen osion verran. Joku herkkä koira saattaa kestää arjen paineet reippaasti ja olla töitä tehdessään  hyvinkin sinnikäs ja ympäristön pois sulkeva, mutta luonnetesti sitten onkin sille liikaa. Ja arjessa se koira kuitenkin elämäänsä elää, ei luonnetestin kaltaisissa oloissa.

Rotukin vaikuttaa, ja nykyään ymmärretäänkin, että eri roduilla on luonnetestiprofiilin suhteen erilainen ihanne. Ei se kaikille tarkoita mahdollisimman korkeaa pistemäärää. Toivottavasti ihanneprofiilejakaan ei oteta pilkuntarkasti, koska luonnetesti on arvostelulaji ja koira on kokonaisuus.

Kauan sitten eräs luonnetestituomari hämmästeli, miten bordercollieista löytyy koiria, jotka ovat pehmeitä mutta silti toimintakykyisiä, kun sen kuulemma piti olla lähes mahdoton yhtälö, pehmeys ja huono toimintakyky kun kulkevat käsi kädessä. Rodun alkuperän ymmärtäminen saattaa avata syytä siihen, miksi näin voi olla.

Moni on sitä mieltä, ettei luonnetesti ole bordercollielle kovin sovelias tai tärkeä testi. Ei jotain lampuria kiinnosta vähääkään, miten hänen koiransa pärjäisi luonnetestissä, tärkeää on vain se, miten se pelittää töissä. On myös esitetty, että bordercollielle paras luonnetesti olisi paimennuskoe, koska se mittaa nimenomaan rodunomaisia ominaisuuksia. Siinä myös todella kysytään koiralta ominaisuuksia. Koska kaikilla ei ole mahdollisuutta paimennukseen, niin sikäli on kyllä hyvä, että koiralle voi hankkia koetuloksia myös muista lajeista ja saada tietoa koiran koulutettavuudesta. Tai että sen voi myös käyttää luonnetestissä tai MH-kuvauksessa, jolloin saa ainakin faktaa ääniherkkyydestä, joka on rodulle tärkeää tietoa. On harmillista, että siitä asiasta on turhan vähän mustaa valkoisella. Pakkohan ei ole mistään mitään tuloksia hankkia, mutta itse kyllä näen tulokset rotua ja jalostusta palvelevina asioina.

 Arvostan työuraa tai koetuloksia paljon enemmän kuin luonnetestitulosta, koska ne osoittavat, että koirasta oikeasti on käyttöön. Ja bc on käyttörotu. Jotkut lajit toki ovat parempia mittareita kuin toiset, eli lajilla kyllä on väliä. Eivätkä koetuloksetkaan kaikkea kerro. Arvostan myös tietoa siitä, millainen koira on arkielämässä. Ei luonnetesti kerro vaikkapa sitä, haluaako koira syödä kaikki vastaantulevat vieraat koirat tai pikkulapset. Tai sählääkö se kaiken aikaa tai onko sillä paljon viirauksia.

Luonnetestissä on sekin ongelma, että testitulokset eivät ole vertailukelpoisia keskenään, koska tuomareissa on niin valtavan suuria eroja. Jotkut tuomarit keskeyttävät testejä paljon herkemmin kuin muut, joiltain tulee paljon herkemmin hylky tai matalat pisteet, jotkut antavat huomattavasti keskivertoa korkeampia pisteitä kautta linjan. Vääriä tulkintojakin testeissä tulee ihan kaikissa osioissa ja kaikille tuomareille joskus. Olen ollut mm. näkemässä, miten itselleni tutun, erittäin toimintakykyisen koiran toimintakyky tuomittiin miinukselle yksin sen takia, ettei sitä huvittanut heti lähteä pimeään huoneeseen. Asialla ei ollut mitään tekemistä toimintakyvyn kanssa, vaan koira yksinkertaisesti oli täysin tyytyväinen hengaillessaan muiden ihmisten kanssa, eikä sitä kiinnostanut lähteä ohjaajan perään. Kertoo enemmän koiran suhteesta ohjaajaan ja sen itsenäisyydestä ja vahvaluonteisuudesta kuin toimintakyvystä. Muissa testin osioissa se osoitti suurta toimintakykyä.

Aina välillä myös törmää jonkun paukkuaran koiran omistajan kertomukseen siitä, miten koira on testissä tulkittu paukkuvarmaksi, koska se on jähmettynyt reagoimattomaan tilaan kuormittavan testin päätteeksi. Ei voi odottaakaan, että kukaan ihminen pystyisi aina tulkitsemaan kaiken oikein. Luonnetestitulos onkin tuomareiden tulkinta siitä, mitä he juuri sillä hetkellä koirasta näkevät (tai uskovat näkevänsä), ei enempää eikä vähempää. Koiralla voi olla huono päivä, tuomarilla voi olla huono päivä. Tuomareilla myös usein on omat ennakkoasenteensa, jotka vaikuttavat tuomarointiin, kaikenlaista rotuennakkoluuloista alkaen.

Kahteen kertaan luonnetestatun koiran arvioon saattaa tulla mielenkiintoisia muutoksia. Vinskin isoäidille kävi näin. Ensimmäisen testin mukaan sen taisteluhalu oli suuri +3, temperamentti häiritsevän vilkas -1a ja kovuus pehmeä -2. Toisessa testissä sitten taisteluhalu olikin pieni -1, temperamentti +2 kohtuullisen vilkas ja kovuus +1 hieman pehmeä. Mielenkiintoisia muutoksia...Toki koiran kokemukset, vireystaso, terveys jne. vaikuttavat testiin ja tulos voi siksikin eri hetkinä olla erilainen, mutta tuomaroinnilla on myös iso osuus. En tiedä, miten tässä tapauksessa.

Kun aikoinaan testautin Jessin, niin valitsin tuomarit sillä perusteella, että heidän arvostelussaan näkyi selkeää hajontaa, koska uskoin testituloksen silloin olevan totuudenmukaisempi. Onhan koirien luonteissakin isoa hajontaa. Kipin kohdalla en tehnyt mitään taustatyötä tuomareiden suhteen, vaan päätin yksinkertaisesti vain viedä sen seuraavaan rotuyhdistyksen järjestämään testiin ja olettaa, ettei sinne kaikkein dilleimpiä tyyppejä pyydetä tuomaroimaan. En yhtään tiedä, millaista linjaa ko. tuomarit yleensä vetävät tai onko heillä mitään linjaa. Muutama tuomari kyllä on jo ennestään mustalla listallani epäreilun linjansa takia, enkä heille olisi Kipiä vienyt, enkä mitään muutakaan koiraa veisi. Etenkään sille, joka keksii ihan omia sääntöjään. Jessin kohdalla jännitin testiä ja tulosta, vaikka tiesin koiran vahvuuden ja uskalsin ja halusin sen heti nuorena testiin viedä (se oli testihetkellä 1v9kk). Mutta se oli ensimmäinen kerta ja hirveän jännää, ja silloin myös annoin luonnetesteille paljon suuremman arvon kuin nykyään. Kipin kohdalla en enää pitänyt testiä tai sen tulosta kovin mullistavana asiana, joten suhtauduin asiaan paljon rennommin.

                                                  Historian havinaa, Jessi luonnetestissä

Minullahan on laumassa myös toinen luonnetestattu koira Kipin lisäksi, ja se on myös yksi syy lisää luonnetestikriittisyyteeni. Kyseessä on tietenkin Draama. Itse en sitä ole testissä käyttänyt, mutta se testattiin kuukausi ennen minulle tuloa. En ole sen testiä nähnyt enkä ole sitä tuntenut ennen kuin se muutti meille, joten olen kuulopuheiden varassa. Draamalle oli odotettu hyviä pisteitä, koska se oli aina ollut reipas ja mitään väistelemätön koira, mutta testissä sitten kävi toisin. Draama jähmettyi kelkkaosiossa, eikä palautunut siitä koko testin aikana. Testi vietiin silti loppuun, vaikka koiran kannalta olisi ollut parempi keskeyttää testi. Testin jälkeen Draamalle jäi mörköjä, ja se alkoi toisinaan reagoida arjessa asioihin, joihin ei ennen ollut reagoinut.

Draaman kohdalla olen vakuuttunut, että sen terveydentila on osaltaan testitulokseen vaikuttanut. Sillähän on jo silloin ollut selkävika olemassa, vaikkei se ole tiedossa ollut, ja hyvin todennäköisesti myös IBD on jollain asteella ollut olemassa jo silloin.

Kun kerroin Draaman kokemuksesta muille koiraihmisille, niin poikkeuksetta kuulin aina muistakin koirista, joille oli jäänyt testistä pelkoja. Niitä on jäänyt joskus jopa korkeilla pisteillä hyväksytysti testatuille koirille. Muistan jo kauan sitten lukeneeni luonnetestiä käsitelleestä jutusta, että testi mitoitetaan aina koiran mukaan, eikä sille jää testistä mitään mörköjä. Tämähän siis on täyttä puppua, sen verran yleistä testin jälkeinen mörköily näyttää olevan. Kaikkia koiria ei todellakaan kannata testillä kiusata, mutta ei omistaja aina pysty sitä ennalta arvioimaan, eikä edes tiedä, että näin voi käydä.

Kipin kohdalla tärkein miettimäni seikka olikin juuri se, että kestäisikö se mielestäni testin ilman jäljelle jääviä mörköjä. Koska olin melkoisen varma, että se hyvinkin kestäisi testauksen ilman mielenrauhansa järkkymistä, niin uskalsin sen ilmoittaa. Jos arvioni olisi mennyt pieleen ja se olisi paineistunut testissä liikaa, niin olisin itse keskeyttänyt testin, elleivät tuomarit sitä olisi tehneet. Ei ole reilua asettaa koiraa tilanteeseen, missä se ahdistuu liikaa pääsemättä tilanteesta edes pois.

Joillekin herkemmille koirille testissä on ikävää myös se, että niiden luottamus ohjaajaan voi kokea kolauksen. Ohjaajan pitäisi olla se, joka suojelee koiraa eikä aseta sitä mahdottomaan tilanteeseen, mutta testissä koiraa uhataan moneen kertaan, eikä ohjaaja sitä voi suojella.

Draaman kohdalla jäljelle jääneet möröt ovat ajoittain näkyneet arjessa, vaikka yleisesti ottaen meidän arki sujuu tosi hyvin ja Draama käyttäytyy reippaasti. Kun kokeilimme vepeä ensimmäisenä kesänä, niin Draaman mielestä poiju oli mörkö. Veneeseen nostettuna se ei ollut pelottava, mutta vedessä kelluessaan vähintäänkin epäilyttävä. Draama oli alkuaikoina myös välillä mukana koululla, jossa oli pyörätuolilla liikkuva henkilö. Pyörätuoli oli myös aluksi mörkö, jota piti väistää ja haukkua, mutta tutustumisen jälkeen Draama sopeutui siihen hyvin ja suhtautui siihen luottavaisesti. Pojat eivät koskaan pyörätuoliin reagoineet.

Lenkkimaastoissamme tulee muita kulkijoita vain harvoin vastaan, ja Draama kyllä tiedottaa mahdolliset puskissa kykkivät sienestäjät tai yllättäen vastaantulevat tyypit. Paitsi jos ehdin kertoa sille, että tilanne on ok, ennen kuin se ehtii reagoida. Läheskään aina en ehdi, se on sentään bordercollie ;)  Viimeksi kun pari sienestäjää kulki odottamattomassa paikassa melkein meidän takapihalla, niin Draama vain kävi nätisti moikkaamassa heitä, mutta se olikin silloin vapaana. Hihnassa ollessa helpommin tulee tunne, ettei voi itse vaikuttaa asioihin, kun ei pääse halutessaan karkuun. Kuten ei luonnetestissäkään pääse. Vilkkaammilla paikoilla liikkuessamme Draama ei reagoi ihmisiin eikä hälinään. Ei pelota meluisa rakennustyömaa, ei hetkauttanut sekään, kun hiljattain kesken tokotreenin tuli kaksi pientä lasta melkein jalkoihin pyörimään. Ja ystävällinen koirahan se kuitenkin on (saihan se luonnetestissäkin Kipiä korkeamman arvosanan luoksepäästävyydestä ;), eivätkä satunnaiset mörköilytkään sillä ole päälle jääneet.

Luonnetestin ajatuksenahan on alun perin ollut, että mitä korkeammat pisteet, sitä paremmin koulutukseen sopiva koira. Testi kehitettiin Ruotsin armeijassa koulutukseen valittavien koirien karsintaan, mutta saman on ajateltu pätevän myös harrastuksiin. Näin ollen Kipin pitäisi olla Draamaa paremmin harrastuksiin sopiva, koska sen pisteet ovat selvästi korkeammat, vaikka eivät mitenkään huiput. Mutta ei se kyllä niin mene. Kun katsoo osa-alueita, niin löytyy kyllä syykin sille, miksi Draamalla on isompi moottori. Sen taistelutahto on Kipiä isompi (+2a kohtuullinen, ja olisi varmaan ollut vieläkin suurempi ilman kelkkaosiota), ja se on vilkas (+3).

Testin mukaan Draama on pehmeä (-2), ja kyllähän se on pohjimmiltaan herkkä koira, mutta työtä tehdessä se on kestävä ja sinnikäs, eikä se ole ohjaajapehmeä. Toimintakyvyn Draamalla on arvioitu olevan riittämätön (-2). Tämä vaihtelee, kyllä se osaa hyvin toimintakykyinenkin olla. Pari päivää minulle tulon jälkeen se oli mukanani vieraalla hallilla, jossa oli menossa suursiivous. Hengailimme pihalla, kunnes Draama päätti kävellä sisään halliin avoimesta ovesta ja kävi moikkaamassa siellä olevia ihmisiä, joista toinen käsitteli juuri silloin kovaäänistä teollisuusimuria. Kyllä se on myös utelias ja asioista selvää ottava. Silloinkin, kun se ei ole varma, onko joku juttu mörkö, niin se on silti valmis tutkimaan asian. Ja se on testituloksestaan riippumatta hieno koira.

Korrin Pekkahan jo taannoin totesi, ettei joku +250 pisteen koira ole välttämättä mikään helppo ja hyvä harrastuskoira. Se on usein elämäänsä ja itseensä niin tyytyväinen, ettei sillä ole suurta tarvetta tehdä yhteistyötä ihmisen kanssa harrastuksissa. Poikkeuksia varmaan on tässäkin. Eivätkä koirat, joilla on sama tulos jostain testin osa-alueesta, silti välttämättä käytännössä ilmennä tätä ominaisuutta ollenkaan samalla tavalla. Niin moni eri asia vaikuttaa koiran luonteeseen ja käytökseen eri tilanteissa. Draama ja Kipikin ovat paljon monimutkaisempia kokonaisuuksia kuin luonnetestiarvionsa. Ja vaikka testissä näkyy yksi syy Kipin vähän vaillinaiseen moottoriin, eli sen pieni taistelutahto, niin silti saman arvion saaneista koirista voi löytyä hyvän moottorin omaavia. Luonnetestiin ei koskaan pidä uskoa sokeasti.

Draama arvioitiin testissä laukausvarmaksi kuten Kipikin. Ja kyllä se taas tuli todennettua, että laukausvarmoja ovat kaikki kolme. Draama ja Vinski olivat autossa odottamassa Kipin luonnetestin ajan, ja olin autolla kaikkien kanssa, kun edelliselle koiralle ammuttiin. Kukaan ei korvaansa lotkauttanut. Tästä olen kyllä varsin iloinen! Ei se mikään itsestäänselvyys ole, että onnistuu saamaan useamman paukkuvarman koiran rodusta, josta ääniherkkyyttäkin löytyy.

Koulutuksia

Toissa viikon perjantaina pitkästä aikaa koulutimme koululla koiria. Tällä kertaa vaihdoimme koiria päittäin Minnan kanssa, joten pääsin nyt sitten kouluttamaan vierasta koiraa. Tai eihän Telma-staffi minulle aivan vieras koira ollut, mutta en ennen ollut sitä kouluttanut. Olin kyllä ihaillut sen äärimmäisen nopeaa ja innokasta menoa mm. tokokentällä. Haastavaa olikin kyetä naksauttamaan juuri oikeassa kohdassa temppua ja toisaalta huomata ajoissa, milloin ei pidä naksauttaa, ettei tule palkanneeksi samalla jostain ylimääräisestä toiminnosta. Käsittämättömän nopeahan se oli, hauska otus!

Kipikin oli aika vikkelä ja Minna sai hetken hakea oikeaa rytmiä sen kanssa, kuten minäkin Telman kanssa, oman ja tutun koiran rytmissä on aina niin paljon helpompaa. Mutta hienosti eteni tassutemppu. Kuvaan en saanut temppua hitaalla kännykameralla vangittua, mutta tästä kuvasta ainakin huomaa, että oppilas on innokas :)

Toissa viikon sunnuntaina sitten oli vuorossa koulutus seuran kentällä, kun Timo Rannikko tuli kouluttamaan koulutusohjaajia. Ryhmässä treenaavilla on myös koulutusvelvollisuus, ja minullekin se jossain vaiheessa napsahtaa, joten pääsin osallistumaan koulutukseen. Suunnittelimme treenit pienryhmissä etukäteen esimerkkikoirakoille, ja Timo sitten kommentoi treenejä ja antoi parannusohjeita toiselle kierrokselle, joissain tapauksissa otti itse vetovastuun.

Koulutus oli mielenkiintoinen ja tein jonkin verran muistiinpanoja, että muistaisin jotain jälkeenpäinkin. Paljon jäi silti kirjaamattakin valitettavasti.

Yksi koulutettavista koirista oli pentu, jolle opetettiin ensimmäistä kertaa ruutua. Timo ottaa jo pennulle heti ruutuun lähetystä pitkältä matkalta, jotta liikkeeseen saadaan vauhtia. Ruutuun lähetetään viritysten jälkeen ja varmistetaan, että pentu myös katsoo lähetyshetkellä ruutua. Palkka on alusta asti takarajan tuntumassa, jotta koiralla on aina fokus sinne ja korjaaminen on tarvittaessa helpompaa. Koetilanteessa sitten pysäytyskäskyn pystyy antamaan ajoissa, jolloin näyttää siltä, että koira pysähtyy käskystä eikä hakeudu itse tiettyyn kohtaan, vaikka kaikkihan sen tietävät, että itse se sen kohdan kuitenkin hakee... Tämä on näitä tokon älyttömyyksiä.

Timo kertoi opettavansa pennulle aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan mm. ruokakupilla. Pentu saa hyppiä vasten ja saa ruokakupin siitä palkaksi. Näin sille alkaa rakentua myös sosiaalinen palkka. Lelusta luopumisessakin Timo odottaa koiralta aktiivisuutta, eli hän opettaa koirat luopumaan lelusta taaksepäin menemällä. Oikeita mielentiloja eri tilanteissa myös rakennetaan heti, eikä koira esim. pääse lenkillä irti ennen kuin sen mielentila on oikea.

Opetusvaiheessa Timon mielestä koiraa tulee mieluummin auttaa kuin korjata sen suoritusta.

Kapulan pidossa nuorta koiraa voi auttaa pitämällä leuan alta kiinni. Hyvää otetta voi opettaa esim. vetämällä laipatonta kapulaa sivusuunnassa koiran suussa, jolloin kapula pääsee vapaasti tippumaan, jos ote ei ole hyvä. Kapulaa pitää ensin osata pitää istuen ja seisten ja vasta sen jälkeen voi alkaa miettiä tuomista. Tuomista voi treenata niin, että kapula on maassa aivan koiran edessä ja ohjaajalla on lelupalkka näkyvissä melko ylhäällä.

Yhdellä koiralla oli ongelmia kiertonoudon tötsän hahmottamisessa. Tässä ohjeeksi tuli opettaa koira oikeasti lukitsemaan kohteet ennalta. Koiralla ei ollut selkeää kriteeriä sen suhteen, kuuluuko sen lukita tötsä vai ottaa kontakti. Treenissä voi olla useampi tötsä eri kohdassa ja houkutuksena myös vääriä kohteita, jotta koira oppii myös vaihtamaan kohteita ja toisaalta luopumaan vääristä kohteista. Sen ei välttämättä tarvitse olla perusasennossa, kun lukitsemista treenataan. Palkkasanan kohtaa kiertotreenissä kannattaa myös vaihdella, ettei aina sanota sitä juuri tötsän kierron jälkeen, koska silloin koira helposti jää kyselemään.

Kaukokäskyihin taas liittyy monta liikkuvaa osaa. Tekniikka, kropan käyttö, ajatus, asenne, painonsiirto, asentojen vakaus, puhtaus, takajalkojen hahmotus. Timo treenaa ensin niin, että koiralla on takajalat tiiliskiven päällä eikä se saa liikkua. Kun tämä on kunnossa, liitetään tähän painonsiirto taakse paikalta liikkumatta tarjoamisen kautta. Sitten treenataan vakautta niin, ettei koira liikuta jalkoja vaikka sitä taputellaan ja kehutaan. Vilkasta koiraa voi opettaa tekniikka edellä, treenata istumassa ja maassa pysymistä palkan ollessa valmiina ja seisomaan voi ohjata laittamalla namin koiran nenän eteen.

Koulutuksessa puitiin myös osaavan koiran seuruuta, joka oli muuten hienoa ja innokasta, mutta välillä tapahtui pientä keulimista, löysiä käännöksiä ja painamista. Tässä Timo halusi tietää, mikä ohjaajan kriteeri oli seuraamispaikan suhteen. Koska ohjaaja halusi koiran seuraavan vasenta jalkaa, niin ryhdyttiin selvittämään, oliko kriteeri koiralle selvä. Ohjaaja siirsi oikeaa jalkaansa askeleen eteen ja katsottiin, mitä koira tekee. Ohjaaja myös pyöri paikallaan ympyrää vasemman jalan pysyessä ympyrän keskellä ja oikean liikkuessa ja koiran piti seurata. Voi myös treenata sitä, että koira seuraa heiluvaa jalkaa. Käännöksiä on turha lähteä korjaamaan, jos koiran paikka on vähänkin väärä. On osattava puolikas askel ennen kuin edetään. Ja kriteerin on oltava tässä kuten muussakin koulutuksessa selvä koiralle. On huono juttu kieltää koiraa, kun se noudattaa kriteeriä, vaikkei se kriteeri olisi juuri se, mitä ohjaaja tarkoittaa, mutta minkä hän kuitenkin itse on koiralle opettanut.

Koulutuksen punainen lanka kuuluu yksinkertaisesti niin, että päätä mitä haluat, kerro se koiralle ja pidä kiinni kriteeristä sekä huolehdi motivaatiosta. Jaa koulutettavat asiat tarpeeksi pieniin paloihin ja treenaa palasia.

Lopuksi Timo muistutti koulutusohjaajia siitä, että koulutettavat ovat erilaisia tavoitteiltaan ja se pitää muistaa. Joku tähtää korkealle ja on valmis tekemään paljon työtä. Joku taas haluaa harrastella vain omaksi huviksi silloin tällöin, eikä tällaiselle ohjaajalle anneta samanlaisia ohjeita ja kotiläksyjä. Jokaisella on oikeus harrastaa sillä tasolla kuin haluaa, ja koirathan eivät muutenkaan ruusukkeita itse tavoittele!

Olen kyllä niin samaa mieltä tuosta äskeisestä (ja monesta muustakin koulutuksessa esiin tulleesta asiasta!). Itsekin tällä hetkellä harrastan tokoa lähinnä hupailutasolla. Työtä olisin valmis tekemään enemmänkin ja olemaan tavoitteellisempi, mutta koiran mukaan mennään. Monet muut bc:t ja muunkin rotuiset ovat Kipin iässä vaikka missä, mutta Kipi ei ole startannut edes alo-luokassa. Mutta tässäkin mennään koiran ehdoilla ja muistetaan, että meilläkin on oikeus harrastaa omalla tasollamme ja omilla ehdoillamme!

Uteliaana kokeilin itsekin tuota paikalla pyörimistä ja puoliaskeleita ja miten Kipi minua niissä seuraa. Yllättävän hyvin, vain muutaman sentin keuli välillä. Koulutuksessa heräsi kyllä ajatus siitä, että täytyy itsekin miettiä, ovatko kriteerit Kipille selvät kun tarkemmin mietitään, vai ovatko ne selvät vain minulle...

Pitkästä aikaa testasin myös Vinskin ja Kipin laukausten sietoa. Ammuin pihalla aika läheltä, kun ne söivät iltaruokaa, eikä kummallakaan korvat lotkahtaneet vähääkään. Vaikkei niistä pk-koiria ole tulossa, niin aina joskus haluan tarkistaa, missä mennään paukkujen suhteen.

Nyt ovat aurinko ja lämpö hellineet pari päivää, ehkä koirat voi lähiaikoina päästää uimaankin! Vappupäivän lenkin jälkeen laitoin koirat poseeraamaan pihalla, mikä oli niiden mielestä taas hieman tylsää...

Hullut treenaajat ja muita lomakuulumisia

Jouluaaton vietimme lähisuvun kesken. Illalla kotiin tultuamme koirat saivat avata omat pakettinsa. Vinski ja Snoopy avasivat paketit tottuneesti, mutta Kipi ei heti tiennyt mitä omallaan olisi tehnyt, ei näköjään kahden joulun harjoittelu vielä ollut riittänyt sille taidon oppimiseksi!

Kissat saivat joululahjaksi uuden kiipeily- ja raapimispuun. Tai ei se kyllä aluksi yhtään puuta muistuttanut, kun hieman epätoivoisena katsoin niitä kaikkia pieniä osia, joista puu piti koota. Niin vain hetken aherruksen jälkeen puu jo muistutti aika lailla alkuperäismallia, mitä nyt yksi ruuvi jäi yli, vaikka ihan taatusti jokaiseen löytämääni koloon ruuvin lykkäsin.

Joulupäivänä oli tarkoitus ihan vaan oleilla kotona rauhassa koko päivä. Hallivuoromme osui juuri joulupäivälle, mutta olin etukäteen ajatellut, että se saa jäädä käyttämättä. Nautiskeltuamme rauhallisesta joulutunnelmasta illansuuhun asti juolahti kuitenkin mieleeni, että pitäisikö sittenkin lähteä hallille. Tulisi muuten pitkä tauko hallitreeneihin, kun vuoro on muutenkin vain joka toisena perjantaina. Koirille olisi mieluinen joululahja päästä treenaamaan, kun kotona saa talviaikaan muutenkin möllöttää niin paljon, ja itsekin aloin vähän kaivata jotain tekemistä.

Tuumasta toimeen, pakkasin koirien iltaruoat mukaan, ja ajelimme hallille täysikuuta katsellen ja tuulen ujeltaessa. Perillä oli aika hiljaista, mutta oli siellä yhdellä kentällä juuri pari tyyppiä lopettanut treeninsä. Tulivat uteliaina tervehtimään, kun piti kuulemma nähdä kuka hullu tulee treenaamaan joulupäivänä :D Totesin, etten näköjään ollut edes ainoa ;) Tyypit lähtivät pois ja sammuttivat valot mennessään. Yhtään seurakaveria ei paikalle ilmaantunut, eikä yhtään ketään muutakaan koko halliin, joten molemmat päätykentät olivat pimeinä ja saimme olla ihan ylhäisessä yksinäisyydessä. Häiriötä ei siis ollut, mutta tilaa ja rauhaa senkin edestä. Ja tosi kivat treenit, kannatti lähteä! Vinski teki töitä innokkaasti ja irtosi jälleen kerran itsenäisesti ja varmasti ruutuun ja voi-luokan ohjattuun noutoon. Seuruun yhteydessä otimme myös peruuttamista, ja Vinski oli siinä ihailtavan suora.

Kipi oli hyvässä vireessä ja jaksoi hyvin keskittyä pitkän treenin ajan. Ensin teimme alo-luokan liikkeet läpi kisamaisesti ja vain sosiaalisella palkalla palkaten. Maahanmenossa jäi ensin istumaan ja sen otimme uusiksi, luoksetulon eteen istuminen oli hieman vino. Ei muita huomattavia virheitä ja asenne oli hyvä, vastasi sosiaaliseen palkkaan hyvin. Lopuksi sitten otimme ruutua, voi-luokan ohjattua noutoa ja tötsän kiertoa vähemmän kisamaisesti. Tötsän kiertoon yhdistettiin sitten myös asentoon pysähtyminen ja sen jälkeen esteelle hakeutuminen, eli kiertonoudon alkeita, kun halusin nähdä miten onnistuu. No ei nyt ihan huonostikaan, mutta pitää varmaan malttaa palastella liike vielä pienemmiksi paloiksi ja vahvistaa paljon pelkkää tötsän kiertoa, kun ei sekään mikään supervarma liike vielä ole.

Mutta tosi hyvä fiilis jäi tästä treenistä, pojat saivat iltaruokansa loppupalkaksi ja olivat hyvin tyytyväisiä, kun vihdoinkin pääsivät treenaamaan.

Joulun jälkeen Kipi pääsi pitkästä aikaa lenkille Repen kanssa. Vihdoin oli tullut pakkasta ja hitunen luntakin ja vedet alkoivat jäätyä kohinalla.

Uudenvuoden aattona teimme pitkän lenkin päivällä ja pienemmän taajamalenkin klo 17 maissa asiointireissun yhteydessä. Tietenkin raketteja paukkui jo silloin, kuten oli paukkunut jo monta päivää siellä täällä. Turhan paljon on vatipäitä, jotka eivät muista piittaa ja kylvävät ympärilleen aivan turhaa hätää ja kauhua. Kyllä esim. päivätöissä käyvän koiranomistajan pitäisi voida luottaa siihen, että saa rauhassa ulkoiluttaa koiransa vielä klo 17, koska silloin ei vielä saa ampua raketteja. Mutta kun ei. Meidän pojat eivät raketteihin mitään reagoineet, onneksi. Yhden vauhkoontuneen oloisen pupun näin säntäilemässä pitkin poikin autotietä ja hämmästelin sen pientä kokoa, kun ei tähän aikaan vuodesta enää poikasia pitäisi olla. Kun se säntäsi vähän lähemmäs, huomasin, että se oli kääpiökani. Liekö karannut jostain vai onko täällä päinkin jo citykaneja, mene tiedä. Olisin talteen poiminut, mutta se katosi, eikä muutenkaan olisi kiinni takuulla antanut.

Kotona uusi vuosi sujui rauhallisesti, pauke kantautui vain ajoittain radion ja telkkarin äänen yli. Koirat eivät korvaansa lotkauttaneet, vain Kipi kerran puolittain nosti päänsä ja katsoi kysyvästi, kunnes jatkoi uniaan. Puolenyön molemmin puolin pauke oli kovempaa ja silloin Kipi havahtui murisemaan raketeille. Kun eivät ymmärtäneet lopettaa paukkumista, tassutteli Kipi keittiön ikkunalle haukkumaan ja ilmaisemaan närkästystään. Kun pauke yhä vain jatkui, antoi Kipi periksi ja palasi nojatuoliin nukkumaan. Klo 1.30 pisulenkillä alkoi taas yllättäen paukkua, mutta siitä ei Kipi tai kukaan muukaan mitään välittänyt.

Uudenvuodenpäivänäkin paukkui vielä. Lenkin aikana tuli yksi tosi kova jysäys, mutta koirat eivät siihenkään reagoineet. Mutta todella epäreilua sellaista eläintä tai ihmistä kohtaan, joka on jo koko aaton jännittänyt, eikä vieläkään saa olla rauhassa, eikä voi ollenkaan ennakoida, milloin ja missä seuraavaksi pamahtaa!

Uudenvuodenpäivän iltana löysimme itsemme taas hallista, kun sieltä vapautui vuoro ja päätin tarttua tilaisuuteen. Ensi viikolla emme välttämättä omalle vuorollemme pääse, joten siksikin oli kiva hyödyntää tämä tilaisuus.

Vinski aloitti taas. Ideanahan tässä on se, että Kipi on vielä astetta innokkaampi, kun joutuu ensin odottamaan omaa vuoroaan. Vaikka luulen, että sen motivaattoriksi hyvinkin riittäisi se mukaan otettu iltaruoka ;) Vinski meni taas kivasti. Onhan se sääli, ettei sille voi/kannata asettaa enää tavoitteita tokossa, kun se treeneissä toimii yleensä ihan hyvin, mutta pääasia, että sillä on treeneissä kivaa.

Kipin suhteen suunnitelma oli sama kuin viime kerralla, eli ensin kisamainen setti alo-liikkeitä ja sitten ylempien luokkien liikkeitä palastellen ja palkaten. Tällä kertaa paikalla oli kolme muutakin koirakkoa meidän kentällä ja aksaajia viereisellä kentällä, ruuhkaa suorastaan! Kipi sitten reagoi tähän häiriöön sen verran, että loittoni seuruussa eikä keskittynyt kunnolla, jolloin muutin suunnitelman lennosta. Ei kisamaista treeniä sentään asenteen kustannuksella ole tarkoitus ottaa. Otettiin sitten seuruuta eri pituisina pätkinä ja palkaten. Hyvin meni, mutta yhdessä kohtaa minusta tuntui, että Kipi jätätti ja mietin, että alkaako sen asenne nyt lässähtää. Vilkaisin sitä sivusilmällä, ja ilme oli iloinen ja paikkakin taisi olla suht oikea, ei ainakaan pahasti takana.

Jostain syystä Kipi ei taaskaan osannut ensimmäisellä yrittämällä mennä maahan. Alo-luokan liikkeistä tehtiin muut paitsi kaukot ja paikkamakuu. Sitten työstettiin ruutua, tunnaria ja kiertoa. Eniten keskityimme nyt tunnariin. Väärät tunnarit olivat läjässä ja laitoin oman ensin kasan eteen, sitten viereen, ja molemmilla kerroilla Kipi toi oikean. Sitten laitoin oman kasan taakse ja sepä olikin vaikeaa, Kipi nosteli ja kantoi vääriä ennen kuin löysi oman. Toistettiin tämä kahdesti niin, että lähetin Kipin ihan kasan vierestä etsimään, ja nyt se ei vääriä enää nostellutkaan. Väärissä ei ollut vahvaa hajua, koska niitä ei kukaan ollut pitkään aikaan koskenut, joten annoin ne tässä vaiheessa treenikaverille hajustettaviksi ja sitten otettiin vielä pari toistoa. Laitoin tunnarit kahteen vierekkäiseen riviin ja oman paikkaa vaihdettiin. Hieman enemmän Kipi ensin haisteli vääriä nyt, kun niissä oli tuore haju, mutta oma löytyi sieltä kyllä, eikä se enää toisella kierroksella haistellut väärien hajua samalla mielenkiinnolla.

Häiriötä Kipi otti pari kertaa ihan kunnolla. Kerran se esimerkiksi lopetti tunnareiden haistelun kesken, kun läheisestä ovesta juuri silloin tuli koirakko sisälle halliin. Kyllä se hetken päästä taas jatkoi haistelua, löysi oman ja sai kunnon kehut. Keskityin nyt enemmän kehumaan, kannustamaan ja palkkaamaan, kun olosuhteet olivat haastavat. Jännä kun ei Kipi ole ennen tässä hallissa noin isosti häiriötä ottanut, vaikuttiko se viime kerran yksin treenaaminen nyt näin isosti sen häiriönsietoon?! Todistaa vain sitä, miten tärkeää häiriötreeni on! Kyllä se nytkin toisaalta välillä sieti hyvin varsin isoakin häiriötä, esim. toisen koiran palkan lentämistä viereen ja erään ohjaajan kohti kävelyn samalla, kun se odotti hyppykäskyä.

Loppuun pääsimme vielä ottamaan ryhmäpaikallaolot. Ensin istuminen, joka meni hyvin. Siitä kaukokäskynä maahan. Kipi käskytettiin ensimmäisenä, joten ei päästy kokeilemaan sitä, olisiko se reagoinut muiden käskyihin. Se meni välittömästi käskystä maahan, mutta jätti toisen tassun alleen, mitä se välillä tekee, ja yleensä korjaan sen heti. Nytkin ensimmäinen ajatus oli lähteä korjaamaan se, mutta päätin sitten olla häiritsemättä vieruskaveria, ja halusin myös pitää liikkeen mahdollisimman kisamaisena. Saa nähdä, kostautuuko tämä lisääntyneenä tassun alle jättämisenä...Paikkamakuu meni hyvin, ja sen päätteeksi koirat kutsuttiin luokse. Tällä kertaa Kipi oli se, joka kutsuttiin viimeisenä, eikä se reagoinut muiden kutsuihin ollenkaan, jes!

Lopuksi Kipi sai vielä ottaa muutaman askeleen seuraamista ja sitten heiteltiin narupalloa palkaksi, että saatiin päätettyä treeni iloisiin tunnelmiin. Sen jälkeen mentiin autolle ja Kipi sai vielä palkaksi iltaruokansa. Hyvin jaksoi Kipi työskennellä pitkäkestoisesti. Aina ei ole tarkoitus treenata näin pitkää treeniä, mutta iltaruoan mukana ollessa on hyvä tilaisuus treenata kestoa, kokonaisuuksia ja kisamaisuutta. Kipi malttaa hyvin odottaa ruokaansa ja tehdä töitä sen eteen. Vireeseen ruoalla on erittäin positiivinen vaikutus.

Nyt pitäisikin tehdä parannus ja ryhtyä taas treenaamaan kotonakin, ja keskittyä myös liikkeiden osiin enemmän. Jos vaikka joskus saataisiin kokonaisuus sellaiseksi, että uskaltaisi kokeeseenkiin mennä. Paljon viilattavaa löydän vielä liikkeiden osissa, ja on myös liikkeitä, joita emme lainkaan vielä osaa. Asenteen jatkuva ylläpito on myös hirmuisen tärkeää. Kipi ei todennäköisesti tule koskaan tekemään tiettyjä liikkeitä millään räjähtävällä innolla tai nopeudella, mutta tarkoitus on päästä sellaiseen lopputulokseen kuin sille mahdollista on. Tärkein päämäärä on, että Kipi aidosti tykkäisi siitä, mitä se tekee.

Tänään satoi lisää lunta ja oli kiva lenkkeillä.

Treenejä ja pohdintoja

Sen verran on kiirettä pukannut, ettei meinaa ehtiä blogiakaan päivittämään. Hyvä olisi kyllä ehtiä vähän useammin ja paremmin päivittää treenijuttuja, etteivät ne asiat ihan vallan unohdu...Tai kun saisi aikaiseksi edes pitää treenipäiväkirjaa vaikka vihkoon itselle, hmm...Viime aikoina ollaan pidetty paljon myös täysin treenivapaitakin päiviä, jolloin ollaan vain leppoisasti lenkkeilty, mutta aina välillä on treenejäkin ollut.

Pitkästä aikaa käytiin kaksissa tottistreeneissä. Ensimmäisiin osallistui Vinski ja toisiin Kipi. Vinski oli ennen treeniä tosi rasittava, häsläsi ja hösläsi, eikä malttanut pysyä perusasennossa, kun ennen liikkeiden alkua juttelin vetäjän kanssa. Kun komensin sen maahan odottamaan, se nousi siitäkin, mikä ei ole sen tapaista. Minuakin rupesi jo hermostuttamaan ja tulin treenin jälkeen miettineeksi, miten vähän aikaa vasta koirankoulutuksen yhteydessä on puhuttu oikean tunnetilan merkityksestä niin yleisesti treenatessa kuin yksittäisissä liikkeissäkin, vaikka kyseessä on niinkin oleellinen asia. Vinski oli nyt aivan väärässä mielentilassa treeniä ajatellen ja niin aloin minäkin olla, mikä on sikäli vielä huonompi juttu, koska ohjaaja kuitenkin on isommassa vastuussa siitä, että on itse sopivassa tunnetilassa ja pyrkii saamaan koiralle oikean tunnetilan. Se esimerkin voima... Nyt näytti hetken huonolta, ettei yhteistä säveltä löydy, mutta rauhoituimme kyllä siitä molemmat ja pääsimme treenaamaan.

Jännä kun Vinski oli tuollainen ja että siitä on muutenkin tullut hyppiväisempi. Kiva jos sillä on treeneissä nykyään noin kivaa, mutta jospa se onkin vain seonnut ja siitä on lopullisesti tullut hihhuli? Se on sillä lailla jännä persoona, ettei siitä oikein aina tiedä! Treenasimme sen kanssa paukkuja ja esteitä. Paukkuihin ei reagoinut ja esteillä ei ollut erityisen hyvä. Otimme matalaa hyppyä ja loivaa A-estettä, joissa välillä kiersi takaisin tullessa eikä aina meinannut löytää kapulaa, mutta ilta oli jo hämärä. Hyppytekniikka oli melko huono vetäjänkin silmiin. En tiedä, onko mielekästä yrittää saada opetettua Vinskille edes jompi kumpi este hyväksi, ja voiko sellainen yritys edes onnistua. Asia putkahtaa välillä mieleen ainoastaan siksi, että Vinski on jo pitkään ollut täysin kisavalmis jälkikokeeseen muuten paitsi niiden himputin esteiden osalta.

Mitään hirvittävää työmäärää en aio Vinskin (enkä Kipin) pk-uraan panostaa tuon esteasian suhteen, koska kaikki on kuitenkin niin kovin epävarmaa. Jos kumpaakaan ikinä saisi turvallisesti suorittamaan edes toisen pk- esteen, niin kyse olisi silti enemmänkin siitä, että pääsisivät jonkun yksittäisen pk-kokeen käymään. Mikä sekin vaikuttaa useimmiten täysin utopistiselta ajatukselta. Joten tältä kaudelta ainakin pk-tottis saa jäädä tauolle, enkä tiedä haenko meille enää ryhmäpaikkaa ensi kaudeksi. Luultavasti en. Maastotreenejä emme kokonaan jätä, mutta treenaammeko pk-jälkeä vain omaksi iloksi vai vaihdammeko jossain vaiheessa esim. mejään, se jää nähtäväksi.

Pennun hankkimistakin olen miettinyt. Jos vaikka saisi terveen ja toimivan yksilön, jonka kanssa voisi harrastaa pk-puolta ja muitakin lajeja täysipainoisemmin kuin näiden nykyisten koirien kanssa. Snoopylla kun on tullut jo ikä vastaan ja nuoremmilla on muuten omat ongelmansa. Mutta riskipeliähän se pennun hankkiminen aina on. Nyt toistaiseksi ainakin jatkan puuhastelua näiden nykyisten kanssa, työmaata kyllä riittää! Toivottavasti saamme vielä tehdä paljon juttuja yhdessä, ettei esim. terveys menisi huonommaksi.

Kipi on ehtinyt käydä kolmesti lisää kilpatokokurssilla. Toissaviikolla oli aiheena nouto ja sen eri osa-alueet sekä seuraaminen, viime viikolla jäävät liikkeet ja kaukokäskyt, ja tällä viikolla ruutu ja tunnari. Saatiin taas hyviä vinkkejä siihen, miten asioita voi pilkkoa ja miten eri osa-alueita voi treenata. Minulla ei aina mielikuvitus riittäisi keksimään kaikkea itse. Olen lisäksi jotenkin jämähtänyt aikakauteen, jolloin tokon treenaaminen oli simppelimpää ja suurpiirteisempää, joten monet nykyiset treenitavat ovat minulle vieläkin uusia juttuja.

Jäävien liikkeiden ja kaukokäskyjen suhteen sain erityisesti uusia eväitä. Liikkeiden asentoja voi vahvistaa esim. tönimällä kevyesti koiraa, mikä samalla vahvistaa syviä lihaksia ja on näin erityisesti Kipille hyväksi. Joskus olenkin sitä jumpannut tönimällä, mutten ole keksinyt yhdistää sitä tokotreeniin. Treenissä myös annoimme koirille maahan-käskyn siten, että olimme selin koiraan. No eihän Kipi maahan mennyt, kun ei ole tuollaiseen treeniin tottunut, eli ei osaa totella pelkkää käskyä. Käännyin vähän sivuttain ja sitten onnistui. Kun ollaan kotona pari kertaa kokeiltu, niin onnistuu jo selinkin. Vinskilläkin kokeilin ja se meni heti maahan vaikka olin selin.

Kaukokäskyihin saimme vinkiksi, että Kipillä voisi jumpata asennonvaihtojen alkuja ja takajalkojen paikalla pysymistä ohjaamalla se aluksi vain toistamaan pelkkää liikkeen alkua. Näin sen kroppa tottuu uusiin liikeratoihin eikä haukata liian isoa palaa kerralla. Etenkään kaukokäskyjen seisomistahan Kipi ei periaatteessa vielä ollenkaan osaa. Ollaan nyt kaukojumppaa vähän kotona tehtykin, mutta omassa tekniikassani on vielä hiomista, kun en ennen ole tuollaista "hissitreeniä" tehnyt.

Hitsi miten paljon tokossa riittääkin treenattavaa, kun kaikissa liikkeissä on niin paljon osia ja osissa niin paljon erilaista treenattavaa. Ja sitten pitäisi vielä treenata erilaisia häiriöitä ja sovelluksia liikkeistä. Kisoja ajatellen Kipi on vielä mielestäni keskeneräinen, ja Vinskilläkin on vähän hiomista voittajaluokkaan. Ilmoitin molemmat pojat möllitokoon viikon päästä. Vaikka minulla onkin aika hyvä käsitys siitä, mitä niiden kanssa erityisesti pitää treenata, niin varmaan jotain uuttakin tulee esiin. Jännää.

Hallitreeneissä ollaan oltu kahdesti sitten viime päivityksen, ja edellisellä kerralla Kipi pääsi ottamaan paikallaolot ihan EVL-tyyliin. Sen verran helpotin, että jäin noin viiden metrin päähän. Istumassa Kipi pysyi nyt hyvin, mutta vähän vilkuili ympärilleen. Hyvin meni maahan kaukokäskyllä ja pysyi hyvin. Kipi olikin sitten ensimmäinen, joka kutsuttiin rivistä luokse, joten ei päästy treenaamaan sitä, olisiko ottanut häiriötä muiden kutsuista.

Eilen oli taas hallitreenit. Vinski teki hienosti ja asenteella voittajaluokan liikkeitä, mitä nyt kaukokäskyjä vähän sössi. On ollut niin kiva viime aikoina katsella sen ruutuun menoa, kun se kotipihan ulkopuolellakin on mennyt sinne epäröimättä ja hyvällä vauhdilla. Kerran kokeilimme EVL-tyylin lähetystäkin vieraalla kentällä ja se meni ihan nappiin, temppu, joka ennen oli Vinskille täysin mahdoton.

Tunnarissa ei olla aikoihin treenattu muuta kuin oman etsimistä ja sitäkin hirmu harvoin. Kipin kilpatokokurssilla sain taas herätyksen aiheeseen ja kokeilin, osaako Vinski vielä etsiä oman, kun vieressä on kasa vääriä, joita vieras henkilö on juuri näpelöinyt. No ei osannut, vääriä nosteli. Myöhemmin kotipihalla jo löysi sen oman sieltä erehtymättä. Eilen hallissa annoin taas väärät treenikaverin näpelöitäväksi ja treenattiin. Vinski osasi hyvin, Kipikin alkoi olla vähän hajulla, vaikkei se ole väärien kanssa vielä juurikaan treenannut. Tänään kotipihalla Vinski sitten taas nosteli myös vääriä, joten ei se tunnaria kuitenkaan vielä luotettavasti osaa, kun ollaan oltu liian pitkään treenaamatta sitä.

Kipi oli eilen hallissa osittain ihan innokas, mutta kaikkea se ei tehnyt läheskään täysillä. Tuollainen se on nyt jonkun aikaa ollut, se on esim. alkanut taas mennä ruutuun sellaista lompsimisvauhtia ja ilman selkeää fokusta. Eilen ja tänään olen katsellut, että sen liikkeissä on ajoittain toispuoleisuutta, joten jumeja siis varmasti on taas. Marille ollaankin menossa maanantaina, eikä sitä ennen kyllä treenata isommin mitään. Viimeksi käydessämme hoidettiinkin vain häntävammaa.

Vinski treenasi tänään kotipihassa mm. ison tötsän kiertoa, pysähtymistä ja siitä hyppyyn lähtöä. Vähän uuden EVL-liikkeen alkeita siis. Vaikeaa oli. Alusta asti on tötsän kierto ollut Vinskille hankalaa ja se tarvitsee siihen vieläkin apuja. Vaikka olen ottanut tötsään eri käskyn, yritti se nytkin tarjota läheisen puun kiertoa, jota se on usein ennenkin kiertänyt, ja kun se ei ollutkaan se mitä haettiin, niin Vinski ei enää halunnut lähteä yrittämään mitään. Hetki piti taas työstää sitä, että se suostui irtoamaan ollenkaan.

Vaikka Vinski on edistynyt paljon siitä mitä se joskus oli ja on myös saanut paljon lisää tekemisen intoa, niin aina välillä sen kanssa kuitenkin herää muistamaan, että sillä on ne tietyt juttunsa yhä. Sen on hirvittävän vaikea rikkoa kaavoja, sen on vaikea olla oma-aloitteinen irtoavissa liikkeissä ja sen on vaikea kestää virheitä, vaikkei niistä virheistä mitään numeroa tehdäkään. Mutta ei se toki muuta sitä tosiasiaa, että se on edistynyt suorastaan huimasti niistä ajoista, kun en olisi voinut kuvitellakaan vieväni sitä koskaan tokossa voittajaluokkaan.

Vähän erilaistahan se treenaaminen näiden kahden kanssa on kuin niiden edeltäjien kanssa oli, mutta on niillä vähän eri lähtökohdatkin. Välillä vähän yskähdellään, metsästetään kadonnutta virettä tai yritteliäisyyttä, mutta sitten taas opitaan jotain uutta ja koetaan hienoja hetkiä. Ja vaikka niin paljon tulee mietittyä asioita treenien kautta, niin tärkeintähän kuitenkin on se, että saadaan elää ihan tavallista arkea täysillä. Välillä tästä asiasta saa erityisiä muistutuksia, kuten vaikkapa silloin, kun Kipi sai pahan kipukohtauksen häntävamman takia ja hetken joutui ihmettelemään, mistä oikein on kyse ja miten se vaikuttaa tulevaisuuteen. Sellaisina hetkinä sitä viis veisaa mistään treeneistä ja harrastuksista, kun vaan saisi pitää koiran kivuttomana ja onnellisena ja pystyisi elämään ihan tavallista arkea. Mutta tokihan se silti harmittaa, jos koira ei sovellu käyttötarkoitukseensa, ja saakin harmittaa.

Arki on tämän trion kanssa onneksi melko vaivatonta. Kulkevat mukana missä vaan, ovat reippaita ja avoimia tyyppejä. On niillä kaikilla omat metkunsakin, kuten asiaan kuuluu.

Treenielämää

Ollaan juostu vähän siellä ja täällä ja puoliakaan en enää muista. Ihan tavallista ulkoiluakin ollaan tietenkin harrastettu ja siinä samalla on tullut paljon marjastettua. Pari viikkoa sitten melkein koppasin kyytiin kyynpoikasenkin puolukoiden lisäksi, ups. 

Ennen tuli usein harmiteltua häiriötreenien ja treenikavereiden puutetta. No nyt niitä treenejä on kyllä viime aikoina kivasti ollut. Välillä on mennyt tottistreenit ja vepetreenit päällekkäinkin ja silloin olen epäröimättä valinnut vepetreenit. Eilen oli kauden viimeiset treenit. Kyllä on Vinski kivasti edennyt vepessä. Nyt tehtiin ekalla kierroksella veneen haku, jota treenattiin vasta kolmatta kertaa. Ekalla kerralla Vinski sai hakea pelkän köyden veneeltä ilman veneen vetämistä, apparin vain kevyesti pitäessä köyden toisesta päästä kiinni, toisella kerralla se sai jo vetääkin venettä eikä siinä mitään ongelmaa ollut. Nyt se suoritti ihan täydellisen veneen hakemisen ja matkakin oli jo aika pitkä, ei kaukana poijusta.

Toisella kierroksella otimme vientiä, joka on aina vaan lähtenyt sujumaan paremmin alkuhankaluuksien jälkeen. Alussahan Vinski oudoksui patukan ottamista suuhun käskystä rannalla perusasennossa ollessaan, mutta muutaman treenin ja kuivaharjoittelun jälkeen se alkoi tarrata patukkaan suorastaan kiihkeästi. Vinskin kanssa huomattiin myös sellainen juttu, että jos otetaan peräkkäin useampi vienti, täytyy veneen tulla suoritusten välissä takaisin rantaan ja alkuvalmistelut on tehtävä uudestaan, muuten Vinski hämmentyy ja saattaa kääntyä takaisin jo alkumatkasta, se on niin tarkka kaavoista. Nyt meni heti ensimmäinen vienti muuten tosi hyvin, mutta veneelle päästyään Vinski ei luovuttanut patukkaa käteen asti vaan tiputti sen veteen, appari kyllä yletti sen sieltä noukkimaan. Seuraavalla yrityksellä luovutukseen kiinnitettiin erityishuomiota ja nyt tulikin hyvä luovutus ja muutenkin nappisuoritus. 

Vielä kolmaskin kierros ehdittiin ottaa, ja Vinski pääsi hyppäämään kahdesti veneestä ja uimaan rantaan. Ensin lähempää ja sitten jo lähes poijulta asti. Oli kiva päättää kausi onnistuneeseen treeniin. On ollut hienoa nähdä Vinskin syttyvän lajiin kerrasta ja kehittyvän siinä. Olen muutenkin kovasti tykästynyt tähän lajiin. On hauskaa treenata veden äärellä ja nähdä erilaisia koiria. Labradorit näköjään käyttävät häntää uidessaan peräsimenä ja vesikoirat potkurina! Tätä lajia on kiva treenata senkin takia, ettei tylsää hetkeä tule, kun pääsee myös avustamaan muita koiria. Hieman toista kuin tottiksen tai tokon ryhmätreeneissä, joissa suurimman osan aikaa saa seistä kentällä toimettomana muiden treenatessa. 

Tässä muutama kehno kännykkäkuva menneistä vepetreeneistä.

Ja vielä kuvia kauden viimeisistä treeneistä, kuvat Marjaana Elovirta. Vähän köysileikkiä ensin ja sitten veneen haku.

Ohjatuissa tottistreeneissä ei olla käyty sen ikävän häntäepisodin jälkeen, mutta Kipi pääsi kerran ottamaan tottista (ja vähän tokoakin) Luukin kentälle Repen kanssa. Seuruun aikana Kipi sai kuulla kaksi paukkuakin, ei reagoinut niihin, vaan jatkoi hyvin seuraamista.

Tokossa alkoi hallikausi ja meillä on treenivuoro joka toinen perjantai. Ollaan oltu nyt kahdesti hallissa, ja Vinski ja Kipi tietenkin pääsivät molemmat treenaamaan. Ovat olleet ihan innoissaan eikä yhtään ole haitannut, että meidän kentällä treenaa samaan aikaan muitakin ja viereisilläkin kentillä treenataan, eikä pelkkää tokoa vaan myös agilityä. Ryhmäpaikallaoloihin on päässyt Kipi. Hyvin on pysynyt. Viime kerralla otettiin myös paikalla istuminen ja siinä Kipi meni hetken päästä maihin. No ei olla sitä juuri yhtään treenattukaan, joten siinäpä taas yksi treenin aihe lisää.

Tämän viikon tiistaina alkoi kilpatokokurssi seuran kentällä. Kurssikoiraksi pääsi Kipi. Ensimmäisen kerran aiheina oli luoksetulo ja paikallaolot. Ensimmäisellä kierroksella kaikki ottivat vauhtiluoksetulon, ja Kipi tuli tosi kovaa. Toisella kierroksella oli tarkoitus ottaa kisamainen luoksetulo. Juuri kun aioin kutsua Kipin luokse, se ennakoi ja tuli ilman käskyä. Vein sen takaisin ja tällä kertaa se hiippaili perään pian jätön jälkeen. Seuraavaksi sitten palkkasin sen pelkästä pysymisestä ja luoksetulo jäi kokonaan ottamatta. Ei haittaa, että noin kävi yli-innokkuuden takia! Se on kuitenkin treenattavissa oleva asia. Kipin asenne on viime aikoina ollut hirmu hyvä niin häiriötreeneissä kuin pihatreeneissäkin, jotenkin sellainen pursuavan iloinen ja keskittynyt. Ja tämä on nyt varmaan se Kipi, joka se pohjimmiltaan on, silloin kun spondyloosi ei ole pahana eikä muitakaan isoja ongelmia ole.

Minä itse olen myös ollut koulutuksessa opiskelemassa eläinalaa. Teemana on nyt ollut koirat ja niiden koulutus, ja kahtena päivänä viime viikolla harjoiteltiin omien tai lainakoirien kanssa. Minulla oli mukana kaikki koirat. Snoopy pääsi toisena päivänä lyhyesti mukaan treeneihin, Kipi ja Vinski treenasivat vähän enemmänkin. Kipi treenasi molempina päivinä samassa ryhmässä, missä itse olin, ja Vinskin annoin toisena päivänä lainaksi eräälle ilman koiraa olevalle ryhmälle. Vähän mietin, että mahtaako Vinski olla mamman perään, mutta mitä vielä. Kun naksutin ja namit kaivettiin esiin, se ei vilkuillut minuun päinkään, vaan tuijotti ihastuksissaan ryhmäläisiä ja näytti hyvin tarjoavan erilaisia temppujakin. Treenin aiheena nimittäin oli nimenomaan operantti koulutus. Vasta kun ryhmä treenin päätteeksi vietti luppoaikaa, äkkäsi Vinski minut hallin toisella puolella ja juoksi luokseni.

Kipi treenasi meidän neljän hengen ryhmässämme ja tarjosi myös hyvin asioita. Ihan hetkessä se keksi nousta esim. muovilaatikon päälle istumaan. Muina treenikoirina meillä oli myös ranskis ja kaksi staffia. On aina mukavaa tutustua erilaisiin koiriin. Leveämpää koiranhymyä ei varmaan olekaan kuin staffin hymy! Staffit olivat jo konkareita naksutinkoulutuksessa ja siitä se ajatus sitten lähti. Tässä treenaa Telma.

Laiskana ihmisenä olen käyttänyt naksutinta lähinnä satunnaisena vahvisteena. Hirveän vähän olen tehnyt oikeaoppista naksutinkoulutusta, jossa koira oppii asiat itse yrittämällä ja oivaltamalla. Olen sortunut turhan paljon houkutteluun. Ihan tunsin piston omassatunnossani, koska naksutinkoulutushan on hirmu kivaa ja siinä on myös järkeä! Koirillakin oli kivaa, ja kotona oli tämän koulutuksen jälkeen hyvin väsyneitä koiria!

Jäljelläkin ollaan käyty pari kertaa, joku loppukiri ennen talvitaukoa olisi varmaan ihan paikallaan. Tänään sitten Kipi kävi Marin luona tsekkauttamassa häntävamman tilanteen. Vähän siinä oli hoitamista, mutta nyt pitäisi olla hyvä. Mari selitti, että hännän ligamentit tulevat niin lähelle ristiluuta, että Kipillä oli mennyt ristiluun alue juntturaan.

Tokokoulutuksessa, kisaturistina, uusi laji ja kaikkea!

Tulee nyt sitten pitkä ja moniaiheinen päivitys, kiitos pätkivän nettiyhteyden. Olisin kirjoittanut jutun jo lauantaina, mutta kun kuvia ei silloin taaskaan saanut siirrettyä tänne, niin jäi tekemättä, ja tässä välissä on asiaakin jo kertynyt enemmän. Eiväthän nuo kuvat mitään välttämättömyyksiä sinänsä olisi ja välillä voi mennä ilmankin. Kehnoa kännykkälaatuahan kuvat kaiken lisäksi edustavat, mutta katkovat silti pitkiä ja tylsiä jaarituksia. Itselleni kuvat ovat siksikin tärkeitä, että jos myöhemmin selaan vanhoja juttuja, niin kuvien perusteella pystyn heti palaamaan tiettyyn hetkeen ja muistan jotain sellaistakin, mihin ei pelkkä teksti edes riitä.

Alkuun nyt tällainen lenkkeilykuva ihan meidän kulmilta. Metsässähän me asumme, mutta muutaman sadan metrin päästä löytyy tällainen maisema, taustalla näkyy lehmiäkin pieninä pisteinä.

Viime viikolla kävimme kahdesti metsälenkillä muutaman kilometrin päässä, ja kun lenkki kulki metsälammen ohi, niin tokihan koirat uimaan pääsivät. Liivejä ei metsälenkillä tule mukana raahattua, joten koirat saivat uida ilman liivejä. Eipä siitä ongelmia tullut, kun tuolla pystyi hyvin itse kävelemään pitkin rantaa, jolloin koirat uivat pitkää matkaa ilman, että tarvitsi koko ajan olla keppiä heittämässä, ja näin Kipin uintiasento pysyi hyvänä. Snoopy tosin haluaa uida vain kepin perään, joten sen uinti jäi nyt vähän vähäisemmäksi, kun en montaa kertaa keppiä heittänyt. Ihana lenkkipaikka kyllä, mennään varmasti jatkossakin.

Etsi kuvasta kolme koiraa!

Perjantaina Christa tuli kouluttamaan tokoa seuran kentälle ja osallistuin Kipin kanssa koulutukseen. En alun perin edes ollut ilmoittanut meitä sinne, mutta kun edellisenä päivänä tuli yksi peruutus, niin päätin ottaa meille äkkilähdön.

Näytin ensin Kipin kapulan pitoa, jossa ongelmana on ajoittainen mälväys, jota en ole saanut karsittua pois. Joskus Kipi myös pitää kapulaa muutenkin huonossa tasapainossa, mikä saattaa johtua siitä, että olemme treenanneet myös pk-kapulalla. Yritänkin nyt pääsääntöisesti muistaa treenata kevyillä kapuloilla.

Mälväys saatiinkin esiin. Olen usein ottanut kapulan pois heti kun mälvääminen alkaa ja aloittanut liikkeen sitten uudestaan. Mutta joskus olen tehnyt niin, että olen vain odottanut mälväämisen loppumista ja kun on taas hetken pitänyt mälväämättä, pyytänyt irrottamaan ja kehunut... Ei näin, vaan minun pitää olla mustavalkoinen. Aina kapula heti pois kun mälvää. Ja kun olen tehnyt niin, että sanon "hyvä" ja pyydän sitten irrottamaan, niin tässä voisi myös käyttää "jess"-sanaa lupana irrottaa. 

Kipillä alkoikin treenin aikana päässä raksuttaa ja lopuksi saatiin jo pitoja kokonaan ilman mälväämistä. Ohjeeksi jatkoon tuli liittää pitotreeniin myös liike, eli lähden peruuttamaan Kipin pitäessä kapulaa, ensin ihan lyhyen matkan ja vähitellen pidempää.

Sitten näytin seuraavaa ongelmaa, eli Kipin maahanmenoa sivulla ollessa. Silloin se lähes aina laittaa toisen etujalan koukkuun alleen. Olen aina vetänyt jalan heti suoraksi ja niin sain ohjeeksi jatkossakin tehdä. Pitää muistaa myös kehua hurjasti silloin, kun jättää itse etujalat suoraksi. Kokeilimme myös sellaista, että seisoin itse vielä tiiviimmin Kipin vieressä ja käskytin siitä maahan, näytti välillä toimivan tämäkin jalkaongelmaan. Kun seison Kipin edessä, niin silloin se yleensä jättää jalat suoraan ja makaa muutenkin paremmassa asennossa. Vähän makaroni Kipi nyt oli muutenkin ja otti usein myös lonkka-asennon, mikä on sille tyypillistä. Siihen en ole puuttunut, enkä saanut ohjeeksi jatkossakaan puuttua, koska tämä voi johtua ihan selkäongelmista, eikä ole reilua pakottaa koiraa epämukavaan asentoon.

Lopuksi treenasimme ruutua. Tässä olen miettinyt, mikä olisi Kipille se paras tapa treenata. Vauhtia ja fokusta pitäisi saada paljon lisää. Pallo ruudussa on välillä toiminut hyvin palkkana, mutta toisinaan siinä tulee silmänkäyttöä. Targettia olemme käyttäneet paljon ja välillä targetilla on ollut nami. Nyt kokeilimme kaikkia näitä tapoja, mutta mitään eroa ei eri tavoilla suorituksiin saatu tällä kertaa. Aika pliisua suorittamista kautta linjan. Kokeilimme myös ruutuun menoa kierron kautta ja siten, että Christa esitti sieppaavansa Kipiltä namin targetilta, mutta ei sekään vauhtia kasvattanut.

Koska nami on se, mikä käy Kipille palkaksi aina (leluun saattaa toisinaan kyllääntyä), niin saimme ohjeeksi käyttää sitä ruudussakin. Ja aina sama palkka, jotta koira tietää, mitä on tulossa. Christa itse ei ruokaa ruudussa käytä, kuten eivät kai muutkaan huiput yleensä, mutta meille se voi olla passeli. Samoin liikkeiden rakentamisvaiheessa kannattaa Kipillä aina käyttää pelkästään namia. Ja se mustavalkoisuus kautta linjan pitää muistaa.

Saimme myös hyvän motivointiohjeen huonompia kausia varten. Eli minun kannattaa joskus antaa Kipin vierestä katsoa, kun treenaan toisen koiran kanssa. Lopuksi voi ottaa vaikkapa juuri ruudun ja vielä näyttää Kipille, että katsohan, sinne se kiva ruutu nyt jäi. Ja sitten vaan pois kentältä, ilman että Kipi pääsee itse treenaamaan. Tämä voi hyvinkin toimia Kipillä, sillä se on kilpailuhenkinen ja hyvin taipuvainen mustasukkaisuuteen. On se toki joskus saanut katsoakin muiden treenejä sivusta, mutta se on aina päässyt myös itse treenaamaan.

Täytyy kokeilla tuota vaikka tällä viikolla. Huono kausihan Kipillä vaikuttaa nyt olevan menossa, vaikka vielä hetki sitten oli hyvä kausi :( Se on taas lopettanut takapään venytykset ja treeneissä vire on vähän laskenut. Siksi ne ruudutkin nyt varmaan jäivät niin pliisuiksi. Alkukesästä Kipi alkoi venytellä takapäätään paremmin kuin koskaan, mutta vähän ennen Piiralla käyntiä se lopetti venytykset. Piira-käynnin jälkeen suunta näytti hetken olevan taas parempaan, mutta sitten tuli taas takapakkia. Se lantio nyt vaan on jäykkä, eikä venyttely tunnu mukavalta :(

Christa myös kehotti olemaan vertaamatta Kipiä muihin koiriin, meidän pitää vaan tehdä meidän omaa juttua. Heti treenin aluksi kun tietenkin olin maininnut, että ihan alkeistasolla vieläkin rämmitään, eikä Kipi ole läheskään ikätasollaan. Ja että monet paljon nuoremmatkin bc:t ovat valovuosia sen edellä. Tämän tiedostaen olen silti Christan kanssa täysin samaa mieltä, muihin ei pidä vertailla. Kaikki koirat ja ohjaajat ovat erilaisia, kaikilla on oma polku kuljettavana. Toisille sattuu vähän enemmän karikkoja matkan varrelle, toisilla ei edes ole mikään kiire päämäärään tai se päämäärä on erilainen kuin muilla.

En paljon ehtinyt seurata muiden koulutuksia, mutta pari juttua jäi kuitenkin mieleen. Nyt kun uusissa säännöissä on mukana merkin kierto, niin Christa suositteli ehdottomasti opettamaan siihen oman käskyn, joka tarkoittaa vain sitä. Kun monilla on tähän asti kiertokäsky tarkoittanut, että voi vapaamuotoisesti mennä kiertämään lähimmän sopivan kohteen, oli se sitten puu, siiveke tai vaikka ihminen, niin merkin kierrossa se ei enää toimi. Siinä koiran pitää tietää, että se menee suorittamaan nimenomaan merkkiä.

Kaukokäskyistä ja takajalkojen liikkumattomuudesta oli myös puhetta, ja mitä moninaisimmista tavoista, joilla kekseliäät harrastajat sitä treenaavat. Joku oli kuulemma päässyt hyvään tulokseen laittamalla koiran takajalkojen alle crocsit! Kaukokäskyissä myös pitäisi opettaa eri asennonvaihtoihin eri käskyt, ei käyttää kaikissa vain peruskäskyjä istu-maahan-seiso, kuten itse aina olen tehnyt...No, Kipin kaukokäskyt ovat niin alkeissa vielä, että hyvin ehdin näitä käskyjäkin miettiä.

Lauantaina olimme Kipin kanssa kisaturisteina Vantaalla PK-SM-kisoissa. Pakkohan se oli mennä, kun kisat noin lähellä olivat! En meinannut kyllä ollenkaan selvitä sinne kisakatsomoon tai koko kisa-alueelle asti, kun matkalla parkkipaikalta sinne jäin aina vaan suustani kiinni tuttujen kanssa... Sama kyllä jatkui sitten vielä kisa-alueellakin. Tuolla pk-maailmassa näköjään törmää vanhoihin tuttuihin paljon enemmän kuin muissa lajeissa.

Anskilla oli mukana 11-viikkoinen Armi, joka Kipinkin mielestä oli kiva. Ai ai, pentukuumehan tässä meinaa iskeä...

Seurasin erityisesti jälkikoirien tottiksia. Miten se este näyttikin niin korkealta, ihan kuin olisi kasvanut kokoa sitten omien kisa-aikojeni... Noin sitä voi käydä, kun ei ole muutamaan vuoteen kisannut, ja kun nykyiset koirat eivät metristä hyppää, ja itsekin on oppinut sitä metrin hyppyä hieman kriittisesti tarkastelemaan.

Tarkastelin erityisellä mielenkiinnolla nytkin koirien hyppytyyliä. Oli niin hyvää kuin huonoakin tekniikkaa, eikä se aina ole koirasta tai sen koosta kiinni. Mielenkiinnolla odotin, miten pitkäselkäinen ja matalajalkainen vesikoira esteen selvittäisi, mutta ihan hyvinhän se meni. Bortsuilla näkyi sekä hyviä hyppyjä että kolautuksia esteeseen ja muuta pientä puutetta tekniikassa.

Kipi pääsi kisaturistina kuulemaan paukkuja tiheästi, koska siinä oli vierekkäin kolme kenttää, joilla ammuttiin. Alkuun se käänsi vähän päätä paukuille, mutta lopussa ei enää viitsinyt. Pelännyt se ei ole paukkuja koskaan, nytkään ei häntä laskenut tai muuta reaktiota tullut kuin tuo pään kääntely. Tuollaisena jos pysyisi, niin tyytyväinen olisin. Paukkujen sietoa haluan pitää yllä, vaikkei Kipi todennäköisesti koskaan pk-kokeisiin pääsekään. Mutta saatamme siirtyä harrastamaan jotain muuta lajia, jossa myös ammutaan. Arjessakin joskus paukkuihin törmätään, joten positivista mielleyhtymää niihin on hyvä pitää yllä. Pitkästä aikaa viime viikolla muistinkin ampua koirille ruoka-aikana, eikä silloin todellakaan edes pää kääntynyt pois ruokakupista.

Sunnuntaina tokoilimme omalla pihalla. Kokeilimme Kipin kanssa Christan oppeja käytännössä, teimme läpi ALO-luokan liikkeet ja otimme vähän muutakin. Ei ollut Kipi ihan parhaassa vireessään, mutta jaksoi kuitenkin hyvin. Liikkeestä maahanmenoa se ei yhtäkkiä osannut ollenkaan. Autoin koiraa ja otimme sitten uuden yrityksen, mutta ei mennyt vieläkään oma-aloitteisesti maahan, eikä kolmannella tai neljännelläkään kerralla... Mietin jo, että onko sen jotenkin hankala mennä maahan, mutta maahanmenon oikein tehtynä ei pitäisi hankala sen selälle olla, ja arjessakin Kipi tekee paljon nopeita maahanmenoja omaehtoisesti. Niinpä sitten ilmoitin sille erittäin painokkaasti, että nyt ei ole vaihtoehtoja, sinne maahan on vaan mentävä ihan ilman mamman apuja. Piste.

Kun asia oli selvin kääntein ilmoitettu, niin Kipi alkoi tehdä nopeita maahanmenoja. Siltä pitää oikeasti osata vaatia, jos se ei tee jotain, minkä varmasti osaa, tai jos se tekee puolivillaisesti. Se osaa olla pänkki ja vedättää minua. Joskus se testaa ulkoa sisälle tullessakin, onko pakko tulla ekasta käskystä. Joskus muinoin käsitin sen pitävän omaa peliään sisälle tulon suhteen, kun se toisinaan tuli vasta useamman käskyn jälkeen. Hajamielisesti vain ajattelin, että ehkä se ei aina kuullut ensimmäistä käskyä, kun oli kauempana. Sitten heräsin omaan tyhmyyteeni ja otin tavaksi hakea sen sisälle vaikka niskasta raahaten (niin kukkahattu kuin enimmäkseen olenkin!), ellei heti ensimmäinen käsky tehoa. Vielä se joskus harvakseltaan testaa, että täytyykö ensimmäistä käskyä sittenkään totella. Yleensä riittää muistutukseksi, että otan pari askelta sitä kohti.

Epäilen kyllä, että tokossa olen tehnyt liikaa myönnytyksiä tuolle ovelalle pienelle koiralle! Olen varmaan ajatellut, että se ei vielä osaa, sillä on huono päivä tms. sellaisissakin tilanteissa, kun kyse on ollut ihan muusta. Terveys toki tuleekin huomioida, ei Kipiltä voi esimerkiksi odottaa samanlaista takapään käyttöä kuin terveeltä koiralta, mutta ei pitäisi tehdä liikaa myönnytyksiä kaikessa muussakin.

Tiistaina aloitimme Vinskin kanssa ihan uuden lajin! Monista eri lajeista oli vepe alkanut tuntua sellaiselta, joka olisi paitsi kiva laji, niin myös Vinskille sopiva. En kyllä olisi uskonut, että pääsemme heti treeneihin mukaan, kun ryhdyin asiasta tiedusteluja tekemään! Nimim. toko- ja jälkijonossa kohta kaksi vuotta...

Niin vain pääsimme mukaan heti, koska yksi vapaa treenipaikka sattui olemaan. Olikin mahtavaa päästä aloittamaan tämä märkä laji otollisissa olosuhteissa hellesäässä. Vinskin osalta aloitimme treenin siten, että appari jäi pitämään sitä kiinni rannalle minun mennessäni soutajan kanssa veneeseen. Kutsuin Vinskiä uimaan veneelle ja palkkasin sen namilla, kun se tuli. Sitten heitin sille patukan kauemmas veneestä ja käskytin rantaan apparin kutsuessa samalla. Se olikin vaikeampaa ja menimme veneellä perässä, lähempänä rantaa Vinski sitten uikin edeltä rantaan hakemaan apparilta naminsa.

Sitten Vinski pääsi veneajelulle, koska ei ole ikinä ennen veneessä ollut. Hyvin se suostui veneeseen menemään ja istui siellä tyynenä, sitten rupesi tosin katselemaan ympärilleen sen näköisenä, että hetkinen, tuolla on vettä joka puolella, mitä varten me täällä kökötetään...Sitten heitinkin sille patukan veneestä ja se hyppäsi epäröimättä perään. Samalla appari taas alkoi kutsua sitä rantaan. Ei se heti lähtenyt ja sorruin lisäkäskyihin, mutta kun maltoin itse olla hiljaa ja hissuksiin vaan odotella, niin sinne lähti.

Toisella kierroksella Vinski harjoitteli veneestä hyppyä ja rantaan uimista minun luokseni. Ensin aika läheltä, sitten 25 metristä. Se meni hyvin vieraiden ihmisten kanssa veneeseen, hyppäsi heti käskystäni ja ui hyvin rantaan. Ravisteli turkkinsa ja kysyi, että  vieläkö saa mennä uimaan?

Tiesin, että Vinskillä on valmiudet vepeen, koska se on todellinen vesimies, osaa pitää esineitä suussa jne. Mutta kuvittelin kyllä, että sen varovainen luonne hidastaa kovasti alkuun pääsyä. Arvelin, että se saattaa vierastaa venettä ja siitä hyppäämistä, eikä noudata mitään ohjauskäskyjä. Toki kaikenlaisia ongelmia vielä saattaa tullakin, koska tämä oli vasta alku ja teimme helppoja juttuja. Silti olin positiivisesti yllättynyt. Ehkä vepe tosiaankin on Vinskin laji?

Treeniryhmässä oli mukana eläinfyssari, jolta sitten kysyin, onko vepeliikkeissä jotain sellaista, mikä voi olla Kipille spondyloosin takia haitaksi. Kivahan se olisi myös Kipin kanssa vepeillä. Veneestä hyppääminen kuulemma on riskialtis liike, vaativa jo sinänsä, mutta lisäksi siinä voi sattua liukastumisia, joissa on loukkaantumisriski. Ei siis tule Kipistä vepekoiraa :( Toki joskus voisi kokeilla muita vepeliikkeitä ja hyppäämisen sitten vain unohtaa.

Näytin taas Kipin röntgenkuvaakin ja kysyin erästä minua askarruttavaa asiaa. Kun Mari totesi, että kuvassa on sen isokokoisen, nikamavälin alapuolelle muodostuneen spondyloosisillan lisäksi kasvamassa piikki samaan nikamaväliin ylöspäin. Eläinlääkärit eivät ole siitä mitään maininneet, mutta omaan silmään se näkyy selkeästi ja huomasi sen fyssarikin. Taas on alkamassa mahdollisesti pitkä kipuilukausi piikin kasvaessa :(

Fyssari mietti, josko Kipin selän voisi leikata. Samaa sanoi Aistin eläinlääkäri. Muuten olen kyllä ymmärtänyt, ettei spondyloosi yleensä ole mikään leikattava vika. Kyselin, mitä kaikkea voisi huollon suhteen vielä tehdä. Laseria tai akupunktiota suositteli fyssari kokeilemaan. Ja toki fyssarikäyntiäkin voi joskus kokeilla ja tarkkailla, minkä hoitomuodon jälkeen Kipi on parhaassa kunnossa.

Laseria Kipi on joskus saanutkin Marilla käydessään. Akupunktion osalta masentaa hinta, kun jo yksi käynti on melko hintava ja aluksi tarvitaan usein monta käyntiä tiheästi. Eikä vakuutus korvaa, kuten ei korvaisi mahdollista leikkaustakaan. Kipi kun tuli minulle yli nelikuisena ja vakuutus korvaa tällaiset viat vain, jos vakuutus on otettu alle nelikuiselle. Pitääkin olla näin moninkertaisesti huono tuuri! Tätä juuri pelkäsin, kun päätin Kipille vakuutuksen ottaa, nykyisten kammottavan suurien eläinlääkärilaskujen varalle. Samat maksut vakuutusyhtiö minulta ottaa kuin muiltakin, vaikka vakuutusturva on huonompi...Ja spondyloosi kuitenkin luetaan vakuutusyhtiössä  perinnölliseksi tai synnynnäiseksi viaksi, jota ei tässä tapauksessa korvata, ei siinä auta edes eläinlääkäreiden todistelut, että on trauman aiheuttama.

Kipulääkitystä mahdollisesti kokeilen Kipille lähiaikoina, vaikka se arjessa edelleenkin on iloinen, vauhdikas ja elastinen koira, jota on vaikea kipukoirana pitää. Sitäkin olen joskus pohtinut, että pitäisikö sen osalta jättää harrastaminen kokonaan, ettei esimerkiksi tule tietämättään joskus treenanneeksi sillä, kun se on kunnolla kipeä. Olen tullut siihen tulokseen, että Kipi kuitenkin itse kaipaa ja tarvitsee muutakin tekemistä kuin pelkkää lenkkeilyä, joten harrastamista ei jätetä. Toki sitten huomioidaan terveys ja pidetään treenit kevyempinä ja mietitympinä huonompina kausina. Tokon rinnalle olen miettinyt jotain lajia, missä pääsee jäljestämään metsässä, muttei tarvitse hypätä korkeita hyppyjä. Mejä tai pejä siis.

Fyssari oli muuten aika kauhuissaan siitä, miten joku on voinut olla sitä mieltä, että Kipi voisi tilanteen muuten salliessa hypätä jopa pk-esteitä. Niin eri lailla katsovat eri ihmiset asioita.

Vaikka vepetreeneissä tuli näitä masentaviakin asioita käsiteltyä, niin itse vepe kyllä tosiaan vaikutti hauskalta lajilta!

Voihan vire ja uintikauden korkkaus

Ollaan puuhailtu meidän normijuttuja, eli ollaan käyty lenkillä, jäljellä ja tottistelemassa. Toissa viikonloppuna oltiin molempina päivinä Luukissa lenkkeilemässä ja tottistelemassa Pirjon ja Repen kanssa. Kipi teki tottista lauantaina hirmu kivassa vireessä. Juteltiin Pirjon kanssa, että se on jännä koira, kun se on niin rauhallinen ennen liikkeitä, näyttää usein suorastaan välinpitämättömältä, ja sitten se kuitenkin ryhdistäytyy kun liike alkaa ja lähtee innolla mukaan.

No, sunnuntaina vire sitten lässähti kesken tottiksen. Mietin, oliko syynä kenties liian pitkä seurauttaminen ilman palkkaa vai se, että vahingossa tallasin Kipin varpaille palkatessani sitä. Kipi ei arjessa ole ohjaajapehmeä koira, mutta töissä ollessaan kyllä joskus saattaa pahastua jostain. Otettiin loppuun eteenmeno pallolle ja vauhtiluoksetulo, niin saatiin vire taas nousemaan.

Sunnuntaina Kipille myös ammuttiin tottiksen aikana kaksi laukausta. Ensimmäisen tullessa se reagoi kääntämällä hieman päätään, toiseen ei reagoinut ollenkaan. Viikolla ammuin kerran pihalla Kipille ja Vinskille, eivät piitanneet yhtään.

Vinski sai tehdä tottista Repen parina. Se teki pitkät paikkamakuut molempina päivinä Repen tehdessä liikkeitä, ja samalla myös ammuin. No eipä Vinski koskaan ole laukauksiin reagoinut, eikä se niin tehnyt nytkään. Liikkeet siltä sujuivat myös ihan kivasti.

Viime perjantaina Vinski sai lenkin päätteeksi vähän tokoilla Salmessa. Oli hirmu jähmeä, kun otettiin liikkeitä, joihin on viime aikoina erityisesti yritetty tehdä asennetta. Nyt kun otettiin kisamaisesti, niin se ilmeisesti meni hämilleen, kun tuttuja apuja ei tullut. Vaikkei niitä aina ennenkään ole tullut. Mutta kun viime aikoina on, niin Vinski taisi kuitenkin pelätä, että se teki nyt jotain väärin, kun ei taas tullutkaan. Huoh. Vinski on vähän eri maata, ei sen kohdalla ole niin yksinkertaista tehdä motivointitreenejäkään. Pitää olla tarkka, ettei sen turvallinen maailmankuva horju.

Lauantaina pääsivät taas Kipi ja Vinski lenkille Luukkiin Repen kanssa. Käveltiin tuollaiset yhdeksän kilometriä, vaikkei lenkille lähtiessä erikseen päätetty mitään pitkää lenkkiä tehdä.

Pirjo otti nämä kuvat lenkin varrelta. Koirista yksi poseerasi hienosti, ja sitten olivat ne kaksi vähän pöntömpää tapausta...

Lenkin varrella oli lampia, myös koirien virallinen uittopaikka. Olin vähän sitä mieltä, etten päästä koiria vielä uimaan, koska vesi on melko vilpoista vielä. Mutta kun lenkkipolku sivusi lampea ja sen kohdalle hetkeksi seisahduimme, niin seuraava havaintoni Kipistä oli tällainen:

Kun Kipi kerran tempauksensa jälkeen oli jo märkä, niin päätin uittaa koirat ihan kunnolla. Ne ehtivät mukavasti kuivua loppulenkin aikana, joten ei onneksi tarvinnut missään aloillaan märkänä kyhjöttää.

Lenkin jälkeen ihan pienesti tottisteltiin parkkiksella. Pojat saivat lähinnä ottaa pienet pätkät seuraamista ja vauhtiluoksetulot. Kaiken uhallakin otin myös Vinskillä vauhtiluoksetulon, vaikka se sitten saattaakin taas jatkossa ihmetellä, miksen jätä sitä juosten ja palkkaa sitä lennosta, eikä taas tee mitään...Mutta on niin kiva nähdä, että sekin osaa tällä tavalla motivoituna tulla ihan täysiä.

Eilen piti olla ohjatut tottistreenit, mutta ne peruttiin, koska olisin ollut ainoa osallistuja. Pahus, oli jo treenisuunnitelmakin valmiina, ja treeni olisi tullut tosi tärkeään paikkaan. Ja kun treenin toisena aiheena oli henkilöryhmä, niin eipä sitä yksinkään treenata voi...Kuten ei myöskään toista teemaamme, johon olisin tarvinnut ulkopuolista näkemystä. Tää on niin tätä. Treenikausi on lyhyt, ja treenejä on tällä kaudella peruuntunut jo muutamat. Ei sinänsä mitään uutta auringon alla. Tällä hetkellä kuulun kahteen eri seuraan, mutta toisesta en ole saanut ensimmäistäkään ryhmäpaikkaa ja toisesta tämän yhden, joka ei takaa montaa treeniä vuositasolla. Eipä tämä tämmöinen oikein mihinkään riitä. Ei tällä tavalla häävisti pääse kehittymään. Pitäisiköhän liittyä puoleentusinaan uuteen seuraan, jos sitten pääsisi treenaamaan muutaman kerran enemmän per vuosi...Jotenkin vaan nurinkurista, että kun treenipaikat ovat kortilla, niin sitten niihin treeneihin ei kuitenkaan välillä ole tulijoita.

Pidettiin sitten eilen lähinnä vapaapäivä, mutta tänään tottisteltiin omatoimisesti seuran kentällä. Snoopy treenasi lyhyesti, Vinski vähän pidempään ja Kipi kaikkein pisimpään. Kipi sai tehdä läpi melkein kaikki pk-liikkeet, tai joistain tosin vain liikkeiden osia. Hyvin kantoi nyt vire läpi treenin, ja kivat treenit oli muillakin. On se jännä juttu tuo vire, toisilla sitä on aina, toisilla se vaihtelee, toisilta se puuttuu ja toisilla sitä on liikaakin.

Loppuun vielä kuvia toissaviikkoiselta lenkiltä.