Jessi

FIN MVA JK3 Pikkupaimenen Lamb-A-Da "Jessi"
Bordercollie narttu 11.8.1992-1.12.2006
Lonkat A1-A1, silmät terveet pentuna ja aikuisena
Luonnetesti +198 pistettä
Agility maksi 3, toko avo, jälki 3 ja haku 1

Ihan ensimmäinen bordercollieni. Haaveilin rodusta jo niihin aikoihin, kun ensimmäinen koira oli mietinnässä, sillä minua kiehtoi tämä työkäyttöön jalostettu rotu. Yhtään bordercollieta en livenä ollut tavannut. Siihen aikaan rotua ei paljonkaan Suomessa ollut, muuten kuin lammastilojen paimenina ja useimmiten Kennelliiton rekisterin ulkopuolella, ja rodusta myös liikkui käsitys, ettei sitä voi hankkia kuin tilakäyttöön. Eipä siinä mitään, maallemuutosta haaveilin myös ;) Pikkuhiljaa kuitenkin Kennelliiton rekisteröimiä bortsuja alkoi maahan ilmaantua ja päätin ottaa selvää, saisiko tavallinen, maatilalla asumaton pulliainen sellaisen hankittua. Ja niin siinä kävi, että elämääni astui ihana mustavalkoinen koira.

Jessi oli alusta asti vilkas, rohkea, tasapainoinen, erittäin hyväntahtoinen ja pettämättömän hyväntuulinen koira. Sillä oli hyvä itseluottamus. Tuntui, ettei sitä olisi tarvinnut sosiaalistaa ollenkaan, se oli kaikkialla kuin kotonaan. Se oli koko ikänsä myös täysin äänivarma. Lähdin harrastamaan sillä samoja lajeja kuin Netankin kanssa, eli viestiä, jälkeä ja agilityä. Viesti jäi aika pian pois lajivalikoimasta, koska apuohjaajan saatavuudessa oli ongelmia, eikä Jessi myöskään yhtä helposti juossut kenelle vain kuin Netta. Myöhemmin päädyimme kokeilemaan myös tokoa ja hakua. Kaikessa Jessi oli motivoitunut ja loputtoman työintoinen, se jaksoi ja jaksoi.

Minulla kuitenkin oli Jessin kanssa hieman vaikeuksia alussa, erityisesti agilityssä. Olin tottunut rinnallani juoksevaan, virheitä avokätisesti anteeksi antavaan sakemanniin. Jessi ei antanut anteeksi mitään. Ja hyvänen aika, se oli valoa nopeammin joka paikassa! Käskyni olivat auttamattoman myöhässä, ja Jessi turhautui, kun en ajoissa kertonut sille minne halusin sen menevän ja ampui joskus kisoissakin kiinni lahkeeseeni. Mutta pikkuhiljaa opin antamaan käskyt ajoissa ja ohjaamaan Jessiä muutenkin eri tavalla kuin Nettaa. Lahkeessa roikkuminen jäi pois ja nousimme kolmosluokkaan. Tiedostin kyllä, että olin itse tässä lajissa melkoisen lahjaton. Siksi onkin aika ällistyttävää, että kävimme jopa yhdet SM-kisat tässä huonoimmassa lajissani ja tuloskin oli ihan hyvä, Jessin ollessa paras bordercollie sinä vuonna. Siihen aikaan meno ei ollut niin mustavalkoista kuin nykyään, eikä lajikaan vielä yhtä pitkälle kehittynyt! Jessi saavutti myös piirinmestaruuspronssia, yhden nollavoiton kolmosluokassa ja joukkuemenestystä. Kisoissa kävimme harvakseltaan ja pidimme pitkiä kisataukoja, mutta kymmenvuotissynttäreiden jälkeen Jessi kävi vielä yhden startin, koska oli niin hyvässä kunnossa ja nautti kisaamisesta.

Jessi oli taitava jälkikoira. Ja myöhemmin taitava haukkuva hakukoira, maastot olivat sen ehdoton bravuuri. Tottis ailahteli koetilanteissa ja oli harvemmin koiran taitojen mukaista. Minulle oli kerrottu, että bordercolliet ovat herkkiä ja voivat mennä helposti lukkoon koulutustilanteissa. Tarkkailin mahdollisia merkkejä tästä, mutta en niitä reilun 14 vuoden aikana ehtinyt havaita ;) Näin kyllä Jessistä heti pentuna, että se on reipas ja rohkea, mutta kuitenkin koulutin sen vähän turhan varovasti ja kuulostellen. Koulutusvirheeni kostautuivat etenkin PK-tottiksessa ja tokossa, joissa Jessi saattoi koetilanteissa heittäytyä hieman viihteen puolelle. Ei sen suhde työntekoon muutenkaan ollut sillä tavalla totinen kuin monella etenkin työlinjaisella, tai tottistelu yhtä intensiivistä. ALO-tokosta se kerran sai lähes täydet pisteet (ja voitti samalla SM-kisoissa luokkansa) ja muutenkin joskus ihan kelpo pisteitä, mutta myös niitä huonompia. PK-kokeissa joskus keskeytin suorituksen tottiksen jälkeen, mutta silloin kun maastoon mentiin, niin maastotulos oli useimmiten hyvä. Jessi oli maastossa hyvin luotettava, osaava ja pitkäjänteinen. Jessi oli ensimmäinen bordercollie, joka saavutti JK3-koulutustunnuksen.

Jessi pääsi kokeilemaan paimennustakin nuorena ja sain kirjallisen lausunnon sen ominaisuuksista. Vakaa luonne, kestää koulutusta, luki lisähuomautuksissa. Paimennusvaistoja sillä oli. Käytin Jessin luonnetestissä alle kaksivuotiaana, koska se oli siihen aikaan mahdollista. Testitulos oli koiran näköinen ja kaikki ominaisuudet plussalla. Jopa puolustushalua Jessi osoitti, se asettui vakaasti mutta vailla mitään aggressiota minun ja hyökkääjän väliin, valmiina toimimaan, jos tilanne niin vaatisi. Ja suhtautui heti ystävällisesti, kun hyökkäys lopetettiin. Muutenkin se oli testissä oma ylitsevuotavan ystävällinen itsensä, eli erittäin hyväntahtoinen, luoksepäästävä ja avoin, mistä silloin sai tuloksen +2. +3 tuli niille, joilta puuttui hyväntahtoisuuden edestä määre erittäin :D Niin hauska muisto kuin tuo testi onkin, niin sen jälkeen olen testauttanut koiristani vain yhden, koska testi ei kerro paljonkaan siitä, mitä itse haluan koirasta tietää (eli millainen se on arjessa ja miten se tekee töitä), on hyvin ympäripyöreä arvio koirasta, ja tulkinnoissakin olen törmännyt kummallisuuksiin. Korkeiden pisteiden koira ei myöskään automaattisesti ole hyvä harrastuskoira. Ja samat pisteet joltain osa-alueelta saaneet koirat voivat tämän ominaisuuden suhteen kuitenkin olla hyvinkin erilaisia.

Minulle on aina ollut PK-koulutetuista koiristani ihan oikeaa käytännön hyötyäkin. Ne ovat etsineet ja löytäneet monia maastoon kadottamiani tavaroita. Jessi myös jäljesti kerran leirillä maastoon eksyneen jäljentekijän. Kerran lenkillä huomasin, että sekä kodin- että autonavaimeni olivat tipahtaneet taskusta. En tiennyt minne, ja olimme kulkeneet pehmeässä umpihangessa, eli avaimet olivat jossain syvällä lumen alla. Eikä niissä ollut edes mitään avaimenperää, joten epäilin, ettei pelkistä avaimista tulisi lumen alta tarpeeksi hajua ja että joka tapauksessa etsittävä alue oli tehtävän luonteeseen nähden liian laaja. Laitoin kuitenkin koirat etsimään eikä siinä kauan nokka tuhissut, kun Jessi jo kaivoi avaimet ylös hangesta ja pelasti minut pulasta.

Yksi Jessin valloittavista piirteistä oli sen rakkaus pentuja kohtaan. Se suhtautui äidillisen huolehtivasti vieraisiinkin pentuihin. Omia se hoivasi antaumuksella ja jatkoi kotiin jääneiden imettämistä vielä luovutusiän jälkeenkin. Sen tytär Nasta vierotti pentunsa varhain, mutta Jessi hoivasi lapsenlapsiaan yhtä antaumuksella kuin omiakin pentujaan. Kun Jippo tuli laumaan, eivät muut koirat heti leikkineet sen kanssa, mutta kymmenvuotias Jessi leikki. Jessi oli myös lempeä muita eläimiä kohtaan.

Jessi pääsi myös nuorena esiintymään tv-mainokseen, oikeaan luonnerooliin, jossa se sai myös haukkua ja ulvoa. Se kun oli aina kovin juttelevainen koira, jonka erityispiirteisiin kuului omanlaisella ulvomisella keskustelu ihmisten kanssa. Tämän piirteen se periytti myös tyttärelleen Nastalle.

Terveys: Jessi oli pitkään hyvin terve koira, mutta vanhemmiten sekin kohtasi terveysongelmia. Yhdeksänvuotiaana sillä oli paha maksatulehdus, sen ALAT-arvo oli niin korkea, ettei sitä saatu mitattua, tiedetään vain, että se oli yli 1000. Se kuitenkin toipui antibioottikuurilla ja levolla ja maksa-arvot palautuivat normaaleiksi. Ruokavalio pidettiin maksaystävällisenä lopun ikää.

11-vuotiaana Jessi sairastui märkäkohtuun ja leikattiin. Leikkaus ja toipuminen sujuivat hyvin. Jessin luonnetta kuvaa hyvin se, että hoitajan viedessä sitä leikkausvalmisteluihin se sairaanakin lähti mukaan häntä heiluen.

Kaksi tulehtunutta hammasta Jessiltä myös vanhana poistettiin. Päälle 14-vuotiaana se alkoi saada epileptisiä kohtauksia ja lopulta kohtaussarjan, josta jäi päälle neurologisia oireita. Neurologin diagnoosi oli todennäköinen kasvain oikeassa aivopuoliskossa ja Jessin oli aika päästä pois.


Minulle sattui ensimmäiseksi bordercollieksi ihastuttava, tasapainoinen ja persoonallinen koira ja sille tielle sitten jäin.

Jessi poikansa Jasonin ja tyttärensä Nastan kanssa