Elämä on sarja vitsauksia...

Reilu viikko on jo mennyt ilman Jippoa. Ikävä on ollut ja itsesyytöksiäkin. Jospa vain olisin tajunnut viedä Jipon eläinlääkäriin aiemmin. Ei se lopputulosta olisi muuten muuksi muuttanut, mutta Jippo olisi ehtinyt päästä pois ennen tilan romahtamista. Mutta kun koiralla on jo muutakin vaivaa, niin on helppo laittaa sen piikkiin monet asiat. Kun Jippo alkoi liikkua ulkona vaisummin ja syödä puruluunsa hitaammin, oletin sen johtuvan siitä, että sitä otti niskaan. Pernakasvaimet ovat koirilla yleisiä ja siitä pirullisia, että ne voivat kehittyä nopeasti ja selkeitä oireita antamatta. Moni muukin koira on lähtenyt kuten Jippo, kasvaimen olemassaolon paljastuessa vasta hetki ennen kuolemaa tai kuoleman jälkeen.

Jipon kohdalla asiat ovat ennenkin edenneet vauhdilla. Kun se sairastui märkäkohtuun, huomasin oireet ajoissa ja menimme samana päivänä lääkäriin. Lääkäri totesi, että tulehdus on lievä ja voisi parantua lääkkeilläkin. Minä halusin kuitenkin leikkauksen ja aika varattiin seuraavalle päivälle. Vajaassa vuorokaudessa tilanne ehti muuttua täysin ja kohtu oli täynnä märkää ja halkaisijaltaan jo yli 5 cm.

Elämä vain ei ole täydellistä, eivät usein sen viime hetketkään. Itse lähtö kyllä tapahtui nätisti, ja kaikki muukin klinikalla ollessa. Ja vieläkin hämmästelen, miten hyväkuntoinen Jippo oli viimeisenä kokonaisena päivänään, vaikka oli terminaalipotilas. Se oli virkeä ja ahne, karva kiilsi, se oli hyvässä lihaskunnossa. Toivoin, että Jippo oltaisiin saatu hoidettua hyvään kuntoon kevääksi ja kesäksi, jotka lähtökohtaisesti muutenkin olivat sille nyt vanhana talvea parempaa aikaa. Ilman kasvainta tämä olisi hyvinkin saattanut toteutua, koska ranka ei nyt edes ollut pahassa kunnossa.

Viime aikoina meillä on ollut muitakin vitsauksia, mutta Jipon poismenoon verrattuna kaikki muu on sittenkin kovin vähäpätöistä. Välillä asiat vain kasaantuvat. Ensin oli Vinskillä kennelyskä ja oltiin sen takia pitkään karanteenissa. Sitten sairastuin itse influenssaan ja olin heikossa hapessa, noin sata kertaa Vinskiä sairaampi. Ensin sinnittelin ilman lääkkeitä, mutta kuumeen pysyessä tauotta korkeana ja lähtiessä hilautumaan yhä ylemmäksi oli pakko todeta, että Burana on ystävä. Se vei kuumeelta pahimman terän ja paransi oloa juuri sen verran, että jaksoin laahautua koirien kanssa vähän uloskin.

Ei ollut kovin hyvä ajankohta sairastumiselle, kun laumassa sattui juuri olemaan raggari-ikäinen koiranpentu. Kaikki kolme aikuista koiraa olisivat kyllä antaneet minun nukkua rauhassa vaikka vuorokauden ympäri, kunhan edes pikapissalla olisivat päässeet käymään ja ruokansa saaneet. Mutta Kipi ei antanut. Se riehui entiseen malliin ja saatoin vain voipuneena kuunnella, missä milloinkin jotain romahti tai meni silpuksi. Ei Kipikään sentään kaiken aikaa pahanteossa ollut, rauhoittui se välillä ja puuhasi sallittujakin asioita, kuten leikki Vinskin kanssa.

Pyörremyrskytkin laantuvat joskus

Kun monen päivän korkea kuume hellitti, tiedostin entistä selvemmin, että koirat rapsuttavat itseään aika paljon, etenkin Kipi ja Snoopy. Tarkistin ne ulkoloisten varalta, mutten nähnyt mitään. Kävin sitten ostamassa täikamman ja ups, johan löytyi elämää koirien turkista. Sellaisia pieniä vikkeliä otuksia. Vein ne eläinlääkärille määritystä varten ja ne olivat kirppuja, tarkemmin sanottuna linnun tai oravan kirppuja. Ei tietoa, mistä ja milloin olivat tulleet. Koskaan ennen ei koirissani ole ollut kirppuja, ainakaan tietääkseni. Saatiin koko laumalle Strongholdit häätöä varten.

Perehdyin tarkemmin kirpputietouteen ja minulle selvisi, että kirpuista voi päästä eroon pesemälläkin. Itse asiassa lintu- ja oravakirppujen kuuluisi hävitä ajan myötä ihan itsekseenkin, koska ne eivät lisäänny tai elä kauan muualla kuin varsinaisessa isäntäeläimessään. Kuitenkin ne ilmeisesti pystyvät elämään koirassa joitain viikkojakin, joten ilman muuta ryhdyin häätöön. Ja kun myrkytön vaihtoehto oli olemassa, niin käytin sitä, eli pesin koirat huolellisesti mäntysuovalla. Kissat saivat niskaansa Strongholdit, niiden kanssa en alkanut neuvotella pesuasioista, ja suolinkaishäätö tuli siinä samassa, eli ei tarvinnut neuvotella matopillereistäkään.

Kirppujen häätämiseen kuuluu myös ympäristön siivoaminen, joten harrastin imurointia päivittäin ja koirien pesupäivänä tein suursiivouksen. Koirien makuualustat, petivaatteet, lelut ja loimet kiersivät kaikki joko pesukoneen, saunan tai pakastimen kautta. Matot saivat pitkäaikaisen häädön talosta. Siivouksen ja koirien pesun jälkeen ei kirppuja muutamaan päivään näkynytkään, mutta sitten taas jokunen yksittäinen löytyi koirista, kun täikammalla niitä kävin läpi. Tein uuden perusteellisen suursiivouksen ja pesin vielä varmuuden vuoksi kaikki neljä koiraa uudestaan, vaikka jo ennen pesua kirppuhavainnot taas loppuivat ja ovat sittemmin pysyneet poissa. Olihan urakka. Ja tuollainen perusteellinen puunaaminen on hieman epäluonteenomaista toimintaa tällaiselle boheemiuteen taipuvaiselle tyypille.

Olimme lopulta karanteenissa tammikuun viimeisen viikon ja koko helmikuun milloin mistäkin syystä, maaliskuun alussa taas pääsimme liikkumaan muiden koirien ilmoillakin. Saisi kyllä tilanne nyt pysyäkin tällaisena.