Jälkikausi korkattiin sitten seuraavana päivänä uimakauden aloituksen jälkeen. Entisessä elämässä olisin kärkkynyt maan sulamista kieli pitkällä kevättalvesta alkaen ja aloittanut kauden heti, kun tarpeeksi paljon sulaa maata olisi näkyvissä ollut. Nyt ei ollut niin kiire, mutta olisi tuon kauden tietenkin vähän aiemmin voinut aloittaa, ihan siksi kun jäljestys on koirille niin mielekästä ja tärkeää puuhaa. Kovin onnellisia olivat, kun huomasivat, mitä ollaan menossa tekemään, ja valtavan suurella motivaatiolla jälkensä ajoivat. Ja ihan hirmu tyytyväisiä olivat jälkeenpäinkin. Jäljestäminen on koirille ihan mahtavaa henkistä liikuntaa, koska siinä ne saavat samalla tehdä hajutyötä ja käyttää aivojaan, se on jotenkin niin paljon kokonaisvaltaisempaa kuin moni muu puuha. Tekisi tosi hyvää monille turhautuneille ja stressaantuneille koirille.
Tein jäljet lähimetsään ja vähänkö hämmästyin, kun löysin sieltä vielä jäässä olevan ojan!
Vinskin ja Kipin jäljet olivat muutaman sadan metrin pituisia viidellä kepillä, Snoopylla lyhyempi ja kahdella kepillä. Kipi meni janan hienosti ja nosti jäljen heti oikeaan suuntaan. Jäljesti myös hyvin ja nosti ihan suvereenisti kepit yhtä lukuunottamatta. Vinski meni myös janan hyvin ja nosti jäljen oikein, mutta sitten sillä heräsi epäilys ja se kävi tarkistamassa takajäljen. Annoin tarkistaa ja se kääntyi liinanmitan mentyään takaisin. Sekin jäljesti hyvin, mutta jätti ryökäle kaksi keppiä. Eipä sillä niin väliä ole, miten kepit nousevat, kun emme kokeita varten treenaa, mutta mihin sitä tavoistaan pääsisi, totta kai sitä silti samoihin asioihin kiinnittää huomiota kuin ennenkin.
Snoopy myös ajoi jäljen tosi hienosti ja nosti molemmat kepit, se siis oli ainoa, jolta ei yhtään keppiä jäänyt!
Kukahan kehittäisi kansallisista pk-lajeista sellaisen alalajin, josta puuttuvat esteet tai jossa olisi nykyistä matalampi hyppyeste ja loivempi A-este tai ei A-estettä ollenkaan? Niin hirveän monen koiran pk-ura kariutuu vain esteiden takia, monien muidenkin kuin omien koirieni. Ja tällaisia koiria on myös perinteisissä pk-roduissa, vaikka pk-harrastajat usein vetoavat siihen, että koiran nyt vain pitää fysiikkansa puolesta päästä esteiden yli, eikä lajia pidä jokaiselle pikku fifille avata. Minulla taas ei olisi mitään sitä vastaan, että hienoja kansallisia pk-lajeja voisi harrastaa kaikilla sellaisilla koirilla, jotka selviävät maastosuorituksesta fyysisesti.
Haikeana muistelen aikaa, jolloin pk-kokeissa ei ykkösluokassa ollut A-estettä. Jos niin olisi yhä, niin voisin mennä kokeisiin Vinskin ja Kipin kanssa, kun olisi mahdollista saada tulos vaikka estenouto nollaantuisi. Nyt se ei ole mahdollista, kun esteissä on kiinni 30 pistettä ja kaikesta muusta pitäisi sitten saada täydet, puoltakaan pistettä ei olisi varaa menettää, mikä on ajatuksena utopistinen. Pitäisikö muuttaa pakolaiseksi johonkin naapurimaahan, muissa Pohjoismaissahan ei kansainvälisten IPO-sääntöjen mukaista pk-tottista ole, vaan oma kansallinen, tokomaisempi tottis, joka sopisi meille.
Viime viikon perjantaina Kipi pääsi taas Marin kraniosakraalihoitoon. Käsittelyväli venähti lähes kuuteen viikkoon aiotun neljän viikon sijasta, kun ei aiemmin aikaa saatu. Mutta ei Kipin jumitilanne niin paha ollut kuin pelkäsin, itse asiassa Marin mukaan kroppa oli Kipiksi ihan hyvä. Jumia oli oikeassa etujalassa, mistä sitä heijastui myös vasemmalle puolelle niskaa. Selän tilanne oli ilahduttavan rauhallinen, mutta häntä oli jumissa. Liekö taas pomppinut häntänsä päällä tai jotain...Ja yksi jännä mutta hyvä juttu oli, ettei tämän tai myöskään edellisen käsittelyn jälkeen tapahtunut tutuksi tullutta vedenpaisumusta, eli Kipi ei ole pissannut enempää kuin muutenkaan eikä vahinkoja ole tullut sisällekään.
Viime lauantaina oli kolmannet ja viimeiset vepen kuivatreenit. Ihan hyvin olisi jo voinut olla oikeat vesitreenit sään puolesta, mutta ne alkavat sitten ensi viikolla. Treenasin Vinskin kanssa vientiä, ja kiinnitimme erityishuomiota luovutuksiin, että Vinski malttaisi luovuttaa nätisti ja oppisi mielellään oikein tyrkyttämäänkin esinettä. Kokeilin sille nyt myös vaihtopalkaksi kokonaista ruokarasiaa, jonka se sai esineen avustajalle luovutettuaan tuoda minulle ja avasin sen sille. Näytti toimivan hyvin!
Muutama päivä ennen Kipin käsittelyä olimme sen kanssa Salmen parkkiksella treenaamassa vähän tokoa. Alku meni aika hyvin, jos nyt ei ihan hirvittävän suurella innolla kuitenkaan. Lyhyen treenin loppu meni sitten ihan läskiksi, kun Kipi piti kontaktia entistä huonommin ja vilkuili koko ajan ympärilleen, eikä myöskään osannut enää käskystä tulla kunnolla sivulle. Hetken odotin, muuttuuko asenne, mutta kun ei, niin laitoin Kipin autoon ja mentiin kotiin.
Tuo oli taas niitä hetkiä, kun mieleen hiipi ajatus, että tämän koiran kanssa emme pääse koskaan edes alokastokoon. Mielessä kävi, että ehkä jumitilanne oli syynä huonoon keskittymiseen, mutta kun jumitilanne ei ollut erityisen paha, niin vaikuttiko se todella noin paljon? Vai onko ympäristössä Kipille vain toisinaan liikaa ärsykkeitä, eikä se siksi pysty keskittymään kunnolla? Tuo koira on minulle arvoitus, josta en pääse perille. Toisinaan se kyllä tokoilee hyvällä innolla ja keskittyy paremmin. Johtuuko kaikki kuitenkin selkävaivojen takia opituista vääristä tunnetiloista, vaikka se välillä väläytteleekin parempaa? Ja esimerkiksi jälkeä se tekee aina innolla. Eikö se sitten vain pidä tokosta tarpeeksi? Ei voi tietää, kun ei pääse koiran pään sisään.
Tuon jälkeen ei treenattu pitkään aikaan muuta kuin pari lyhyttä pihatreeniä iltaruoan aikaan. Kyllä se syö omaa motivaatiota, kun koira ei vastaa treeniin ja kun yhteys koiraan katoaa täysin treenin aikana. Päässä on soinut biisin sanoin: ei yhteyttä, linja on huono... Pähkäilin, mitä minun pitäisi vastaavassa tilanteessa jatkossa tehdä. Namia vilauttamalla yhteys saattaisi palautua hetkeksi, mutta tässä kohtaa en haluaisi turvautua houkutteluun. Kipi pitäisi saada aktivoitumaan itse jollain muulla konstilla.
Tänään sitten palasimme samalle parkkikselle treenaamaan. Nyt oli paljon parempi treeni, yhteys ei mennyt kertaakaan poikki ja vire oli melko hyvä, joskaan ei huippu. Yhteinen tokomatkamme siis jatkukoon vielä vaikka vähän vaappuenkin. Vaihtoehtoisia lajejakin olen kyllä taas ruvennut miettimään, jos jonain päivänä kuitenkin päätän luopua tokosta Kipin kanssa.
Mutta minullapa on ihan uusi oma harrastus :) Nyt on löytynyt sellainen tosi-tv, josta minäkin varauksetta pidän. Ihana Norppalive <3 Että voikin olla koukuttavaa katsella, kun norppa kellii, kääntää kylkeä, rapsuttelee itseään tai ui kiven ympäri. Kerran juutuin silmä kovana katsomaan, että lähteekö se kohta kiveltä uimaan, ja koirat jo hieman turhautuneina odottivat eteisessä lenkille lähtöä. Lopulta sitten lähdin, mutta katselin lenkin alussa norpan uimaan lähtöä kännykän näytöltä ;D On koirien onni, että norppakamera on päällä vain toukokuun ajan, mutta minä saan varmaan vieroitusoireita sen jälkeen ;)
Siinä se nyt on!
Tässä se köllöttelee autuaana ja taustalla on sen kaverikin
 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti