Hallissa ja ulkona

Perjantaina olimme hallitreeneissä. Lunta ei ollut enää rahtuakaan, tuuli oli melkoinen, vettäkin satoi ja oli tajuttoman pimeää. Perilläkin oli melko aavemaista, ei ketään paikalla. Kun hetken odottelimme, niin yksi treenaaja tuli meidän lisäksi meidän kentällemme. Toisella päätykentällä ei ollut ketään ja toisella oli muutama agilitaaja, mutta silti hiljaista kuin huopatossutehtaalla entiseen verrattuna. Oli ainakin tilaa ja rauhaa treenata.

Vinski aloitti. Otimme mm. seuraamista, noutoa ja ruutua. Ei ollut Vinskillä ongelmaa mennä ruutuun ja oli muutenkin innokas treenikoira. Kyllä sen kanssa on kiva nykyään tehdä töitä, eikä enää niin paljon harmita se, ettei enää kisoihin olla tokossa menossa. Loppupalkaksi Vinski sai iltaruokansa.

Myös Kipin loppupalkkana odotti iltaruoka autossa, mitä en sille erikseen mainostanut, mutta kyllä se sen tiesi. Innokas treenikoira oli sekin, toki iltaruoalla saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Iltaruoka olisi hyvä motivaattori treeneissä vähän useamminkin käytettynä, mutta nyt pimeänä vuodenaikana ei tule iltaisin kovin usein lähdettyä treenaamaan, kun valaistuihin paikkoihin on pitkälti matkaa, ja pihassakin on turhan pimeää ja se on myös turhan tuttu paikka.. Ehkä pitäisi vähän jouduttaa lihojen sulamista, että voisi joskus antaa iltaruoan jo ennen pimeää, tai käyttää jotain muuta erikoisherkkua. Miten se menikään, uhkaus, kiristys ja lahjonta... ;D

Kipin seuraaminen oli nyt iloista, ei unohtunut pikkukoira matkan varrelle kertaakaan. Yhden kerran tosin kävi liikkeelle lähdössä niin, ettei se lähtenyt heti mukaan, mutta tällä kertaa kyse oli selkeästi jostain aivopierusta eikä esim. paineistumisesta. Annoin uuden käskyn, ja silloin lähtikin iloisesti mukaan. Ruutua tehtiin takaperin ketjutettuna kuten Riitta neuvoi, ja auttoihan se steppailuongelmaan, nätisti pysyi ruudussa seisomassa vaikka kehuin ja liikuin ruudun ympärillä. Myöhemmin otettiin myös pari ruutuun lähetystä, hyvin löytyi ruutu, mutta vähän ennakoi pysäytystä.

Lisäksi kapulan pitoa ja vauhtinoutoa, hyppyä 40 sentistä, luoksetuloa, pari lyhyttä paikalla istumista ja liikkeestä seisomaan ja istumaan jäämistä. Hyvin säilyi motivaatio treenin loppuun asti ja ihan ansaitusti sai Kipikin iltaruokansa. Nyt jäi tosi kiva fiilis kaikille tästä treenistä. Seuruussa otettiin melko kisamaisia pätkiä, eikä ongelmia tullut.

Muuten ei olla paljon treenattu, ulkoiltu vaan. Torstaina oltiin tulossa lenkiltä kotiin illan hämärtyessä, kun äkkäsin kotitiellä edessäni liikettä. Tietä ylitti hahmo, joka muistutti vähän koiraa. Ymmälläni käännyin katsomaan taakseni, ja jep, kaikki kolme koiraa olivat siellä tallessa kuten olin arvellutkin. Irtokoiria ei pihatiellämme yleensä liiku. Hetken hämmennyksen jälkeen mysteeri ratkesi, kun erotin hahmon peuraksi, ja sen perässä tuli toinenkin. Käännyin äkkiä ja kutsuin koirat luokse kytkettäväksi, onneksi ne eivät vielä olleet saaneet hajua peuroista. Snoopy on viihtynyt riistan perässä sen verran paljon, etten halunnut ottaa riskiä, vaikka olen saanut sen joskus pois nenän edestä juosseen jäniksen perästä, kun ehdin kutsua ajoissa. Ja yleensä Snoopy on poissa vain pienen hetken, mutta aina yhtä pelottavia ne tilanteet ovat. Kipi taas on vähän sellainen, ettei sen reaktiosta voi olla varma, saattaa häipyä hetkeksi tai olla häipymättä, mutta todennäköisesti nenän edestä menevät peurat olisivat olleet liian iso kiihoke. Ainoa josta varmasti tiedän, ettei se koskaan riistan perään lähde, on Vinski. Niin varma kuin nyt eläimestä voi olla. Tähän mennessä ei Vinski koskaan ole lähtenyt, maasta ja ilmasta saattaa innolla hajuja haistella, mutta ei muuta. Jos joskus muut koirat ovat häipyneet, niin Vinski on jäänyt paikalle häntäänsä miltei mielistellen heiluttamaan, sille tuollainen tilanne taitaa olla hieman ristiriitainen.

Ei ollut eka kerta, kun lenkillä tai pihan tuntumassa tulee peuroja vastaan. Olemme lenkeillä törmänneet myös supikoiriin, kettuihin ja käärmeisiin. Kerran tuli kettu ulkoilutietä pitkin vastaan ja katsoin ensin närkästyneenä, että siinä joku taas pitää koiraa irti eikä ole itse edes näköpiirissä, kunnes tunnistin tyypin ketuksi, ja kettukin havaitsi siinä vaiheessa meidät ja kääntyi kannoillaan. Usein pääsee myös näkemään saaliseläinten jäänteitä, kun petoeläimet ovat olleet liikkeellä. Vieläkin ihmettelen, kenelle olivat kuuluneet ne melko kookkaat valkoiset siivet, jotka toissa talvena löysin metsästä. Vanhoja pääkalloja ja muita luita löytyy metsästä säännöllisesti.

Tänään oli kiva ulkoilla auringonpaisteessa. Tässä muutama kuva marraskuun lopun ja ensimmäisen adventin valoilmiöstä.