Jälkien vanhetessa kävimme metsälenkillä ja sitten Kipi pääsi ajamaan jälkensä. Nyt olin jopa muistanut ottaa kotoa mukaan kuivia jälkikeppejä. Myös viikonloppuna tein Kipille jäljen, mutta silloin huomasin unohtaneeni jälkikepit kotiin. Otin sitten maasta oksia ja tein kepit niistä, mutta märkiä ja kohmeisia olivat, eikä Kipi ilmaissut kuin osan kepeistä. Nyt laitoin kolme keppiä ja purkit alle ja Kipi ilmaisi kaikki. Jäljesti myös hienosti, myös yhden puoliterävän kulman, jonka jouduin maaston takia tekemään. Lumiset kohdat jäljesti myös hyvin.
Toisen jäljen sai Vinski, Snoopy pääsi humputtelemaan muita temppuja. Vinskillä vain kaksi keppiä ja kaksi kulmaa, kun lyhyt oli jälkikin maaston rajallisuudesta johtuen, hyvin teki sekin töitä.
Sitten kävin asioilla ja kaupassa lompakkoa taskusta kaivaessani huomasin, miten lompakon välistä tipahteli neulasia ja keppiroskaa. Niin tuttua, usein olen metsätreenien jälkeen kaupan kassajonossa saman kokenut, ja myöskin kaivanut risuja hiuksista tai piposta. Selvää ainesta metsänpeikoksi! Jännempiäkin juttuja voi joskus treenien jälkeen taskusta löytyä. Kerran olin kaupassa tottistreenien jälkeen ja kaivoin kassalla lompakkoa treeniliivin taskusta. Käteen osui jotain ihan muuta, mutta työnsin sen vähin äänin takaisin ja toivoin, ettei kukaan ehtinyt huomata mitään. Nimittäin se taskuun unohtunut starttipyssy olisi voinut herättää kassalla hieman vääriä mielikuvia...
Kun kerran olimme taajamassa, pääsi Kipi ottamaan Prisman parkkiksella vähän kontaktitreeniä ja parin askeleen seuraamisen. Sitten aioin palauttaa Kipin autoon, mutta sepä pomppi innoissaan ja pyysi lisää tekemistä :) Annoin sen vielä ihan lyhyesti jatkaa, mutta laitoin sitten autoon, hyvä vaan jos jää nälkä tekemiseen.
Tiistaina ei treenattu mitään, mutta ulkoiltiin pitkään ja nautittiin ihanasta kevätauringosta ja viime juhannusta lämpimämmästä säästä :) Olen jo nähnyt monta sitruunaperhosta, leskenlehden ja sinivuokkoja, aika hyvin maaliskuussa.
Tänään olimme Luukissa. Ensin teimme lenkin, sitten Kipi ja Vinski pääsivät kentälle ottamaan pk-tottista, koska kenttä oli ilokseni sulanut. Kipi aloitti, ja näytin sille, että treenirepussa oli odottamassa rasiallinen kissanruokaa loppupalkkana. Ideana on nyt opettaa sille, että hyvästä työskentelystä voi tällaisen jackpotin saada. Muutaman kerran olin jo kotona antanut sen ansaita ruokakuppinsa ottamalla kontaktitreeniä ja seuruuta. Ensimmäisellä kerralla se vilkuili kovasti kuppia ja yritti rynniä kupille kesken kaiken, mutta pian se oppi luopumaan kupista ja tekemään lyhyen treeninsä loistavalla asenteella.
Ensin otimme pari pätkää seuraamista ja se meni nähdäkseni hyvin, mutta apusilmiä olisin kaivannut. Sitten otimme liikkeestä maahanmenon ja luoksetulon. Seuraamisosuus olisi voinut olla vähän täpäkämpi, mutta maahan putosi hyvin ja tuli luokse hyvää vauhtia, loppuasennossa jotain pientä epätarkkuutta.
Sitten vauhtinouto, vapautus jess-sanalla ja palkaksi patukkaleikki. Koska Kipi saisi ottaa kapulan maasta nopeammin ja voimakkaammin, tehtiin myös sellaista treeniä, että juostiin kilpaa kapulalle ja vapautin ja palkkasin heti kun Kipi otti kapulan.
Eteenmeno tehtiin niin, että jätin pallon eteenmenopaikalle Kipin kanssa, siirryimme kentän toiseen päähän ja virittelysanan jälkeen lähetin Kipin eteen. Kivalla vauhdilla meni ja palkkautui hyvin pallosta.
Loppuun oli tarkoitus ottaa pieni pätkä seuruuta, josta olisi saanut mennä loppupalkalle, jos asenne olisi ollut hyvä. Mutta kun syrjäsilmällä katselin, niin häntä ei nyt heilunut yhtään ja pientä loittonemista myös tapahtui, joten vein Kipin kentän laitaan odottamaan ja treenasin Vinskin siinä välissä.
Vinskin kanssa teimme pk-kaavion mukaisen seuraamisen vähän lyhennettynä, Vinski piti kivasti oikean paikan ja asennekin oli hyvä. Sitten liikkeestä istuminen, jossa jäi ensin seisomaan, uusinta ok.
Tasamaanouto oli hyvä. Sitten eteenmeno täyttöpatukalle, yritti ottaa varaslähdön, mutta sain komennettua sen takaisin, eikä se edes ottanut ihmeemmin nokkiinsa, ja teki ihan hyvävauhtisen eteenmenon. Päätin kokeilla A-estettäkin, vaikka Vinski yleensä aina kieltäytyy siitä. Se suhtautuu epäluuloisesti A-esteisiin ihan yleisesti, mutta Luukin este on sen mielestä erityisen epäilyttävä. En yllättynyt, kun se nytkin kieltäytyi, kun yritin sitä juoksusta seurauttaa esteelle. Se kieltäytyi toisenkin kerran ja päätin, että kolmas yritys saa olla viimeinen, ja ihanhan minä silmäni pudotin, kun se menikin yli! Siitä kunnon kehut ja palkka, en vaatinut toiseen suuntaan suorittamista enää, kun se jo tuossa suorituksessa ylitti itsensä.
Loppuliikkeenä otimme juoksusta maahanmenon ja luoksetulon, joka oli onnistunut suoritus ja vauhtikin edelleen mukava. Loppupalkaksi Vinskikin sai kissanruokarasian ja oli ihan tohkeissaan.
Kipi oli saanut katsella Vinskin treeniä ja loppupalkan nauttimista. Otin sen taas kentälle, muistutin sitä sen omasta loppupalkasta ja sitten seuraamaan. Ihan eri asenteella teki nyt, häntä heilui ja teki intensiivisemmin, siitä vapautus loppupalkalle. Kriteerinä loppupalkan saamiselle on nimenomaan asenne, pienet tekniset epätarkkuudet hyväksytään. Mutta niitä epätarkkuuksiakin näyttää tulevan vähemmän silloin, kun asenne on kohdillaan. Nyt teki koko treenin aika hyvässä vireessä ja kontaktikin pysyi melkein koko ajan, vain se yksi seuruupätkä ennen taukoa oli huonompi.
Treenien päätteeksi Kipi pääsi myös rallattelemaan frisbeen kanssa.
Ehkä se tästä, kun ei liian usein treenata pitkästi ja kun saadaan paljon lisää häiriötreenejä. Nytkin olin varautunut treenaamaan paljon lyhyemmin, mikäli vire ei olisi kantanut. Kun mietin Kipin tottista ja tokoilua, niin se on ollut vähän sellaista vuoristorataa siitä asti, kun teini-ikä alkoi. Välillä Kipi on väläytellyt hyvää asennetta ja keskittymiskykyä ja osaaminen on mennyt eteenpäin, sitten se on taas saattanut olla ympäristöä koko ajan vilkuileva ja taantumuksellinen. Motivaatio ei vaan aina ole kantanut häiriötreeneissä, keittiössä on tehnyt kyllä aina hyvin. Maastotreeneissä motivaatio on myös aina ollut hyvä. Luulenpa, että jos Kipi paimentaisi työkseen, niin siinäkään ei motivaatio liiemmin pätkisi. Toko ja pk-tottis eivät samalla tavalla ole koiralle luonnollisia lajeja, vaikka omista koiristani lähes kaikki ovatkin helposti motivoituneet niihin, mutta osan koirista joutuu opettamaan tykkäämään niistä - tai sitten pitää odottaa, että teini-ikä menee kunnolla ohi, jos hormonit ja aivotoiminta sekoittavat koiran pään ;) Tässä tuli taas ihmisvertaus mieleen: eivät ne teini-ikäiset poikalapsetkaan usein jaksa kunnolla keskittyä ja kiinnostua teorian opiskelusta koulunpenkillä, mutta saattavat kyllä innolla ja keskittyneesti urheilla tai rassata mopoja.
Vinski myös ailahteli paljon teini-iässä, mutta sen jälkeenkään se ei erityisesti pitänyt itsenäisten vauhtiliikkeiden tekemisestä. Tein paljon töitä sen motivaation eteen ja kävimme myös huippukouluttajilla hakemassa neuvoja. Vauhtia ja asennetta ei vaan löytynyt. Viimeisen kouluttajan pakeille menin sillä mielellä, että nyt jos koskaan saamme neuvoja motivaatioon. Näytimme kouluttajalle meidän seuruuta ja luoksetulon, jonka Vinski silloin teki itselleen nopeasti mutta rotuisekseen hitaasti. Kouluttajan neuvoilla kokeilimme sitten paria kikkaa, joilla ruutuun voisi saada motivaatiota ja vauhtia. Vinski ei vastannut koulutukseen ja kouluttajan mielenkiintokin lopahti. Kysyin, kouluttaisiko hän itse tuollaista koiraa tokoon, ja hän paukautti suoraan, että ei. Kertoi myös omakohtaisen kokemuksen paimenlinjan bordercolliesta, joka oli aivan loistava paimen, muttei myöskään oikein syttynyt tokoon, eikä siitä sitten tokokoiraa tehtykään.
Tavoitteellisen tokon päätinkin lopettaa Vinskin kanssa, mutta olen tyytyväinen, etten kokonaan lopettanut tokoa tai tottistelua, vaan jatkoin niitä koiran ehdoilla silloin tällöin, yrittämättä enää saada ongelmaliikkeistä kisakuntoisia. Ellen olisi tehnyt niin, en olisi saanut kokea Vinskin kanssa sitä hyvää yhteistyötä mitä esimerkiksi tänään teimme. Sitä oppii niin paljon jokaiselta koiralta. Erityisesti olen oppinut sen, miten vähän tiedän :D Ja sen, ettei ole itsestäänselvyyksiä, että kaikki bordercollietkaan eivät aina sovi joka lajiin, mutta silti voi löytää mielekkään tavan tehdä jotain. Ja että vaikka aina vaan olen enemmän narttuihminen, niin nuo uroksetkin ovat ihan hauskoja :)
Siinä, että olen lenkeillä pyytänyt koiria välillä kiipeämään kiville ja kannoille ja tasapainoilemaan puunrungoilla, on myös varjopuolensa. Nyt tuo meidän huimapäinen wannabe-vuorikiipeilijämme tarjoaa oma-aloitteisesti mitä hurjimpiin kohteisiin kiipeämistä palkkion toivossa. Se kiipeää jyrkille ja korkeille kiville, joille en itse pyytäisi koiria kiipeämään. Maanantaina se kiipesi kaatuneen puun juurakon päälle ja katseli tyytyväisenä alas sieltä parin metrin korkeudesta. Autoin sitten Kipin alas kiikkerältä vuoreltaan.
Kipin tasapaino on kehittynyt. Ristikkäisten jalkojen nostelu on sille nykyään helppoa. Näen muitakin merkkejä siitä, että syvät lihakset ovat ehkä viimeinkin alkaneet kehittyä. Jumppaa jatketaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti