Huoltoa ja pääsiäistokoa

Lenkkeily on nyt jonkun aikaa ollut taas miellyttävämpää, kun jäät vihdoinkin sulivat meidän lähimaastoista. Muutama hassu jääpläntti jossain vielä on ollut, eivätkä hyytävän kylmät säät ole niiden sulamista edistäneet. Rae- ja lumikuuroja on tullut monena päivänä. Tänään oli sitten aamulla maa aivan valkoinen lumikuuron jäljiltä, ja vielä iltapäivälenkillä lunta oli paikoitellen. Eikä säätyyppi tästä kuulemma ole ihan heti muuttumassa. Ja ihan kohta on vappu ja reilun kuukauden päästä on virallisesti kesä... Joskus sitä toivoo, että jospa ne meidän esi-isät aikoinaan olisivat vaeltaneet johonkin hieman lämpimämpään maailmankolkkaan...

Vinski tänään pihalla

Tulin taannoin ilmoittaneeksi Draaman tokokokeeseen Espooseen pääsiäiseksi, ja sen jälkeen sitten ryhdyinkin ihmettelemään, että mitä tuli tehtyä. Tällainen ajatus hiipi mieleen esim. silloin, kun treenasimme ruutua ja Draama juoksi mieluummin häiriöksi laitetun noutokapulan luokse kuin ruutuun. Tai silloin, kun se noutotreenissä irrotuskäskyn jälkeen vain tarrautui tiukemmin kapulaan.

Viikkoa ennen koetta kävimme tutustumassa koehalliin, jossa maanantai-iltaisin on kaikille avoin omatoimivuoro. Ilmeiseksi kävi, että paikassa oli haasteita. Se oli hallina eri tyyppinen ja pienempi kuin missä yleensä olemme treenanneet, pylväitäkin siellä oli. Uusi paikka ja uudet koirat vaikuttivat jonkun verran Draaman keskittymiseen. Täysillähän se hommat teki kuten yleensäkin, mutta oli hieman levottomampi kuin normaalisti, ja pariin otteeseen myös hieman hajamielinen. Kaukoja tehdessämme se vajosi omaan kuplaansa, eikä noudattanut kolmattakaan vihjettä nousta istumaan, jolloin menin sen luokse herättelemään sitä. Noinhan sille kävi edellisessä kokeessakin, mutta treeneissä ongelmaa ei ole ennen samalla tavalla saatu esille.

Halliin tutustumisesta jäi vähän sellainen olo, että nyt ainakin perun koko kokeen, kun Draama ei pysty siellä edes kaukoja tekemään. Seuraavina päivinä meillä sitten olikin kaukosulkeisia mm. kaupan parkkipaikalla, ja päätin kuitenkin, että kyllä me sinne kokeeseen mennään. Hyvä maksullinen treenihän se olisi, ja tilaisuus treenata vähän haastavammassa ympäristössä.

Kiirastorstaina ajelimme pitkästä aikaa Halikkoon ja Draama pääsi Piiran käsittelyyn. Lantiossa oli lukko, kropassa jäykkyyttä ja kaularangassakin yhä sanomista. Käsittelyn jälkeen Draama oli taas rennompi. Tokokokeeseenkin kuulemma voisimme mennä, jos Draaman liikkuminen pysyisi rentona. Ehtisihän se myös levätä kolme päivää ennen koetta. Draama nautti taas käsittelystä kovasti, se on kyllä erittäin hoitomyönteinen koira ja makaa käsittelyn aikana hievahtamatta paikoillaan. Itse asiassa se ei olisi halunnut hoidon loppuvan, sillä saadessaan hoidon jälkeen luvan nousta istumaan se vain jatkoi kyljellään silmät ummessa makoilua, kunnes muutaman kehotuksen jälkeen vihdoin suostui nousemaan.

Juttelimme Piiran kanssa pitkään Draaman tilanteesta yleisemminkin. Draaman perusrakenne jo osittain on sellainen, ettei sen kroppa niin helposti anna asioita anteeksi, koska sillä esim. on pitkä selkä ja se on sirorakenteinen. Nuorena tämän tyyppinen koira myös kehittyy kropaltaan hitaasti ja tarvitsee aikaa kasvaa rauhassa. Kipihän on myös pitkäselkäinen, pieni ja hoikka koira, ja se todellakin kehittyi äärettömän hitaasti. Asiaan tietysti vaikutti myös kasvuiässä alkanut spondyloosi. Draamankin tilanteeseen tällä hetkellä vaikuttavat rangan virheasento ja yliliikkuvuus. Eläinlääkäri jo jutteli siitä, että yliliikkuvuuden takia sille voi välillä huonoja päiviä tulla.

Onneksi kropan hyvinvointia voi myös edistää monin tavoin. Draaman kohdalla olisi nyt tärkeää liikkua mahdollisimman paljon ravissa. Metsässä voi välillä kävellä kytkettynä, koska se on hyvää jumppaa ja tekee hyvää syville lihaksille. Koska muutkin koirat hyötyvät tällaisesta jumpasta, niin ollaan nyt tehty metsäkävelyitä koko lauman kanssa niin, että koirat ovat hihnassa. Siinä pusikoiden ja puiden keskellä neljä hihnaa kädessä tallustellessa herää jokseenkin vastustamaton halu päästää hihnoista irti, erityisesti silloin, kun lauma toistuvasti jakaantuu jonkun puun tai puskan eri puolille...

Treenaamisestakin tuli puhe. Piira suositteli, ettei Draama treenaisi tokoa kahtena peräkkäisenä päivänä. Tokokin kuitenkin on kropalle haastava laji. Samoin hän suositteli, että Draama tekisi tokoa matalassa vietissä. Heh, tämä on helpommin sanottu kuin tehty, Draama ja matala vietti eivät oikein sovi samaan lauseeseen :D Mutta toki yritän treenata niin, ettei vire menisi överiksi. Jotkut koirat voivat olla yltiöpäisen nopeita ja vietikkäitä senkin takia, että ne siten peittävät kipujaan.

Lisäravinteita on myös hyvä antaa. Aloinkin antaa Draamalle nivelravinteita heti kun se syksyllä sai diagnoosin, samoin syötin sille pitkän kuurin Neurobion Fortea, jossa on hermostoon vaikuttavia B1, B6 ja B12-vitamiineja, Draamalla kun hermoperäistä kipua silloin vaikutti olevan. Muita tärkeitä lisäravinteita ovat magnesium, omegaöljyt, E-vitamiini ja kuureittain C-vitamiini. Draama on melkein näitä kaikkia saanut jo ennenkin, mutta päivitin nyt sen lisäravinnearsenaalin kuitenkin entistä ehommaksi. Piira kertoi myös uudesta kollageenivalmisteesta, josta joillain asiakkailla on ollut hyviä kokemuksia, ja jolla voisi ehkä korvata nivelravinteet. Mielenkiinnolla jään odottamaan lisää käyttäjäkokemuksia tuotteesta, mutta toistaiseksi jatketaan entisellä nivelravinnevalmisteella.

Viime hetken tokotreenejä ei sitten enää harrastettu, vaan Draama sai levätä ja tehdä rentouttavia lenkkejä käsittelyn jälkeen. Koepäivä koitti viime viikolla pääsiäismaanantaina. Ehdimme olla koepaikalla hyvän aikaa ennen kuin meidän vuoro koitti. Enemmän olimme ulkona kuin sisällä, ja välillä Draama sai odottaa autossa. Kuten arvata saattoi, niin se oli ihan täpinöissään koko ajan ja odotti malttamattomana, että pääsee töihin. Hallisssa oli ihan minimaalinen tila käytössä kehän ulkopuolella, joten mitään siellä ei mahtunut koiran kanssa tekemään. Yhden kisaajan kanssa juteltiinkin, miten haastavaa tämä on etenkin sellaiselle koiralle, joka käy kierroksilla ja jota täytyisi vähän saada alas. Ulkokokeet ovat niin paljon helpompia. Draamakin välillä ihan tärisi, kun se kehä oli ihan siinä vieressä. Siksikin katsoin parhaaksi olla hallissa sisällä mahdollisimman vähän.

Koekehään sitten asteli innokas, mutta kuitenkin hallittu koira. Paikalla istuminen sujui kympin arvoisesti. Yksilöliikkeet tehtiin sotketussa järjestyksessä ja putkeen. Draamalla pysyi paketti kivasti kasassa, ja se suoritti onnistuneesti kaikki liikkeet. Ruutuunkin se meni oikein hienosti ja noudatti heti pysäytyskäskyä. Ja mikä hienointa, myös kaukokäskyt sujuivat nätisti, vaikka edellisellä viikolla samassa hallissa niissä oli vaikeuksia, samoin kuin meidän edellisessä tokokokeessakin. Liikekokonaisuudet sujuivat kivasti, mutta virheitä tuli joissain yksityiskohdissa. Jossain luoksetulossa Draama tuli liian lähelle ja melkein törmäsi minuun. Ruudussa perusasentoon nousuun tarvittiin tuplakäsky. Itse taas hämäännyin kahdesti lähtemään liikkeelle jo liikkurin sanoessa "liike alkaa", kun kuvittelin sen olevan lupa lähteä liikkeelle. Loppupalautteessa tuomari kuitenkin kertoi yhden näitä pahemman virheen ja kehotti kiinnittämään asiaan huomiota. Draama kuulemma oli seuraamisen liikkeelle lähdöissä näykkinyt minua, ja tämä alensi sekä seuraamisen että kokonaisvaikutelman pisteet seiskaan, mitkä olivatkin meidän huonoimmat pisteet tässä kokeessa. Olin itse tästä hieman hämmentynyt, koska en mitään näpsimistä ollut huomannut, mutta tuumin, että ehkä sitten vain olin niin keskittynyt itse suoritukseen.

Kaikkiaan olin tosi tyytyväinen Draaman suoritukseen, koska se oli innokas mutta kuulolla ja teki kaikki liikkeet hyvin, mitään omaan kuplaan vajoamista ei tullut missään vaiheessa, vaan meillä säilyi yhteys koko ajan. Hieno Draama <3 Pisteitä sitten kertyi 274,5, ja myös luokkavoitto ja KP. Ei se koehalli lopulta mikään mahdoton ollutkaan, eikä Draama suorituksen aikana ottanut häiriötä ympäristöstä :)

Tämä oli meidän toinen yhteinen koe, ja Draamalle puolestaan kolmas kerta AVO-luokassa. Eikä meillä jatkossakaan ole mikään kiire pois AVO-luokasta, koska kaikkia VOI-liikkeitä Draama ei vielä osaa. On hyvä hakea lisää kokemusta AVO-luokasta ja opetella samalla koetilannetta. Seuraava koe onkin sitten isompi, kun Draama pääsi mukaan seuran SM-joukkueeseen. Minijoukkueella mennään, joten toivottavasti sairastumisia tai muuta ei satu.

Aina välillä ollaan saatu treeniseuraa Minnasta, staffeista ja Bossesta. Sunnuntaina oltiin taas treenaamassa ja otatin Draaman seuraamista videolle, jotta voisin katsoa tarkemmin, mitä niissä liikkeelle lähdöissä tapahtuu. Sen jo tiesin, että Draaman pää elää aina liikkeelle lähdöissä ja saattaa tökkiä minua, mutta hampaita se ei näissä tilanteissa yleensä ole käyttänyt. Video paljasti sen, että pään liike helposti näyttää siltä kuin Draama näpsisi minua, ja yhden kerran se itse asiassa napsaisikin ilmaa, joten tämä selittää tuomarin kommentit. Draamalla on tämä tyyli ollut alusta asti ja olen ottanut sen annettuna juttuna. Nyt heräsin siihen, että asiaa todellakin on syytä työstää. Helppoa se ei varmaankaan tule olemaan. Draaman seuraamisasento on tiivis ja liikkeelle lähdöissä se innostuu ja ennakoi liikkeelle lähtöä pään liikkeellä.

Kokeilin myös uudestaan laittaa ruutua treenatessa noutokapulan häiriöksi muutaman metrin päähän juoksulinjasta. Edellisellä kerralla Draama ryntäsi aina sitkeästi kapulan luokse, koska ilmeisestikin koki sen niin palkitsevana, ja lopulta teimme niin, että Minna kävi sieppaamassa kapulan pois, kun Draama lähti kapulalle. Lopulta se ymmärsi, että kannattaa ehkä mennä sinne ruutuun ennemmin. Nyt päätin kokeilla hieman toisenlaista treenitapaa, jotta Draama vielä paremmin ymmärtäisi kuuntelemisen ja luopumisen tärkeyden. Kun Draama taas meni ruudun sijaan kapulan luokse, niin annoin sen tuoda kapulan luokseni, otin kapulan mitään sanomatta siltä pois ja vein sen autoon tauolle. Toisin sanoen käytin negatiivista rankaisua. Kolme kertaa Draama sitkeästi juoksi kapulalle ja joutui autoon, missä välissä sitten treenasinkin Kipiä ja Vinskiä. Lopulta neljännellä kerralla Draama juoksi suoraan ruutuun, eikä vilkaissutkaan kapulaa enää sen jälkeen.

Tunnari on ilahduttavasti mennyt eteenpäin. Draama on hyvin nyt löytänyt oman ja malttaa käyttää nenäänsä. Ensin oma oli piilossa ja väärät näkyvissä, sitten aloin laittaa myös omaa näkyviin. Draama ei heti tajunnut, että homma tehtiin niin helpoksi, vaan tutki, josko jostain piilosta myös löytyisi oma. Vääriä se joskus tökkii, vaikkei niitä enää minulle ole tuonut, joten työstettävääkin vielä löytyy. Ja sellaistahan se toko on, valmiiksi ei tule koskaan, mutta kiva se on motivoituneen koiran kanssa vaikka viilata pilkkuakin.

Eilen vietimme valtakunnallista Koiranpäivää lenkkeilemällä tällaisella kokoonpanolla. Pikkuinen karvamoppi Vili piti isompia koiria ihan idoleinaan.

Mutta milloin on valtakunnallinen Kissanpäivä, ihmettelee Nella. Tai tarvitseeko sitä edes ihmetellä, kyllä kissojen mielestä Kissanpäivä on joka päivä :)

Kevättalven kuulumisia

Tämä aika vuodesta on yhtä aikaa ihana ja kamala. Ihana siksi, että päivä pitenee koko ajan ja antaa enemmän mahdollisuuksia ulkona puuhasteluun iltaisinkin, joutsenia lentelee ja luonto alkaa heräillä. Kamala siksi, että siellä ulkona kuitenkin on vaikeaa lenkkeillä ja harrastella liukkauden takia. Olen ihan tosi kypsä liukkauteen, josta tällä talvikaudella on saanut kärsiä enemmän kuin yleensä. Piha on jäinen, lähitiet ovat jäisiä, polut ovat jäisiä, peltokin on osittain jäinen. Eikä jäiden sulaminen ole omaan silmään edistynyt piiruakaan pitkään aikaan. Lenkit ovat enemmän verenpainetta nostattavia kuin rentouttavia, kun yritän käskyttää koiria liikkumaan jäisten teiden ja polkujen ulkopuolella silloin, kun se on mahdollista (ja pysyä itse pystyssä). Jo ennestään selkävaivaisten koirien kanssa jään aiheuttama stressi on ainakin potenssiin kymmenen. Eläinlääkärikin totesi, että liukkailla keleillä on monelle selkävaivaiselle koiralle tullut huono jakso.

Kyllähän tuolla muutaman sadan metrin päässä alkaa sellainen hiekkatie, jossa pääsee aika pitkäänkin kävelemään ihan sulassa maassa, mutta sinne päästäkseen saa ensin taiteilla jäällä. Siellä sulaneella tiellä sitten puolestaan lentää iloisesti ja hyvinkin kattavasti rapa...

Muutama viikko sitten Draama käväisi taas fyssarilla. Oikeaa puolta käsiteltäessä se vaikutti olevan suorastaan mallikelpoisessa kunnossa, mutta vasemmalta puolelta kuitenkin paljastui jumia kaularangan 5-6 välistä ja lannerangan 2-3 välistä. Toispuoleisuutta siis edelleen.

Kuun alussa Draama sitten kävi eläinlääkärillä rokotuksilla ja samalla sen kropan tila tsekattiin lämpökameralla. Lumbosakraalialue oli ilahduttavasti paremmassa kunnossa kuin edellisellä kerralla, mutta etuosassa ei ollut samaa edistystä tapahtunut. Ongelmakohdat olivat kaularangan 5-6 välissä ja rintarangan kyfoosin alueella. Ja minä kun olin kytännyt erityisesti takaosaa, koska viimeksi siellä oli aristusta ja hännän oireilustahan koko soppa alkoi. Pari kertaa ohimennen olin kyllä kiinnittänyt huomiota epäpuhtauteen etuliikkeissä muutaman askeleen aikana, mutta enimmäkseen Draama on liikkunut ihan hyvin sekä edestä että takaa.

Muiden koirien kanssa on sellainen hassu tilanne, että niiden huoltotauko on venynyt pitkäksi, koska en ole saanut niiden entiseen vakihuoltajaan yhteyttä tilatakseni ajan. Kotihuollolla ollaan menty, eikä mitään akuuttia ole onneksi ollutkaan. Jossain vaiheessa täytyy ne viedä jonnekin uuteen paikkaan tsekattavaksi, kun vain tietäisi mihin. Draaman vein uudelle fyssarille jo viime vuoden puolella, koska sillä oli muita suurempi tarve päästä jonnekin huoltoon, mutta mieluummin käyttäisin koiria osteopaatilla tai kraniosakraalihoidossa, koska niiden vaikutus menee syvemmälle. On tullut huomattua, miten tärkeä se oma luottohuoltaja on ja miten tylsää sellainen on menettää. Tuttu ja osaava huoltaja tuntee koirat ja niiden historian, tietää mikä niille toimii ja osaa omistajallekin kertoa tärkeitä havaintoja.

Kipillä on ollut kevättä rinnassa. Hajut ovat kiinnostaneet entistä enemmän, ja välillä se on seissyt vetämässä henkeen ihania tuoksuja suoraan ilmasta. Siltä suunnalta, missä asuu meidän lähin naapuri muutaman sadan metrin päässä. Ottipa se pari kertaa hatkatkin siihen suuntaan, palasi kyllä käskystä aika pian takaisin. Lenkillä se on ollut erittäin innostunut, kun ollaan menty läheltä naapuria ohi. Tästä ei voi kuin päätellä, että naapurin koiralla on ollut juoksuaika. Ei ole Kipi tai kukaan muukaan meidän pojista ennen käyttäytynyt aivan tuolla tavalla.

Aika vakavasti Kipi nuo tyttöasiat on ottanut, koska kerran se haisteli jopa Draaman pissaa leuka väpättäen. Saa nähdä, miten kauan menee ennen kuin eturauhanen alkaa kunnolla vaivata Kipiä... Mä niin en haluaisi antaa kastroida sitäkin, kun Tardakin vaikutuksetkin olivat vähemmän mieluisia. Vinskiin taas kastraatio ei ole vaikuttanut muuten kuin ettei se haistele enää lenkillä niin paljon, ei merkkaile eikä yritä lussuttaa narttujen pissoja. Muut kolme koiraa ovat hyvinkin kiinnostuneita hajuista lenkkien varrella, mutta Vinski kiinnostuu hajuista hyvin valikoivasti. Draama on taas viime aikoina ollut melko nihkeä leikkimään Vinskin kanssa, eikä Kipikään oikein sen kanssa leiki. Surullista. Joitain pieniä yhteisiä spurtteja sentään joskus. Draama myös joskus käy tutkivasti nuuhkimassa Vinskin vehjettä, ihan kuin ihmetellen, että kyllä sillä tuommoinen vielä on, mutta ei se urokselta haise... Leikkaus ei vienyt Vinskiltä leikkimishaluja kuten Tardak Kipiltä, mutta leikkikavereiden leikkimisintoa sen kanssa se kyllä laimensi.

Tässä lähellä ei vielä ole sellaista sulaa paikkaa, missä voisi kunnolla treenata tokoa ulkona, mutta kauempana sellaisia paikkoja jo on. Niinpä pikkuhiljaa virittelemme ulkotreenikauttakin. Talvikausi on muuten mennyt silloin tällöin keittiössä treenaten ja joka toinen viikko hallissa omatoimitokoillen. Tunnari on ollut yksi meidän murheenkryyneistä Draaman kanssa. Treenasimme pitkään pelkkää pitoa ja tunnarikapulan kaunista nostamista lattialta, joskus myös oman etsimistä piilosta. Tuontivaiheessa pitäminen usein vieläkin muuttuu huonommaksi, mutta enää Draama ei sentään pure tunnareita päreiksi. Uskaltauduin sitten laittamaan kasan vääriäkin tunnareita mukaan treeniin. Siinä kohtaa Draama ei enää välittänyt käyttää nenäänsä vaan noukki huoletta vääriä tunnareita. Vähän piti jalkaa laittaa väärien suojaksi, että se tajusi lähteä etsimään sitä omaa. Nenäänsähän se kyllä osaa käyttää, joten siitä ei ole kysymys. Intoa vaan on niin paljon ja palkan odotus kova, eli mielentilaa tässä yritetään kovasti työstää keskittyneemmäksi ja rauhallisemmaksi. Parissa viime treenissä Draama on jo jättänyt väärät tunnarikapulat rauhaan. Hei, ehkä tästä joskus saadaan ihan kokonainenkin liike!

Kaukokäskyjen seisomista Draama ei käytännössä vielä osaa ollenkaan, ja olen itsekin hukassa sen suhteen, miten siinä pitäisi edetä. Tyhjään lähettämistä tai kiertonoutoa ei olla edes kokeiltu. Mutta mikäs kiire tässä, AVO-luokkakin on vielä suorittamatta. Koko talven ajan treenasimme eniten liikeiden osia, mutta nyt olemme muistutelleet mieliin myös AVO-luokan kokonaisia liikkeitä, kun täytyyhän se jossain vaiheessa taas hakea tuntumaa koesuoritukseenkin.

Kipi on joskus harvakseltaan saanut pienimuotoisesti tokoilla. Edistystäkin on parissa jutussa näkynyt. Mielentila ja motivaatio kotipihan ja keittiön ulkopuolella ovat ne suurimmat kompastuskivet, joihin myös meidän tavoitteet tokon suhteen kariutuivat. Siinä sitä haastetta ja mielenkiintoa riittäisi, kun yrittäisi näihin pureutua. En ole tästä mitään varsinaista vakavasti otettavaa projektia ottamassa, mutta testaillaan joitain juttuja silloin kun siltä tuntuu ja enimmäkseen tehdään kuitenkin muita juttuja.

Vinskin vepeuran jatkoa olen pohtinut kovasti. Säännöt ovat tänä vuonna muuttuneet, ja jo AVO-luokassa tulee vastaan liikkeitä, jotka ovat Vinskille pahoja. Joten olen miettinyt, kannattaako minun sitoutua vepetreeneihin enää jatkossa, kun tavoitteet lajissa päättyvät sinne ALO-luokkaan. Vinski kyllä nauttii lajista (itsekin tykkään), mutta yhtä paljon se nauttii ihan vaan uintireissuista. Niinpä teinkin sellaisen kompromissiratkaisun, että luovuin vakipaikasta veperyhmässä, mutta ilmoitin meidät tuurauspaikalle, jolloin pääsemme treeneihin mukaan silloin kun on poissaoloja. Voin sitten rauhassa miettiä, laitammeko tämän lajin kokonaan telakalle vai käymmekö silloin tällöin vielä treeneissä.

Aikaa on jo kotva kulunut siitäkin, kun koulu loppui. Kiva oli tutustua eläinalan eri puoliin teoriassa ja käytännössä. Hirveän syvällisesti ei moneenkaan osa-alueeseen ehtinyt niin lyhyessä ajassa perehtyä, ja paljon oli ennestään tuttua asiaa. Jotain uuttakin tarttui silti matkaan. Kouluttamispuolella oli mukavaa se, että tuli perehdyttyä kouluttamisen teoreettiseen puoleen vähän tarkemmin. Paljon oli sielläkin tuttua asiaa, esim. shapingiin olen tutustunut ensimmäisen kerran jo 90-luvulla. Jotkut asiat avautuivat nyt vähän paremmin ja vaikuttavat omaan kouluttamiseeni jatkossa. Olen tottunut käyttämään aika paljon houkuttelua koulutusmenetelmänä, vaikka olen jo jonkun aikaa ymmärtänyt sen huonot puoletkin. Nyt sain tarpeellisen sysäyksen oikeasti vähentää houkuttelun käyttämistä radikaalisti ja antaa koiran oivaltaa enemmän itse. Suunta, jota kohti olisin ehkä muutenkin kulkenut, mutta hitaammin.

Sain myös vahvistusta käsityksilleni omista heikkouksista ja vahvuuksista. Harmillista oli se, että samoin kuin harrastuksissa, niin koulussakin eläimiä sai kouluttaa aika yksin, ilman että kukaan seurasi ja kommentoi reaaliaikaisesti, mikä taas olisi tärkeä edellytys kehittymiselle. Yksin kun räpeltää, niin sitä ei vaan huomaa kaikkea ja paljon oppimista jää tapahtumatta. Uusia elämyksiä kyllä sain roppakaupalla, kun koulutin mm. lampaita. Sympaattisia otuksia ja hyvin oppivaisia! <3

Tokotreeneissä tosiaan on se sama ongelma, että kukaan ei yleensä ole katsomassa ja kommentoimassa, jolloin edistyminen usein on huomattavasti hitaampaa, moni vinkki jää saamatta ja mitä todennäköisimmin toistan samoja typeriä virheitä. Joku satunnainen yksäri ei kanna kovin pitkälle, ja viime yksäristä on jo aikaa... Tokoryhmäpaikasta luovuin jo vuosi sitten, enkä kyllä ole sitä katunut. Ryhmä oli hyvä siihen, että sai häiriötä ja ryhmäpaikallaolot, mutta tokossa edistymiseen sekään ei juuri eväitä antanut. Vetäjä vaihtui joka viikko, joka viikolla oli yksi ennalta määrätty teema ja yhden koirakon koulutusaika jäi hyvin lyhyeksi. Huipputavoitteellisille on oma ryhmänsä, mutta muille tehokasta koulutusta toivoville ei ole mitään. Resurssikysymys tietenkin pitkälti.

Snoopy on edelleen viettänyt leppoisaa eläkeläisen elämää. Vähän jännittää, miten lämpenevä sää siihen vaikuttaa, kun talvi on ollut sille parempaa aikaa kuin viime kesä oli. Kovasti pappakoira nauttii lumesta <3

Lopuksi vielä muutama kuva helmikuulta, jolloin välillä oli aika paljon lunta.

Vinski 7 vuotta!

Tänään Vinski täyttää seitsemän vuotta. Meidän lauman kiltti ja hömppä koira <3 Synttärin kunniaksi tässä Vinskistä seitsemän kuvaa.

Varjoa ja valoa

Sattuipa taas eräänä päivänä niin, että koirien tullessa sisälle aamupissalta oli lattialla verta. Ensimmäinen ajatukseni oli, että toivottavasti kyse ei ole Draamasta. Olimme vasta pari päivää sairasloman ja paukkupakkasten jälkeen lenkkeilleet sen kanssa normaalimmin, joten en kaivannut mitään takapakkia.

Mutta tietenkin se oli juuri Draama, jonka toinen takajalka oli veressä. Syyksi paljastui anturaan tullut haava. Pikkujuttu periaatteessa, mutta tuohon hetkeen kulminoituivat kaikki menneiden viikkojen huolet ja rajoitukset, ja tuntui siltä, että nyt en enää ala. En halunnut luopua vasta saavutetusta vapaammasta elämästä, josta Draama itsekin niin kovasti nautti. En halunnut palata liikkumisen tuntuvaan rajoittamiseen. Huoletti myös se, että kipeä jalka voisi vaikuttaa Draaman liikkeisiin ja sitä myötä myös selkään.

Mutta eikun putsaamaan anturaa ja sitomaan tassua. Olen aina inhonnut tassuvammoja. Näpertelet tassupaketteja pahimmillaan useamman päivässä, kun ne eivät pysy tai kastuvat ulkoillessa suojaamisesta huolimatta. Hoidat haavaa ja toivot ettei se tulehdu, rajoitat koiran liikkumista ja harrastuksia. Anturavamma on vielä siitä viheliäinen, että koiran on koko ajan astuttava anturan päälle, joten paraneminen on hitaampaa.

Löysin netistä ohjeita, miten anturavamman voisi teippaamalla tai liimaamalla saada paranemaan nopeammin. Teippaamista yritin, mutta luovuin siitä hyvin nopeasti, kun eivät  ne teipit pysyneet. Päätin antaa vamman parantua ihan sideharson suojissa vaan. Ja kyllä se tuskallisen hidasta olikin. Alussa haava aukesi pienenkin ulkoilun aikana ja vuoti verta. Jouduin rajoittamaan liikkumista jopa enemmän kuin selän takia aiemmin jouduin. Jonkun ajan kuluttua haava ei enää auennut joka ulkoilulla, mutta joka päivä jossain vaiheessa kuitenkin. Vajaan kahden viikon päästä tapaturmasta vielä kerran tuli ulkoilun aikana pieni pisara verta siteeseen. Siihen mennessä olin jo lisännyt lenkkien pituutta tuntuvasti, koska Draamaa ei anturavamma muuten tuntunut haittaavan ja itse olin jo tulossa hulluksi ikuisten rajoitusten kanssa.

Minulle ei selvinnyt, mihin Draama anturansa oli loukannut. Jäljet johtivat pihalle kohtaan, jossa oli yksi isompi verilammikko, mutta mitään terävää sieltä ei löytynyt, mikä viiltohaavan olisi selittänyt. Ensimmäisten päivien jälkeen aloin laittaa haavaan pihkasalvaa, jonka hoitavia ja haavojen umpeutumista edistäviä ominaisuuksia ylistettiin monilla tahoilla. Ja kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun haava ei pihkan voimallakaan mennyt heti kuin taikaiskusta umpeen. Ehkä siitä kuitenkin jotain hyötyä paranemisprosessissa oli. Nyt lähes kolmen viikon päästä anturassa edelleen on halkeama, mutta se on kuitenkin niin paljon jo mennyt umpeen, että laitan enää ulos tassun suojaksi kumitöppösen, siteistä on päästy eroon. Sideharsoa menikin jo rullakaupalla.

Antura tapaturman jälkeen

Viikon päästä

Kahden viikon päästä

20 päivän päästä

Oli se kivaa kun taas päästiin paremmin ulkoilemaan koko jengin voimin. Viime viikonloppuna oli aivan ihana aurinkoinen ulkoilusää ja koirat pääsivät myös pellolle rälläämään.

Vapaampaa lenkkeilyä todellakin osasi taas arvostaa. Vähän enemmän on kyllä tullut Draamaa kytättyä, että liikkuuko se hyvin, hyppäsikö se nyt liian lennokkaasti tuon ojan yli, tekikö liian monta äkkikäännöstä. Mitään oireita se ei lisääntyneestä liikunnasta ole saanut, ja Neurontin-lääkityskin on jo purettu. Pumpuliin ei Draamaa tai muitakaan kääritä, joten vapaana juoksemista ja muiden kanssa telmimistä ei estetä ilman pakottavaa syytä, mutta järki pidetään mukana. Vapaaksi ei pääse suoraan ulko-ovelta, vaan vasta kun on hetki kävelty ja lämmitelty lihaksia. Rajua ja repivää liikuntaa ei saa rajattomasti harrastaa, ja loppujen lopuksi nuo luonnostaankin liikkuvat normilenkillä enimmäkseen järkevällä tavalla, eivätkä kaiken aikaa rällää.

Parin kuukauden rajoitetun lenkkeilyn aikana huomasin tuskallisen selkeästi, miten tärkeää koirien kanssa lenkkeily minulle on. Nimenomaan niin, että kaikki aktiivi-ikäiset pystyvät lenkkeilemään kunnollisen pituisia lenkkejä, eikä tarvitse miettiä miten lenkit järjestetään yhden ollessa pelistä pois. Ei lenkeistä silloin ole samaa iloa eikä edes huvita lähteä vain osan kanssa erikseen pitkälle lenkille. Vinski ja Kipi saivat välillä hetken vielä juoksennella lähiympäristössä sen jälkeen, kun Draama ja Snoopy oli viety pienen lenkin jälkeen kotiin. Snoopylle tilanne oli normaali, mutta Draama ei voinut käsittää, että se jätettiin kotiin muiden päästessä ulos, ja ekan kerran jälkeen löytyi keittiön verhotankokin verhoineen lattialta, kun Draama oli hieman harrastanut ikkunassa kyttäämistä ja ilmeisesti yrittänyt viestiä muille, että hänet on epäreilusti unohdettu tänne ja olisi syytä tulla hakemaan mukaan.

Harrastuksista luopuminen on kyllä ihan syvältä sekin, mutta ennemmin voin silti luopua niistä kuin kunnollisen pituisista lenkeistä. Koirien kanssa metsään ja lenkkipoluille pääseminen vain on niin tärkeä henkireikä. Viime aikoina kun vielä stressiäkin on pukannut joka suunnasta, niin harmitti älyttömästi, kun ei päässyt edes huolettomasti lenkkeilemään ja nollaamaan välillä päätä.

No, ei se lenkeilykään aina pelkkää auvoa ole. Tänä viikonloppuna on ollut ihan hirveä keli, kun piha, tiet ja polut muuttuivat jäisiksi. Olemme vältelleet jäisiä reittejä niin paljon kuin mahdollista ja pysytelleet umpimetsässä märässä lumessa kahlaamassa. Snoopy silti ehti jo vetää lipat pihatiellä :( Sää on myös ollut kovin harmaa, mutta pellolla ja metsässä oli silti ihan mukavaa.

Meidän tie tänään, lenkkeile tässä nyt sitten...

Ollaan me vähän treenattukin, ja tällä viikolla oli taas hallitreenit. Draama oli iloisesti ylivireinen ja teki asioita, joita ei vähään aikaan ole tehnyt. Kun treenasimme ruudun paikkaa, niin se meni joka kerta suoraan maahan vaikka käskin seisomaan, ja oli muutenkin kuin lentoon lähdössä. No, tylsät saikkuilut olivat tehneet tehtävänsä. Pitäisi nyt muutenkin treenata joitain liikkeitä vielä pienemmissä paloissa ja myös ottaa kuuntelutreenejä säännöllisesti. Tulipa mieleen sekin, että pk olisi Draamaa ajatellen helpompi laji. Tokossa on enemmän sellaisia ikäviä rajoituksia kuin ettei saisi purra tunnareita päreiksi tai juosta ruutunauhan takareunan yli. Tai käydä vaihtamassa ohjatun noudon kapulaa keskikapulaan, kuten Draama viime treenissä teki :D Puolustukseksi täytyy sanoa, että ensimmäisen kerran kokeilin ohjattuun keskikapulan laittaa, ollaan aiemmin tehty sitä VOI-luokan tyyliin kahdella kapulalla eikä edes montaa kertaa.

Tunnari meillä myös on ikuisuusprojekti. Olemme tehneet tunnarikapulalla paljon pitämis- ja nostamistreeniä, mutta pidemmälle emme tunnu pääsevän. Heti jos liitän siihen liikkeen mukaan, unohtuu kaunis ote välittömästi. Haistelemista ja oman tunnarin erottamista ollaan myös erikseen treenattu, mutta Draama ei malta keskittyä haisteluun tarpeeksi, vaan törmää iloisesti kapuloille ja nostaa herkästi joko väärän tai ainakin ehtii huiskia väärät pitkin poikin ennnen kuin nostaa oman. Kokeilin laittaa namejakin hidasteeksi, mutta Draamaa eivät namit hidastaneet tai edes kiinnostaneet ollenkaan. Me niin tarvittaisiin joltain kokeneemmalta apua, sillä tältä ohjaajalta loppuu jo mielikuvitus sen suhteen, mitä tunnariongelmille olisi tehtävissä :D No pari ideaa ehkä vielä on mielessä, mutta on kyllä oikeasti harmillista, kun ei pääse ohjatusti treenaamaan.

Draaman kanssa on tosi kiva tokoilla, mutta helppoa se ei aina ole. Pk olisi paitsi helpompaa, niin myös sopisi Draamalle hirmu hyvin muutenkin. On niin harmillista, jos ovi pk-maailmaan on Draamankin kohdalla kokonaan sulkeutunut tavoitteellisessa mielessä. Muutamaan vuoteen ei laumassa ole enää ollut tavoitteelliseen pk-harrastamiseen soveltuvaa koiraa, ja pk-jälki on sentään aina ollut minulle lajeista tärkein, se oma juttu. Kotitarpeiksi onneksi voimme pk-jälkeä harrastaa, mutta eihän se ihan sama asia ole. On se vaan jotenkin surkuhupaisaa, että myös Kipi ja Vinski sopisivat pk-puolelle paremmin kuin tokoon, mutta ne selät ja ne esteet...