Toukokuun kootut

Onpas ollut monimuotoinen tämä kuluva kuukausi tähän mennessä. Noin niin kun säänkin puolesta, tänään lähes 30 asteen helle ja 5.5. oli tämän näköistä. Aiemmin aamulla oli vielä lumisempaa...

Eilen ja tänään ollaan käyty uimassa ja hakemassa hellesäähän vilvoitusta.

Tällainen tyyppi vaelsi ennen uimareissua parkkipaikan poikki, se lähti liikkeelle kohdasta jossa olin juuri pissattanut Kipin...

Kipi on käynyt viikoittain ohjatuissa tottistreeneissä. Olemme päässeet kokeilemaan myös kaatosateessa treenaamista. Sade ei ihmeemmin Kipiä hetkauttanut, mutta ympäristön häiriöt tuottavat kovasti päänvaivaa. Ohjaajalle siis, Kipin mielestä ne ovat hyvin kiinnostavia juttuja ja niihin voi ihan hyvin keskittyä ainakin puolet treeniajasta. Kovasti saan nyt tehdä töitä, että kakaran huomio olisi välillä minussakin. No, minkäs teet, toinen on iässä, jossa ympäristö muutenkin kiinnostaa eri tavalla kuin ennen. Lisäksi se on ihmisrakas korpiasukki, joka suurimmaksi osaksi joutuu tuijottamaan vain minun naamatauluani, ihmekös tuo, jos treeneissä sitten tekee mieli moikkailla kaikkia ihmisiä. Olenkin nyt huomannut, että Kipi keskittyy paremmin kun se ensin pääsee tervehtimään paikalla olevia ihmisiä. Kerran treenattiin kontaktia kaupan parkkipaikalla ja vähän vaikeaahan se oli. Sitten tuli eräs ohikulkija tervehtimään Kipiä ja jäi juttelemaan kanssani. Saatuaan tervehtiä ihmistä alkoi Kipi hakea hyvin kontaktia minuun, vaikka samalla juttelin ohikulkijan kanssa.

Ihan perustuksien rakentamiseen siis vielä keskitymme, etenkin häiriössä. Liikkeistä otamme vain joitain osa-alueita, kokonaisuuksia ei tehdä. Noudon osa-alueissa on tapahtunut mukavasti edistymistä ja Kipi oppi yhtäkkiä sen, minkä yritin sille opettaa heti ensimmäiseksi mutta jota se ei silloin ollenkaan ostanut, eli pitämisen. Seuraamisen palkkausta on pikkuhiljaa siirretty patukalle. Jälkiä ollaan ajettu silloin tällöin, lähinnä nurmella. Aina ei Kipi malta jokaista askelta erikseen tarkistaa, mutta muuten on ylimääräinen hötkyily vähentynyt ja kaikki jäljet se on kyllä selvittänyt.

Terveysasioissakin olemme olleet liikkeellä. 6.5. oli Vinski akupunktiossa pitkästä aikaa. Huomasin sen liikkuvan välillä takaa vähän jäykästi, joten keväthuolto tuli ihan tarpeeseen. Lihaskireyksiä sieltä takaosasta löytyikin. Muuten Vinski ei ollut pahassa kunnossa, puolierotkin sillä ovat tasaantuneet, vaikka ennen sillä oli huomattavasti enemmän lihaksia oikeanpuoleisessa takajalassa. Eläinlääkäri myös hämmästeli vanhoista tiedoista, että Vinskillä on joskus myös ollut viivästynyt asentotuntoreaktio.

Kipin suhteen mietitytti, että pitäisikö se viedä liikkeidensä takia lääkärille vai oliko kyse vain jostain kasvuvaiheesta. Kipillähän kehittyi takaosa valmiiksi aikaisin ja se oli pitkään takakorkea, mikä myös näkyi välillä hassuina takaliikkeinä. Sitten lähti etuosa kirimään eroa kiinni ja etuliikkeet olivat silmääni välillä epäpuhtaat ja Kipi myös usein työnsi kyynärpäitään ulospäin. Kun sitten lisäksi aloin epäillä sillä pissavaivoja ja lääkäriaika oli joka tapauksessa varattava, niin päätin samantien mennä ortopedille, että saadaan selvyys etupään tilanteesta. Bortsun ollessa kyseessä on ihan kiva tietää etenkin olkapäiden tilanne jo nuorena. Lääkäriin sitten mentiin 14.5. Pissanäytteestä löytyi tulehdussoluja ja struviittikiteitä. Ja Kipi pääsi ontumatutkimukseen. Eläinlääkäri totesi sen keventävän hieman vasenta etujalkaansa. Mitään mahdollisia kipukohtia ei voitu kopeloinnilla paikallistaa, koska Kipi ei suhtautunut tutkimukseen asian vaatimalla vakavuudella, se vain kiemurteli ja hössötti onnessaan tutkimuspöydällä ;) No, kyynärpäistä ja olkapäistä otettiin röntgenkuvat ja ne olivat puhtaat. Kipi sai luvan jatkaa normaalia liikuntaa ja kehotuksen mennä kontrolliin, jos tilanne huononee.

Tällä viikolla Kipi myös pääsi kraniosakraalihoitoon. Kireyksiä oli mm. ranteissa, niskassa ja lanneselässä. Käsittelyn jälkeen huomasin, että Kipi treeneissä makasi paljon kauniimmassa asennossa kuin ennen. Pari päivää käsittelyn jälkeen otimme iisimmin, sitten Kipi sai taas liikkua normaalisti -  mikä sen kohdalla tarkoittaa välillä aika reikäpäistä menoa. Ei kai se ihme ole, jos saa jumeja, kun etu- ja takaosa kasvavat ihan eri tahtiin eikä tyyppi itse kroppaansa muutenkaan säästele, kolhujakin välillä tulee. Tätä menoa ne jumit tulevat hetkessä takaisin.

Tässä vielä veljekset kuin ilvekset.

Uimassa ja jäljestämässä

Jäät lähtivät tänä keväänä poikkeuksellisen aikaisin ja olisi ollut houkutus aloittaa koirien uintikausikin vaikka miten aikaisin. Vesien kylmyys vain on jarruttanut asiaa, koska laumassa on vanhaa ja selkävaivaista koiraa. Maanantaina oli lämmin ja aurinkoinen ilma ja päätin, että nyt sen uintikauden korkkaamme, ennen luvattuja koleampia ilmoja. Olisin halunnut tietää, minkä lämpöisiä järvivedet noin keskimäärin ovat ja yritin netistä tietoa kurkata. Kyseisellä sivulla ei kuitenkaan ajankohtaista tietoa ollut, ainoastaan ilmoitus, ettei talvikaudella lämpötiloja seurata. Viimeisin mittaustulos oli marraskuulta. Eikä siellä vielä tänäänkään ollut tuloksia tämän vuoden puolelta. Aha, ok, marraskuun loppupuolisko on kesäkautta, toukokuun alku ei. No, ei niinkään kaukaa haettua juuri tänään, kun etelässäkin on paikoin satanut lunta, meillä on tällä hetkellä kolme astetta lämmintä ja sataa vettä!

Koirat eivät nahoissaan pysyneet, kun pääsivät uimaan pitkästä aikaa. Kipikin juoksenteli innoissaan niin rannassa kuin vedessäkin.

Ja kävi Kipi kerran ihan uimassakin, eiköhän siitäkin vielä uimamaisteri saada. Perinteisesti kaikki koirani ovat rakastaneet vettä ja uimista.

Uimareissun yhteydessä tein Kipille namitetun nurmikkojäljen. Tällä kertaa Kipi ei välittänyt nameja syödä, mutta pysyi jäljen päällä hyvin, lopussa vähän säntäili, eikä yleisesti ottaen keskittynyt niin hyvin kuin olisi pitänyt. Se on myös reagoinut negatiivisesti jälkiliinan kiristymiseen. En ole sitä millään lailla kiskonut liinasta, mutta kun jäljet on ajettu lyhyellä liinalla ja Kipi on välillä säntäillyt, niin tuntuuhan jälkivaljaissa silloin painetta.

Eilen tein Kipille uudestaan nurmikkojäljen. Jäljellä vuorottelivat joka askeleelta namitetut ja täysin namittamattomat pätkät. Ja jälkivaljaita ei nyt käytetty, vaan Kipi sai jäljestää pannassa ja jälkiliina vedettiin kulkemaan mahan alta. Nyt se keskittyikin paremmin. Isoa eroa ei ollut namittomilla ja namitetuilla pätkillä. Nameja Kipi ei taaskaan malttanut syödä, paitsi ne ihan ensimmäiset aina namittoman pätkän jälkeen. Jos FH-jäljelle tähtäisin, niin pitäisi patistaa se tarkistamaan jokainen askel huolella ja syömään ne namit, mutta metsäjälki-ihmisenä olen tottunut vapaamielisempään menoon. Ehkä täytyy kokeilla parempia nameja, kun täysi namittomuus ei mielestäni vielä ole ajankohtaista. Ja jatkossa ehdottomasti jäljet niin, että liina kulkee mahan alta. Ainakin toistaiseksi liina pannassa kiinni, mutta voisihan sitä katsella, löytyisikö joskus kaupasta kivat valjaat, joissa on kiinnitys myös mahan alla. Nykyisissä jälkivaljaissa on vain selän päällä, mikä on mainiosti toiminut muilla koirilla, mutta niin ovat koiratkin erilaisia.

Vaikka Kipillekin on uroskotkotuksia tullut, niin se on edelleen mainio tyyppi ja lutunen pusukoira. Mainioita nuo ovat kaikki niin yhdessä kuin erikseenkin.

Ennen vappua olimme lastenvahteinakin ja kävimme lasten kanssa lenkillä. Kivaa oli.

Voi pojat

Kipi keksii aina vaan enemmän noita urosten kotkotuksia. Se on entistäkin hanakampi hajujen perään. Pääsiäisen alla se alkoi vetää remmilenkeillä, vaikka oli siihen asti liikkunut kytkettynä varsin nätisti. Mutta se ei vain enää voinut mielestään päästä tarpeeksi nopeasti seuraavan kiinnostavan hajun luokse. Se on lenkkeillyt Jipon perintövaljaissa, mutta niissä valjaissa ei ole lupa vetää, joten ryhdyin heti karsimaan tapaa pois ja pysähdyin joka kerta, kun remmi kiristyi. Siinähän pysähtelin, ei Kipi silti malttanut olla vetämättä. Lenkit olivat lievästi sanottuna ärsyttäviä. Ja kytkettynäkin välillä pitäisi voida liikkua. Muistin sitten Vinskin huskyvaljaat ja päätin antaa ne Kipin käyttöön aina silloin, kun en jaksa vääntää vetämisestä (ja se voi olla aika usein se;). Huskyvaljaissa on lupa vetää, muuten ei. Vinski itse ei ole pitkään aikaan käyttänyt huskyvaljaitaan muuten kuin pyörä- tai kelkkalenkeillä, koska se pääsääntöisesti nykyään kulkee vetämättä pannassakin. (No paitsi ehkä tänään, kun taajamalenkillä meidän edellä kulki kaksi koiraa, jotka taisivat olla hemaisevia tyttöjä...)

Huskyvaljaat olivat tänään ensimmäistä kertaa Kipin päällä ja voi miten paljon mukavampaa oli lenkkeily niiden kanssa. Niiden kiinnityskohta kun on takana toisin kuin normivaljaissa, eikä vetäminen tunnu yhtään ikävältä omaan käteen, ja on ihan taatusti ystävällisempää koirankin kropalle. Eikä Kipi nyt ihan hulluna vedä muutenkaan.

Treeneissäkin Kipi kiinnittää entistä enemmän huomiota ympäristöön ja hajuihin. Asiaa ehkä helpottaisi, jos olisin ehtinyt treenata sille vankemmat perustat ennen murrosikää, mutta sehän ei edes tullut minulle heti pikkupentuna. Paljon on siis työtä edessä. Muutaman nurmikko/peltojäljen olemme viime aikoina ajaneet ja jäljestäminenkin on nyt mennyt säntäilyksi. Apua! Minne se kiltti pentu hävisi? Ja miten ihmeessä olen päätynyt poikalauman omistajaksi, kun oikeastaan olen niiin paljon enemmän narttuihminen?! Nartut eivät ole niin hajujen perään ja ovat muutenkin järkevämpiä. Yksilöitä ne ennen kaikkea ovat, niin nartut kuin uroksetkin. Ensimmäiset narttuni harrastivat myös remmissä vetämistä, mutta sitten taas Nasta ja Jippo olivat koko ikänsä ihan luonnostaan sellaisia, etteivät vetäneet, ja muutenkin ihan todella helppoja koiria.

Pitkänäperjantaina olimme pitkästä aikaa hallitreeneissä Veikkolassa, kera kahden muun bc-koirakon. Kipistä huomasi, että erilainen ympäristö ja häiriö vaikuttivat jossain määrin sen treeniin, mutta ihan kohtuullisesti se toimi kuitenkin. Otettiin ihan yksinkertaista treeniä, vähän kontaktia ja seuruuta, ruutuun lähetystä pallolle, lyhyt paikalla istuminen ja makaaminen, jotain muuta pientäkin kai. Vinski ja Snoopy pääsivät myös treenaamaan halliin tietenkin. Sen jälkeen ollaankin treenattu vain keskenämme omassa pihassa ja pari kertaa ulkoilualueiden parkkiksilla. 

Pääsiäisenä kohtasimme lähimetsässä jälleen sen saman sakemanniuroksen irrallaan ja yksin, jostain kauempaa oli oman laumansa luota karannut. Se vaan yhtäkkiä ilmestyi tyhjästä. Tällä kertaa Snoopylla paloikin sitten käämit. Päästin sen remmin irti, että se voisi kohdata sakemannin tasaveroisemmin. Kaikki pojat olivat kytkettyinä, osittain juuri sakemannivaaran takia, kun en voi tietää, saisiko Kipi vaikkapa päähänsä juosta tervehtimään sakemanneja niiden osuessa samaan aikaan kanssamme metsään. Osittain taas siksi, että tuolla on hyvä harjoittaa nimenomaan sitä hidasta metsäkävelyä, jota Piirakin suositteli. No, Snoopy ajoi sakemannin tiehensä rähinän kera. Kerran saku kyllä palasi, mutta sai uudestaan lähtöpassit, minkä jälkeen pysyi poissa.

Ideaalitapauksessa tietenkin olisin itse karkottanut sakemannin tiehensä ja saavuttanut pointsit koirien silmissä. Mutta Snoopy hoiti homman paljon pätevämmin kuin mihin itse olisin pystynyt, vakuuttavasti mutta ilman mitään päällekäymistä. Vinski ja Kipi taas eivät sakemannista mitään pultteja edes ottaneet, Kipi melkein häntäänsä sille heilutteli, uteliashan se sakemanni edelleen lähinnä oli. En vain ymmärrä, mitä on tapahtunut, kun se tuolla tavalla poukkoilee vailla hallintaa. Irti se on ollut aiemminkin, on ilmeisesti laumassaan se kiltein ja ne muut ovat enemmän kytkettyinä, mutta aiemmin se on kulkenut lähempänä laumaansa ja mennyt kutsusta ulkoiluttajansa luokse. Vaan eipä enää. Ja täytyy kyllä todeta, että kilttikin saku kuuluu koiriin, joita en irti haluaisi tavata. Ja kun tilanne on luisunut tällaiseksi, niin huolettaa, että joku kerta se koko lauma on irti...Eikä meidän koirilla ole mitään saumaa kokonaista sakulaumaa vastaan, kun ne kaikki eivät suinkaan ole kilttejä. Enkä haluaisi Kipille mitään ikäviä irtokoirakokemuksia ylipäätään, koska se on tällä hetkellä aika luottavainen muiden koirien suhteen.

Täällä asuessa on ollut tosi kivaa se, ettei muita koiria ole tullut usein vastaan. Se oli varsin tarpeellista hermolepoa etenkin alkuaikoina, koska edellisessä asuinpaikassa naapurin sakemanni kulki irti ja hyökkäsi muutamaan kertaan pihallemme ja koirien kimppuun, vaikka suunnittelin koko elämämme sen mukaan, että välttäisimme kohtaamiset mahdollisimman tarkkaan. Mikä tarkoitti sitä, että pakkasin koirat suoraan ulko-oven vieressä odottavaan autoon ja sitten ajettiin autolla lenkkipaikalle. Silti kohtaamisia välillä tapahtui. Koirat suhtautuivat etenkin laumana kulkiessaan kireästi vieraita koiria kohtaan, ja ihan erityisen kireästi sakemanneja kohtaan, ja itsekin olin vähän säikky. Nyt silloisesta laumasta on enää Snoopy elossa. Itselleni on jäänyt pysyvä epäluottamus sakemanneja kohtaan, mutta en niitä kaikkia silti tuomitse, on niitä mukaviakin. Liikaa niissä vain on rähjääviä ja hyökkääviä yksilöitä, ja omistajissa vaikka mitä viheltäjiä kuten entinen naapurikin. Ja jos irtokoiriin on pakko törmätä, niin kyllä sitä mieluummin kohtaa irti vaikkapa mopsin kuin sakemannin tai jonkun voimarodun edustajan.

Taustoista johtuenkin kiinnitän paljon huomiota siihen, miten koirani kohtaavat muut koirat. Ja tällä hetkellä olen tyytyväinen siihen, miten hyvin nämä tilanteet ovat sujuneet, koska aina ei ole ollut yhtä helppoa. Tänäänkin kohtasimme taajamalenkillä sakemannin (joka oli kytkettynä) ja pojat olivat ohittamassa sitä aivan nätisti. Sitten sakemanni rähähti, Snoopy vastasi sille lyhyesti (koska sakemannit tällä hetkellä taas ärsyttävät sitä), mutta ei se sen enempää mokomasta välittänyt, jatkoi omaa lenkkiään nätisti. 

Snoopylla tuota luonnetta riittää. Vinski on paljon nöyrempi koira, mutta on aina tullut hyvin juttuun Snoopyn kanssa. Ne kaksi leikkivät ja juoksivat ennen paljon yhdessä. Enää Snoopy ei niin välitä leikkiä muiden koirien kanssa, vaikka leluilla se leikkii paljon ja tuo niitä minullekin leikin toivossa. Vinski kunnioittaa Snoopyn leluja ja omistusoikeutta muissakin asioissa. Kipi ei niinkään. Ovelasti se vaanii tilaisuutta siepata Snoopyn lelu, jos Snoopylta hetkeksi silmä välttää. Vinskiltä se saa otettua kepin itselleen pelkällä katseella, sen verran liian kiltti on Vinski ja sen verran omistushaluinen on Kipi. No, luunsa Kipi välillä hylkää kesken syönnin, jos ympärillä tapahtuu jotain, minkä se haluaa tsekata, ja silloin luu kyllä päätyy kytiksellä olevalle Vinskille, joka syö omansa nopeammin.

Kipi tykkää ulkoillessa kantaa jotain suussaan, usein kaarnanpalasta tai keppiä. Pääkallonkin se kerran löysi metsästä, se vasta oli hauska. Kerran taajamalenkillä luulin, että sillä on taas kaarnanpalanen suussaan, mutta ei, se oli joku tiejyrän alle jääneen näköinen raato. Viime aikoina se on siepannut pihalta suuhunsa saappaan ja kulkenut topakasti se suussaan pisulenkkinsä. Tästä esineestä pidän itse huomattavasti enemmän kuin joistain muista...

Pihalla oleva hiekkakasa on yksi Kipin suuri suosikki.

Kipi ja Vinski pistävät aina välillä painiksi.

Tottista, jälkeä ja muuta

Kipi se vaan kehittyy, viime viikolla se nosti ensimmäisen kerran jalkaa pissatessa. Merkkailun ilot se keksi jo muutamaa päivää sitä ennen ja alkoi pissata ulkoillessa useamman kerran. Ei se vielä nosta jalkaa kuin satunnaisesti, ehkä se ei vielä tiedä, ollako iso vai pieni poika :) Mörköilyjä se ei ole viime päivinä harrastanut ollenkaan, mutta aiemmin sillä oli lyhyt jakso, jonka aikana se enemmän esim. pöhähteli erikoisille luonnon äänille, erityisesti poikkeuksellisen äänekkäille linnuille. Kerran se suhtautui hieman epäillen lasten leikkipaikan eläinkeinuun, mutta mentiin sitten lähempää katsomaan, ettei se ollutkaan mörkö.

Kipi ei ole meillä ollessaan halunnut mennä autoon itse, ei ole edes yrittänyt, vaan on jossain taka-alalla odottanut, että nostan sen autoon. Kotona se kyllä on noussut auton takapenkkiä korkeammille huonekaluille ihan sujuvasti. Olin päättänyt, että jossain vaiheessa sen kasvaessa isommaksi opetan sen naksulla menemään autoon. Näin sitten tein viime viikolla ja meniköhän kahta minuuttiakaan, kun Kipi oli itse hypännyt autoon, ja nykyään se hyppää sinne itse jos pyydetään. Ihme kapistus tuo naksu!

Kipi 8 kk

Viime viikolla oltiin taas ryhmätreeneissä tottistelemassa. Seuruuliikkeessä pyrin itse olemaan suora ja katsomaan tiukasti eteen, mutta se ei toiminut Kipille, se aukesi. Otettiin sitten kerrallaan yksi askel eteen ja perusasento, käännös oikealle tai vasemmalle ja perusasento, kaksi askelta eteen ja perusasento. Nämä menivät hyvin, perusasento Kipillä on tällä hetkellä hyvä. Yksin treenatessamme olen tottunut vähintään sivusilmällä katsomaan Kipiä, enhän muuten yhtään tietäisi mitä se tekee. Tapa täytyy vaan pikkuhiljaa häivyttää, koska Kipin mielikuva seuraamisliikkeestä on nyt vähän väärä. En ole erityisen huolissani, muutkin koirat ovat aikanaan seuraamisliikkeen ihan hyvin oppineet.

Paikallaoloa treenasimme parina olleen airiksen tehdessä liikkeitä. Naksuttelin ja vapautin välillä, muttei pitkää makuuta otettu muutenkaan. Kipi oli rauhallinen ja tarkkaavainen, eikä ottanut häiriötä ympäristöstä, jossa liikkui muitakin kulkijoita. Hengaillessamme paikkamakuun jälkeen kentän reunalla karkasi airis äkkiä meidän luoksemme patukka suussaan. Se oli lähinnä leikkisä, ja Kipikin lennähti hihnan päähän ihmettelemään, että alkaako nyt joku leikkitunti vai mitä. Onneksi karkaaminen ei tapahtunut Kipin paikallolon aikana!! Mitään hyvää se ei siitä olisi oppinut.

Kipillä alkaa nyt olla aika kiva asenne treenaamiseen ja se on tärkeämpää kuin tekniset yksityiskohdat. Aika paljon treenaan mutu-tuntumalla, kaikkea en tee niin kuin gurut neuvovat, pääasia on, että molemmilla on treenatessa kivaa. Pienten yksityiskohtien loputon hinkkaaminen ja vatvominen ei ole yhtään oma juttuni, totta puhuen en niitä pienimpiä yksityiskohtia edes huomaa. Mutta näillä mennään.

Vinski pääsi myös kentälle treenaamaan häiriökoirana. Se otti tuomarille ilmoittautumista, seuruuta, juoksusta seisomisia ja luoksetuloja. Se oli kivassa vireessä, luoksetuloissa nyt olisi voinut olla enemmän asennetta, mutta ihan hyvät Vinskiksi.

Eilen oltiin jäljestämässä Luukissa. Kipi ajoi namitetun peltojäljen, iältään noin 40 minuuttia. Tein jäljen myötätuuleen, mutta jonkun verran tuuli pyöri ja oli jäljestyksen aikana aika kovaa. Nenä pysyi hyvin maassa, pientä pyörimistä välillä namien perään. Vinskin jälki alkoi pellolta ja päättyi metsään, ikää noin tunti ja jäljen aikana satoi vähän. Kulmia oli useita, keppejä viisi. Nätisti jäljesti, pellolla meni yksi kulma vähän pitkäksi. Metsässä oli vaikea kulma näreikössä, ei ongelmaa. Osa jälkeä kulki polun vieressä, jossa jälkeä tehdessäni kulki mies kahden koiran kanssa, ei hämääntynyt tästä. Yksi välikeppi jäi, muut ilmaisi hyvin. Snoopyn jälki oli metsässä osittain kallioisessa maastossa ja noin tunnin ikäinen, keppejä neljä. Hektistä oli meno taas ja ensimmäinen keppi siinä menossa jäi, mutta jäljen Snoopy piti hyvin kulmissakin ja ilmaisi muut kepit hyvin.

Viime viikonloppuna kohtasimme taas irtokoiran. Perin kummallinen tapaus oli se, tai siis sen koiran isäntä...Oltiin lähdössä lenkille honkkarin parkkikselta. Parkkiksen toisesta päästä joku mies tiiraili meitä. Ja mitäs tämä idiootti sitten tekikään. Otti oman koiransa autosta ja päästi sen irti. Musta cockeri ryntäili sinne ja tänne ja lopulta tietenkin meidän luoksemme. Snoopy haukkui sille ärsyyntyneenä sen ollessa tulossa luokse, muttei kiinnittänyt siihen enää kummempaa huomiota sen ehdittyä luoksemme. Vinski tapansa mukaan harrasti sijaistoimintaa ja puri raivoisasti omaa hihnaansa, Kipi katsoi, että aha, onko tässä nyt hänelle leikkikaveri. Onneksi cockeri ei ollut aggressiivinen ja isäntä sai sen lopulta huomaansa, vaikka näytti siltä, että cockeri aikoo vakaasti seurata meitä lenkille. En vaan useinkaan tajua ihmisiä. Siis mitä senkin miehen päässä oikein liikkui, kun päästi hallitsemattoman koiransa vapaaksi parkkipaikalla? Ei ajatellut edes omaa koiraansa yhtään, että se olisi voinut jäädä auton alle vilkkaalla parkkipaikalla, tai minun koirani olisivat voineet olla vihaisia ja popsia cockerin aamupalakseen.

Onneksi tämänpäiväisellä lenkillä tapasimme vain kurkipariskunnan. Kahdella lähijärvellä on näkynyt joutsenpariskunta, kyllä kevät on hienoa aikaa!

Kipin kasvua, treenejä ja mietteitä

Viime torstaina olimme taas Kipin kanssa ryhmätreeneissä. Ensin treenasimme tuomarille ilmoittautumista parin kanssa. Jouduin välillä vähän oikaisemaan Kipin asentoa, mutta se pysyi rauhallisena, ei riehaantunut parinaan olleesta beussista eikä tuomarin kättelystä. Välillä vähän vilkuili ympäristöä kyllä.

Sitten otimme seuruuta pikku pätkissä. Gabi naksutteli, kun Kipi oli suora ja oikeassa paikassa. Olisi kuulemma pitänyt oikeastaan naksutella minulle, niin paljon tein virheitä...En kävellyt suoraan enkä ollut muutenkaan suora. Tässä on se ongelma, että olen ihan liikaa treenannut yksin ilman valvovaa silmää ja minulle on tiedostamattani kertynyt kokoelma kaikenlaisia vartaloapuja sun muita tarpeettomia virheitä. Olen toki joskus ennenkin käynyt yhteistreeneissä, mutta niissäkin vain harvoin on puututtu ohjaajan turhiin maneereihin ja muihin virheisiin. Nyt voi jo olla myöhäistä ;D Ihmettelen, miten olen joskus jotain tuloksiakin koirille saanut, sen verran tyhmäksi itseni tunsin...

Kipi jaksoi hyvin keskittyä seuruupätkiin. Otimme seuruuta ihan imuttamalla tekniikan takia. Mieluummin ottaisin häiriössä lähinnä leikkimisen kautta asioita, että vire olisi alusta asti vieraissa paikoissa treenatessa hyvä. Mutta kun on niin tärkeää treenata sitä tekniikkaa valvovan silmän alla ollessa, niin namipalkkaan on kai toistaiseksi tyytyminen etenkin seuruussa.

Sitten Kipi pääsi paikallaolotreeniin beussin ottaessa seuruuta. Naksuttelin tiheästi ja vapautin välillä, hyvin pysyi ja oli tarkkaavainen. Lopuksi kaikki tulivat yhtä aikaa kentälle treenaamaan vapaavalintaisesti. Leikitin Kipiä ja siinä lomassa vähän otettiin eri asentoja. Treenien jälkeen oli vielä yhteiskävely. Kipi oli taas sitä mieltä, että jess, nyt leikitään, kun lenkille oli lähdössä myös kaksi aussieta. Pakko oli tuottaa sille pettymys, että nyt vaan tylsästi kävellään. Snautsereista Kipi ei samalla tavalla odottanut leikkiseuraa, mutta suhtautui niihin ihan hyvin. On kiva, kun ryhmässä on erirotuisia koiria, tottuu Kipikin siihen, että maailmassa on muitakin kuin bortsuja tai aussieita.

Kotona treenaamme päivittäin jotain pientä. Eilen kaikki koirat treenasivat pihalla. Snoopy hömpötteli tokoa ja pk-tottista sekaisin. Vinski treenasi mm. ruutua targetti apunaan ja todella pitkästä aikaa myös hyppyä. Se sai tehdä hyppynoutoa kolme kertaa, esteen korkeuden ollessa ensin n. 55 cm, sitten n. 86 ja sitten taas 55. Hyvin leiskautti kaikki hypyt, sen korkeimmankin. Kipi treenasi myös ruutuun menoa, ruudussa oli pallo. Innolla meni. Otettiin myös puunkierron alkeita ja kaukokäskyjä, joissa harjoitellaan vasta lähitekniikkaa. Tietenkin sitä seuruuta myös, ja paljon humputtelua leluilla ja vähän noutoakin. Välillä Kipi tuo noutoesineet käteen asti, mutta matkaa on vielä kokonaiseen oikeaoppiseen suoritukseen. Treenien jälkeen laitoin koirat tarhaan etsimään nameja ja ammuin niille pitkästä aikaa kaksi laukausta, kukaan ei korvaansa lotkauttanut.

Olen yrittänyt mitata Kipiä, mutta tulokset ovat vähän epävarmoja. Ehkä se on juuri ja juuri 50-senttinen. Ei se ehkä bc-uroksen ihannemittaa saavuta, ellei ota kohta jotain kunnon loppukiriä. Se on kuitenkin yhdeksän päivän päästä jo kahdeksankuinen. Takakorkea se on edelleen, mutta vähän on ero jo tasaantunut. Jos se tasaantuu lisää, niin sitten on säkäkorkeuttakin odotettavissa vielä lisää. Painoa Kipillä oli sylipunnituksessa 17 kg.

Kipin liikkeet ovat muuttuneet aikuismaisemmiksi ja rodunomaisemmiksi. Ja kyllä huomaa, että sen takana on paljon paimenlinjaa, se kulkee usein pää alhaalla, vaanii ja hiipii. Kotona se riehuu vähän vähemmän kuin ennen. Ihmisiä se rakastaa edelleen kovasti ja menisi mielellään taajamakäynneillä ohikulkijoita moikkaamaan.

Nyt olemme olleet kokonaisen kuukauden ilman maailman parasta Jippoa. Jippo on edelleen mielessä päivittäin. Eräänä päivänä olimme Salmessa ja pojat pääsivät ajamaan nurmikkojäljet. Mietin haikeana, että Jippokin olisi saanut oman jäljen, jos se vielä olisi täällä, ja se olisi taas pakahtunut innosta ja heiluttanut häntää vaakatasossa tyyliin, jolla kukaan muu koirani ei häntää ole heiluttanut. Myöhemmin tässä kuussa Jippo olisi täyttänyt 12 vuotta, sääli kun emme niitä synttäreitä enää saaneet viettää. Yhteinen taival olisi saanut olla pidempi, mutta onneksi saimme näinkin monta vuotta, joillekin suodaan paljon vähemmänkin. Jippo sai elää suurimman osan elämäänsä täyttä elämää ja tehdä rakastamiaan asioita vanhaksi asti. Suurin varjo sen elämässä oli A-esteellä vuoden 2006 PK-SM-kisoissa sattunut onnettomuus, joka tulee varmasti aina painamaan mieltäni, koska se oli niin turha ja käsittämätön juttu.

Kuten aiemmin totesin, ovat kaikki koirani olleet elämäni koiria. Kaikki ovat olleet omalla tavallaan erityisiä ja täyttäneet pelkällä olemassaolollaan sellaista aukkoa, jota kukaan muu ei olisi voinut täyttää. Minulla on myös ollut onni omistaa monta hyvää ja monipuolista harrastuskoiraa. Mutta joissain suhteissa Jippo oli kyllä aivan omaa luokkaansa. Koira, jollaisen voi omistaa vain kerran elämässään - jos on oikein onnekas.
                                   

Vielä viime kesän saimme viettää Jipon kanssa yhdessä. Tässä se on heinäkuussa 2013 eräissä lempipuuhissaan.

                                                                               <3

Treeniä, leikkiä ja kaikkea

Huomasin, että tuli edellinen postaus tehtyä kiireessä, kun oli pujahtanut virheitä sekaan. Kirjoitus- ja näppäilyvirheitä nyt muutenkin tulee, mutta oikein oli asiavirhekin. Tänään vietinkin aamun pohtien sellaista oleellista asiaa, että kuka tuon koiramaisen sitaatin takana oikeasti olikaan, kun kiireessä ja ajatuksissa tuli näppäiltyä ilmeisen väärän amerikkalaiskirjailijan nimi siihen. Tulin siihen tulokseen, että sen täytyi olla Steinbeck, mutten viitsinyt mitään nimeä sinne näkyviin enää jättää, kun en ole satavarma. Parempi vaan keskittyä omiin asioihin, niin on ainakin faktat edes suunnilleen oikein :D

Kevät on taas edennyt ja huomasin maanantaina, että pihassa kukkii jo sinivuokkoja! Ikinä ennen en ole maaliskuussa nähnyt.

Tiistaina pääsivät Kipi ja Repe taas leikkimään. Edellisellä kerralla oli Vinskikin mukana leikkimässä ja hienosti meni kolmeen pekkaankin. Kipi silloin kompuroi vähän kaatuneeseen puuhun ja sai silmän ylle pikku nirhauman. Nyt mentiinkin katsastamaan koira-aitausta, josko siellä olisi turvallisempaa leikkiä kuin metsässä. Olin juuri pätevänä selittämässä Pirjolle, miten toisaalta tällaisessa paikassa vauhti voi kasvaa hurjaksi ja aiheuttaa oman vaaransa, vaikkei niitä teräviä oksia sitten olekaan riesana, kun kesken lauseen löysin itseni selältäni maasta. Pennut juoksivat täysiä takaa ja Kipi törmäsi minuun sillä seurauksella, että kaaduin sen päälle, enkä ehtinyt edes tajuta koko asiaa ennen kuin olin maassa. Ei Kipi kaiketi pahasti alle jäänyt kuitenkaan, mutta henkinen kolaus oli iso. Kipi vältteli epäluuloisena meidän kaikkien seuraa jonkun aikaa. Lähdettiin kävelylle ja tultiin sitten aitauksen viereiselle kentälle, jonka pohja oli parempi kuin aitauksen. Tässä vaiheessa Kipi alkoi taas reipastua ja ryhtyi leikkimään kunnolla. Kuvat ovat Pirjon, koska omat kuvat eivät vaihteeksi suostuneet tänne siirtymään, ehkä myöhemmin sitten.

Mitä saadaan kun risteytetään bortsu ja aussie keskenään? No tietenkin kuusijalkainen päätön koira.

Kipi ihan selvästi mörköilee ja murkkuilee nyt enemmän. Epäilyttäviä ääniä pitää kommentoida, vieraille koirille ja sauvakävelijöille voi myös ehkä sanoa jotain. Tällä viikolla myös sattui vähän turhankin jännä koirakohtaaminen lähimetsässä. Lähimaastossahan lenkkeilee myös sakemannilauma, johon ihan harvakseltaan ollaan törmätty, muttei ihan nokakkain. Paitsi nyt sitten. Yksi sakemanneista oli irti ja juoksi kauempaa metsästä meitä kohti, minulla oli koirat silloin kiinni. Päästin Snoopyn remmin irti ja Vinskikin pääsi vahingossa. Iso saku-uros siinä sitten meidän poikia nuuski, onneksi oli lähinnä vain utelias. Snoopy nuuski takaisin, Vinski pysytteli parin metrin päässä vähän varuillaan ja Kipi räkytti pari kertaa, mutta lopetti, kun ei kukaan muukaan räkyttänyt. Sitten saku palasi oman laumansa luokse. Huh, irtokoiriin ei ole kiva törmätä ja edellisen asuinpaikan naapurin sakemanni aiheuttaa minussa vieläkin kauhun väristyksiä, mutta eihän ne kaikki samanlaisia ole.

Tänään lenkkeiltiin ulkoilureitillä ja siellä tuli myös kaksi vähän jännempää ohitusta. Tiellä juoksi tolleri irti, omistaja kytki sen kun näki meidän tulevan ja istutti viereensä odottamaan. Hyvin päästiin siitä ohi. Sitten oli levähdyspaikalla ihmisiä ja siinä tien reunassa makasi rotikka katse kohti tietä. Hyvin päästiin siitäkin ohi, kukaan ei kommentoinut ääneen, mutta hännät vähän pojilla nousivat. Niin ja Kipi heti ohituksen jälkeen heilautti vähän päätään ja pääsi irti pannasta, vähän turhan löysä panta sattui olemaan. Mutta ei Kipi ryhtynyt vapautta käyttämään väärin ja tuli kutsusta luokse.

Ollaan me treenattukin. Eilen tein kaikille pienet jäljet lähiympäristöön. Kipillä oli lyhyt namijälki. Keppejä ollaan muutama kerta treenattu keittiössä naksun avulla. Kipi nostelee keppejä mielellään. Ja niitä tokon alkeita ollaan myös keittiössä ja pihalla otettu. Paljon ei vielä osata, kun ei ole kiire minnekään.

Tänään sitten Kipillä alkoi ohjatut tottistreenit. Koska mottoni on, että pessimisti ei pety, niin olin etukäteen päättänyt, ettei treeneistä tule mitään, Kipi ei takuulla pysty keskittymään sellaisessa häiriössä, kun se elää murkku-mörkö-herkkisvaihetta. Kun otin sen ulos autosta Puolarmaarissa, oli ympäristössä heti maalaispojalle paljon haasteita. Koiria ihan vilisemällä, lenkkeilijöitä ilman koiriakin. Pikkaisen Kipi niitä kommentoikin heti.

Kaikki paikalla olevat treeniryhmän neljä koiraa treenasivat samaan aikaan. Ensin ihan hengailua ja rauhoittumista, sitten kontaktia ja seuraamista. Olin jo ennen varsinaisen treeniosuuden alkua naksutellut Kipille kontaktista ja se tarjosikin sitä kivasti, myös pikku seuruupätkät onnistuivat ihan kivasti vieraiden koirien lomassa. Leikitin myös Kipiä narupallolla. Sitten oli paikallaolo ryhmässä. Kipillä ei ole otettu kuin muutaman sekunnin paikallaoloja eikä koskaan häiriössä. Naksuttelin tästäkin ja ihan yllättävän hyvin pysyi siinä rivissä vieraiden koirien keskellä. Jäin itse seisomaan remmin päälle puolen metrin päähän, enkä mitään pitkää aikaa makuuttanut tietenkään. Olin erittäin positiivisesti yllättynyt Kipin keskittymiskyvystä treeneissä.

Lopuksi olikin vuorossa yhteinen remmilenkki. Hirmu hyvää treeniä meidän korpiasukille päästä kävelylle tällaisessa porukassa. Ympäristössä sitten oli paljon muitakin kulkijoita, silmät pyöreinä itsekin maalaistollona katselin, miten hirmuisesti voi yhden lenkin aikana koiria nähdä. Lenkille lähtiessä Kipi oli selvästi sitä mieltä, että jee, nyt mennään leikkimään! Mutta sopeutui se sitten siihen, että ihan vaan käveltiin kytkettynä. Hajuja ainakin riitti tutkittavaksi.

Lisäyksenä jälkikäteen leikkikuvia omasta kamerasta, kun suostuivat vihdoinkin siirtymään.