Eräänä helmikuisena päivänä Draama alkoi näyttää siltä, että sillä oli vähän epämukava olo. Ensimmäinen arvaukseni oli, että oireet johtuivat mahasta. Sitten kopeloin Draaman läpi, eikä se aristanut mahaa yhtään. Ainoa mihin se hieman reagoi oli alaselän painelu. Pähkäilin ja punnitsin asiaa aikani, ja sitten päädyin antamaan Draamalle Norocarpin. Ei kivuista pidä joutua kärsimään, jos niitä on. Olimme juuri saaneet paikan rallykisaan maaliskuun alussa, mutta dopingvaroajan takia jouduin perumaan paikan. Ei sitten päästy korkkaamaan avo-luokkaa vielä.
Oireilua oli vielä hieman seuraavina päivinä, mutta Norocarpin lopetin, kun vakuutuin siitä, että selkäongelmista ei ollut kyse. Se on tosiaankin pirullista, kun koiralla on kaksi kroonista vaivaa, eikä aina voi olla varma, kumpaa se oireilee. Voi kun se osaisi itse puhua ja kertoa.
Vähän aikaa kului taas vähemmän dramaattisissa merkeissä. Sain Draamalle uuden paikan rallykisaan myöhemmin maaliskuussa, kun varoaika olisi lusittu. Sitten viime viikon sunnuntaina Draama sai aamulla ja illalla pahat närästyskohtaukset. Oli kamalaa katsoa koiraa, jolla oli todella huono olo, se nieleskeli, oli ahdistunut ja kuolasi. Annoin sille Pepcidin. Onneksi molemmat kohtaukset menivät ohi, mutta kyllä ne säikäyttivät, koska yli vuoteen ei ole närästyslääkkeitä tarvittu. En kyllä edes tiedä, ovatko närästyslääkkeet sitä koskaan ihmeemmin auttaneet. Ihmetytti, että mistä kohtaukset nyt tulivat, kun Draama ei ole aikoihin syönyt mitään muuta kuin sopivaksi testattuja ruokia. Että eivätkö nekään enää sovi vai onko sillä muuten vaan huonompi jakso. Niin tai olihan se ennen närästystä syönyt muutaman päivän Caniusta, että saattoihan sekin olla syynä. Aiemmin se on syönyt Caniusta ongelmitta, mutta nyt lopetin heti sen antamisen.
Ja niinhän siinä kävi, että peruutin jo toistamiseen Draamalta osallistumisen rallykisaan. Nuo humaanipuolen närästyslääkkeet kun käsittääkseni johtavat seitsemän vuorokauden varoaikaan, vaikka ovatkin käsikauppatuotteita, enkä toki voinut olla varma Draaman kisakunnosta muutenkaan. Tiedonhaluisena yritin varmistaa varoajan soittamalla Kennelliittoon, mutta sieltä pyydettiin laittamaan sähköpostia asiasta vastaavalle henkilölle, joka ei juuri sillä hetkellä ollut paikalla. Vastausta ei ole koko viikon aikana kuulunut, joten huonoa palvelua kyllä siltä taholta.
Draaman kakkaa on myös tullut kytättyä tarkkaan vuodenvaihteen ripulin jälkeen. Tilanne vaikutti jo parantuneen, mutta sitten ripulia taas esiintyi kerran pari viikossa. Eläinlääkäri sanoi, ettei siitä tarvitse huolestua. Inupektia ja maitohappobakteereita kehiin vaan. Inupektia ja Gefilusta Draama olikin saanut kuureittain, ja välillä niistä näytti olevan apuakin, sitten vaihdoin Gefiluksen koirien omaan Caniukseen. Vähän ennen närästysepisodia ripuli muuttui lähes jokapäiväiseksi, mutta osa päivän kakasta oli silti kiinteää. Normipäivä meni usein niin, että aamukakka oli pieni ja täysin kiinteä, iltapäivälenkin ensimmäinen kakka jo vähän löysempi, vihertävä ja limaisen näköinen, ja sitten myöhemmin samalla lenkillä tuli läjä ehtaa ripulia.
Tällä viikolla soiteltiin taas eläinlääkärin kanssa, ja nyt hän katsoi Tylosin-kuurin aiheelliseksi, joten nyt sitten Draama on kolmen viikon kuurilla. Toivottavasti kuuri tasapainottaa suoliston tilaa ja tasapaino myös pysyisi parempana kuurin jälkeen. Närästyskohtauksia ei ole enää ollut, ja kakka on ollut kiinteää.
Viime keskiviikkona oltiin myös Piiralla, ja käsittelyyn pääsi nyt koko lauma. Ilahduttavasti kellään ei ollut lukkoja missään. Draamalla oli kireyttä etuosassa. Piira sanoi, ettei saa vaikutelmaa siitä, että kroppaan olisi juurikaan heijastunut ongelmia mahasta. Lievää mahakipua on varmaankin ollut, muttei mitään kramppimaista kipua eikä isoja kuonakertymiä. Siltä tilanne oli itsellekin näyttänyt, oireilu oli sillä tavalla lievää, ja Draama on ilmeisen herkkä näyttämään pienetkin tuntemukset maha/suolistopuolen ongelmissa. Pojilla oli kummallakin vähän jäykkyyttä rintarangassa, mutta käsittelyssä rankaan saatiin taas kivasti liikkuvuuta. Takaosat olivat pysyneet kivassa kunnossa.
Nyt vaan jännätään, että mikä on Draaman tilanne ja vointi kuurin jälkeen. Eihän me tietenkään saatu vieläkään haaveilemaani ehjää harrastuskautta... Mutta pysyisi nyt edes hyvässä kunnossa arkielämää ajatellen. Välillä tämä tilanne edelleenkin väsyttää ja turhauttaa kovasti. Draaman ruokavalioon olen toisaalta kyllä sopeutunut, mutta toisinaan tuntuu, että kohta pimahdan, kun sille ei voi antaa mitään ja joutuu ruokkimaan sen osittain aika huonolla ravinnolla. Eikä voi olla varma edes siitä, että suoliston hyvinvointiin tarkoitetut prebiootit ja probiootit sopivat sille. Suolistovammaisuus vaikuttaa elämään niin kokonaisvaltaisesti, että se on tosi veemäinen vaiva.
Ollaan me Draaman kanssa kyllä pystytty rallya hyvin treenaamaan, sen verran mitä nyt meidän keittiössä pystyy tekemään. Nyt ollaan ainakin kokeiltu kaikkien luokkien liikkeet putkea ja sarjahyppyä lukuun ottamatta läpi, mutta ei me monia niistä todellakaan osata vielä. Vähän on nyt Draamalle tullut sitä, että se saattaa vaihtaa puolta omasta aloitteesta silloin kun ei pitäisi, joten ihan ärsykekontrollissa eivät monet uudet jutut vielä ole. Mutta kivaa on ollut Draaman kanssa uusia juttuja opetella, se on aina vaan niin motivoitunut ja täpäkkä.
Toko on rajoittunut hallitreeneihin ja on siis ollut vähäistä, mutta tunnaria kyllä ollaan tehty kotonakin. Olen edelleen hakenut siihen rauhallista tunnetilaa, ja yritin yhdistää siihen uuden virittelysanankin oikean tunnetilan hakemiseksi, mutta silti kapuloilla esiintyy vieläkin sähläystä, ja Draama saattaa napsia vääriä kapuloita. Hallissa Draama on ihan pokkana tuonutkin vääriä pari kertaa minulle asti. Tämä liike vain on meille hirmu vaikea, vaikka sitä on voinut kropan puolesta treenata säännöllisesti, toisin kuin monia muita. Kokonaisuutena liike silti on edistynyt kammottavista alkuajoista paljonkin, mutta vieläkin tarvitaan paljon hienosäätöä.
Tokossa meillä ei ole varsinaisia tulostavoitteita, mutta tavoitteena on jonain päivänä saada tunnari vielä parempaan kuosiin. Jos joskus vielä kokeeseen pääsee ja saisi tunnarin siellä joskus onnistumaan, niin sepä vasta olisi hienoa. Mutta saa nähdä, kun meidän harrastaminen on tällaista repaleista rämpimistä ollut, että miten käy.
Harmitti, kun jouduin perumaan Draamalta rallykisat, joten jälkimmäisen peruutuksen kohdalla kysyin järjestäjiltä, voinko vaihtaa koiraa. Koska alo-luokkaan vapautui paikka, sain luvan ilmoittaa Vinskin sinne. Vinskin kanssa ollaan treenattu rallya tosi vähän ja kylttejä se on nähnyt vain kerran. Kokeilin alo-liikkeet läpi, ja kyllä se ne kuitenkin osasi, eiväthän ne vaikeita tokotaustalla ole. Muutaman päivän ehdimme ennen kisoja treenatakin.
Eilen Vinski sitten pääsi kisaamaan. Siitä onkin aikaa, kun sen kanssa viimeksi tokokokeessa oltiin. Se luonnollisesti mitattiin yli 50 cm korkeaksi, iso poikahan se on. Tuomari väitti, että lähes 60 senttiä, mutta ei se sentään ihan niin korkea ole...
Rata oli kiva ja aika helppo. Vinskin kanssa on erilaista mennä kuin Draaman, kun sitä pystyy kehumaan ja kannustamaan radan aikana. Se suoritti rataa kivasti, ja loppusuoralle asti kaikki sujui hienosti, vain hihna oli pari kertaa vähän liian lyhyellä ja siitä vähennettiin pisteitä, vaikkei se mielestäni varsinaisesti kiristynyt missään vaiheessa. Sitten tuli kyltti, missä koira tulee eteen ja siirtyy siitä suoraan vasemmalle sivulle istumaan. Vinski päättikin kiertää oikealta puoleltani selän takaa, vaikka se osaa kyllä mennä suoraan vasemmalta sivulle, niin se on aina tehnyt ja on opetettu tekemään. Mutta ilmeisesti sen pää oli mennyt sekaisin, kun oltiin treenattu muissa liikkeissä myös oikealta selän taakse menemistä. Minun taas olisi pitänyt suullisen vihjeen lisäksi antaa sille liioiteltu käsimerkki liikkeeseen, nyt annoin liian pienen. Uusimme liikkeen, ja se olikin ensimmäinen kerta, kun uusin mitään liikettä rallykisassa. Sain sitten kokemuksen siitäkin. Uusinta onnistui muuten, mutta sivulle tullessaan Vinski oli useampaan kertaan käyttänyt takapuoltaan maassa, ja sehän on rallyssa virhe. En sitä itse huomannut, joten asia selvisi vasta arvostelulomakkeesta.
Vähän hämmästyin, kun näin meidän pisteet, jotka olivat 75. Olin odottanut vähän enemmän, enkä tiennyt mistä kaikki pistevähennykset olivat tulleet. Sitten tuli mieleen, että olinkohan taas unohtanut pysähtyä koiran kiertämisen jälkeen. Kierto oli viimeinen liike ja sivulletulo toiseksi viimeinen. Minulla oli epäonnisen sivulletulon jälkeen vähän pasmat sekaisin, joten ehkä olin unohtanut sen pysähdyksen jo toista kertaa koetilanteessa... Ja juuri niinhän siinä oli käynyt, kun arvostelulomaketta pääsin katsomaan.
Tuomari kommentoi kivasti vielä suorituksia kisakirjoja jakaessaan ja sanoi meille, että kivaa tekemistä, ja loppusuoralle asti olisi ollut yli 90 pisteen suoritus. Ehdittiin Vinskin kanssa muutama tunti hengailla melko pienessä hallissa monien koirien ja ihmisten keskellä, ja oli kyllä kiva ja leppoisa tunnelma tällä kertaa koko ajan. Vinskikin sai oikein laatuaikaa emännän kanssa, ei huono juttu ollenkaan.
Ehkä Vinskille voi huvin vuoksi hakea koularin alo-luokasta, mutta paljon sitä pidemmälle en sitä varmaan rallyssa vie. Sille on aika vaikeaa joskus erotella asioita toisistaan, ja se pitäisi rallyssa hallita. Huvikseen kyllä voimme treenata vaikka vähän enemmänkin, kivaa se on Vinskinkin mielestä.
Kipin voisi myös ehkä joskus viedä alo-luokkaan, mutta sen vien mieluummin ulkokisoihin. Se kun haluaa omaa tilaa, niin halli ei olisi sille kovin ideaali ympäristö. Draaman kanssa voisi hyvin mennä ylempiin luokkiin asti, jos terveys sen sallii eikä aina heittele kapuloita rattaisiin. Itsestäni sitten en tiedä, kun tällainen radan suorittamista sisältävä laji ei ole ominta aluettani. Tiesin sen jo ennalta aksaa joskus harrastaneena. Jos tekee jo alo-luokassa noin typeriä mokia, niin ehkä pitäisi pysyä poissa ylemmistä luokista kokonaan.
Rallykisoja seuratessa on ollut jännä nähdä, millaisia tyylejä eri koirakoilla on. Jotkut ohjaajat käyttävät valtavan suuria apuja, esim. kumartuvat melkein taputtamaan maata, mikä näyttää toko- ja pk-ihmisen taustalla pöyristyttävältä ;D Joillekin koirille ei ole opetettu perusseuraamista, ja sitten niille annetaan erikseen käskyt vaikka vain käännyttäisiin vasemmalle tai oikealle, ja pahimmillaan ohjaaja ja koira kompastuvat toisiinsa. Pääsee paljon helpommalla, kun koira jo osaa seurata ja tulee mukana käännöksissä ilman eri käskyjä. Kivaa yhteistyötä olen kyllä nähnyt, ja se on aina mukavaa katsottavaa. Eilen ihailin muutamien parien kivaa yhteyttä kehän ulkopuolellakin. Rotukirjo on myös hauska juttu, rallyssa se on tokoa laajempi, ja melkoisia elämyksiä on jo tullut nähtyä.
Vinski täytti helmikuun lopussa jo yhdeksän vuotta. Loppujen lopuksi koirat ovat turhankin pienillä ikäeroilla, kun Draama on 6v ja Kipi 5,5v. Joskus olen haikeana miettinyt, että olisi kiva saada tuohon pentu kasvamaan. Sen kanssa olisi niin kiva puuhailla ja saada muutakin ajateltavaa kuin nämä meidän ongelmat. Ja jos ihan satumainen tuuri olisi, niin pentu saattaisi jopa oikeasti käydä harrastuksiin. Mutta ei tarvitse kuin silmäillä eläinlääkärikäynneistä, huollosta ja erikoisruoasta koostuvaa laskupinoa, niin ajatus pennusta vaihtuu kauhun väristyksiin. Aika on tainnut ajaa oman koiraharrastukseni ohi, ja nyt eletään (ja on jo pitkään eletty) jäähdyttelyn ja alasajon aikaa. En vaan voi käsittää, miten kallista kaikesta on nykyään tullut, ja eläinlääkäreistä erityisesti.
 |
| Virallinen synttäripotretti, Vinski 9v |
Kipin osalta vaihdoin sähköposteja Kennelliiton selkälausujan kanssa, hän sentään vastasi minulle. Halusin tietää, saako spondyloosilausunnon epävirallisena näkyviin KoiraNettiin. Minusta kun on jokseenkin tyhmää, että Kipin luusto on KoiraNetin mukaan täysin priimaa, vaikka sillä on spondyloosi. Lappalainen vastasi, että lausunnon saa näkyviin, jos on kuvattu oireiden takia ja käynnistä löytyy sairauskertomus. Kyllähän minä sen selän halusin kuvata myös nimenomaan oireiden takia, mutta sairauskertomusta ei käynnistä ole, joten lausuntoa ei saa näkyviin. Uusista epävirallisista kuvista voi saada epävirallisen lausunnon näkyviin, jos kuvataan oireiden takia, virallisista toki virallisen. Hassua on sekin, että yli viisivuotiaalle annetaan yksi silta anteeksi, joten jos spondyloosi ei ole edennyt, niin Kipin lausunto on SP1, vaikka sillä oli todistettavasti jo alle kaksivuotiaana SP2-muutokset.
Lappalainen myös sanoi, että vasta lisätutkimusten jälkeen voisi antaa arvion spondyloosin mahdollisesta perinnöllisyydestä tai traumaperäisyydestä, kun näkee, onko spondyloosi levinnyt. Kuvat olisi myös syytä ottaa kahdesta suunnasta, että näkee tilanteen paremmin, kun nyt on vain sivukuvat. Eli Lappalainen ei ollut suoralta kädeltä sillä linjalla kuin jotkut muut, että spondari on todennäköisesti traumaperäistä. Itse olen pohtinut, että vaikka kyseessä olisi trauma, niin jos mitään merkittävää traumaa ei ole tapahtunut, niin takana on oltava myös synnynnäistä/perinnöllistä heikkoutta, jos siitä tulee noin isot seuraukset.
Uusintakuviin en ole Kipiä juuri nyt viemässä, kun oireet eivät siihen anna syytä, mutta jossain vaiheessa haluan tietää, onko spondyloosi levinnyt. Kipin jumitilanne on nyt onneksi todella paljon parempi kuin nuorempana. On sillä vieläkin tapana välillä keikuttaa takapäätä liikkuessaan ja jättää seistessään joskus jalat miten sattuu rungon alle, mutta tuollainen se on aina ollut. Tällä hetkellä ei muuta oireilua ole. Draamakin joskus saattaa ihan pienen hetken keikuttaa takapäätään kävellessään tai astua takajaloilla ristiin. Se kyllä seisoo yleensä hyvässä asennossa. Mutta sillekin on tullut rankaan pysyviä aiemman käytön aiheuttamia muutoksia, joilta joku skrodemman kropan omaava olisi ehkä saattanut välttyä. Molemmilla näillä on pitkä selkä. Niin paljon on yhteistä meidän parivaljakolla, joka muutenkin ymmärtää toisiaan niin hyvin, ja onhan niillä toki yhteistä sukuakin.
Monta viikkoa on jo ollut enimmäkseen aika kaamea keli, mutta sitä ennen talvi oli kaunis ja runsasluminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti