sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Jälkitreeneissä ja tokokoulutuksessa

Torstaina olimme  Nurmijärven puolella jälkitreeneissä Leean ja koiriensa kanssa. Tein jäljet Kaikulle ja Jackille ja Leea teki Kipille ja Vinskille. Metsä oli enimmäkseen sula, mutta kaikille jäljille osui myös muutama luminen kohta.

Kipi ajoi jälkensä noin puolitoista tuntia vanhana, pituutta oli puolisen kilometriä, kulmia muutama, keppejä neljä ja purkit niiden alla piilossa. Janankin otimme alkuun, kävelin itse vielä suhteellisen lähellä takana, kun ei janaa olla vielä valmiiksi treenattu. Hyvin nosti jäljen. Ensimmäiseen keppiin reagoi vain pienellä eleellä, mutta pysähdyin odottamaan, että ilmaisi sen. Muut kepit Kipi ilmaisi heti hyvin. Aika tarkka poika oli jäljellä eikä ottanut perässä kulkevasta Leeastakaan häiriötä.

Vinskin jälki taisi olla parin tunnin ikäinen, pituutta myöskin puolisen kilometriä, keppejä neljä, muutama kulma. Janalla kaarsi läheiselle polulle ja eteni sitä pitkin, mutta löytyihän se jälki niinkin. Jälki meni hienosti ja kaikki kepit Vinski ilmaisi varmasti.

Käytin tilaisuuden hyödyksi ja otin Kipillä myös kontaktitreenin Leean häiriköidessä. Tiedossa on nyt kontaktisulkeisia vähän joka paikassa!

Perjantai ja lauantai kuluivat lähinnä rennon lenkkeilyn parissa, perjantaina kyllä myös vähän tokoiltiin seuran kentällä ja pojat tekivät kivalla asenteella, Kipikään ei juuri vilkuillut muualle. Tällä viikolla ulotimme lenkkimme myös Kokkokalliolle ja pojat ottivat kärsivät ilmeet, kun halusin ne mukaan maisemakuvaan.




Tänään sitten Riitta ja Pekka, ihanan Jipon kasvattajat, tulivat kouluttamaan Ojakkalan halliin. Meille Kipin kanssa osui kouluttajaksi Riitta, joten saimme samalla arvion siitä, missä nyt mennään verrattuna entiseen. Aluksi otimme kontaktia häirittynä ja se meni ihan mukavasti, toki Kipi ehti pari kertaa pudottaa kontaktin, mutta korjasi sen heti.

Sitten seuraamista. Otin aika pitkän pätkän, kun halusin näyttää kokonaisuutta, ja Riitta totesikin, että vähän lyhyempää pätkää kannattaa yleensä tehdä, että pääsee palkkaamaan nuorta koiraa nopeammin. Ja niin me yleensä olemme tehneetkin. Kipi seurasi hyvin ja piti kontaktin, vain siinä kohtaa tipahti, kun seurautin sen ihan Riitan ohi. Riitta sanoikin, että häirittyä kontaktia kannattaa treenata erikseen, seuruussa häiriötä ei vielä kannata ottaa. Seuraaminen oli kuulemma mennyt teknisesti eteenpäin, kiva kuulla!

Teimme kaksi vauhtiluoksetuloa, kun kerrankin oli joku pitämässä Kipistä kiinni. Ihan ok. Sitten kisamainen luoksetulo, jossa vauhti oli vähän pidättyväisempi ja Kipi istui eteen aavistuksen vinoon. Uusinta meni paremmin, mutta ihan pientä vinoutta oli vielä istumisessa. Lyhyeltä matkalta otettuna Kipi tuli eteen aivan suoraan istumaan. Luoksetulo vaan on kisamaisena aivan keskeneräinen liike, koska ei olla sitä kokonaisena paljon tehty. Usein olenkin vielä vähän auttanut Kipiä käsimerkillä istumaan eteen ja silloin istuu kyllä suoraan. Suoruutta voisi myös treenata seinän vieressä, jolloin koiralla ei ole mahdollisuutta olla vinossa siihen suuntaan, johon sillä on taipumus kiepsahtaa. Riitta mietti, vaaniiko Kipi lelua ja tulee siksi toisinaan vähän hitaammin. Tätä olen itsekin miettinyt ja voisi kyllä kokeilla tehdä tätä vähän aikaa namipalkalla. Riitta ehdotti myös kokeilemaan sellaista palkkausta, että Kipi saa hypätä ylös minua vasten hakemaan palkkaa.

Seuraavaksi teimme vauhtinoudon ja kerroin noudon yhdeksi ongelmaksi sen, ettei Kipi tartu kapulaan kovin voimakkaasti. Tämä tuli nytkin esiin. Riitta ehdotti lähettämään Kipin heti lentävän kapulan perään. Tätä kokeiltiin ja kapulaan pureutuminen parani heti. Olen päästänyt Kipin kapulalle vasta kun kapula on pysähtynyt ja sitten juossut karkuun paluuvauhdin yllyttämiseksi, koska Kipi ryhtyi harrastamaan noudoissa varastamista, enkä halunnut yllyttää sitä lentävän kapulan perään. Mutta varastamisen voi kouluttaa myöhemmin erikseen pois, joten ei pidä pelätä päästää Kipiä lentävän kapulan perään. Näytimme myös kapulan pitoa ja sitä Riitta kehui kauniiksi. Tulee siinäkin välillä vähän huonompaa otetta ja sainkin tämän esiin, kun teimme uusinnan. Kapula vaan pois ja uusi yritys kunnes tekee hyvin.

Ihan lopuksi teimme vielä seuruupätkän, joka oli huono, koska Kipi tiesi, että repun vieressä oli loppupalkka odottamassa ja arvasi, että se tulee nimenomaan tämän liikkeen jälkeen ja vilkuili palkan suuntaan. Keskeytin seuruun ja otin uudestaan, vapautus palkalle kun seurasi hyvässä kontaktissa muutaman askeleen. Myöhemmin ehkä muutan kriteerin sellaiseksi, että lopussa tulee jackpot vain silloin, kun koko treeni menee hyvällä asenteella ja hyvässä kontaktissa. Ja kuten Riittakin ehdotti, niin loppupalkka voi olla myös taskussa vilkuilun välttämiseksi. Ajatuksena oli rakentaa Kipille sellainen kaava, että loppupalkka tulee joko repulla tai autolla, mutta tässä vaiheessa se tasku varmaan on hyvä ratkaisu.

Riitta totesi Kipin olemuksesta, että se on vielä melko pentumainen, joten se selittää kyllä mm. tuota sen häiriöherkkyyttä. Ja totesi hän asiaan vaikuttavan senkin, että Kipi tuli minulle vähän isompana pentuna ja menetimme silloin niitä tärkeitä viikkoja suhteen ja perustan luomiseksi. Edistystä kuitenkin on tapahtunut, ja kyllä minä itsekin olen taas luottavainen, että hyvä tästä tulee, kun treenataan oikeita asioita ja annetaan ajan kulua. Saa sitten nähdä, muuttuuko mielipide jonkun katastrofitreenin jälkeen :D

Riitta ehdotti, että Kipi voisi myös tehdä kontaktitreeniä ruokansa eteen. Kerroin, että ruoan se on aina saanut kontaktia vastaan ja nyt on lisäksi alettu treenata pidempää kontaktinottoa ja seuruuta ruoka-aikana. Riitta ehdotti, että ottaisin joskus iltaruoan treenikentälle mukaan. Jep, niin olin itsekin ajatellut tehdä. Samaa mieltä olimme siitäkin, että oleellisinta on nyt asenteen kehittäminen.

Joskus kun Kipi on ollut vähän jähmeämpi, niin olen miettinyt, että ei kai sille tule samantyyppisiä ongelmia kuin Vinskille. Riitta oli sitä mieltä, että Kipi on erityyppinen ja siltä kuitenkin löytyy mm. juoksuintoa. Ja olenhan itsekin huomannut, että Kipiltä esim. löytyy eri tavalla yritteliäisyyttä kuin Vinskiltä. Vinski on ihana, mutten silti haluaisi toista sellaista koiraa peräkkäin, joka välillä treeneissä väistää passiivisuuteen ja jolta puuttuu irtoavissa liikkeissä draivia ja vauhtia. Mainitsin Riitalle, että Vinski on viime aikoina ollut entistä aktiivisempi minua kohtaan. Riitta hämmästeli tätä. Lupasin joskus näyttää hänelle Vinskinkin tekemistä, sittenpä kuulen, huomaako hän muutosta entiseen verrattuna, vai olenko mahdollisesti kuvitellut kaiken :D Sitä en toki odota, että Vinski jatkossakaan tekisi vauhtiliikkeet ihan oikeasti vauhdilla, vaikka se välillä on vauhtiakin väläytellyt, mutta on se joskus nuorempanakin saattanut ihan satunnaisesti sitä väläytellä, kotipihatreeneissä erityisesti. Se on jännä ja arvoituksellinen tyyppi. Sanoin Riitallekin, että se on omalaatuinen, ja hän sanoi olevansa asiasta aivan samaa mieltä :D

Katsoin muiden koulutuksia sen mitä ehdin. Seurattavaksi osuivat Pekan koulutettavat, koska Pekka koulutti hallin etuosassa. Tuli taas kerrattua muutamia perusasioita, mikä onkin todella tarpeellista aina välillä. Pekka korosti sitä, että koiralle kerrotaan onko suoritus hyvä vai huono, harmaata aluetta ei ole, on vain hyvä tai huono. Hän totesi, että koirankoulutus on periaatteessa juuri näin yksinkertaista - mutta ei käytännössä toki usein olekaan. Tärkeää on myös antaa palaute koiralle aina reaaliajassa, koska muuten herkästi vahvistaa väärää asiaa. Ja koulutuksessa on tärkeää pelata suhteella, koska vain sen suhteen saa mukaan kisakehään, leluja tai nameja sinne ei saa viedä. Esimerkiksi seuraamisessa Pekka muutenkin suosii sitä, että hyvästä kehutaan (treeneissä toki myös palkataan) ja huonosta huomautetaan sanallisesti, hihnasta tempomiset eivät häneltä ymmärrystä saa. Samansuuntaiset ovat aina omatkin ajatukseni olleet.

Pekka totesi, että joskus voi saada sitäkin mitä ei vahvista. Kuten jos hitaasta luoksetulosta antaa palkaksi Sheba-purkin, niin seuraavalla kerralla koira tulee nopeammin, kun osaa odottaa palkkaa.

Eräällä vilkkaalla ja hektisellä koiralla oli ongelmana paikkamakuu. Pekka totesi, että koira osaa, ongelmana on väärä tunnetila. Tällaista koiraa ei kannata opettaa odottamaan lelupalkkaa, vaikka tällaisella palkkauksella usein haetaankin sitä, että koiralla on jotain mihin keskittyä. Mutta tunnetila muodostuu vilkkaalla ja leluja rakastavalla koiralla silloin helposti sellaiseksi, että se vain miettii, että jee, kohta saan lelun, kohta saan lelun! Ja se tekee koiran levottomaksi. Tällaisessa tapauksessa kannattaa palkata pelkällä kehulla ja ohjaajan hyväksynnällä. Voi makuuttaa pitkiäkin aikoja ja paikkamakuun jälkeen treeni loppuu siihen, ettei koiralla tässä liikkeessä ole mitään odotusarvoa hauskanpitoon. Ennen paikkamakuuta voi ottaa pitkänkin treenin ja leikittää koiraa, että se saa itseään purettua.

Pekka kehotti myös miettimään, vaatiiko koiran makaavan leuka maassa, koska silloin koira ei pysty läähättämään, mikä on ongelma, kun takana saattaa olla pitkä treeni ja paikallakin on ehkä tarkoitus maata pitkään. Samoin leuka maassa on ongelma, jos ollaan kisaamassa kuumassa säässä. Meillä Kipin kanssa on se ongelma, että se itse helposti laittaa leuan maahan, vaikken sitä ole opettanut sille, enkä koskaan palkkaa sitä siitä. Ehkä pitäisi alkaa kouluttaa tapaa järjestelmällisesti pois, vaikka eihän Kipille tuota läähätysongelmaa tulekaan, kun se ei koko ajan makaa leuka maassa. Mutta ei tuo sekatekniikka järkevä ole. Muutakin korjattavaa on, kuten taipumus vetää toinen etujalka aina koukkuun ja maata mutkalla. Tunnetila mielestäni on hyvä.

Joku kysyi, voiko koiraa paikallaolossa kehua etäältä vai pitääkö aina mennä koiran luokse, hänen koiransa kun tulee levottomaksi, jos hän menee sen luokse. Pekka totesi, että molempia tapoja voi käyttää, mutta jos hänen koiransa tulisi levottomaksi kun hän menee sen luokse, hänellä heräisi siitä ajatus, että juuri sitä on treenattava tosi paljon. Samoin kaikkea muutakin, mikä tuottaa hankaluuksia.

Pekka myös totesi, että vinkumisesta on turha moittia koiraa, koska koira ei oikeastaan mahda sille mitään. Pitää puuttua syyhyn, miksi koira vinkuu. Joillekin roduille piippaaminen on erityisen tavallista, eikä se tarkoita, että koiralla välttämättä on huonot hermot. Samoin on turha moittia koiraa, joka häntä koipien välissä pelkää jotain, kuten vaikkapa jotain alustaa. Silloin totutetaan koira vähitellen asiaan.

Tykkään kyllä paljon Riitan ja Pekan tavasta kouluttaa. Nyt teemme reilun viikon ajan läksyjä Kipin kanssa ja sitten pääsemmekin näyttämään taas meidän tokoa Riitalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti