Treenielämää

Ollaan juostu vähän siellä ja täällä ja puoliakaan en enää muista. Ihan tavallista ulkoiluakin ollaan tietenkin harrastettu ja siinä samalla on tullut paljon marjastettua. Pari viikkoa sitten melkein koppasin kyytiin kyynpoikasenkin puolukoiden lisäksi, ups. 

Ennen tuli usein harmiteltua häiriötreenien ja treenikavereiden puutetta. No nyt niitä treenejä on kyllä viime aikoina kivasti ollut. Välillä on mennyt tottistreenit ja vepetreenit päällekkäinkin ja silloin olen epäröimättä valinnut vepetreenit. Eilen oli kauden viimeiset treenit. Kyllä on Vinski kivasti edennyt vepessä. Nyt tehtiin ekalla kierroksella veneen haku, jota treenattiin vasta kolmatta kertaa. Ekalla kerralla Vinski sai hakea pelkän köyden veneeltä ilman veneen vetämistä, apparin vain kevyesti pitäessä köyden toisesta päästä kiinni, toisella kerralla se sai jo vetääkin venettä eikä siinä mitään ongelmaa ollut. Nyt se suoritti ihan täydellisen veneen hakemisen ja matkakin oli jo aika pitkä, ei kaukana poijusta.

Toisella kierroksella otimme vientiä, joka on aina vaan lähtenyt sujumaan paremmin alkuhankaluuksien jälkeen. Alussahan Vinski oudoksui patukan ottamista suuhun käskystä rannalla perusasennossa ollessaan, mutta muutaman treenin ja kuivaharjoittelun jälkeen se alkoi tarrata patukkaan suorastaan kiihkeästi. Vinskin kanssa huomattiin myös sellainen juttu, että jos otetaan peräkkäin useampi vienti, täytyy veneen tulla suoritusten välissä takaisin rantaan ja alkuvalmistelut on tehtävä uudestaan, muuten Vinski hämmentyy ja saattaa kääntyä takaisin jo alkumatkasta, se on niin tarkka kaavoista. Nyt meni heti ensimmäinen vienti muuten tosi hyvin, mutta veneelle päästyään Vinski ei luovuttanut patukkaa käteen asti vaan tiputti sen veteen, appari kyllä yletti sen sieltä noukkimaan. Seuraavalla yrityksellä luovutukseen kiinnitettiin erityishuomiota ja nyt tulikin hyvä luovutus ja muutenkin nappisuoritus. 

Vielä kolmaskin kierros ehdittiin ottaa, ja Vinski pääsi hyppäämään kahdesti veneestä ja uimaan rantaan. Ensin lähempää ja sitten jo lähes poijulta asti. Oli kiva päättää kausi onnistuneeseen treeniin. On ollut hienoa nähdä Vinskin syttyvän lajiin kerrasta ja kehittyvän siinä. Olen muutenkin kovasti tykästynyt tähän lajiin. On hauskaa treenata veden äärellä ja nähdä erilaisia koiria. Labradorit näköjään käyttävät häntää uidessaan peräsimenä ja vesikoirat potkurina! Tätä lajia on kiva treenata senkin takia, ettei tylsää hetkeä tule, kun pääsee myös avustamaan muita koiria. Hieman toista kuin tottiksen tai tokon ryhmätreeneissä, joissa suurimman osan aikaa saa seistä kentällä toimettomana muiden treenatessa. 

Tässä muutama kehno kännykkäkuva menneistä vepetreeneistä.

Ja vielä kuvia kauden viimeisistä treeneistä, kuvat Marjaana Elovirta. Vähän köysileikkiä ensin ja sitten veneen haku.

Ohjatuissa tottistreeneissä ei olla käyty sen ikävän häntäepisodin jälkeen, mutta Kipi pääsi kerran ottamaan tottista (ja vähän tokoakin) Luukin kentälle Repen kanssa. Seuruun aikana Kipi sai kuulla kaksi paukkuakin, ei reagoinut niihin, vaan jatkoi hyvin seuraamista.

Tokossa alkoi hallikausi ja meillä on treenivuoro joka toinen perjantai. Ollaan oltu nyt kahdesti hallissa, ja Vinski ja Kipi tietenkin pääsivät molemmat treenaamaan. Ovat olleet ihan innoissaan eikä yhtään ole haitannut, että meidän kentällä treenaa samaan aikaan muitakin ja viereisilläkin kentillä treenataan, eikä pelkkää tokoa vaan myös agilityä. Ryhmäpaikallaoloihin on päässyt Kipi. Hyvin on pysynyt. Viime kerralla otettiin myös paikalla istuminen ja siinä Kipi meni hetken päästä maihin. No ei olla sitä juuri yhtään treenattukaan, joten siinäpä taas yksi treenin aihe lisää.

Tämän viikon tiistaina alkoi kilpatokokurssi seuran kentällä. Kurssikoiraksi pääsi Kipi. Ensimmäisen kerran aiheina oli luoksetulo ja paikallaolot. Ensimmäisellä kierroksella kaikki ottivat vauhtiluoksetulon, ja Kipi tuli tosi kovaa. Toisella kierroksella oli tarkoitus ottaa kisamainen luoksetulo. Juuri kun aioin kutsua Kipin luokse, se ennakoi ja tuli ilman käskyä. Vein sen takaisin ja tällä kertaa se hiippaili perään pian jätön jälkeen. Seuraavaksi sitten palkkasin sen pelkästä pysymisestä ja luoksetulo jäi kokonaan ottamatta. Ei haittaa, että noin kävi yli-innokkuuden takia! Se on kuitenkin treenattavissa oleva asia. Kipin asenne on viime aikoina ollut hirmu hyvä niin häiriötreeneissä kuin pihatreeneissäkin, jotenkin sellainen pursuavan iloinen ja keskittynyt. Ja tämä on nyt varmaan se Kipi, joka se pohjimmiltaan on, silloin kun spondyloosi ei ole pahana eikä muitakaan isoja ongelmia ole.

Minä itse olen myös ollut koulutuksessa opiskelemassa eläinalaa. Teemana on nyt ollut koirat ja niiden koulutus, ja kahtena päivänä viime viikolla harjoiteltiin omien tai lainakoirien kanssa. Minulla oli mukana kaikki koirat. Snoopy pääsi toisena päivänä lyhyesti mukaan treeneihin, Kipi ja Vinski treenasivat vähän enemmänkin. Kipi treenasi molempina päivinä samassa ryhmässä, missä itse olin, ja Vinskin annoin toisena päivänä lainaksi eräälle ilman koiraa olevalle ryhmälle. Vähän mietin, että mahtaako Vinski olla mamman perään, mutta mitä vielä. Kun naksutin ja namit kaivettiin esiin, se ei vilkuillut minuun päinkään, vaan tuijotti ihastuksissaan ryhmäläisiä ja näytti hyvin tarjoavan erilaisia temppujakin. Treenin aiheena nimittäin oli nimenomaan operantti koulutus. Vasta kun ryhmä treenin päätteeksi vietti luppoaikaa, äkkäsi Vinski minut hallin toisella puolella ja juoksi luokseni.

Kipi treenasi meidän neljän hengen ryhmässämme ja tarjosi myös hyvin asioita. Ihan hetkessä se keksi nousta esim. muovilaatikon päälle istumaan. Muina treenikoirina meillä oli myös ranskis ja kaksi staffia. On aina mukavaa tutustua erilaisiin koiriin. Leveämpää koiranhymyä ei varmaan olekaan kuin staffin hymy! Staffit olivat jo konkareita naksutinkoulutuksessa ja siitä se ajatus sitten lähti. Tässä treenaa Telma.

Laiskana ihmisenä olen käyttänyt naksutinta lähinnä satunnaisena vahvisteena. Hirveän vähän olen tehnyt oikeaoppista naksutinkoulutusta, jossa koira oppii asiat itse yrittämällä ja oivaltamalla. Olen sortunut turhan paljon houkutteluun. Ihan tunsin piston omassatunnossani, koska naksutinkoulutushan on hirmu kivaa ja siinä on myös järkeä! Koirillakin oli kivaa, ja kotona oli tämän koulutuksen jälkeen hyvin väsyneitä koiria!

Jäljelläkin ollaan käyty pari kertaa, joku loppukiri ennen talvitaukoa olisi varmaan ihan paikallaan. Tänään sitten Kipi kävi Marin luona tsekkauttamassa häntävamman tilanteen. Vähän siinä oli hoitamista, mutta nyt pitäisi olla hyvä. Mari selitti, että hännän ligamentit tulevat niin lähelle ristiluuta, että Kipillä oli mennyt ristiluun alue juntturaan.

Sairasta menoa

Viime viikon keskiviikkona oltiin Petikossa tottistreeneissä ankeassa sadesäässä. Treenikoiraksi pääsi Kipi, ja hitsi että olikin hyvä treeni. Kipi tarjosi aktiivisesti itse kontaktia myös liikkeiden välissä ja alussa, mikä on ollut sille vaikeaa. Liikkeissähän se yleensä kyllä ottaa kontaktin. Itse liikkeetkin sujuivat hyvin ja Kipi oli läpi treenin hyvässä vireessä ja iloinen pieni poika.

Kipin jälkeen treenasi yksi koira siinä parkkipaikalla, välillä ihan meidän auton läheisyydessä, ja pojat tätä tilannetta autosta tietenkin kommentoivat. Kun kyseinen koira päätti treeninsä, menin autolle ottaakseni sieltä Snoopyn häiriökoiraksi, mutta suunnitelmat muuttuivat. Autossa ei enää ollut pientä iloista treenikoiraa, vaan kokoon käpertynyt surkea koira, joka alkoi äkkiä huutaa suoraa huutoa. Säikähdin tietenkin valtavasti, että mitä nyt on sattunut, mikä pienellä ruskealla koiralla on. Nostin Kipin varovasti syliin ja se jatkoi huutoa ja oli edelleen ihan käppyrässä.

Seuraavaksi laskin Kipin varovasti maahan. Se kyhjötti siinä surkeana ja jaloilleen kunnolla tukea ottamatta, mutta lopetti hetken päästä huutamisen. Sitten se jo varovasti tapaili askeleita. Pikkuhiljaa kävely muuttui lähes normaalin näköiseksi, mutta takaliikkeissä oli vielä huteruutta. Kello alkoi olla puoli yhdeksän illalla ja klinikat kiinni, mutta ensimmäinen ajatukseni oli, että jostain on nyt etsittävä päivystävä klinikka. Sitten mietin, ettei päivystyksessä välttämättä muuta tehdä kuin annetaan kipulääkitys. Päätin lähteä kotiin antamaan Kipille kipulääkettä ja lähteä päivystykseen vasta, jos tilanne taas pahenisi.

Onneksi oli Norocarpia varastossa, annoin sitä heti kotona Kipille, ja se sai myös BoT-loimen päälleen illaksi ja yöksi. Kipukohtaus ei onneksi uusinut. Treenikaverit vähän uumoilivat, että kipukohtauksen olisi aiheuttanut spondyloosi ja koleaksi muuttunut sää. Itse pohdin mahdollisuutta, että Kipi olisi loukannut itseään jotenkin toisen koiran treenatessa siinä auton vieressä, josko olisi esimerkiksi selkänsä siinä hyppiessään ja kommentoidessaan satuttanut.

Torstaiaamuna sitten mietin, mitä seuraavaksi. Noin voimakkaan kipukohtauksen jälkeen halusin ehdottomasti tsekkauttaa Kipin jossain. Ikinä ennen ei Kipillä ole mitään vastaavaa ollut. Ei itse asiassa yksikään koirani koskaan ole huutanut kipua tuolla tavalla. Hyvälle ortopedille olisin mielelläni vienyt Kipin, mutta eihän sellaiselle samaksi päiväksi aikaa saisi. Ensiavuksi kuitenkin soitin meidän vakiklinikalle ja pyysin Kipille omat kipulääkkeet. Seuraavaksi tiedustelin Aistista, milloin on seuraava vapaa akupunktioaika. No sehän oli klo 12 samana päivänä, joten sinne siis.

Kipi pääsi ihan ensimmäistä kertaa akupunktioon. Akupunktiolääkäri käytti sen pikaisessa neurologin tsekissäkin, eikä Kipi ollut tutkimuksessa aristanut selkäänsä. Akupunktiolääkärin tutkimuksessa löytyi huomattavaa kireyttä vasemmanpuoleisissa lanneselän lihaksissa, ja Kipi varasi vasemmalle takajalalleen hieman vähemmän painoa. Neulojen laittoa se välillä protestoi ja yritti jopa nyppiä itse neuloja pois. Sitten se kuitenkin rauhoittui makoilemaan. Neulojen pois ottaminen oli oma lukunsa. Kaikki neulat eivät olleet valmiita poistettavaksi, vaan istuivat tosi tiukassa. Ei niitä väkisin poistettukaan, vaan odotettiin, että ne "kypsyivät". Taisi tulla ihan uusi ennätys sen suhteen, miten kauan neulojen irtoamista piti odottaa!

Kipi oli jo normaalin oloinen ja liikkui kuten ennenkin. Hissuksiin tietenkin vain liikuttiin. Illalla Kipi pitkästä aikaa venytteli takajalkansa oikein pitkästi ja hartaasti. Akupunktiolääkäri arveli, että kipukohtauksen oli saattanut laukaista esimerkiksi lihaskramppi. Minua hirvitti ajatus, että tuleeko näitä kohtauksia jatkossa lisääkin, onko spondyloosi nyt pahassa vaiheessa. Mikä tuntui sikäli oudolta, että hetkeä ennen kohtausta Kipi oli oikein hyvän oloinen, ja on muutenkin viime aikoina vaikuttanut olevan voinniltaan ok, joskaan ei täydellisen oireeton.

Halusin vielä varmistua kropan tilanteesta perusteellisemmin, joten maanantaina Kipi pääsi Marin käsittelyyn. Onneksi menimme. Jumia oli taas lanneselässä ja kaularangassa. Ja ennen kaikkea syy kipukohtaukseen selvisi. Kipiltä löytyi häntävamma, joten sen on täytynyt silloin autossa hyppiessään lyödä hännäntyvensä kipeästi johonkin. Kaikkea sitä sattuukin. Totesimme Marin kanssa, että Kipi varmaan tarvitsisi autoon pehmustetun pyöreän kopin. Huono juttu on se, että auto on malliltaan niin typerä sisältä, ettei sinne saa kuin enintään yhden häkin, joten kaikkia koiria ei mitenkään voi häkittää. Kiinni voisi koirat autossa köyttää, mutta sitäkään en pidä täysin turvallisena ratkaisuna. Jäi kyllä nyt harmittamaan sekin, kun piti treenata niin lähellä autoja, että koirat hermostuivat. Ei kyllä silti ihan heti olisi tullut mieleen, että jotain tällaista voi tapahtua. Tuli aika kalliiksi se treeni, hännän tilanne pitää mennä tarkistamaan vielä tämän kuun aikana uudestaan. Aistissa ei häntävammaa huomattu, mutta kuten Mari totesi, niin harvoin eläinlääkärit häntiä edes tutkivat.

Juteltiin taas Marin kanssa myös Kipin spondyloosista, samoin kuin edellisenä päivänä Aistissa, ja heinäkuun lopussa Piiran kanssa. Kyllä nyt on selvää se, että Kipi on ollut rikki selästään jo minulle tullessaan. Oireitahan sillä oli heti alusta asti. Meillä sattuneet alkuaikojen pienet törmäilyt eivät ole laisinkaan todennäköisiä vamman aiheuttajia, ja tosiaan oireita oli jo ennen näitä törmäilyjä. Seitsemän kuukauden iässä tapahtunut törmäys minuun olisi jotain ehkä voinut aiheuttaakin, mutta Kipi on silloin jo ollut valmiiksi rikki, jotain huononemista siitä toki on voinut aiheutua. Mitään uusia oireita sille ei tämän törmäyksen jälkeen kyllä tullut.

Minulla on tallessa omat muistiinpanot ihan sieltä Kipin tulosta asti ja olen nyt jälkikäteen käynyt niitä tarkkaan läpi. Jotkut jutut aiheuttivat huolta ihan sieltä alusta asti, mutta elättelin silti toivoa, että kaikkeen olisi joku viaton selitys. Kun eihän minulle heti Vinskin jälkeen voinut tulla toista selkäsairasta koiraa! Epäilin välillä jo itseänikin. Ja jotkut oireethan olisivat voineet olla ohimeneviä kasvuvaiheita. Näin jälkiviisaana voi vain todeta, että kaikki oireet yhdessä ja niin pitkään jatkuvina eivät enää oikein mene kasvun piikkiin. Olisi silloin pitänyt uskoa omiin pessimistisimpiin ajatuksiin tilanteesta! Kun Kipin etuosa myös oli löysä ja se välillä tupsahteli puolittain nokalleen, niin siltä välikuvattiin etupää mutta ei selkää. Eikä sitä tiedä, miten spondyloosi vielä siinä vaiheessa olisi kuvassa näkynytkään. Taustasyy, eli oletettu krooninen välilevytyrä saataisiin muutenkin näkyviin vain magneetissa.

Pitkin matkaa olen välillä epäillyt, että Kipi on voinut olla rikki jo minulle tullessaan, mutta olen halunnut etsiä myös muita selityksiä, koska se on jotenkin ajatuksena niin kurja. Vaikka hyvänen aika, eihän mikään muu selitys sinänsä ole vähemmän kurja, koiran kannalta etenkään, eikä muuta lopputulemaa! Siihen vain liittyy tiettyjä harmillisia sivujuonteita. Lopullisesti havahduin, kun purin taas asiaa yhdelle näistä asiantuntijoista. Kerroin, miten Kipi ei hahmottanut takapäätään alkuaikoina ollenkaan. Se ei ottanut takajalkoja alleen laskeutuessaan alas nojatuolista, ja muistiinpanoista löysin kuvauksen siitä, että samoin oli alkuaikona ainakin kerran käynyt, kun laskin sen sylistä lattialle. Pidin sitä todella outona, koska en ole koskaan ennen vastaavaan törmännyt. Toisaalta lukemani perusteella tiesin, etteivät nuoret koirat aina hahmota takapäätään hyvin. Mutta tämä asiantuntija katsoi minua silmiin ja kysyi erittäin painokkaasti, että kuule, eikö jo yksin tuo kerro sinulle, että jotain on ollut vialla jo silloin. Niin, ehkä muut huonosti takapäänsä hahmottavat eivät tosiaan ihan tuolla tavalla käyttäydy.

Koskaan en varmaan silti saa tietää sitä, mitä Kipille on sattunut pentuna. Enkä todellakaan usko, että kukaan on sille tahallaan mitään aiheuttanut! Voi olla niinkin, ettei kukaan ole edes nähnyt tilannetta, missä se on vammautunut.

Tuo häntävamma ja sen aiheuttama huoli nosti taas pintaan huolen myös kokonaistilanteesta ja tulevaisuudesta. Vaikka Kipi on välillä käynyt huollossa hyvinkin tiheästi, niin aina se on ollut jumissa. Tuleeko koskaan sellaista tilannetta, että sen kroppa olisi edes hetken jumiton, tasoittuuko spondyloosi vai paheneeko se, tuleeko oletettu krooninen välilevytyrä oireilemaan aina. Huolta ja rahanmenoa on riittänyt, eikä Kipi ole pystynyt harrastuksissa antamaan itsestään sitä potentiaalia, mihin sillä muuten olisi edellytykset. Pk-ura näyttää jäävän pelkäksi haaveeksi myös Kipin osalta. Nyt on kyllä pakko kuvata tilannetta yhdellä tilanteeseen hyvin sopivalla sanalla. Vituttaa.

Kuitenkin Kipi itse on peruspositiivinen sitkeä sissi. Huolen ohella siitä on ollut paljon myös iloa. Enkä minäkään kaiken aikaa näitä märehdi. Nyt taas yritetään elää normaalia arkea ja toivotaan, että häntävamma paranee hyvin.

Treenikoostetta

Aina välillä olemme treenanneet tokoa pihalla. Aika pienimuotoisesti ja liikkeistä usein vain osia tehden. Kipi on ollut ilahduttavan hyvässä vireessä. Vinskikin on ollut innokas, Snoopysta nyt puhumattakaan. Kipi on lähes kokonaan lopettanut kapulan mälväämisen, niin pienestä oli sekin kiinni.

Vinski on ehtinyt käydä kahdet vepetreenit lisää. Se on harjoitellut viennin alkeita. Tämäpäs ei niin itsestään sujukaan kuin ekojen treenien jutut. Vinskistä oli aika jännä idea, että sen olisi pitänyt rannalla ottaa vieraan ojentama patukka suuhunsa ja lähteä sitä tuomaan minulle veneeseen. Ollaankin sitten treenattu niin, että olen itse rannalla ja lähetän Vinskiä veneelle ihan vain syömään nameja. Sen oli aluksi vaikea luopua minusta, mutta kun se sai aikaa miettiä asiaa (ja maltoin taas itse pitää suuni kiinni...), niin se lähti kyllä veneelle. Nameja syötyään sille aina heitettiin veneestä patukka, jonka se sitten toi minulle rantaan.

Viime kerralla Vinski sai ensimmäistä kertaa myös hakea hukkuvaa. Ensin se taas kävi hukkuvan luona syömässä nameja ja seuraavalla kerralla sai jo tuoda hukkuvan rantaan. Sen se teki hyvin. Ja lajina vepe tuntuu edelleen älyttömän hauskalta, miksen sitä jo aiemmin ole keksinyt?!?

Ollaan nyt myös kuivaharjoiteltu vepeä patukan avulla. Olen lähettänyt Vinskin kiertämään puuta patukan kanssa. Uidessa ollaan harjoiteltu patukan luovuttamista käteen. Vinski ei ole uidessa tottunut palauttamaan keppejä käteen asti, joten sen oli tosi vaikea rikkoa tätä kaavaa, mutta ollaan saatu jo onnistumisia. Kepit se saa edelleen jättää tuomatta käteen, mutta patukka pitää uidessa palauttaa käteen asti.

Niin innolla kurottelin viime maanantaina rannalla patukkaa Vinskiltä, että kännykkäkin putosi taskusta veteen. En edes havainnut kyseistä tapahtumaa ennen kuin rupesin kaivamaan kännyä taskusta vilkaistakseni kelloa. Kun ei kännykkä ollut taskussa, niin seuraavaksi etsiskelin rannasta ja vedestä. Siellähän se järvenpohjassa rantavedessä oli. Ja jopa toimikin vielä. Kotona purin sen kuitenkin osiin kuivatusta varten ja oli siellä sisuksissa hieman vettä. Kännykkää hankkiessani harkitsin (ajoittaisen koheltamistaipumukseni tiedostaen) iskun- ja vedenkestävää mallia, mutten sitten sellaista ottanutkaan. Hirmu monta iskua ja nyt vielä järvessä käynninkin kännykkä silti on kestänyt. On näköjään tuotekehittely edennyt niistä ajoista, kun muinoin tipahdin itse lampeen kännykkä taskussani, ja se kännykkä kyllä kuoli.

Viime viikolla alkoivat taas tauon jälkeen tottistreenit. Treenikoiraksi otin Kipin. Treenasimme ihan perusjuttuja, seuruupätkiä, henkilöryhmää ja vauhtiluoksetuloja. Alussa kontakti tippui perusasennossa ja seuraamisessakin oli pientä seilaamista, mutta sitten Kipi skarppasi (tai ehkä se olinkin minä...). Vauhtiluoksetulot olivat todella nopeita.

Toissaviikon perjantaina tein pitkästä aikaa Kipille jäljen. Kipi oli innokas, mutta sähläsi alkujäljellä, loppujäljen suoritti paremmin, mutta yhtään ainoaa keppiä se ei koko jäljeltä nostanut! En sitten antanut sille mitään palkkaakaan, mentiin vain takaisin autolle ihan kuin oltaisiin vain päiväkävelyllä oltu.

Seuraavana päivänä tein uuden jäljen viidellä kepillä kotimaastoon. Kipi pisteli aika haipakkaa menemään ja sain jarruttaa sitä jäljellä koko ajan. Nyt varmistui myös diagnoosi edellisestä jäljestä ja keppien jäämisestä: Kipi oli ylimotivoitunut. Raukka ei ole juurikaan saanut koko kesän aikana jäljestää ja oli siksi niin intona. Tällä kertaa pysähdyin aina kepin kohdalla, ellei Kipi keppiin itse reagoinut. Ja ennen jälkeä jo heitin sille yhden kepin ilmaistavaksi, jotta se muistaisi keppienkin olemassaolon. Kaksi keppiä se ilmaisi täysin oma-aloitteisesti, mutta muihin tarvitsi vähän apuja.

Viime viikon torstaina tein taas Kipille jäljen, nyt neljällä kepillä. Jo alkoikin keppi-ilmaisu olla paremmalla tolalla, mutta yksi keppi jäi. Eilen sitten tein kotimaastoon jäljet kaikille koirille. Kipin jäljen haasteena oli vaikeakulkuinen maasto. Sellainen tiheä ryteikkö, jossa oli epätasainen pohja, hakkuujätettä ja syvien ojien ylityksiä. Ei ollut Kipille yhtään vaikea, se jäljesti hyvin ja ilmaisi kaikki neljä keppiä, jes. En ollut merkannut keppien kohtia enkä muutakaan jälkeä mitenkään, enkä millään lailla jarrutellut vauhtia ennen keppejä, en olisi niiden paikkaa kunnolla edes muistanut.

Nyt oli Vinskin vuoro olla vähän hätäinen jäljellä, se ilmaisi kolmesta kepistä vain keskimmäisen. Jäljellä kyllä pysyi hyvin. Haasteena sillä oli terävä kulma rinteessä, jonka se hienosti selvitti. Eipä ollut Vinskikään aikoihin jäljestänyt tätä ennen.

Snoopy oli omalla jäljellään ihan pro ja nosti molemmat kepit.

Kipi haluaa selvästi olla jälkikoira. Noin suurta motivaatiota sillä ei ole muuhun tekemiseen ollut. Kun sillä oli huono kausi ja se teki tokoa ja tottista usein huonossa vireessä ja hajamielisesti, niin jälkeä se teki silloinkin innokkaasti ja keskittyneesti. En ole vielä osannut päättää, mitä jälkeä sen kanssa ryhtyisin harrastamaan, pejää vai mejää. Toistaiseksi mennäänkin pk-jälkipainotteisesti. Ja olen miettinyt sitäkin, että entä jos joskus voitaisiin mennä pk-kokeeseen siten, että jätetään hyppy tekemättä. Piira joskus jutteli sitä, että A-esteelle on helpompi opettaa turvallinen suoritustapa ja se sopii rankaongelmaiselle hyppyä paremmin. Oma karmein kokemukseni pk-esteeltä tosin on nimenomaan A:lta...

No, sitähän ei tiedä, päästäänkö koskaan kokeisiin asti missään lajissa, mutta ehdottomasti täytyy tehdä taas säännöllisesti jälkiä Kipille ja muillekin. Niin onnellisia ne ovat saadessaan jäljestää, että jo niiden ilon näkeminen on minulle palkitsevaa ilman koetavoitteitakin. Jälki on vaan ihan <3

Snoopy 12 vuotta!

Ja taas meillä on synttärisankari laumassa, tällä kertaa jo varsin kunnioitettavilla ikävuosilla. Onnea Snoopy 12 vuotta! 

Tuntuu kyllä hienolta, kun Snoopy on saanut porskuttaa nämä vuodet niin terveenä ja elinvoimaisena. Bordercollieksi se ei vielä ole ikäloppu, mutta eivät bortsutkaan läheskään aina saavuta tätä ikää.  Synttärin kunniaksi Snoopy sai ylimääräisiä herkkuja, tietenkin, sekä oman pienen treenihetken.

Snoopy kulkee vielä muiden mukana lenkeillä ja treeneissä ja treeni-intoakin piisaa. Ihana ja viisas pappakoiramme <3

Kipi 2 vuotta!

Lauantaina oli Kipin kaksivuotissynttärit. Vietimme päivää ulkoilun ja pienen pihatreenin merkeissä. Ajatella, että pieni ruskea ilopillerimme on jo noinkin aikuisessa iässä! Vaikka onkin ihan pentumainen monessa suhteessa vielä :)

Viralliset synttärikuvat otettiin pihalla auringon lämmittäessä ja häikäistessä synttärisankaria. Ja jep, nettiyhteyden laadun takia kuvat ilmestyvät tänne vasta nyt...

Päivän tokoilut

Tänään olimme tokoilemassa seuran kentällä oman lauman kesken. Päätin kirjata treenit ylös, jotta voin joskus myöhemmin tarkistaa, missä ollaan menty. Kun ei ole tullut aikoihin treenipäiväkirjaakaan pidettyä. Kaikkia treenejä ei kyllä viitsi blogiinkaan laittaa.

Aamulla Kipi venytteli takajalkansa, mitä en ole nähnyt sen varmaan pariin viikkoon tekevän kertaakaan. Päätin, että se pääsee treenaamaan myös, tänään ei kokeilla sitä motivointitemppua, että se saa vain sivusta katsoa kun muut treenaavat. Ehkä sillä olisi nyt ihan hyvä päivä.

Snoopy aloitti treenit ottamalla mm. seuruuta ja luoksetulon. Se teki tapansa mukaan liikkeet nopeasti, kiihkeästi ja voimakkaasti.

Sitten oli Vinskin vuoro. Teimme lähes kaikki uuden VOI-luokan mukaiset liikkeet, osan kokonaisina liikkeinä ja osan vain osittain.

Jäävät otimme koemaisesti, asennoiksi valitsin seisomisen ja istumisen. Hyvä suoritus.

Seuraamista otimme paljon koesuoritusta lyhyemmän pätkän, jossa oli käännöksiä, vauhdin muutoksia ja muutaman askeleen peruuttaminen. Hyvin näytti seuraavan ja peruuttaminenkin onnistui kivasti.

Luoksetulo. Hyvä stoppi, mutta kun kehuin siitä, lähti tulemaan luokse. Uusi yritys, stoppi ei nyt ollut ihan niin täpäkkä, mutta malttoi pysyä, tuli luokse kohtuullisen kovaa vauhtia, lopussa peruutin vielä karkuun vauhdin kasvattamiseksi. Palkka eteen istumisesta.

Tunnari. Sai etsiä vain oman vähän ruohoon kätkettynä, kun enempää tunnarikapuloita ei ollut mukana. Ei ongelmia.

Ohjattu nouto koemaisesti, noudettava kapula vasen. Hieno suoritus!

Metallikapulan nouto esteen yli. Yritin ensin hyppyyttää vähän korkeammalta, mutta Vinski ei halunnut, joten alensin esteen tokokorkeuteen. Kiersi takaisin tullessa. Uusi yritys, oli taas lähdössä kiertämään, mutta käskytin hyppäämään ja annoin vartaloapuja, tulikin nyt hypyn kautta. Vielä yksi kerta niin, että hieman annoin vartaloapuja paluuhyppyyn, teki hyvin.

Kauko-ohjaus. Tässä teimme vain tekniikkaa läheltä, viimeksi oli ongelmaa edistämisessä. Seisomaan nouseminen on Vinskilläkin vielä teknikaltaan vähän keskeneräinen liike.

Ruutu. Virittelin ja sitten vain käskin ruutuun, ruudussa ei ollut mitään. Meni kohtuullista vauhtia, mutta päätyi ruudun sivuun ihan nauhan viereen. Uusi yritys ja sama juttu. Kolmannella kerralla päätyi vihdoinkin ruutuun sisälle ja sai ruutuun loppupalkkansa, kissanruokarasian. Positiivista oli se, ettei lannistunut virheestä ja uusinnasta, vaikka on aiemmin usein tehnyt niin!

Asenne Vinskillä oli hyvä ja oli koko ajan hyvässä vireessä. Hyvä Vinski!

Sitten Kipi, joka oli melkoisen innokas aloittamaan oman treeninsä katseltuaan autosta muiden treenejä. Sille ALO-liikkeitä mukaillen ja pari ylempien luokkien liikettä.

Jäävät. Otimme Kipilläkin liikkeen voittajaluokan tyyliin. Ensin maahanmeno, sitten istuminen. Hyvin, istuminen ehkä olisi voinut olla vähän napakampi.

Seuruuta. Häntä heilui ja piti hyvin paikkansa. Ei ongelmia vauhdin muutoksissa tai käännöksissä. Pari askelta peruuttamista myös, siinä vähän poikitti. Tehtiin koesuoritusta lyhyempi seuruu, palkka vauhdista.

Suora luoksetulo. Tuli hyvää (muttei huippua) vauhtia, mutta sitten ei tullut suoraan eteen istumaan vaan hakeutui viistoon. Otettiin siitä pari ihan lyhyttä luoksetulon istumista minun peruuttaessa karkuun. Nämä hyvin. sitten sivulletulo, joka suora ja napakka.

Noutoesineen pitäminen. Kaksi toistoa edessä istuen. Teki hyvin, ei mälvännyt! Sitten peruutin ja Kipi sai pitää kapulaa parin askeleen matkan, nyt tuli taas mälväämistä. Otin heti kapulan pois ja uusi yritys. Kun pidin siirtymän vieläkin lyhyempänä, niin ei enää mälvännyt.

Kauko-ohjaus. Etäisyys n. 3-4 metriä. Nousi hyvin istumaan, mutta maahanmenoon tarvitsi lisäkäskyn. Samoin kävi toistettaessa, olen nyt vissiin liikaa palkannut istumaan nousua, joten pitää muistaa palkata enemmän myös maahanmenosta. Lyhensin matkaa lisää ja nyt onnistui hyvin maahanmenokin. Vielä lyhyt tekniikkatreeni namilla ohjaten, istu-maahan meni oikein napakasti. Vielä yksi seisominen pompputekniikalla. Teki kyllä, mutta takajalat jäivät vähän turhan eteen. Kuten yleensäkin. Tähän en puutu enkä useinkaan kaukojen seisomista Kipillä edes treenaa. Ehtii myöhemminkin, jos vaikka takaosa olisi joskus paremmassa kuosissa.

Ohjattu nouto. Kokeilin ensin voittajaluokan mukaisena suorituksena, koska se on joskus onnistunutkin. Vähän tarvitsi apua seisomaan pysähtymiseen merkin jälkeen. Haettava kapula oli vasen, mutta Kipi lähti oikealle. Ei korjannut suuntaa tai pysähtynyt seisomaan käskystä, joten kutsuin luokse ja uusi yritys. Taas oli vakaasti lähdössä oikealle, mutta voimakkailla vartaloavuilla vihdoinkin meni vasemmalle. Kapulan toi nätisti ja mälväämättä! Teimme vielä sellaista treeniä, että Kipin seistessä merkillä heitin molemmat kapulat eri suuntiin ja käskin ensin hakemaan viimeksi heitetyn. Seuraavalla kierroksella heitin noudetun kapulan takaisin, mutta käskin noutaa sen valmiiksi maassa toisella puolella olevan, jonka hyvin tekikin. Sama vielä uudestaan ja teki hyvin.

Ruutu. Kävin varmuuden vuoksi näyttämässä ruutua, koska siellä ei ollut targettia, namia tai lelua. Taskussa odotti kissanruoka loppupalkaksi kuten Vinskilläkin. Vähän sellaista jolkotteluvauhtia taas meni ruutuun, mutta en nyt jäänyt vauhtia sen enempää hinkkaamaan, se tulee joskus myöhemmin jos on tullakseen. Hakeutui heti hyvin ruutuun sisälle, pysähtyi käskystä seisomaan. Meinasi lähteä steppailemaan siitä pois kun kehuin, mutta annoin uuden käskyn ja malttoi seistä, kunnes vapautin ja palkkasin.

Asenne oli Kipilläkin kiva. Olen nyt yrittänyt kiinnittää erityisesti huomiota sosiaaliseen palkkaan ja palkkasin mahdollisimman iloisesti sosiaalisella palkalla ennen muuta palkkaa. Kipi vastasi hyvin sosiaaliseen palkkaan ja meillä molemmilla oli hauskaa. Olin tästä erityisen iloinen, koska joskus aiemmin Kipi on reagoinut sosiaaliseen palkkaan pidättyväisemmin. Ihanaa, että sillä oli nyt hyvä päivä :) Jaksoi myös hyvin toistoja ja yritti sinnikkäästi uudestaan, kun ohjatussa noudossa tuli virheitä.

Kivat treenit, kaikille jäi varmasti hyvä mieli! Nyt lähiaikoina treenataan varmaan enemmän vaan liikkeiden osasia pihalla. Tuli nyt otettua vähän pidempi treeni, että näin, mitä erityisesti pitää koesuoritusta ajatellen treenata.

Tokokoulutuksessa, kisaturistina, uusi laji ja kaikkea!

Tulee nyt sitten pitkä ja moniaiheinen päivitys, kiitos pätkivän nettiyhteyden. Olisin kirjoittanut jutun jo lauantaina, mutta kun kuvia ei silloin taaskaan saanut siirrettyä tänne, niin jäi tekemättä, ja tässä välissä on asiaakin jo kertynyt enemmän. Eiväthän nuo kuvat mitään välttämättömyyksiä sinänsä olisi ja välillä voi mennä ilmankin. Kehnoa kännykkälaatuahan kuvat kaiken lisäksi edustavat, mutta katkovat silti pitkiä ja tylsiä jaarituksia. Itselleni kuvat ovat siksikin tärkeitä, että jos myöhemmin selaan vanhoja juttuja, niin kuvien perusteella pystyn heti palaamaan tiettyyn hetkeen ja muistan jotain sellaistakin, mihin ei pelkkä teksti edes riitä.

Alkuun nyt tällainen lenkkeilykuva ihan meidän kulmilta. Metsässähän me asumme, mutta muutaman sadan metrin päästä löytyy tällainen maisema, taustalla näkyy lehmiäkin pieninä pisteinä.

Viime viikolla kävimme kahdesti metsälenkillä muutaman kilometrin päässä, ja kun lenkki kulki metsälammen ohi, niin tokihan koirat uimaan pääsivät. Liivejä ei metsälenkillä tule mukana raahattua, joten koirat saivat uida ilman liivejä. Eipä siitä ongelmia tullut, kun tuolla pystyi hyvin itse kävelemään pitkin rantaa, jolloin koirat uivat pitkää matkaa ilman, että tarvitsi koko ajan olla keppiä heittämässä, ja näin Kipin uintiasento pysyi hyvänä. Snoopy tosin haluaa uida vain kepin perään, joten sen uinti jäi nyt vähän vähäisemmäksi, kun en montaa kertaa keppiä heittänyt. Ihana lenkkipaikka kyllä, mennään varmasti jatkossakin.

Etsi kuvasta kolme koiraa!

Perjantaina Christa tuli kouluttamaan tokoa seuran kentälle ja osallistuin Kipin kanssa koulutukseen. En alun perin edes ollut ilmoittanut meitä sinne, mutta kun edellisenä päivänä tuli yksi peruutus, niin päätin ottaa meille äkkilähdön.

Näytin ensin Kipin kapulan pitoa, jossa ongelmana on ajoittainen mälväys, jota en ole saanut karsittua pois. Joskus Kipi myös pitää kapulaa muutenkin huonossa tasapainossa, mikä saattaa johtua siitä, että olemme treenanneet myös pk-kapulalla. Yritänkin nyt pääsääntöisesti muistaa treenata kevyillä kapuloilla.

Mälväys saatiinkin esiin. Olen usein ottanut kapulan pois heti kun mälvääminen alkaa ja aloittanut liikkeen sitten uudestaan. Mutta joskus olen tehnyt niin, että olen vain odottanut mälväämisen loppumista ja kun on taas hetken pitänyt mälväämättä, pyytänyt irrottamaan ja kehunut... Ei näin, vaan minun pitää olla mustavalkoinen. Aina kapula heti pois kun mälvää. Ja kun olen tehnyt niin, että sanon "hyvä" ja pyydän sitten irrottamaan, niin tässä voisi myös käyttää "jess"-sanaa lupana irrottaa. 

Kipillä alkoikin treenin aikana päässä raksuttaa ja lopuksi saatiin jo pitoja kokonaan ilman mälväämistä. Ohjeeksi jatkoon tuli liittää pitotreeniin myös liike, eli lähden peruuttamaan Kipin pitäessä kapulaa, ensin ihan lyhyen matkan ja vähitellen pidempää.

Sitten näytin seuraavaa ongelmaa, eli Kipin maahanmenoa sivulla ollessa. Silloin se lähes aina laittaa toisen etujalan koukkuun alleen. Olen aina vetänyt jalan heti suoraksi ja niin sain ohjeeksi jatkossakin tehdä. Pitää muistaa myös kehua hurjasti silloin, kun jättää itse etujalat suoraksi. Kokeilimme myös sellaista, että seisoin itse vielä tiiviimmin Kipin vieressä ja käskytin siitä maahan, näytti välillä toimivan tämäkin jalkaongelmaan. Kun seison Kipin edessä, niin silloin se yleensä jättää jalat suoraan ja makaa muutenkin paremmassa asennossa. Vähän makaroni Kipi nyt oli muutenkin ja otti usein myös lonkka-asennon, mikä on sille tyypillistä. Siihen en ole puuttunut, enkä saanut ohjeeksi jatkossakaan puuttua, koska tämä voi johtua ihan selkäongelmista, eikä ole reilua pakottaa koiraa epämukavaan asentoon.

Lopuksi treenasimme ruutua. Tässä olen miettinyt, mikä olisi Kipille se paras tapa treenata. Vauhtia ja fokusta pitäisi saada paljon lisää. Pallo ruudussa on välillä toiminut hyvin palkkana, mutta toisinaan siinä tulee silmänkäyttöä. Targettia olemme käyttäneet paljon ja välillä targetilla on ollut nami. Nyt kokeilimme kaikkia näitä tapoja, mutta mitään eroa ei eri tavoilla suorituksiin saatu tällä kertaa. Aika pliisua suorittamista kautta linjan. Kokeilimme myös ruutuun menoa kierron kautta ja siten, että Christa esitti sieppaavansa Kipiltä namin targetilta, mutta ei sekään vauhtia kasvattanut.

Koska nami on se, mikä käy Kipille palkaksi aina (leluun saattaa toisinaan kyllääntyä), niin saimme ohjeeksi käyttää sitä ruudussakin. Ja aina sama palkka, jotta koira tietää, mitä on tulossa. Christa itse ei ruokaa ruudussa käytä, kuten eivät kai muutkaan huiput yleensä, mutta meille se voi olla passeli. Samoin liikkeiden rakentamisvaiheessa kannattaa Kipillä aina käyttää pelkästään namia. Ja se mustavalkoisuus kautta linjan pitää muistaa.

Saimme myös hyvän motivointiohjeen huonompia kausia varten. Eli minun kannattaa joskus antaa Kipin vierestä katsoa, kun treenaan toisen koiran kanssa. Lopuksi voi ottaa vaikkapa juuri ruudun ja vielä näyttää Kipille, että katsohan, sinne se kiva ruutu nyt jäi. Ja sitten vaan pois kentältä, ilman että Kipi pääsee itse treenaamaan. Tämä voi hyvinkin toimia Kipillä, sillä se on kilpailuhenkinen ja hyvin taipuvainen mustasukkaisuuteen. On se toki joskus saanut katsoakin muiden treenejä sivusta, mutta se on aina päässyt myös itse treenaamaan.

Täytyy kokeilla tuota vaikka tällä viikolla. Huono kausihan Kipillä vaikuttaa nyt olevan menossa, vaikka vielä hetki sitten oli hyvä kausi :( Se on taas lopettanut takapään venytykset ja treeneissä vire on vähän laskenut. Siksi ne ruudutkin nyt varmaan jäivät niin pliisuiksi. Alkukesästä Kipi alkoi venytellä takapäätään paremmin kuin koskaan, mutta vähän ennen Piiralla käyntiä se lopetti venytykset. Piira-käynnin jälkeen suunta näytti hetken olevan taas parempaan, mutta sitten tuli taas takapakkia. Se lantio nyt vaan on jäykkä, eikä venyttely tunnu mukavalta :(

Christa myös kehotti olemaan vertaamatta Kipiä muihin koiriin, meidän pitää vaan tehdä meidän omaa juttua. Heti treenin aluksi kun tietenkin olin maininnut, että ihan alkeistasolla vieläkin rämmitään, eikä Kipi ole läheskään ikätasollaan. Ja että monet paljon nuoremmatkin bc:t ovat valovuosia sen edellä. Tämän tiedostaen olen silti Christan kanssa täysin samaa mieltä, muihin ei pidä vertailla. Kaikki koirat ja ohjaajat ovat erilaisia, kaikilla on oma polku kuljettavana. Toisille sattuu vähän enemmän karikkoja matkan varrelle, toisilla ei edes ole mikään kiire päämäärään tai se päämäärä on erilainen kuin muilla.

En paljon ehtinyt seurata muiden koulutuksia, mutta pari juttua jäi kuitenkin mieleen. Nyt kun uusissa säännöissä on mukana merkin kierto, niin Christa suositteli ehdottomasti opettamaan siihen oman käskyn, joka tarkoittaa vain sitä. Kun monilla on tähän asti kiertokäsky tarkoittanut, että voi vapaamuotoisesti mennä kiertämään lähimmän sopivan kohteen, oli se sitten puu, siiveke tai vaikka ihminen, niin merkin kierrossa se ei enää toimi. Siinä koiran pitää tietää, että se menee suorittamaan nimenomaan merkkiä.

Kaukokäskyistä ja takajalkojen liikkumattomuudesta oli myös puhetta, ja mitä moninaisimmista tavoista, joilla kekseliäät harrastajat sitä treenaavat. Joku oli kuulemma päässyt hyvään tulokseen laittamalla koiran takajalkojen alle crocsit! Kaukokäskyissä myös pitäisi opettaa eri asennonvaihtoihin eri käskyt, ei käyttää kaikissa vain peruskäskyjä istu-maahan-seiso, kuten itse aina olen tehnyt...No, Kipin kaukokäskyt ovat niin alkeissa vielä, että hyvin ehdin näitä käskyjäkin miettiä.

Lauantaina olimme Kipin kanssa kisaturisteina Vantaalla PK-SM-kisoissa. Pakkohan se oli mennä, kun kisat noin lähellä olivat! En meinannut kyllä ollenkaan selvitä sinne kisakatsomoon tai koko kisa-alueelle asti, kun matkalla parkkipaikalta sinne jäin aina vaan suustani kiinni tuttujen kanssa... Sama kyllä jatkui sitten vielä kisa-alueellakin. Tuolla pk-maailmassa näköjään törmää vanhoihin tuttuihin paljon enemmän kuin muissa lajeissa.

Anskilla oli mukana 11-viikkoinen Armi, joka Kipinkin mielestä oli kiva. Ai ai, pentukuumehan tässä meinaa iskeä...

Seurasin erityisesti jälkikoirien tottiksia. Miten se este näyttikin niin korkealta, ihan kuin olisi kasvanut kokoa sitten omien kisa-aikojeni... Noin sitä voi käydä, kun ei ole muutamaan vuoteen kisannut, ja kun nykyiset koirat eivät metristä hyppää, ja itsekin on oppinut sitä metrin hyppyä hieman kriittisesti tarkastelemaan.

Tarkastelin erityisellä mielenkiinnolla nytkin koirien hyppytyyliä. Oli niin hyvää kuin huonoakin tekniikkaa, eikä se aina ole koirasta tai sen koosta kiinni. Mielenkiinnolla odotin, miten pitkäselkäinen ja matalajalkainen vesikoira esteen selvittäisi, mutta ihan hyvinhän se meni. Bortsuilla näkyi sekä hyviä hyppyjä että kolautuksia esteeseen ja muuta pientä puutetta tekniikassa.

Kipi pääsi kisaturistina kuulemaan paukkuja tiheästi, koska siinä oli vierekkäin kolme kenttää, joilla ammuttiin. Alkuun se käänsi vähän päätä paukuille, mutta lopussa ei enää viitsinyt. Pelännyt se ei ole paukkuja koskaan, nytkään ei häntä laskenut tai muuta reaktiota tullut kuin tuo pään kääntely. Tuollaisena jos pysyisi, niin tyytyväinen olisin. Paukkujen sietoa haluan pitää yllä, vaikkei Kipi todennäköisesti koskaan pk-kokeisiin pääsekään. Mutta saatamme siirtyä harrastamaan jotain muuta lajia, jossa myös ammutaan. Arjessakin joskus paukkuihin törmätään, joten positivista mielleyhtymää niihin on hyvä pitää yllä. Pitkästä aikaa viime viikolla muistinkin ampua koirille ruoka-aikana, eikä silloin todellakaan edes pää kääntynyt pois ruokakupista.

Sunnuntaina tokoilimme omalla pihalla. Kokeilimme Kipin kanssa Christan oppeja käytännössä, teimme läpi ALO-luokan liikkeet ja otimme vähän muutakin. Ei ollut Kipi ihan parhaassa vireessään, mutta jaksoi kuitenkin hyvin. Liikkeestä maahanmenoa se ei yhtäkkiä osannut ollenkaan. Autoin koiraa ja otimme sitten uuden yrityksen, mutta ei mennyt vieläkään oma-aloitteisesti maahan, eikä kolmannella tai neljännelläkään kerralla... Mietin jo, että onko sen jotenkin hankala mennä maahan, mutta maahanmenon oikein tehtynä ei pitäisi hankala sen selälle olla, ja arjessakin Kipi tekee paljon nopeita maahanmenoja omaehtoisesti. Niinpä sitten ilmoitin sille erittäin painokkaasti, että nyt ei ole vaihtoehtoja, sinne maahan on vaan mentävä ihan ilman mamman apuja. Piste.

Kun asia oli selvin kääntein ilmoitettu, niin Kipi alkoi tehdä nopeita maahanmenoja. Siltä pitää oikeasti osata vaatia, jos se ei tee jotain, minkä varmasti osaa, tai jos se tekee puolivillaisesti. Se osaa olla pänkki ja vedättää minua. Joskus se testaa ulkoa sisälle tullessakin, onko pakko tulla ekasta käskystä. Joskus muinoin käsitin sen pitävän omaa peliään sisälle tulon suhteen, kun se toisinaan tuli vasta useamman käskyn jälkeen. Hajamielisesti vain ajattelin, että ehkä se ei aina kuullut ensimmäistä käskyä, kun oli kauempana. Sitten heräsin omaan tyhmyyteeni ja otin tavaksi hakea sen sisälle vaikka niskasta raahaten (niin kukkahattu kuin enimmäkseen olenkin!), ellei heti ensimmäinen käsky tehoa. Vielä se joskus harvakseltaan testaa, että täytyykö ensimmäistä käskyä sittenkään totella. Yleensä riittää muistutukseksi, että otan pari askelta sitä kohti.

Epäilen kyllä, että tokossa olen tehnyt liikaa myönnytyksiä tuolle ovelalle pienelle koiralle! Olen varmaan ajatellut, että se ei vielä osaa, sillä on huono päivä tms. sellaisissakin tilanteissa, kun kyse on ollut ihan muusta. Terveys toki tuleekin huomioida, ei Kipiltä voi esimerkiksi odottaa samanlaista takapään käyttöä kuin terveeltä koiralta, mutta ei pitäisi tehdä liikaa myönnytyksiä kaikessa muussakin.

Tiistaina aloitimme Vinskin kanssa ihan uuden lajin! Monista eri lajeista oli vepe alkanut tuntua sellaiselta, joka olisi paitsi kiva laji, niin myös Vinskille sopiva. En kyllä olisi uskonut, että pääsemme heti treeneihin mukaan, kun ryhdyin asiasta tiedusteluja tekemään! Nimim. toko- ja jälkijonossa kohta kaksi vuotta...

Niin vain pääsimme mukaan heti, koska yksi vapaa treenipaikka sattui olemaan. Olikin mahtavaa päästä aloittamaan tämä märkä laji otollisissa olosuhteissa hellesäässä. Vinskin osalta aloitimme treenin siten, että appari jäi pitämään sitä kiinni rannalle minun mennessäni soutajan kanssa veneeseen. Kutsuin Vinskiä uimaan veneelle ja palkkasin sen namilla, kun se tuli. Sitten heitin sille patukan kauemmas veneestä ja käskytin rantaan apparin kutsuessa samalla. Se olikin vaikeampaa ja menimme veneellä perässä, lähempänä rantaa Vinski sitten uikin edeltä rantaan hakemaan apparilta naminsa.

Sitten Vinski pääsi veneajelulle, koska ei ole ikinä ennen veneessä ollut. Hyvin se suostui veneeseen menemään ja istui siellä tyynenä, sitten rupesi tosin katselemaan ympärilleen sen näköisenä, että hetkinen, tuolla on vettä joka puolella, mitä varten me täällä kökötetään...Sitten heitinkin sille patukan veneestä ja se hyppäsi epäröimättä perään. Samalla appari taas alkoi kutsua sitä rantaan. Ei se heti lähtenyt ja sorruin lisäkäskyihin, mutta kun maltoin itse olla hiljaa ja hissuksiin vaan odotella, niin sinne lähti.

Toisella kierroksella Vinski harjoitteli veneestä hyppyä ja rantaan uimista minun luokseni. Ensin aika läheltä, sitten 25 metristä. Se meni hyvin vieraiden ihmisten kanssa veneeseen, hyppäsi heti käskystäni ja ui hyvin rantaan. Ravisteli turkkinsa ja kysyi, että  vieläkö saa mennä uimaan?

Tiesin, että Vinskillä on valmiudet vepeen, koska se on todellinen vesimies, osaa pitää esineitä suussa jne. Mutta kuvittelin kyllä, että sen varovainen luonne hidastaa kovasti alkuun pääsyä. Arvelin, että se saattaa vierastaa venettä ja siitä hyppäämistä, eikä noudata mitään ohjauskäskyjä. Toki kaikenlaisia ongelmia vielä saattaa tullakin, koska tämä oli vasta alku ja teimme helppoja juttuja. Silti olin positiivisesti yllättynyt. Ehkä vepe tosiaankin on Vinskin laji?

Treeniryhmässä oli mukana eläinfyssari, jolta sitten kysyin, onko vepeliikkeissä jotain sellaista, mikä voi olla Kipille spondyloosin takia haitaksi. Kivahan se olisi myös Kipin kanssa vepeillä. Veneestä hyppääminen kuulemma on riskialtis liike, vaativa jo sinänsä, mutta lisäksi siinä voi sattua liukastumisia, joissa on loukkaantumisriski. Ei siis tule Kipistä vepekoiraa :( Toki joskus voisi kokeilla muita vepeliikkeitä ja hyppäämisen sitten vain unohtaa.

Näytin taas Kipin röntgenkuvaakin ja kysyin erästä minua askarruttavaa asiaa. Kun Mari totesi, että kuvassa on sen isokokoisen, nikamavälin alapuolelle muodostuneen spondyloosisillan lisäksi kasvamassa piikki samaan nikamaväliin ylöspäin. Eläinlääkärit eivät ole siitä mitään maininneet, mutta omaan silmään se näkyy selkeästi ja huomasi sen fyssarikin. Taas on alkamassa mahdollisesti pitkä kipuilukausi piikin kasvaessa :(

Fyssari mietti, josko Kipin selän voisi leikata. Samaa sanoi Aistin eläinlääkäri. Muuten olen kyllä ymmärtänyt, ettei spondyloosi yleensä ole mikään leikattava vika. Kyselin, mitä kaikkea voisi huollon suhteen vielä tehdä. Laseria tai akupunktiota suositteli fyssari kokeilemaan. Ja toki fyssarikäyntiäkin voi joskus kokeilla ja tarkkailla, minkä hoitomuodon jälkeen Kipi on parhaassa kunnossa.

Laseria Kipi on joskus saanutkin Marilla käydessään. Akupunktion osalta masentaa hinta, kun jo yksi käynti on melko hintava ja aluksi tarvitaan usein monta käyntiä tiheästi. Eikä vakuutus korvaa, kuten ei korvaisi mahdollista leikkaustakaan. Kipi kun tuli minulle yli nelikuisena ja vakuutus korvaa tällaiset viat vain, jos vakuutus on otettu alle nelikuiselle. Pitääkin olla näin moninkertaisesti huono tuuri! Tätä juuri pelkäsin, kun päätin Kipille vakuutuksen ottaa, nykyisten kammottavan suurien eläinlääkärilaskujen varalle. Samat maksut vakuutusyhtiö minulta ottaa kuin muiltakin, vaikka vakuutusturva on huonompi...Ja spondyloosi kuitenkin luetaan vakuutusyhtiössä  perinnölliseksi tai synnynnäiseksi viaksi, jota ei tässä tapauksessa korvata, ei siinä auta edes eläinlääkäreiden todistelut, että on trauman aiheuttama.

Kipulääkitystä mahdollisesti kokeilen Kipille lähiaikoina, vaikka se arjessa edelleenkin on iloinen, vauhdikas ja elastinen koira, jota on vaikea kipukoirana pitää. Sitäkin olen joskus pohtinut, että pitäisikö sen osalta jättää harrastaminen kokonaan, ettei esimerkiksi tule tietämättään joskus treenanneeksi sillä, kun se on kunnolla kipeä. Olen tullut siihen tulokseen, että Kipi kuitenkin itse kaipaa ja tarvitsee muutakin tekemistä kuin pelkkää lenkkeilyä, joten harrastamista ei jätetä. Toki sitten huomioidaan terveys ja pidetään treenit kevyempinä ja mietitympinä huonompina kausina. Tokon rinnalle olen miettinyt jotain lajia, missä pääsee jäljestämään metsässä, muttei tarvitse hypätä korkeita hyppyjä. Mejä tai pejä siis.

Fyssari oli muuten aika kauhuissaan siitä, miten joku on voinut olla sitä mieltä, että Kipi voisi tilanteen muuten salliessa hypätä jopa pk-esteitä. Niin eri lailla katsovat eri ihmiset asioita.

Vaikka vepetreeneissä tuli näitä masentaviakin asioita käsiteltyä, niin itse vepe kyllä tosiaan vaikutti hauskalta lajilta!