Joululoman puuhia

Vietimme joulua perinteisesti, ainakin melkein. Aatonaattona kipattiin pihaan vuoden polttopuut ja heittelin ne yksin vajaan. Sen jälkeen oli tarkoitus tehdä joulusiivous loppuun. Hetken aikaa sujuikin hyvin, mutta sitten sippasin ja päätin armahtaa itseni lattioiden kuuraamiselta. Kun vielä mielessäni ynnäsin polttopuut tuoneen traktorin pihaan jättämät mutaiset urat ja aatoksi luvatun sateen, niin sain tulokseksi, ettei se lattioiden siivoaminen kovin järkevää edes olisi. Vain hyvin pienen hetken olisivat lattiat puhtaana pysyneet, sillä vaikka koirien rapaiset tassut aina lenkin jälkeen pyyhitäänkin eteisessä, niin kyllä se rapa melko kattavasti pitkin koko taloa kulkeutuu.

Aattona sitten todellakin satoi ja tuuli. Meidän selkävaivainen kvartettimme siis lenkkeili takitettuna.

Myrtsin näköistä jengiä...

Tältä näytti piha aattona. Jouluidylliä kerrakseen!

Ja sitten lenkin jälkeen eteisessä...

Aattoilta kului suvun parissa, ja joulupyhinä meillä oli omaa kivaa. Mikä on ehkä parasta, mitä voi tehdä, kun joulu on musta? No jäljestys tietenkin! Tähän aikaan vuodesta metsäjäljestykseen liittyy myös monia etuja: ei punkkeja eikä muita ötököitä, ei hellettä, ei käärmeitä, ei marjastajia eikä sienestäjiä! Joulupäivänä tein Draamalle jäljen viereiseen metsään, ja hienosti Draama jäljesti.

Tapaninpäivä oli aurinkoinen, ja suunnistimme taas jäljelle, tällä kertaa Velskolaan, jonne Seija tuli Miinan kanssa seuraksemme. Seija teki jäljen Draamalle, ja itse tein jäljet Kipille ja Vinskille. Tämä oli ensimäinen vieraan tekemä jälki, jonka Draama pääsi nyt meillä ollessa ajamaan. Vaikka jos tarkkoja ollaan, niin alkuaikoina itse sille tekemäni jäljet ovat myös olleet sille vieraita!

Draaman jälki oli puolisen kilometriä pitkä, keppejä viisi. Otin lyhyen janalähetyksen, ja hyvin Draama nosti jäljen. Kesken se janan opettelu meillä noin yleisesti ottaen vielä on. Draama myös jäljesti hyvin eikä häiriintynyt perässä kulkevasta jäljentekijästä. Yhdessä kohdassa se kadotti jäljen ja jatkoi etenemistä aika pitkään väärään suuntaan, kunnes sitten lähti etsimään kadonnutta jälkeä laajoin kaarroksin. Toisessa kohdassa se oikaisi vähän, ja sinne jäi yksi keppi, toinenkin keppi jäi jonnekin, joten loppusaldo oli kolme keppiä ja onnellinen jälkikoira.

Kipi ja Vinski jäljestivät tosi hienosti ja ilmaisivat kaikki kepit. Seijan kanssa totesimme, että kyllä kokemus kuitenkin näkyy koirissa. Draamalla jäljestyskokemusta ja rutiinia on vähemmän kuin pojilla, ja se joskus näkyy, vaikka pätevä se kyllä on. Mutta sillä ei ole vielä esim. yhtä hyvä tekniikka kadonneen jäljen etsimiseen kuin oikein kokeneella, rutinoituneella koiralla. Kiva vaan kun on haasteita edessäpäin ja voidaan yhdessä hakea lisää kokemusta. Millään lailla Draama ei siihen reagoinut, että jälki oli vieraan tekemä. Ei kukaan muukaan koirani ole tehnyt eroa sen välille, onko jälki minun vai jonkun muun tekemä. Silti tykkään treenata muidenkin tekemiä jälkiä, koska ihmisillä on oma tyylinsä tehdä jälkiä, ja näin saa enemmän vaihtelua. Ei myöskään ole mitään syytä opettaa koiralle, että jäljet ovat aina sen oman ohjaajan tekemiä. Itselle taas on vieraan tekemässä ja merkkaamattomassa jäljessä se hyvä puoli, ettei tiedä missä jälki kulkee, mikä on tosi hyödyllistä treeniä sekin.

Metsässä jäljestyksen jälkeen

Heti joulun jälkeen olimme hallitreeneissä. Paikalla oli nyt Draaman Neo-velikin, ja pari kertaa liikkeiden välissä jäi Draama kyttäämään veljen treeniä. Otimme myös kolmen paikalla olleen koiran kesken paikallaolot EVL-tyyliin, ihan ekaa kertaa Draaman kohdalla. Ekalla kierroksella Draama meni heti istumisen jälkeen hyvin kaukokäskystä maahan, tokalla kierroksella tarvittiin kaksi käskyä. Ekalla kierroksella Draama kutsuttiin ensimmäisenä luokse ja tokalla vasta veljen jälkeen, ja hyvin se omaa vuoroa odotti. Ja tietenkin Draama taas poikkaisi narupallosta narun, kuten viime hallitreenissäkin :D Mutta ei hätää, olen keksinyt naruttomille palloille uuden elämän pujotettuna sukan sisälle ja näin jatkamaan elämäänsä narupallon tärkeässä virassa, ja rikkinäiset tai parittomat sukathan ovat ehtymätön luonnonvara.

Ensimmäinen uusi vuosikin on nyt sitten Draaman kanssa vietetty. Viiden maissa vein koirat pikku lenkille, ja raketteja tietenkin paukkui jo silloin, koska eiväthän muista piittaamattomat ihmiset tapojaan paranna. Ilo oli silti kävellä ulkona neljän koiran kanssa, joista kukaan ei pelännyt raketteja. Sisälle taloon pauke kantautui vain pariin otteeseen selvemmin, ja kerran Draama herkesi haukkumaan ylimääräiselle häiriölle, muut eivät, eikä Draamakaan sen enempää piitannut.

Draama on nyt ollut reilut pari viikkoa Neurontin-kuurilla. Ensimmäiset viisi päivää se sai Neurontinin rinnalla vielä myös tulehduskipulääkkeen, mutta sitten jatkettiin pelkällä Neurontinilla. Tällä viikolla annos puolitettiin ja kahden viikon päästä aletaan ajaa alas. Samaa gabapentiiniä tuo Neurontin on kuin Snoopyn syömä Gabapentin, joten nyt sitten puolet laumasta vetää gabaa.

Edelleen on epätietoinen ja epävarma olo Draaman selän suhteen. Mitä kaikkea siellä varsinaisesti virheasennon lisäksi mahdollisesti on, miten se tulee vaikuttamaan arkeen pitkällä tähtäimellä. Draaman vapaana olemista rajoitan vielä tosi paljon ja kytken sen heti, kun se vähääkään riehaantuu. Ei se ymmärrä, miksei saa samalla tavalla pistellä menemään kuin ennen. Nyt tuli vielä hirmupakkasetkin, mutta kunhan sää tästä lauhtuu, niin annan Draaman olla enemmän vapaana ja seuraan, aiheuttaako se oireilua.

Ulkona on taas kaunista ja puhdasta, kun tällä viikolla satoi lunta, mutta siellä on nyt kolmatta päivää hirrrveän kylmä. Ulkona ei paukkupakkasilla tehdä muuta kuin melko lyhyet lenkit, muuten puuhaillaan sisätiloissa. Koirista kolme palelee enemmän tai vähemmän, kun ulkona on noin kylmä, mutta yksi oikein kukoistaa pakkasilla. Toisin kuin ehkä voisi kuvitella, niin kyseessä on Snoopy, meidän oma sisäisen huskynsa löytänyt pakkasukko. Se tarkenee ulkona vaikka ilman vaatetustakin, vaikka toki yleensä sen puenkin, porskuttaa häntä heiluen energiaa pursuten eteenpäin, eikä ole kertaakaan nostellut tassujaan. Sen lämmönsietokyky sen sijaan on vanhemmiten alentunut, ja luulenpa, että kesäinen notkahdus voinnissa johtui enemmän lämmöstä kuin siitä, että takapää olisi äkkiä tullut niin paljon kipeämmäksi. Kipulääkityksellä Snoopy nyt loppuikänsä kuitenkin on, ja ihan syystä.

Vinski sen sijaan alkoi kovempien pakkasten tultua roikottaa vuorotellen molempia takajalkojaan ilmassa ja ajoittain ontua kaikkia jalkojaan. Hetken lenkkeiltyään se alkoi liikkua normaalisti. Kipi ja Draama aristivat vain ihan lievästi kylmää maata lenkin alussa, mutta kun pakkanen kiristyi yli 20 asteeseen eilen illalla, oli vaikutus Draamaan dramaattinen. Nyt olen nähnyt senkin, kun koira yrittää epätoivoisesti liikkua koskematta ollenkaan maata. Tänä aamuna oli yhä kylmempi ja Draaman tassut palelivat hurjasti, joten pakko oli keksiä jotain. Löysinkin piirongin laatikosta muutaman fleecetossun, jotka Draama sai jalkaansa. Teho oli huikea, nyt Draama liikkui taas mielellään ja tassuja nostelematta.

Nyt tarkenee

Sisällä ollaan taas harjoiteltu hajutunnistusta ja vähän jotain tokotemppuja. Jopa Kipikin on saanut pari tokotemppua illassa ottaa. Suurpiirteinen se on aina vaan, mutta iloinen ja innokas se on nyt ollut, ja sellaisina hetkinä sitä ymmärtää hyvin, miksi kuitenkin yritin pitää sen tokouraa yllä niinkin pitkään. Välillä sitä nimittäin olen ihmetellytkin ;) Hajutunnistus on kaikkien mielestä kivaa, ja on ihan loistavaa, kun on tällainen tapa aktivoida koiria mielekkäällä ja luonnollisella tavalla sisätiloissa. Etsittävänä hajuna on vielä ollut kaneli, mutta jossain vaiheessa täytyy aktivoitua hankkimaan ainakin yksi Nose Work-haju ja opetella se. Ja onhan niitä hajuja maailmassa vaikka mitä, omakin kaappi pullollaan kaikkea mitä voisi opetella.

Nyt ollaankin jo loppiaisessa, joten joulunaika alkaa olla virallisesti ohi, ja onneksi myös paukkupakkasten pitäisi kohta olla ohi.