Iloisia treenejä ja huoltoa

On mukavaa nähdä Nellan palautuneen leikkauksesta täysin omaksi itsekseen. Se käy taas yläkerrassa päivittäin, muttei jää sinne asumaan. Leikkaushaava on kadonnut olemattomiin. Jo viikko leikkauksen jälkeen se oli niin hyvällä mallilla, ettei mitään tarvetta pitää suojapukua enää ollut.

Koirien kanssa ollaan hiljakseen treenailtu ja sitäkin enemmän lenkkeilty. Lauantaina olimme Kipin kanssa Salmessa 10,7 kilometrin lenkillä kera Pirjon ja Repen. Pojat olivat osan matkaa kiinni ja osan vapaana. Kutsuimme niitä aina välillä luokse ja melkein joka kerta kävi niin, että Repe tuli minun luokseni ja Kipi meni Pirjon luokse, ilmeisesti molemmat ajattelivat, että kaverin emännältä löytyy paremmat herkut! Mietimme jo, että pitääkö vaihtaa koiria kokonaan ;)  Lenkin jälkeen tokoilimme parkkiksella pari minuuttia ja Kipi keskittyi kivasti.

Myöhemmin lauantai-iltana treenasimme vielä vähän tokoa keittiössä, ja treeni sujui siihen malliin kuin keittiötokot yleensäkin, eli Kipi keskittyi tosi hyvin, oli täysillä mukana, naama yhtä naurua, ja liikkeiden välissä pomppi innoissaan, kun odotti lisää tekemistä. Häiriötreeneissä asenne ei useinkaan ole ihan samanlainen ollut, vaikka parhaimmillaan ollaankin lähelle päästy. Toivoinkin mielessäni, että tämä sama ilme, vire ja into siirtyisivät ulkotreeneihin.

Seuraavana päivänä, pääsiäissunnuntaina, lenkkeilimme Luukissa ja sen jälkeen Kipi otti tokoa nurmikkojen välisellä hiekkatiellä. Paikka oli aukea ja kulkijoita lähistöllä riitti, joten olin varautunut siihen, että treenistä voi tulla haastava. Vielä mitä. Kipi piti kontaktin hyvin ja teki samalla ilmeellä kuin edellisenä päivänä keittiössä, myöskin pomppi välillä liikkeiden välissä innoissaan ja pyysi lisää tekemistä <3 Otimme ihan perusjuttuja, kontaktia, seuruuta, luoksetuloa, noutoa ja jääviä siten, että peruutin ja pyysin aina Kipiä ottamaan jonkun asennon. Liikkeet onnistuivat nekin hyvin, mutta hienointa oli se asenne :)

Eilen lenkkeilimme Salmessa ja siellä myös Kipi otti lyhyen tokohetken parkkipaikalla. Asenne oli edelleen yhtä hyvä. Voi että oli hienoa nähdä Kipin häriössäkin olevan mukana treenissä täydellä sydämellä, sulkien ympäristön täysin pois. Välillä kannattaa vähän kriiseillä, niin voi sitäkin enemmän nauttia tällaisista hetkistä!

Eilen myös tein koirille jäljet kotimetsään. Kaikki ajoivat jälkensä reilun parin tunnin ikäisinä. Vinskin jäljelle osui pari lumilaikkua, muilla oli täysin lumeton maasto. Kipin jäljellä oli viisi keppiä ja loppuesineenä lelu. Janalla Kipi eteni vähän mutkitellen, mutta nosti jäljen ihan tikkana, kunnes sitten pyörähtikin takajäljelle tekemään pienen tarkistusliikkeen. Jäljellä ei ollut mitään ongelmia, puoliterävä kulmakin meni hyvin. Kepeillä sen sijaan oli vähän ongelmia, kun Kipi jätti kaksi niistä huomiotta. Loppuesineen se merkkasi, mutta oli pokkana jatkamassa matkaa. Minun sitten piti kertoa sille, että ihan voi lelunkin ilmaista ja sillä voi palkaksi jopa leikkiä. Keppien alla ei nyt ollut purkkeja ja pitääkin miettiä, ottaako purkit takaisin vai keksiikö jotain muuta, kun keppi-ilmaisu on näköjään mennyt huonompaan suuntaan.

Vinski meni janan hyvin ja nosti hienosti jäljen, joka leikkasi janan n. 30 metrissä. Sen jäljellä oli kolme keppiä ja poikkeuksellisesti myös kaksi erilaista esinettä, lasten hanska ja kävelysauvan käsilenkki. Se ilmaisi epäröimättä kaikki ja selvitti jäljen muuten hyvin, mutta yhdessä kohtaa se seilasi, koska alueella oli selkeästi häiriöjälkiä. Snoopyn jälki oli lyhyempi kuin muilla ja keppejä kaksi, ihan nappisuorituksen teki.

Ruoka-aikoina koirat ovat saaneet tehdä jotain pientä ruokansa eteen, pätkän seuruuta tai jotain muuta. Vinski on ruokakuppitreeneissä ihan eri koira kuin muuten, se kuumenee ja haukkuu odottaessaan tehtäväänsä, mitä se ei yleensä todellakaan tee.

Niin jännän erilaisia nuo ovat. Snoopylla ei koskaan ollut näkyvää murkkuikää ja kaikki treenit elämänsä aikana se on treenannut sata lasissa. Vinskille ja Kipille teini-iän ailahteluja tuli, mutta muuten nekin ovat keskenään aika erilaisia. Kaikkien kanssa sitä parasta treenitapaa juuri tälle yksilölle on saanut miettiä ja etsiä, kaikilla on omat hyvät ja huonot puolet. Kaikkien koirieni suhteen koen, että olen tuntenut ne kunnolla vasta vanhemmalla iällä. Olen leikitellyt ajatuksella, että jos nyt saisin edesmenneet koirani takaisin pentuina, niin osaisin kouluttaa ne alusta asti paljon paremmin. Mutta toisaalta se on osa yhteisen matkan viehätystä, että saa tutustua uuteen persoonaan pikkuhiljaa ja rakentaa yhteistyötä yritysten ja erehdysten kautta, uutta oivaltaen.

Tänään pääsivät kaikki koirat Marin käsittelyyn. Päätin, että nyt on aika Snoopynkin päästä tsekkaukseen, kun se ei muutamaan vuoteen ole missään huollossa käynyt. Olen vähän vältellytkin sen viemistä, koska se ei kovin hoitomyönteinen ollut silloin, kun sai iskiasvaivaansa akupunktiota ja kävi myös kerran Piiralla. Mutta se olikin silloin oikeasti kipeä, mikä vaikutti sen asenteeseen. Tällä kertaa se oli hyvinkin leppoisa ja vastasi hoitoon hyvin, osasi miettiä, miten sen kannattaa käsiteltävä kohta asetella edistääkseen hoitotapahtumaa. Eikä se mitenkään hirveässä kunnossa ollut, vaikka laittamista löytyikin mm. alimmista kaulanikamista ja ristiluun kohdalta. Kaikkiaan Mari totesi, että Snoopysta saa terveen ja elinvoimaisen vaikutelman.

Vinskissä oli laittamista mm. ranteissa ja selässä. Kipi oli ilahduttavasti taas mennyt eteenpäin viime kerrasta. Mari totesi sen olevan ihan eri koira kuin se törmäilyistään jumiutunut tyyppi vuosi sitten. Hän myös sanoi, että sen laatuiset jumit saavat aikaan sen, ettei koira pysty silloin oppimaan uutta. Joten eipä ihme, jos ei olla Kipin kanssa vielä valmiita edes ALO-tokoon, kun se ensin tuli minulle vähän isompana pentuna ja sitten poti jumeja ja murkkuikää.