Treenejä ja kevättä

Ollaan ehditty käydä kolmet ohjatut tokotreenit sitten viime päivityksen, ja nyt saatiin lisäksi ihan vakipaikkakin ryhmään. Tuurauspaikaltakin päästiin kyllä joka viikko treeneihin mukaan, joten sikäli ero ei ole suuri.

Tässä välissä kerkesin myös miettiä Kipin ajoittaista taipumusta murista vieraille koirille kentällä ja mitä sille tekisin. Yleensä olen ollut neutraali ja pyrkinyt vain kiinnittämään Kipin huomion muualle, ja äkkiä se on murinat unohtanutkin. Ei niitä murinoita usein ole edes ollut. Räyhäämistä tai hyökkäämistä Kipi ei ole harrastanut. Mutta sitten tuli se kerta, kun se oikein syöksähti murisemaan läheltä ohi menevälle koiralle ennen treenejä, jolloin spontaanisti kielsin sitä. Toivoisin kentän olevan paikka, jossa toisiin koiriin suhtaudutaan neutraalisti ja provosoitumatta, ellei mitään todellista aihetta ole, töitä sinne ollaan menty tekemään.

Yleensä en kiellä koiriltani murisemista, koska se on tärkeä viestintäkeino. Jos murina on äitymässä isommaksi resurssikiistaksi, niin laukaisen tilanteen rauhanomaisesti muuttamalla ympäristössä jotain. Harvoin sellaisia tilanteita tulee, koska resurssikiistoja pystyy myös ennaltaehkäisemään, ja suurimmaksi osaksi nämä jakavat resurssit aivan sulassa sovussa muutenkin.

Miettiessäni, mitä seuraavaksi teen, jos Kipi taas murisee kentällä, tajusin miettiväni asiaa väärästä näkökulmasta. Oikea kysymys kuului, että mitä minun pitää tehdä, ettei murina edes ala. Nyt olenkin jo ennen treenien alkua palkannut Kipiä kentällä hyvästä käytöksestä muita koiria kohtaan. Olen pitänyt itsestään selvänä, että se käyttäytyy hyvin, mutta kun se ei niin kirkossa kuulutettua olekaan, niin sitä on todellakin syytä vahvistaa - miten nuo yksinkertaiset totuudet niin usein tuppaavatkin unohtumaan?! Minun tehtäväni on myös valvoa, etteivät muut koirat kentällä pääse tekemään aivan lähietäisyydellä mitään, mistä Kipi oikeasti ehtii huolestua. Tutuilta koirilta se yleensä sietää aika paljonkin, vieraammille enemmän on tiukkapipoillut.

Treeneissä on joka kerta eri koulutusohjaaja. Kaksi viikkoa sitten Mari toi terveisiä käymältään Lentsun kurssilta, jossa oli ollut aiheena tokokoiran huolto. Tokoa ei usein ajatella kovin fyysisenä ja kropalle haastavana lajina, mutta tiukat kierrot, jatkuva vasemmalla puolella seuraamisasennossa kenottaminen ja muut jutut kyllä kuormittavat kroppaa aika lailla. Nykyaikaa onkin opettaa koira tekemään kaikki liikkeet myös toisinpäin, ettei kroppa kuormitu toispuoleisesti. Jos koira kiertää kartion vastapäivään, pyydetään se seuraavaksi kiertämään myötäpäivään. Vasemmalla seuraamisen lisäksi opetetaan se seuraamaan myös oikealla. Opetetaan sivulletulo myös oikealle puolelle.

Näitä asioita sitten treenasimme sillä kertaa. Kokeilimme Kipin kanssa merkille menemistä ja stoppia molemmista suunnista kiertäen, ison tötsän kiertoa molemmista suunnista, oikealta seuraamista ja oikealta sivulletuloa. Oikealle tapahtuvia toimintoja jouduin vähän houkuttelemaan, koska niihin ei ole olemassa vielä vihjettä. Oli yllättävän haastavaa hahmottaa, milloin koira on oikeassa kohdassa ja suorassa oikealla sivulla ollessaan!

Kipillä oli nyt seuraamisissa kiva asenne, kierrot taas olivat melko hitaita kuten yleensäkin. Kokeilimme Marin ehdotuksesta vielä, miten Kipi tulee sivulle, kun jätän sen eteeni istumaan ja suljen silmäni ennen käskyn antamista. Välittömästi oli kuulemma reagoinut käskyyn ja tuli hienosti sivulle.

Olin treeniin kokonaisuutena tosi tyytyväinen, vaikka ne kierrot vähän hitaita olivatkin, mutta hyvällä asenteella ja ilmeellä Kipi teki ja meillä molemmilla oli kivaa!

Toissa sunnuntaina hioimme treeneissä kaukokäskyjä ja eilen tunnaria. Kipi otti tunnaritreenin alussa hirveästi häiriötä jostain kentän tapahtumasta ja sen keskittyminen hajosi hetkeksi täysin. Niin häiriöherkkä se vielä ajoittain on. Ohjeeksi saimmekin treenata paljon tunnaria häiriössä.

Ikävämpiäkin asioita on sattunut. Pari viikkoa sitten saattelin Osku-kissan viimeiselle matkalleen, ja nyt olen totutellut yhden kissan talouteen, joka on tilanteena aivan uusi. Aina on kissoja ollut 2-3 kerrallaan. Osku olisi täyttänyt toukokuussa 15 vuotta, joten pitkän elämän se sai elää, mutta olisihan sillä paremmalla tuurilla voinut olla vielä useita vuosia jäljelläkin. Nella on Oskun poismenon jälkeen muutaman kerran tullut hetkeksi sohvalle viereen silitettäväksi ja kerran syliinkin, mikä on sille hyvin harvinaista käytöstä.

Vinski oli taas kerran viime kuun lopussa pienellä lenkillä Miion kanssa. Nyt se oli paljon vapautuneempi ja aktiivisempi kuin edellisellä kerralla. On se vähän hassua, että alun perin tarkoitus oli totuttaa Miio isoon mustaan koiraan, ja sitten se melkeinpä kääntyikin siihen, että totutetaan Vinskiä pentuun :D

Ihana Miio, joudun ehkä hankkimaan oman sheltin!

Opinnoissa on pitänyt pientä kiirettä, mutta mikäs se opiskellessa on, kun luokkahuoneessa on tällaisia tyyppejä ;)

Kevään etenemistä on ollut hienoa seurata, on se vaan aina yhtä sykähdyttävää, kun päivät ovat enemmän täynnä valoa ja linnunlaulua. Ensimmäiset sinivuokot ilmestyivät pihaan jälleen jo maaliskuussa, nyt niitä on jo sinisenään. Myös kurkia ja joutsenia on tässä lähistöllä näkynyt ja perhosiakin on liihotellut. Ikävämpänä ilmiönä sitten ensimmäiset punkit on nypitty koirista, ja nyt mietitään, millä noita pirulaisia lähdettäisiin torjumaan.

Maaliskuun lopussa meidän lähimetsä oli jo näin sula.

Huhtikuun 7. päivä jäät lähtivät jo hyvää kyytiä lähijärvestä. Kipi tietenkin juoksi suoraan järveen ja olisi varmaan uimaankin lähtenyt, ellen olisi kutsunut sitä pois.

Kipin mielestä oli ihan parasta, kun jäät alkoivat lähteä myös lätäköistä ja se pääsi taas läträämään.

Ja meistä kaikista oli ihan parasta, kun ulkoilureitiltä sulivat loputkin jäät pois myös varjoisilta alueilta ja päästiin taas lenkkeilemään kokonaan sulassa maassa. Taustalla on pieninä pisteinä joutseniakin...

Lauantaina olivat taas vuorossa vepen kuivatreenit. Kävimme läpi uusia sääntöjä, jotka tulevat ilmeisesti ensi vuonna voimaan, mutta hetihän niitä on syytä ryhtyä treenaamaan. Hieman tokomaisia muutoksia on tulossa, eli enemmän valmistellaan ylempien luokkien liikkeitä jo alemmissa luokissa. Rantaan paluut tapahtuvat jatkossa vinosti. Yksi uusi liike on, että koiran pitää ohjatusti hakea joko vasemmalla tai oikealla puolella oleva vene, eli liike muistuttaa tokon ohjattua noutoa. Nyt treenasimmekin veneen luokse menemistä vuorotellen vasemmalle ja oikealle ja rantaan paluuta vinosti. Vinski lähti kerran väärään suuntaan, vaikka miten näytin oikeaa suuntaa ja olin asetellut Vinskin rintamasuunnankin sinne. Mutta se kun oli siitä toisesta suunnasta juuri namia päässyt hakemaan, eikä millään uskonut, että minun näyttämäni suunta oli nyt se oikea. Ohjautui se lopulta sinne minne piti, eikä juuri paineistunut mokastaan. Tuollainen omapäinen se osaa olla, mutta usein se sitten vielä menee lukkoonkin, kun tajuaa tehneensä väärin. Ei mikään helpoin koira kouluttaa tämänkään takia.

Yksi uusi liike vepessä tulee olemaan myös liikkuvasta veneestä hyppääminen, jonka osalta vähän mietityttää, että a) onko liike turvallinen Vinskille, vaikka sen selkävika lievä onkin ja b) suostuuko Vinski edes hyppäämään liikkuvasta veneestä. Mutta niin pitkälle emme ehkä lajissa muutenkaan pääse, että tämä liike vastaan tulisi.

Kotona olemme treenanneet Vinskin kanssa pelastusliivin kaunista luovutusta. Vähän hätäiseksi on mennyt aina välillä, eikä Vinski useinkaan suhtaudu hyvin siihen, kun jää ilman palkkaa ja siltä odotetaan parempaa suoritusta. Ryhdyinkin sitten kehumaan sitä hillitysti, vaikka se olisi sylkenyt esineen suustaan liian nopeasti, mutta kunnon palkka on tullut vasta halutusta suorituksesta. Muutin treenejä myös operantimpaan suuntaan, eli Vinski on itse saanut tarjota esineen ottamista ja tuomista. Tämä toimii paljon paremmin kuin käskyttäminen ja palkkaamatta jättäminen huonosta suorituksesta.

Nykyään näyttää esim. tokokoulutuksessa olevan usein vallalla koulutustapa, missä koiralle huomautetaan virheistä hyvin herkästi. Joskus muinoin niissä piireissä, missä itse liikuin, painotettiin enemmän sitä, ettei ohjaaja koskaan saa paineistaa koiraa eikä virheisiin tule kiinnittää kummempaa huomiota, niistä vain ei palkata. Sittemmin kilpailu on kiristynyt ja toko on muuttunut lajina entistäkin pikkutarkemmaksi, ja koulutukset samaten. Toki erilaisia koulutustyylejä on aina ollut ja on yhä, ja taitava kouluttaja osaa samaan aikaan vaatia, motivoida ja pitää treenit hauskoina. Virheistä pystyy kertomaan koiralle myös neutraalisti, eivätkä kaikki koirat paineistu moitteistakaan.

Mutta sitten on näitä koiria, joille ei paljon voi virheistä huomautella (ja ohjaajia, jotka eivät edes halua huomautella...). Juuri juttelin yhden treenikaverin kanssa, jolla on Vinskin tyyppinen koira, ja jota vieraileva koulutusguru neuvoi huomauttamaan aina, kun se oli tuomassa väärää tunnarikapulaa. Koira meni siitä kuitenkin lukkoon ja lakkasi tekemästä mitään, ja toiselta treenikaverilta ohjaaja sai neuvoksi päinvastoin kiittää hillitysti koiraa, kun se toi väärän kapulan, mutta lähettää sitten uudestaan etsimään ja palkata paremmin vasta oikeasta. Tällä tavalla koiran tunnari saatiinkin kuntoon. Kaikkia koiria vaan ei voi vääntää samanlaiseen muottiin.

Kipin kanssa minulla taas on alkanut operaatio vauhdin etsiminen. Se saa nykyään ansaita iltaruokansa kotipihalla tekemällä jonkun vauhtiliikkeen. Muutamana päivänä ruokakuppi oli ruudussa odottamassa, ja kylläpä pisteli Kipi hirmuista vauhtia ruutuun! Tänään otimme luoksetulon ja siitä ruokakupille vapauttamisen, taaskin vauhti oli hyvä. Yritän saada Kipin tunnetilaa vauhtiliikkeitä kohtaan muuttumaan. En tiedä, tuleeko tämä kovin kauaskantoisesti toimimaan ja tuleeko Kipi kuitenkin herkästi palaamaan hitaisiin suorituksiin silloin, kun ruokakuppi puuttuu. Vinskilläkin tehtiin tällaista treeniä aikanaan ja jossain vaiheessa se alkoi kantaa hedelmääkin, mutta kisakuntoonhan ylempien luokkien irtoavat liikkeet eivät koskaan tulleet.

Olen kuvitellut, että olen alusta asti motivoinut Kipiä hyvin ja huomioinut sen tunnetilat. Mutta jos voisi kysyä Kipiltä itseltään, niin olisiko se ollenkaan samaa mieltä? Ja voi kun olisin tiennyt sen spondyloosista ajoissa, niin en olisi yrittänyt opettaa sille mitään uutta hankalimpina aikoina. Kipi on ilmeisestikin päässyt oppimaan vääriä mielleyhtymiä nimenomaan isoissa liikkeissä ja häiriössä. Keittiössä Kipi tekee aina tokoa ja temppuja hirmu hyvällä motivaatiolla.

Tärkein projekti meillä Kipin kanssa onkin nyt keskittyä tunnetiloihin, enkä ota liikkeiden edistymisestä paineita. Tuntuu, että olen oivaltamassa tunnetilojen säätelystä koko ajan jotain uutta. Ehkä joskus sinne alokastokoonkin vielä päästään. Vinskin kanssa taas katsellaan, päästäänkö joskus vepessä soveltuvuuskokeeseen. Tavoitteet näiden kahden kohdalla ovat sellaisia, että jollekin muulle ne olisivat vasta ponnahduslauta kohti isompia tavoitteita. Eivät nämä tosiaan mitään helppoja harrastuskoiria ole, mutta ne pakottavat minut oppimaan uutta. Ja kyllä ne hetket, kun yhteistyö onnistuu ja koirat tekevät iloisesti, ovat hienoja!
,

Hallikauden lopetus, huoltoa ja rotumietteitäkin

Toissaviikon perjantaina oli viimeiset hallitokot. Tällä kertaa meillä oli seurana kolme muuta koirakkoa, joten pääsimme ottamaan ihan oikean ryhmäpaikallaolon. Kipi oli taas vaihteeksi reunassa, mutta se sopi meille nyt ihan hyvin. Kipin mielentila oli hyvä koko istumisen ja paikkamakuun ajan, eikä se häiriintynyt yhtään, vaikka keskeltä kerran lähti koira karkuun, se kun ei ollut menossa Kipin tai muidenkaan koirien luokse.

Muutenkin treenit olivat ihan onnistuneet ja Kipin asenne pysyi hyvänä, mutta huipuimmassa vireessään se ei ollut, ei ole muutenkaan vähään aikaan ollut. No, harvinaista herkkuahan se tuppaa olemaankin se Kipin paras vire. Mutta hallikausi saatiin näin pakettiin ja siitä jäi hyvä kokonaisfiilis.

Toissaviikon sunnuntaina sitten oli ohjatut tokotreenit, aiheena kuunteleminen. Yleensä pyrin siihen, että kenttä on paikka, jossa tapahtuu mukavia asioita ja jossa keskitytään vain itse asiaan, siellä ei esim. kouluteta koiralle käytöstapoja tai hoeta kieltosanoja. Samoin ennen treenin alkua muutenkin pyritään keskittymään hyvään fiilikseen. Nyt jouduin tinkimään tästä periaatteesta, kun kentän laidalla vuoroa odotellessamme Kipi meinasi antautua täysin nenänsä vietäväksi ja kielsin sitä haistelemasta maata, se kun ei myöskään ole treenitilanteessa kovin toivottava asia. Sitten Kipi vieläpä syöksähti äkkiä murisemaan urokselle, joka sen mielestä ilmeiseti tuli liian äkisti liian lähelle. Kyseinen uros ei ollut sille ennestään erityisen tuttu. Epävarmuuteen ja resurssien vahtimiseen tuo käytös pohjautuu. Ärsyttävää joka tapauksessa, yhtään en tuollaisesta tykkää. Huomautin Kipiä siitäkin, ja sitten jo kohta olikin meidän vuoro. Vähän mietitytti, miten Kipi mahtaa toimia, kun joutui ennen treeniä kuuntelemaan kieltoja vireen nostatuksen sijasta...

Ihan mielellään Kipi kuitenkin työskenteli, vaikkei vire mikään korkea ollutkaan. Suoritimme hauskan radan, jossa oli monta erilaista temppua peräkkäin. Alussa esim. heitin noutokapulan, mutta sitten käännyimmekin oikealle ja lähetin Kipin ruutuun. Sen jälkeen vasta palasimme noutamaan kapulaa. Rataan kuului myös seuraamista, luoksetulo, zetaa, kaukoja ja houkutusruutu, jossa pujottelimme lelun ja purkisssa olevien kinkunpalojen vierestä. Kipi oli kiltti poika ja kuunteli hyvin, ei lähtenyt kapulan perään eikä vilkaissutkaan houkutuksia. 

Vauhtia olisi liikkeissä saanut taas kerran olla enemmän. Vetäjä ehdotti meille vireennostatustreeniksi esim. sellaista, että menisimme kentälle katsomaan agilitytreenejä ja sitten ottaisimme tokoa. Kokeillaan varmaan tätäkin joskus, nähtäväksi sitten jää, auttaako se. Kipi on kuitenkin hallilla nähnyt ja kuullut aika vierestä aksakoiria, eikä se siellä vaikuta siihen kiihdyttävästi tai virettä nostavasti. Toisaalta hallissa on matalat umpiaidat kenttien välissä, joten kaikkea naapurikentillä tapahtuvaa siellä ei näe. Jospa se edes vähän innostuisi, kun näkee paremmin..? Mutta voi olla, että ei, kun ei se edes lajista mitään ymmärrä. Niin ne ajat muuttuvat, muistan miten joskus muinaisina aikoina toivoin, ettei vaan toko- tai pk-kokeessa olisi samalla kentällä agilityesteitä tai vieressä agilitykenttää, jossa joku juuri olisi treenaamassa, koska se kiihdytti silloista, itsekin agilitya harrastavaa koiraani liikaa. Ja nyt toivon, että koirassa heräisi edes pikkuriikkisen kiihkeyttä aksaa nähdessään...

Treenin jälkeen vielä pujottelimme muiden koirien läheltä, myös sen uroksen, jolle Kipi oli murissut. Nyt pääsin kehumaan ja palkkaamaan, kun Kipi seurasi kauniisti eikä välittänyt muista koirista mitään. Ei se mikään tappelunhaluinen koira ole muutenkaan, mutta saisi vähän relata tuosta ajoittaisesta tiukkapipoilustaan.

Ihanaa hankikantoa riitti pääsiäisen alkuun asti, mutta nyt pääsiäisen loppupuolella se on muisto vaan ja kevät etenee kohisten. Kurakelit ovat taas täällä, plääh. Tässä vielä viimeiset, ennen pääsiäistä otetut kuvat näiltä lumilta.

Toissapäivänä meillä alkoivat vepen kuivanmaan treenit, teemana vienti. Ensimmäisellä kierroksella Vinski sai viedä tuttua patukkaa apuohjaajalle etäisyyttä vähitellen lisäten. Vinski muisti jutun juonen hyvin, oli innokas ja vei hyvin, mutta luovutukset olivat vähän hätäisiä. Kun se huomasi, ettei palkkaa tipu kuin kunnollisesta suorituksesta, alkoi se paremmin tarjota patukkaa. Toisella kierroksella sitten treenattiin muita, haastavampia esineitä. Vinski vei nekin perille asti, mutta sylki ne siellä suustaan ennen kuin apuohjaaja ehti ne ottaa. Sitten se paineistui, kun ei saanutkaan palkkaansa vaan siltä odotettiin kunnollista luovutusta. Helpotimme hommaa, ja loppuun otimme vielä lyhyen viennin tutulla patukalla. Luovutuksia ja erilaisia esineitä pitää nyt treenata erikseen.

Muuten emme ole juuri viime aikoina treenanneetkaan, mutta temppuja olemme joskus operantisti ottaneet. Hyvin tulevat koirien luonne-erot siinäkin esiin. Kaikilla on hirveän hauskaa, mutta Snoopy haluaa aina päästä mahdollisimman nopeasti ja suoraviivaisesti lopputulokseen. Vinski tarjoaa mielellään asioita, mutta se haluaa pysyä mukavuusalueellaan, se ei enää ole niin oma-aloitteinen kun kriteeriä nostetaan. Kipi taas on nokkela ja yritteliäs ja sen treenit etenevät. Olisipa se tokossakin yhtä innokas. Ehkä sille olisi pitänyt opettaa tokokin alusta asti täysin operantisti...Vaan eipä sille kyllä tyhjään lähetyksessäkään vauhtia siunaantunut, vaikka liike opetettiin täysin operantisti, mutta miksi olisikaan, kun se on jo tottunut tekemään liikkeitä tietyllä vauhdilla.

Oma tokomotivaationi on viime aikoina taas ollut vähän kateissa. Jos ei ole ollut ns. pakollisia treenejä, niin asia on tupannut jäämään. On tämä vähän hassu tilanne, kun koirista yksi on vanhuuseläkkeellä, yksi on jäänyt tokosta eläkkeelle kun siitä ei ollut ylempiin luokkiin, ja sen kolmannen kanssa on kaikki auki, että pääseekö sen kanssa edes alokasluokkaan joskus tai ainakaan sitä pidemmälle. Ainakaan sillä tavalla, että hommassa olisi jotain järkeäkin, ettei tarvitse jotain puolihalutonta koiraa kehässä vetää perässään.

Onhan se valtava pettymys, kun laumassa on kaksi noin nuorta koiraa, joista kummankaan kanssa en pääse harrastamaan täysillä, kun kummallakin on vähän puutteellinen moottori etenkin tokoon, ja kaupan päälle vielä selkäongelmat. Eivät ne aivan ainutlaatuisia rotunsa edustajia ole, löytyy muitakin samanlaisia. Ja on niitäkin, joilta kyllä moottori löytyy, mutta on isoja ongelmia esim. silmän käytön kanssa. Minusta onkin vähän surkuhupaisaa, kun jotkut pitävät bc:tä takuuvarmasti hyvänä ja helppona tokokoirana tai suorastaan oikotienä onneen. Ihan huikeita yksilöitähän rodusta löytyykin, mutta niidenkin takana on paljon tehtyä työtä. Ja yksilöeroja on tässäkin rodussa tosi paljon, mikä rotua harkitsevien todellakin on hyvä tiedostaa.

Jopa bc-harrastajien kuulee joskus väittävän, että kaikista bortsuista saa helposti vähintäänkin valion jossain lajissa ja että hyvä kouluttaja tekee hyvää tulosta huonommallakin yksilöllä. Sen perusteella mitä itse olen vuosien mittaan nähnyt, olen aivan eri mieltä. Kaikista bortsuistakaan ei saa valiota mitenkään helposti tai ei ollenkaan. Huippukouluttaja toki saa vähemmän huipustakin yksilöstä enemmän irti kuin keskinkertainen kouluttaja, mutta ei huippukouluttajilla ole yleensä mitään kiinnostusta alkaa työstää koiraa, jolla on puutteelliset palikat. 

Kun ensimmäisen kerran päätin lopettaa Vinskin tokouran, tapahtui se erään arvostetun tokogurun koulutuksen jälkeen. Hänellä ei ollut antaa meille mitään eväitä eteenpäin, ja kun kysyin, kouluttaisiko hän itse tuollaista koiraa tokoon, paukautti hän suorasukaisesti vastaukseksi, että ei. Hyvin ymmärrettävää, kun tavoitteet ovat aivan huipulla. Omani ovat vaatimattomammat, joten päädyin kuitenkin myöhemmin jatkamaan Vinskin tokouraa sinne asti kuin se koiran kannalta järkevää oli, ja meillä oli hauskaa niin tehdessämme! Vinski kuitenkin oli aika mainio alempien luokkien tokokoira.

Kouluttajalla toki on aina se ratkaiseva rooli, koska koira ei synnynnäisesti tiedä esim. tokotempuista mitään. Myös sillä on merkitystä, että koira sopii ohjaajan käsiin. Mutta eivät koiran ominaisuudet muutenkaan mikään vähäpätöinen juttu ole, todellakaan! Em. guru totesi myös, että Vinskin kaltaisia tokokoiria on alkanut enemmän ilmaantua, kun ihmiset ottavat enemmän puhtaasti paimentaustaisia koiria. Niissä on kultakimpaleitakin, mutta myös niitä, jotka sopivat parhaiten juuri paimennukseen tai ehkä agilityyn.

Omilla koirilla toki on myös sellaisia hyviä ominaisuuksia, jotka ovat bc:lle ominaisia. Ne oppivat nopeasti. Ja opettaja kerran koululla Kipin tekemistä katsellessaan totesi muillekin, että tällä rodulla on kyky lähes nollan latenssiaikaan, mitä taas ei joiltain roduilta voi lähtökohtaisesti edes odottaa. Koska bortsut usein ovat ennakoinnin mestareita, niin oikeastaan niiden latenssiaika on joskus jopa miinusmerkkinen 😀

Koirani myös ovat arjessa melko tai hyvin helppoja, kuten mielestäni keskiverto bc yleensä onkin, vaikka rodusta usein maalaillaan hypervaativan koiran kuvaa. Okei, omani saavat toki lenkkiä ja muuta tekemistä, joten niillä ei ole niin syytäkään olla turhautuneita, mutta eivät ne seinille hypi tylsempinäkään päivinä. Arjessa hankalia yksilöitä toki on silti olemassa. Linjoissa ja suvuissa on isojakin eroja, mutta pentueiden sisälläkin luonnollisesti on luonne-eroja. Ja tuo vaativuus on aina hyvin subjektiivinen kokemus, eri asiat ovat eri ihmisille haastavia. Jollekin pelkkä bc:n tarmokkuus tai nopea reaktiokyky voi olla ongelma, joku ei ehkä muuten vaan sovi yhteen nöyrän paimenen kanssa. Tai jos kuvittelee saavansa nöyrän paimenen ja se oma pentu onkin jotain aivan muuta, voi käydä niin kuin Snoopylle, joka palasi sen takia kasvattajalle :D

Kyllä me nyt vielä pikkuhiljaa tokoakin Kipin kanssa jatkamme ja katsomme, saisiko sitä motivaatiota vielä hitusen jostain lisää ja ailahtelua vähän vähemmäksi. Jos ei, niin sitten vain täytyy hyväksyä se, ettei toko ole Kipin laji ainakaan tavoitteellisessa mielessä. Ehkä jonain päivänä löydämme jonkun lajin, joka sopii Kipille ja johon minäkin motivoidun. Kyllä se ohjaajankin motivaatio lajia kohtaan on tärkeää, ei vain koiran! Aika moni laji kuitenkin karsiutuu pois jo selkäviankin takia.

Mutta jos palaisi takaisin kuulumisiin, kummallisesti eksyin aivan sivuraiteille, eikä täältä varmaan juuri kukaan rotuvalistusta etsi ;D Pitkäperjantaina Vinski pääsi taas kävelylle ihanan Miion kanssa. Vinski oli ihan hassu, se meni hämilleen, kun Miio nyt oli paljon aktiivisempi sitä kohtaan ja yritti kiivetä Pirjon syliin turvaan, mitä Miio katsoi ihan ihmeissään.

Kyllä Vinski kumminkin mielellään lenkin Miion kanssa käveli, mutta on se vähän hömppä, uudet jutut usein jänskättävät sitä aluksi. Hallilla viimeksi kävi niin, että yksi pentukoira karkasi kesken kaiken Vinskin luokse yltiöinnokkaana tervehtimään, joten ehkä tämäkin lisäsi Vinskin jännitystä pentua kohtaan. Allaolevassakin kuvassa vielä näkyy, miten se kenottaa poispäin Miiosta ottaakseen vähän etäisyyttä.

Eilen koko jengi oli kraniosakraalihoidossa. Tällä kertaa Mari ei itse käsitellyt koiria kuin hetkittäin, koska kyseessä oli tilaisuus, missä koulutettiin uusia hoitajia alalle. Havainnollisia huomioita tuli hoitoon liittyvistä jutuista ja koirien reaktioista, mielenkiintoista. Ja laitettavaa oli taas kaikissa, Vinskillä oli jo aikaakin edellisestä käsittelystä. Hauskaa oli nähdä Kipin reaktio, kun saavuimme paikalle, se viuhtoi sisälle määrätietoisesti ja iloisesti häntä heiluen, kun tiesi mihin mennään. Ja hoitohuoneessa käsittelyä odottaessaan se hyppi innosta tasajalkaa :) Että voisi sanoa sen olevan varsin hoitomyönteinen :) Hoidon aikana se toki silti vähän kiemurteli hankalia kohtia käsiteltäessä, mutta muuten rauhoittui hyvin aloilleen ja silmät painuivat välillä umpeen. Myös Vinski ja Snoopy antoivat hyvin käsitellä ja niiden reaktioista pystyi hyvin lukemaan asioita.

**********

PS. Luin tämän postauksen vuosien jälkeen uudestaan ja huomaan ajatteluni muuttuneen. En enää arvota koirien ominaisuuksia hyviin tai huonoihin sen suhteen, miten ne esimerkiksi sopivat tavoitteelliseen tokoon. Ei koirieni tehtävä tässä maailmassa ole tyydyttää minun harrastushaaveitani, eikä tavoitteellinen toko ole kaikille koirille luontaisinta tekemistä. Tiesin sen kyllä ennenkin, mutta kesti aikansa päästää irti omista harrastustoiveista. Koirani ovat parhaita juuri sellaisina kuin ovat.

Laatikkoleikkejä, muita koulutusjuttuja ja terveyshuolia

Viime viikonloppuna oli aivan ihanat hankikantokelit ja viihdyimme paljon ulkona.

Toissaviikon perjantaina oltiin taas hallissa omatoimitokossa. Paikalla oli vain yksi koirakko meidän lisäksi. Vinski kävi ensin ansaitsemassa iltaruokansa tekemällä lyhyen ja iloisen treenin, sitten oli Kipin vuoro. Toinen koira ryntäsi sitä ovelle tuulispäänä vastaan ja vähän huolestuin, koska kyseessä oli juuri se uusi uroskoira, jolle Kipi oli aiemmassa treenissä murissut. Väistimme sen mitä pystyimme, ja tilanne meni ihan rauhallisesti ohi, eikä Kipi kertaakaan treenin aikana murissut kyseiselle koiralle tai kytännyt sitä.

Emme treenanneet pitkään Kipinkään kanssa, koska halusin ennen kaikkea pitää yllä motivaatiota. Vähän seuraamista ja ruutua ja tyhjään lähetystä alustalle, alustaa vähitellen hiekkaan piilottaen. Hyvin meni kyllä. Lopuksi Kipi pääsi paikallaoloon toisen koiran kanssa. Tässä vaiheessa kuulin, että tällä koiralla oli epävarmat paikallaolot, mikä jo sinällään vähän arvelutti minua. Mutta ei siinä kaikki, koiralle oli edellisessä treenissä käytetty karkailun korjaamiseksi rankaisuna koulutussuihketta, ja omistaja tiedusteli kantaani sen käyttöön tässäkin treenissä. Onneksi tiedusteli, niin pääsin kieltämään suihkeen käytön Kipin lähellä. Tuollainen pelkkää ilmaa suihkauttava väline voi vaikuttaa pehmeältä keinolta puuttua koiran ei-toivottuun käytökseen, mutta sen vaikutus perustuu kuitenkin koiran pelästyttämiseen ja voi olla etenkin herkälle koiralle hyvin ikävä kokemus. Paikallaolotreeniin ja tokoon yleensäkin tuollainen metodi on mielestäni totaalisen väärä.

Vieras koira oli alusta asti paineistuneen oloinen paikallaolossa, ja omistajakin totesi, ettei se edellinen treeni koulutussuihkeen kanssa ehkä niin onnistunut ollutkaan. Ja lähtihän se koira sitten Kipiä kohti, mutta ei luokse asti ehtinyt, kun omistaja palautti sen paikalleen. Kipin mielentila muuttui tästä selvästi epävarmemmaksi, ja kävin palkkaamassa sitä tiheästi. Puistattaa ajatuskin, että se lisäksi olisi tuossa tilanteessa joutunut pelästymään suihketta! Miten hirvittävän epäreilua olisi ollut, että se olisi saanut rangaistuksen, vaikka pysyi itse hyvin paikalla, ja vielä samalla hetkellä kun vieras koira lähestyi sitä, jolloin se hyvinkin todennäköisesti olisi oppinut pelkäämään myös vieraita koiria.

Ihmiset eivät aina tule ajatelleeksi, millaisia vaaroja rankaisuihin voi sisältyä. Koirat voivat oppia rankaisuista aivan jotain muuta kuin oli tarkoitus, ne voivat oppia pelkäämään ja menettää luottamuksen ohjaajaan. Jos rangaistus ei tule sekunnilleen oikein, yhdistää koira sen mielessään johonkin aivan muuhun asiaan kuin mitä haluttiin. Ja vaikka rangaistus tulisi juuri oikealla hetkellä, voi koira silti oppia muuta kuin mitä haluttiin. Erityisen epäreilua on rangaista koiraa jostain, mitä sille ei ole opetettu kunnolla.

Kovan onnen Kipi on valitettavasti oppinut vääriä asioita ilman tietoisia rankaisujakin. Sillä on varhaisnuoruudessaan jo ollut tietämättäni ikäviä tuntemuksia kehittyvän spondyloosin takia, ja se mahdollisesti yhä yhdistää tämän treenitilanteisiin. On ollut hyvin epäreilua Kipiä kohtaan, että siltä on odotettu kykyä keskittyä treenaamiseen hetkenä, jona sillä ei ole kunnollisia edellytyksiä siihen ollut :(  Ja tietenkin Kipillä saattaa yhä toisinaan olla huonoja tuntemuksia jumien takia, ja spondyloosikin saattaa jossain vaiheessa lähteä leviämään. Siksi tärkein kriteeri Kipin kanssa treenatessa onkin se, että mielentilan on oltava hyvä. Treeniä muokataan sen mukaan, mikä on mielentila, ja tarvittaessa treeni keskeytetään kokonaan ja pidetään treenitaukoja.

On ironista, että kun vihdoin pääsimme mukaan ohjattuihin tokotreeneihin, niin huomaan miettiväni, ettei se Kipin kannalta ole pelkästään hyvä juttu. Treeneissä on joka kerta teemana joku tietty liike tai asia, eikä se välttämättä juuri silloin sovi meidän tilanteeseen. Treeneissä myös tulee oman vuoron odottelua, joka on huono juttu vireen kannalta. Vaikka välillä vien Kipin autoon odottamaan tai treenaamme odotellessa omia juttuja, niin lässähtäneitä hetkiä uhkaa silti tulla, jolloin ympäristö vie liiaksi Kipin huomion ja vire laskee.

Mutta Vinskipä se pääsi eräänä päivänä pikku kävelylle Pirjon shelttipennun Miion kanssa, jotta pentu saisi kokemuksen isosta mustasta koirasta. Kivasti tulivat juttuun Vinski ja söpönen pikku Miio. Sheltit ovat aina kuuluneet suosikkirotuihini, ties vaikka jonain päivänä itsekin tuollaisen hankkisi.

Viime viikon maanantaina Kipi ja Snoopy pääsivät Marille kraniosakraalihoitoon, ja olihan sitä laitettavaa taas molemmissa. Mari totesi, ettei Kipin kroppa ollut pysynyt aivan niin hyvällä tasolla kuin mille se parhaimmillaan saatiin hoidettua. Piiralla käynnistä oli tasan kaksi kuukautta, ja selvästi näin pitkä käsittelyväli kuitenkin on Kipille vielä liian pitkä. Joten seuraavaksi mennään hoitoon vielä tämän kuun aikana, ja kun kroppa on taas saatu sille tasolle, jolla se parhaimmillaan on ollut, haetaan sopiva käsittelyväli yhteistyössä Marin kanssa.

Niin tärkeää kuin huollossa käyminen onkin, niin seuraavat pari päivää ovat rasittavia, kun lenkit pitää tehdä remmissä, mikä koettelee niin minun kuin energisen, paljon vapaana olemaan tottuneen koiran hermoja. Kipin kohdalla näihin pariin päivään sisältyy vielä sellainenkin lieveilmiö, että se pissaa sisälle useamman lätäkön. Muutenkin sillä on ajanjaksoja, jolloin se pissaa kerran yössä sisälle, muttei sentään sen enempää. En tiedä, onko sillä mahdollisesti hermotuksen kanssa jotain ongelmaa selkäviasta johtuen, mikä tuota aiheuttaa, vai onko se ihan merkkailua. Mutta käsittely sitten oikein avaa hanat hetkeksi.

Viime viikolla saimme Kipin kanssa päätökseen koulun projektit. Klapien hakeminen vajasta sujuu nyt varsin mainiosti. Tyhjään lähetyksestäkin Kipillä on aika hyvä käsitys. Alusta saatiin häivytettyä, liikkeeseen lisättiin vihje ja sitten vielä testattiin, reagoiko Kipi hämykäskyyn - mitä se ei tehnyt. Joskus Kipi ennakoi pysähdystä ennen kuin on edennyt ihan kymmentä metriä tai kaartaa hieman, joten ei liike vielä aivan valmis ole. En tässä ajassa mitään täydellistä suoritusta odottanutkaan. Peruuttamistreenissä kadotin itse omat kriteerini, ja sen treenaaminen jäi muutenkin kovin vähiin, mikä taas ei ollut huono asia kropan tilannetta ajatellen.

Uudeksi tehtäväksi opettaja antoi meille vielä laatikkoleikin, jossa vahvistetaan kaikkea mahdollista, mitä koira tekee laatikkoa kohtaan. Tämä siksi, että Kipi saisi itse tarjota asioita, koska opettajan mielestä joskus autoin sitä liikaa. No Kipihän tarjosi välittömästi kaikenlaisia toimintoja laatikkoa kohtaan, se ei ole sille mikään ongelma. Opettaja huomautti laatikkovideon nähtyään, ettei minun myöskään olisi ollenkaan pitänyt ohjata Kipiä palkan suunnalla, eli en olisi saanut palkata laatikon suuntaan, jotta Kipi olisi täysin omaehtoisesti lähestynyt laatikkoa. No ihan omaehtoisesti se kyllä heti laatikon nähtyään riensi tarjoamaan toimintoja, ryhdyin vain sitten sitä laatikon suuntaan automaattisesti palkkaamaan, kun ei opettajakaan etukäteen ollut muuta ohjeistanut. Minulla kuulemma on taipumus pyrkiä aina tavoitteeseen koiran kanssa, kun tässä vaiheessa minun olisi tärkeämpää kouluttaa nimenomaan itseäni. Tunnustan, ja myös sen, että minulla on taipumus pysyä omalla mukavuusalueellani. Lisäksi kuulemma omat koirani reagoivat liiankin hyvin koulutukseen, enkä saa seuraavissa projekteissa käyttää niitä :) En kuulemma saa käyttää muitakaan bordercollieita ;D Ja kaikkein mieluiten minun kuulemma pitää seuraavaksi kouluttaa jotain ihan muuta eläinlajia kuin koiraa.

Ajattelinkin seuraavaksi kouluttaa jotain ahneelle Osku-kissalle, joka jaksaisi keskittyäkin koulutukseen paremmin kuin Nella. Sovimme jo opettajan kanssa, että pidämme kissankoulutuspäivän maaliskuun lopussa. Sitten sitä seuraavana päivänä Oskua silitellessäni huomasin, että sen imusolmukkeet leuan alla tuntuivat käteen isoilta. Ja löysin myös kainalon alta suurentuneen imusolmukkeen. Minulla oli heti pahoja aavistuksia diagnoosista.

Menimme Oskun kanssa lääkäriin, ja lääkäri löysi vielä polvenkin alta suurentuneet imusolmukkeet. Hän otti ohutneulanäytteet kahdesta imusolmukkeesta, ja värjäyksessä niistä löytyi pahanlaatuisia soluja. Se oli se, minkä olin heti arvannut. Lymfooma. Mitään muita oireita ei Oskulla ole vielä ollut kuin satunnaista nesteen oksentelua, jonka takia juuri kaksi viikkoa sitten kävimme eläinlääkärillä, ja Osku todettiin silloin hyväkuntoiseksi kissaksi, eivätkä imusolmukkeet vielä silloin olleet suurentuneet. Lymfooma on silti voinut jo olla muualla ja aiheuttaa tuon oksentelun.

Aikaa ei ole paljon jäljellä, heti kun vointi notkahtaa alaspäin, pääsee Osku pois. Osku on varsinaisesti serkkuni kissa, joka tuli meille hoitoon lähes kolme vuotta sitten ja jäi sille tielleen. Siitä on tullut minulle läheinen, se makaa nytkin vieressäni onnellisen näköisenä kehräämässä. Se on leppoisa, ihmisläheinen ja hellyydenkipeä kissa. Toisin kuin Nella, jolle olen enemmän pelkkä ovenavaaja, ja joka valitsee makuupaikkansa mieluummin koiran kuin ihmisen vierestä. Tuntuu mahdottomalta uskoa, ettei Oskua pian enää ole :( Kuka sitten käpertyy syliini tai viereeni kodikkaasti kehräämään ja puskemaan? Tai kuka ryntää alati nälkäisenä ruokakupille? Kuka nyt osallistuu kissankoulutusprojektiini?

Synttärit, treenikuulumisia ja identiteettiongelmia

Vinskillä oli eilen synttärit, mittariin tuli kuusi vuotta. Synttäripäivää se vietti mm. potkukelkkalenkillä, Kipin kanssa pellolla kirmaillen ja pannaria maistellen. Illalla se oli kyydissä mukana muiden koirien kanssa, kun osallistuin veperyhmän kokoukseen, jossa suunniteltiin tulevaa kautta. Ja nimenomaan Vinskin harrastushan se vepe meidän laumassa on.

Viime viikon perjantaina oltiin taas hallissa tokoilemassa. Aluksi meillä oli yksi koirakko treenikaverina, ja sitten saatiin olla omalla kentällä ihan yksin. Otettiin alkuun paikallaolot huimassa kahden koiran ryhmässä. Kipin kaverina oli sama bc-neito, josta se otti niin kovasti häiriötä viime kerralla. Nyt meni paljon paremmin, mutta istumisen jälkeiseen maahanmenoon tarvitsi kaksi käskyä, ja luoksetulot tuolla aina ovat hirmu hitaita paikallaolon jälkeen.

Keskenämme sitten treenasimme mm. kiertonoudon alkeita, kun oli hulppeasti tilaa. Yritin saada Kipille ajatusta kiertoon ja sen jälkeen esteen hakemiseen, ja ehkä jotain pientä ajatusta tulikin. Ei tämä mikään helppo liike ole, kun siihen pitää vielä liittää pysähdys ja noutokin. Ja mitä olen tätä liikettä nyt livenä kisoissa ja treeneissä päässyt näkemään, niin esteen ohituksia tulee koirille aika paljon.

Koulun projektiin koulutin Kipille ensin uutena juttuna kosketuskepin ja sen seuraamisen, minkä se oppi hetkessä. Sitten aloimme työstää tyhjään lähetystä eli merkitöntä merkkiä, tuota kauhujen tokoliikettä. Valitsin treenitavaksi alustalle lähetyksen. Alkutreenit ovat menneet hyvin, mutta saa nähdä, mitä tästä loppujen lopuksi tulee. Muina projektitemppuina koulutan Kipille peruuttamista ja klapien hakua vajasta, joiden koulutus on vielä ihan kesken. Kipi oli aluksi melko epäuskoinen, että ihan oikeastiko pitää jotain klapia noutaa, vaikkei se ole yhtään samanlainen kuin noutokapula. Kyllä se sitten alkoi sujua, kun vaan kannustin ottamaan klapin ja kehuin Kipin pystyyn kun se klapin toi, vaikka luovutukset eivät tyylipuhtaita olleetkaan. Oli kiva nähdä, miten Kipin olemus ja tunnetila muuttuivat, ja se oli itsekin ylpeä ja iloinen suorituksestaan :)

Iloinen klapinnoutaja

Tänään alkoivat seuran ohjatut tokotreenit, ja päästiin heti Kipin kanssa tuurauspaikalta mukaan. Treenin teemana oli luoksetulo ja stopit. Omaa vuoroa odotellessa treenasimme omia juttuja. Iltaruoka oli nytkin mukana loppupalkkana, ja Kipi oli kivassa vireessä, mikä ei tosin estänyt sitä välillä ottamasta häiriötä ympäristöstä. Kentälle liikkeen aikana tuleva koira tai liian lähellä oleva treenikassien rivi vain olivat vähän liikaa, mutta osoitti Kipi välillä hyvääkin keskittymistä.

Omalla vuorollamme näytimme ensin luoksetulon läpijuoksuna. Vauhti oli Kipille kohtalainen, muttei yleisesti ottaen yhtään hyvä. Luoksetulon stoppia kokeilimme lyhyeltä matkalta ja se onnistui aika hyvin, vaikkei olla sitä aikoihin treenattu. Loppuun otimme vauhtiluoksetulon, jossa vetäjä piti Kipistä kiinni minun hetsatessani sitä ja juostessani karkuun. Nyt tuli lujaa, kuten yleensäkin näissä tilanteissa.

Mitähän me tälle asialle tekisimme. Vauhtiluoksetuloja ei pääse juurikaan ottamaan, kun meillä harvemmin on kiinnipitäjää, eikä pelkkä hetsaaminen ilman kiinnipitäjää toimi Kipillä läheskään yhtä hyvin. Luoksetuloihin ei vaan ole tullut toivottua vauhtia, kuten ei myöskään ruutuun, kiertoon tai oikeastaan mihinkään irtoavaan liikkeeseen. Pelottavan paljon samanlainen tilanne kuin Vinskin kohdalla. En ole vieläkään oikein tottunut siihen, enkä varmaan koskaan täysin totukaan. Kaipaan sitä, että saa tehdä yhteistyötä erittäin motivoituneen, draivilla työskentelevän koiran kanssa. Snoopyn kanssa niitä aikoja voi vielä fiilistellä, se on yhä kiihkeä ja motivoitunut, mutta kuitenkin auttamatta vanha.

Treenissä Kipi myös otti häiriötä vetäjästä ja meni moikkaamaan häntä kesken kaiken. Se on kovin ihmisrakas, ja nyt vetäjä vieläpä tuoksui tyttökoirille. Täytyy alkaa kouluttaa Kipille tosissaan ihmisistä luopumista, vaikkei se yleensä noin ole treeneissä käyttäytynytkään. On meillä niin hirvittävästi työtä tehtävänä, ettei tosikaan. Tuo häiriön ottaminen, uusille koirille muriseminen ja hidas vauhti luultavasti kaikki pohjautuvat Kipin epävarmuuteen. Ja siihen epävarmuuteen taas ovat vaikuttaneet ne varhaisnuoruuden kokemukset, kun Kipillä on ollut ikäviä tuntemuksia selkänsä takia. Voi että minua harmittaa, kun olen silloin kipeällä koiralla treenannut, mutta en vain tiennyt tilannetta. Ei ole Kipin syy, että se on tokokoirana melkoisen haastava. Näillä korteilla me nyt pelaamme, ja yritämme pitää samalla myös hauskaa!

Monelle tutulle on tullut tai on tulossa pentu, mikä ei yhtään helpota omaa pentukuumetta. Saa nyt silti nähdä, lykkääntyykö oma pentuprojekti vielä pitkällekin, kun kaiken aikaa törmään vain erilaisiin riskeihin ja kysymysmerkkeihin. Ehkä pitäisi vain relata, koska mikään ei muutenkaan ole niin varmaa kuin se tosiasia, että elämä on epävarmaa.

Joskushan olen leikitellyt ajatuksella, että lopetan koiraharrastuksen kokonaan. Silloin kun ensimmäisen kerran päätin lopettaa Vinskin kanssa harrastamisen ja laittaa sen eläkkeelle noin kaksi ja puoli vuotta sitten, ja  kun elämässä samalla oli muitakin isoja vastoinkäymisiä, niin ajattelin, etten enää uutta koiraa otakaan, pidän vain nykyiset loppuun asti, mutta harrastaminen saa jäädä. Silloin minulla oli vain kaksi vanhaa eläkeläiskoiraa ja Vinski. Mutta kyllä se ajatus oudolta tuntui, ja identiteettikriisihän siitä seurasi. Huomasin, etten oikein osaa olla muuta kuin koiraihminen, ja mielellään vielä harrastava sellainen. Kirjastoon mennessäni marssin automaatttisesti ensimmäiseksi koirakirjahyllyn luokse katsomaan, olisiko siellä jotain uutta. Vaatekaappi oli täynnä lähinnä koiravaatteita. Treenikavereita oli ikävä. Netissäkin tuli pyörittyä eniten erilaisilla koira-aiheisilla sivuilla. Enkä minä oikein keksinyt, mitä muutakaan ryhtyisin tekemään.

Sitten tuli taloon Kipi aivan extempore ja toi tullessaan paljon iloa. Oli kiva aloittaa alusta uuden pennun kanssa, oli kiva liittyä treenitauon jälkeen taas mukaan treeniryhmään. Kaivoin Vinskinkin hetkeksi pois tokoeläkkeeltä ja olen siitä todella iloinen, koska saimme kokea hienoja hetkiä treeneissä ja kisoissa! Tällä hetkellä tilanne on taas vähän hutera harrastusten suhteen, mutta yritän pysyä niiden syrjässä kiinni jollain tavalla, koska se on jo selvää, että niin täytyy olla, se on oleellinen osa minua.

Kriteerien vaikeus

Sää näyttää juuttuneen tuollaiseen kehään, missä ensin on lunta ja ehkä pikkupakkasta, sitten sataa vettä, lumet sulavat kovaa kyytiä ja tiet ja polut muuttuvat luistinradoiksi - vain saadakseen kohta taas lumipeitteen ylleen, joka sitten taas alkaa sulaa pois jne. Muutama päivä sitten tuli taas uusi lumipeite lähes jo sulaneeseen maahan, toivottavasti tämä valkeus nyt hetken pysyisikin. Kukahan kehittäisi koirille omat icebugit? Pientä lipsumista on niilläkin pidon suhteen jäisillä alustoilla ollut, ja Snoopy-raukka meni kerran ihan rähmälleen ja Kipikin puolittain.

Näin vähän lunta oli tammikuun lopussa

Koirat ovat taas muutaman kerran olleet mukana koululla ja joutuneet siellä harjoituskappaleiksi. Kipi on treenannut eniten, Vinski vähän vähemmän, ja Snoopy on saanut tehdä yhden lyhyen treenin ja on muuten seurannut koulutuksia turistina. Sekä teoriassa että treeneissä on koululla käsitelty mm. häiriöitä, ketjutusta, kriteerien asettamista, treenien etukäteissuunnittelua ja kirjaamista ylös ja toimintojen viemistä ärsykekontrolliin asti.

Kipi on saanut koululla treenata temppuja operantisti, mutta erityisesti otimme teemaksi erilaiset tokojutut. Temppuja Kipi lähti nopeasti tarjoamaan ja kriteeriäkin pystyi nopeasti nostamaan. Sitten jossain vaiheessa, kun Kipi osasi toiminnon jo varmasti, se yritti laskea kriteeriä ja testasi, saisiko se palkan jo alemman portaan suorituksesta. Tarkkana saa olla sen kanssa, koska joskus se harrastaa samaa tokossakin, mutta ihan erityisesti tavallisessa arjessa.

Ennen treenejä piti laatia treenisuunitelma ja miettiä kriteerit valmiiksi. käytännössä sitten aina kävi niin, että treenin aikana kriteerejä joutui muuttamaan, koska koirat eivät välttämättä toimi kriteerisuunnitelmien mukaisesti. Joskus ne etenevät ennakoitua nopeammin ja treeneissä pystyy hyppäämään joidenkin välikriteerien yli, tai sitten koko menetelmää joutuu muokkaamaan lennosta, jos treenin aikana käy ilmeiseksi, ettei juuri tämä tapa toimi halutusti tälle koiralle. Siitä huolimatta kriteerejä on tosi hyödyllistä miettiä etukäteen, että tiedetään mitä halutaan eikä jouduta tilanteeseen, missä ei välttämättä treenin aikana tarkkaan tiedetä, mistä vahvistetaan ja miten edetään.

Itsehän olen paljon treenannut sillä tyylillä, että joku suuntaa antava treenisuunnitelma on päässä valmiina ja treenin aikana sitten muokkaan treeniä sen mukaan, miten se sujuu. Tällaisesta luovasta vapaudesta en kokonaan aio luopua, mutta aina välillä täytyy kyllä pysähtyä miettimään kriteerejä ja treenien sujumista ihan paperillakin, muuten sitä turhan helposti toistaa aina samaa kaavaa, pysyy omalla mukavuusalueellaan eikä kehity.

Koululla on pilkottu koulutettavia käytöksiä pieniin osiin, ja treenissä on joskus pelkästään yhden osasen aikana joutunut miettimään, että mitä koira tekee ja mikä on sen tunnetila, missä ohjaaja pitää käsiään ja mistä palkan pitäisi tulla, millä hetkellä pitäisi palkata ja mikä on vahvisteväli, välillä on sekuntejakin pitänyt laskea. Kaikki samaan aikaan. Ei se koirankoulutus niin vaikeaa olekaan kuin luulin - se on vieläkin vaikeampaa!

Yhdet hallitokotkin on tässä välissä taas käyty. Kipi oli  kivassa vireessä läpi treenin. Hallissa oli kaksi sille ennestään vierasta koiraa, joista se otti aika paljon häiriötä. Se murisikin niille pariin otteeseen, ilmeisesti ne eivät olisi Kipin mielestä saaneet hänen hallissaan olla. Paikallaoloissa laitoin Kipin nyt ensimmäistä kertaa kahden koiran väliin, kun se on aina ennen ollut reunassa. Ei ollut ihan hyvä idea, kun se oli nyt muutenkin normaalia häiriöherkempi, ja toinen sen vieruskavereista oli sille ennestään tuntematon. Kyseessä sattui olemaan bc-neitonen, ja Kipi kyllä äkkäsi, että kyseessähän oli loppujen lopuksi vallan hurmaava uusi tuttavuus, joten istumisen aikana se sitten kenotti kaula pitkällä tämän ihanan tytsän suuntaan. Kun neitonen kesken istumisen nousi ylös, seurasi Kipi esimerkkiä, mutta kävin nopeasti palauttamassa sen istumaan. Kyllä se sitten pysyi, ja paikkamakuussa myös, mutta teki levottomimmat paikallaolonsa tässä hallissa ikinä. Jälkiviisaana voin vain todeta, että sille olisi pitänyt ottaa normaalia paljon helpompi paikallaolo näissä oloissa.

Muuten liikkeissä oli paljon hyvääkin, mutta hidas vauhti tötsän kierrossa, ruutuun menossa ja osittain luoksetuloissakin on näköjään enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja häiriöt ovat myös ikuisuusongelma. Ei todellakaan voi suunnitella mitään kokeisiin menoa ennen kuin Kipi on saanut lisää kokemuksia erilaisten koirien kanssa treenaamisesta, ja erityisesti paikallaoloista vieraiden koirien kanssa. Ei se kyllä aina ota ollenkaan noin paljon häiriötä vieraista koirista, ilmeisesti se mieltää tutun ydinjengin kuuluvan tuohon halliin ja muiden olevan väärässä paikassa väärään aikaan...

Jo näidenkin seikkojen takia aion laatia melko yksityiskohtaisen kriteerisuunnitelman Kipin tokotreeneihin. Mietin, miten lähdemme työstämään häiriötreenejä ja miltä haluan liikkeiden näyttävän. Se minulle on jo selvää, että mihinkään täydellisyyteen liikkeissä en pyri, se ei olisi realistista. Asetan meille ihan omannäköiset tavoitteet. En silti päästä Kipiä liian vähällä silloin, kun se oikeasti jo osaa jonkun asian, mutta kaikesta en aio nillittää tai huomautella. Ne vaatimukset ja huomautuksetkin ovat meidän tapauksessa (ja muutenkin oman koulutusfilosofiani mukaan) vain sitä, että huonosta suorituksesta ei palkata vaan tekeminen keskeytetään ja yritetään uudestaan. Myös virhesignaali "oho" on käytössä harkiten, mutta en halua treenien menevän pelkäksi huomautteluksi ja vaatimusten esittämiseksi, silloinhan luultavasti olen itse suunnitellut treenin väärin tai en osaa treenin aikana muuttaa suunnitelmaa, jos epäonnistumisia alkaa tulla paljon. Tarkoitus kuitenkin olisi saada aikaan mahdollisimman paljon niitä onnistumisia.

Vauhtia yritämme myös treenata motivaation kautta, mutta se tulee jos on tullakseen, ja voi hyvin olla tulemattakin. Kipille tuosta hitaasta vauhdista on jo ehtinyt tulla tapa, enkä voi tietää, mitä sen taustalla on. Hyvin todennäköisesti Kipi on joskus vauhtiliikkeitä tehdessään kokenut epämiellyttäviä tuntemuksia selkävian aiheuttamien jumien ja kipujen vuoksi ja yhdistää ne yhä näihin liikkeisiin. Häiriöherkkyys ja ailahtelevuus saattavat hyvinkin olla samaa perua, koska epäonniselle Kipille luotiin perustoja juuri silloin, kun sen spondyloosi oli akuutissa vaiheessa enkä sitä tiennyt.

Vaikka nuo selkävaivat vääjäämättä ovat vaikuttaneet Kipiin, niin sitä en saa koskaan tietää, miten erilainen se olisi harrastuskoirana, jos se olisi terve. Hyvin mahdollisesti sillä silti olisi samantyyppisiä ongelmia, mutta ehkä pienemmässä mittakaavassa. Tavoitteena meillä onkin vain edetä pienin askelin, mitkään kisatavoitteet eivät ole ajankohtaisia. Emme me ole vielä valmiita edes alokasluokkaan tokossa. Treeneistä kuitenkin aiomme nauttia, ja treenaamme muutakin kuin tokoliikkeitä. Nyt juuri meillä on alkamassa koulutusprojekti muutamaan temppuun koulutyönä, hauskaa!

Kipi on päässyt pari kertaa myös lenkkeilemään Repen kanssa. Aika erilainen seurustelutyyli näillä pojilla on, Repe kävisi suorasukaisesti heti asiaan kun näkee Kipin, mutta Kipi ei niin suorasukaista intoa kestä, se on hitaammin lämpiävä ja irvistelee liian suoralle toiminnalle, mitä taas Repe ei ymmärrä. Alkuhärdellin jälkeen ne sitten kyllä lenkkeilevät rauhallisina.

En voi väittää, etteikö edelleen harmittaisi, kun en tällä hetkellä voi yhdenkään koiran kanssa harrastaa aivan täysipainoisesti ja tavoitteellisesti. En ole mikään verenmaku suussa kilpailija ja minulle riittää vaikka sekin, että joskus pääsen johonkin kyläkisaan pyörähtämään. Sitä olen välillä miettinyt, miksi kuitenkin on tärkeää edes joskus sinne kokeeseen päästä, miksei voisi vaan omaksi huviksi harrastaa (kuten aika pitkälti tällä hetkellä teemmekin). Mutta se vain on niin, että joku kaukainenkin koetavoite motivoi minua treenaamaan enemmän ja suunnitelmallisemmin. Koe taas on minulle tilaisuus testata, miten koulutus on onnistunut. Pidän myös miltei velvollisuutenani kouluttaa käyttörotuisen koiran johonkin lajiin ja jättää sen ominaisuuksista jotain faktaa historiaan. Ymmärrän senkin, etteivät kaikki ajattele samoin.

Uuden pennun ottamista onkin tullut jo pidempään pohdittua, ja sitä, mitä kriteerejä yhdistelmälle asettaisi. Nämä kriteerit ne vasta vaikeita ovatkin. Tai siis periaatteessa yksinkertaisia, kun haluaisi vain terveen, kivaluonteisen ja harrastuksiin sopivan koiran, mutta kun se ei käytännössä ole niin yksinkertaista. Kun tietää liikaa, niin tietää ne huonot puolet ja riskit sellaisesta yhdistelmästä, jonka takaa tuleva suku on tuttua. Tietää myös, että tietyt sairausriskit ovat olemassa rodussa ihan kaikissa suvuissa, toisissa vaan suurempina. Mutta silti voi saada sairaan koiran juuri siitä vähäriskisestä yhdistelmästä. Tai voi käydä niin, että saa jonkun sairauden, josta ei ole koskaan kuullutkaan, kuten kävi esimerkiksi Vinskin sisarusten kohdalla. Ja paljon on bortsuissakin yhdistelmiä, joilla ei ole mitään näyttöä käyttöominaisuuksista ja joiden sukua en tunne, että tietäisin, mitä sieltä voi odottaa. Pelkät agilitytulokset eivät vielä kerro paljonkaan koiran ominaisuuksista. Paimennustuloksia tai työkäyttöä paimennuksessa arvostan todella paljon, koska se on rodun alkuperäinen tehtävä, ja se kertoo kyllä koiran ominaisuuksista paljon. Juuri paimennustausta on tehnyt bordercolliesta sen monipuolisen harrastuskoiran, joka se on, mutta jotkut bc:t ovat yhden asian koiria, hyviä paimennuksessa, mutta eivät syty muihin lajeihin, jotkut taas ovat turhan ohjaajapehmeitä sellaisissa lajeissa, joissa ne eivät nouse vietillisesti korkealle.

Rodun vaihtamistakin olen miettinyt. Miten mukavaa olisi ilman liian suurta tietämisen tuskaa vain valita joku kivan tuntuinen yhdistelmä! Mutta se, ettei kaikkia riskejä tiedosta, ei niitä tietenkään poista. eikä sen kivan yhdistelmän löytäminen todellakaan ole helppoa, jos ei tunne yhtään sukuja. Uuden rodun opettelu on työlästä, enkä ehkä siihen jaksa ryhtyä. Ihan uteliaisuudesta olen muutaman rodun pentutarjontaa seurannut, eikä todellakaan ole helppoa. Harrastuskoiraa etsiessä olisi mukavinta aloittaa selvitystyö siitä, että löytää koiria, joilla on jotain käyttötuloksia. Mutta katsottuani läpi monien pentueiden tiedot, joista suuri osa oli pk-rotuisia, ei yhdellä ainoallakaan vanhemmalla ollut mitään tuloksia! Ainoastaan jokunen hassu luonnetestitulos, ja onhan sekin tyhjää parempi. Ja olihan joillain myös näyttelytuloksia, mutta niillä ei ole minulle mitään merkitystä. Epäilemättä sieltä silti löytyisi mukavia koiria, mutta pitäisi tuntea ne suvut.

Minkä tahansa elävän olennon kun kotiinsa ottaa, niin siinä on aina riskejä. Mutta on myös paljon mahdollisuuksia kokea ilon ja onnen hetkiä ja oppia uutta. Millainen tyyppi meille sitten joskus mahdollisesti tuleekin, niin se on tervetullut sellaisena kuin on.

En minä todellakaan kaiken aikaa murehdi harrastusten vähenemistä, siihenkin jollain lailla tottuu. Rakkaita ja tärkeitä nuo koirat ovat joka tapauksessa, ja niiden riemua ihan vaan ulkoillessakin on ilo seurata. Tärkeintä on elää täysillä tässä hetkessä, kuten koirat luonnostaan tekevät.