Huoltoa, pakkasta ja koulua

Heti loppiaisen jälkeen viime viikon torstaina reissasimme Piiran vastaanotolle. Se olikin sitten varsinainen naparetki, kun pakkasta oli tuollaiset 25 astetta, ja auto on jostain mystisestä syystä johtuen ihan hirvittävän kylmä pakkasilla. Olin jo melkein perumassa reissua pakkasen takia, kun arvelin, että hoidon hyödyt valuvat osittain hukkaan, kun koirat joutuvat kököttämään kylmässä autossa lähes puolitoista tuntia kestävän kotimatkan ajan. Menimme sitten kuitenkin, koska seuraavaa vapaata aikaa olisi saanut taas monen monta kuukautta jonottaa, ja Kipin huoltoväli oli jo venähtänyt tarpeeksi pitkäksi muutenkin.

Niinpä heitin autoon täkkejä, lampaantaljan ja kuumalla vedellä täytettyjä pulloja, sekä puin koirille takit päälle ja itselle myös kunnon varustuksen. Auton sisälämpötila oli kymmenen asteen korvilla lähdettäessä, koska auto oli ollut piuhassa, mutta laski nopeasti alas eikä ollut enää paljonkaan plussan puolella. Vasta loppumatkasta lämpötila vähän nousi. Onneksi auton sai perillä taaas piuhaan kiinni ja sisätilalämppärin päälle. Koirat pääsivät tietenkin kaikki sisälle lämpimään.

Tällä kertaa käsittelyyn pääsivät Snoopy ja Kipi. Kerroin Snoopyn takapään ongelmista, ja siltä käsiteltiinkin selkää. Selässä oli jäykkyyttä, mutta Piira sai hoidettua sen joustavammaksi. Muuta erityistä ei ollut, taitaa tämä lähinnä jotain iän tuomaa rappeumaa olla eikä välttämättä ollenkaan liity nuorempana hoidettuihin selkävaivoihin. Snoopyn asentotuntoa olen välillä testannut kääntämällä takatassut nurin ja nopeasti Snoopy asennon korjaa, eli hermotus näyttäisi pelaavan. Nivelravinteita Snoopy on syönyt jo vuosia, Neurobion-kuuri jatkuu yhä, ja Norocarpia on tarkoitus kuureittain antaa. Toivottavasti pärjätään näillä eväillä mahdollisimman pitkään.

Sitten oli Kipin vuoro. Se oli lantiosta suora, eikä selässä ollut mitään ihmeellistä, vaikka olin havainnut sen takaliikkeissä ajoittaista outoutta. Rintarangasta se sitten kyllä oli vinossa ja jumissa. Yhdessä vaiheessa Kipi työnsi itsensä osittain hoitoalustan ulkopuolelle ja venytti etupäänsä tosi pitkälle kaarelle. Katsoin jo valppaana, että aikooko se seuraavaksi ujuttautua karkuteille, mutta Piira kielsi puuttumasta asiaan, Kipi kuulemma juuri auttoi lukon avaamisessa. Seuraavaksi hän totesikin, että no niin, nyt lukko aukesi. Kipi oli tästä ja varmaan omasta pätevyydestään niin tohkeissaan, että häntä alkoi vispata ja se olisi kovasti halunnut nousta ylös jakamaan pusuja Piiralle. Suostuttelin sen vielä pysymään aloillaan, mutta pusujen aika tuli kyllä myöhemmin. Piira kertoi jo aiemmin päivällä kastuneensa bordercolliepusuista :D

Piira totesi, ettei Kipi vielä ole kropaltaan aikuinen. Senkin takia se menee jumiin niin helposti uudestaan, sen kroppa vain ei anna anteeksi mitään pikku toilauksiakaan, koska lihaksisto ei ole valmis. Tämä nyt varmaankin selittää myös sen, miksi Vinskin jumitukset ovat helpottaneet iän myötä. Toivottavasti Kipille käy samoin, mutta sen kohdalla on pelkona, että spondyloosi saattaa edetä, ja se tietää huonoa jumitilanteelle :(

Kysyin, mitä kaikkea voisin tehdä, ettei Kipi menisi jumiin ihan niin äkkiä, koska toivoisin, että huoltovälin voisi pitää jonkinlaisissa järkevissä mittasuhteissa. Osittain ihan tuttuja juttuja sain neuvoksi, mutta hyvä näitä on kerrata. Koska Kipi edelleen on toispuoleinen, niin voisimme treenata ylämäkikävelyä siten, että Kipi on oikealla puolellani. Se voisi myös kiertää minua vastapäivään. Voin itse hieroa sitä välillä hellästi, tai harjata kumisualla. Lämpö on tärkeää, eli vaatetta päälle kun sää sitä vaatii. Joskus voisi myös kokeilla, miten Kipi viihtyy saunassa.

Kotiinpaluu naparetkeltä oli vähän ankea, kun taloon ei enää tullut vettä, ja pakkanenkin vain kiristyi illan mittaan. Jäässähän se vesiputki oli, ensimmäistä kertaa täällä asuessa, ja viikko oltiin sitten ilman juoksevaa vettä. Onneksi oli vettä varastossa, mutta joutui sitä viikon mittaan lisääkin paikalle roudaamaan.

Käsittelyn jälkeen oli taas tylsät pari päivää, kun sai lenkkeillä vain kytkettynä ja kovien pakkasten takia hyvin lyhyiksi jäivät ne lenkit. Voi sitä riemua, kun taas pääsi irti.

Kovat pakkaset tulivat aika yllättäen lämpimän ajanjakson perään, ja koirat jopa välillä nostelivat ulkona jalkojaan, vaikka ovat aiemmin hyvin tarenneet pakkasilla. Nyt vain ei ehtinyt tottua pakkasiin pikkuhiljaa, kun mentiin ääripäästä toiseen. Niinpä puinkin koirille takit päälle ulos. Toppatakkeja oli vain yksi, ja se alkoikin olla ongelma, koska vähintään kaksi olisi ollut tarpeen. Snoopylle yksi, koska se on vanha ja takapään jäljellä olevat lihakset on syytä suojata hyvin. Kipille toinen, koska se menee jumiin niin herkästi ja lämpö on sille tärkeää.

Back on Trackit on kaikilla, Snoopylla perusloimi, Vinskillä verkkoloimi ja Kipillä fleece. Verkkoloimi ei paljon pakkasilla lämmitä eikä fleecekään ihan ehkä riitä, lisäksi siihen tarttuu lumi, joten se kastuu. Eikä se paksuinkaan BoT mielestäni vaikuta kovin lämpöiseltä tällaisiin oloihin. Oli siis syytä suunnistaa kauppaan. Harmillisesti sieltä oli myyty hirveästi loppuun koirien talviasusteita. Yhden loimen sitten otin kotiin Kipille sovitettavaksi. Se oli kuitenkin liian iso etuosasta ja vailla säätömahdollisuutta, lisäksi siinä oli lahkeet etujaloille, eikä Kipi olisi sen kanssa kyennnyt kunnolla liikkumaan huonon istuvuuden takia. Niinpä loimi meni palautukseen, eikä kaupassa ollut enää muuta jäljellä kuin yksi tosi suolaisen hintainen malli. Myyjä kuitenkin lupasi siihen vähän alennusta, koska se oli muutenkin tulossa lähiaikoina alennusmyyntiin. Maksoi se silti yli kaksi kertaa enemmän kuin itselleni viimeksi ostamani toppatakki. On tämä koiraharrastus vaan metkaa. En myöskään ole koskaan itse ollut fyssarilla tai osteopaatilla, vaikka aihetta kyllä olisi. Yöt sentään nukun mukavasti Back on Trackin minipeitot niskan ja selän alla, mikä helpottaa kivasti jumeja. Toki minipeitotkin on alun perin ostettu koirille :D Koirat vain eivät juurikaan hakeutuneet niiden päälle nukkumaan, ja yksittäinen peitto on niille aika pienikin, joten tällä verukkeella sain kaapattua peitot omaan käyttööni.

Nyt on sitten Kipillä ja Snoopylla omat toppaloimet, mutta Vinskikin saa niitä joskus lainata, ja Botit ovat myös jatkuvassa ulko- ja sisäkäytössä. Ei koiria ihan joka säällä pueta, mutta kovalla pakkasella tai kovassa tuulessa ainakin, ja silloin, jos joutuvat autossa vähänkään viileällä säällä odottelemaan. Kipin toppaloimi on ollut kivan tuntuinen käytössä ja suojaa hyvin myös kaulan ja koko takaosan.

Koulu alkoi taas tämän viikon keskiviikkona. Sitä ennen piti tehdä etätehtävä siitä, miten voi tunnistaa koiran kivun. Omaa kokemusta aiheesta on kertynyt valitettavankin paljon, joten olisin voinut kirjoittaa tehtävän valmiiksi vaikka yhdeltä istumalta ja omasta päästä. Kertasin kuitenkin aihetta eri lähteistä ja jututin Piiraakin sen tiimoilta ja hyvä niin, jutusta tuli varmasti kattavampi ja monipuolisempi siten.

Tällä viikolla olemme koulussa perehtyneet mm. koirien ruokintaan ja ravintosisällön laskemiseen. Oma-aloitteisesti en tuohon laskemispuoleen varmaan olisi tullut perehtyneeksi, mutta nyt mielenkiinto heräsi ja laskin omien koirieni energian tarpeen ja sen, mitä ne ruoasta todellisuudessa saavat. Ei ollut mikään yksinkertainen tehtävä se, koska koirat syövät niin monipuolisesti, joten ravintoarvoja joutui laskemaan monesta lähteestä. Kuivamuonaa menee vain pieniä määriä täydennysravinnoksi eikä edes päivittäin, kuivamuonasäkistä nuo ravintoarvot olisi paljon helpompi laskea. Nyt joutui miettimään esim. sellaisia asioita, että minkä painoisia kananmunia koirat syövät, jotta pystyi laskemaan niiden ravintoarvon. Esimerkkilaskelman perusteella koirien energian tarve täyttyy hyvin. Silti ne ovat melko laihoja poikia. Niihin vain ei tartu mikään. Pitäisi vielä vähän lisäenergiaa niille jostain kehittää, ja lisääväthän nämä pakkasetkin nyt kulutusta. Lohdutan itseäni sillä, ettei pojilla ainakaan ole ylipainoa rasittamassa niveliä ja selkää.

Koirat pääsivät mukaan kouluun, ja Snoopy oli esimerkkikoirana näyttämässä, miten opetetaan epäsäännöllistä vahvistamista paikalla istumisessa.

Pitihän muidenkin sitten päästä kokeilemaan, koska kyllä ne jo niin meinasivat mielensä pahoittaa. Takana näkyvällä ruokapussilla saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa :D

Koululla ryhdyin myös kouluttamaan koirilta erästä ongelmakäytöstä pois. Omassa arjessa se ei ole mikään erityisen suuri ongelma tähän asti ollut, joten siksi en ole sitä kovin pontevasti ryhtynyt karsimaan pois. Koirat siis riehaantuvat hirveästi ulos lähtemisestä, haukkuvat ja hyppivät eteisessä odottaessaan oven aukeamista. En nyt erityisesti pidä tästä käytöksestä, mutta olen kuitenkin sietänyt sitä ja ollut laiska paneutumaan asiaan perusteellisest, joskus vähän yrittänyt koiria hillitä, mutta kuuroille korvillehan se on kaikunut. Mielessä on kyllä käynyt, että jos joskus muutamme jonnekin, missä on naapureita ihan vieressä, niin tuollainen käytös ei voi jatkua enää siellä. Mutta nyt tuli ilmeiseksi, että olisi syytä puuttua asiaan hetimmiten, kun koirat koulullakin pistivät ulos lähtiessä härdellin pystyyn.

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen treenasin asiaa kotona siten, että poistuin eteisestä heti, kun koirat alkoivat haukkua ja palasin vasta, kun ne hiljenivät. Snoopy ja Vinski eivät tarvinneet montaa toistoa kun ne jo älysivät pysyä koko ajan hiljaa. Mutta Kipi, tuo sinnikäs pikku pirulainen, vaati ainakin 20 toistoa, se vain jatkoi räkyttämistä yksinään. Valitin asiasta opettajalle, ja treenasimmekin sitten koululla hänen valvovan silmänsä alla toisella tavalla, eli koirat tuotiin kahdessa erässä ovelle ja pyydettiin istumaan tai maahan ja odottamaan ja palkittiin namilla hyvästä käytöksestä. Harjoitukseen meni vaivaiset pari minuuttia ja koirien mielentila muuttui hallituksi ja hillityksi, Kipi ei edes ulos päästessään riehaantunut samalla tavalla kuin yleensä. Miten ne ratkaisut usein ovatkin niin simppeleitä ja nenän edessä, mutta niitä ei näe. Ulko-ovea en ole aiemminkaan avannut ennen kuin koirat ovat hiljaa ja aloillaan, mutta ne ovat haukkuneet sillä aikaa, kun olen pukenut, etsinyt remmejä ja tehnyt muita lähtövalmisteluita.

Tänään oli aivan ihana ilma, aurinko paistoi, oli tyyntä eikä pakkasta ollut paljon, joten koirat saivat pitkästä aikaa ulkoilla ilman vaatteita.

Vuosikatsaus

Meillähän ei mitään ihmeempiä tavoitteita ole viime vuosina ollut, mutta tykkään silti summata menneen vuoden ja miettiä tulevaa.

Eniten toivoin koirille terveyttä viime vuodelle, ja se toteutuikin muiden osalta aika hyvin, mutta Kipin diagnoosi heitti synkän varjon koko vuoden ylle. Vinskin tavoitteiksi terveyden niin salliessa asetin TK2 ja BH-tittelit. Nämä saavutettiin. Vuosi sitten tuskailin huonoja treenimahdollisuuksia erityisesti häiriötreenien suhteen. Tähän tuli viime vuoden aikana parannusta, kun olimme mukana kilpatokokurssilla, aloitimme ihan uuden lajin, olimme mukana tottisryhmässä, ja syksyksi otin meille hallitreenipaikan. Toiveissa on, että treenimahdollisuudet edelleen paranevat ensi vuonna. Ainakin meillä on jo tiedossa, että piiitkän jonottamisen jälkeen saamme ensi kaudeksi tuurauspaikan seuran tokoryhmään, eli jonkun muun estyessä pääsemme treeniin mukaan.

Summataan nyt vielä koirakohtaisesti, miten se viime vuosi meni ja mitä alkaneelta vuodelta toivotaan.

Snoopy vietti leppoisaa eläkeläiselämää lenkkeineen ja pääsi välillä myös treenaamaan, kaikessa elossa se vielä on mukana pyörinyt. Sen terveys pysyi ilahduttavan hyvänä. Takapään osalta tapahtui heikkenemistä, mutta muita ongelmia ei ollut.

Vuodelle 2016 toivon Snoopylle paljon lisää onnellisia ja mahdollisimman terveitä päiviä.

Vinski sai myös olla terveenä koko vuoden 2015, ellei lasketa sitä, että lievä selkävika sillä on ja pysyy. Jo toisen vuoden peräkkäin se pärjäsi aiempaa harvemmalla huollolla, ei saanut pahoja jumeja eikä ontunut kertaakaan.

Treenasimme Vinskin kanssa vuoden mittaan jonkin verran pk-tottista ja jälkeä. Keväällä osallistuimme BH-kokeeseen, jonka Vinski onnistuneesti läpäisi.

Treenasimme Vinskin kanssa myös tokoa ja osallistuimme joukkue-SM-kisoihin avoimessa luokassa, josta saimme kolmannen ykkösen ja TK2-tunnuksen. Joukkue sijoittui hienosti 7. sijalle.

Vinski alkoi myös treeneissä tehdä ylempien luokkien liikkeitä aiempaa varmemmin ja innokkaammin, josta heräsi ajatus jatkaa sen tokouraa vielä ainakin voittajaluokkaan. Syksyllä osallistuimme möllitokoon voittajaluokassa, ja sen jälkeen kuitenkin oli todettava, että kilpailumielessä ylemmät luokat eivät edelleenkään Vinskin juttu ole. Niinpä se saikin jäädä tokosta eläkkeelle ja SM-joukkuetoko jäi sen viimeiseksi kisasuoritukseksi lajissa.

Ihan ex tempore aloitimme Vinskin kanssa uuden lajin elokuussa. En ollut koskaan ajatellut ryhtyä harrastamaan vepeä, mutta jotenkin se mielenkiinto sitten heräsi muiden vepetarinoita kuullessa ja vaihtoehtolajeja miettiessä. Yllätys oli suuri, kun sain meille treenipaikan heti, ja ehdimme päästä hyvään alkuun lajissa ennen talvitaukoa. Vinski tykästyi lajiin heti, ja niin tein itsekin! Vinski on aina ollut vedessä kuin kotonaan, ja edistyi treeneissä hyvin.

Vuoden 2016 osalta toivon, että Vinskin terveys jatkuisi yhtä hyvänä. Tokon tai pk:n suhteen ei tosiaan enää tavoitteita ole, mutta kyllä niiden parissa silti on tarkoitus kotitarpeiksi puuhastella.

Vepeä on tarkoitus jatkaa. Sen näyttää aika, voiko vepestä myös tulla tavoitteellinen laji edes johonkin pisteeseen asti, vai muodostuvatko tokokummitukset tässä riesaksi.

Kipin vuoteen 2015 sisältyi synkkiäkin sävyjä. Kesäkuussa kävimme luustokuvissa, ja lonkat ja kyynärät olivat priimaa, mutta selkä ei. Jatkuvien jumitusten syyksi paljastui spondyloosi, joka Kipillä on ollut jo kauan ja jonka taustasyyksi epäillään kroonista välilevytyrää ja traumaa. Diagnoosi selitti paljon sen outoja oireita ja ailahtelua treeneissä. Kuitenkin pysyvän ja todennäköisesti etenevän sairauden löytyminen oli yllätys ja järkytys ja heitti varjon tulevaisuuden ylle. Olin kovasti haaveillut, että saisin Kipistä pk-koiran, mutta diagnoosi murskasi ne haaveet.

Syksyllä Kipi lisäksi loukkasi häntänsä autossa treenien jälkeen ja sai erittäin pahan kipukohtauksen, jonka takia se söi kipulääkkeitä, kävi akupunktiossa ja kraniohoidossa.

Vuoden mittaan Kipi treenasi tokoa, tottista ja jälkeä. Selkädiagnoosin ja häntävamman jälkeen alkoi ohjaajan into ohjattuja pk-treenejä kohtaan laantua, ja treeneissä käynti sai jäädä. Tokon suhteenkin into on välillä ollut koetuksella, kun treeneissä ja koiran asenteessa on ollut ajoittain ongelmia, ja lisäksi syksyinen möllitoko osoitti, että kisavalmius on vielä kaukana. Aina sitten kuitenkin on jostain löytynyt intoa vielä jatkaa, vaikka sitten vähän harvakseltaan ja yskähdellen.

Viime vuoden aikana myös opin tuntemaan Kipiä paremmin. Pentu- ja murkkuajat alkoivatkin olla taakse jäänyttä elämää, kun Kipi elokuussa täytti kaksi vuotta. Kipi on aina ollut reipas ja avoin koira, mutta joissain tilanteissa se saattaa olla myös herkkä ja paineistuva. Toisaalta se monissa tilanteissa on hyvinkin kovapäinen ja sinnikäs. Jonkin verran terävä ja omistushaluinen. Arjessa iloinen ja tuulennopea, tokossa toisinaan vähän tosikko ja vauhtia säästelevä, mutta parhaimmillaan siinäkin iloinen ja innokas. Kaiken kaikkiaan koira, jolla on monia puolia, rakas ja joskus raivostuttavakin pieni ruskea <3

Vuodelle 2016 toivon tietenkin eniten, että Kipi pysyy mahdollisimman hyvässä kunnossa. Toivon myös, että suhteemme syvenee edelleen ja opin vieläkin paremmin tuntemaan Kipin sielun syövereitä. Jälkeä ja tottista puuhastellaan omaksi iloksi silloin kun siltä tuntuu, tokoa yritetään treenata hieman systemaattisemmin.

Tokon osalta jatkamme hallitreeneissä käymistä talvikauden ajan, ja toivottavasti myös pääsemme mahdollisimman usein tuuraamaan seuran ohjattuihin treeneihin. Treenikavereita muutenkin toivottavasti välillä saamme. Tavoitteena on työstää hyvää mielentilaa, liikkeiden osia ja kokonaisuuksia sekä häiriönsietoa, eli siis kaikkea ;) Kiva ylläri olisi, jos jossain vaiheessa vuotta saisimme alo-luokan korkattua.

Entäs sitten ne henkilökohtaiset tavoitteet? Toivon, että opin ja oivallan uutta eläimistä, erityisesti koirista, ja kouluttamisesta. Olen siitä onnellisessa asemassa, että pakostikin opin ainakin jotain uutta jo opiskelujen ansiosta. Toivoakseni voin hyödyntää oppeja omassakin arjessa omien eläinten kanssa ja opin ja oivallan niistä lisää. Tavoitteena on myös suunnitella treenit entistä paremmin ja kirjata ne treenipäiväkirjaan. Enkä panisi yhtään pahaksi, jos tämä vuosi toisi tullessaan laumaan uuden pennun. Mutta se ei ole minun vallassani oleva asia, että sopivaan pentueeseen syntyy sopivana ajankohtana sopiva määrä sopivaa sukupuolta.

Hullut treenaajat ja muita lomakuulumisia

Jouluaaton vietimme lähisuvun kesken. Illalla kotiin tultuamme koirat saivat avata omat pakettinsa. Vinski ja Snoopy avasivat paketit tottuneesti, mutta Kipi ei heti tiennyt mitä omallaan olisi tehnyt, ei näköjään kahden joulun harjoittelu vielä ollut riittänyt sille taidon oppimiseksi!

Kissat saivat joululahjaksi uuden kiipeily- ja raapimispuun. Tai ei se kyllä aluksi yhtään puuta muistuttanut, kun hieman epätoivoisena katsoin niitä kaikkia pieniä osia, joista puu piti koota. Niin vain hetken aherruksen jälkeen puu jo muistutti aika lailla alkuperäismallia, mitä nyt yksi ruuvi jäi yli, vaikka ihan taatusti jokaiseen löytämääni koloon ruuvin lykkäsin.

Joulupäivänä oli tarkoitus ihan vaan oleilla kotona rauhassa koko päivä. Hallivuoromme osui juuri joulupäivälle, mutta olin etukäteen ajatellut, että se saa jäädä käyttämättä. Nautiskeltuamme rauhallisesta joulutunnelmasta illansuuhun asti juolahti kuitenkin mieleeni, että pitäisikö sittenkin lähteä hallille. Tulisi muuten pitkä tauko hallitreeneihin, kun vuoro on muutenkin vain joka toisena perjantaina. Koirille olisi mieluinen joululahja päästä treenaamaan, kun kotona saa talviaikaan muutenkin möllöttää niin paljon, ja itsekin aloin vähän kaivata jotain tekemistä.

Tuumasta toimeen, pakkasin koirien iltaruoat mukaan, ja ajelimme hallille täysikuuta katsellen ja tuulen ujeltaessa. Perillä oli aika hiljaista, mutta oli siellä yhdellä kentällä juuri pari tyyppiä lopettanut treeninsä. Tulivat uteliaina tervehtimään, kun piti kuulemma nähdä kuka hullu tulee treenaamaan joulupäivänä :D Totesin, etten näköjään ollut edes ainoa ;) Tyypit lähtivät pois ja sammuttivat valot mennessään. Yhtään seurakaveria ei paikalle ilmaantunut, eikä yhtään ketään muutakaan koko halliin, joten molemmat päätykentät olivat pimeinä ja saimme olla ihan ylhäisessä yksinäisyydessä. Häiriötä ei siis ollut, mutta tilaa ja rauhaa senkin edestä. Ja tosi kivat treenit, kannatti lähteä! Vinski teki töitä innokkaasti ja irtosi jälleen kerran itsenäisesti ja varmasti ruutuun ja voi-luokan ohjattuun noutoon. Seuruun yhteydessä otimme myös peruuttamista, ja Vinski oli siinä ihailtavan suora.

Kipi oli hyvässä vireessä ja jaksoi hyvin keskittyä pitkän treenin ajan. Ensin teimme alo-luokan liikkeet läpi kisamaisesti ja vain sosiaalisella palkalla palkaten. Maahanmenossa jäi ensin istumaan ja sen otimme uusiksi, luoksetulon eteen istuminen oli hieman vino. Ei muita huomattavia virheitä ja asenne oli hyvä, vastasi sosiaaliseen palkkaan hyvin. Lopuksi sitten otimme ruutua, voi-luokan ohjattua noutoa ja tötsän kiertoa vähemmän kisamaisesti. Tötsän kiertoon yhdistettiin sitten myös asentoon pysähtyminen ja sen jälkeen esteelle hakeutuminen, eli kiertonoudon alkeita, kun halusin nähdä miten onnistuu. No ei nyt ihan huonostikaan, mutta pitää varmaan malttaa palastella liike vielä pienemmiksi paloiksi ja vahvistaa paljon pelkkää tötsän kiertoa, kun ei sekään mikään supervarma liike vielä ole.

Mutta tosi hyvä fiilis jäi tästä treenistä, pojat saivat iltaruokansa loppupalkaksi ja olivat hyvin tyytyväisiä, kun vihdoinkin pääsivät treenaamaan.

Joulun jälkeen Kipi pääsi pitkästä aikaa lenkille Repen kanssa. Vihdoin oli tullut pakkasta ja hitunen luntakin ja vedet alkoivat jäätyä kohinalla.

Uudenvuoden aattona teimme pitkän lenkin päivällä ja pienemmän taajamalenkin klo 17 maissa asiointireissun yhteydessä. Tietenkin raketteja paukkui jo silloin, kuten oli paukkunut jo monta päivää siellä täällä. Turhan paljon on vatipäitä, jotka eivät muista piittaa ja kylvävät ympärilleen aivan turhaa hätää ja kauhua. Kyllä esim. päivätöissä käyvän koiranomistajan pitäisi voida luottaa siihen, että saa rauhassa ulkoiluttaa koiransa vielä klo 17, koska silloin ei vielä saa ampua raketteja. Mutta kun ei. Meidän pojat eivät raketteihin mitään reagoineet, onneksi. Yhden vauhkoontuneen oloisen pupun näin säntäilemässä pitkin poikin autotietä ja hämmästelin sen pientä kokoa, kun ei tähän aikaan vuodesta enää poikasia pitäisi olla. Kun se säntäsi vähän lähemmäs, huomasin, että se oli kääpiökani. Liekö karannut jostain vai onko täällä päinkin jo citykaneja, mene tiedä. Olisin talteen poiminut, mutta se katosi, eikä muutenkaan olisi kiinni takuulla antanut.

Kotona uusi vuosi sujui rauhallisesti, pauke kantautui vain ajoittain radion ja telkkarin äänen yli. Koirat eivät korvaansa lotkauttaneet, vain Kipi kerran puolittain nosti päänsä ja katsoi kysyvästi, kunnes jatkoi uniaan. Puolenyön molemmin puolin pauke oli kovempaa ja silloin Kipi havahtui murisemaan raketeille. Kun eivät ymmärtäneet lopettaa paukkumista, tassutteli Kipi keittiön ikkunalle haukkumaan ja ilmaisemaan närkästystään. Kun pauke yhä vain jatkui, antoi Kipi periksi ja palasi nojatuoliin nukkumaan. Klo 1.30 pisulenkillä alkoi taas yllättäen paukkua, mutta siitä ei Kipi tai kukaan muukaan mitään välittänyt.

Uudenvuodenpäivänäkin paukkui vielä. Lenkin aikana tuli yksi tosi kova jysäys, mutta koirat eivät siihenkään reagoineet. Mutta todella epäreilua sellaista eläintä tai ihmistä kohtaan, joka on jo koko aaton jännittänyt, eikä vieläkään saa olla rauhassa, eikä voi ollenkaan ennakoida, milloin ja missä seuraavaksi pamahtaa!

Uudenvuodenpäivän iltana löysimme itsemme taas hallista, kun sieltä vapautui vuoro ja päätin tarttua tilaisuuteen. Ensi viikolla emme välttämättä omalle vuorollemme pääse, joten siksikin oli kiva hyödyntää tämä tilaisuus.

Vinski aloitti taas. Ideanahan tässä on se, että Kipi on vielä astetta innokkaampi, kun joutuu ensin odottamaan omaa vuoroaan. Vaikka luulen, että sen motivaattoriksi hyvinkin riittäisi se mukaan otettu iltaruoka ;) Vinski meni taas kivasti. Onhan se sääli, ettei sille voi/kannata asettaa enää tavoitteita tokossa, kun se treeneissä toimii yleensä ihan hyvin, mutta pääasia, että sillä on treeneissä kivaa.

Kipin suhteen suunnitelma oli sama kuin viime kerralla, eli ensin kisamainen setti alo-liikkeitä ja sitten ylempien luokkien liikkeitä palastellen ja palkaten. Tällä kertaa paikalla oli kolme muutakin koirakkoa meidän kentällä ja aksaajia viereisellä kentällä, ruuhkaa suorastaan! Kipi sitten reagoi tähän häiriöön sen verran, että loittoni seuruussa eikä keskittynyt kunnolla, jolloin muutin suunnitelman lennosta. Ei kisamaista treeniä sentään asenteen kustannuksella ole tarkoitus ottaa. Otettiin sitten seuruuta eri pituisina pätkinä ja palkaten. Hyvin meni, mutta yhdessä kohtaa minusta tuntui, että Kipi jätätti ja mietin, että alkaako sen asenne nyt lässähtää. Vilkaisin sitä sivusilmällä, ja ilme oli iloinen ja paikkakin taisi olla suht oikea, ei ainakaan pahasti takana.

Jostain syystä Kipi ei taaskaan osannut ensimmäisellä yrittämällä mennä maahan. Alo-luokan liikkeistä tehtiin muut paitsi kaukot ja paikkamakuu. Sitten työstettiin ruutua, tunnaria ja kiertoa. Eniten keskityimme nyt tunnariin. Väärät tunnarit olivat läjässä ja laitoin oman ensin kasan eteen, sitten viereen, ja molemmilla kerroilla Kipi toi oikean. Sitten laitoin oman kasan taakse ja sepä olikin vaikeaa, Kipi nosteli ja kantoi vääriä ennen kuin löysi oman. Toistettiin tämä kahdesti niin, että lähetin Kipin ihan kasan vierestä etsimään, ja nyt se ei vääriä enää nostellutkaan. Väärissä ei ollut vahvaa hajua, koska niitä ei kukaan ollut pitkään aikaan koskenut, joten annoin ne tässä vaiheessa treenikaverille hajustettaviksi ja sitten otettiin vielä pari toistoa. Laitoin tunnarit kahteen vierekkäiseen riviin ja oman paikkaa vaihdettiin. Hieman enemmän Kipi ensin haisteli vääriä nyt, kun niissä oli tuore haju, mutta oma löytyi sieltä kyllä, eikä se enää toisella kierroksella haistellut väärien hajua samalla mielenkiinnolla.

Häiriötä Kipi otti pari kertaa ihan kunnolla. Kerran se esimerkiksi lopetti tunnareiden haistelun kesken, kun läheisestä ovesta juuri silloin tuli koirakko sisälle halliin. Kyllä se hetken päästä taas jatkoi haistelua, löysi oman ja sai kunnon kehut. Keskityin nyt enemmän kehumaan, kannustamaan ja palkkaamaan, kun olosuhteet olivat haastavat. Jännä kun ei Kipi ole ennen tässä hallissa noin isosti häiriötä ottanut, vaikuttiko se viime kerran yksin treenaaminen nyt näin isosti sen häiriönsietoon?! Todistaa vain sitä, miten tärkeää häiriötreeni on! Kyllä se nytkin toisaalta välillä sieti hyvin varsin isoakin häiriötä, esim. toisen koiran palkan lentämistä viereen ja erään ohjaajan kohti kävelyn samalla, kun se odotti hyppykäskyä.

Loppuun pääsimme vielä ottamaan ryhmäpaikallaolot. Ensin istuminen, joka meni hyvin. Siitä kaukokäskynä maahan. Kipi käskytettiin ensimmäisenä, joten ei päästy kokeilemaan sitä, olisiko se reagoinut muiden käskyihin. Se meni välittömästi käskystä maahan, mutta jätti toisen tassun alleen, mitä se välillä tekee, ja yleensä korjaan sen heti. Nytkin ensimmäinen ajatus oli lähteä korjaamaan se, mutta päätin sitten olla häiritsemättä vieruskaveria, ja halusin myös pitää liikkeen mahdollisimman kisamaisena. Saa nähdä, kostautuuko tämä lisääntyneenä tassun alle jättämisenä...Paikkamakuu meni hyvin, ja sen päätteeksi koirat kutsuttiin luokse. Tällä kertaa Kipi oli se, joka kutsuttiin viimeisenä, eikä se reagoinut muiden kutsuihin ollenkaan, jes!

Lopuksi Kipi sai vielä ottaa muutaman askeleen seuraamista ja sitten heiteltiin narupalloa palkaksi, että saatiin päätettyä treeni iloisiin tunnelmiin. Sen jälkeen mentiin autolle ja Kipi sai vielä palkaksi iltaruokansa. Hyvin jaksoi Kipi työskennellä pitkäkestoisesti. Aina ei ole tarkoitus treenata näin pitkää treeniä, mutta iltaruoan mukana ollessa on hyvä tilaisuus treenata kestoa, kokonaisuuksia ja kisamaisuutta. Kipi malttaa hyvin odottaa ruokaansa ja tehdä töitä sen eteen. Vireeseen ruoalla on erittäin positiivinen vaikutus.

Nyt pitäisikin tehdä parannus ja ryhtyä taas treenaamaan kotonakin, ja keskittyä myös liikkeiden osiin enemmän. Jos vaikka joskus saataisiin kokonaisuus sellaiseksi, että uskaltaisi kokeeseenkiin mennä. Paljon viilattavaa löydän vielä liikkeiden osissa, ja on myös liikkeitä, joita emme lainkaan vielä osaa. Asenteen jatkuva ylläpito on myös hirmuisen tärkeää. Kipi ei todennäköisesti tule koskaan tekemään tiettyjä liikkeitä millään räjähtävällä innolla tai nopeudella, mutta tarkoitus on päästä sellaiseen lopputulokseen kuin sille mahdollista on. Tärkein päämäärä on, että Kipi aidosti tykkäisi siitä, mitä se tekee.

Tänään satoi lisää lunta ja oli kiva lenkkeillä.

Joulutervehdys

Meidän poppoo on nyt hiljentynyt joulunviettoon, ja tonttupojat Snoopy, Vinski ja Kipi sekä muu lauma toivottavat kaikille muillekin

                             Oikein hyvää ja tunnelmallista joulua!

Joulukuun kuulumisia

Jee, tää olis nyt joululomalla! Välillä vaan on vaikea uskoa, että pian on joulu, kun ulkona on vuodenaikaan nähden lämmintä ja lumetonta. Tänään oli mittarissa +10 astetta. 15.12. poistin Snoopysta punkin. Snoopy on perinteisesti ollut se, josta löytyy vuoden ensimmäinen ja viimeinen punkki, se on varsinainen punkkimagneetti. Tätä menoa ei punkitonta aikaa kohta enää ole vuodessa ollenkaan!

Ennen lomaa on opiskeluissa tullut kaikkea mielenkiintoista ja hyödyllistä vastaan. Mainio luento koirien eleistä, anatomiaa ja fysiologiaa, ruokintaa ja eläintenkoulutusta. Ensimmäiset tentitkin on onnistuneesti läpäisty, ja viimeiset kaksi viikkoa olin tutustumassa klinikan arkeen. Koulutusasioita on tullut pohdittua vähän syvemminkin, ja seuraavan koiran kanssa varmaan painotan asioita vähän eri tavalla.

Koulussa on ollut hirveän kivaa sekin, että on saanut ottaa omia eläimiä kouluun ja kokeilla asioita käytännössä. Joulukuun alussa oli kahtena päivänä teemana koiraharrastukset. Tiistaina tutustuimme kantarellien etsimisen alkeisiin ja rallytokoon. Osallistumaan pääsi Kipi. Se sai haistella kantarellin hajua lasipurkista ja naksutin aina, kun se haisteli purkkia. Sittten viereen lisättiin tyhjä purkki. Nopeasti Kipi tajusi asian ja ilmaisi aina sen purkin, jossa oli kantarelli, vaikka purkkien paikkaa vaihdeltiin koko ajan. Sienietsinnän jälkeen Minna teki meille rallytokoradan, jonka suoritin pari kertaa Kipin kanssa ja kerran myös Vinskin kanssa. En ole oikein ollut tästä lajista innostunut, mutta nyt oli tosi kivaa. Lajissa on sekin mukava puoli, että kisoissa saa kehua koiraa liikkeiden aikana alemmissa luokissa. Miten sopivaa juuri Kipin tarpeisiin, ja Vinskinkin. Kyllä tästä ihan innostua voisi, mutta en silti tiedä, onko se ihan minun lajini. Kylttien kohdalla pitäisi aina muistaa tarkat suoritusohjeet ja erilaisia kylttejä on hirveä määrä, vaikka ne eivät kaikki samassa kokeessa esiinnykään. Ja ihan taatusti menisin pyörälle päästäni viimeistään jonkun käännöksen tai spiraalin jälkeen ja jatkaisin rataa johonkin ihan väärään suuntaan ;D

Keskiviikkona meillä sitten oli tokoa, miten mukava kouluaine! Treenasin Kipin kanssa, ja se teki ihan kivassa vireessä. Se on aina koululla ollut iloinen ja intona siitä, kun siellä on niin paljon ihania ihmisiä, joille voi toiveikkaana heiluttaa häntää ja vastineeksi usein saada huomiota ja rapsutuksia. Meidän pikku metsäläinen on niin tohkeissaan aina päästessään ihmisten ilmoille. Huomasin, että pohjimmiltaan Kipiä taitaa kyllä jonkin verran jännittää koulun hallissa oleminen, koska se ei ensin meinannut millään käskystä kieriä, vaikka yleensä tykkää siitä tempusta tosi paljon. Tuskin se tässäkään ihmisiä jännitti, vaan sitä, kun paikalla oli vieraita koiria. Tokon jälkeen pääsin itse vetämään pienen jälkikoulutuksen. Kipi ajoi lyhyen demojäljen viereisessä metsäpläntissä, että lajiin perehtymättömät saivat vähän ideaa siitä, mitä jäljellä tapahtuu. Yksi katsojista totesi, ettei ollut arvannut jäljestyksen olevan niin vauhdikasta. Juuh, eipä Kipi paljon hidastella ehtinyt niin lyhyellä jäljellä. Hyvin kyllä pysyi jäljellä ja selvitti omalaatuisen kulmankin, jonka jälkeen jälki jatkui hetken aivan liian lähellä tulojälkeä, kun ei maasto muuhun riittänyt. Molemmat kepit löytyivät.

Kipi ja Koda paikkamakuussa koulun hallissa

Muuten ei olla joulukuun aikana juurikaan treenattu. On aina niin pimeää, ja toisaalta on ollut muutakin tekemistä. Ei tämä treenaamattomuus välttämättä huono juttu ole, voipi vaikka motivaatio siitä kasvaa. Niin koirilla kuin ohjaajallakin. Viime viikon perjantaina kyllä olimme hallissa taas tokoilemassa, ja Vinski ja Kipi olivat molemmat hyvin motivoituneita. Kipin asenne ei lässähtänyt kertaakaan.

Klinikalla pyöriessäni muistin taas, että minun on pitänyt tsekkauttaa Snoopy eläinlääkärillä, ja toteutinkin sen. Snoopy on kadottanut takapäästään voimaa ja halusin tarkistuttaa sen eturauhasen tilanteen, koska jos siinä olisi ollut vikaa, niin se olisi voinut olla hoidettavissa oleva asia ja parantaa takapään yleistä tilannetta. Eturauhanen olikin hieman suurentunut, mutta ei pahasti, eikä siinä ollut mitään aristusta, joten sille ei tarvitse tehdä mitään. Hienoa sinänsä, ettei Snoopylle ole tullut kummempia ongelmia eturauhasen kanssa, vaikka se on ihan viriili uros ja on aikanaan elänyt myös juoksuisten narttujen keskellä. Lanneselän painelussa oli pientä reagointia, joten nyt vanhemmiten selkä taitaa taas vaivata Snoopya, vaikkei sillä muita näkyviä oireita ole ollutkaan kuin tuo takapään heikkeneminen. Kipulääkekuuri laitetaan kokeiluun, ja aloitin Snoopylle ja samalla myös Kipille ja Vinskille myös Neurobion forte-kuurin. Kyllä nyt viimeistään voi todeta, että tämä jengi todellakin on Trio Selkävaivaiset.

Halusin myös tietää, miltä Snoopyn sydän kuulostaa, koska sen emällä oli vanhemmiten lieviä sydänvaivoja, ja olin joskus ihan satunnaisesti kuullut sen selvittelevän kurkkuaan. Hyvältä kuulosti sydän, ja keuhkot samaten, nielukin näytti hyvältä. Kaikkiaan Snoopy on vielä hyväkuntoinen koira, mutta takapää kyllä vähän mietityttää, ja surettaa se, että sillä on joka tapauksessa paljon enemmän kilometrejä takana kuin edessä. Samat lenkit Snoopy vielä jaksaa kuin muutkin, mutta millekään himopitkälle lenkille en sitä aio mukaan ottaa. Harvemmin sellaisia muutenkaan tehdään, kun eivät ne välttämättä ole hyväksi noille muillekaan selkävaivaisille.

Lenkeillä pojilla on usein liikuttavan yksituumaiset kiinnostuksen kohteet. Yleensä alla olevan kuvan mukainen asetelma tarkoittaa, että ne ovat löytäneet peuran tai jäniksen papanoita. Myös tyttökoirien hajut saavat ne juuttumaan niille sijoilleen.

Hallissa ja ulkona

Perjantaina olimme hallitreeneissä. Lunta ei ollut enää rahtuakaan, tuuli oli melkoinen, vettäkin satoi ja oli tajuttoman pimeää. Perilläkin oli melko aavemaista, ei ketään paikalla. Kun hetken odottelimme, niin yksi treenaaja tuli meidän lisäksi meidän kentällemme. Toisella päätykentällä ei ollut ketään ja toisella oli muutama agilitaaja, mutta silti hiljaista kuin huopatossutehtaalla entiseen verrattuna. Oli ainakin tilaa ja rauhaa treenata.

Vinski aloitti. Otimme mm. seuraamista, noutoa ja ruutua. Ei ollut Vinskillä ongelmaa mennä ruutuun ja oli muutenkin innokas treenikoira. Kyllä sen kanssa on kiva nykyään tehdä töitä, eikä enää niin paljon harmita se, ettei enää kisoihin olla tokossa menossa. Loppupalkaksi Vinski sai iltaruokansa.

Myös Kipin loppupalkkana odotti iltaruoka autossa, mitä en sille erikseen mainostanut, mutta kyllä se sen tiesi. Innokas treenikoira oli sekin, toki iltaruoalla saattoi olla jotain tekemistä asian kanssa. Iltaruoka olisi hyvä motivaattori treeneissä vähän useamminkin käytettynä, mutta nyt pimeänä vuodenaikana ei tule iltaisin kovin usein lähdettyä treenaamaan, kun valaistuihin paikkoihin on pitkälti matkaa, ja pihassakin on turhan pimeää ja se on myös turhan tuttu paikka.. Ehkä pitäisi vähän jouduttaa lihojen sulamista, että voisi joskus antaa iltaruoan jo ennen pimeää, tai käyttää jotain muuta erikoisherkkua. Miten se menikään, uhkaus, kiristys ja lahjonta... ;D

Kipin seuraaminen oli nyt iloista, ei unohtunut pikkukoira matkan varrelle kertaakaan. Yhden kerran tosin kävi liikkeelle lähdössä niin, ettei se lähtenyt heti mukaan, mutta tällä kertaa kyse oli selkeästi jostain aivopierusta eikä esim. paineistumisesta. Annoin uuden käskyn, ja silloin lähtikin iloisesti mukaan. Ruutua tehtiin takaperin ketjutettuna kuten Riitta neuvoi, ja auttoihan se steppailuongelmaan, nätisti pysyi ruudussa seisomassa vaikka kehuin ja liikuin ruudun ympärillä. Myöhemmin otettiin myös pari ruutuun lähetystä, hyvin löytyi ruutu, mutta vähän ennakoi pysäytystä.

Lisäksi kapulan pitoa ja vauhtinoutoa, hyppyä 40 sentistä, luoksetuloa, pari lyhyttä paikalla istumista ja liikkeestä seisomaan ja istumaan jäämistä. Hyvin säilyi motivaatio treenin loppuun asti ja ihan ansaitusti sai Kipikin iltaruokansa. Nyt jäi tosi kiva fiilis kaikille tästä treenistä. Seuruussa otettiin melko kisamaisia pätkiä, eikä ongelmia tullut.

Muuten ei olla paljon treenattu, ulkoiltu vaan. Torstaina oltiin tulossa lenkiltä kotiin illan hämärtyessä, kun äkkäsin kotitiellä edessäni liikettä. Tietä ylitti hahmo, joka muistutti vähän koiraa. Ymmälläni käännyin katsomaan taakseni, ja jep, kaikki kolme koiraa olivat siellä tallessa kuten olin arvellutkin. Irtokoiria ei pihatiellämme yleensä liiku. Hetken hämmennyksen jälkeen mysteeri ratkesi, kun erotin hahmon peuraksi, ja sen perässä tuli toinenkin. Käännyin äkkiä ja kutsuin koirat luokse kytkettäväksi, onneksi ne eivät vielä olleet saaneet hajua peuroista. Snoopy on viihtynyt riistan perässä sen verran paljon, etten halunnut ottaa riskiä, vaikka olen saanut sen joskus pois nenän edestä juosseen jäniksen perästä, kun ehdin kutsua ajoissa. Ja yleensä Snoopy on poissa vain pienen hetken, mutta aina yhtä pelottavia ne tilanteet ovat. Kipi taas on vähän sellainen, ettei sen reaktiosta voi olla varma, saattaa häipyä hetkeksi tai olla häipymättä, mutta todennäköisesti nenän edestä menevät peurat olisivat olleet liian iso kiihoke. Ainoa josta varmasti tiedän, ettei se koskaan riistan perään lähde, on Vinski. Niin varma kuin nyt eläimestä voi olla. Tähän mennessä ei Vinski koskaan ole lähtenyt, maasta ja ilmasta saattaa innolla hajuja haistella, mutta ei muuta. Jos joskus muut koirat ovat häipyneet, niin Vinski on jäänyt paikalle häntäänsä miltei mielistellen heiluttamaan, sille tuollainen tilanne taitaa olla hieman ristiriitainen.

Ei ollut eka kerta, kun lenkillä tai pihan tuntumassa tulee peuroja vastaan. Olemme lenkeillä törmänneet myös supikoiriin, kettuihin ja käärmeisiin. Kerran tuli kettu ulkoilutietä pitkin vastaan ja katsoin ensin närkästyneenä, että siinä joku taas pitää koiraa irti eikä ole itse edes näköpiirissä, kunnes tunnistin tyypin ketuksi, ja kettukin havaitsi siinä vaiheessa meidät ja kääntyi kannoillaan. Usein pääsee myös näkemään saaliseläinten jäänteitä, kun petoeläimet ovat olleet liikkeellä. Vieläkin ihmettelen, kenelle olivat kuuluneet ne melko kookkaat valkoiset siivet, jotka toissa talvena löysin metsästä. Vanhoja pääkalloja ja muita luita löytyy metsästä säännöllisesti.

Tänään oli kiva ulkoilla auringonpaisteessa. Tässä muutama kuva marraskuun lopun ja ensimmäisen adventin valoilmiöstä.

Jälkeä, tokoa ja yksärikin

Aina välillä kannattaa kriiseillä, niin voi sitten taas siirtyä kriisien väliseen aikaan ;D Pienen synkistelyn jälkeen maailma näytti taas vähän valoisammalta, myös konkreettisesti, kun viikonlopuksi saatiin pikkuisen lunta. Kylläpä koirat riemastuivat. Viikonloppuna ulkoilimme paljon ja koirat saivat vähän tehdä temppuja, Kipi lisäksi vähän tokoili ja Vinski jumppasi tikapuilla. Päätin myös, että nyt alkaa joulun odotus ja pimeyden torjunta tässä huushollissa, ja vaihdoin keittiöön jouluverhot ja joululiinan ja laitoin ikkkunalaudalle kynttelikön ja toiseen ikkunaan tähden valaisemaan hämärää kämppää, sekä lyhdyn ulos ovenpieleen.

Harvakseltaan mutta aina välillä kuitenkin olemme viime aikoina treenanneet. Jäljestämässäkin ollaan kahdesti oltu. Kerran oltiin kotimetsässä, ja kaikki koirat olivat jäljellä päteviä ja nostivat kaikki kepit.
Viime viikolla kävimme pitkästä aikaa Vihtijärvellä, ja tein vähän pidemmät jäljet, kun siellä tuota lääniä riittää. Jälkien vanhetessa teimme metsälenkin, ja pojat kyllä nauttivat aivan älyttömästi tuossa metsässä juoksemisesta. Jäljet olivat reilun parin tunnin ikäisiä ajettaessa, sää oli tihkusateinen ja tyyni, ihanteellinen jäljestyssää siis. Kipillä oli kuusi keppiä ja kaikkein pisin jälki, pari kulmaa oli vähän tavallista terävämpiä. Kipi selvitti jäljen ihan suvereenisti ja hyvällä motivaatiolla, kaikki kepit nousivat ja kulmat se meni kuin juna, janakin meni nyt ihan nappiin.

Snoopy oli kiihkeä ja motivoitunut ja nosti kepit. Vinski oli ainoa, jolta jäi yksi keppi neljästä nostamatta. Mutta muuten hieno jälki siltäkin. Olipas kiva reissu se. Jälki on niin mieluinen ja luontainen laji näille. Ja minullekin. Ensimmäistä koiraa ottaessani en tiennyt mistään lajeista yhtään mitään, ja aika vähillä neuvoilla sitten ryhdyin jälkeä pikkuhiljaa harrastamaan. Mutta jäljellä osasin toimia luontaisesti oikein, mitä taas sitten ei voi sanoa muista lajeista.

Olenkin melko perinpohjin harkinnut muita jälkilajeja meille nyt, kun näistä nuorimmista ei pk-jälkikoiria tule ja Snoopyn ura on jo ohi. Kyllä ne kiinnostaisivat, mutta käytännön syistä en ehkä niihin rupea. Pelastusjälki olisi vaihtoehdoista se toinen, mutta mielestäni sitä ei noin vain mennä harrastamaan ajatuksella mutku-mä-haluun-päästä-kokeisiin-edes-jossain-lajissa-joka-muistuttaa-pk-jälkeä. Lajiin pitää sitoutua sillä mielellä, että on joko koiran kanssa tai ilman myös käytettävissä oikeisiin tehtäviin. Mielellään näin tekisinkin ja arvostan lajia paljon, mutta käytännön syyt rajoittavat sellaista sitoutumista. Enkä tiedä, kannattaako selkävikaisia koiria lajiin kouluttaa.

Mejässä on myös omat rajoitteensa. Olen kuullut, että kisoihin on hyvin vaikea päästä. Kisapaikoilla myös asutaan viikonloppu, mikä on rajoittavaa tällaisen lauman yksinhuoltajalle. Sitten pitää itse tehdä kisajälki kanssakisaajalle. Kyllä hyvinkin saisin tuollaisen metsästysjäljen muuten tehtyä, mutta kun suunnistus- ja hahmotustaidot eivät ole aina ihan justiinsa, niin se puoli aiheuttaisi pientä stressinpoikasta. Siitä jäljestä kun kuitenkin on jonkun muun kisatulos kiinni...Joten olen tuuminut, että kyllä me varmaan vaan jatkamme tätä tuttua pk-jälkeä kotipuuhastelun asteella.

Tokotreeneihin olemme nyt pari kertaa saaneet liikkuriapua, kun olemme treenanneet Minnan ja staffien kanssa, jee! Ensimmäinen näistä treeneistä meni Kipiltä aika kivasti, koska meillä oli iltaruoka mukana loppupalkkana ja Kipi oli tästä aika intona. Kapulan pito piti tietenkin tehdä liikkuroituna, kun se möllikokeessa oli niin haastava, mutta nyt Kipi ei paljon liikkurista häiriötä tässä ottanut. Tunnari tehtiin myös melko kisamaisesti liikkuroituna kolme kertaa, oman tunnarin vaihtaessa paikkaa etualalta sivulle ja sitten taakse. Kerran meinasi Kipi maistaa väärää kapulaa, mutta joka kerta toi oman. Aluksi otti vähän häiriötä liikkurista, muttei sitten enää juurikaan. Eikä edes olla treenattu tunnaria paljonkaan, eikä liikkuroituna koskaan ennen. Treeneissä oli vähän aikaa mukana myös nuori nöffi ja Kipi pääsi mukaan kolmen koiran ryhmäpaikallaoloon, joka meni hyvin.

Viime keskiviikkona sitten oltiin uudestaan treenaamassa Minnan kanssa, ja tämä treeni meni Kipiltä aika huonosti. Otimme seuraamispätkiä kisamaisesti ja palkatta, mutta homma tyssäsi lyhyeen, koska Kipi jätätti ihan sikana. Välillä se ei edes lähtenyt perusasennosta mukaan seuraamaan. Eivät nämä palkattomuustreenit ihan näin huonosti menneet heti möllitokon jälkeen. Treenasin sitten vain lyhyesti ja helposti muuta kuin seuraamista Kipin kanssa, paikkamakuuseen se myös pääsi Kodan viereen.

Snoopy ja sininen hetki

Toissaviikon perjantaina oli hallitokot, joissa oli pahin härdelli ikinä, kun viisi koiraa treenasi yhtä aikaa tilaa vieviä liikkeitä. Oli kiertonoutoa, ruutua ja tunnaria menossa samanaikaisesti, ei meinannut sekaan mahtua ja tuntui, että koko ajan sai väistää muita. Kenttä ei ole mikään iso muutenkaan. Kyseessä on hallin keskimmäinen kenttä, ja molemmilla vieruskentillä treenattiin samaan aikaan agilitya, ja meteli oli melkoinen. Kipi oli aluksi ihan hyvässä mielentilassa, eivätkä häiriöt sitä hätkäyttäneet. Vinoa hyppäämistä jouduimme vähän hinkkaamaan, kun Kipi ohitti esteen, vaikka on aiemmin tehnyt samantyyppistä treeniä hyvin. Lopuksi ajattelin ottaa pätkän vauhdikasta seuruuta ja palkata sitten hyvin, mutta Kipi alkoi jätättää. Yritin pari kertaa uudestaan, mutta Kipi jätätti yhä tai ei lähtenyt edes liikkeelle käskystä. Ensin ajattelin viedä sen vain takaisin autolle ja päättää treenin siihen, mutta kaivoin sitten kumminkin namit esiin ja teimme lyhyen seuruun namilla, että sille jäisi parempi fiilis ja pääsimme päättämään treenin onnistumiseen. Itselle jäi vähän ristiriitainen fiilis, että mitä olisi pitänyt tehdä, tuo oli pahin siihen mennessä näkemäni jähmettyminen Kipiltä. Seuraavalla viikolla sitten tuli se toinen yhtä paha.

Viime torstaina sitten olimme oikein yksärillä Riitan luona pitkästä aikaa. Sen verran otettiin kisamaista seuraamista alkuun, että Riitta pääsi näkemään jätätysongelman. Seuruu alkoi aika hyvin, mutta sitten jätätys taas alkoi ja seuraaminen lopetettiin pian sen jälkeen. Ylipäätään Riitta ei ennen ollut nähnyt Kipiä huonona treenipäivänä, joten oli hyvä, kun hänkin sitten näki, että kyllä niitä huonoja hetkiä oikeasti on. Vaikka tuo paha jätätys kyllä muutenkin on ihan uutta. Riitta on päässyt näkemään Kipin seuraamista aiemmin sellaisena, että se tekee aktiivisesti töitä minulle.

Riitta neuvoi työstämään ongelmaa siten, että kun Kipi seuraavan kerran jätättää, niin minä jatkan kävelyä hetken, pysähdyn sitten ja koiraan katsomatta sanon "oho" ja jään odottamaan, että se sieltä itse hakeutuisi perusasentoon, jolloin pääsisi palkkaamaan. Ideana se, että Kipi nimenomaan itse joutuu olemaan aktiivinen, mikä minustakin kuulosti oikein järkevältä. Minua nimenomaan oli mietityttänyt se, että jos aina itse aktiivisesti autan sitä, niin se ei opi itse aktiiviseksi.

No Kipihän sitten jätätti taas ja kun vain kävelin eteenpäin, niin se jäi niille sijoilleen ja kävi istumaan. Sanoin "oho" ja jäin odottamaan. Siinähän odotin, Riitta kertoi Kipin siellä ihan tyytyväisen näköisenä istuneen vailla aikeita tehdä mitään muuta. Lopulta hain sen itse pois, ja kokeiltiin uudestaan, ja sama juttu. Todettiin sitten, että tätä treeniä ei nyt saada tehtyä, kun on rajallinen treeniaika, kokeillaan joskus omalla ajalla.

Näytin sitten, millaista meidän seuraamistreeni on ei-kisamaisena, kun palkka on mukana kehässä, ja se sujui ilman jätätystä. Jonkun tahattoman käsiavun siinä tulin antaneeksi. Tiedostamattomiin vartaloapuihin syyllistyn säännöllisesti, minulla siis kertakaikkiaan pitäisi aina treeneissä olla joku huomauttamassa niistä. Enkä varmaan silti kokonaan oppisi niistä pois, kun olen käyttänyt niitä aina. Silloin kun olen koiria alkanut kouluttaa ei vartaloavuista puhuttu mitään, kesti varmaan todella monta vuotta ennen kuin joku ensimmäisen kerran niistä minulle huomautti. Koirankoulutus oli silloin niin erilaista. Niinpä nuo tietyt maneerit tulevat ihan selkäytimestä. Olisi ihan erilaista tulla mukaan kuvioihin uutena harrastajana nyt, kun tietotaito on aivan eri sfääreissä. Mutta toisaalta olen sitten päässyt kokemaan sen ajan, kun toko tai mitkään muutkaan lajit eivät olleet niin huippuunsa viritettyjä ja harrastaminen oli leppoisampaa.

Ruutua katsottiin myös, ja Kipi hahmotti ruudun Riitan mielestä hyvin, vauhtia olisi voinut olla enemmänkin. Saatiin myös neuvoksi treenata ruutua takaperin ketjuttamalla, koska Kipillä on taipumus lähteä steppaamaan kehuessani sitä, kun se seisoo ruudussa.

Tunnari tehtiin kisamaisena, mutta nyt Kipi maisteli läpi kaikki muut paitsi oman. Piilotettiin sitten se oma lehtikasaan ja Kipi sai etsiä sen. Sitten siirrettiin lehtikasa muiden kapuloiden viereen, oma tunnari kasan alle ja Kipi etsimään. Hyvin löysi nyt. Sitten otettiin lehdet pois ja siirrettiin oma kapula uuteen paikkaan väärien lähelle, hyvin löytyi.

Avo-hyppy tehtiin kutsuhyppynä, siinä ei ollut ongelmia. Kipi hyppäsi Riitan mielestä hyvällä tekniikalla. Lisäksi tuli juttua virittelyistä eri liikkeisiin. Minulla on joihinkin liikkeisiin virittelysanat ja joihinkin ei, mutta hyvä olisi niihin puuttuviinkin jotain kehittää. Sen Riittakin totesi, että liikkurista Kipi otti jonkun verran häiriötä.

Treenattavaa kyllä riittää niin, että hengästyttää, vaikka toisaalta olen potenut harrastusten vähenemisen tai loppumisen kriisiä. Helppoa ei aina ole, kun Kipi on samaan aikaan välillä melko herkkä ja toisaalta itsepäinen. Erityisen haasteellista on nyt karsia pois tuo jätättäminen ja työstää kisamaista ja palkatonta tekemistä. Selvästi liian vähän Kipin tarpeisiin nähden ollaan tätä aiemmin työstetty, vaikka luulin, että vähän paremmalla tolalla oltaisiin jo oltu. Mutta treenit jatkuvat nyt meidän omalla tasollamme, ja on minulla muutamia uusia ideoitakin. Meillä nyt sattuu olemaan tällaiset haasteet, ja jään mielenkiinnolla odottamaan mitä treeneissä jatkossa tapahtuu.