lauantai 26. huhtikuuta 2014

Voi pojat

Kipi keksii aina vaan enemmän noita urosten kotkotuksia. Se on entistäkin hanakampi hajujen perään. Pääsiäisen alla se alkoi vetää remmilenkeillä, vaikka oli siihen asti liikkunut kytkettynä varsin nätisti. Mutta se ei vain enää voinut mielestään päästä tarpeeksi nopeasti seuraavan kiinnostavan hajun luokse. Se on lenkkeillyt Jipon perintövaljaissa, mutta niissä valjaissa ei ole lupa vetää, joten ryhdyin heti karsimaan tapaa pois ja pysähdyin joka kerta, kun remmi kiristyi. Siinähän pysähtelin, ei Kipi silti malttanut olla vetämättä. Lenkit olivat lievästi sanottuna ärsyttäviä. Ja kytkettynäkin välillä pitäisi voida liikkua. Muistin sitten Vinskin huskyvaljaat ja päätin antaa ne Kipin käyttöön aina silloin, kun en jaksa vääntää vetämisestä (ja se voi olla aika usein se;). Huskyvaljaissa on lupa vetää, muuten ei. Vinski itse ei ole pitkään aikaan käyttänyt huskyvaljaitaan muuten kuin pyörä- tai kelkkalenkeillä, koska se pääsääntöisesti nykyään kulkee vetämättä pannassakin. (No paitsi ehkä tänään, kun taajamalenkillä meidän edellä kulki kaksi koiraa, jotka taisivat olla hemaisevia tyttöjä...)

Huskyvaljaat olivat tänään ensimmäistä kertaa Kipin päällä ja voi miten paljon mukavampaa oli lenkkeily niiden kanssa. Niiden kiinnityskohta kun on takana toisin kuin normivaljaissa, eikä vetäminen tunnu yhtään ikävältä omaan käteen, ja on ihan taatusti ystävällisempää koirankin kropalle. Eikä Kipi nyt ihan hulluna vedä muutenkaan.



Treeneissäkin Kipi kiinnittää entistä enemmän huomiota ympäristöön ja hajuihin. Asiaa ehkä helpottaisi, jos olisin ehtinyt treenata sille vankemmat perustat ennen murrosikää, mutta sehän ei edes tullut minulle heti pikkupentuna. Paljon on siis työtä edessä. Muutaman nurmikko/peltojäljen olemme viime aikoina ajaneet ja jäljestäminenkin on nyt mennyt säntäilyksi. Apua! Minne se kiltti pentu hävisi? Ja miten ihmeessä olen päätynyt poikalauman omistajaksi, kun oikeastaan olen niiin paljon enemmän narttuihminen?! Nartut eivät ole niin hajujen perään ja ovat muutenkin järkevämpiä. Yksilöitä ne ennen kaikkea ovat, niin nartut kuin uroksetkin. Ensimmäiset narttuni harrastivat myös remmissä vetämistä, mutta sitten taas Nasta ja Jippo olivat koko ikänsä ihan luonnostaan sellaisia, etteivät vetäneet, ja muutenkin ihan todella helppoja koiria.

Pitkänäperjantaina olimme pitkästä aikaa hallitreeneissä Veikkolassa, kera kahden muun bc-koirakon. Kipistä huomasi, että erilainen ympäristö ja häiriö vaikuttivat jossain määrin sen treeniin, mutta ihan kohtuullisesti se toimi kuitenkin. Otettiin ihan yksinkertaista treeniä, vähän kontaktia ja seuruuta, ruutuun lähetystä pallolle, lyhyt paikalla istuminen ja makaaminen, jotain muuta pientäkin kai. Vinski ja Snoopy pääsivät myös treenaamaan halliin tietenkin. Sen jälkeen ollaankin treenattu vain keskenämme omassa pihassa ja pari kertaa ulkoilualueiden parkkiksilla. 

Pääsiäisenä kohtasimme lähimetsässä jälleen sen saman sakemanniuroksen irrallaan ja yksin, jostain kauempaa oli oman laumansa luota karannut. Se vaan yhtäkkiä ilmestyi tyhjästä. Tällä kertaa Snoopylla paloikin sitten käämit. Päästin sen remmin irti, että se voisi kohdata sakemannin tasaveroisemmin. Kaikki pojat olivat kytkettyinä, osittain juuri sakemannivaaran takia, kun en voi tietää, saisiko Kipi vaikkapa päähänsä juosta tervehtimään sakemanneja niiden osuessa samaan aikaan kanssamme metsään. Osittain taas siksi, että tuolla on hyvä harjoittaa nimenomaan sitä hidasta metsäkävelyä, jota Piirakin suositteli. No, Snoopy ajoi sakemannin tiehensä rähinän kera. Kerran saku kyllä palasi, mutta sai uudestaan lähtöpassit, minkä jälkeen pysyi poissa.

Ideaalitapauksessa tietenkin olisin itse karkottanut sakemannin tiehensä ja saavuttanut pointsit koirien silmissä. Mutta Snoopy hoiti homman paljon pätevämmin kuin mihin itse olisin pystynyt, vakuuttavasti mutta ilman mitään päällekäymistä. Vinski ja Kipi taas eivät sakemannista mitään pultteja edes ottaneet, Kipi melkein häntäänsä sille heilutteli, uteliashan se sakemanni edelleen lähinnä oli. En vain ymmärrä, mitä on tapahtunut, kun se tuolla tavalla poukkoilee vailla hallintaa. Irti se on ollut aiemminkin, on ilmeisesti laumassaan se kiltein ja ne muut ovat enemmän kytkettyinä, mutta aiemmin se on kulkenut lähempänä laumaansa ja mennyt kutsusta ulkoiluttajansa luokse. Vaan eipä enää. Ja täytyy kyllä todeta, että kilttikin saku kuuluu koiriin, joita en irti haluaisi tavata. Ja kun tilanne on luisunut tällaiseksi, niin huolettaa, että joku kerta se koko lauma on irti...Eikä meidän koirilla ole mitään saumaa kokonaista sakulaumaa vastaan, kun ne kaikki eivät suinkaan ole kilttejä. Enkä haluaisi Kipille mitään ikäviä irtokoirakokemuksia ylipäätään, koska se on tällä hetkellä aika luottavainen muiden koirien suhteen.

Täällä asuessa on ollut tosi kivaa se, ettei muita koiria ole tullut usein vastaan. Se oli varsin tarpeellista hermolepoa etenkin alkuaikoina, koska edellisessä asuinpaikassa naapurin sakemanni kulki irti ja hyökkäsi muutamaan kertaan pihallemme ja koirien kimppuun, vaikka suunnittelin koko elämämme sen mukaan, että välttäisimme kohtaamiset mahdollisimman tarkkaan. Mikä tarkoitti sitä, että pakkasin koirat suoraan ulko-oven vieressä odottavaan autoon ja sitten ajettiin autolla lenkkipaikalle. Silti kohtaamisia välillä tapahtui. Koirat suhtautuivat etenkin laumana kulkiessaan kireästi vieraita koiria kohtaan, ja ihan erityisen kireästi sakemanneja kohtaan, ja itsekin olin vähän säikky. Nyt silloisesta laumasta on enää Snoopy elossa. Itselleni on jäänyt pysyvä epäluottamus sakemanneja kohtaan, mutta en niitä kaikkia silti tuomitse, on niitä mukaviakin. Liikaa niissä vain on rähjääviä ja hyökkääviä yksilöitä, ja omistajissa vaikka mitä viheltäjiä kuten entinen naapurikin. Ja jos irtokoiriin on pakko törmätä, niin kyllä sitä mieluummin kohtaa irti vaikkapa mopsin kuin sakemannin tai jonkun voimarodun edustajan.

Taustoista johtuenkin kiinnitän paljon huomiota siihen, miten koirani kohtaavat muut koirat. Ja tällä hetkellä olen tyytyväinen siihen, miten hyvin nämä tilanteet ovat sujuneet, koska aina ei ole ollut yhtä helppoa. Tänäänkin kohtasimme taajamalenkillä sakemannin (joka oli kytkettynä) ja pojat olivat ohittamassa sitä aivan nätisti. Sitten sakemanni rähähti, Snoopy vastasi sille lyhyesti (koska sakemannit tällä hetkellä taas ärsyttävät sitä), mutta ei se sen enempää mokomasta välittänyt, jatkoi omaa lenkkiään nätisti. 



Snoopylla tuota luonnetta riittää. Vinski on paljon nöyrempi koira, mutta on aina tullut hyvin juttuun Snoopyn kanssa. Ne kaksi leikkivät ja juoksivat ennen paljon yhdessä. Enää Snoopy ei niin välitä leikkiä muiden koirien kanssa, vaikka leluilla se leikkii paljon ja tuo niitä minullekin leikin toivossa. Vinski kunnioittaa Snoopyn leluja ja omistusoikeutta muissakin asioissa. Kipi ei niinkään. Ovelasti se vaanii tilaisuutta siepata Snoopyn lelu, jos Snoopylta hetkeksi silmä välttää. Vinskiltä se saa otettua kepin itselleen pelkällä katseella, sen verran liian kiltti on Vinski ja sen verran omistushaluinen on Kipi. No, luunsa Kipi välillä hylkää kesken syönnin, jos ympärillä tapahtuu jotain, minkä se haluaa tsekata, ja silloin luu kyllä päätyy kytiksellä olevalle Vinskille, joka syö omansa nopeammin.




Kipi tykkää ulkoillessa kantaa jotain suussaan, usein kaarnanpalasta tai keppiä. Pääkallonkin se kerran löysi metsästä, se vasta oli hauska. Kerran taajamalenkillä luulin, että sillä on taas kaarnanpalanen suussaan, mutta ei, se oli joku tiejyrän alle jääneen näköinen raato. Viime aikoina se on siepannut pihalta suuhunsa saappaan ja kulkenut topakasti se suussaan pisulenkkinsä. Tästä esineestä pidän itse huomattavasti enemmän kuin joistain muista...


Pihalla oleva hiekkakasa on yksi Kipin suuri suosikki.








Kipi ja Vinski pistävät aina välillä painiksi.






1 kommentti:

  1. Johan Kipi alkaa olla aikauisen kokoinen, komia siitä on tulossa!
    Ei ihmekkään, että alkaa olla pojan elkeet.

    VastaaPoista