Tokokoulutuksessa, kisaturistina, uusi laji ja kaikkea!

Tulee nyt sitten pitkä ja moniaiheinen päivitys, kiitos pätkivän nettiyhteyden. Olisin kirjoittanut jutun jo lauantaina, mutta kun kuvia ei silloin taaskaan saanut siirrettyä tänne, niin jäi tekemättä, ja tässä välissä on asiaakin jo kertynyt enemmän. Eiväthän nuo kuvat mitään välttämättömyyksiä sinänsä olisi ja välillä voi mennä ilmankin. Kehnoa kännykkälaatuahan kuvat kaiken lisäksi edustavat, mutta katkovat silti pitkiä ja tylsiä jaarituksia. Itselleni kuvat ovat siksikin tärkeitä, että jos myöhemmin selaan vanhoja juttuja, niin kuvien perusteella pystyn heti palaamaan tiettyyn hetkeen ja muistan jotain sellaistakin, mihin ei pelkkä teksti edes riitä.

Alkuun nyt tällainen lenkkeilykuva ihan meidän kulmilta. Metsässähän me asumme, mutta muutaman sadan metrin päästä löytyy tällainen maisema, taustalla näkyy lehmiäkin pieninä pisteinä.

Viime viikolla kävimme kahdesti metsälenkillä muutaman kilometrin päässä, ja kun lenkki kulki metsälammen ohi, niin tokihan koirat uimaan pääsivät. Liivejä ei metsälenkillä tule mukana raahattua, joten koirat saivat uida ilman liivejä. Eipä siitä ongelmia tullut, kun tuolla pystyi hyvin itse kävelemään pitkin rantaa, jolloin koirat uivat pitkää matkaa ilman, että tarvitsi koko ajan olla keppiä heittämässä, ja näin Kipin uintiasento pysyi hyvänä. Snoopy tosin haluaa uida vain kepin perään, joten sen uinti jäi nyt vähän vähäisemmäksi, kun en montaa kertaa keppiä heittänyt. Ihana lenkkipaikka kyllä, mennään varmasti jatkossakin.

Etsi kuvasta kolme koiraa!

Perjantaina Christa tuli kouluttamaan tokoa seuran kentälle ja osallistuin Kipin kanssa koulutukseen. En alun perin edes ollut ilmoittanut meitä sinne, mutta kun edellisenä päivänä tuli yksi peruutus, niin päätin ottaa meille äkkilähdön.

Näytin ensin Kipin kapulan pitoa, jossa ongelmana on ajoittainen mälväys, jota en ole saanut karsittua pois. Joskus Kipi myös pitää kapulaa muutenkin huonossa tasapainossa, mikä saattaa johtua siitä, että olemme treenanneet myös pk-kapulalla. Yritänkin nyt pääsääntöisesti muistaa treenata kevyillä kapuloilla.

Mälväys saatiinkin esiin. Olen usein ottanut kapulan pois heti kun mälvääminen alkaa ja aloittanut liikkeen sitten uudestaan. Mutta joskus olen tehnyt niin, että olen vain odottanut mälväämisen loppumista ja kun on taas hetken pitänyt mälväämättä, pyytänyt irrottamaan ja kehunut... Ei näin, vaan minun pitää olla mustavalkoinen. Aina kapula heti pois kun mälvää. Ja kun olen tehnyt niin, että sanon "hyvä" ja pyydän sitten irrottamaan, niin tässä voisi myös käyttää "jess"-sanaa lupana irrottaa. 

Kipillä alkoikin treenin aikana päässä raksuttaa ja lopuksi saatiin jo pitoja kokonaan ilman mälväämistä. Ohjeeksi jatkoon tuli liittää pitotreeniin myös liike, eli lähden peruuttamaan Kipin pitäessä kapulaa, ensin ihan lyhyen matkan ja vähitellen pidempää.

Sitten näytin seuraavaa ongelmaa, eli Kipin maahanmenoa sivulla ollessa. Silloin se lähes aina laittaa toisen etujalan koukkuun alleen. Olen aina vetänyt jalan heti suoraksi ja niin sain ohjeeksi jatkossakin tehdä. Pitää muistaa myös kehua hurjasti silloin, kun jättää itse etujalat suoraksi. Kokeilimme myös sellaista, että seisoin itse vielä tiiviimmin Kipin vieressä ja käskytin siitä maahan, näytti välillä toimivan tämäkin jalkaongelmaan. Kun seison Kipin edessä, niin silloin se yleensä jättää jalat suoraan ja makaa muutenkin paremmassa asennossa. Vähän makaroni Kipi nyt oli muutenkin ja otti usein myös lonkka-asennon, mikä on sille tyypillistä. Siihen en ole puuttunut, enkä saanut ohjeeksi jatkossakaan puuttua, koska tämä voi johtua ihan selkäongelmista, eikä ole reilua pakottaa koiraa epämukavaan asentoon.

Lopuksi treenasimme ruutua. Tässä olen miettinyt, mikä olisi Kipille se paras tapa treenata. Vauhtia ja fokusta pitäisi saada paljon lisää. Pallo ruudussa on välillä toiminut hyvin palkkana, mutta toisinaan siinä tulee silmänkäyttöä. Targettia olemme käyttäneet paljon ja välillä targetilla on ollut nami. Nyt kokeilimme kaikkia näitä tapoja, mutta mitään eroa ei eri tavoilla suorituksiin saatu tällä kertaa. Aika pliisua suorittamista kautta linjan. Kokeilimme myös ruutuun menoa kierron kautta ja siten, että Christa esitti sieppaavansa Kipiltä namin targetilta, mutta ei sekään vauhtia kasvattanut.

Koska nami on se, mikä käy Kipille palkaksi aina (leluun saattaa toisinaan kyllääntyä), niin saimme ohjeeksi käyttää sitä ruudussakin. Ja aina sama palkka, jotta koira tietää, mitä on tulossa. Christa itse ei ruokaa ruudussa käytä, kuten eivät kai muutkaan huiput yleensä, mutta meille se voi olla passeli. Samoin liikkeiden rakentamisvaiheessa kannattaa Kipillä aina käyttää pelkästään namia. Ja se mustavalkoisuus kautta linjan pitää muistaa.

Saimme myös hyvän motivointiohjeen huonompia kausia varten. Eli minun kannattaa joskus antaa Kipin vierestä katsoa, kun treenaan toisen koiran kanssa. Lopuksi voi ottaa vaikkapa juuri ruudun ja vielä näyttää Kipille, että katsohan, sinne se kiva ruutu nyt jäi. Ja sitten vaan pois kentältä, ilman että Kipi pääsee itse treenaamaan. Tämä voi hyvinkin toimia Kipillä, sillä se on kilpailuhenkinen ja hyvin taipuvainen mustasukkaisuuteen. On se toki joskus saanut katsoakin muiden treenejä sivusta, mutta se on aina päässyt myös itse treenaamaan.

Täytyy kokeilla tuota vaikka tällä viikolla. Huono kausihan Kipillä vaikuttaa nyt olevan menossa, vaikka vielä hetki sitten oli hyvä kausi :( Se on taas lopettanut takapään venytykset ja treeneissä vire on vähän laskenut. Siksi ne ruudutkin nyt varmaan jäivät niin pliisuiksi. Alkukesästä Kipi alkoi venytellä takapäätään paremmin kuin koskaan, mutta vähän ennen Piiralla käyntiä se lopetti venytykset. Piira-käynnin jälkeen suunta näytti hetken olevan taas parempaan, mutta sitten tuli taas takapakkia. Se lantio nyt vaan on jäykkä, eikä venyttely tunnu mukavalta :(

Christa myös kehotti olemaan vertaamatta Kipiä muihin koiriin, meidän pitää vaan tehdä meidän omaa juttua. Heti treenin aluksi kun tietenkin olin maininnut, että ihan alkeistasolla vieläkin rämmitään, eikä Kipi ole läheskään ikätasollaan. Ja että monet paljon nuoremmatkin bc:t ovat valovuosia sen edellä. Tämän tiedostaen olen silti Christan kanssa täysin samaa mieltä, muihin ei pidä vertailla. Kaikki koirat ja ohjaajat ovat erilaisia, kaikilla on oma polku kuljettavana. Toisille sattuu vähän enemmän karikkoja matkan varrelle, toisilla ei edes ole mikään kiire päämäärään tai se päämäärä on erilainen kuin muilla.

En paljon ehtinyt seurata muiden koulutuksia, mutta pari juttua jäi kuitenkin mieleen. Nyt kun uusissa säännöissä on mukana merkin kierto, niin Christa suositteli ehdottomasti opettamaan siihen oman käskyn, joka tarkoittaa vain sitä. Kun monilla on tähän asti kiertokäsky tarkoittanut, että voi vapaamuotoisesti mennä kiertämään lähimmän sopivan kohteen, oli se sitten puu, siiveke tai vaikka ihminen, niin merkin kierrossa se ei enää toimi. Siinä koiran pitää tietää, että se menee suorittamaan nimenomaan merkkiä.

Kaukokäskyistä ja takajalkojen liikkumattomuudesta oli myös puhetta, ja mitä moninaisimmista tavoista, joilla kekseliäät harrastajat sitä treenaavat. Joku oli kuulemma päässyt hyvään tulokseen laittamalla koiran takajalkojen alle crocsit! Kaukokäskyissä myös pitäisi opettaa eri asennonvaihtoihin eri käskyt, ei käyttää kaikissa vain peruskäskyjä istu-maahan-seiso, kuten itse aina olen tehnyt...No, Kipin kaukokäskyt ovat niin alkeissa vielä, että hyvin ehdin näitä käskyjäkin miettiä.

Lauantaina olimme Kipin kanssa kisaturisteina Vantaalla PK-SM-kisoissa. Pakkohan se oli mennä, kun kisat noin lähellä olivat! En meinannut kyllä ollenkaan selvitä sinne kisakatsomoon tai koko kisa-alueelle asti, kun matkalla parkkipaikalta sinne jäin aina vaan suustani kiinni tuttujen kanssa... Sama kyllä jatkui sitten vielä kisa-alueellakin. Tuolla pk-maailmassa näköjään törmää vanhoihin tuttuihin paljon enemmän kuin muissa lajeissa.

Anskilla oli mukana 11-viikkoinen Armi, joka Kipinkin mielestä oli kiva. Ai ai, pentukuumehan tässä meinaa iskeä...

Seurasin erityisesti jälkikoirien tottiksia. Miten se este näyttikin niin korkealta, ihan kuin olisi kasvanut kokoa sitten omien kisa-aikojeni... Noin sitä voi käydä, kun ei ole muutamaan vuoteen kisannut, ja kun nykyiset koirat eivät metristä hyppää, ja itsekin on oppinut sitä metrin hyppyä hieman kriittisesti tarkastelemaan.

Tarkastelin erityisellä mielenkiinnolla nytkin koirien hyppytyyliä. Oli niin hyvää kuin huonoakin tekniikkaa, eikä se aina ole koirasta tai sen koosta kiinni. Mielenkiinnolla odotin, miten pitkäselkäinen ja matalajalkainen vesikoira esteen selvittäisi, mutta ihan hyvinhän se meni. Bortsuilla näkyi sekä hyviä hyppyjä että kolautuksia esteeseen ja muuta pientä puutetta tekniikassa.

Kipi pääsi kisaturistina kuulemaan paukkuja tiheästi, koska siinä oli vierekkäin kolme kenttää, joilla ammuttiin. Alkuun se käänsi vähän päätä paukuille, mutta lopussa ei enää viitsinyt. Pelännyt se ei ole paukkuja koskaan, nytkään ei häntä laskenut tai muuta reaktiota tullut kuin tuo pään kääntely. Tuollaisena jos pysyisi, niin tyytyväinen olisin. Paukkujen sietoa haluan pitää yllä, vaikkei Kipi todennäköisesti koskaan pk-kokeisiin pääsekään. Mutta saatamme siirtyä harrastamaan jotain muuta lajia, jossa myös ammutaan. Arjessakin joskus paukkuihin törmätään, joten positivista mielleyhtymää niihin on hyvä pitää yllä. Pitkästä aikaa viime viikolla muistinkin ampua koirille ruoka-aikana, eikä silloin todellakaan edes pää kääntynyt pois ruokakupista.

Sunnuntaina tokoilimme omalla pihalla. Kokeilimme Kipin kanssa Christan oppeja käytännössä, teimme läpi ALO-luokan liikkeet ja otimme vähän muutakin. Ei ollut Kipi ihan parhaassa vireessään, mutta jaksoi kuitenkin hyvin. Liikkeestä maahanmenoa se ei yhtäkkiä osannut ollenkaan. Autoin koiraa ja otimme sitten uuden yrityksen, mutta ei mennyt vieläkään oma-aloitteisesti maahan, eikä kolmannella tai neljännelläkään kerralla... Mietin jo, että onko sen jotenkin hankala mennä maahan, mutta maahanmenon oikein tehtynä ei pitäisi hankala sen selälle olla, ja arjessakin Kipi tekee paljon nopeita maahanmenoja omaehtoisesti. Niinpä sitten ilmoitin sille erittäin painokkaasti, että nyt ei ole vaihtoehtoja, sinne maahan on vaan mentävä ihan ilman mamman apuja. Piste.

Kun asia oli selvin kääntein ilmoitettu, niin Kipi alkoi tehdä nopeita maahanmenoja. Siltä pitää oikeasti osata vaatia, jos se ei tee jotain, minkä varmasti osaa, tai jos se tekee puolivillaisesti. Se osaa olla pänkki ja vedättää minua. Joskus se testaa ulkoa sisälle tullessakin, onko pakko tulla ekasta käskystä. Joskus muinoin käsitin sen pitävän omaa peliään sisälle tulon suhteen, kun se toisinaan tuli vasta useamman käskyn jälkeen. Hajamielisesti vain ajattelin, että ehkä se ei aina kuullut ensimmäistä käskyä, kun oli kauempana. Sitten heräsin omaan tyhmyyteeni ja otin tavaksi hakea sen sisälle vaikka niskasta raahaten (niin kukkahattu kuin enimmäkseen olenkin!), ellei heti ensimmäinen käsky tehoa. Vielä se joskus harvakseltaan testaa, että täytyykö ensimmäistä käskyä sittenkään totella. Yleensä riittää muistutukseksi, että otan pari askelta sitä kohti.

Epäilen kyllä, että tokossa olen tehnyt liikaa myönnytyksiä tuolle ovelalle pienelle koiralle! Olen varmaan ajatellut, että se ei vielä osaa, sillä on huono päivä tms. sellaisissakin tilanteissa, kun kyse on ollut ihan muusta. Terveys toki tuleekin huomioida, ei Kipiltä voi esimerkiksi odottaa samanlaista takapään käyttöä kuin terveeltä koiralta, mutta ei pitäisi tehdä liikaa myönnytyksiä kaikessa muussakin.

Tiistaina aloitimme Vinskin kanssa ihan uuden lajin! Monista eri lajeista oli vepe alkanut tuntua sellaiselta, joka olisi paitsi kiva laji, niin myös Vinskille sopiva. En kyllä olisi uskonut, että pääsemme heti treeneihin mukaan, kun ryhdyin asiasta tiedusteluja tekemään! Nimim. toko- ja jälkijonossa kohta kaksi vuotta...

Niin vain pääsimme mukaan heti, koska yksi vapaa treenipaikka sattui olemaan. Olikin mahtavaa päästä aloittamaan tämä märkä laji otollisissa olosuhteissa hellesäässä. Vinskin osalta aloitimme treenin siten, että appari jäi pitämään sitä kiinni rannalle minun mennessäni soutajan kanssa veneeseen. Kutsuin Vinskiä uimaan veneelle ja palkkasin sen namilla, kun se tuli. Sitten heitin sille patukan kauemmas veneestä ja käskytin rantaan apparin kutsuessa samalla. Se olikin vaikeampaa ja menimme veneellä perässä, lähempänä rantaa Vinski sitten uikin edeltä rantaan hakemaan apparilta naminsa.

Sitten Vinski pääsi veneajelulle, koska ei ole ikinä ennen veneessä ollut. Hyvin se suostui veneeseen menemään ja istui siellä tyynenä, sitten rupesi tosin katselemaan ympärilleen sen näköisenä, että hetkinen, tuolla on vettä joka puolella, mitä varten me täällä kökötetään...Sitten heitinkin sille patukan veneestä ja se hyppäsi epäröimättä perään. Samalla appari taas alkoi kutsua sitä rantaan. Ei se heti lähtenyt ja sorruin lisäkäskyihin, mutta kun maltoin itse olla hiljaa ja hissuksiin vaan odotella, niin sinne lähti.

Toisella kierroksella Vinski harjoitteli veneestä hyppyä ja rantaan uimista minun luokseni. Ensin aika läheltä, sitten 25 metristä. Se meni hyvin vieraiden ihmisten kanssa veneeseen, hyppäsi heti käskystäni ja ui hyvin rantaan. Ravisteli turkkinsa ja kysyi, että  vieläkö saa mennä uimaan?

Tiesin, että Vinskillä on valmiudet vepeen, koska se on todellinen vesimies, osaa pitää esineitä suussa jne. Mutta kuvittelin kyllä, että sen varovainen luonne hidastaa kovasti alkuun pääsyä. Arvelin, että se saattaa vierastaa venettä ja siitä hyppäämistä, eikä noudata mitään ohjauskäskyjä. Toki kaikenlaisia ongelmia vielä saattaa tullakin, koska tämä oli vasta alku ja teimme helppoja juttuja. Silti olin positiivisesti yllättynyt. Ehkä vepe tosiaankin on Vinskin laji?

Treeniryhmässä oli mukana eläinfyssari, jolta sitten kysyin, onko vepeliikkeissä jotain sellaista, mikä voi olla Kipille spondyloosin takia haitaksi. Kivahan se olisi myös Kipin kanssa vepeillä. Veneestä hyppääminen kuulemma on riskialtis liike, vaativa jo sinänsä, mutta lisäksi siinä voi sattua liukastumisia, joissa on loukkaantumisriski. Ei siis tule Kipistä vepekoiraa :( Toki joskus voisi kokeilla muita vepeliikkeitä ja hyppäämisen sitten vain unohtaa.

Näytin taas Kipin röntgenkuvaakin ja kysyin erästä minua askarruttavaa asiaa. Kun Mari totesi, että kuvassa on sen isokokoisen, nikamavälin alapuolelle muodostuneen spondyloosisillan lisäksi kasvamassa piikki samaan nikamaväliin ylöspäin. Eläinlääkärit eivät ole siitä mitään maininneet, mutta omaan silmään se näkyy selkeästi ja huomasi sen fyssarikin. Taas on alkamassa mahdollisesti pitkä kipuilukausi piikin kasvaessa :(

Fyssari mietti, josko Kipin selän voisi leikata. Samaa sanoi Aistin eläinlääkäri. Muuten olen kyllä ymmärtänyt, ettei spondyloosi yleensä ole mikään leikattava vika. Kyselin, mitä kaikkea voisi huollon suhteen vielä tehdä. Laseria tai akupunktiota suositteli fyssari kokeilemaan. Ja toki fyssarikäyntiäkin voi joskus kokeilla ja tarkkailla, minkä hoitomuodon jälkeen Kipi on parhaassa kunnossa.

Laseria Kipi on joskus saanutkin Marilla käydessään. Akupunktion osalta masentaa hinta, kun jo yksi käynti on melko hintava ja aluksi tarvitaan usein monta käyntiä tiheästi. Eikä vakuutus korvaa, kuten ei korvaisi mahdollista leikkaustakaan. Kipi kun tuli minulle yli nelikuisena ja vakuutus korvaa tällaiset viat vain, jos vakuutus on otettu alle nelikuiselle. Pitääkin olla näin moninkertaisesti huono tuuri! Tätä juuri pelkäsin, kun päätin Kipille vakuutuksen ottaa, nykyisten kammottavan suurien eläinlääkärilaskujen varalle. Samat maksut vakuutusyhtiö minulta ottaa kuin muiltakin, vaikka vakuutusturva on huonompi...Ja spondyloosi kuitenkin luetaan vakuutusyhtiössä  perinnölliseksi tai synnynnäiseksi viaksi, jota ei tässä tapauksessa korvata, ei siinä auta edes eläinlääkäreiden todistelut, että on trauman aiheuttama.

Kipulääkitystä mahdollisesti kokeilen Kipille lähiaikoina, vaikka se arjessa edelleenkin on iloinen, vauhdikas ja elastinen koira, jota on vaikea kipukoirana pitää. Sitäkin olen joskus pohtinut, että pitäisikö sen osalta jättää harrastaminen kokonaan, ettei esimerkiksi tule tietämättään joskus treenanneeksi sillä, kun se on kunnolla kipeä. Olen tullut siihen tulokseen, että Kipi kuitenkin itse kaipaa ja tarvitsee muutakin tekemistä kuin pelkkää lenkkeilyä, joten harrastamista ei jätetä. Toki sitten huomioidaan terveys ja pidetään treenit kevyempinä ja mietitympinä huonompina kausina. Tokon rinnalle olen miettinyt jotain lajia, missä pääsee jäljestämään metsässä, muttei tarvitse hypätä korkeita hyppyjä. Mejä tai pejä siis.

Fyssari oli muuten aika kauhuissaan siitä, miten joku on voinut olla sitä mieltä, että Kipi voisi tilanteen muuten salliessa hypätä jopa pk-esteitä. Niin eri lailla katsovat eri ihmiset asioita.

Vaikka vepetreeneissä tuli näitä masentaviakin asioita käsiteltyä, niin itse vepe kyllä tosiaan vaikutti hauskalta lajilta!