tiistai 19. toukokuuta 2015

Voihan vire ja uintikauden korkkaus

Ollaan puuhailtu meidän normijuttuja, eli ollaan käyty lenkillä, jäljellä ja tottistelemassa. Toissa viikonloppuna oltiin molempina päivinä Luukissa lenkkeilemässä ja tottistelemassa Pirjon ja Repen kanssa. Kipi teki tottista lauantaina hirmu kivassa vireessä. Juteltiin Pirjon kanssa, että se on jännä koira, kun se on niin rauhallinen ennen liikkeitä, näyttää usein suorastaan välinpitämättömältä, ja sitten se kuitenkin ryhdistäytyy kun liike alkaa ja lähtee innolla mukaan.

No, sunnuntaina vire sitten lässähti kesken tottiksen. Mietin, oliko syynä kenties liian pitkä seurauttaminen ilman palkkaa vai se, että vahingossa tallasin Kipin varpaille palkatessani sitä. Kipi ei arjessa ole ohjaajapehmeä koira, mutta töissä ollessaan kyllä joskus saattaa pahastua jostain. Otettiin loppuun eteenmeno pallolle ja vauhtiluoksetulo, niin saatiin vire taas nousemaan.

Sunnuntaina Kipille myös ammuttiin tottiksen aikana kaksi laukausta. Ensimmäisen tullessa se reagoi kääntämällä hieman päätään, toiseen ei reagoinut ollenkaan. Viikolla ammuin kerran pihalla Kipille ja Vinskille, eivät piitanneet yhtään.


Vinski sai tehdä tottista Repen parina. Se teki pitkät paikkamakuut molempina päivinä Repen tehdessä liikkeitä, ja samalla myös ammuin. No eipä Vinski koskaan ole laukauksiin reagoinut, eikä se niin tehnyt nytkään. Liikkeet siltä sujuivat myös ihan kivasti.

Viime perjantaina Vinski sai lenkin päätteeksi vähän tokoilla Salmessa. Oli hirmu jähmeä, kun otettiin liikkeitä, joihin on viime aikoina erityisesti yritetty tehdä asennetta. Nyt kun otettiin kisamaisesti, niin se ilmeisesti meni hämilleen, kun tuttuja apuja ei tullut. Vaikkei niitä aina ennenkään ole tullut. Mutta kun viime aikoina on, niin Vinski taisi kuitenkin pelätä, että se teki nyt jotain väärin, kun ei taas tullutkaan. Huoh. Vinski on vähän eri maata, ei sen kohdalla ole niin yksinkertaista tehdä motivointitreenejäkään. Pitää olla tarkka, ettei sen turvallinen maailmankuva horju.

Lauantaina pääsivät taas Kipi ja Vinski lenkille Luukkiin Repen kanssa. Käveltiin tuollaiset yhdeksän kilometriä, vaikkei lenkille lähtiessä erikseen päätetty mitään pitkää lenkkiä tehdä.

Pirjo otti nämä kuvat lenkin varrelta. Koirista yksi poseerasi hienosti, ja sitten olivat ne kaksi vähän pöntömpää tapausta...



Lenkin varrella oli lampia, myös koirien virallinen uittopaikka. Olin vähän sitä mieltä, etten päästä koiria vielä uimaan, koska vesi on melko vilpoista vielä. Mutta kun lenkkipolku sivusi lampea ja sen kohdalle hetkeksi seisahduimme, niin seuraava havaintoni Kipistä oli tällainen:


Kun Kipi kerran tempauksensa jälkeen oli jo märkä, niin päätin uittaa koirat ihan kunnolla. Ne ehtivät mukavasti kuivua loppulenkin aikana, joten ei onneksi tarvinnut missään aloillaan märkänä kyhjöttää.




Lenkin jälkeen ihan pienesti tottisteltiin parkkiksella. Pojat saivat lähinnä ottaa pienet pätkät seuraamista ja vauhtiluoksetulot. Kaiken uhallakin otin myös Vinskillä vauhtiluoksetulon, vaikka se sitten saattaakin taas jatkossa ihmetellä, miksen jätä sitä juosten ja palkkaa sitä lennosta, eikä taas tee mitään...Mutta on niin kiva nähdä, että sekin osaa tällä tavalla motivoituna tulla ihan täysiä.

Eilen piti olla ohjatut tottistreenit, mutta ne peruttiin, koska olisin ollut ainoa osallistuja. Pahus, oli jo treenisuunnitelmakin valmiina, ja treeni olisi tullut tosi tärkeään paikkaan. Ja kun treenin toisena aiheena oli henkilöryhmä, niin eipä sitä yksinkään treenata voi...Kuten ei myöskään toista teemaamme, johon olisin tarvinnut ulkopuolista näkemystä. Tää on niin tätä. Treenikausi on lyhyt, ja treenejä on tällä kaudella peruuntunut jo muutamat. Ei sinänsä mitään uutta auringon alla. Tällä hetkellä kuulun kahteen eri seuraan, mutta toisesta en ole saanut ensimmäistäkään ryhmäpaikkaa ja toisesta tämän yhden, joka ei takaa montaa treeniä vuositasolla. Eipä tämä tämmöinen oikein mihinkään riitä. Ei tällä tavalla häävisti pääse kehittymään. Pitäisiköhän liittyä puoleentusinaan uuteen seuraan, jos sitten pääsisi treenaamaan muutaman kerran enemmän per vuosi...Jotenkin vaan nurinkurista, että kun treenipaikat ovat kortilla, niin sitten niihin treeneihin ei kuitenkaan välillä ole tulijoita.

Pidettiin sitten eilen lähinnä vapaapäivä, mutta tänään tottisteltiin omatoimisesti seuran kentällä. Snoopy treenasi lyhyesti, Vinski vähän pidempään ja Kipi kaikkein pisimpään. Kipi sai tehdä läpi melkein kaikki pk-liikkeet, tai joistain tosin vain liikkeiden osia. Hyvin kantoi nyt vire läpi treenin, ja kivat treenit oli muillakin. On se jännä juttu tuo vire, toisilla sitä on aina, toisilla se vaihtelee, toisilta se puuttuu ja toisilla sitä on liikaakin.

Loppuun vielä kuvia toissaviikkoiselta lenkiltä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti