tiistai 3. helmikuuta 2015

Lunta tulvillaan ja tokomietteitä

Viime päivät on satanut märkää lunta ja puuraukat alkavat taipua kovasti lumen painosta. Meidän tie muuttui tämän näköiseksi.



Aurauksen jälkeen tie oli taas sen näköinen, että siitä jopa pääsee kulkemaan. Sen sijaan naapuritie oli vielä tänään iltalenkin aikana jotain ihan muuta. Ihan on liikennöity tie tämäkin, vaikkakin hiljainen, eikä tien talvikunnossapito ole ihan justiinsa. Ja kyllä, myös alempi kuva esittää tietä ;)



Kipi ei ole ennen nähnyt näin paljon lunta, kun viime talvi oli mitä oli. Nyt on jo sen verran lunta, että täytyy ruveta olemaan tarkkana, etteivät koirat pelkästään kahlaa umpihangessa kaiken aikaa. Se ei välttämättä tee hyvää selkävaivaisille. Uusi lumi on aina koirien mielestä ihanaa ja sitä pitää maistella, etenkin Kipi maistelee sitä vähän väliä, ja sitten sillä onkin kohta kauhea pissahätä.

Jonkun verran ollaan tokoiltu viime aikoina. Olen myös tutustunut uusiin, elokuussa voimaan tuleviin tokosääntöihin ja miettinyt niiden vaikutusta. Alempien luokkien liikkeet näyttävät ihan kivoilta. Tosin Vinskiä varten ne oikein eivät ole, kun irtoavia, itsenäisiä liikkeitä tulee AVO-luokkaan lisää, merkin kiertämisen ja ruudun muodossa. Joten jos Vinski vielä tokokokeeseen menee, niin mieluummin ehkä nykysääntöjen aikana. Toisaalta AVO-luokan hyppy, luoksetulo ja paikallaolo muuttuvat helpommiksi. Hyppy tehdään kutsuhyppynä, luoksetulossa ei enää ole stoppia ja paikallaolossa koirat istuvat minuutin ja ohjaajat ovat näkyvillä. Alempien luokkien paikallaolot muuttuvat turvallisemmiksi, kun aika lyhenee, ohjaajat näkevät mitä kehässä tapahtuu ja sanktioita on tiedossa, jos joku koira menee häiritsemään muita.

Ylemmät luokat joka tapauksessa ovat uusilla säännöillä vieläkin enemmän Vinskin henkilökohtaisten taipumusten ulottumattomissa. Harmi, kun sillä toisaalta on ne omat vahvatkin juttunsa. Tunnarissa se esimerkiksi ei ole treeneissä tehnyt virheitä, vaikka tosi harvoin ollaan sitä otettu. Vinskille sopisi myös hyvin se, että ylemmissä luokissa jatkossa on vähän enemmänkin peruuttamalla seuraamista, se kun tykkää muutenkin niin peruuttaa.

Kipin osalta kummempaa ongelmaa ei ole, kun sillä ei vielä missään selkäytimessä ole nykysäännötkään. Merkin kiertoa kokeiltiin ja sujuihan se siinä missä muutkin kierrot. Edistystä liikkeissä on jonkun verran tapahtunut. Pari kertaa ollaan taas treenattu Prisman parkkiksella ja kivasti on Kipi sulkenut ympäristön siellä pois ja keskittynyt tekemiseen.

EVL:ään tulee kokonaan uudenlainen liike, ohjattu noutaminen esteen yli. Vaikuttaa vähän konstikkaalta liikkeeltä, mutta kiva olisi päästä kokeilemaan sitä käytännössä. Jännä, että ohjattuja noutoja on jatkossa kaksi erilaista liikettä EVL:ssä. Välineitä pitää olla entistä enemmän, kun tokoesteitä on jatkossa kaksi erilaista ja kartioita pitäisi hankkia myös isompi malli. Ja tuo, että koira lähetetään kahdessa liikkeessä merkittömään ympyrään, voi olla haastavaa opettaa. Äkkiseltään tuntuisi, että EVL muuttuu entistä haastavammaksi.

Jotkut liikkeet nollaantuvat jo pienestä syystä. On tämä toko jo ennestäänkin vähän sellainen tekninen nipotuslaji. Olen aina ollut enemmän pk-ihminen, tykkään siitä monipuolisuudesta ja maasto-osuudesta, ja omasta mielestäni pk on koirallekin vielä mielekkäämpää tekemistä kuin pelkkä tokoilu. Pk-tottiksessakin toki arvostetaan teknistä osaamista, mutta kuitenkaan siinä ei nipoteta ihan niin pilkuntarkkaan, eivätkä liikkeet nollaannu yhtä helposti kuin tokossa. Tokoliikkeet kyllä taas sitten ovat monipuolisempia ja haastavampia kuin pk-tottisliikkeet, mutta tottis on vain yksi pk:n osa-alue. Ja toisaalta taas sitten pk-esteet ovat haastavampia kuin tokoesteet, pk:ssa myös ammutaan ja arvostetaan vietikästä suoritusta, joten eivät kaikki hyvätkään tokokoirat pk-tottiksesta selviäisi. Kuten ei kaikista hyvistä pk-koiristakaan tulisi yhtä hyviä tokokoiria.

Kyllä me varmaan jatkossakin tokoilemme ja pääasia on, että meillä on hauskaa, en mieti liikaa sitä, miltä joku tuomari haluaa liikkeiden näyttävän. Kun vaan joskus päästäisiin jonnekin yhteistreeneihin, grrr!! Ja luonnollisesti erittäin harras toiveeni on se, että Kipin luustoterveys olisi sellainen, että se sallii pk-esteiden suorittamisen, koska pk-jäljen haluaisin päälajiksemme. Tokon etu on se, että esteet ovat fyysisesti vähemmän vaativia, mutta eipä tokokaan mikään pahasti rikkinäisen koiran laji ole. Ja aina ne koiran muutkin ominaisuudet ratkaisevat, kuten Vinskin osalta se, ettei se halua kunnolla laittaa itseään likoon itsenäisissä ja irtoavissa vauhtiliikkeissä. Eikä täyskorkeilla pk-esteillä. Vaikka se sitten tuolla maastossa pisteleekin ihan haipakkaa menemään ja osaa olla itsenäinenkin. Kipin kanssa pistävät aina välillä leikiksi.











2 kommenttia:

  1. Heippa! Terveisiä Taifuunin velipojalta Monsuunilta eli Manulta. Meillä harrastetaan ahkerasti paimennusta mutta hyvin aloittelijoina. Kuvia löytyy vaikka www.rajalahti.com ja https://www.facebook.com/rajalahdentila?ref=bookmarks

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiva kuulla velipojasta! Kävin katsomassa kuvia ja samaa näköä on veljeksissä, Manu taitaa vaan olla isompi. Hieno lammastila teillä!

    VastaaPoista