Arkea

Olemme viime aikoina tehneet koirien kanssa vähän pidempiä lenkkejä taajamakäyntien yhteydessä ja välillä Luukissakin. Olemme jopa välillä törmänneet muihin koiriin. Kotimaastossa niihin harvemmin törmää, joten onkin ollut jännä nähdä, miten tällainen kolmen pojan lauma kohtaa muut koirat. Ensin tuli Nummelassa kohti viiden koiran lauma kahden ihmisen kanssa. Emme kohdanneet laumaa ihan nokikkain, mutta melko läheltä kuitenkin. Osa vieraista koirista ryhtyi kaiken lisäksi rähisemään, mutta meidän pojat pysyivät rauhallisina.

Sitten kohtasimme Luukissa pikkuterrierin ja hetken päästä hoffin, niidenkin ohi päästiin nätisti. Terrierin omistaja kehui meidän koiria kauniiksi, mutta luuli niitä aussieiksi. Halikossa Kipi pääsi tervehtimään vesikoiraa, jonka omistaja kysyi, onko Kipi tolleri. Hämmästyi kovasti kuultuaan, ettei ole, ihan on kuulemma tollerin näköinen.

Vielä kohtasimme kadulla Nummelassa kaksi isoa vinttaria, joita taluttaja kovasti käskytti ja kiskoi pientareelle päin, hyvin meni niidenkin ohitus, mutta remmit vähän kiristyivät. Monet taajama-asukit tietenkin kohtaavat joka lenkillä jopa riesaksi asti koiria, mutta meille kohtaamiset eivät ole normaalia arkipäivää, vaan Tapaus. Olin todella tyytyväinen, että kohtaamiset sujuivat niin hyvin. Mitenkään itsestäänselvää ei tietenkään ole, että tilanne pysyy sellaisena, edessä kun on vielä nuorimmaisen murkkuilutkin, ja huonot kokemukset voivat aina muuttaa tilannetta.

Enimmäkseen tietysti edelleenkin lenkkeilemme lähimaastoissa. Tässä lenkkeilykuvia helmi- ja maaliskuulta.

                                                                  Meidän lauma

 

                                                                         Snoopy

Vinski

Kipi

Tällä viikolla oli parina päivänä mittarissa melkein 11 astetta, sula maa ja otolliset olot vaikka jäljestämiseen. En kuitenkaan saanut kaivettua motivaatiota kuin yhteen pihajälkeen Kipille, ja nyt tulikin taas talvi takaisin. Mutta josko näiden lumien jälkeen sitten.

Meillä kävi lapsivieraitakin. Koirilla oli hauskaa, kissat piiloutuivat. Kipi leikki lasten kanssa vetoleikkejä pehmopallolla ja piti niin tiukasti kiinni pallosta, että lapset saattoivat vetää koiraa pitkin lattiaa. Kipi myös ensimmäistä kertaa osoitti pariin kertaan paimennustaipumusta lapsia kohtaan, hups. Ei se näykkäissyt, muttei kaukanakaan ollut. Reaktio vain tuli refleksinomaisesti.

Kipi on pitkästä aikaa myös päässyt leikkimään Repen kanssa, kivaa! Hyvin on pojilla juttu luistanut, vaikka tässä välissä molemmat ovat varttuneet. Kaksi alinta kuvaa Pirjon.

                                           Vielä yksi kuva kissoistakin; Nella ja Osku

                                           

Kännykkäkuvia

Siirsin vanhoja kännykkäkuvia koneelle. Tällaisia löytyi viime syksyltä.

Vinski akupunktiossa neula päässä (ja on niitä muutama selässäkin) 14.8.13

Jippo akupunktiossa 17.9.13. Akupunktio toimi sillä aluksi oikein hyvin, mutta sittemmin se vastasi parhaiten osteopatiaan.

Jipon uintiretki 9.9.13. Sillä oli vanhemmiten pelastusliivit käytössä, jotta uintiasento olisi oikea ja kroppa rasittuisi vähemmän.

                                             Vinski taukoilee metsälenkillä syyskuussa

                                                               Vinski 15.11.13

                                                               Snoopy 15.11.13

Elämä on sarja vitsauksia...

Reilu viikko on jo mennyt ilman Jippoa. Ikävä on ollut ja itsesyytöksiäkin. Jospa vain olisin tajunnut viedä Jipon eläinlääkäriin aiemmin. Ei se lopputulosta olisi muuten muuksi muuttanut, mutta Jippo olisi ehtinyt päästä pois ennen tilan romahtamista. Mutta kun koiralla on jo muutakin vaivaa, niin on helppo laittaa sen piikkiin monet asiat. Kun Jippo alkoi liikkua ulkona vaisummin ja syödä puruluunsa hitaammin, oletin sen johtuvan siitä, että sitä otti niskaan. Pernakasvaimet ovat koirilla yleisiä ja siitä pirullisia, että ne voivat kehittyä nopeasti ja selkeitä oireita antamatta. Moni muukin koira on lähtenyt kuten Jippo, kasvaimen olemassaolon paljastuessa vasta hetki ennen kuolemaa tai kuoleman jälkeen.

Jipon kohdalla asiat ovat ennenkin edenneet vauhdilla. Kun se sairastui märkäkohtuun, huomasin oireet ajoissa ja menimme samana päivänä lääkäriin. Lääkäri totesi, että tulehdus on lievä ja voisi parantua lääkkeilläkin. Minä halusin kuitenkin leikkauksen ja aika varattiin seuraavalle päivälle. Vajaassa vuorokaudessa tilanne ehti muuttua täysin ja kohtu oli täynnä märkää ja halkaisijaltaan jo yli 5 cm.

Elämä vain ei ole täydellistä, eivät usein sen viime hetketkään. Itse lähtö kyllä tapahtui nätisti, ja kaikki muukin klinikalla ollessa. Ja vieläkin hämmästelen, miten hyväkuntoinen Jippo oli viimeisenä kokonaisena päivänään, vaikka oli terminaalipotilas. Se oli virkeä ja ahne, karva kiilsi, se oli hyvässä lihaskunnossa. Toivoin, että Jippo oltaisiin saatu hoidettua hyvään kuntoon kevääksi ja kesäksi, jotka lähtökohtaisesti muutenkin olivat sille nyt vanhana talvea parempaa aikaa. Ilman kasvainta tämä olisi hyvinkin saattanut toteutua, koska ranka ei nyt edes ollut pahassa kunnossa.

Viime aikoina meillä on ollut muitakin vitsauksia, mutta Jipon poismenoon verrattuna kaikki muu on sittenkin kovin vähäpätöistä. Välillä asiat vain kasaantuvat. Ensin oli Vinskillä kennelyskä ja oltiin sen takia pitkään karanteenissa. Sitten sairastuin itse influenssaan ja olin heikossa hapessa, noin sata kertaa Vinskiä sairaampi. Ensin sinnittelin ilman lääkkeitä, mutta kuumeen pysyessä tauotta korkeana ja lähtiessä hilautumaan yhä ylemmäksi oli pakko todeta, että Burana on ystävä. Se vei kuumeelta pahimman terän ja paransi oloa juuri sen verran, että jaksoin laahautua koirien kanssa vähän uloskin.

Ei ollut kovin hyvä ajankohta sairastumiselle, kun laumassa sattui juuri olemaan raggari-ikäinen koiranpentu. Kaikki kolme aikuista koiraa olisivat kyllä antaneet minun nukkua rauhassa vaikka vuorokauden ympäri, kunhan edes pikapissalla olisivat päässeet käymään ja ruokansa saaneet. Mutta Kipi ei antanut. Se riehui entiseen malliin ja saatoin vain voipuneena kuunnella, missä milloinkin jotain romahti tai meni silpuksi. Ei Kipikään sentään kaiken aikaa pahanteossa ollut, rauhoittui se välillä ja puuhasi sallittujakin asioita, kuten leikki Vinskin kanssa.

Pyörremyrskytkin laantuvat joskus

Kun monen päivän korkea kuume hellitti, tiedostin entistä selvemmin, että koirat rapsuttavat itseään aika paljon, etenkin Kipi ja Snoopy. Tarkistin ne ulkoloisten varalta, mutten nähnyt mitään. Kävin sitten ostamassa täikamman ja ups, johan löytyi elämää koirien turkista. Sellaisia pieniä vikkeliä otuksia. Vein ne eläinlääkärille määritystä varten ja ne olivat kirppuja, tarkemmin sanottuna linnun tai oravan kirppuja. Ei tietoa, mistä ja milloin olivat tulleet. Koskaan ennen ei koirissani ole ollut kirppuja, ainakaan tietääkseni. Saatiin koko laumalle Strongholdit häätöä varten.

Perehdyin tarkemmin kirpputietouteen ja minulle selvisi, että kirpuista voi päästä eroon pesemälläkin. Itse asiassa lintu- ja oravakirppujen kuuluisi hävitä ajan myötä ihan itsekseenkin, koska ne eivät lisäänny tai elä kauan muualla kuin varsinaisessa isäntäeläimessään. Kuitenkin ne ilmeisesti pystyvät elämään koirassa joitain viikkojakin, joten ilman muuta ryhdyin häätöön. Ja kun myrkytön vaihtoehto oli olemassa, niin käytin sitä, eli pesin koirat huolellisesti mäntysuovalla. Kissat saivat niskaansa Strongholdit, niiden kanssa en alkanut neuvotella pesuasioista, ja suolinkaishäätö tuli siinä samassa, eli ei tarvinnut neuvotella matopillereistäkään.

Kirppujen häätämiseen kuuluu myös ympäristön siivoaminen, joten harrastin imurointia päivittäin ja koirien pesupäivänä tein suursiivouksen. Koirien makuualustat, petivaatteet, lelut ja loimet kiersivät kaikki joko pesukoneen, saunan tai pakastimen kautta. Matot saivat pitkäaikaisen häädön talosta. Siivouksen ja koirien pesun jälkeen ei kirppuja muutamaan päivään näkynytkään, mutta sitten taas jokunen yksittäinen löytyi koirista, kun täikammalla niitä kävin läpi. Tein uuden perusteellisen suursiivouksen ja pesin vielä varmuuden vuoksi kaikki neljä koiraa uudestaan, vaikka jo ennen pesua kirppuhavainnot taas loppuivat ja ovat sittemmin pysyneet poissa. Olihan urakka. Ja tuollainen perusteellinen puunaaminen on hieman epäluonteenomaista toimintaa tällaiselle boheemiuteen taipuvaiselle tyypille.

Olimme lopulta karanteenissa tammikuun viimeisen viikon ja koko helmikuun milloin mistäkin syystä, maaliskuun alussa taas pääsimme liikkumaan muiden koirien ilmoillakin. Saisi kyllä tilanne nyt pysyäkin tällaisena.

Suru saapui taloon

                                                          Jippo 23.4.2002-6.3.2014

Kiitos kaikesta Jippo. Lähdit niin yllättäen, mutta sinun oli nyt mentävä. Olit maailman paras ja hienoin. Oli etuoikeus saada olla sinun emäntäsi. Toista sinunlaistasi ei tule.

Elämä on arvaamatonta. Yhtenä päivänä sitä suunnittelee tulevaisuutta, seuraavana kaikki onkin ohi. Keskiviikkona ei olisi arvannut, että seuraavana aamuna Jippo on jo poissa. Jippo liikkui taas ulkona reippaammin muutaman vaisumman päivän jälkeen. Halikossa se nuuski innolla muiden koirien jättämiä viestejä ja porhalsi vauhdilla sisään osteopaatille. Se nosteli välillä käsittelyn aikana pontevasti päätään, etenkin kaularankaa käsiteltäessä, ihan vanhasta tottumuksesta, vaikka muuten antoikin hyvin hoitaa itseään. Se oli kovin elinvoimaisen oloinen ja juttelimme, ettei sen katseessakaan näy kipua. Rankakin oli aika hyvässä kunnossa ja lihaksisto hyvä. Kotona Jippo normaalisti yritti varastaa iltaruokansa etukäteen.

Aikaisin torstaiaamuna havahduin siihen, että Jippo täysin poikkeuksellisesti kömpi pois makuupaikaltaan sängyn alta ja liikkui hassusti. Vähän ajan kuluttua se vetäytyi kevythäkkiin lepäämään ja käveli sinne normaalin näköisesti, mutta kaikki ei selvästikään ollut hyvin, Jippo oli levottoman oloinen eikä enää saanut nukuttua, kerran se ulvoikin. Eläinlääkärireissuhan siitä seurasi. Klinikka ei vielä ollut auki, mutta aukeaisi kahdeksalta ja lähdimme ajamaan sinne jo hyvissä ajoin ennen sitä.

Perillä Jippo lösähti eteiseen ja se kannettiin tutkimushuoneeseen ja verikokeisiin. Eläinlääkäri ei vielä ollut paikalla, mutta tuli sillä aikaa kun hoitajat ottivat verikokeita. Jipon limakalvot olivat kovin vaaleat ja eläinlääkäri sanoi heti epäilevänsä, että se vuotaa sisäisesti. Vatsaontelosta otettiin vielä röntgenkuva. Arvasin jo kotoa lähtiessämme, ettei Jippo todennäköisesti enää palaa kotiin, mutta halusin tietää diagnoosin, ettei asia jäisi vaivaamaan. Kuvassa näkyi nesteen täyttämä vatsaontelo ja suurentunut perna. Todennäköisesti pernassa oli kasvain, joka oli revennyt ja vuotanut vatsaonteloon. Verikokeetkin olivat valmistuneet samantien ja paljastivat pahan anemian ja kohonneet munuais- ja tulehdusarvot. Ennuste huono ja Jippo päästettiin välittömästi pois.

Kotoa lähtiessä koiria oli kyydissä neljä, mutta kotiin palasi vain kolme koiraa. Ei ehtinyt kauan lauma olla nelijäseninen. On hieman outoa, että minulla on enää pelkästään uroskoiria, en olisi joskus taannoin uskonut tällaisen päivän koittavan.

Olin miettinyt, että rankaongelmien takia luultavasti joudun jossain vaiheessa tekemään lopetuspäätöksen Jipon suhteen, jos huonoja päiviä alkaa olla liikaa ja jos se ei saa vastetta hoidoista. Hieman toisesta syystä ja pikaisesti se päätös sitten piti tehdä, mutta jossiteltavaa ei todellakaan jäänyt.

Arki on erilaista, kun joukosta puuttuu yksi. Kaikissa tilanteissa sitä ei vielä tajua. Rutiininomaisesti olen ruoka-aikoina ottanut ensin esiin Jipon ruokintakorokkeen kuten aina ennenkin. Päästäessäni koiria ulkoilun jälkeen eteisestä tuvan puolelle käännyn katsomaan milloin se neljäs tulee. Mutta onneksi on nuo kolme vielä, olisi kauheaa, jos talo olisi tyhjä. Olen iloinen siitä, että Jippo sai vielä nähdä uuden laumanjäsenen ja sillä oli sen kanssa mukavia leikkihetkiä.

Piiralla

Tänään oli koirilla Piira-päivä. Ensin pääsi Kipi pikatsekkaukseen. Sen takaliikkeet ovat (sattuneista syistä) kiinnittäneet huomioni alusta asti. Se on käyttänyt pupulaukkaa ja etenkin hitaassa liikkeessä se keikuttaa kovasti takapäätään, joskus se myös astuu takajaloillaan ristiin. Se ei myöskään näytä hahmottavan takapäätään kovin hyvin, se on joskus jopa mätkähtänyt alas sohvalta kyljelleen tajuamatta ottaa takajalkoja alleen. Toisaalta se on kyllä hyvin ketterä. Sen taka- ja etuosa ovat kovin eripariset ja olen miettinyt, että tämäkin voi olla syy noihin outouksiin.

Piira totesi, että Kipin lantio on suora, keskiselässä ehkä jotain pientä vinoutta, mutta ei mitään hälyttävää. Eikä kaikenkaikkiaan pikatarkistuksessa mitään sellaista, että sitä olisi tarvinnut ruveta käsittelemään. Piirakin sanoi, että takapään ongelmat voivat johtua takakorkeudesta. Neuvoksi saatiin harrastaa hidasta kävelyä metsässä. Jonkun verran ollaan sitä tehtykin. Saa nähdä, tasoittuuko takakorkeus tuosta ajan myötä.

Seuraavana vuorossa oli Vinski. Sen lantio oli  ilahduttavasti pysynyt suorassa ja viime kerralla auottu SI-nivelen lukko oli pysynyt auki. Lapaluiden takana oikealla ja taempana selässä myöskin oikealla oli kireyttä, samoin jonkun verran takajaloissa. Vinski nautti käsittelystä silmät ummessa ja havahtui vain, kun kireitä kohtia käsiteltiin.

Sitten pääsi käsittelyyn Jippo. Siitä olin ollut huolissani, koska sillä oli muutama vaisumpi päivä, mutta nyt parin päivän ajan oli jo parannusta näkyvissä. Epäilin, että Jipolla on taas niska kauheassa kunnossa. Mutta se ei nyt ollut ollenkaan niin pahassa kunnossa kuin joskus aiemmin. Lapaluiden kohdallakaan ei nyt ollut turvotusta, mutta selkärangan päällä taempana jonkun verran oli ja tällä kertaa muutenkin takaosassa oli enemmän sanomista.

Piira epäili Jipon vaisuuden johtuneen tällä kertaa suolistosta. Itsekin olin ottanut myös tämän vaihtoehdon huomioon ja syöttänyt sitä muutaman päivän sulavammalla ja vähärasvaisemmalla ruoalla. Pääosa dieetistä saakin jatkossa olla pysyvästi tällainen, vanhan koiran elimistö ei välttämättä enää niin hyvin sulata ja hyödynnä raakalihoja, jotka usein ovat hyvin rasvaisia ja ravintoarvoltaan huonommista ruhonosista valmistettuja. Mutta kyllä ne muiden koirien ruokalistalla pysyvät, ja Jippokin saa niitä mausteeksi.

Snoopy oli ainoa, joka ei käsittelyyn tai edes tarkistukseen päässyt. Se on liikkunut hyvin ja ollut muutenkin reipas, joten se saa olla rauhassa, se kun ei käpälöitäväksi joutumista arvosta.

Vinski 4 vuotta!

Onnea Vinski, neljä vuotta tänään! Synttärin kunniaksi päivänsankari sai syödä laskiaispullan. Ulkoiltu ollaan tietysti myös. On kyllä ulkona vähän eri näköistä kuin yleensä Vinskin synttärin tienoilla, ihan näyttää huhtikuulta.

Aika rientää, eikä Vinskikään enää ole pentu, ja lauman nuorimmaisen aseman se myös menetti pari kuukautta sitten. Mutta siitä se tuskin on yhtään pahoillaan!

Kutsumaton vieras

Se tuli meillekin. Osattiin sitä vähän odottaakin, mutta olisi se kyllä saanut pysyä poissa. Yhteentoista vuoteen se ei meillä ollut vieraillut. Niin kauan on siitä, kun Jippo oli vajaan vuoden ikäinen ja sillä oli kennelyskä.

Kipin leikkikaveri alkoi oirehtia kennelyskää reilut kaksi viikkoa sitten, samana päivänä kun Kipi tapasi sen, joten altistus oli varma asia. Laitoin heti koko lauman karanteeniin ja tarkkailin mahdollisia oireita. Pitkään aikaan ei ollut muuta kuin joku ihan satunnainen niiskaisu tai köhähdys, mutta niitä tulee aina joskus muutenkin, kun nuo temmeltävät kaikenmaailman pölyjen keskellä. Puolentoista viikon kuluttua altistuksesta ei kuitenkaan tarvinnut enää arpoa. Silloin alkoi Vinski selkeästi yskiä.

Vinskin yskä ei äitynyt kovin pahaksi, mutta kyllä se välillä limaa kakoi. Erityisesti se yski aina kun oltiin lähdössä ulos. Ulkona se kävi vain sen verran, että sai tarpeensa tehdyksi ja oli muuten levossa. Kilttinä poikana se sopeutui tilanteeseen hyvin, eikä ollenkaan hyppinyt seinille, vaikka ihan pirteä koko ajan olikin. Se pääsi hengittämään höyryä suihkuhuoneeseen ja sai hörppiä hunajalla terästettyä lihalientä. Yskä meni onneksi ohi muutamassa päivässä.

Muut eivät ole yskää saaneet, mutta varmuuden vuoksi kaikki ovat olleet kevennetyllä liikunnalla. Olisi aikamoinen painajainen joutua pitämään Kipi kokonaan levossa, sen verran aktiivinen nuorukainen on kyseessä! Se kyllä hyppisi seinille, kun sillä on normaalistikin melkoinen meno päällä. Olenkin antanut sille lisänimen Pikkupahis. Sopivia kutsumanimiä olisivat myös Tehosekoitin tai Silppuri. Kauhean herkkä tuo pentu ei ole. Juuri äsken se onnistui tiputtamaan pöydänreunalta kahvinjämät ja porot pitkin seinää ja lattiaa ja sai moitteet, mutta hymyili vain takaisin. Heti perään se sai roskiskaapin oven auki ja kävin nappaamassa siltä suusta pois muovipussin, jossa oli ollut lihaa. Taaskin toruin sitä ja taas se hymyili minulle ystävällisesti takaisin :D On se tehokas tyyppi, huh.

Vähän tylsää, kun joudutaan vielä olemaan karanteenissa koirariennoista, mutta minkäs teet. Tartuttamisriskiä ei tietenkään oteta, vaikka tauti lievä olikin. Onneksi koiraseuraa löytyy kotoakin ja treenatakin voi kotioloissa. Treenihetket Kipin kanssa sujuvat mukavasti, mutta mitenkään hirveän edistyneitä emme vielä ole. Opetellaan ihan niitä alkeita eri liikkkeisiin. Nouto on edistynyt kivasti, kun olen tehnyt siitä saalisleikin ja Kipi palauttaa jo erilaiset esineet minulle, mutta pitämistreeneihin palaamme myöhemmin.

Hitsi kun tuli näin liukkaat kelit, ei ole kivaa kasvavan pennun kanssa. Kipi ei hallitse liukkaalla jäällä liikkumista ja sen tassut lipsuvat koko ajan. Pidän sen kytkettynä pahimmissa kohdissa, ettei se ainakaan kovassa vauhdissa pääse itseään telomaan.

On kyllä niin mukavaa, että Jippo on saanut uutta vaihtelua elämäänsä ja innostuu välillä leikkimään pennun kanssa :)

Potilas

Eräänä pakkaspäivänä Jippo ja Kipi sieppasivat hanskani kesken lenkin, tosi reilua