Snoopy 11 vuotta!

Ja taas meillä on talossa synttärisankari, kun Snoopylla tuli mittariin 11 vuotta. Ikä ei vielä tätä herraa paina, tekemisen intoa ja liikkumishaluja löytyy. Nukkuu se kyllä vähän enemmän kuin ennen. 11 vuotta sitten siitä tuli lauman nuorin jäsen, minkä aseman se säilytti monta vuotta. Tänä päivänä se on lauman vanhin, viisas ja elämää kokenut lauman johtohahmo.

Kohta saa synttäriherkkuja, tuumaa Snoopy

Jälkeä, tokoyksäri ja paukkuja kerrakseen

Kipi on tehnyt kaksi asiaa ensimmäistä kertaa ikinä, ajanut vieraan tekemän jäljen ja ollut tokoyksärillä.

Lauantaina oltiin Pirjon kanssa Luukin golfkentän lähistöllä treenaamassa jälkeä. Pirjo tallasi jäljen Kipille ja minä Repelle. Kipin jälki oli muutaman sadan metrin pituinen, tunnin ikäinen, kulmia taisi olla kaksi ja myös kaksi ojan ylitystä, ensimmäistä kertaa ikinä nekin. Keppejä oli kolme, juuri maasta otettuja ja sateista johtuen märkiä. Ne osoittautuivatkin sitten liian haastaviksi, Kipi ohitti kaksi ensimmäistä sujuvasti, mutta kolmannen se ilmaisi. Samoin loppupalkkana olleen kissanruokarasian se ilmaisi nopealla maahanmenolla. Ja itse jälki meni tosi hyvin. Kipillä on motivaatio kohdillaan ja jos se jossain kohtaa ajautuu pois jäljeltä, etsii se sen itsenäisesti uudestaan. Ojat se ylitti kuin vanha tekijä, eikä reagoinut mitenkään siihen, että jälki oli nyt vieraan tekemä. Eivät muutkaan koirani ole tehneet eroa minun tai vieraan tekemiin jälkiin, mutta on niitä vieraita jälkiä silti monestakin syystä tärkeä treenata.

Jäljenajon jälkeen vielä vähän tottisteltiin parkkiksella. Tällä kertaa Kipi pari kertaa vilkuili Repen suuntaan, mutta muuten keskittyi tekemiseen. Pojat ottivat myös paikkamakuun vierekkäin ja hyvin pysyivät.

Tänään oltiin Paippisten suunnalla tokoilemassa Riitan valvovan silmän alla. Kipi sai ensin esitellä, miten se leikkii kanssani ja sitten otettiin noutoa. Tässä treenattiin lähinnä pitämistä ja saatiin vinkkejä, miten saadaan ote vielä paremmaksi. Kipille sopisi tähän treeniin avuksi ehkä lelu namia paremmin ja minä voisin ottaa käyttöön merkkisanan, kun se saa irrottaa. Näytettiin myös kokonainen noutoliike, jota ei olla aikoihin harrastettukaan, koska Kipillä on hassu taipumus jäädä kapulaa tuodessaan kauas ja erittäin vinoon. Niin se teki nytkin. Ahkerien pitotreenien avulla ja parin metrin noutoja ottamalla esim. seinännurkkaa apuna käyttäen toivottavasti tämä ongelma selätetään.

Seuraamista näytettiin myös pari lyhyttä pätkää. Ne Kipi teki hyvällä asenteella, oli oikeassa paikassa ja suora. Seuruussa meillä on palkkana patukka, joka sitten jäi käteeni kun seuraavaksi esittelimme perusasentoja. Kipi ei niitä perusasentoja sitten ihan napakasti ottanutkaan, mutta kun esiin otettiin nami, jota tässä yleensäkin on käytetty, alkoi homma pelittää. Saimme myös neuvoja takapään käytön treenaamiseen, eli pyörin ympyrää samoilla jalansijoilla vasempaan ja työnsin koiraa taakse namilla. Välillä Kipi ottikin ihan oikeaoppisia ristiaskelia, itselleni oli välillä vaikeaa muistaa pitää ne samat jalansijat.

Ruutuun lähetyksiä otettiin myös. Ensin tutulle lätkälle, joka toimiikin Kipillä hyvin. Vauhti sillä on lätkälle mennessä melko hillitty, palloa apuna käyttäen vauhti on usein tosi kovakin. Välillä voikin treenata myös vauhtia, mutta lätkää tai näyttöruutua kannattaa käyttää aika paljon, koska silloin koira usein hahmottaa ruudun paremmin kuin lelulle sännätessään. Nyt kokeiltiinkin näyttöruutua, kun oli kerrankin avustaja. Ollaan sitä joskus aikaa sitten kotonakin kokeiltu, mutta Kipillä ei riittänyt maltti paikalla odottamiseen. Nyt se olisi varmaan pysynyt ilman avustajaakin ja meni hienosti ruutuun, kun olin käynyt näyttämässä sitä, eli otetaan tämä nyt kotona treenattavien listalle.

Vielä tehtiin kaukokäskyjen asennonvaihtoja. Koirani ovat aina tehneet nämä sekatekniikalla ja nyt mietinkin, että jos kiinnittäisi vähän enemmän huomiota tekniikkaan ja paikalla pysymiseen. Erityisesti seisomaan noustessaan Kipikin liikkuu paikaltaan, joten treenattiin sitä nyt niin, että ohjasin sen namilla hypähtämään ylös ja sitten vedin namia vähän eteenpäin. Saatiin vinkiksi, että hyppytekniikalla voi treenata myös edessä istumista. Koira laitetaan ensin maahan ja hyppyytetään siitä ylös ohjaajan eteen.

Kipi keskittyi treeneihin hyvin ja teki hyvin töitä minulle. Tästä on hyvä jatkaa. Itselläni on ihan hirveästi opittavaa tokon maailmasta, se on muuttunut niin paljon siitä mitä se oli silloin, kun ensimmäistä kertaa tulin lajin pariin. Treenaaminen on nykyään paljon teknisempää ja yksityiskohtaisempaa ja yleinen tasokin ihan eri sfääreissä kuin silloin joskus. PK-puolesta toivoisin meille sitä päälajia, koska tykkään niin paljon pk-lajien monipuolisuudesta ja mielekkyydestä, kun niissä on se maasto ja nenänkäyttö mukana. Ja pk-tottis on yksinkertaisempaa ja vähemmän nipoa kuin toko, joskin onhan sekin kehittynyt siitä, mitä se takavuosina oli. Toko pysyy meillä joka tapauksessa lajivalikoimassa ja päälaji siitä saattaa tulla siinä tapauksessa, ettei Kipi jostain syystä pk-puolelle sovellu. Suuria en tavoittele, koska olen sen verran suurpiirteinen, eikä yksityiskohtien loputon hinkkaaminen inspiroi minua. Pientä hinkkaamista saatan taipuakin harrastamaan ;) Haasteena tässä on juuri se, että olen sisäistänyt tietyt treenitavat niinä aikoina, kun teknisiin yksityiskohtiin ei niin paljon kiinnitetty huomiota sen enempää pk-tottiksessa kuin tokossakaan. Kaikkiin uusiin kikkailuihin en edes välitä lähteä mukaan.

Koska aikaa oli vielä hieman jäljellä, pääsi myös Vinski pyörähtämään kentällä. Otettiin seuraamista eri tempoissa ja sitten ruutuun lähetys. Vinski oli heti autosta tullessaan aktiivinen minua kohtaan ja seurasi hyvin, paitsi vilkaisi pari kertaa muualle, vieras kenttä ehkä kuitenkin sen verran vaikutti. Riitta totesi, että se oli ihan eri tavalla aktiivinen minua kohtaan kuin viimeksi nähdessämme. Ruutuun se löysi tiensä kyllä hyvin, mutta vauhti oli tuttua jolkutusta ja asenne vähän sellainen "no joo". Se ero lähiliikkeiden ja itsenäisten liikkeiden välillä nyt vaan on iso. Kyllä me Vinskinkin kanssa aina välillä treenaamme, mutta lähinnä koiran aktivoimiseksi. Tavoitteita jos haluaisi asettaa, niin TK2 ja BH olisivat realistisia vaihtoehtoja, kaikki muu menee enemmän utopian puolelle. Katsellaan.

Illalla jo teimme kotiläksyjä keittiössä, kun Kipi ja Vinski pääsivät tekemään seisomista ja edessä istumista hyppytekniikalla, ja innolla tekivät näitä. Tekivät ne vähän muutakin, ja tietenkin Snoopy sai myös treenata, sen treeni-into ei todellakaan ole kadonnut mihinkään.

Kuten otsikosta käy ilmi, olemme viime aikoina totisesti kuulleet paukkuja. Ensinnäkin viime ja tällä viikolla on ukkostanut älyttömän paljon. Viime yönä ukonilma oli ihan kohdalla ja yksi salama iski aivan talon viereen. Minä hätkähdin, koirat eivät. Sunnuntaina teimme kokonaisen lenkin kuunnellen jatkuvia pamauksia, jotka kuulostivat ihan laukauksilta, mutta ei hajuakaan mitä ja missä tapahtui. Tänään ukkosti vielä pitkin päivääkin, emmekä välttyneet ukkoselta lenkkeillessäkään. Illansuussa ulkoilimme rattoisasti sateessa, vuorotellen kovaa ukkosen jyrähtelyä ja kovia laukausten ääniä kuunnellen, olisiko ollut sorsastus käynnissä lähijärvellä. Täytyy kyllä sanoa, että onni on koirat, jotka eivät ääniä pelkää!

Viikonloppuna käytiin kylässäkin ja koirat pääsivät tervehtimään lapsia. Kipi sai uuden leikkikaverin perheen Vili-koirasta, joka yllättäen karkasi pihalle kuin ohjus. Kipi ei rynnäköstä hätkähtänyt, se ehdotti Vilille heti leikkiä. Vili näytti sekunnin ajan hölmistyneeltä ja mietti, miten pitäisi suhtautua omaan pihaan tunkeutujaa kohtaan, mutta alkoi sitten leikkiä. Vauhtia ja riemua riitti, pojat löysivät helposti yhteisen sävelen, kuvista tietenkin tuli tärähtäneitä...

Kipi 1 vuotta!

Onnea Kipi, tänään yksivuotias!

Syntymäpäivänsä Kipi aloitti uimalla ja lenkkeilemällä. Myöhemmin se poseerasi pihalla yksivuotismuotokuvissa, ja vetihän sellainen pönötys mielen vähän vakavaksi.

Pitihän synttärin kunniaksi sitten vähän myös irrotella.

Kipi pääsi myös viettämään laatuaikaa Salmeen ihan kahdestaan kanssani. Ensin vähän hengailtiin, sitten Kipi sai treenata ruutua.

Ja jäljenkin Kipi pääsi ajamaan, pitkästä aikaa nurmikolla. Keppejä oli ennätysmäärä, viisi kappaletta, jotka Kipi kaikki bongasi. Ja lopussa odotti taas ihan paras palkka, kissanruoka.

Hei me treenataan

Kuluneella viikolla olemme aktivoituneet (noh, siis ohjaaja on aktivoitunut...) treenaamaan kotipihan lisäksi häiriössäkin.

Maanantaina olimme Luukissa hirmuisen aikaisin aamulla treenaamassa esineitä Pirjon ja Repen kanssa. Tallasimme metsään suikaleen ja Kipi pääsi ihan ensimmäistä kertaa oikeaan esineruutuun, esineitä on kyllä joskus satunnaisesti saanut etsiä. Hups, onpas ohjaaja tosiaan ollut laiska...Pirjo vei esineen ruutuun Kipin nähden ja vauhdilla Kipi ruutuun lähtikin, mutta kävi siellä vain iloisesti kääntymässä. Ei sillä ollut hajuakaan siitä, mitä siellä olisi pitänyt tehdä. Pirjo kävi uudestaan näyttämässä esinettä, mutta tulos oli sama. Vein Kipin sitten ruutuun hakemaan hajun esineestä ja sen jälkeen uusi lähetys. Nyt Kipi toi esineen oikein nätisti. Täytyy laittaa esineruutu treenilistalle. Usein treenaaminen jopa auttaa ;)

Esinetreenien jälkeen otimme vielä parkkiksella lyhyen tottiksen Kipillä ja Repellä yhtä aikaa. Kipi tietenkin oli sitä mieltä, että hei nyt me leikitään, ja olin ihan varma, ettei se pysty keskittymään ollenkaan muuhun kuin Repeen. Mutta sepäs yllätti ja alkoi hyvin pian keskittyä treeniin.

Torstaina olimme taas Repen ja Pirjon kanssa Luukissa heti aamulla, tällä kertaa tottiskentällä. Sinne kävellessä pojat hieman mittailivat toisiaan, mutta kentälle tullessa ne olivat ihan leikkimoodissa. Tuskin ehdin kuitenkaan kaivaa patukkaa edes esiin kun Kipi jo keskittyi täysin minun kanssa leikkimiseen ja treeniin. Sitten viereiseen koira-aitaukseen tuli iso koira rallattelemaan pitkin aitaa ja se oli Kipille liian iso häiriö, se ryntäsi aidalle räkyttämään ja jouduin hakemaan sen pois.

Treenin jälkeen pojat pääsivät leikkimään ja kivaa oli taas.

Perjantaina koirat pitivät treenivapaan päivän ja itse kävin katsomassa tokon MM-finaalia. Taitavia olivat maailman huiput ja voitto meni kyllä oikeaan osoitteeseen, niin hieno oli saksalaisbortsu. Ja Suomen taso on ihan jäätävä, nytkin tuli yksilökisassa hyviä sijoituksia MM-hopeasta alkaen, ja edellisenä päivänä jo olikin tullut joukkuemaailmanmestaruus. Nyt olikin kiva nähdä palkintojenjakoseremoniat ja kuulla Maamme-laulu paikan päällä.

Eilen sitten oli pitkästä aikaa sellainen vähän viileämpi hellepäivä. Tähän asti ainoa järkevä toiminta päiväsaikaan on ollut uiminen ja nyt yhtäkkiä en tiennyt, mitä sillä kaikella ylimääräisellä ajalla tekisi. Mentiin sitten Nummelan kentälle treenaamaan. Snoopy sai tottistella ensin, sitten oli Vinskin vuoro ottaa sekaisin tottista ja tokoa. PK-hyppyä otettiin myös, mutta metriin asti en korkeutta nostanut. Silti Vinski toistuvasti kieltäytyi paluuhypystä. Joku aika sitten kokeilin sen kanssa myös A-estettä, mutta se kieltäytyi siitäkin. Agility-A:n se kyllä tekee, kun se on niin paljon helpompi. Joskus on käynyt mielessä, että jos se edes kerran elämässään pääsisi pk-kokeeseen, mutta esteiden osalta tilanne ei ole lupaava. Vinski on aina ollut ennakkoluuloinen pk-esteitä kohtaan, ja meillä oli parin vuoden treenitaukokin esteiden suhteen selkäjumien takia. Ja kun en jatkossakaan aio sitä paljon esteillä rasittaa, niin oppimatta saattavat jäädä.

Luovutusikäisenä Vinski oli hyvin rämäpäinen ja ennakkoluuloton, mutta muuttui kasvaessaan joissain suhteissa varovaisemmaksi. Olen joskus pohtinut, liittyykö asia jotenkin sen selkäongelmiin vai olisiko se muutenkin muuttunut. Juttelin asiasta Marin kanssa viimeksi kun Kipi oli käsittelyssä ja Mari sanoi, että lannealueen kiputilat nimenomaan voivat vaikuttaa käytökseen tuolla tavalla. No, täyttä varmuuttahan asiasta ei voi saada. Vinski saa joka tapauksessa elellä ja treenata omilla ehdoillaan.

Kipi sai oman treeninsä alkajaisiksi ottaa paikkamakuun Vinskin vieressä. Tämä oli sille uutta ja se otti kahdesti ritolat. Palautin sen molemmilla kerroilla takaisin paikalle, mistä se itse ei ollut moksiskaan, mutta Vinski sen vieressä näytti hyvin syylliseltä...Muuten Kipi treenasi mm. pieniä seuruupätkiä ja ruutuun menoa lätkälle.

Kipi sai myös ajaa jäljen Nummelassa rutikuivassa metsässä. Kulmia oli nyt vain yksi ja lisäksi jälki ylitti leveän polun, jossa suurella todennäköisyydellä myös oli liikkunut väkeä. Jälki sai vanheta reilut puoli tuntia. Kipi jäljesti hienosti ja ylitti polunkin muitta mutkitta, vaikka sellainen oli jäljellä ihan ensimmäistä kertaa. Keppejä oli kaksi ja edelleen namiavusteisesti, että varmasti tulivat huomioiduksi. Kotimatkalla oli kiva autossa taas nähdä, miten onnelliselta näyttää bordercollie, joka on ollut töissä :)

Tänään käytiin Kipin kanssa kahdestaan Salmessa lähinnä leikkimässä ja ottamassa kontaktitreeniä. Kipi on edistynyt kovasti häiriötreeneissä, mutta koirallista häiriötä pitäisi päästä treenaamaan paljon enemmän.

Päin seiniä

Mielessä on viime aikoina kummasti pyörinyt lauseet, joita Vinski (se Aapelin luoma hahmo, ei meidän Vinski tietääkseni ;) toisti halutessaan mennä seinän läpi ja takaisin, eli "seiniä päin" ja "päin seiniä". Pikkaisen on asiat menneet päin seiniä ja siitä johtuen olen itse hyppinyt seinille...

Uimareissulla pari viikkoa sitten auto ei enää suostunutkaan lähtemään kotiin, avain ei edes kääntynyt virtalukossa. Sepä oli sitten kutsuttava hinausauto, jonka tuloa tukalassa helteessä ja seisovassa autossa odotimme koirien kanssa lähes tunnin. Käytin kyllä koirat uudestaan järvessä odotteluaikana. Auto ja koirat nostettiin hinurin lavalle, etenkin Kipin seuratessa toimenpidettä hyvin kiinnostuneena. Snoopylle ja Vinskille tämä ei ensimmäinen kerta ollutkaan. Edellisen kerran jäimme koirien kanssa tien päälle ja jouduimme turvautumaan hinuriin kolme ja puoli vuotta sitten. Vallitseva säätila vain oli silloin vähän toinen, värjöttelimme 20 asteen pakkasessa eli 50 astetta tämänkertaista kylmemmässä lämpötilassa.

Hyppäsimme koirien kanssa hinausauton kyydistä kotitien risteyksessä auton jatkaessa matkaa korjaamolle. Luulin, että yksi virtalukko olisi helppo ja halpa juttu, mutta se osoittautui vääräksi luuloksi. Vaikka auto on vanha, on siinäkin jo sellaista uudempaa tekniikkaa, ettei virtalukon vaihto enää mitään halpaa ja yksinkertaista ole. Varaosan tulokin viivästyi ja auto lojui sitten korjaamolla pitkään. Ja heti auton hajottua sain ihmetellä, millä sen arjen nyt saa pyörimään. Olin samana päivänä luvannut hakea serkun meille yökylään siskoni luota ja seuraavana päivänä heittää Helsingin bussille. Asioillekin olisi ollut kiva päästä. Sitä vaan ei täällä periferiassa ilman autoa lähdetä minnekään. Onneksi serkku sitten pääsi siskon kyydissä meille ja samalla tapaamaan Osku-kissaansa, joka on ollut meillä hoidossa jo yli vuoden.

Ihan erityisesti minua autottomuudessa kiukutti se, etteivät koirat päässeet uimaan kovien helteiden aikana. Meillä on kyllä yksi järvi kävelymatkan päässä ja siellä on jopa virallinen koirien uittopaikka, mutta ei siitäkään mitään iloa nyt ollut. Kyseiseen järveen tulee joka kesä sinilevää, niin nytkin, eikä sen vesi muutenkaan hirveästi houkuttele uimaan. Vain keväällä ja alkukesällä saatamme satunnaisesti siellä käydä.

Onneksi aika pian sain laina-auton, kun lähisuvussa tilapäisesti oli yksi ylimääräinen menopeli. Taas päästiin uimaan ja joka päivä mentiinkin. Pelastusliivit olivat jääneet omaan autoon, joten kaikki koirat saivat nyt uida ilman liivejä ja yhtä aikaa.

Laina-autossa oli vielä paljon enemmän uutta tekniikkaa ja hienouksia kuin omassani, ilmastointikin. Ihan mukavaa, mutta itse haaveilen kyllä autosta ilman ylimääräisiä härpäkkeitä, koska omalla kohdalla se kaikki hieno tekniikka ihan taatusti menisi koko ajan rikki...Toivon autolta vain, että sillä pääsee kulkemaan pisteestä A pisteeseen B ja että koirat jotenkin sopivat kyytiin. Ja tietysti sitä ettei auto alvariinsa hajoaisi...Utopistinen toive varmaankin, sillä laina-autostakin kärähti joku osa viiden päivän päästä ja tietenkin taas uimareissulla. Kotiin pääsimme ajamaan, mutta enempää ei autolla voinut ajaa. Niinpä taas olimme kotimme vankeina ilman autoa. Jäi hakematta koirille lihatkin Kennelrehun autolta, vaikka tarve alkoi jo olla huutava. Julkinen liikenne meiltä on lakkautettu, mutta ei senkään avulla isoja lihamääriä kuljetettaisi tai kaikkea muutakaan tehtäisi. No joo, kokonaista yksi bussi kyllä menee Helsingin suuntaan arkisin, klo 6 aamulla. Takaisin pääsee viiden jälkeen illalla. Pääkaupunkiin vaan ei yleensä asiaa ole, eikä varsinkaan 11 tunniksi. Iltabussilla sitten pääsisi Karkkilan suuntaan, mutta ei ole asiaa sinnekään, ja siellä joutuisi sitten yöpymään päästäkseen kotiin taas aamukuudeksi...Kyllä maalla on mukavaa! Eikä me edes olla missään Kainuun korvissa tai Lapin selkosilla, Helsingin keskustaan on kuitenkin vain 35 km...

Viime keskiviikkona vihdoinkin sain autoni korjaamolta, kyytiä sitä hakemaan sain vielä turhautuneena odotella puoli päivää. Illalla vihdoinkin pääsin hoitamaan edes joitain asioita, mutta ilo jäi lyhytaikaiseksi. Aikaisin torstaiaamuna olimme Kipin kanssa lähdössä Luukkiin, mutta auto ei käynnistynyt. Alkoi olla huumori aika vähissä. Tällä kertaa syy oli akussa, joka perjantai-iltana vaihdettiin uuteen.

Luukissa meidän piti tavata Repe ja Pirjo, mutta he sitten hurauttivatkin meille ja teinikoirat pääsivät pitkästä aikaa leikkimään. Kipi ihan pomppi innosta jo ennen kuin Repe oli tullut autosta. Sitten ilmassa oli pientä alkujännitystä pihalla ollessamme, mutta metsässä alkoi leikki ja pojat olivat keskenään rennosti.

Autohuolien lisäksi on kaikkea muutakin pientä kommellusta ollut. Yhtenä päivänä unohdin kotiavaimet sisälle eikä päästy ulkoilun jälkeen kotiin. On niin ennenkin käynyt, mutta sitä varten on vara-avain kätköpaikassa ulkona. Tällä kertaa vain en vara-avainta koskaan saanut otettua, sillä kätköpaikassa oli ampiaispesä ja kiukkuisia ampiaisia, pistääkin ehtivät ennen kuin otin jalat alleni. Soitin toisen vara-avaimen haltijalle josko olisi lähistöllä ja saataisiin avain, mutta hän sattui juuri olemaan Tallinnassa. Onneksi avain ei siellä ollut ja saatiin se lopulta kuitenkin järkättyä paikalle, kun hetkisen ukkosessa odottelimme.

Pian tämän jälkeen oltiin lenkillä ja Vinski meni pusikkoon kakalle ja sieltä tullessaan se syöksyi tutkimaan takapäätään sen näköisenä, että ensimmäinen ajatukseni oli, että ampiainen. Ja tosiaan löysin ampiaisen ihoon takertuneena reiden kohdalta, irrotin sen ja lähdettiin kotiin hakemaan ensiapua. Sen jälkeen on Vinski reagoinut kaikkiin lähellään lentäviin öttiäisiin ja kääntyillyt usein katsomaan takapäätään, ilmeisen kivulias kokemus oli sillekin.

Kipi taasen eräänä päivänä ensin törmäsi minua päin ulkona juostessaan, mutta ei onneksi läheskään niin rajusti kuin maaliskuussa, ja illemmalla vielä puolittain kaatui hieman ilkeän näköisesti palloa tavoitellessaan. Sillä ei oikein ole järki mukana vauhdissa. Marilla sattui olemaan vapaa aika heti seuraavana päivänä, joten käytiin hoidattamassa toilailujen jäljet heti pois ja samalla saatiin taas käsiteltyä kokonaisuuttakin, joka on koko ajan mennyt parempaan suuntaan.

Pihalla ollaan välillä tottisteltu ja tokoiltu. Kovin innokkaita ovat kaikki pojat tekemään töitä pihalla. Kipilläkin on kiva asenne pihatreeneissä ja osaaminenkin pikkuhiljaa lisääntyy, vaikka alkeistasolla yhä olemme.

Perjantaina Kipi sai ajaa kotimetsässä tähän asti pisimmän ja vaikeimman jälkensä. Oli kulmaa ja mutkaa, puun ylitys, lyhyt osuus soisessa maastossa, mätästä ja rinnettä. Keppejä oli kaksi ja loppupalkkana kissanruokarasia. Tunnin sai vanheta ja sitten mentiin. Kipi jäljesti hyvällä motivaatiolla ja oli aika taitava myös. Kulmatkin selvitti hienosti. Kepeillä se pysähtyy, koska niiden alla on namit, ei se ehkä pelkkiä keppejä vielä ilmaisisi. Jäädään aina hetkeksi leikkimään kepeillä ja syömään lisää nameja. Loppupalkan Kipi ilmaisi maahanmenolla. Kyllä tuo jo valmiilta näyttää etenemään treeneissä pidemmälle.

Eilen sitten ajeltiin Kipin kanssa Jokelaan katsomaan PK-SM-kisoja. Kipi huumaantui paikasta, jossa oli niin paljon muiden koirien hajuja ja sulkeutui hetkeksi omaan kuplaansa, jonne ei saanut yhteyttä. Oltuamme paikalla jonkun aikaa se pystyi keskittymään pieneen kontaktitreeniin ja patukkaleikkiin. Paukkuja kuultiin monta, niihin ei reagoinut. Katsomossa ollessamme osasi hyvin myös rauhoittua. Pitäisi päästä käymään sen kanssa useammin etenkin koiratapahtumissa, markettien parkkipaikat ovat sille jo helppoja paikkoja. Kun nyt tuo auto vaan pysyisi kunnossa. Tuttujakin tavattiin kisoissa ja ties vaikka saataisiin treeniseuraakin joskus, huisia.

Kännykkä vaihtui hiljattain uuteen ja siinäkin on ollut opettelemista. Yllätyksenä tuli sekin, että känny vislasi minulle, ihmettelin ensin onko joku koirista oppinut viheltämään, mikä olisi saavutus sinänsä, niin bortsuja kuin ovatkin...Ihan kohtuullisia kuvia kännyllä näytti saavan, mutta eivät ne kuvat isompana enää yhtä hyvältä näyttäneet, joten yhtään hyvää kameraa ei tässä huushollissa vieläkään ole. Tässä vielä muutama kännykuva Vinskistä ja yksi Snoopysta.

No eipä ihmeempää

Vähän laiska olen ollut päivittämään blogia. Ja eihän me mitään ihmeellistä olla tehtykään, ollaan lenkkeilty ja käyty uimassa, välillä vähän treenattu.

Ulkoilusää on vaihdellut kovasti. Juhannuspäivänä lähdettiin lenkkeilemään ja uimaan Luukkiin, vaikka oli vilpoinen ilma. Kesken lenkin saatiin melkoinen raekuuro niskaan. Uimalammelle päästyämme kuuro sopivasti loppui ja aurinko tuli esiin.

Juhannuksen jälkeen ryhdyin katselemaan kriittisesti Kipin ulkoilua huskyvaljaissa. Ovathan ne ergonomiset valjaat, mutta minua rupesi häiritsemään se, että Kipi nojasi niihin etuosallaan. Niinpä kaivoin esiin tavalliset valjaat ja päätin, että se vaan pitää jaksaa opettaa koira kulkemaan niissä vetämättä tai lähes vetämättä. Periaate on se, että tavallisissa valjaissa sallitaan enintään hyvin kevyt veto, pannassa ei minkäänlaista vetoa, ja huskyvaljaat otetaan esiin silloin, kun mennään kovempaa ja saa vetää vapaasti. Perintövaljaista sitten aika pian hajosi lukko, ja Kipi sai ihan uudet ja ikiomat valjaat ja pitkän hihnan, joissa ulkoilu onkin sujunut aika mallikkaasti.

Pojat kotiin päin kääntymässä

Snoopy ja Kipi kytiksellä ulko-oven edessä

Uimareissuille Kipi sai käyttöönsä pelastusliivin, koska sen uintiasento jätti välillä hieman toivomisen varaa, se tykkäsi pärskiä menemään etupää ylhäällä ja selkä veden alla. Arvelin myös Snoopyn hyötyvän liivistä jo ikänsäkin takia, joten nyt koirat uivat usein kahdessa erässä, Vinski ja Kipi ensin ja Snoopy niiden jälkeen, jotta toistaiseksi ainoa liivi riittää molempien käyttöön.

Jälkitreenit on nyt Kipin kanssa tehty vain metsässä, se on meistä molemmista hauskempaa niin. Kivasti ollaan saatu pituuttakin kasvatettua. Keppejä on kokeiltu jäljellä myös ja vähän avitettu niiden huomioimista kepin alle piilotetulla namilla. Mutkiakin on jäljillä ollut ja nyt kahdesti suora kulmakin, ja vallan nätisti Kipi kulmat otti. Motivaatio sillä on vain parantunut, kun siirryttiin metsään.

Tottistreeneistä ei ole paljon kerrottavaa, aivan alkeissa taaperramme Kipin kanssa. Kerrassaan harmillista on, että treenikavereista on krooninen puute, joten monien asioiden treenaaminen on paljon hankalampaa, eikä koirallista häiriötäkään ole tarpeeksi. Ryhmätreenit jäivät pitkälle tauolle jo viime kuussa. Luovuutta yksin treenaaminen kyllä kasvattaa, esimerkiksi ruudun treenaaminen malttamattoman kakaran kanssa on ilman avustajaa hieman haasteellista. Ampumisen suhteen omaksuin jo ajat sitten tavan heittää koirille tarhaan nameja etsittäväksi samalla kun ammun niille. Kipin suhteen tapa ei enää toiminut, koska se oli niin perääni ja kuikuili minua kun ammuin, muiden keskittyessä namien etsimiseen. Ei se paukkuja pelännyt, mutta halusin sen keskittyvän johonkin muuhun kuin ampujaan. Yhden ainoan kerran pääsimme treenaamaan niin, etä joku muu ampui meille, kun oltiin Pirjon kanssa treenaamassa. Silloinkin Kipi katsahti ampujan suuntaan, muttei pelännyt tai paineistunut millään tavalla. Päätin sitten kokeilla iltaruoan antamista pihalla ja ampumista samalla. Se toimikin hyvin, Kipi ei nostanut päätään ruokakupista ampumisen aikana. Joka päivä ei sentään mennä pihalle syömään ja ampumaan, mutta silloin tällöin, että saadaan vähän tuntumaa pidettyä yllä.

Eläinlääkärinkin kanssa ollaan taas asioitu. Vinski käväisi ihan vaan rokotuksilla ja hyväkuntoiseksi koiraksi todettiin. Kipin pissanäyte on tutkittu kahdesti tulehduksen jälkeen, eikä tulehdusta tai kiteitä enää ole ollut. Ne ensimmäisen näytteen kiteetkin ovat saattaneet muodostua myös säilytysolosuhteista johtuen, jatkonäytteet tutkittiin tuoreesta virtsasta. On vähän arvoitus, mistä Kipi sen tulehduksen sai, kun uroksilla tulehdukset ovat harvinaisempia kuin nartuilla. Ehkä hyrräämään alkaneilla hormoneilla on jotain osuutta asiaan, tai sitten Kipin saama tälli osaltaan on vaikuttanut asiaan. Verinäytekin tutkittiin varmuuden vuoksi ja kaikki oli muuten ok, mutta trombosyytit yllättäen selvästi viitearvojen ulkopuolella ja lymfosyytitkin hieman. Kontrollinäytteessä kaikki arvot olivat jo viitteiden sisällä.

Viime kuun puolella Kipi pääsi uudestaan kraniosakraalihoitoon. Tällä kertaa Mari pääsi käsittelyssä syvemmälle ja syy jumituksiin selvisi, eli Kipi on saanut tällin rintakehään, mutta vaikutukset heijastuvat muuallekin. Tälli on saattanut tulla siitä, kun se Repen kanssa leikkiessään törmäsi minuun vauhdilla. Keskiselässäkin oli kireyttä ja siinä oli sanomista jo Piiran tehdessä Kipille pikatarkistuksen maaliskuun alussa, ennen tuota törmäystä, joten tämä jumi saattaa periytyä jostain paljon kauempaa. On tuo koira kyllä sellainen reikäpää, että huh...Kipi sai hetken myös laseria, ja heinäkuun alussa kävimme ottamassa uuden käsittelyn pelkkää laseria. Tilanne on nyt paljon parempi kuin alussa, jumeja on saatu auki ja ne ovat pysyneet auki. Kipi myös on kerta kerralta rauhoittunut käsittelyyn paremmin ja makoillut suuren osan aikaa silmät ummessa.

Mari myös totesi, että Kipillä on poikkeuksellisen elastinen etuosa ja se saa käänneltyä raajojaan asentoihin, joihin useimmat koirat eivät saa. Siitä on johtunut se kyynärpäidenkin kääntely, eikä siitä tarvitse olla huolissaan, tuollaisia koiria on muitakin, vaikkakin harvassa. Etuliikkeiden epäpuhtauden takia kyynär- ja olkanivelet kuitenkin oli ihan perusteltua kuvata ja hyvä niin, vaikka näistä jumituksista se epäpuhtauskin on tullut. Etenkin olkapäiden osalta on hyvä saada kuvaustulos mahdollisimman nuorena, koska joskus viat saattavat peittyä vanhemmiten. Ja kuten ortopedikin totesi, niin Kipille ei enää loppukasvun aikana pitäisi mitään olkaongelmia tulla.

Vinskin rokotuskäynnillä juttelimme eläinlääkärin kanssa vielä Jipon tapauksesta, koska hän oli viimeisen parin vuoden ajan Jipon pääasiallinen lääkäri. Jos tuli Jipon äkkilähtö yllätyksenä minulle, niin oli eläinlääkärikin yllättynyt tultuaan sinä päivänä töihin ja kuultuaan mitä oli tapahtunut. Jippo on yhä ajatuksissani monta kertaa päivässä. Siitä on kuitenkin vielä verrattain lyhyt aika, kun sen kanssa aktiivisesti treenasimme ja kisasimme. Eikä sellaisesta koirasta muutenkaan voi kasvaa eroon hetkessä - tai ei varmaan milloinkaan.Tulin kuunnelleeksi Kaija Koon kappaletta Jos sua ei ois ollut, ja siinä puetaan hyvin sanoiksi niitä tunnelmia, joita itsellänikin on ollut, joten lainaan tähän muutaman säkeen sieltä täältä.

Jos sua ei ois ollut
niin olisin keksinyt sut
ois susta samanlainen tullut
mitään en ois muuttanut

olet jokaikinen yön ääni
kukkamerestä poimin sut
hyvä ajatus sisällä mun pääni
kun elämä on suuttunut

ei sua minusta voi erottaa
jäät osaksi mieleni maisemaa

kiitos
kun olit totta hetken
nyt mun täytyy tästä jatkaa
vierelläni teet loppuretken
vaikka se ois kuvitelmaa              

olet jokaikinen yön ääni
osa lempeää valon kajoa
kesäsateena saavut elämääni
en kuivuuteen hajoa

oo valona mun tiellä
silloin kun on vaikeaa
hullummaksi olisin tullut vielä
jos sua ei ois ollutkaan

Olen miettinyt sitä, miten yhä teen kaikkea sitä, minkä 25 vuotta sitten aloitin - koluan koirien kanssa metsiä ja rantoja, yhdessä käydään ajamassa jälkiä ja tottistellaan, saan nauraa niiden edesottamuksille, ja ihan vaan nautitaan toistemme seurasta. Ne koirat vain ovat välillä vaihtuneet uusiin. Se on paitsi hirmuisen haikeaa niin myös lohdullista. Koiran ja ihmisen välinen side on ikivanha, vaikka yksilöt eivät ikuisesti eläkään, ainakaan tässä ulottuvuudessa.

Kohti juhannusta

Kovin on ulkona vilpoista ja epävakaista, ei uskoisi että vielä viime viikolla uitiin kauniissa kesäsäässä. Viime uintireissulla Kipi viihtyi vedessä koko ajan eikä tullut välillä rantaan ollenkaan, ihan samanlainen vesipeto kuin Vinski siis jo. Snoopy sen sijaan haluaa uida kepin perään ja tulee välillä rantaan, mutta ihan uimahullu sekin on.

Saa nähdä onko juhannuksena paljonkaan lämpimämpää kuin viime jouluna. Tiistaina satoi hetken luntakin, jouluna ei moista ilmiötä nähty... Sen sijaan jouluna näkyi pajunkissoja. Juhannusruusu on tähän asti ajoittanut kukintansa tarkasti juhannuksen aikaan, mutta nyt se alkoi kukkia jo hyvissä ajoin ennen, osa kukista lakastuu jo hyvää vauhtia. Mustikat sen sijaan ovat täysin vihreitä ja hyvin pieniä.

Vinski pääsi loppukaudeksi sijaistamaan Kipiä treeniryhmään. Kausi tosin on päättymässä jo ensi viikolla. Toissa päivänä Vinski teki treeneissä läpi BH-liikkeet ja kivastihan ne menivät, ehkä käymme siellä BH-kokeessakin vielä joskus. Kipin suhteen totesin, että siltä on väärin odottaa nyt sellaisia suorituksia, joita ryhmätreeneissä tulee eteen, se ei opi niistä mitään muuta kuin väärän mielentilan. Nyt käydäänkin häiriössä lähinnä ottamassa kontaktitreeniä ja leikkimässä, paremmin treenataan sitten kotipihalla. 

Kipi on nyt ajanut pari jälkeä metsässä, kun aiemmin ollaan oltu lähinnä nurmipohjalla. Metsäjäljet ovat olleet nurmikkojälkiä pidempiä ja namittamattomia. Hyvällä asenteella on Kipi ne selvittänyt, meno on paremman näköistä kuin nurmikolla. Nurmikkojäljet on jonkun aikaa ajettu pannassa ja vedetty liina kulkemaan mahan alta, metsäjäljet kokeiltiin ajaa pitkästä aikaa valjaissa, joissa kiinnitys on selän päällä. Kipi ei enää häiriintynyt valjaista ollenkaan. Keppejä pitäisi pikkuhiljaa laittaa jäljelle myös, tähän asti niitä on treenattu vain erikseen.

Tässä Kipi 10 kk poseeraa.