Jälkeä, tokoa ja yksärikin

Aina välillä kannattaa kriiseillä, niin voi sitten taas siirtyä kriisien väliseen aikaan ;D Pienen synkistelyn jälkeen maailma näytti taas vähän valoisammalta, myös konkreettisesti, kun viikonlopuksi saatiin pikkuisen lunta. Kylläpä koirat riemastuivat. Viikonloppuna ulkoilimme paljon ja koirat saivat vähän tehdä temppuja, Kipi lisäksi vähän tokoili ja Vinski jumppasi tikapuilla. Päätin myös, että nyt alkaa joulun odotus ja pimeyden torjunta tässä huushollissa, ja vaihdoin keittiöön jouluverhot ja joululiinan ja laitoin ikkkunalaudalle kynttelikön ja toiseen ikkunaan tähden valaisemaan hämärää kämppää, sekä lyhdyn ulos ovenpieleen.

Harvakseltaan mutta aina välillä kuitenkin olemme viime aikoina treenanneet. Jäljestämässäkin ollaan kahdesti oltu. Kerran oltiin kotimetsässä, ja kaikki koirat olivat jäljellä päteviä ja nostivat kaikki kepit.
Viime viikolla kävimme pitkästä aikaa Vihtijärvellä, ja tein vähän pidemmät jäljet, kun siellä tuota lääniä riittää. Jälkien vanhetessa teimme metsälenkin, ja pojat kyllä nauttivat aivan älyttömästi tuossa metsässä juoksemisesta. Jäljet olivat reilun parin tunnin ikäisiä ajettaessa, sää oli tihkusateinen ja tyyni, ihanteellinen jäljestyssää siis. Kipillä oli kuusi keppiä ja kaikkein pisin jälki, pari kulmaa oli vähän tavallista terävämpiä. Kipi selvitti jäljen ihan suvereenisti ja hyvällä motivaatiolla, kaikki kepit nousivat ja kulmat se meni kuin juna, janakin meni nyt ihan nappiin.

Snoopy oli kiihkeä ja motivoitunut ja nosti kepit. Vinski oli ainoa, jolta jäi yksi keppi neljästä nostamatta. Mutta muuten hieno jälki siltäkin. Olipas kiva reissu se. Jälki on niin mieluinen ja luontainen laji näille. Ja minullekin. Ensimmäistä koiraa ottaessani en tiennyt mistään lajeista yhtään mitään, ja aika vähillä neuvoilla sitten ryhdyin jälkeä pikkuhiljaa harrastamaan. Mutta jäljellä osasin toimia luontaisesti oikein, mitä taas sitten ei voi sanoa muista lajeista.

Olenkin melko perinpohjin harkinnut muita jälkilajeja meille nyt, kun näistä nuorimmista ei pk-jälkikoiria tule ja Snoopyn ura on jo ohi. Kyllä ne kiinnostaisivat, mutta käytännön syistä en ehkä niihin rupea. Pelastusjälki olisi vaihtoehdoista se toinen, mutta mielestäni sitä ei noin vain mennä harrastamaan ajatuksella mutku-mä-haluun-päästä-kokeisiin-edes-jossain-lajissa-joka-muistuttaa-pk-jälkeä. Lajiin pitää sitoutua sillä mielellä, että on joko koiran kanssa tai ilman myös käytettävissä oikeisiin tehtäviin. Mielellään näin tekisinkin ja arvostan lajia paljon, mutta käytännön syyt rajoittavat sellaista sitoutumista. Enkä tiedä, kannattaako selkävikaisia koiria lajiin kouluttaa.

Mejässä on myös omat rajoitteensa. Olen kuullut, että kisoihin on hyvin vaikea päästä. Kisapaikoilla myös asutaan viikonloppu, mikä on rajoittavaa tällaisen lauman yksinhuoltajalle. Sitten pitää itse tehdä kisajälki kanssakisaajalle. Kyllä hyvinkin saisin tuollaisen metsästysjäljen muuten tehtyä, mutta kun suunnistus- ja hahmotustaidot eivät ole aina ihan justiinsa, niin se puoli aiheuttaisi pientä stressinpoikasta. Siitä jäljestä kun kuitenkin on jonkun muun kisatulos kiinni...Joten olen tuuminut, että kyllä me varmaan vaan jatkamme tätä tuttua pk-jälkeä kotipuuhastelun asteella.

Tokotreeneihin olemme nyt pari kertaa saaneet liikkuriapua, kun olemme treenanneet Minnan ja staffien kanssa, jee! Ensimmäinen näistä treeneistä meni Kipiltä aika kivasti, koska meillä oli iltaruoka mukana loppupalkkana ja Kipi oli tästä aika intona. Kapulan pito piti tietenkin tehdä liikkuroituna, kun se möllikokeessa oli niin haastava, mutta nyt Kipi ei paljon liikkurista häiriötä tässä ottanut. Tunnari tehtiin myös melko kisamaisesti liikkuroituna kolme kertaa, oman tunnarin vaihtaessa paikkaa etualalta sivulle ja sitten taakse. Kerran meinasi Kipi maistaa väärää kapulaa, mutta joka kerta toi oman. Aluksi otti vähän häiriötä liikkurista, muttei sitten enää juurikaan. Eikä edes olla treenattu tunnaria paljonkaan, eikä liikkuroituna koskaan ennen. Treeneissä oli vähän aikaa mukana myös nuori nöffi ja Kipi pääsi mukaan kolmen koiran ryhmäpaikallaoloon, joka meni hyvin.

Viime keskiviikkona sitten oltiin uudestaan treenaamassa Minnan kanssa, ja tämä treeni meni Kipiltä aika huonosti. Otimme seuraamispätkiä kisamaisesti ja palkatta, mutta homma tyssäsi lyhyeen, koska Kipi jätätti ihan sikana. Välillä se ei edes lähtenyt perusasennosta mukaan seuraamaan. Eivät nämä palkattomuustreenit ihan näin huonosti menneet heti möllitokon jälkeen. Treenasin sitten vain lyhyesti ja helposti muuta kuin seuraamista Kipin kanssa, paikkamakuuseen se myös pääsi Kodan viereen.

Snoopy ja sininen hetki

Toissaviikon perjantaina oli hallitokot, joissa oli pahin härdelli ikinä, kun viisi koiraa treenasi yhtä aikaa tilaa vieviä liikkeitä. Oli kiertonoutoa, ruutua ja tunnaria menossa samanaikaisesti, ei meinannut sekaan mahtua ja tuntui, että koko ajan sai väistää muita. Kenttä ei ole mikään iso muutenkaan. Kyseessä on hallin keskimmäinen kenttä, ja molemmilla vieruskentillä treenattiin samaan aikaan agilitya, ja meteli oli melkoinen. Kipi oli aluksi ihan hyvässä mielentilassa, eivätkä häiriöt sitä hätkäyttäneet. Vinoa hyppäämistä jouduimme vähän hinkkaamaan, kun Kipi ohitti esteen, vaikka on aiemmin tehnyt samantyyppistä treeniä hyvin. Lopuksi ajattelin ottaa pätkän vauhdikasta seuruuta ja palkata sitten hyvin, mutta Kipi alkoi jätättää. Yritin pari kertaa uudestaan, mutta Kipi jätätti yhä tai ei lähtenyt edes liikkeelle käskystä. Ensin ajattelin viedä sen vain takaisin autolle ja päättää treenin siihen, mutta kaivoin sitten kumminkin namit esiin ja teimme lyhyen seuruun namilla, että sille jäisi parempi fiilis ja pääsimme päättämään treenin onnistumiseen. Itselle jäi vähän ristiriitainen fiilis, että mitä olisi pitänyt tehdä, tuo oli pahin siihen mennessä näkemäni jähmettyminen Kipiltä. Seuraavalla viikolla sitten tuli se toinen yhtä paha.

Viime torstaina sitten olimme oikein yksärillä Riitan luona pitkästä aikaa. Sen verran otettiin kisamaista seuraamista alkuun, että Riitta pääsi näkemään jätätysongelman. Seuruu alkoi aika hyvin, mutta sitten jätätys taas alkoi ja seuraaminen lopetettiin pian sen jälkeen. Ylipäätään Riitta ei ennen ollut nähnyt Kipiä huonona treenipäivänä, joten oli hyvä, kun hänkin sitten näki, että kyllä niitä huonoja hetkiä oikeasti on. Vaikka tuo paha jätätys kyllä muutenkin on ihan uutta. Riitta on päässyt näkemään Kipin seuraamista aiemmin sellaisena, että se tekee aktiivisesti töitä minulle.

Riitta neuvoi työstämään ongelmaa siten, että kun Kipi seuraavan kerran jätättää, niin minä jatkan kävelyä hetken, pysähdyn sitten ja koiraan katsomatta sanon "oho" ja jään odottamaan, että se sieltä itse hakeutuisi perusasentoon, jolloin pääsisi palkkaamaan. Ideana se, että Kipi nimenomaan itse joutuu olemaan aktiivinen, mikä minustakin kuulosti oikein järkevältä. Minua nimenomaan oli mietityttänyt se, että jos aina itse aktiivisesti autan sitä, niin se ei opi itse aktiiviseksi.

No Kipihän sitten jätätti taas ja kun vain kävelin eteenpäin, niin se jäi niille sijoilleen ja kävi istumaan. Sanoin "oho" ja jäin odottamaan. Siinähän odotin, Riitta kertoi Kipin siellä ihan tyytyväisen näköisenä istuneen vailla aikeita tehdä mitään muuta. Lopulta hain sen itse pois, ja kokeiltiin uudestaan, ja sama juttu. Todettiin sitten, että tätä treeniä ei nyt saada tehtyä, kun on rajallinen treeniaika, kokeillaan joskus omalla ajalla.

Näytin sitten, millaista meidän seuraamistreeni on ei-kisamaisena, kun palkka on mukana kehässä, ja se sujui ilman jätätystä. Jonkun tahattoman käsiavun siinä tulin antaneeksi. Tiedostamattomiin vartaloapuihin syyllistyn säännöllisesti, minulla siis kertakaikkiaan pitäisi aina treeneissä olla joku huomauttamassa niistä. Enkä varmaan silti kokonaan oppisi niistä pois, kun olen käyttänyt niitä aina. Silloin kun olen koiria alkanut kouluttaa ei vartaloavuista puhuttu mitään, kesti varmaan todella monta vuotta ennen kuin joku ensimmäisen kerran niistä minulle huomautti. Koirankoulutus oli silloin niin erilaista. Niinpä nuo tietyt maneerit tulevat ihan selkäytimestä. Olisi ihan erilaista tulla mukaan kuvioihin uutena harrastajana nyt, kun tietotaito on aivan eri sfääreissä. Mutta toisaalta olen sitten päässyt kokemaan sen ajan, kun toko tai mitkään muutkaan lajit eivät olleet niin huippuunsa viritettyjä ja harrastaminen oli leppoisampaa.

Ruutua katsottiin myös, ja Kipi hahmotti ruudun Riitan mielestä hyvin, vauhtia olisi voinut olla enemmänkin. Saatiin myös neuvoksi treenata ruutua takaperin ketjuttamalla, koska Kipillä on taipumus lähteä steppaamaan kehuessani sitä, kun se seisoo ruudussa.

Tunnari tehtiin kisamaisena, mutta nyt Kipi maisteli läpi kaikki muut paitsi oman. Piilotettiin sitten se oma lehtikasaan ja Kipi sai etsiä sen. Sitten siirrettiin lehtikasa muiden kapuloiden viereen, oma tunnari kasan alle ja Kipi etsimään. Hyvin löysi nyt. Sitten otettiin lehdet pois ja siirrettiin oma kapula uuteen paikkaan väärien lähelle, hyvin löytyi.

Avo-hyppy tehtiin kutsuhyppynä, siinä ei ollut ongelmia. Kipi hyppäsi Riitan mielestä hyvällä tekniikalla. Lisäksi tuli juttua virittelyistä eri liikkeisiin. Minulla on joihinkin liikkeisiin virittelysanat ja joihinkin ei, mutta hyvä olisi niihin puuttuviinkin jotain kehittää. Sen Riittakin totesi, että liikkurista Kipi otti jonkun verran häiriötä.

Treenattavaa kyllä riittää niin, että hengästyttää, vaikka toisaalta olen potenut harrastusten vähenemisen tai loppumisen kriisiä. Helppoa ei aina ole, kun Kipi on samaan aikaan välillä melko herkkä ja toisaalta itsepäinen. Erityisen haasteellista on nyt karsia pois tuo jätättäminen ja työstää kisamaista ja palkatonta tekemistä. Selvästi liian vähän Kipin tarpeisiin nähden ollaan tätä aiemmin työstetty, vaikka luulin, että vähän paremmalla tolalla oltaisiin jo oltu. Mutta treenit jatkuvat nyt meidän omalla tasollamme, ja on minulla muutamia uusia ideoitakin. Meillä nyt sattuu olemaan tällaiset haasteet, ja jään mielenkiinnolla odottamaan mitä treeneissä jatkossa tapahtuu.