Kevättä

Kesäaika alkoi, ja sitä seuraavana päivänä olikin sitten näin hehkeä sää. 

Olemme kyläilleet ja saaneet vastavuoroisesti vieraita. Eräät olivat hyvin onnellisia. Raukat joutuvat liikaa tuijottamaan vain emännän naamaa.

Kevään alkamisella oli minuun vähän yllättäviä vaikutuksia. Aloin miettiä, että pitäisikö vaikka treenata vähän rally-tokoa. Niinpä Kipi sitten sai rallatella pitkästä aikaa. Kovasti innoissaan se oli. Taannoin hylkäsin rallyn sen kanssa tavoitteellisena lajina, kun selvisi, että sen spondyloosi oli levinnyt. Laji kuitenkin vaatii hyvää takapään käyttöä ja siinä tulee tiukkoja käännöksiä ja pyörähdyksiä. Sinänsä Kipi voi tätä lajia tehdä, kunhan määrä pidetään kohtuullisena ja mietitään mitä tehdään. Ei sillä meidän pikku treeneissä ole ollut mitään ongelmia alo-liikkeissä, hyvin on kroppa taipunut niihin.

En enää edes muistanut, mitä kaikkia liikkeitä siellä alo-luokassa olikaan. Ihan piti netistä kurkata. Silti en muistanut kaikkea. Miten se 270 asteen käännös tehtiinkään? Tai spiraali? Tajusin, miten vieraantunut siitä maailmasta jo olin, vaikka vasta neljä vuotta sitten olin Draaman kanssa rallykokeissa. Kipin kanssa tuskin kokeisiin asti menen, ja asioista selvää ottamista se kyllä vaatisi, kun päänsisäinen kovalevy oli entiset tiedot hävittänyt. Pitiköhän rallykokeissa edustaa jotain seuraa vai riittikö rotuyhdistyksen jäsenyys vai tarvitsiko kuulua yhtään mihinkään? Ei aavistustakaan. Mihinkään seuraan en enää kuulu, enkä kyllä parin kokeen takia välittäisi liittyäkään. Ja ei kai Palveluskoiraliitolle tarvinnut maksaa muuta kuin se kirottu lisenssi? 

Oli vähän pysäyttävää tajuta, miten paljon ehtii unohtaa, kun ei ole hetkeen ollut missään tekemisissä tuon maailman kanssa. En ehkä edes haluaisi palata takaisin vain hetkeksi sekoittamaan päätäni, kun sitten taas joutuisin heti sen maailman jättämään. Ikänsä puolesta Kipi hyvin voisi kehässä käydä pyörähtämässä, Jippo oli samanikäinen korkatessaan tokossa EVL-luokan. 

Draamalla käytettyjä käskysanoja en vielä ollut unohtanut, vaan sujuvasti yritin saada Kipin seisahtamaan samalla käskyllä, mutta eihän sille sana "top" mitään merkinnyt. Vinskilläkin kokeilin rallya kerran ihan lyhyesti, mutta siihen se saa jäädäkin. Ei sen vanha ja selkävaivainen kroppa enää niin hyvin kaikkeen taivu, ja lisäksi se ei enää kuule käskyjä kunnolla. Ehkä tämä muutenkin oli minulle joku hetkellinen mielenhäiriö, ja jatkossa rally saa taas jäädä unholaan ja harrastamme vain satunnaista noseworkia, ja lisäksi yritämme muistaa mennä jäljestämäänkin joskus.

Kipi on nyt 11 päivää vanhempi kuin Draama oli kuollessaan, ja Vinski tietenkin on jo muutamalla vuodella ylittänyt sen iän. On haikeaa ajatella, että Draamalla olisi ikänsä puolesta vielä voinut olla tämäkin kevät ja monta sen jälkeenkin, vielä monen monta metsäretkeä, uintireissua, lumessa peuhaamista, leikkihetkeä, treenihetkeä, kaikkea mitä se rakasti tehdä. Mutta mikä tärkeintä, niin eläessään se sai tehdä juuri näitä asioita.

Draama on yhä mielessäni läsnä monissa tilanteissa, vaikkei ole enää fyysisesti täällä. Ohitamme sen lempipaikan joen varrella lähes joka päivä lenkeillämme, ja etsimättä se tulee silloin aina mieleen. Enää vain emme kaarra sen lempipaikalle ja pysähdy siihen katselemaan jokea, mistä se aina oli niin haltioissaan. Minäkin nautin sitä ja jokea katsellessani. Koirat ovat hyviä opettamaan pieniä mutta niin tärkeitä iloja. Pojilla on omat lempijuttunsa niilläkin.

Olimme poikien kanssa vuoden ensimmäisellä retkellä kaksi päivää sitten. Suuntasimme entisille kotikulmillemme. Pojat tietävät aina heti, ettemme ole lähdössä tavalliselle lenkille vaan retkelle, kun näkevät minun tekevän eväitä, eivätkä meinaa nahoissaan pysyä. Sitten kun pakkaan reppua, niin ne repeilevät lisää.

Sää oli lämmin ja aurinkoinen. Meidän vakilenkki oli jo melkein kokonaan sulanut, vain pienellä matkalla oli lunta ja jäätä. Järvi oli ihmeekseni jo sula, vaikka matkalla muut järvet olivat vielä jäässä. Ilma oli täynnä linnunlaulua, liikenteen melua ei kuulunut eikä ihmisiä tullut vastaan (pari hassua näimme ainoastaan taukopaikalla ja parkkipaikalla ohimennen). Ihan kuin olisi lomalla maailmasta ollut. Ihan parasta. 

Eilen oli retken jälkeinen lepopäivä ja kevyemmät lenkit, mutta tänään lähdimme metsään nauttimaan ihanasta kevätsäästä. Ei se varsinaisesti retki ollut, kun ei ollut eväitä mukana.😀 Päätin mennä paikkaan, jossa emme olleet metsää sen tarkemmin tutkineet aiemmin, mutta olimme kyllä treenanneet joskus siinä ihan vieressä. Vähänkö yllätyin, kun päädyimme hetken päästä lenkillämme tutun järven rannalle, mutta vastarannalle, jossa en koskaan ennen ollut käynyt. Miten siistiä oppia koko ajan uutta kotikaupungista ja löytää uusia paikkoja. Maasto oli paikoin vähän vaikeakulkuista ja korkeuserot olivat suuria, mutta tosi hyvää metsäjumppaa tuollainen hidas metsäkävely meille kaikille oli. Paikoin siellä oli vielä yllättävän paljon lunta.