No eipä ihmeempää

Vähän laiska olen ollut päivittämään blogia. Ja eihän me mitään ihmeellistä olla tehtykään, ollaan lenkkeilty ja käyty uimassa, välillä vähän treenattu.

Ulkoilusää on vaihdellut kovasti. Juhannuspäivänä lähdettiin lenkkeilemään ja uimaan Luukkiin, vaikka oli vilpoinen ilma. Kesken lenkin saatiin melkoinen raekuuro niskaan. Uimalammelle päästyämme kuuro sopivasti loppui ja aurinko tuli esiin.

Juhannuksen jälkeen ryhdyin katselemaan kriittisesti Kipin ulkoilua huskyvaljaissa. Ovathan ne ergonomiset valjaat, mutta minua rupesi häiritsemään se, että Kipi nojasi niihin etuosallaan. Niinpä kaivoin esiin tavalliset valjaat ja päätin, että se vaan pitää jaksaa opettaa koira kulkemaan niissä vetämättä tai lähes vetämättä. Periaate on se, että tavallisissa valjaissa sallitaan enintään hyvin kevyt veto, pannassa ei minkäänlaista vetoa, ja huskyvaljaat otetaan esiin silloin, kun mennään kovempaa ja saa vetää vapaasti. Perintövaljaista sitten aika pian hajosi lukko, ja Kipi sai ihan uudet ja ikiomat valjaat ja pitkän hihnan, joissa ulkoilu onkin sujunut aika mallikkaasti.

Pojat kotiin päin kääntymässä

Snoopy ja Kipi kytiksellä ulko-oven edessä

Uimareissuille Kipi sai käyttöönsä pelastusliivin, koska sen uintiasento jätti välillä hieman toivomisen varaa, se tykkäsi pärskiä menemään etupää ylhäällä ja selkä veden alla. Arvelin myös Snoopyn hyötyvän liivistä jo ikänsäkin takia, joten nyt koirat uivat usein kahdessa erässä, Vinski ja Kipi ensin ja Snoopy niiden jälkeen, jotta toistaiseksi ainoa liivi riittää molempien käyttöön.

Jälkitreenit on nyt Kipin kanssa tehty vain metsässä, se on meistä molemmista hauskempaa niin. Kivasti ollaan saatu pituuttakin kasvatettua. Keppejä on kokeiltu jäljellä myös ja vähän avitettu niiden huomioimista kepin alle piilotetulla namilla. Mutkiakin on jäljillä ollut ja nyt kahdesti suora kulmakin, ja vallan nätisti Kipi kulmat otti. Motivaatio sillä on vain parantunut, kun siirryttiin metsään.

Tottistreeneistä ei ole paljon kerrottavaa, aivan alkeissa taaperramme Kipin kanssa. Kerrassaan harmillista on, että treenikavereista on krooninen puute, joten monien asioiden treenaaminen on paljon hankalampaa, eikä koirallista häiriötäkään ole tarpeeksi. Ryhmätreenit jäivät pitkälle tauolle jo viime kuussa. Luovuutta yksin treenaaminen kyllä kasvattaa, esimerkiksi ruudun treenaaminen malttamattoman kakaran kanssa on ilman avustajaa hieman haasteellista. Ampumisen suhteen omaksuin jo ajat sitten tavan heittää koirille tarhaan nameja etsittäväksi samalla kun ammun niille. Kipin suhteen tapa ei enää toiminut, koska se oli niin perääni ja kuikuili minua kun ammuin, muiden keskittyessä namien etsimiseen. Ei se paukkuja pelännyt, mutta halusin sen keskittyvän johonkin muuhun kuin ampujaan. Yhden ainoan kerran pääsimme treenaamaan niin, etä joku muu ampui meille, kun oltiin Pirjon kanssa treenaamassa. Silloinkin Kipi katsahti ampujan suuntaan, muttei pelännyt tai paineistunut millään tavalla. Päätin sitten kokeilla iltaruoan antamista pihalla ja ampumista samalla. Se toimikin hyvin, Kipi ei nostanut päätään ruokakupista ampumisen aikana. Joka päivä ei sentään mennä pihalle syömään ja ampumaan, mutta silloin tällöin, että saadaan vähän tuntumaa pidettyä yllä.

Eläinlääkärinkin kanssa ollaan taas asioitu. Vinski käväisi ihan vaan rokotuksilla ja hyväkuntoiseksi koiraksi todettiin. Kipin pissanäyte on tutkittu kahdesti tulehduksen jälkeen, eikä tulehdusta tai kiteitä enää ole ollut. Ne ensimmäisen näytteen kiteetkin ovat saattaneet muodostua myös säilytysolosuhteista johtuen, jatkonäytteet tutkittiin tuoreesta virtsasta. On vähän arvoitus, mistä Kipi sen tulehduksen sai, kun uroksilla tulehdukset ovat harvinaisempia kuin nartuilla. Ehkä hyrräämään alkaneilla hormoneilla on jotain osuutta asiaan, tai sitten Kipin saama tälli osaltaan on vaikuttanut asiaan. Verinäytekin tutkittiin varmuuden vuoksi ja kaikki oli muuten ok, mutta trombosyytit yllättäen selvästi viitearvojen ulkopuolella ja lymfosyytitkin hieman. Kontrollinäytteessä kaikki arvot olivat jo viitteiden sisällä.

Viime kuun puolella Kipi pääsi uudestaan kraniosakraalihoitoon. Tällä kertaa Mari pääsi käsittelyssä syvemmälle ja syy jumituksiin selvisi, eli Kipi on saanut tällin rintakehään, mutta vaikutukset heijastuvat muuallekin. Tälli on saattanut tulla siitä, kun se Repen kanssa leikkiessään törmäsi minuun vauhdilla. Keskiselässäkin oli kireyttä ja siinä oli sanomista jo Piiran tehdessä Kipille pikatarkistuksen maaliskuun alussa, ennen tuota törmäystä, joten tämä jumi saattaa periytyä jostain paljon kauempaa. On tuo koira kyllä sellainen reikäpää, että huh...Kipi sai hetken myös laseria, ja heinäkuun alussa kävimme ottamassa uuden käsittelyn pelkkää laseria. Tilanne on nyt paljon parempi kuin alussa, jumeja on saatu auki ja ne ovat pysyneet auki. Kipi myös on kerta kerralta rauhoittunut käsittelyyn paremmin ja makoillut suuren osan aikaa silmät ummessa.

Mari myös totesi, että Kipillä on poikkeuksellisen elastinen etuosa ja se saa käänneltyä raajojaan asentoihin, joihin useimmat koirat eivät saa. Siitä on johtunut se kyynärpäidenkin kääntely, eikä siitä tarvitse olla huolissaan, tuollaisia koiria on muitakin, vaikkakin harvassa. Etuliikkeiden epäpuhtauden takia kyynär- ja olkanivelet kuitenkin oli ihan perusteltua kuvata ja hyvä niin, vaikka näistä jumituksista se epäpuhtauskin on tullut. Etenkin olkapäiden osalta on hyvä saada kuvaustulos mahdollisimman nuorena, koska joskus viat saattavat peittyä vanhemmiten. Ja kuten ortopedikin totesi, niin Kipille ei enää loppukasvun aikana pitäisi mitään olkaongelmia tulla.

Vinskin rokotuskäynnillä juttelimme eläinlääkärin kanssa vielä Jipon tapauksesta, koska hän oli viimeisen parin vuoden ajan Jipon pääasiallinen lääkäri. Jos tuli Jipon äkkilähtö yllätyksenä minulle, niin oli eläinlääkärikin yllättynyt tultuaan sinä päivänä töihin ja kuultuaan mitä oli tapahtunut. Jippo on yhä ajatuksissani monta kertaa päivässä. Siitä on kuitenkin vielä verrattain lyhyt aika, kun sen kanssa aktiivisesti treenasimme ja kisasimme. Eikä sellaisesta koirasta muutenkaan voi kasvaa eroon hetkessä - tai ei varmaan milloinkaan.Tulin kuunnelleeksi Kaija Koon kappaletta Jos sua ei ois ollut, ja siinä puetaan hyvin sanoiksi niitä tunnelmia, joita itsellänikin on ollut, joten lainaan tähän muutaman säkeen sieltä täältä.

Jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut

olet jokaikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elämä on suuttunut

ei sua minusta voi erottaa
jäät osaksi mieleni maisemaa

kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa              

olet jokaikinen yön ääni
osa lempeää valon kajoa
kesäsateena saavut elämääni
en kuivuuteen hajoa

oo valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan

Olen miettinyt sitä, miten yhä teen kaikkea sitä, minkä 25 vuotta sitten aloitin - koluan koirien kanssa metsiä ja rantoja, yhdessä käydään ajamassa jälkiä ja tottistellaan, saan nauraa niiden edesottamuksille, ja ihan vaan nautitaan toistemme seurasta. Ne koirat vain ovat välillä vaihtuneet uusiin. Se on paitsi hirmuisen haikeaa niin myös lohdullista. Koiran ja ihmisen välinen side on ikivanha, vaikka yksilöt eivät ikuisesti eläkään, ainakaan tässä ulottuvuudessa.

Kohti juhannusta

Kovin on ulkona vilpoista ja epävakaista, ei uskoisi että vielä viime viikolla uitiin kauniissa kesäsäässä. Viime uintireissulla Kipi viihtyi vedessä koko ajan eikä tullut välillä rantaan ollenkaan, ihan samanlainen vesipeto kuin Vinski siis jo. Snoopy sen sijaan haluaa uida kepin perään ja tulee välillä rantaan, mutta ihan uimahullu sekin on.

Saa nähdä onko juhannuksena paljonkaan lämpimämpää kuin viime jouluna. Tiistaina satoi hetken luntakin, jouluna ei moista ilmiötä nähty... Sen sijaan jouluna näkyi pajunkissoja. Juhannusruusu on tähän asti ajoittanut kukintansa tarkasti juhannuksen aikaan, mutta nyt se alkoi kukkia jo hyvissä ajoin ennen, osa kukista lakastuu jo hyvää vauhtia. Mustikat sen sijaan ovat täysin vihreitä ja hyvin pieniä.

Vinski pääsi loppukaudeksi sijaistamaan Kipiä treeniryhmään. Kausi tosin on päättymässä jo ensi viikolla. Toissa päivänä Vinski teki treeneissä läpi BH-liikkeet ja kivastihan ne menivät, ehkä käymme siellä BH-kokeessakin vielä joskus. Kipin suhteen totesin, että siltä on väärin odottaa nyt sellaisia suorituksia, joita ryhmätreeneissä tulee eteen, se ei opi niistä mitään muuta kuin väärän mielentilan. Nyt käydäänkin häiriössä lähinnä ottamassa kontaktitreeniä ja leikkimässä, paremmin treenataan sitten kotipihalla. 

Kipi on nyt ajanut pari jälkeä metsässä, kun aiemmin ollaan oltu lähinnä nurmipohjalla. Metsäjäljet ovat olleet nurmikkojälkiä pidempiä ja namittamattomia. Hyvällä asenteella on Kipi ne selvittänyt, meno on paremman näköistä kuin nurmikolla. Nurmikkojäljet on jonkun aikaa ajettu pannassa ja vedetty liina kulkemaan mahan alta, metsäjäljet kokeiltiin ajaa pitkästä aikaa valjaissa, joissa kiinnitys on selän päällä. Kipi ei enää häiriintynyt valjaista ollenkaan. Keppejä pitäisi pikkuhiljaa laittaa jäljelle myös, tähän asti niitä on treenattu vain erikseen.

Tässä Kipi 10 kk poseeraa.

 

Toukokuun kootut

Onpas ollut monimuotoinen tämä kuluva kuukausi tähän mennessä. Noin niin kun säänkin puolesta, tänään lähes 30 asteen helle ja 5.5. oli tämän näköistä. Aiemmin aamulla oli vielä lumisempaa...

Eilen ja tänään ollaan käyty uimassa ja hakemassa hellesäähän vilvoitusta.

Tällainen tyyppi vaelsi ennen uimareissua parkkipaikan poikki, se lähti liikkeelle kohdasta jossa olin juuri pissattanut Kipin...

Kipi on käynyt viikoittain ohjatuissa tottistreeneissä. Olemme päässeet kokeilemaan myös kaatosateessa treenaamista. Sade ei ihmeemmin Kipiä hetkauttanut, mutta ympäristön häiriöt tuottavat kovasti päänvaivaa. Ohjaajalle siis, Kipin mielestä ne ovat hyvin kiinnostavia juttuja ja niihin voi ihan hyvin keskittyä ainakin puolet treeniajasta. Kovasti saan nyt tehdä töitä, että kakaran huomio olisi välillä minussakin. No, minkäs teet, toinen on iässä, jossa ympäristö muutenkin kiinnostaa eri tavalla kuin ennen. Lisäksi se on ihmisrakas korpiasukki, joka suurimmaksi osaksi joutuu tuijottamaan vain minun naamatauluani, ihmekös tuo, jos treeneissä sitten tekee mieli moikkailla kaikkia ihmisiä. Olenkin nyt huomannut, että Kipi keskittyy paremmin kun se ensin pääsee tervehtimään paikalla olevia ihmisiä. Kerran treenattiin kontaktia kaupan parkkipaikalla ja vähän vaikeaahan se oli. Sitten tuli eräs ohikulkija tervehtimään Kipiä ja jäi juttelemaan kanssani. Saatuaan tervehtiä ihmistä alkoi Kipi hakea hyvin kontaktia minuun, vaikka samalla juttelin ohikulkijan kanssa.

Ihan perustuksien rakentamiseen siis vielä keskitymme, etenkin häiriössä. Liikkeistä otamme vain joitain osa-alueita, kokonaisuuksia ei tehdä. Noudon osa-alueissa on tapahtunut mukavasti edistymistä ja Kipi oppi yhtäkkiä sen, minkä yritin sille opettaa heti ensimmäiseksi mutta jota se ei silloin ollenkaan ostanut, eli pitämisen. Seuraamisen palkkausta on pikkuhiljaa siirretty patukalle. Jälkiä ollaan ajettu silloin tällöin, lähinnä nurmella. Aina ei Kipi malta jokaista askelta erikseen tarkistaa, mutta muuten on ylimääräinen hötkyily vähentynyt ja kaikki jäljet se on kyllä selvittänyt.

Terveysasioissakin olemme olleet liikkeellä. 6.5. oli Vinski akupunktiossa pitkästä aikaa. Huomasin sen liikkuvan välillä takaa vähän jäykästi, joten keväthuolto tuli ihan tarpeeseen. Lihaskireyksiä sieltä takaosasta löytyikin. Muuten Vinski ei ollut pahassa kunnossa, puolierotkin sillä ovat tasaantuneet, vaikka ennen sillä oli huomattavasti enemmän lihaksia oikeanpuoleisessa takajalassa. Eläinlääkäri myös hämmästeli vanhoista tiedoista, että Vinskillä on joskus myös ollut viivästynyt asentotuntoreaktio.

Kipin suhteen mietitytti, että pitäisikö se viedä liikkeidensä takia lääkärille vai oliko kyse vain jostain kasvuvaiheesta. Kipillähän kehittyi takaosa valmiiksi aikaisin ja se oli pitkään takakorkea, mikä myös näkyi välillä hassuina takaliikkeinä. Sitten lähti etuosa kirimään eroa kiinni ja etuliikkeet olivat silmääni välillä epäpuhtaat ja Kipi myös usein työnsi kyynärpäitään ulospäin. Kun sitten lisäksi aloin epäillä sillä pissavaivoja ja lääkäriaika oli joka tapauksessa varattava, niin päätin samantien mennä ortopedille, että saadaan selvyys etupään tilanteesta. Bortsun ollessa kyseessä on ihan kiva tietää etenkin olkapäiden tilanne jo nuorena. Lääkäriin sitten mentiin 14.5. Pissanäytteestä löytyi tulehdussoluja ja struviittikiteitä. Ja Kipi pääsi ontumatutkimukseen. Eläinlääkäri totesi sen keventävän hieman vasenta etujalkaansa. Mitään mahdollisia kipukohtia ei voitu kopeloinnilla paikallistaa, koska Kipi ei suhtautunut tutkimukseen asian vaatimalla vakavuudella, se vain kiemurteli ja hössötti onnessaan tutkimuspöydällä ;) No, kyynärpäistä ja olkapäistä otettiin röntgenkuvat ja ne olivat puhtaat. Kipi sai luvan jatkaa normaalia liikuntaa ja kehotuksen mennä kontrolliin, jos tilanne huononee.

Tällä viikolla Kipi myös pääsi kraniosakraalihoitoon. Kireyksiä oli mm. ranteissa, niskassa ja lanneselässä. Käsittelyn jälkeen huomasin, että Kipi treeneissä makasi paljon kauniimmassa asennossa kuin ennen. Pari päivää käsittelyn jälkeen otimme iisimmin, sitten Kipi sai taas liikkua normaalisti -  mikä sen kohdalla tarkoittaa välillä aika reikäpäistä menoa. Ei kai se ihme ole, jos saa jumeja, kun etu- ja takaosa kasvavat ihan eri tahtiin eikä tyyppi itse kroppaansa muutenkaan säästele, kolhujakin välillä tulee. Tätä menoa ne jumit tulevat hetkessä takaisin.

Tässä vielä veljekset kuin ilvekset.

Uimassa ja jäljestämässä

Jäät lähtivät tänä keväänä poikkeuksellisen aikaisin ja olisi ollut houkutus aloittaa koirien uintikausikin vaikka miten aikaisin. Vesien kylmyys vain on jarruttanut asiaa, koska laumassa on vanhaa ja selkävaivaista koiraa. Maanantaina oli lämmin ja aurinkoinen ilma ja päätin, että nyt sen uintikauden korkkaamme, ennen luvattuja koleampia ilmoja. Olisin halunnut tietää, minkä lämpöisiä järvivedet noin keskimäärin ovat ja yritin netistä tietoa kurkata. Kyseisellä sivulla ei kuitenkaan ajankohtaista tietoa ollut, ainoastaan ilmoitus, ettei talvikaudella lämpötiloja seurata. Viimeisin mittaustulos oli marraskuulta. Eikä siellä vielä tänäänkään ollut tuloksia tämän vuoden puolelta. Aha, ok, marraskuun loppupuolisko on kesäkautta, toukokuun alku ei. No, ei niinkään kaukaa haettua juuri tänään, kun etelässäkin on paikoin satanut lunta, meillä on tällä hetkellä kolme astetta lämmintä ja sataa vettä!

Koirat eivät nahoissaan pysyneet, kun pääsivät uimaan pitkästä aikaa. Kipikin juoksenteli innoissaan niin rannassa kuin vedessäkin.

Ja kävi Kipi kerran ihan uimassakin, eiköhän siitäkin vielä uimamaisteri saada. Perinteisesti kaikki koirani ovat rakastaneet vettä ja uimista.

Uimareissun yhteydessä tein Kipille namitetun nurmikkojäljen. Tällä kertaa Kipi ei välittänyt nameja syödä, mutta pysyi jäljen päällä hyvin, lopussa vähän säntäili, eikä yleisesti ottaen keskittynyt niin hyvin kuin olisi pitänyt. Se on myös reagoinut negatiivisesti jälkiliinan kiristymiseen. En ole sitä millään lailla kiskonut liinasta, mutta kun jäljet on ajettu lyhyellä liinalla ja Kipi on välillä säntäillyt, niin tuntuuhan jälkivaljaissa silloin painetta.

Eilen tein Kipille uudestaan nurmikkojäljen. Jäljellä vuorottelivat joka askeleelta namitetut ja täysin namittamattomat pätkät. Ja jälkivaljaita ei nyt käytetty, vaan Kipi sai jäljestää pannassa ja jälkiliina vedettiin kulkemaan mahan alta. Nyt se keskittyikin paremmin. Isoa eroa ei ollut namittomilla ja namitetuilla pätkillä. Nameja Kipi ei taaskaan malttanut syödä, paitsi ne ihan ensimmäiset aina namittoman pätkän jälkeen. Jos FH-jäljelle tähtäisin, niin pitäisi patistaa se tarkistamaan jokainen askel huolella ja syömään ne namit, mutta metsäjälki-ihmisenä olen tottunut vapaamielisempään menoon. Ehkä täytyy kokeilla parempia nameja, kun täysi namittomuus ei mielestäni vielä ole ajankohtaista. Ja jatkossa ehdottomasti jäljet niin, että liina kulkee mahan alta. Ainakin toistaiseksi liina pannassa kiinni, mutta voisihan sitä katsella, löytyisikö joskus kaupasta kivat valjaat, joissa on kiinnitys myös mahan alla. Nykyisissä jälkivaljaissa on vain selän päällä, mikä on mainiosti toiminut muilla koirilla, mutta niin ovat koiratkin erilaisia.

Vaikka Kipillekin on uroskotkotuksia tullut, niin se on edelleen mainio tyyppi ja lutunen pusukoira. Mainioita nuo ovat kaikki niin yhdessä kuin erikseenkin.

Ennen vappua olimme lastenvahteinakin ja kävimme lasten kanssa lenkillä. Kivaa oli.

Voi pojat

Kipi keksii aina vaan enemmän noita urosten kotkotuksia. Se on entistäkin hanakampi hajujen perään. Pääsiäisen alla se alkoi vetää remmilenkeillä, vaikka oli siihen asti liikkunut kytkettynä varsin nätisti. Mutta se ei vain enää voinut mielestään päästä tarpeeksi nopeasti seuraavan kiinnostavan hajun luokse. Se on lenkkeillyt Jipon perintövaljaissa, mutta niissä valjaissa ei ole lupa vetää, joten ryhdyin heti karsimaan tapaa pois ja pysähdyin joka kerta, kun remmi kiristyi. Siinähän pysähtelin, ei Kipi silti malttanut olla vetämättä. Lenkit olivat lievästi sanottuna ärsyttäviä. Ja kytkettynäkin välillä pitäisi voida liikkua. Muistin sitten Vinskin huskyvaljaat ja päätin antaa ne Kipin käyttöön aina silloin, kun en jaksa vääntää vetämisestä (ja se voi olla aika usein se;). Huskyvaljaissa on lupa vetää, muuten ei. Vinski itse ei ole pitkään aikaan käyttänyt huskyvaljaitaan muuten kuin pyörä- tai kelkkalenkeillä, koska se pääsääntöisesti nykyään kulkee vetämättä pannassakin. (No paitsi ehkä tänään, kun taajamalenkillä meidän edellä kulki kaksi koiraa, jotka taisivat olla hemaisevia tyttöjä...)

Huskyvaljaat olivat tänään ensimmäistä kertaa Kipin päällä ja voi miten paljon mukavampaa oli lenkkeily niiden kanssa. Niiden kiinnityskohta kun on takana toisin kuin normivaljaissa, eikä vetäminen tunnu yhtään ikävältä omaan käteen, ja on ihan taatusti ystävällisempää koirankin kropalle. Eikä Kipi nyt ihan hulluna vedä muutenkaan.

Treeneissäkin Kipi kiinnittää entistä enemmän huomiota ympäristöön ja hajuihin. Asiaa ehkä helpottaisi, jos olisin ehtinyt treenata sille vankemmat perustat ennen murrosikää, mutta sehän ei edes tullut minulle heti pikkupentuna. Paljon on siis työtä edessä. Muutaman nurmikko/peltojäljen olemme viime aikoina ajaneet ja jäljestäminenkin on nyt mennyt säntäilyksi. Apua! Minne se kiltti pentu hävisi? Ja miten ihmeessä olen päätynyt poikalauman omistajaksi, kun oikeastaan olen niiin paljon enemmän narttuihminen?! Nartut eivät ole niin hajujen perään ja ovat muutenkin järkevämpiä. Yksilöitä ne ennen kaikkea ovat, niin nartut kuin uroksetkin. Ensimmäiset narttuni harrastivat myös remmissä vetämistä, mutta sitten taas Nasta ja Jippo olivat koko ikänsä ihan luonnostaan sellaisia, etteivät vetäneet, ja muutenkin ihan todella helppoja koiria.

Pitkänäperjantaina olimme pitkästä aikaa hallitreeneissä Veikkolassa, kera kahden muun bc-koirakon. Kipistä huomasi, että erilainen ympäristö ja häiriö vaikuttivat jossain määrin sen treeniin, mutta ihan kohtuullisesti se toimi kuitenkin. Otettiin ihan yksinkertaista treeniä, vähän kontaktia ja seuruuta, ruutuun lähetystä pallolle, lyhyt paikalla istuminen ja makaaminen, jotain muuta pientäkin kai. Vinski ja Snoopy pääsivät myös treenaamaan halliin tietenkin. Sen jälkeen ollaankin treenattu vain keskenämme omassa pihassa ja pari kertaa ulkoilualueiden parkkiksilla. 

Pääsiäisenä kohtasimme lähimetsässä jälleen sen saman sakemanniuroksen irrallaan ja yksin, jostain kauempaa oli oman laumansa luota karannut. Se vaan yhtäkkiä ilmestyi tyhjästä. Tällä kertaa Snoopylla paloikin sitten käämit. Päästin sen remmin irti, että se voisi kohdata sakemannin tasaveroisemmin. Kaikki pojat olivat kytkettyinä, osittain juuri sakemannivaaran takia, kun en voi tietää, saisiko Kipi vaikkapa päähänsä juosta tervehtimään sakemanneja niiden osuessa samaan aikaan kanssamme metsään. Osittain taas siksi, että tuolla on hyvä harjoittaa nimenomaan sitä hidasta metsäkävelyä, jota Piirakin suositteli. No, Snoopy ajoi sakemannin tiehensä rähinän kera. Kerran saku kyllä palasi, mutta sai uudestaan lähtöpassit, minkä jälkeen pysyi poissa.

Ideaalitapauksessa tietenkin olisin itse karkottanut sakemannin tiehensä ja saavuttanut pointsit koirien silmissä. Mutta Snoopy hoiti homman paljon pätevämmin kuin mihin itse olisin pystynyt, vakuuttavasti mutta ilman mitään päällekäymistä. Vinski ja Kipi taas eivät sakemannista mitään pultteja edes ottaneet, Kipi melkein häntäänsä sille heilutteli, uteliashan se sakemanni edelleen lähinnä oli. En vain ymmärrä, mitä on tapahtunut, kun se tuolla tavalla poukkoilee vailla hallintaa. Irti se on ollut aiemminkin, on ilmeisesti laumassaan se kiltein ja ne muut ovat enemmän kytkettyinä, mutta aiemmin se on kulkenut lähempänä laumaansa ja mennyt kutsusta ulkoiluttajansa luokse. Vaan eipä enää. Ja täytyy kyllä todeta, että kilttikin saku kuuluu koiriin, joita en irti haluaisi tavata. Ja kun tilanne on luisunut tällaiseksi, niin huolettaa, että joku kerta se koko lauma on irti...Eikä meidän koirilla ole mitään saumaa kokonaista sakulaumaa vastaan, kun ne kaikki eivät suinkaan ole kilttejä. Enkä haluaisi Kipille mitään ikäviä irtokoirakokemuksia ylipäätään, koska se on tällä hetkellä aika luottavainen muiden koirien suhteen.

Täällä asuessa on ollut tosi kivaa se, ettei muita koiria ole tullut usein vastaan. Se oli varsin tarpeellista hermolepoa etenkin alkuaikoina, koska edellisessä asuinpaikassa naapurin sakemanni kulki irti ja hyökkäsi muutamaan kertaan pihallemme ja koirien kimppuun, vaikka suunnittelin koko elämämme sen mukaan, että välttäisimme kohtaamiset mahdollisimman tarkkaan. Mikä tarkoitti sitä, että pakkasin koirat suoraan ulko-oven vieressä odottavaan autoon ja sitten ajettiin autolla lenkkipaikalle. Silti kohtaamisia välillä tapahtui. Koirat suhtautuivat etenkin laumana kulkiessaan kireästi vieraita koiria kohtaan, ja ihan erityisen kireästi sakemanneja kohtaan, ja itsekin olin vähän säikky. Nyt silloisesta laumasta on enää Snoopy elossa. Itselleni on jäänyt pysyvä epäluottamus sakemanneja kohtaan, mutta en niitä kaikkia silti tuomitse, on niitä mukaviakin. Liikaa niissä vain on rähjääviä ja hyökkääviä yksilöitä, ja omistajissa vaikka mitä viheltäjiä kuten entinen naapurikin. Ja jos irtokoiriin on pakko törmätä, niin kyllä sitä mieluummin kohtaa irti vaikkapa mopsin kuin sakemannin tai jonkun voimarodun edustajan.

Taustoista johtuenkin kiinnitän paljon huomiota siihen, miten koirani kohtaavat muut koirat. Ja tällä hetkellä olen tyytyväinen siihen, miten hyvin nämä tilanteet ovat sujuneet, koska aina ei ole ollut yhtä helppoa. Tänäänkin kohtasimme taajamalenkillä sakemannin (joka oli kytkettynä) ja pojat olivat ohittamassa sitä aivan nätisti. Sitten sakemanni rähähti, Snoopy vastasi sille lyhyesti (koska sakemannit tällä hetkellä taas ärsyttävät sitä), mutta ei se sen enempää mokomasta välittänyt, jatkoi omaa lenkkiään nätisti. 

Snoopylla tuota luonnetta riittää. Vinski on paljon nöyrempi koira, mutta on aina tullut hyvin juttuun Snoopyn kanssa. Ne kaksi leikkivät ja juoksivat ennen paljon yhdessä. Enää Snoopy ei niin välitä leikkiä muiden koirien kanssa, vaikka leluilla se leikkii paljon ja tuo niitä minullekin leikin toivossa. Vinski kunnioittaa Snoopyn leluja ja omistusoikeutta muissakin asioissa. Kipi ei niinkään. Ovelasti se vaanii tilaisuutta siepata Snoopyn lelu, jos Snoopylta hetkeksi silmä välttää. Vinskiltä se saa otettua kepin itselleen pelkällä katseella, sen verran liian kiltti on Vinski ja sen verran omistushaluinen on Kipi. No, luunsa Kipi välillä hylkää kesken syönnin, jos ympärillä tapahtuu jotain, minkä se haluaa tsekata, ja silloin luu kyllä päätyy kytiksellä olevalle Vinskille, joka syö omansa nopeammin.

Kipi tykkää ulkoillessa kantaa jotain suussaan, usein kaarnanpalasta tai keppiä. Pääkallonkin se kerran löysi metsästä, se vasta oli hauska. Kerran taajamalenkillä luulin, että sillä on taas kaarnanpalanen suussaan, mutta ei, se oli joku tiejyrän alle jääneen näköinen raato. Viime aikoina se on siepannut pihalta suuhunsa saappaan ja kulkenut topakasti se suussaan pisulenkkinsä. Tästä esineestä pidän itse huomattavasti enemmän kuin joistain muista...

Pihalla oleva hiekkakasa on yksi Kipin suuri suosikki.

Kipi ja Vinski pistävät aina välillä painiksi.

Tottista, jälkeä ja muuta

Kipi se vaan kehittyy, viime viikolla se nosti ensimmäisen kerran jalkaa pissatessa. Merkkailun ilot se keksi jo muutamaa päivää sitä ennen ja alkoi pissata ulkoillessa useamman kerran. Ei se vielä nosta jalkaa kuin satunnaisesti, ehkä se ei vielä tiedä, ollako iso vai pieni poika :) Mörköilyjä se ei ole viime päivinä harrastanut ollenkaan, mutta aiemmin sillä oli lyhyt jakso, jonka aikana se enemmän esim. pöhähteli erikoisille luonnon äänille, erityisesti poikkeuksellisen äänekkäille linnuille. Kerran se suhtautui hieman epäillen lasten leikkipaikan eläinkeinuun, mutta mentiin sitten lähempää katsomaan, ettei se ollutkaan mörkö.

Kipi ei ole meillä ollessaan halunnut mennä autoon itse, ei ole edes yrittänyt, vaan on jossain taka-alalla odottanut, että nostan sen autoon. Kotona se kyllä on noussut auton takapenkkiä korkeammille huonekaluille ihan sujuvasti. Olin päättänyt, että jossain vaiheessa sen kasvaessa isommaksi opetan sen naksulla menemään autoon. Näin sitten tein viime viikolla ja meniköhän kahta minuuttiakaan, kun Kipi oli itse hypännyt autoon, ja nykyään se hyppää sinne itse jos pyydetään. Ihme kapistus tuo naksu!

Kipi 8 kk

Viime viikolla oltiin taas ryhmätreeneissä tottistelemassa. Seuruuliikkeessä pyrin itse olemaan suora ja katsomaan tiukasti eteen, mutta se ei toiminut Kipille, se aukesi. Otettiin sitten kerrallaan yksi askel eteen ja perusasento, käännös oikealle tai vasemmalle ja perusasento, kaksi askelta eteen ja perusasento. Nämä menivät hyvin, perusasento Kipillä on tällä hetkellä hyvä. Yksin treenatessamme olen tottunut vähintään sivusilmällä katsomaan Kipiä, enhän muuten yhtään tietäisi mitä se tekee. Tapa täytyy vaan pikkuhiljaa häivyttää, koska Kipin mielikuva seuraamisliikkeestä on nyt vähän väärä. En ole erityisen huolissani, muutkin koirat ovat aikanaan seuraamisliikkeen ihan hyvin oppineet.

Paikallaoloa treenasimme parina olleen airiksen tehdessä liikkeitä. Naksuttelin ja vapautin välillä, muttei pitkää makuuta otettu muutenkaan. Kipi oli rauhallinen ja tarkkaavainen, eikä ottanut häiriötä ympäristöstä, jossa liikkui muitakin kulkijoita. Hengaillessamme paikkamakuun jälkeen kentän reunalla karkasi airis äkkiä meidän luoksemme patukka suussaan. Se oli lähinnä leikkisä, ja Kipikin lennähti hihnan päähän ihmettelemään, että alkaako nyt joku leikkitunti vai mitä. Onneksi karkaaminen ei tapahtunut Kipin paikallolon aikana!! Mitään hyvää se ei siitä olisi oppinut.

Kipillä alkaa nyt olla aika kiva asenne treenaamiseen ja se on tärkeämpää kuin tekniset yksityiskohdat. Aika paljon treenaan mutu-tuntumalla, kaikkea en tee niin kuin gurut neuvovat, pääasia on, että molemmilla on treenatessa kivaa. Pienten yksityiskohtien loputon hinkkaaminen ja vatvominen ei ole yhtään oma juttuni, totta puhuen en niitä pienimpiä yksityiskohtia edes huomaa. Mutta näillä mennään.

Vinski pääsi myös kentälle treenaamaan häiriökoirana. Se otti tuomarille ilmoittautumista, seuruuta, juoksusta seisomisia ja luoksetuloja. Se oli kivassa vireessä, luoksetuloissa nyt olisi voinut olla enemmän asennetta, mutta ihan hyvät Vinskiksi.

Eilen oltiin jäljestämässä Luukissa. Kipi ajoi namitetun peltojäljen, iältään noin 40 minuuttia. Tein jäljen myötätuuleen, mutta jonkun verran tuuli pyöri ja oli jäljestyksen aikana aika kovaa. Nenä pysyi hyvin maassa, pientä pyörimistä välillä namien perään. Vinskin jälki alkoi pellolta ja päättyi metsään, ikää noin tunti ja jäljen aikana satoi vähän. Kulmia oli useita, keppejä viisi. Nätisti jäljesti, pellolla meni yksi kulma vähän pitkäksi. Metsässä oli vaikea kulma näreikössä, ei ongelmaa. Osa jälkeä kulki polun vieressä, jossa jälkeä tehdessäni kulki mies kahden koiran kanssa, ei hämääntynyt tästä. Yksi välikeppi jäi, muut ilmaisi hyvin. Snoopyn jälki oli metsässä osittain kallioisessa maastossa ja noin tunnin ikäinen, keppejä neljä. Hektistä oli meno taas ja ensimmäinen keppi siinä menossa jäi, mutta jäljen Snoopy piti hyvin kulmissakin ja ilmaisi muut kepit hyvin.

Viime viikonloppuna kohtasimme taas irtokoiran. Perin kummallinen tapaus oli se, tai siis sen koiran isäntä...Oltiin lähdössä lenkille honkkarin parkkikselta. Parkkiksen toisesta päästä joku mies tiiraili meitä. Ja mitäs tämä idiootti sitten tekikään. Otti oman koiransa autosta ja päästi sen irti. Musta cockeri ryntäili sinne ja tänne ja lopulta tietenkin meidän luoksemme. Snoopy haukkui sille ärsyyntyneenä sen ollessa tulossa luokse, muttei kiinnittänyt siihen enää kummempaa huomiota sen ehdittyä luoksemme. Vinski tapansa mukaan harrasti sijaistoimintaa ja puri raivoisasti omaa hihnaansa, Kipi katsoi, että aha, onko tässä nyt hänelle leikkikaveri. Onneksi cockeri ei ollut aggressiivinen ja isäntä sai sen lopulta huomaansa, vaikka näytti siltä, että cockeri aikoo vakaasti seurata meitä lenkille. En vaan useinkaan tajua ihmisiä. Siis mitä senkin miehen päässä oikein liikkui, kun päästi hallitsemattoman koiransa vapaaksi parkkipaikalla? Ei ajatellut edes omaa koiraansa yhtään, että se olisi voinut jäädä auton alle vilkkaalla parkkipaikalla, tai minun koirani olisivat voineet olla vihaisia ja popsia cockerin aamupalakseen.

Onneksi tämänpäiväisellä lenkillä tapasimme vain kurkipariskunnan. Kahdella lähijärvellä on näkynyt joutsenpariskunta, kyllä kevät on hienoa aikaa!