Koira joka tuli jouluksi kotiin

Ajattelin perustaa koirille ihan uuden blogin, kun entinen on salasanan takana, enkä nyt ainakaan heti viitsinyt siivota sieltä kaikkia ei-niin-koira-aiheisia-kirjoituksia.

Meidän koiralaumassa on vietetty hiljaiseloa, kun Jippo ja Snoopy ovat eläkeläisiä ja Vinskinkin kohdalla luovuin tavoitteellisesta treenaamisesta, koska tokon ylemmät luokat nyt vaan eivät ole sen juttu. Muutakaan sillä ei oikein selän takia voi harrastaa. PK-esteet arveluttavat, agility on ehdottomasti pois suljettua. En vanno, etteikö me koskaan enää kisattaisi missään lajissa, mutta tällä hetkellä ajatus tuntuu aika kaukaiselta.

Ollaan me harvakseltaan jäljestetty, kotipihatokoiltu ja esineitä etsitty. Vinski on taitava maastossa ja kotipihalla se myös tokoilee vietikkäämmin kuin muualla. Mutta tavoitteiden totaalinen puuttuminen on syönyt omaa treenimotivaatiota. Tavoitteen ei tarvitse olla korkealla eikä ole niin kauheaa, vaikkei se edes toteutuisi, kunhan se on jotain mitä realistisesti voi kuitenkin tavoitella. Sen olen silti huomannut, että on olemassa elämää ilman tavoitteellista treenaamistakin. Mutta outoa on ollut se, kun elämästä ovat kadonneet treeneissä käynnit ja treenikaverit ja ylipäänsä se suunnitelmallinen treenaaminen.

Lokakuun loppupuolella lauman kissavahvuudesta poistui Milla, korkeassa 18,5 vuoden iässä. Nellan ei silti tarvitse ihan yksin olla, koska serkun kissa Osku näyttää jääneen pysyvämmin muonavahvuuteen.

Uutta koiranpentua olen välillä miettinyt, mutta juuri nyt en ollut sitä ottamassa. Vaan kuinkas sitten kävikään. Sain vinkin kotia etsivästä nelikuisesta pennusta. Uteliaisuudesta otin pennusta selvää netin kautta ja totesin, että kiva on. Mutta enhän minä sitä nyt voisi ottaa.

Pentu kuitenkin jäi monestakin syystä mieleen pyörimään, ei vähiten siksi, että näin siinä aiempien koirieni Jessin ja Nastan ilmettä. Sukutaulussa tulikin vastaan Nastan isä neljännessä polvessa ja Jessin emä ja isoisä kuudennessa. Oli siellä myös yhteinen sukulainen Vinskin kanssa neljännessä polvessa, joten pentu oli sukua myös kaikille nykyisille koirilleni. Snoopyhan on Nastan poika ja Jessin tyttärenpoika, Jippo puolestaan on vähän kaukaisempaa sukua Nastan isälle. Pentu alkoi tuntua luonnolliselta jatkumolta meidän laumaan. Sopivasti sen sukutaulussa oli myös paljon paimentaustaisia koiria, jotka eivät olleet sukua muille koirilleni, ettei turhaan tarvitsisi vertailla sitä niihin. Pennun luonne oli kuvauksen perusteella mukava. Ja vaikken pidä väriä mitenkään oleellisena asiana koirassa, niin silti olin pitkään toivonut, että joskus minulla olisi ruskea bordercollie.

Pitihän pentua päästä katsomaan. Sipoossa vastassa oli iloinen, avoin ja reipas pentu, joka oli hyvin järkevä myös lauman aikuisten koirien kanssa. Ei asiaa tarvinnut kauan miettiä. Eilen pentu muutti meille. Sitä on nyt vielä kutsuttu Kirpuksi kuten aiemminkin, mutta mahdollinen nimenvaihdos on mietinnässä.

Kirppu asettui taloksi luontevasti ja meno on ollut aika railakasta, ei sen virallinen nimi turhaan ole Taifuuni ;D Lauma otti sen hyvin vastaan. Vinski kuitenkin oli alussa myös hieman hämillään uudesta tulokkaasta, mutta tänään se jo antautui pihalla leikkimään pennun kanssa. Vinskille nimenomaan olen toivonutkin leikkikaveria, koska Jippo painii sen kanssa enää hyvin harvoin, eikä Snoopykaan sen kanssa leiki.

Tänään kävimme Nummelassa tutkimassa isoa maailmaa, josta pennulla ei taida paljon aiempaa kokemusta olla. Ihmisiä kohtaan pentu on hyvin avoin, eikä se ympäristöäkään arastele. Vain Prisman parkkipaikalla vastaan tulevat rämisevät kärryt saivat sen vähän epäröimään ja laskemaan hännän alas. Käytiin moikkaamassa siskon perhettäkin ja pentu seurusteli onnessaan lasten kanssa.

Kotona Kirpun meno on välillä ihan hengästyttävää. Se ehtii joka paikkaan ja myös pääsee joka paikkaan, kuten vaikka keittiön pöydälle. Tiskipöydälle se ei vielä ole noussut, mutta tiputti tiskipöydän reunalta lattialle teräsastian, joka piti kauhean kolinan. Ei pentu siitä ollut moksiskaan.

Kirppu on hyvin leikkisä ja leluja rakastava tyyppi. Saalisleikkiä ihmisen kanssa olemme alkaneet opetella ja tänään saatiin kivaa leikkiä aikaiseksi. Välillä pentu huvittelee itsekseen leikkimällä yhtä aikaa kahdella pallolla tai kahdella Ikea-rotalla, se on kyllä viihdyttävää katsottavaa! On kiva päästä touhuamaan pennun kanssa, aika sitten näyttää sen, mihin pentu isompana parhaiten sopii. Kasvattajan luona se ehti jo syttyä lampaille ja lehmille, joten ties vaikka löytäisimme itsemme joskus paimenhommista.