Kipi 2 vuotta!

Lauantaina oli Kipin kaksivuotissynttärit. Vietimme päivää ulkoilun ja pienen pihatreenin merkeissä. Ajatella, että pieni ruskea ilopillerimme on jo noinkin aikuisessa iässä! Vaikka onkin ihan pentumainen monessa suhteessa vielä :)

Viralliset synttärikuvat otettiin pihalla auringon lämmittäessä ja häikäistessä synttärisankaria. Ja jep, nettiyhteyden laadun takia kuvat ilmestyvät tänne vasta nyt...

Päivän tokoilut

Tänään olimme tokoilemassa seuran kentällä oman lauman kesken. Päätin kirjata treenit ylös, jotta voin joskus myöhemmin tarkistaa, missä ollaan menty. Kun ei ole tullut aikoihin treenipäiväkirjaakaan pidettyä. Kaikkia treenejä ei kyllä viitsi blogiinkaan laittaa.

Aamulla Kipi venytteli takajalkansa, mitä en ole nähnyt sen varmaan pariin viikkoon tekevän kertaakaan. Päätin, että se pääsee treenaamaan myös, tänään ei kokeilla sitä motivointitemppua, että se saa vain sivusta katsoa kun muut treenaavat. Ehkä sillä olisi nyt ihan hyvä päivä.

Snoopy aloitti treenit ottamalla mm. seuruuta ja luoksetulon. Se teki tapansa mukaan liikkeet nopeasti, kiihkeästi ja voimakkaasti.

Sitten oli Vinskin vuoro. Teimme lähes kaikki uuden VOI-luokan mukaiset liikkeet, osan kokonaisina liikkeinä ja osan vain osittain.

Jäävät otimme koemaisesti, asennoiksi valitsin seisomisen ja istumisen. Hyvä suoritus.

Seuraamista otimme paljon koesuoritusta lyhyemmän pätkän, jossa oli käännöksiä, vauhdin muutoksia ja muutaman askeleen peruuttaminen. Hyvin näytti seuraavan ja peruuttaminenkin onnistui kivasti.

Luoksetulo. Hyvä stoppi, mutta kun kehuin siitä, lähti tulemaan luokse. Uusi yritys, stoppi ei nyt ollut ihan niin täpäkkä, mutta malttoi pysyä, tuli luokse kohtuullisen kovaa vauhtia, lopussa peruutin vielä karkuun vauhdin kasvattamiseksi. Palkka eteen istumisesta.

Tunnari. Sai etsiä vain oman vähän ruohoon kätkettynä, kun enempää tunnarikapuloita ei ollut mukana. Ei ongelmia.

Ohjattu nouto koemaisesti, noudettava kapula vasen. Hieno suoritus!

Metallikapulan nouto esteen yli. Yritin ensin hyppyyttää vähän korkeammalta, mutta Vinski ei halunnut, joten alensin esteen tokokorkeuteen. Kiersi takaisin tullessa. Uusi yritys, oli taas lähdössä kiertämään, mutta käskytin hyppäämään ja annoin vartaloapuja, tulikin nyt hypyn kautta. Vielä yksi kerta niin, että hieman annoin vartaloapuja paluuhyppyyn, teki hyvin.

Kauko-ohjaus. Tässä teimme vain tekniikkaa läheltä, viimeksi oli ongelmaa edistämisessä. Seisomaan nouseminen on Vinskilläkin vielä teknikaltaan vähän keskeneräinen liike.

Ruutu. Virittelin ja sitten vain käskin ruutuun, ruudussa ei ollut mitään. Meni kohtuullista vauhtia, mutta päätyi ruudun sivuun ihan nauhan viereen. Uusi yritys ja sama juttu. Kolmannella kerralla päätyi vihdoinkin ruutuun sisälle ja sai ruutuun loppupalkkansa, kissanruokarasian. Positiivista oli se, ettei lannistunut virheestä ja uusinnasta, vaikka on aiemmin usein tehnyt niin!

Asenne Vinskillä oli hyvä ja oli koko ajan hyvässä vireessä. Hyvä Vinski!

Sitten Kipi, joka oli melkoisen innokas aloittamaan oman treeninsä katseltuaan autosta muiden treenejä. Sille ALO-liikkeitä mukaillen ja pari ylempien luokkien liikettä.

Jäävät. Otimme Kipilläkin liikkeen voittajaluokan tyyliin. Ensin maahanmeno, sitten istuminen. Hyvin, istuminen ehkä olisi voinut olla vähän napakampi.

Seuruuta. Häntä heilui ja piti hyvin paikkansa. Ei ongelmia vauhdin muutoksissa tai käännöksissä. Pari askelta peruuttamista myös, siinä vähän poikitti. Tehtiin koesuoritusta lyhyempi seuruu, palkka vauhdista.

Suora luoksetulo. Tuli hyvää (muttei huippua) vauhtia, mutta sitten ei tullut suoraan eteen istumaan vaan hakeutui viistoon. Otettiin siitä pari ihan lyhyttä luoksetulon istumista minun peruuttaessa karkuun. Nämä hyvin. sitten sivulletulo, joka suora ja napakka.

Noutoesineen pitäminen. Kaksi toistoa edessä istuen. Teki hyvin, ei mälvännyt! Sitten peruutin ja Kipi sai pitää kapulaa parin askeleen matkan, nyt tuli taas mälväämistä. Otin heti kapulan pois ja uusi yritys. Kun pidin siirtymän vieläkin lyhyempänä, niin ei enää mälvännyt.

Kauko-ohjaus. Etäisyys n. 3-4 metriä. Nousi hyvin istumaan, mutta maahanmenoon tarvitsi lisäkäskyn. Samoin kävi toistettaessa, olen nyt vissiin liikaa palkannut istumaan nousua, joten pitää muistaa palkata enemmän myös maahanmenosta. Lyhensin matkaa lisää ja nyt onnistui hyvin maahanmenokin. Vielä lyhyt tekniikkatreeni namilla ohjaten, istu-maahan meni oikein napakasti. Vielä yksi seisominen pompputekniikalla. Teki kyllä, mutta takajalat jäivät vähän turhan eteen. Kuten yleensäkin. Tähän en puutu enkä useinkaan kaukojen seisomista Kipillä edes treenaa. Ehtii myöhemminkin, jos vaikka takaosa olisi joskus paremmassa kuosissa.

Ohjattu nouto. Kokeilin ensin voittajaluokan mukaisena suorituksena, koska se on joskus onnistunutkin. Vähän tarvitsi apua seisomaan pysähtymiseen merkin jälkeen. Haettava kapula oli vasen, mutta Kipi lähti oikealle. Ei korjannut suuntaa tai pysähtynyt seisomaan käskystä, joten kutsuin luokse ja uusi yritys. Taas oli vakaasti lähdössä oikealle, mutta voimakkailla vartaloavuilla vihdoinkin meni vasemmalle. Kapulan toi nätisti ja mälväämättä! Teimme vielä sellaista treeniä, että Kipin seistessä merkillä heitin molemmat kapulat eri suuntiin ja käskin ensin hakemaan viimeksi heitetyn. Seuraavalla kierroksella heitin noudetun kapulan takaisin, mutta käskin noutaa sen valmiiksi maassa toisella puolella olevan, jonka hyvin tekikin. Sama vielä uudestaan ja teki hyvin.

Ruutu. Kävin varmuuden vuoksi näyttämässä ruutua, koska siellä ei ollut targettia, namia tai lelua. Taskussa odotti kissanruoka loppupalkaksi kuten Vinskilläkin. Vähän sellaista jolkotteluvauhtia taas meni ruutuun, mutta en nyt jäänyt vauhtia sen enempää hinkkaamaan, se tulee joskus myöhemmin jos on tullakseen. Hakeutui heti hyvin ruutuun sisälle, pysähtyi käskystä seisomaan. Meinasi lähteä steppailemaan siitä pois kun kehuin, mutta annoin uuden käskyn ja malttoi seistä, kunnes vapautin ja palkkasin.

Asenne oli Kipilläkin kiva. Olen nyt yrittänyt kiinnittää erityisesti huomiota sosiaaliseen palkkaan ja palkkasin mahdollisimman iloisesti sosiaalisella palkalla ennen muuta palkkaa. Kipi vastasi hyvin sosiaaliseen palkkaan ja meillä molemmilla oli hauskaa. Olin tästä erityisen iloinen, koska joskus aiemmin Kipi on reagoinut sosiaaliseen palkkaan pidättyväisemmin. Ihanaa, että sillä oli nyt hyvä päivä :) Jaksoi myös hyvin toistoja ja yritti sinnikkäästi uudestaan, kun ohjatussa noudossa tuli virheitä.

Kivat treenit, kaikille jäi varmasti hyvä mieli! Nyt lähiaikoina treenataan varmaan enemmän vaan liikkeiden osasia pihalla. Tuli nyt otettua vähän pidempi treeni, että näin, mitä erityisesti pitää koesuoritusta ajatellen treenata.

Tokokoulutuksessa, kisaturistina, uusi laji ja kaikkea!

Tulee nyt sitten pitkä ja moniaiheinen päivitys, kiitos pätkivän nettiyhteyden. Olisin kirjoittanut jutun jo lauantaina, mutta kun kuvia ei silloin taaskaan saanut siirrettyä tänne, niin jäi tekemättä, ja tässä välissä on asiaakin jo kertynyt enemmän. Eiväthän nuo kuvat mitään välttämättömyyksiä sinänsä olisi ja välillä voi mennä ilmankin. Kehnoa kännykkälaatuahan kuvat kaiken lisäksi edustavat, mutta katkovat silti pitkiä ja tylsiä jaarituksia. Itselleni kuvat ovat siksikin tärkeitä, että jos myöhemmin selaan vanhoja juttuja, niin kuvien perusteella pystyn heti palaamaan tiettyyn hetkeen ja muistan jotain sellaistakin, mihin ei pelkkä teksti edes riitä.

Alkuun nyt tällainen lenkkeilykuva ihan meidän kulmilta. Metsässähän me asumme, mutta muutaman sadan metrin päästä löytyy tällainen maisema, taustalla näkyy lehmiäkin pieninä pisteinä.

Viime viikolla kävimme kahdesti metsälenkillä muutaman kilometrin päässä, ja kun lenkki kulki metsälammen ohi, niin tokihan koirat uimaan pääsivät. Liivejä ei metsälenkillä tule mukana raahattua, joten koirat saivat uida ilman liivejä. Eipä siitä ongelmia tullut, kun tuolla pystyi hyvin itse kävelemään pitkin rantaa, jolloin koirat uivat pitkää matkaa ilman, että tarvitsi koko ajan olla keppiä heittämässä, ja näin Kipin uintiasento pysyi hyvänä. Snoopy tosin haluaa uida vain kepin perään, joten sen uinti jäi nyt vähän vähäisemmäksi, kun en montaa kertaa keppiä heittänyt. Ihana lenkkipaikka kyllä, mennään varmasti jatkossakin.

Etsi kuvasta kolme koiraa!

Perjantaina Christa tuli kouluttamaan tokoa seuran kentälle ja osallistuin Kipin kanssa koulutukseen. En alun perin edes ollut ilmoittanut meitä sinne, mutta kun edellisenä päivänä tuli yksi peruutus, niin päätin ottaa meille äkkilähdön.

Näytin ensin Kipin kapulan pitoa, jossa ongelmana on ajoittainen mälväys, jota en ole saanut karsittua pois. Joskus Kipi myös pitää kapulaa muutenkin huonossa tasapainossa, mikä saattaa johtua siitä, että olemme treenanneet myös pk-kapulalla. Yritänkin nyt pääsääntöisesti muistaa treenata kevyillä kapuloilla.

Mälväys saatiinkin esiin. Olen usein ottanut kapulan pois heti kun mälvääminen alkaa ja aloittanut liikkeen sitten uudestaan. Mutta joskus olen tehnyt niin, että olen vain odottanut mälväämisen loppumista ja kun on taas hetken pitänyt mälväämättä, pyytänyt irrottamaan ja kehunut... Ei näin, vaan minun pitää olla mustavalkoinen. Aina kapula heti pois kun mälvää. Ja kun olen tehnyt niin, että sanon "hyvä" ja pyydän sitten irrottamaan, niin tässä voisi myös käyttää "jess"-sanaa lupana irrottaa. 

Kipillä alkoikin treenin aikana päässä raksuttaa ja lopuksi saatiin jo pitoja kokonaan ilman mälväämistä. Ohjeeksi jatkoon tuli liittää pitotreeniin myös liike, eli lähden peruuttamaan Kipin pitäessä kapulaa, ensin ihan lyhyen matkan ja vähitellen pidempää.

Sitten näytin seuraavaa ongelmaa, eli Kipin maahanmenoa sivulla ollessa. Silloin se lähes aina laittaa toisen etujalan koukkuun alleen. Olen aina vetänyt jalan heti suoraksi ja niin sain ohjeeksi jatkossakin tehdä. Pitää muistaa myös kehua hurjasti silloin, kun jättää itse etujalat suoraksi. Kokeilimme myös sellaista, että seisoin itse vielä tiiviimmin Kipin vieressä ja käskytin siitä maahan, näytti välillä toimivan tämäkin jalkaongelmaan. Kun seison Kipin edessä, niin silloin se yleensä jättää jalat suoraan ja makaa muutenkin paremmassa asennossa. Vähän makaroni Kipi nyt oli muutenkin ja otti usein myös lonkka-asennon, mikä on sille tyypillistä. Siihen en ole puuttunut, enkä saanut ohjeeksi jatkossakaan puuttua, koska tämä voi johtua ihan selkäongelmista, eikä ole reilua pakottaa koiraa epämukavaan asentoon.

Lopuksi treenasimme ruutua. Tässä olen miettinyt, mikä olisi Kipille se paras tapa treenata. Vauhtia ja fokusta pitäisi saada paljon lisää. Pallo ruudussa on välillä toiminut hyvin palkkana, mutta toisinaan siinä tulee silmänkäyttöä. Targettia olemme käyttäneet paljon ja välillä targetilla on ollut nami. Nyt kokeilimme kaikkia näitä tapoja, mutta mitään eroa ei eri tavoilla suorituksiin saatu tällä kertaa. Aika pliisua suorittamista kautta linjan. Kokeilimme myös ruutuun menoa kierron kautta ja siten, että Christa esitti sieppaavansa Kipiltä namin targetilta, mutta ei sekään vauhtia kasvattanut.

Koska nami on se, mikä käy Kipille palkaksi aina (leluun saattaa toisinaan kyllääntyä), niin saimme ohjeeksi käyttää sitä ruudussakin. Ja aina sama palkka, jotta koira tietää, mitä on tulossa. Christa itse ei ruokaa ruudussa käytä, kuten eivät kai muutkaan huiput yleensä, mutta meille se voi olla passeli. Samoin liikkeiden rakentamisvaiheessa kannattaa Kipillä aina käyttää pelkästään namia. Ja se mustavalkoisuus kautta linjan pitää muistaa.

Saimme myös hyvän motivointiohjeen huonompia kausia varten. Eli minun kannattaa joskus antaa Kipin vierestä katsoa, kun treenaan toisen koiran kanssa. Lopuksi voi ottaa vaikkapa juuri ruudun ja vielä näyttää Kipille, että katsohan, sinne se kiva ruutu nyt jäi. Ja sitten vaan pois kentältä, ilman että Kipi pääsee itse treenaamaan. Tämä voi hyvinkin toimia Kipillä, sillä se on kilpailuhenkinen ja hyvin taipuvainen mustasukkaisuuteen. On se toki joskus saanut katsoakin muiden treenejä sivusta, mutta se on aina päässyt myös itse treenaamaan.

Täytyy kokeilla tuota vaikka tällä viikolla. Huono kausihan Kipillä vaikuttaa nyt olevan menossa, vaikka vielä hetki sitten oli hyvä kausi :( Se on taas lopettanut takapään venytykset ja treeneissä vire on vähän laskenut. Siksi ne ruudutkin nyt varmaan jäivät niin pliisuiksi. Alkukesästä Kipi alkoi venytellä takapäätään paremmin kuin koskaan, mutta vähän ennen Piiralla käyntiä se lopetti venytykset. Piira-käynnin jälkeen suunta näytti hetken olevan taas parempaan, mutta sitten tuli taas takapakkia. Se lantio nyt vaan on jäykkä, eikä venyttely tunnu mukavalta :(

Christa myös kehotti olemaan vertaamatta Kipiä muihin koiriin, meidän pitää vaan tehdä meidän omaa juttua. Heti treenin aluksi kun tietenkin olin maininnut, että ihan alkeistasolla vieläkin rämmitään, eikä Kipi ole läheskään ikätasollaan. Ja että monet paljon nuoremmatkin bc:t ovat valovuosia sen edellä. Tämän tiedostaen olen silti Christan kanssa täysin samaa mieltä, muihin ei pidä vertailla. Kaikki koirat ja ohjaajat ovat erilaisia, kaikilla on oma polku kuljettavana. Toisille sattuu vähän enemmän karikkoja matkan varrelle, toisilla ei edes ole mikään kiire päämäärään tai se päämäärä on erilainen kuin muilla.

En paljon ehtinyt seurata muiden koulutuksia, mutta pari juttua jäi kuitenkin mieleen. Nyt kun uusissa säännöissä on mukana merkin kierto, niin Christa suositteli ehdottomasti opettamaan siihen oman käskyn, joka tarkoittaa vain sitä. Kun monilla on tähän asti kiertokäsky tarkoittanut, että voi vapaamuotoisesti mennä kiertämään lähimmän sopivan kohteen, oli se sitten puu, siiveke tai vaikka ihminen, niin merkin kierrossa se ei enää toimi. Siinä koiran pitää tietää, että se menee suorittamaan nimenomaan merkkiä.

Kaukokäskyistä ja takajalkojen liikkumattomuudesta oli myös puhetta, ja mitä moninaisimmista tavoista, joilla kekseliäät harrastajat sitä treenaavat. Joku oli kuulemma päässyt hyvään tulokseen laittamalla koiran takajalkojen alle crocsit! Kaukokäskyissä myös pitäisi opettaa eri asennonvaihtoihin eri käskyt, ei käyttää kaikissa vain peruskäskyjä istu-maahan-seiso, kuten itse aina olen tehnyt...No, Kipin kaukokäskyt ovat niin alkeissa vielä, että hyvin ehdin näitä käskyjäkin miettiä.

Lauantaina olimme Kipin kanssa kisaturisteina Vantaalla PK-SM-kisoissa. Pakkohan se oli mennä, kun kisat noin lähellä olivat! En meinannut kyllä ollenkaan selvitä sinne kisakatsomoon tai koko kisa-alueelle asti, kun matkalla parkkipaikalta sinne jäin aina vaan suustani kiinni tuttujen kanssa... Sama kyllä jatkui sitten vielä kisa-alueellakin. Tuolla pk-maailmassa näköjään törmää vanhoihin tuttuihin paljon enemmän kuin muissa lajeissa.

Anskilla oli mukana 11-viikkoinen Armi, joka Kipinkin mielestä oli kiva. Ai ai, pentukuumehan tässä meinaa iskeä...

Seurasin erityisesti jälkikoirien tottiksia. Miten se este näyttikin niin korkealta, ihan kuin olisi kasvanut kokoa sitten omien kisa-aikojeni... Noin sitä voi käydä, kun ei ole muutamaan vuoteen kisannut, ja kun nykyiset koirat eivät metristä hyppää, ja itsekin on oppinut sitä metrin hyppyä hieman kriittisesti tarkastelemaan.

Tarkastelin erityisellä mielenkiinnolla nytkin koirien hyppytyyliä. Oli niin hyvää kuin huonoakin tekniikkaa, eikä se aina ole koirasta tai sen koosta kiinni. Mielenkiinnolla odotin, miten pitkäselkäinen ja matalajalkainen vesikoira esteen selvittäisi, mutta ihan hyvinhän se meni. Bortsuilla näkyi sekä hyviä hyppyjä että kolautuksia esteeseen ja muuta pientä puutetta tekniikassa.

Kipi pääsi kisaturistina kuulemaan paukkuja tiheästi, koska siinä oli vierekkäin kolme kenttää, joilla ammuttiin. Alkuun se käänsi vähän päätä paukuille, mutta lopussa ei enää viitsinyt. Pelännyt se ei ole paukkuja koskaan, nytkään ei häntä laskenut tai muuta reaktiota tullut kuin tuo pään kääntely. Tuollaisena jos pysyisi, niin tyytyväinen olisin. Paukkujen sietoa haluan pitää yllä, vaikkei Kipi todennäköisesti koskaan pk-kokeisiin pääsekään. Mutta saatamme siirtyä harrastamaan jotain muuta lajia, jossa myös ammutaan. Arjessakin joskus paukkuihin törmätään, joten positivista mielleyhtymää niihin on hyvä pitää yllä. Pitkästä aikaa viime viikolla muistinkin ampua koirille ruoka-aikana, eikä silloin todellakaan edes pää kääntynyt pois ruokakupista.

Sunnuntaina tokoilimme omalla pihalla. Kokeilimme Kipin kanssa Christan oppeja käytännössä, teimme läpi ALO-luokan liikkeet ja otimme vähän muutakin. Ei ollut Kipi ihan parhaassa vireessään, mutta jaksoi kuitenkin hyvin. Liikkeestä maahanmenoa se ei yhtäkkiä osannut ollenkaan. Autoin koiraa ja otimme sitten uuden yrityksen, mutta ei mennyt vieläkään oma-aloitteisesti maahan, eikä kolmannella tai neljännelläkään kerralla... Mietin jo, että onko sen jotenkin hankala mennä maahan, mutta maahanmenon oikein tehtynä ei pitäisi hankala sen selälle olla, ja arjessakin Kipi tekee paljon nopeita maahanmenoja omaehtoisesti. Niinpä sitten ilmoitin sille erittäin painokkaasti, että nyt ei ole vaihtoehtoja, sinne maahan on vaan mentävä ihan ilman mamman apuja. Piste.

Kun asia oli selvin kääntein ilmoitettu, niin Kipi alkoi tehdä nopeita maahanmenoja. Siltä pitää oikeasti osata vaatia, jos se ei tee jotain, minkä varmasti osaa, tai jos se tekee puolivillaisesti. Se osaa olla pänkki ja vedättää minua. Joskus se testaa ulkoa sisälle tullessakin, onko pakko tulla ekasta käskystä. Joskus muinoin käsitin sen pitävän omaa peliään sisälle tulon suhteen, kun se toisinaan tuli vasta useamman käskyn jälkeen. Hajamielisesti vain ajattelin, että ehkä se ei aina kuullut ensimmäistä käskyä, kun oli kauempana. Sitten heräsin omaan tyhmyyteeni ja otin tavaksi hakea sen sisälle vaikka niskasta raahaten (niin kukkahattu kuin enimmäkseen olenkin!), ellei heti ensimmäinen käsky tehoa. Vielä se joskus harvakseltaan testaa, että täytyykö ensimmäistä käskyä sittenkään totella. Yleensä riittää muistutukseksi, että otan pari askelta sitä kohti.

Epäilen kyllä, että tokossa olen tehnyt liikaa myönnytyksiä tuolle ovelalle pienelle koiralle! Olen varmaan ajatellut, että se ei vielä osaa, sillä on huono päivä tms. sellaisissakin tilanteissa, kun kyse on ollut ihan muusta. Terveys toki tuleekin huomioida, ei Kipiltä voi esimerkiksi odottaa samanlaista takapään käyttöä kuin terveeltä koiralta, mutta ei pitäisi tehdä liikaa myönnytyksiä kaikessa muussakin.

Tiistaina aloitimme Vinskin kanssa ihan uuden lajin! Monista eri lajeista oli vepe alkanut tuntua sellaiselta, joka olisi paitsi kiva laji, niin myös Vinskille sopiva. En kyllä olisi uskonut, että pääsemme heti treeneihin mukaan, kun ryhdyin asiasta tiedusteluja tekemään! Nimim. toko- ja jälkijonossa kohta kaksi vuotta...

Niin vain pääsimme mukaan heti, koska yksi vapaa treenipaikka sattui olemaan. Olikin mahtavaa päästä aloittamaan tämä märkä laji otollisissa olosuhteissa hellesäässä. Vinskin osalta aloitimme treenin siten, että appari jäi pitämään sitä kiinni rannalle minun mennessäni soutajan kanssa veneeseen. Kutsuin Vinskiä uimaan veneelle ja palkkasin sen namilla, kun se tuli. Sitten heitin sille patukan kauemmas veneestä ja käskytin rantaan apparin kutsuessa samalla. Se olikin vaikeampaa ja menimme veneellä perässä, lähempänä rantaa Vinski sitten uikin edeltä rantaan hakemaan apparilta naminsa.

Sitten Vinski pääsi veneajelulle, koska ei ole ikinä ennen veneessä ollut. Hyvin se suostui veneeseen menemään ja istui siellä tyynenä, sitten rupesi tosin katselemaan ympärilleen sen näköisenä, että hetkinen, tuolla on vettä joka puolella, mitä varten me täällä kökötetään...Sitten heitinkin sille patukan veneestä ja se hyppäsi epäröimättä perään. Samalla appari taas alkoi kutsua sitä rantaan. Ei se heti lähtenyt ja sorruin lisäkäskyihin, mutta kun maltoin itse olla hiljaa ja hissuksiin vaan odotella, niin sinne lähti.

Toisella kierroksella Vinski harjoitteli veneestä hyppyä ja rantaan uimista minun luokseni. Ensin aika läheltä, sitten 25 metristä. Se meni hyvin vieraiden ihmisten kanssa veneeseen, hyppäsi heti käskystäni ja ui hyvin rantaan. Ravisteli turkkinsa ja kysyi, että  vieläkö saa mennä uimaan?

Tiesin, että Vinskillä on valmiudet vepeen, koska se on todellinen vesimies, osaa pitää esineitä suussa jne. Mutta kuvittelin kyllä, että sen varovainen luonne hidastaa kovasti alkuun pääsyä. Arvelin, että se saattaa vierastaa venettä ja siitä hyppäämistä, eikä noudata mitään ohjauskäskyjä. Toki kaikenlaisia ongelmia vielä saattaa tullakin, koska tämä oli vasta alku ja teimme helppoja juttuja. Silti olin positiivisesti yllättynyt. Ehkä vepe tosiaankin on Vinskin laji?

Treeniryhmässä oli mukana eläinfyssari, jolta sitten kysyin, onko vepeliikkeissä jotain sellaista, mikä voi olla Kipille spondyloosin takia haitaksi. Kivahan se olisi myös Kipin kanssa vepeillä. Veneestä hyppääminen kuulemma on riskialtis liike, vaativa jo sinänsä, mutta lisäksi siinä voi sattua liukastumisia, joissa on loukkaantumisriski. Ei siis tule Kipistä vepekoiraa :( Toki joskus voisi kokeilla muita vepeliikkeitä ja hyppäämisen sitten vain unohtaa.

Näytin taas Kipin röntgenkuvaakin ja kysyin erästä minua askarruttavaa asiaa. Kun Mari totesi, että kuvassa on sen isokokoisen, nikamavälin alapuolelle muodostuneen spondyloosisillan lisäksi kasvamassa piikki samaan nikamaväliin ylöspäin. Eläinlääkärit eivät ole siitä mitään maininneet, mutta omaan silmään se näkyy selkeästi ja huomasi sen fyssarikin. Taas on alkamassa mahdollisesti pitkä kipuilukausi piikin kasvaessa :(

Fyssari mietti, josko Kipin selän voisi leikata. Samaa sanoi Aistin eläinlääkäri. Muuten olen kyllä ymmärtänyt, ettei spondyloosi yleensä ole mikään leikattava vika. Kyselin, mitä kaikkea voisi huollon suhteen vielä tehdä. Laseria tai akupunktiota suositteli fyssari kokeilemaan. Ja toki fyssarikäyntiäkin voi joskus kokeilla ja tarkkailla, minkä hoitomuodon jälkeen Kipi on parhaassa kunnossa.

Laseria Kipi on joskus saanutkin Marilla käydessään. Akupunktion osalta masentaa hinta, kun jo yksi käynti on melko hintava ja aluksi tarvitaan usein monta käyntiä tiheästi. Eikä vakuutus korvaa, kuten ei korvaisi mahdollista leikkaustakaan. Kipi kun tuli minulle yli nelikuisena ja vakuutus korvaa tällaiset viat vain, jos vakuutus on otettu alle nelikuiselle. Pitääkin olla näin moninkertaisesti huono tuuri! Tätä juuri pelkäsin, kun päätin Kipille vakuutuksen ottaa, nykyisten kammottavan suurien eläinlääkärilaskujen varalle. Samat maksut vakuutusyhtiö minulta ottaa kuin muiltakin, vaikka vakuutusturva on huonompi...Ja spondyloosi kuitenkin luetaan vakuutusyhtiössä  perinnölliseksi tai synnynnäiseksi viaksi, jota ei tässä tapauksessa korvata, ei siinä auta edes eläinlääkäreiden todistelut, että on trauman aiheuttama.

Kipulääkitystä mahdollisesti kokeilen Kipille lähiaikoina, vaikka se arjessa edelleenkin on iloinen, vauhdikas ja elastinen koira, jota on vaikea kipukoirana pitää. Sitäkin olen joskus pohtinut, että pitäisikö sen osalta jättää harrastaminen kokonaan, ettei esimerkiksi tule tietämättään joskus treenanneeksi sillä, kun se on kunnolla kipeä. Olen tullut siihen tulokseen, että Kipi kuitenkin itse kaipaa ja tarvitsee muutakin tekemistä kuin pelkkää lenkkeilyä, joten harrastamista ei jätetä. Toki sitten huomioidaan terveys ja pidetään treenit kevyempinä ja mietitympinä huonompina kausina. Tokon rinnalle olen miettinyt jotain lajia, missä pääsee jäljestämään metsässä, muttei tarvitse hypätä korkeita hyppyjä. Mejä tai pejä siis.

Fyssari oli muuten aika kauhuissaan siitä, miten joku on voinut olla sitä mieltä, että Kipi voisi tilanteen muuten salliessa hypätä jopa pk-esteitä. Niin eri lailla katsovat eri ihmiset asioita.

Vaikka vepetreeneissä tuli näitä masentaviakin asioita käsiteltyä, niin itse vepe kyllä tosiaan vaikutti hauskalta lajilta!

Keuruun reissu

Vihdosta viimein loputkin kuvat suostuivat siirtymään tänne, joten on aika muistella reissua Kipin kasvattajan luokse Rajahiilien tapaamiseen 25.7. Tapaaminen oli samalla kasvattaja-kaiman kennelin 20-vuotisjuhla.

Jossain vaiheessa pälkähti päähäni, että hyvänen aika, niin se tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta omankin kasvattajan taipaleeni alkamisesta. Mutta juhlia en ole järjestämässä, kun viimeisimmän pentueen syntymästä alkaa olla jo 12 vuotta! On vähän niin kuin mennyttä elämää tuo kasvattaminen, joka muutenkin oli kovin pienimuotoista. Muistotilaisuuden paikka ehkä? :D

Kipin sisaruksista pääsin nyt näkemään Pirpana-siskon ja Ruu-veljen, joten nyt olen nähnyt Kipin sisaruksista yhteensä neljä, ja toiset neljä on vielä näkemättä. Pirpanan olemuksessa oli paljon samaa kuin Kipissä, Ruustakin jotain yhtäläisyyksiä löytyi, erityisesti joidenkin käyttäytymismallien suhteen. On kiehtovaa, miten moni pikkujuttukin kulkee geeneissä. Mieleeni on piirtynyt eräskin tokokoulutus, missä Jippo oli paikkaistumisrivissä siskonsa vieressä. Kun ohjaajat palasivat koirien luokse, alkoi sekä Jipon että siskonsa hännänpää vispata tismalleen samalla hetkellä ja tismalleen samalla tyylillä. Samaa tyyliä en ole koskaan muilla koirillani nähnyt, ja tuota hännänheilutusta on kyllä ikävä, kuten tietysti koko koiraa muutenkin <3 Sitten taas Jessi ja osa sen pennuista juttelivat ulvomalla ihan omaan tyyliinsä. Kerran kuulin Jessin siskon ulvovan samalla tavalla. Oi niitä aikoja ja ihania, juttelevia koiriani <3 Vieläköhän tuo piirre kulkee suvussa myöhemmissä sukupolvissa?

Kipi pääsi vähän kokeilemaan paimennustakin pitkästä aikaa. Tällä kertaa lampaita oli kaksi, toinen talutuksessa, ja se lauhkeampi seurasi toista tiiviisti. Kipi sai seurata lampaita liinassa. Kyllä se välillä innostui asiasta, erityisesti, kun lampaat menivät vähän kovempaa, mutta enimmäkseen tyytyi vain lampsimaan perässä. Välillä piti vähän väistääkin sitä temperamenttisempaa lammasta, joka vähän hyökki kohti. Siinä olikin tiukka täti! Kun se oli tauolla häkissä ja sitten häkkiä alkoi lähestyä koira, polki tämä itsetietoinen lammas kipakasti ja mielenosoituksellisesti jalkaansa, kun hänen rauhaansa kehdattiin tulla häiritsemään.

Kyllä tuota paimennusta olisi taas joskus kiva vähän kokeilla, vaikkei siitä nyt varsinaista harrastuslajia ole terveyssyidenkään takia tulossa. Kiehtova laji, ja moni on siihen koukkuun jäänyt! Ja on aina hienoa nähdä bortsuja alkuperäisessä työtehtävässään.

Kipin paimennuksesta ei nyt valitettavasti tullut kuvia, kun ei tullut ketään nakitettua siihen hommaan, enkä itse pystynyt samaan aikaan kuvaamaan. Mutta tässä nyt edes tämmöinen ryhmäkuva Kipistä Pirpanan ja Ruun kanssa.

Ja sitten muutama kuva Kipin viehättävästä Pirpana-siskosta, joka selkeästi oli noissa paimenhommissakin jo vähän kokeneempi tapaus.

Tässä kuvassa taasen esiintyy bc-kelpie-mix, jonka nimi minulta valitettavasti meni ohi. Hauskasti on molempien rotujen näköä.

Ja tässä Kipin Ruu-veli. Ei se turhaan päässyt erikoisnäyttelyssä Paras pää-kehään!

Tässä kuvassa Ruu käyttäytyy niin samalla tavalla kuin Kipi vähän väliä, ihan on suupielien ilmekin sama!

Ja sitten me päästiin näkemään Vinskinkin sukua, kun Ruun kaverina asustelee Vinskin velipuoli Jaska! Pojilla on sama isä. Kyllä oli Jaskassakin samaa näköä kuin Vinskissä, rakenne oli hyvin samantyyppinen ja häntäkin niin samanlainen vähäkarvainen. 

Tässä poseeraa muutama Kipin lähisukulainen kasvattajan kanssa. Kipi oikealla, sylissä ihastuttava 12-viikkoinen Tapsa-serkku, sitten Pirpana, Ruu, Tyyne-täti ja Roni-eno.

Olipa kiva nähdä Kipin sukua ja muita paikalla olleita koiria omistajineen. Sää suosi ja oikein kakkuakin saatiin. Oli myös mukavaa, kun näin kesäaikaan sai ajaa koko pitkän matkan kotiinkin valoisassa. Vaikka vähän pidemmän kaavan mukaan mentiin, kun missasin yhden käännöksen ja päätin sitten mennä Keuruun kirkonkylän kautta, vaikka siitä mutka tulikin. Ja kun kerran kirkolla oltiin, niin sivistykseenhän kuului katsastaa myös itse kirkko ja vähän muutenkin pällistellä ympärilleen.

Järviä oli tosi paljon ajoreitin varrella. Ja jostain syystä Orivedelle menevän tien varrella oli tosi tiheästi myös levähdyspaikkoja, suuri osa jonkun järven kohdalla. En muista niin tiheästi levähdyspaikkoja missään nähneeni.

Osa levähdyspaikoista oli vain pelkkiä levennyksiä tien vieressä, mutta itse pysähdyin lenkittämään koiria ja syömään eväitä levähdyspaikalle, jossa järven lisäksi oli näin viehättävä miljöö ja tilaa ympärillä.

s

Kyläilyä ja huoltoa

Viime aikoina ollaan oltu aika paljon liikkeellä, niin lähistöllä kuin kauempanakin. Viime viikonloppuna kävimme Keuruulla Kipin kasvattajan luona ja tapasimme Kipin sukulaisia. Siitä reissusta tulee oma päivityksensä lähiaikoina, kunhan saan kuvat siirrettyä blogiin alati takkuilevalla nettiyhteydelläni.

Mustikoita olemme poimineet jonkun verran lähes joka päivä, minä astiaan ja koirat suoraan suuhun. Kantarellejakin on löytynyt.

Siskon ja siskonlasten luona on tullut vierailtua muutaman kerran, ja koirat ovat olleet lasten parissa erittäin suosittuja vieraita, joista on kuulemma riittänyt paljon juttua vielä jälkeenpäinkin. On kyllä kiva, kun koirat suhtautuvat niin luontevasti myös lapsiin.

Keskiviikkona ajelimme Halikkoon, kun Kipillä ja Vinskillä oli treffit Piiran kanssa. Olisin mielelläni Snoopynkin vienyt käsiteltäväksi, mutta oli vain kahden koiran aika varattuna, ja noiden kahden kuitenkin arvelin nyt enemmän käsittelyä tarvitsevan.

Päivitin ensin Piiralle Kipin tilannetta ja näytin röntgenkuvankin. Kipin lantio oli nyt suora, se istui hyvässä asennossa, eikä lukkoja ollut, mutta lantiossa ja kaularangassa oli jäykkyyttä. Kipi makasi käsittelyn aikana autuaana puoliunessa, mutta hankalampaa kohtaa käsiteltäessä se havahtui.

Selkälihasten kuntoa ajatellen Kipin olisi hyvä liikkua paljon pehmeällä alustalla (=metsässä) eri liikelajeissa. Uinti on myös hyväksi. Saapa nähdä, loppuuko uintikausi tänä vuonna normaalia aiemmin, kun vedet eivät ole lämmenneet normilukemiin asti tänä kesänä. Tulisi nyt edes lämmin loppukesä ja syksy... Ylämäkikävely on myös hyvää jumppaa, dobopallollakin voisi jumpata. Koska meillä ei vielä dobopalloa ole, niin Kipi on saanut jumpata vanhan runkopatjan päällä. Kipin kanssa pitäisi myös katsoa, että se käyttää oikeaa puoltaan mahdollisimman paljon, koska se on vähän vasenta heikompi.

Harrastuksistakin tuli puhe ja osasin odottaakin, ettei Piira hirveästi liputtanut pk-hypyn puolesta, on se sen verran korkea ja vaativa este. Oman säkäkorkeutensa verran Kipi kyllä voi hyvin hypätä. Sen sijaan Piira ei muiden tapaan ollut niinkään varma, että spondyloosi välttämättä leviää, ellei tapaturmia satu. Paitsi ehkä vanhemmalla iällä. Kun taas aiemmin olen ymmärtänyt asian niin, että kun yksi nikamaväli on jo luutunut yhteen, niin se jossain vaiheessa vääjäämättä aiheuttaa muutoksia muihinkin nikamiin. No, se asia menee niin kuin on mennäkseen, turha on liikoja stressata tai murehtia etukäteen. Pumpuliin ei Kipiä kääritä, mutta mitään yltiöpäisiä riskejä ei tietenkään oteta.

Piira varmisti, että syöhän Kipi nivelravinteita, ja jep, kyllä vaan. Se on pennusta asti saanut niitä kuuriluonteisesti ja spondyloosidiagnoosin jälkeen aloin taas heti antaa niitä. Pidempien lenkkien jälkeen on tärkeää katsoa, että Kipi palautuu eikä ole jäykkä. Lenkkien jälkeen Kipi (ja Vinski ja Snoopy myös) usein saakin ylleen Back on Track-loimen. Ennen se käytti välillä samaa loimea Vinskin kanssa, mutta pääsiäisenä shoppailin sille alennusmyynnistä ihan oman hienon fleeceloimen. Mitkään monen tunnin vaellukset eivät välttämättä tee hyvää Kipille, mutta toistaiseksi en kyllä ole huomannut sen mitenkään kipeytyvän vähän pidemmistäkään lenkeistä. On kyllä surullista, kun joutuu nuoren koiran kanssa tällaisia edes miettimään :(

Harmittelin Piirallekin sitä, kun on niin vaikea tietää, milloin voisi olla kipulääkityksen paikka, kun Kipi ei välttämättä hirmu selkeästi kivun astetta näytä. Piira kysyi, eikö kuvannut eläinlääkäri jutellut mahdollisesta tulevasta lääkityksestä ja muusta. No ei todellakaan, tämä on yksi monista seikoista, joka minua kuvaustilanteesta jäi ihmetyttämään. Tulevaisuuden varalta ei ohjeistettu puolella sanallakaan, vaikka koira oli juuri saanut diagnoosin...

Mainitsin, ettei Kipiä paljon käsitellyt Marikaan osannut odottaa sillä mitään isompaa vikaa selässä olevan. Piira totesi, että Kipi on kropaltaan hyvin elastinen. Sitähän se on, ja erityisesti tämä seikka on hämännyt monia uskomaan, että se olisi vähintäänkin melko terve.

Vinski oli myös lantiosta jäykkä, mutta muuta isompaa ei ollut. Vinski myös makasi rauhallisena käsittelyn ajan, mutta kun piti kääntyä toiselle kyljelle, sitä jännitti hirveästi, ja jouduimme kiepauttamaan sen ympäri suorilta jaloilta. Vinskin kanssa olisi hyvä jatkossa treenata tikapuukävelyä, että se joutuu miettimään, miten asettelee jalkansa. Hoituu, tontilta löytyy vanhat hylätyt tikapuut.

Myös Vinskin selkäongelmista ja harrastuksista tuli puhe. Piira muistutti, että jo yksin LS-liitoksessa oleva yliliikkuvuus aiheuttaa erinäistä harmia Vinskille. Ja hän oli samaa mieltä kuin Mari taannoin, että selkäongelmat todellakin voivat vaikuttaa sen luonteeseen myös. Tämä juttelu oli taas hyvä muistutus siitä, ettei Vinskinkään selkäongelma mikään ihan harmiton ole, vaikka se Kipin vikaan verrattuna tuntuu vähäisemmältä. Ja hoitavat tahot ovat aina antaneet Vinskille luvan harrastaa ja hyppiä ilman rajoituksia, koska se ei mene siitä rikki. Se vain ei itse ole koskaan pk-esteitä rakastanut ja olen kunnioittanut sen mielipidettä, en koskaan ole yrittänyt sitä esteille painostaa, ja tuossa oli suunnilleen kolmen vuoden tauko, ettei edes käyty esteillä. Tuskinpa paljon käydään jatkossakaan. Enemmän ne esteet näyttävät olevan Vinskille henkinen peikko, samalla tavalla kuin jotkut fyysisesti ihan harmittomat tokoliikkeet, mutta enhän voi satavarmasti sitäkään tietää, jos se kuitenkin kokee esteillä jotain fyysistä epämukavuutta myös. Toisaalta se suorastaan rakastaa agilityn A-estettä ja loivaa pk-A:ta.

Voi näitä selkävaivaisia koiriani :( Varsinainen trio Selkävaivaiset ry.! Vian aste vain pahenee koira koiralta, Snoopyn lievä ongelma saatiin aikanaan hoidettua oireettomaksi. Vinski on oireillut kasvuiästä asti, eikä sitä ole koskaan saatu täysin oireettomaksi, mutta vähän paremmaksi kuitenkin. Sen takapää kulkee joka päivä muutamia askelia tasajalkalaukkaa ravivauhdissa, mutta suurimmaksi osaksi se liikkuu hyvin, eikä ole ontunut ollenkaan pitkiin aikoihin (kop kop puuta...).

Pk-harrastus näiden kanssa näyttää aina vaan epätodennäköisemmältä, ainakin tavoitteellinen sellainen. Siitä on jo muutama vuosi, kun viimeksi olin pk-kokeessa, silloin Jipon kanssa. Outoa kerrassaan. Siihen asti oli pk-harrastus katkeamatonta, jokaisen uuden koiran kanssa aloitettiin pk-treenit ja päästiin kokeisiin asti. Snoopyn selkä oli harrastuksia ajatellen terve, samoin muiden sitä edeltävien koirien. Ei niiltä tosin selkiä kuvattu, että sikäli en tiedä olisiko joltain jotain löytynytkin, mutta oireettomia ja vanhaksi asti hyvin liikkuvia ne kyllä olivat. Jipolta taasen kuvattiin vatsaontelo sen viimeisenä päivänä ja myöhemmin pyysin kuvannutta lääkäriä, joka on myös ortopedi, katsomaan kuvasta selän tilanteen. Selkä näkyi kuvassa melkein kokonaan ja oli täysin puhdas vielä siinä iässä. Niskaa ei kuvassa näkynyt ja siinähän ne ongelmat olivat, mutta tavallisessa röntgenissä ne ongelmat eivät välttämättä olisi edes näkyneet.

Omat fiilikset harrastusten suhteen vaihtelevat kovasti. Välillä on ihan plääh-fiilis, kun veri vetäisi nimenomaan sinne pk-jäljelle. Välillä tuntuu, että jotkut muutkin lajit voisivat olla kivoja ja niistä voisi hyvinkin innostua. Sitten taas vähän masentaa, kun törmää realiteetteihin. Ei täällä päin välttämättä pääse harrastamaan haluamiaan lajeja, koska tunkua seurojen treeneihin lähes lajissa kuin lajissa on enemmän kuin vapautuvia paikkoja. Kaikkia lajeja ei voi harrastaa ilman ryhmätreenipaikkaa. Sitten on lajeja, joita kyllä voi treenata yksin, mutta koepaikat ovat todella kiven alla. No, tuli se pk-jäljelläkin tutuksi, että koepaikkaa etenkin kolmosluokkaan oli pirun vaikea saada, mutta siellä sentään oli mahdollisuus mennä myös kokeisiin, joissa karsittiin tottiksen perusteella maastoon pääsijät, ja niitä me Jipon kanssa paljon harrastimmekin.

Ei me periksi anneta, tokotreenit jatkuvat ja pk:ta treenataan myös vähintään omaksi iloksi, ja muiden lajien osalta kartoitetaan tilannetta. Jos ei tänä vuonna päästä enää aloittamaan mitään uutta lajia, niin ehkä ensi vuonna?

Paluu normaaliin arkeen

Ollaan viimeisen parin viikon aikana taas päästy kiinni meidän normaaliin rytmiin, johon kuuluu muutamat treenit viikossa. Välillä treenataan vähän enemmän ja välillä vähemmän. Välillä pidetään täysin treenivapaita päiviä. Lenkillä käydään tietenkin joka päivä ja uimassa muutama kerta viikossa.

Hankin koirien käyttöön uintireissuja varten toisetkin liivit, koska haluan Kipin ja Snoopyn uivan mieluiten liivien kanssa. Enää ei tarvitse uittaa niitä joko erikseen tai antaa toisen uida ilman liivejä. Kipille liivit ovat tarpeen, koska se muuten välillä ui etupää ihan pystyssä, yrittäessään ehtiä heitetyn kepin luokse ennen muita. Se on hyvin kilpailuhenkinen nuorukainen. Snoopy taas tarvitsee liivejä jo ikänsä takia, ja se on viime aikoina menettänyt myös voimaa takapäästään. Vinski saa toistaiseksi uida ilman liivejä, koska se ui tasaisesti ja järkevästi.

Vähän väljät nuo liivit Kipille ovat, nousevat takaa vähän ylös, mutta ei se menoa haittaa. Kipi kun on kropaltaan mallia silakka, niin eivät sille muutkaan pukineet aina niin istuvia ole. Loimeensakin se melkein hukkuu. Oma räätäli olisi poikaa!

Treenivalikoimassa meillä on ollut pk-tottista, tokoa ja jälkeä. Pk pysyy ainakin toistaiseksi treenilistalla, vaikkei voi tietää, pääseekö kumpikaan aktiivi-ikäisistä koirista koskaan ensimmäiseenkään pk-kokeeseen asti. Jälki vaan on kivaa, ja pk-tottiksessa taas on perusjuttuja, joista on hyötyä myös tokossa. Pk-tottiksen etu on siinäkin, ettei sen treenaamisessa tarvita sellaista tavara-arsenaalia kuin monissa tokoliikkeissä, treenit on paljon helpompi laittaa pystyyn vaikka ex tempore.

Olen niin piintynyt pk-ihminen, että Kipi ja Vinski saavat tokossa jatkossakin luoksetuloissa ja noudoissa tulla ensin eteen istumaan ja vasta sen jälkeen sivulle. Tässä tavassa on tietenkin suurempi mahdollisuus pistemenetyksiin, kun suorituksessa on enemmän osa-alueita, mutta olkoon. En vain osaa kuvitella omia koiria tulemassa suoraan sivulle, ihan luonnotonta ;D

Viime viikon torstaina olimme piiitkästä aikaa jäljestämässä. Keväällä minulla oli sellainen ajatus, että tekisimme nimenomaan jälkeä paljon, mutta ensin se jäi tokon jalkoihin ja sitten tuli treenimasis. Nyt olimme Velskolassa ja meillä oli seuraakin, Seija kera Miinan ja Mollan. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa heitäkin, vaikka tuli myös vähän haikea fiilis, kun huomasin Miinassa joitain yhtäläisyyksiä tätiinsä Jippoon.

Kipi ajoi Seijan tallaaman jäljen reilun tunnin ikäisenä. Pituutta oli muutamia satoja metrejä, keppejä neljä, jälki mutkitteleva. Kaunis kesäilta vaihtui sateeksi vähän ennen kuin lähdimme jäljelle. Ajoimme jäljen Kipin kanssa kahdestaan ja jälki oli merkkaamaton, joten oltiin lähellä koetilannetta. Otimme vain parin metrin janalähdön ja Kipi nosti jäljen hyvin. Alkujäljen aikana Kipi seilasi siihen malliin, ettei varmaankaan ollut omalla jäljellä vaan jossain harhajäljillä. Sitten oma jälki taas löytyi ja ensimmäinen keppi myös. Loppujäljen Kipi selvitti mallikkaasti, mutta toisen kepin se jätti, loput kaksi ilmaisi.

Vinski ajoi itse tekemäni jäljen vaihtelevassa maastossa, alku ja loppu kulkivat suopursujen keskellä ja keskiosa koostui metsästä ja kallioista. Vinski jäljesti hyvin, maaston vaihtelu ei sitä haitannut, mutta siltäkin jäi neljästä kepistä se kakkonen nostamatta.

Snoopy sai myös oman n. 250 metriä pitkän, Seijan tallaaman jäljen. Sekin merkkaamaton ja kahdestaan ajettiin se, ja yhdessä jyrkässä kulmassa jo mietin, ollaanko enää menossa oikeaan suuntaan. Mutta niin selvitti Snoopy jäljen loppuun asti luotettavasti ja nosti molemmat kepit myös. On kyllä hyödyllistä ajaa joskus merkkaamattomia jonkun muun tekemiä jälkiä niin, ettei jäljentekijä edes ole mukana. Pääsee todellakin treenaamaan pimeää jälkeä. Treenien jälkeen oltiin läpimärkiä kuten niin monta kertaa tänä kesänä muutenkin, mutta hyvin tyytyväisiä.

Pk-tottistreeneissä Vinski on välillä ottanut myös esteitä. Hyppyä ollaan tehty 80-90 sentistä ja Vinski on yllättänyt ja hypännyt menohypyt epäröimättä, takaisin tullessa sitten kiertänyt. Ajattelin ilman muuta sallia sille tuon kiertämisen, mutta kun se myöhemmin kiersi takaisin tullessa myös 60 sentin hypyn, niin rupesin vähän ihmettelemään, että mitäs nyt sitten... Ei ole kovin toivottavaa, että se rupeaa kiertämään myös tokohypyt! Kun taas pk-esteillä se hyvin pitkälle saa itse päättää, mitä on valmis tekemään.

A-esteellä puolestaan on tullut nyt paljon kieltoja. Vain yhden kentän A-este on sellainen, jota Vinski helpommin suostuu tekemään jo ensi yrittämällä. Eikä aina sitäkään. Joten ei tuo pk-ura esteiden osalta kovin lupaavalta vaikuta, vaikka välillä tulee niitä iloisia yllätyksiäkin. Mutta ainakin Vinski pääsee pk-esteitä treenatessaan kohtaamaan omia mörköjään ja välillä ylittämään rajojaan, ei se ehkä huonoakaan sen itsetunnolle tee.

Kipi on myös treenannut pk-tottista ja tokoa. Tokon suhteen ollaan kartoitettu uusien sääntöjen mukaisia ALO-liikkeitä, ja joitain liikkeitä muistakin luokista. Kyllähän Kipi nuo ALO-liikkeet tekee, mutta viilaamistakin löytyy vielä paljon kaikista liikkeistä. Asenne Kipillä on ollut tosi kiva! Yksissäkin kotipihatreeneissä kun oltiin jo treenattu harvinaisen pitkästi ja olin lopettamassa treeniä, niin Kipi vain pomppi innoissaan naama naurussa ja pyysi lisää tekemistä <3

Tokon uusi VOI-luokka on kivan tuntuinen luokka ja kyllä sitä varmaan täytyy joskus Vinskin kanssa kokeilla. Alempien luokkienkin liikkeet ovat etupäässä ihan ok. Sen sijaan EVL uusilla säännöillä sisältää liikkeitä, joita en ollenkaan fanita. Merkitön merkki on mielestäni vähän hölmö. Uudesta paikallaololiikkeestäkään en hirveästi tykkää. Kierto-hyppy-nouto-liike taas, hmm, en ole livenä koskaan nähnyt saati kokeillut, mutta ainakin Vinskille utopistinen liike, kun se sisältää niin monta itsenäistä osiota. Olemme nyt pari kertaa treenanneet 40 cm tötsän kiertämistä ja jo se aiheuttaa Vinskissä epäröintiä, kun ei ole aiemmin tarvinnut tötsää kiertää. Kipi lähti heti tekemään sitä paremmin, sillä on enemmän itsenäisyyttä ja oma-aloitteisuutta. Vinski on vähän sellainen kaavoihin kangistuja.

Häiriötreenejä ja treenikavereita vaan olisi kiva saada, mutta ei ole näkynyt :( Muilla on valmiiksi omat tiiviit verkostonsa, eikä sinne näytä sekaan sopivan. Ryhmäpaikkaakaan tokotreeneihin ei vain kuulu, vaikka puolisentoista vuotta jo ollaan jonotettu. Syksyksi on sentään jotain häiriötreeniä tiedossa, kun otin meille puolikkaan paikan talvikauden hallitreeneihin. Omatoimitreeneihin siis, mutta saadaan ainakin sitä häiriötä. Tiedossa on myös syyskuun lopusta alkaen kuuden kerran kilpatokokurssi. Satuin onneksi olemaan netin ääressä, kun ilmoitus kurssista tuli, täyttyi meinaan aika äkkiä.

Snoopykin treenasi pallopalkalla

Vinski kotipihatokossa

Lenkkeilty ollaan vaikka missä, viidakossakin ;)

Käytiin myös yhdessä koirien suosikkimaastossa, eli suolla. Kivaa oli taas, sateen jälkeen aurinkokin siivilöityi hienosti alueelle, mättäät olivat pehmeitä kuten aina ja mustikoitakin löytyi. Oma jalkani sitten taas kerran solahti äkisti mättään läpi täysin pohjattomaan aukkoon, oikeasti näytti, että jos sinne olisi joutunut kokonaan, niin olisi päätynyt maapallon toiselle puolelle... Vähän petollinen tuo suo siis on, mutta koirille ei noin onneksi ole vielä käynyt, kevyemmän painonsa ansiosta varmaan.

Tietämisen tuska

Kipin kaikki röntgenkuvat on nyt lausuttu Kennelliitossa. Lonkat ja kyynärät lausuttiin viime viikon maanantaina ja selkä sunnuntaina. Selkälausuntoa olin varautunut odottamaan vielä pitkään, koska Kennelliitostakin sanottiin, että voi mennä kuukausi tai ylikin. Niin vain tupsahti yllättäen sunnuntaina lasku selkälausunnosta Omakoiraan, maksoin sen, ja samantien selkälausunto näkyi Omakoirassa ja KoiraNetissä. Kätevää tämä nykyaika.

Lausunnot olivat sitä, mitä eläinlääkärin arvion mukaan odotinkin. Lonkat A-A, kyynärät 0-0, VA0 ja LTV0. Jippii, kaikki priimaa ja koiralla voi surutta paahtaa menemään kaikissa mahdollisissa harrastuksissa? Ei ihan niinkään, sillä valitettavasti Kipistä löytyi yksi kohta, mikä ei ole priimaa. Olen tiennyt sen kuvauspäivästä asti, mutta halusin odottaa virallisia tuloksia, jotta selviäisi löytyykö mahdollisesti jotain muutakin ja jotta ehtisin jäsentää omia ajatuksiani asian suhteen, ennen kuin julkistan tiedon.

Ainoa pieni mutta sinänsä merkityksetön yllätys Kennelliiton lausunnoissa oli se, että LTV on kuulemma rajatapaus, mikä luki kohdassa lisätiedot. Samassa kohdassa luki minulle ennestään tuttu tieto. Spondyloosisilta välissä L3-L4. Lausunto on epävirallinen, koska spondyloosia ei lausuta virallisesti alle 24 kk ikäiseltä koiralta. Jos spondyloosi lausuttaisiin virallisesti, olisi se luokkaa SP2 Kennelliiton taulukon mukaan.

Kysyin heti kuvanneelta eläinlääkäriltä (noh, ainakin samassa talossa läsnä olleelta...), voiko spondyloosi olla traumaperäinen. Eläinlääkäri totesi, ettei sitä voi tietää, mutta voi ollakin, kun noin iso muutos on noin nuorella koiralla ja vain yhdessä nikamavälissä. Taustalla on ensin voinut olla vaurio välilevyssä. Ilman lisäkysymyksiä olisin saanut tyytyä vain tietoon, että kaikki muu on priimaa, mutta koiralla on spondyloosi. Paljon sen enempää en nytkään saanut tietää. Ihmettelen sitä, miksi eläin- ja ihmislääkäreissä on niin paljon tyyppejä, jotka ovat kovin vastahakoisia jakamaan tietoa ainakaan oma-aloitteisesti, jotkut eivät edes kysymällä.

Näytin Kipin selkäkuvan pian kuvausten jälkeen Marille, joka oli sitä mieltä, että spondyloosi on traumaperäinen, se on juuri sellaisessa kohdassakin, johon usein vammoja tulee. Hän totesi myös, että Kipin kroppa on hyväntuntuinen  löydökseen nähden. No itsepä on hyvin Kipiä huoltanut :)

Sitten kävi Vinski Aistissa akupunktiossa ja näytin selkäkuvan akupunktioeläinlääkärille. Hän oli myös heti sitä mieltä, että spondyloosi on erittäin suurella todennäköisyydellä traumaperäinen. Hän kävi vielä näyttämässä kuvaa myös neurologille, joka oli samaa mieltä, joten kyllä tämä tieto alkaa melkoisen varmalla pohjalla olla. Eläinlääkäri kertoi minulle, että spondyloosi on ollut Kipillä jo kauan, koska se on niin pitkälle kehittynyt. Taustasyynä on aluksi saattanut olla esimerkiksi krooninen välilevytyrä. Taustasyyn voisi saada selville magneettikuvasta, mutta kovin kevein perustein en sellaiseen lähde. Tietää haluaisin, mutta hinta on huima ja tutkimus tehdään anestesiassa, joten sitä ei harkita ellei koiran kunto sitä vaadi. Eläinlääkäri kyllä väläytti sitäkin, että jotain leikattavaa saattaisi löytyä.

Vaikka jostain syystä osasin heti epäillä traumaa ja sitten sain sille vahvistuksen, niin seuraava ihmetyksen aihe olikin, että mikä trauma? Miten iso tälli tarvitaan, että tulee tällainen vaurio? Siitä en vielä ole ehtinyt jutella kunnolla kenenkään kanssa. Isoin Kipille sattunut törmäys oli se, kun se törmäsi minuun kovasta vauhdista ollessaan seitsemän kuukauden ikäinen. Silloin se otti osumaa lähinnä rintarankaan. Mari on alusta asti sanonut, että Kipillä on kehossaan jäljet jostain vielä vanhemmasta tällistä, ja spondyloosi saattaa myös olla vanhempaa perua. Mutta ei Kipi pentuna juurikaan selkäänsä tällejä saanut, lähinnä tuiskahteli joskus vähän nokalleen tai koki pikkukolhuja. Jonkun kerran se tuli mätkähtämällä alas nojatuolista, kun ei hahmottanut vielä takapäätään eikä tajunnut ottaa takajalkoja alleen. Onko siinä sitten voinut selkäranka saada täräyksen. Hassulta tuntuu noin isot seuraukset lyhyen matkan mätkähtämisestä. Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.

(Lisäys 4/19: Koska tämä on ylivoimaisesti luetuin postaus ja sitä käydään vieläkin säännöllisesti lukemassa, niin lisään tähän tiedon, ettei spondyloosin traumaperäisyyttä tai perinnöllisyyttä voi varmasti tietää ilman lisätutkimuksia. Asiasta konsultoitu Kennelliiton selkälausujaa Lappalaista. Mitään isoa tapaturmaa ei edelleenkään tiedetä sattuneen. Itse pidän kaikkien tietojen valossa erittäin todennäköisenä, että kyse on molemmista vaihtoehdoista, eli taustalla on trauma, mutta myös synnynnäistä heikkoutta.)

(Lisäys 2/20: Kipi kuvattiin uudestaan tammikuussa 2020 ja sen myötä selvisi, että spondyloosi on levinnyt ja muutoksia on nyt viisi. Lisäksi yhdessä välilevyssä näkyi kalkkeuma. Tuloksen perusteella tiedetään, että Kipillä täytyy olla synnynnäinen/perinnöllinen taipumus spondyloosiin, koska traumaperäinen spondyloosi ei leviäisi vastaavalla tavalla. Ensimmäinen poikkeuksellisen iso muutos on silti saattanut hyvinkin olla traumaperäinen tai tulehduksesta johtuva, mutta perimän osuuttakaan ei voi sulkea pois.)

Tuli tietenkin suru Kipin puolesta. Se on elänyt tämän kanssa jo suuren osan elämästään ja joutuu myös loppuelämänsä sen kanssa elämään. Jossain vaiheessa spondyloosi luultavasti etenee, eikä voi tietää, miten se vaikuttaa Kipiin. Jotkut selviävät vähäisin oirein, vaikka muutokset ovat isoja, sitten on niitä, joilla on pahat oireet vähäisistä muutoksista.  Koiria on myös lopetettu spondyloosin takia.

Harrastusmahdollisuuksista tietenkin olen konsultoinut kaikkia tahoja, joiden kanssa muutenkin asiasta olen keskustellut. Kaikilla on ollut sama mielipide. Harrastaa voi koiran voinnin mukaan. Pk-esteitäkin voi samalla periaatteella ottaa, mutta yksi eläinlääkäreistä huomautti, ettei esteillä saisi sattua tapaturmia.

Tällä hetkellä en tiedä, tuleeko Kipi koskaan suorittamaan metrin hyppyä tai jyrkkää A-estettä. En voi tietää, tuleeko se olemaan kropaltaan sillä tavalla valmis ja hyvinvoiva, että esteitä voi ottaa. Ja jos kroppa onkin ok, niin uskallanko silti laittaa sitä esteille. Kipin etuna on se, että se on kevyt koira, jolla on kevyet hypyt. Sillä on myös korvien väli sillä lailla kunnossa, että se hyppää mielellään ja rohkeasti. Mutta en tiedä. Kun mietin kaikkia omia koiriani, niin ainoa kellekään esteillä sattunut tapaturma on Jipon tippuminen A-esteeltä, joka taas johtui yksinomaan esteen liukkaudesta. Tässä valossa tapaturmariski ei vaikuta suurelta, yksi loukkaantuminen 26 vuoden aikana. Mutta ei tarvitse kuin vähän seikkailla blogeissa, niin vastaan alkaa tulla useita koiria, jotka ovat tulleet nurin etenkin pk-hypyltä. Joten kyllä se pistää miettimään.

Ei se ihan täytenä yllätyksenä tullut, että Kipillä on vikaa selässä, mutta vian suuruus tuli yllätyksenä. Olin elätellyt toivoa, että enintään joku harmiton pikkuvika löytyisi. Ei kukaan muukaan tällaista odottanut, veikattiin että sillä on terve selkä tai enintään jotain pikkuvikaa. Eläinlääkärin tutkimuksissakaan selässä ei ollut mitään kipureaktioita ja asentotuntoreaktiot olivat normaalit. Kipi on myös aina ollut iloinen, elastinen ja mielellään liikkuva koira.

Kipin takapäähän kyllä kiinnitin huomiota heti pentuna sen tultua minulle. Se mm. käytti ajoittain pupulaukkaa eikä juuri venytellyt takajalkojaan. Pupulaukka tökkäsi silmääni, koska kahdella muulla koirallani se on ollut selkään liittyvä oire. Toisaalta se voi nopeasti kasvaneella pennulla olla aivan normaalia ja ohimenevää. Ei myöskään ole epätavallista, ettei nuori koira hahmota takapäätään kunnolla, pitkärunkoisilla on lisäksi siihen suurempi taipumus. (Jälkikäteen vielä lisään tähän kirjoitukseean, että asiantuntijoiden kanssa keskusteltuani sain käsityksen, että Kipin kohdalla takapään huono hahmottaminen kyllä meni epänormaalin puolelle.) Kasvavan koiran suhteen ei aina voi olla varma, mikä on normaalia ja mikä ei. Kipi esimerkiksi oli pitkään takakorkea, mikä myös olisi voinut selittää ongelmia sen takapään käytössä. Se kyllä ihmetytti, ettei Kipi vähän vartuttuaankaan kehittänyt voimaa takaosaansa, ja takapää oli jatkuvasti etuosaan verrattuna hyvin keskeneräinen.

Pidin kyllä itseäni silloin alussa välillä vainoharhaisena, kun rekisteröin asioita, jotka saattoivat olla selkään liittyvää oireilua ja huolestuin niistä. Ajattelin, ettei minulle sentään voi tulla kolmatta selkävaivaista koiraa putkeen, olen vain tullut yliherkäksi näkemään oireilua joka puolella. Mutta ei elämässä mitään takeita ole huonoa tuuria vastaan, ihan hyvin voi yhdelle ihmiselle aina kasaantua samat onnettomuudet.

Pitkään minulla olikin hyvä tuuri. Vinski oli ensimmäinen koira, jolla en päässyt harrastamaan pk:ta kokeisiin asti. Kaikkien sitä edeltävien koirien kanssa pystyin harrastamaan täysillä ja käymään pk-kokeissa. Olen miettinyt, osasinko silloin arvostaa sitä. Luullakseni osasin, koska jo silloin näin, ettei mikään ole itsestään selvää, monelle muulle osui useampi sairas tai paukkuarka koira peräkkäin ja pk-harrastus jäi vain haaveeksi. Tajusin kyllä, että olin onnekas, mutta ihan kunnolla tajuan sen varmaan vasta nyt, koettuani itse myös sen toisen puolen asiasta.

Kipin tullessa minulle olin innoissani ajatuksesta, että ehkä nyt saisin uuden pk-koiran. Pk-jälki on kuitenkin minulle lajeista se tärkein ja rakkain. Se on laji, joka on ollut ihan alusta asti ja pysynyt aina silloinkin, kun muut lajit ovat jääneet tai vaihtuneet. Kaikki koirani olen ehdottomasti halunnut opettaa ainakin jäljestämään. Kipikin on ollut jälkikoirana oikein lupaava. Joten olihan se aikamoinen jysäys, ettei siitäkään ehkä tule pk-koiraa ainakaan siinä mielessä, että se koskaan pääsisi kokeisiin asti.

Tiesin, etteivät koiran ominaisuudet tai terveys aina sovellu juuri siihen lajiin, jota ohjaaja haluaa harrastaa ja olin varautunut valitsemaan lajin koiran mukaan. Silti kun se tilanne ihan oikeasti on edessä, niin ei se niin yksinkertaista olekaan. Muut lajit tuntuvat laihoilta korvikkeilta, osa ei kiinnosta minua ollenkaan. Esimerkiksi rallytokossa loukkaantumisriski ja fyysinen kuormitus on aika olematon, ja laji voisi sopia tosi hyvin Vinskille ja Kipille. Mutta kun ei kiinnosta. Pitäisiköhän opetella kiinnostumaan. No, eipä taida ohjatusti treenaamaankaan niin vain päästä.

Paimennustakaan emme nyt ryhdy harrastamaan. Kun kisatavoitteita ei lajissa ole eikä omia lampaitakaan, niin mielestäni on turhaa ottaa ohjelmistoon laji, jossa kuitenkin tulee paljon tiukkoja käännöksiä. Toki sitten liinassa voisi joskus paimentaa kontrolloidusti, tai talutuksessa olevaa lammasta kuten kasvattajan luona tehtiin. Mejä voisi olla ihan kiva laji, vaikkei olekaan yhtään niin kiinnostavaa kuin pk-jälki. Mejä-kokeet vaan ovat melko haastavia, kun koepaikalla asutaan koko viikonloppu ja pitää itsekin osata tehdä muille jälkiä kartan ja kompassin kanssa. Kompassin kanssa kyllä sujuu, mutta siihen vielä se kartta, hui...

Toko tietenkin jää Kipin lajiksi. Sitähän yleisesti pidetään fyysisesti harmittomana lajina, mutta on siinäkin liikkeitä, jotka ovat kropalle vaativia, kuten kaukokäskyt ja nopeat stopit kovasta vauhdista. Kipillä ei toistaiseksi ole näissä ongelmia, kaukokäskyjen seisominen tosin on hyvin alkutekijöissä johtuen takapään hitaasta kehityksestä ja vähäisestä treenimäärästä.

Olen miettinyt niitä treenikertoja, jolloin olen ihmetellyt, kun Kipi tekee puolivaloilla, ei nosta virettä tai vilkuilee ympäristöä eikä keskity tekemiseen. Se ihmetytti minua, kun toisaalta parhaimmillaan Kipi on ollut vallan mainio treenikaveri. Ihmettelin sen ailahtelua. Etsin syytä teini-iästä, hormoneista, huonosta kouluttajasta ja menetetystä pikkupentuajasta. On niissä osasyytä voinut ollakin. Mari sitten jossain vaiheessa totesi, että pahat jumit ovat estäneet Kipiä kunnolla keskittymästä treeneihin. Nyt tiedän lisäksi, mitä jumien takana on ollut, ja että suurin syy kaikkeen ailahteluun on todennäköisesti juuri siinä. Ilman spondyloosia Kipi olisi koulutuksellisesti pidemmällä. Ominaisuuksia sillä kyllä riittää kiitettävästi, se ei vain aina ole saanut niitä täydellä teholla käyttöönsä. Surullista, mutta surullisinta on se, että se on tietämättäni ollut niin kipeä ja että sillä on parantumaton vika.

Jälkikäteenkään mietittynä arjessa ei ole näkynyt selkeitä merkkejä, että Kipi olisi potenut jotain noin isoa. Selkeimmin asia on näkynyt juuri koulutuskentällä. Ei Kipi ole vaikuttanut kipukoiralta. Ei se ole koskaan edes ontunut. Takapään käytössä on ollut ne omituisuutensa, mutta pääosin Kipi on jo jonkun aikaa liikkunut kauniisti. Kun taas muistelen Jippoa, miten hirvittävän kipeä se oli kun sillä oli välilevytyrä, niin ei voisi uskoa Kipillä olleen jotain samantyyppistä.

Kyllä tuo diagnoosi aika tavalla masensi ja vei myös treenihalut vähäksi aikaa. Ryhmätreeneihin sain itseni potkittua ja innostuinkin treenaamisesta, mutta yksin en saanut mitään aikaiseksi. Viimeisten ryhmätottisten jälkeen en treenannut yhtään mitään yhdelläkään koiralla kymmeneen päivään. Podin täydellistä treenimasista, treenikoomaa ja treeniapatiaa. Pari kertaa yritin tavata uusia tokosääntöjä ja mietin treenaamaan lähtemistä, mutten sitten jaksanutkaan. Vasta eilen sain itseni taas liikkeelle, ja koirat ottivat pitkän tottis- ja tokotreenin Luukissa. Tänään oltiin Nummelan kentällä kaatosateessa treenaamassa. Lenkillä ja uimassa kyllä ollaan koko ajan käyty normaalisti, mutta kyllä sen huomaa, ettei se pidemmän päälle ihan riitä. Koirat ovat ihan eri tavalla väsyneitä ja tyytyväisiä, kun ovat saaneet myös treenata.

Pojat eilen treenikentällä

Treenien jälkeen vilvoiteltiin

Me yritämme nyt palata normaaliin elämään treeneineen. Menemme päivä kerrallaan eteenpäin ja Kipi saa elää mahdollisimman täyttä elämää. Huomisesta ei voi kukaan muutenkaan tietää, kelle vain voi sattua mitä vain, ja hyvänkin terveyden voi menettää milloin vain. Pitää ottaa asioista irti se minkä voi, juuri silloin kun ne ovat kohdalla.

Vaikka tuntuu, että hirveän paljon on muuttunut, niin oikeastaan mikään ei ole muuttunut. Kipi on ihan sama koira kuin ennenkin. Tuo vikakin sillä on ollut jo kauan, ei siinäkään mitään uutta ole. Ero on vain siinä, että nyt minä tiedän.