Synttärit, treenikuulumisia ja identiteettiongelmia

Vinskillä oli eilen synttärit, mittariin tuli kuusi vuotta. Synttäripäivää se vietti mm. potkukelkkalenkillä, Kipin kanssa pellolla kirmaillen ja pannaria maistellen. Illalla se oli kyydissä mukana muiden koirien kanssa, kun osallistuin veperyhmän kokoukseen, jossa suunniteltiin tulevaa kautta. Ja nimenomaan Vinskin harrastushan se vepe meidän laumassa on.

Viime viikon perjantaina oltiin taas hallissa tokoilemassa. Aluksi meillä oli yksi koirakko treenikaverina, ja sitten saatiin olla omalla kentällä ihan yksin. Otettiin alkuun paikallaolot huimassa kahden koiran ryhmässä. Kipin kaverina oli sama bc-neito, josta se otti niin kovasti häiriötä viime kerralla. Nyt meni paljon paremmin, mutta istumisen jälkeiseen maahanmenoon tarvitsi kaksi käskyä, ja luoksetulot tuolla aina ovat hirmu hitaita paikallaolon jälkeen.

Keskenämme sitten treenasimme mm. kiertonoudon alkeita, kun oli hulppeasti tilaa. Yritin saada Kipille ajatusta kiertoon ja sen jälkeen esteen hakemiseen, ja ehkä jotain pientä ajatusta tulikin. Ei tämä mikään helppo liike ole, kun siihen pitää vielä liittää pysähdys ja noutokin. Ja mitä olen tätä liikettä nyt livenä kisoissa ja treeneissä päässyt näkemään, niin esteen ohituksia tulee koirille aika paljon.

Koulun projektiin koulutin Kipille ensin uutena juttuna kosketuskepin ja sen seuraamisen, minkä se oppi hetkessä. Sitten aloimme työstää tyhjään lähetystä eli merkitöntä merkkiä, tuota kauhujen tokoliikettä. Valitsin treenitavaksi alustalle lähetyksen. Alkutreenit ovat menneet hyvin, mutta saa nähdä, mitä tästä loppujen lopuksi tulee. Muina projektitemppuina koulutan Kipille peruuttamista ja klapien hakua vajasta, joiden koulutus on vielä ihan kesken. Kipi oli aluksi melko epäuskoinen, että ihan oikeastiko pitää jotain klapia noutaa, vaikkei se ole yhtään samanlainen kuin noutokapula. Kyllä se sitten alkoi sujua, kun vaan kannustin ottamaan klapin ja kehuin Kipin pystyyn kun se klapin toi, vaikka luovutukset eivät tyylipuhtaita olleetkaan. Oli kiva nähdä, miten Kipin olemus ja tunnetila muuttuivat, ja se oli itsekin ylpeä ja iloinen suorituksestaan :)

Iloinen klapinnoutaja

Tänään alkoivat seuran ohjatut tokotreenit, ja päästiin heti Kipin kanssa tuurauspaikalta mukaan. Treenin teemana oli luoksetulo ja stopit. Omaa vuoroa odotellessa treenasimme omia juttuja. Iltaruoka oli nytkin mukana loppupalkkana, ja Kipi oli kivassa vireessä, mikä ei tosin estänyt sitä välillä ottamasta häiriötä ympäristöstä. Kentälle liikkeen aikana tuleva koira tai liian lähellä oleva treenikassien rivi vain olivat vähän liikaa, mutta osoitti Kipi välillä hyvääkin keskittymistä.

Omalla vuorollamme näytimme ensin luoksetulon läpijuoksuna. Vauhti oli Kipille kohtalainen, muttei yleisesti ottaen yhtään hyvä. Luoksetulon stoppia kokeilimme lyhyeltä matkalta ja se onnistui aika hyvin, vaikkei olla sitä aikoihin treenattu. Loppuun otimme vauhtiluoksetulon, jossa vetäjä piti Kipistä kiinni minun hetsatessani sitä ja juostessani karkuun. Nyt tuli lujaa, kuten yleensäkin näissä tilanteissa.

Mitähän me tälle asialle tekisimme. Vauhtiluoksetuloja ei pääse juurikaan ottamaan, kun meillä harvemmin on kiinnipitäjää, eikä pelkkä hetsaaminen ilman kiinnipitäjää toimi Kipillä läheskään yhtä hyvin. Luoksetuloihin ei vaan ole tullut toivottua vauhtia, kuten ei myöskään ruutuun, kiertoon tai oikeastaan mihinkään irtoavaan liikkeeseen. Pelottavan paljon samanlainen tilanne kuin Vinskin kohdalla. En ole vieläkään oikein tottunut siihen, enkä varmaan koskaan täysin totukaan. Kaipaan sitä, että saa tehdä yhteistyötä erittäin motivoituneen, draivilla työskentelevän koiran kanssa. Snoopyn kanssa niitä aikoja voi vielä fiilistellä, se on yhä kiihkeä ja motivoitunut, mutta kuitenkin auttamatta vanha.

Treenissä Kipi myös otti häiriötä vetäjästä ja meni moikkaamaan häntä kesken kaiken. Se on kovin ihmisrakas, ja nyt vetäjä vieläpä tuoksui tyttökoirille. Täytyy alkaa kouluttaa Kipille tosissaan ihmisistä luopumista, vaikkei se yleensä noin ole treeneissä käyttäytynytkään. On meillä niin hirvittävästi työtä tehtävänä, ettei tosikaan. Tuo häiriön ottaminen, uusille koirille muriseminen ja hidas vauhti luultavasti kaikki pohjautuvat Kipin epävarmuuteen. Ja siihen epävarmuuteen taas ovat vaikuttaneet ne varhaisnuoruuden kokemukset, kun Kipillä on ollut ikäviä tuntemuksia selkänsä takia. Voi että minua harmittaa, kun olen silloin kipeällä koiralla treenannut, mutta en vain tiennyt tilannetta. Ei ole Kipin syy, että se on tokokoirana melkoisen haastava. Näillä korteilla me nyt pelaamme, ja yritämme pitää samalla myös hauskaa!

Monelle tutulle on tullut tai on tulossa pentu, mikä ei yhtään helpota omaa pentukuumetta. Saa nyt silti nähdä, lykkääntyykö oma pentuprojekti vielä pitkällekin, kun kaiken aikaa törmään vain erilaisiin riskeihin ja kysymysmerkkeihin. Ehkä pitäisi vain relata, koska mikään ei muutenkaan ole niin varmaa kuin se tosiasia, että elämä on epävarmaa.

Joskushan olen leikitellyt ajatuksella, että lopetan koiraharrastuksen kokonaan. Silloin kun ensimmäisen kerran päätin lopettaa Vinskin kanssa harrastamisen ja laittaa sen eläkkeelle noin kaksi ja puoli vuotta sitten, ja  kun elämässä samalla oli muitakin isoja vastoinkäymisiä, niin ajattelin, etten enää uutta koiraa otakaan, pidän vain nykyiset loppuun asti, mutta harrastaminen saa jäädä. Silloin minulla oli vain kaksi vanhaa eläkeläiskoiraa ja Vinski. Mutta kyllä se ajatus oudolta tuntui, ja identiteettikriisihän siitä seurasi. Huomasin, etten oikein osaa olla muuta kuin koiraihminen, ja mielellään vielä harrastava sellainen. Kirjastoon mennessäni marssin automaatttisesti ensimmäiseksi koirakirjahyllyn luokse katsomaan, olisiko siellä jotain uutta. Vaatekaappi oli täynnä lähinnä koiravaatteita. Treenikavereita oli ikävä. Netissäkin tuli pyörittyä eniten erilaisilla koira-aiheisilla sivuilla. Enkä minä oikein keksinyt, mitä muutakaan ryhtyisin tekemään.

Sitten tuli taloon Kipi aivan extempore ja toi tullessaan paljon iloa. Oli kiva aloittaa alusta uuden pennun kanssa, oli kiva liittyä treenitauon jälkeen taas mukaan treeniryhmään. Kaivoin Vinskinkin hetkeksi pois tokoeläkkeeltä ja olen siitä todella iloinen, koska saimme kokea hienoja hetkiä treeneissä ja kisoissa! Tällä hetkellä tilanne on taas vähän hutera harrastusten suhteen, mutta yritän pysyä niiden syrjässä kiinni jollain tavalla, koska se on jo selvää, että niin täytyy olla, se on oleellinen osa minua.

Kriteerien vaikeus

Sää näyttää juuttuneen tuollaiseen kehään, missä ensin on lunta ja ehkä pikkupakkasta, sitten sataa vettä, lumet sulavat kovaa kyytiä ja tiet ja polut muuttuvat luistinradoiksi - vain saadakseen kohta taas lumipeitteen ylleen, joka sitten taas alkaa sulaa pois jne. Muutama päivä sitten tuli taas uusi lumipeite lähes jo sulaneeseen maahan, toivottavasti tämä valkeus nyt hetken pysyisikin. Kukahan kehittäisi koirille omat icebugit? Pientä lipsumista on niilläkin pidon suhteen jäisillä alustoilla ollut, ja Snoopy-raukka meni kerran ihan rähmälleen ja Kipikin puolittain.

Näin vähän lunta oli tammikuun lopussa

Koirat ovat taas muutaman kerran olleet mukana koululla ja joutuneet siellä harjoituskappaleiksi. Kipi on treenannut eniten, Vinski vähän vähemmän, ja Snoopy on saanut tehdä yhden lyhyen treenin ja on muuten seurannut koulutuksia turistina. Sekä teoriassa että treeneissä on koululla käsitelty mm. häiriöitä, ketjutusta, kriteerien asettamista, treenien etukäteissuunnittelua ja kirjaamista ylös ja toimintojen viemistä ärsykekontrolliin asti.

Kipi on saanut koululla treenata temppuja operantisti, mutta erityisesti otimme teemaksi erilaiset tokojutut. Temppuja Kipi lähti nopeasti tarjoamaan ja kriteeriäkin pystyi nopeasti nostamaan. Sitten jossain vaiheessa, kun Kipi osasi toiminnon jo varmasti, se yritti laskea kriteeriä ja testasi, saisiko se palkan jo alemman portaan suorituksesta. Tarkkana saa olla sen kanssa, koska joskus se harrastaa samaa tokossakin, mutta ihan erityisesti tavallisessa arjessa.

Ennen treenejä piti laatia treenisuunitelma ja miettiä kriteerit valmiiksi. käytännössä sitten aina kävi niin, että treenin aikana kriteerejä joutui muuttamaan, koska koirat eivät välttämättä toimi kriteerisuunnitelmien mukaisesti. Joskus ne etenevät ennakoitua nopeammin ja treeneissä pystyy hyppäämään joidenkin välikriteerien yli, tai sitten koko menetelmää joutuu muokkaamaan lennosta, jos treenin aikana käy ilmeiseksi, ettei juuri tämä tapa toimi halutusti tälle koiralle. Siitä huolimatta kriteerejä on tosi hyödyllistä miettiä etukäteen, että tiedetään mitä halutaan eikä jouduta tilanteeseen, missä ei välttämättä treenin aikana tarkkaan tiedetä, mistä vahvistetaan ja miten edetään.

Itsehän olen paljon treenannut sillä tyylillä, että joku suuntaa antava treenisuunnitelma on päässä valmiina ja treenin aikana sitten muokkaan treeniä sen mukaan, miten se sujuu. Tällaisesta luovasta vapaudesta en kokonaan aio luopua, mutta aina välillä täytyy kyllä pysähtyä miettimään kriteerejä ja treenien sujumista ihan paperillakin, muuten sitä turhan helposti toistaa aina samaa kaavaa, pysyy omalla mukavuusalueellaan eikä kehity.

Koululla on pilkottu koulutettavia käytöksiä pieniin osiin, ja treenissä on joskus pelkästään yhden osasen aikana joutunut miettimään, että mitä koira tekee ja mikä on sen tunnetila, missä ohjaaja pitää käsiään ja mistä palkan pitäisi tulla, millä hetkellä pitäisi palkata ja mikä on vahvisteväli, välillä on sekuntejakin pitänyt laskea. Kaikki samaan aikaan. Ei se koirankoulutus niin vaikeaa olekaan kuin luulin - se on vieläkin vaikeampaa!

Yhdet hallitokotkin on tässä välissä taas käyty. Kipi oli  kivassa vireessä läpi treenin. Hallissa oli kaksi sille ennestään vierasta koiraa, joista se otti aika paljon häiriötä. Se murisikin niille pariin otteeseen, ilmeisesti ne eivät olisi Kipin mielestä saaneet hänen hallissaan olla. Paikallaoloissa laitoin Kipin nyt ensimmäistä kertaa kahden koiran väliin, kun se on aina ennen ollut reunassa. Ei ollut ihan hyvä idea, kun se oli nyt muutenkin normaalia häiriöherkempi, ja toinen sen vieruskavereista oli sille ennestään tuntematon. Kyseessä sattui olemaan bc-neitonen, ja Kipi kyllä äkkäsi, että kyseessähän oli loppujen lopuksi vallan hurmaava uusi tuttavuus, joten istumisen aikana se sitten kenotti kaula pitkällä tämän ihanan tytsän suuntaan. Kun neitonen kesken istumisen nousi ylös, seurasi Kipi esimerkkiä, mutta kävin nopeasti palauttamassa sen istumaan. Kyllä se sitten pysyi, ja paikkamakuussa myös, mutta teki levottomimmat paikallaolonsa tässä hallissa ikinä. Jälkiviisaana voin vain todeta, että sille olisi pitänyt ottaa normaalia paljon helpompi paikallaolo näissä oloissa.

Muuten liikkeissä oli paljon hyvääkin, mutta hidas vauhti tötsän kierrossa, ruutuun menossa ja osittain luoksetuloissakin on näköjään enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja häiriöt ovat myös ikuisuusongelma. Ei todellakaan voi suunnitella mitään kokeisiin menoa ennen kuin Kipi on saanut lisää kokemuksia erilaisten koirien kanssa treenaamisesta, ja erityisesti paikallaoloista vieraiden koirien kanssa. Ei se kyllä aina ota ollenkaan noin paljon häiriötä vieraista koirista, ilmeisesti se mieltää tutun ydinjengin kuuluvan tuohon halliin ja muiden olevan väärässä paikassa väärään aikaan...

Jo näidenkin seikkojen takia aion laatia melko yksityiskohtaisen kriteerisuunnitelman Kipin tokotreeneihin. Mietin, miten lähdemme työstämään häiriötreenejä ja miltä haluan liikkeiden näyttävän. Se minulle on jo selvää, että mihinkään täydellisyyteen liikkeissä en pyri, se ei olisi realistista. Asetan meille ihan omannäköiset tavoitteet. En silti päästä Kipiä liian vähällä silloin, kun se oikeasti jo osaa jonkun asian, mutta kaikesta en aio nillittää tai huomautella. Ne vaatimukset ja huomautuksetkin ovat meidän tapauksessa (ja muutenkin oman koulutusfilosofiani mukaan) vain sitä, että huonosta suorituksesta ei palkata vaan tekeminen keskeytetään ja yritetään uudestaan. Myös virhesignaali "oho" on käytössä harkiten, mutta en halua treenien menevän pelkäksi huomautteluksi ja vaatimusten esittämiseksi, silloinhan luultavasti olen itse suunnitellut treenin väärin tai en osaa treenin aikana muuttaa suunnitelmaa, jos epäonnistumisia alkaa tulla paljon. Tarkoitus kuitenkin olisi saada aikaan mahdollisimman paljon niitä onnistumisia.

Vauhtia yritämme myös treenata motivaation kautta, mutta se tulee jos on tullakseen, ja voi hyvin olla tulemattakin. Kipille tuosta hitaasta vauhdista on jo ehtinyt tulla tapa, enkä voi tietää, mitä sen taustalla on. Hyvin todennäköisesti Kipi on joskus vauhtiliikkeitä tehdessään kokenut epämiellyttäviä tuntemuksia selkävian aiheuttamien jumien ja kipujen vuoksi ja yhdistää ne yhä näihin liikkeisiin. Häiriöherkkyys ja ailahtelevuus saattavat hyvinkin olla samaa perua, koska epäonniselle Kipille luotiin perustoja juuri silloin, kun sen spondyloosi oli akuutissa vaiheessa enkä sitä tiennyt.

Vaikka nuo selkävaivat vääjäämättä ovat vaikuttaneet Kipiin, niin sitä en saa koskaan tietää, miten erilainen se olisi harrastuskoirana, jos se olisi terve. Hyvin mahdollisesti sillä silti olisi samantyyppisiä ongelmia, mutta ehkä pienemmässä mittakaavassa. Tavoitteena meillä onkin vain edetä pienin askelin, mitkään kisatavoitteet eivät ole ajankohtaisia. Emme me ole vielä valmiita edes alokasluokkaan tokossa. Treeneistä kuitenkin aiomme nauttia, ja treenaamme muutakin kuin tokoliikkeitä. Nyt juuri meillä on alkamassa koulutusprojekti muutamaan temppuun koulutyönä, hauskaa!

Kipi on päässyt pari kertaa myös lenkkeilemään Repen kanssa. Aika erilainen seurustelutyyli näillä pojilla on, Repe kävisi suorasukaisesti heti asiaan kun näkee Kipin, mutta Kipi ei niin suorasukaista intoa kestä, se on hitaammin lämpiävä ja irvistelee liian suoralle toiminnalle, mitä taas Repe ei ymmärrä. Alkuhärdellin jälkeen ne sitten kyllä lenkkeilevät rauhallisina.

En voi väittää, etteikö edelleen harmittaisi, kun en tällä hetkellä voi yhdenkään koiran kanssa harrastaa aivan täysipainoisesti ja tavoitteellisesti. En ole mikään verenmaku suussa kilpailija ja minulle riittää vaikka sekin, että joskus pääsen johonkin kyläkisaan pyörähtämään. Sitä olen välillä miettinyt, miksi kuitenkin on tärkeää edes joskus sinne kokeeseen päästä, miksei voisi vaan omaksi huviksi harrastaa (kuten aika pitkälti tällä hetkellä teemmekin). Mutta se vain on niin, että joku kaukainenkin koetavoite motivoi minua treenaamaan enemmän ja suunnitelmallisemmin. Koe taas on minulle tilaisuus testata, miten koulutus on onnistunut. Pidän myös miltei velvollisuutenani kouluttaa käyttörotuisen koiran johonkin lajiin ja jättää sen ominaisuuksista jotain faktaa historiaan. Ymmärrän senkin, etteivät kaikki ajattele samoin.

Uuden pennun ottamista onkin tullut jo pidempään pohdittua, ja sitä, mitä kriteerejä yhdistelmälle asettaisi. Nämä kriteerit ne vasta vaikeita ovatkin. Tai siis periaatteessa yksinkertaisia, kun haluaisi vain terveen, kivaluonteisen ja harrastuksiin sopivan koiran, mutta kun se ei käytännössä ole niin yksinkertaista. Kun tietää liikaa, niin tietää ne huonot puolet ja riskit sellaisesta yhdistelmästä, jonka takaa tuleva suku on tuttua. Tietää myös, että tietyt sairausriskit ovat olemassa rodussa ihan kaikissa suvuissa, toisissa vaan suurempina. Mutta silti voi saada sairaan koiran juuri siitä vähäriskisestä yhdistelmästä. Tai voi käydä niin, että saa jonkun sairauden, josta ei ole koskaan kuullutkaan, kuten kävi esimerkiksi Vinskin sisarusten kohdalla. Ja paljon on bortsuissakin yhdistelmiä, joilla ei ole mitään näyttöä käyttöominaisuuksista ja joiden sukua en tunne, että tietäisin, mitä sieltä voi odottaa. Pelkät agilitytulokset eivät vielä kerro paljonkaan koiran ominaisuuksista. Paimennustuloksia tai työkäyttöä paimennuksessa arvostan todella paljon, koska se on rodun alkuperäinen tehtävä, ja se kertoo kyllä koiran ominaisuuksista paljon. Juuri paimennustausta on tehnyt bordercolliesta sen monipuolisen harrastuskoiran, joka se on, mutta jotkut bc:t ovat yhden asian koiria, hyviä paimennuksessa, mutta eivät syty muihin lajeihin, jotkut taas ovat turhan ohjaajapehmeitä sellaisissa lajeissa, joissa ne eivät nouse vietillisesti korkealle.

Rodun vaihtamistakin olen miettinyt. Miten mukavaa olisi ilman liian suurta tietämisen tuskaa vain valita joku kivan tuntuinen yhdistelmä! Mutta se, ettei kaikkia riskejä tiedosta, ei niitä tietenkään poista. eikä sen kivan yhdistelmän löytäminen todellakaan ole helppoa, jos ei tunne yhtään sukuja. Uuden rodun opettelu on työlästä, enkä ehkä siihen jaksa ryhtyä. Ihan uteliaisuudesta olen muutaman rodun pentutarjontaa seurannut, eikä todellakaan ole helppoa. Harrastuskoiraa etsiessä olisi mukavinta aloittaa selvitystyö siitä, että löytää koiria, joilla on jotain käyttötuloksia. Mutta katsottuani läpi monien pentueiden tiedot, joista suuri osa oli pk-rotuisia, ei yhdellä ainoallakaan vanhemmalla ollut mitään tuloksia! Ainoastaan jokunen hassu luonnetestitulos, ja onhan sekin tyhjää parempi. Ja olihan joillain myös näyttelytuloksia, mutta niillä ei ole minulle mitään merkitystä. Epäilemättä sieltä silti löytyisi mukavia koiria, mutta pitäisi tuntea ne suvut.

Minkä tahansa elävän olennon kun kotiinsa ottaa, niin siinä on aina riskejä. Mutta on myös paljon mahdollisuuksia kokea ilon ja onnen hetkiä ja oppia uutta. Millainen tyyppi meille sitten joskus mahdollisesti tuleekin, niin se on tervetullut sellaisena kuin on.

En minä todellakaan kaiken aikaa murehdi harrastusten vähenemistä, siihenkin jollain lailla tottuu. Rakkaita ja tärkeitä nuo koirat ovat joka tapauksessa, ja niiden riemua ihan vaan ulkoillessakin on ilo seurata. Tärkeintä on elää täysillä tässä hetkessä, kuten koirat luonnostaan tekevät.

Hallitokoa, ulkotokoa ja mietteitä

Ei olla ihan hirveästi treenattu. Ulkona on ollut liian kylmä, mutta ei sisälläkään olla paljon mitään tehty. No ihan jokunen kerta keittiötokoa kyllä. Kipin kanssa olemme keskittyneet mm. jäävien erotteluun, kapulan pitoon ja kaukokäskyihin sisätreeneissä. Jäävät ovat menneet pääasiassa hyvin, joku satunnainen hairahdus on mukaan mahtunut kyllä. Kaukoissa istu-maahan-istu vaihdot sujuvat lähietäisyydeltä hyvin, seisominen on edelleen alkeissa ja sitä tehdään ilman etäisyyttä. Riitan aikanaan neuvoma pomppusysteemi näyttäisi tässä toimivan sikäli parhaiten, että siitä sekä Kipillä että minulla on jonkinlainen haju. Hissitekniikalla en näköjään itse osaa opettaa oikein. No, aikaa on vielä opetella sekin, jos siltä tuntuu, koska liike on niin totaalisen keskeneräinen, eikä olla sitä treenattu kuin harvakseltaan, koska Kipi ei edelleenkään käytä takapäätään tässä liikkeessä riittävän hyvin.

Perjantaina sitten oltiin hallitokossa. Aamulla oli ollut karmaisevat 26 astetta pakkasta, enkä niissä lukemissa olisi treeneihin lähtenyt, mutta illaksi pakkanen lauhtui yli kymmenellä asteella. Hallissa nyt ei muutenkaan ulkolämpötila ole, mutta tuollainen pakkanen olisi kuitenkin muuten tehnyt elämän turhan hankalaksi.

Hallissa huomasin jättäneeni namit kotiin, taskusta löytyi vain pari vanhaa ja homeista lihapullaa. No, treenattiin sitten kokonaan ilman namipalkkaa, paitsi loppupalkkana oli taas iltaruoka.

Vinski aloitti taas, ja pakkasen takia Kipi odotti hallissa kytkettynä sen suoritusvuoron ajan. Vinski oli innokas ja palkkautui sosiaalisesta palkasta ja köysilelusta hyvin. Sitten se sai syödä iltaruokansa poikkeuksellisesti hallissa, eikä vasta autolla kuten yleensä.  Kipi tietenkin näki tämän ja tiesi oman ruokansa odottavan siinä vieressä myös. Odotin, että tämä olisi saattanut vaikuttaa sen keskittymiskykyyn negatiivisesti ja tehdä siitä malttamattoman, mutta mitä vielä, se pystyi hyvin luopumaan ruokakupista, keskittymään ja työskentelemään pitkäjänteisesti.

Tehtiin taas alo-liikkeitä ja lisäksi ruutua ja tötsän kiertoa. Seuraaminen tuntui hyvältä ja Kipi piti paikkansa hyvin. Liikkeestä maahanmenossa tarjosi taas istumista, en tiedä miksi tämä on niin vaikea liike. Otettiin sitten pari uusintaa ja nämä menivät hyvin. Luoksetulossa meinasi tulla suoraan sivulle, mutta keskeytin tämän ja ohjasin istumaan eteen kuten kuuluu. Sitten otettiin eteen istumisia lyhyeltä matkalta peruuttaen ja ne menivät hyvin. Voisihan tuon opettaa tulemaan aina suoraan sivulle, kuten suurin osa tokokoirista tekee, mutta edelleen vierastan ajatusta...Nykysäännöillä ei edes haittaa, jos kokeessa tulee vahingossa suoraan sivulle, ennen siitäkin sakotettiin, mikäli koiran oli ilmoitettu tulevan ensin eteen.

Kapulan pitoon on taas enemmän tullut sellaista hienoista mälväystä, töitä saa tässäkin tehdä vielä. Hyppy oli hyvä. Sitten kokeilimme hyppyä siten, että jätin Kipin vähän esteen sivuun ja menin myös itse vastaanottamaan toiselle puolelle esteen sivuun. Nyt Kipi haki hyvin hypyn, vaikka joskus on ohituksiakin tässä tullut.

Ruudussa tehtiin ensin pelkkää seisomista ja siitä vahvistamista, sitten ruutuun lähetyksiä. Ruudussa ei ollut targettia ja Kipi jäi vähän turhan etualalle, mutta oli aina kuitenkin ruudun sisällä. Seisomassa malttoi pysyä vain hetken ja alkoi sitten steppailla minua vastaan, joten tuota takaperin ketjuttamista pitää tehdä vielä paljon. Tötsän kierrot ok, mutta vauhtia saisi tähän tulla lisää.

Lopuksi oli ryhmäpaikallaolot, ja Kipi oli taas reunassa, täytyy kyllä huolehtia, että se joskus pääsee myös keskelle! Istuminen meni hyvin, sen päätteeksi meni nopeasti käskystä maahan ja pysyi hyvin, paikkamakuun lopussa käänteli vähän päätä. Kipi kutsuttiin ensimmäisenä luokse.

Palkkasin liikkeistä ensin kunnolla sosiaalisella palkalla ja sitten köysilelulla. Kipi vastasi tosi hyvin molempiin, ilahtui selkeästi kehuista ja revitteli kunnolla lelulla. Virheitä tuli liikkeissä treenin aikana, mutta asenne oli loistava!

Paikkaistuminen meneillään

Viikonloppuna sää lauhtui ja oli kiva lenkkeillä vähän pidemmän kaavan mukaan ja ilman koirien pukemista, lenkin jälkeen sitten vaan botit niskaan. Tänään sain yllättäen vapaapäivän, ja otimme siitä kyllä kaiken irti lähtemällä retkelle Vaakkoihin. Oli ihana lauha poutasää ja metsä edelleen niin kaunis. Loskasäätä ja vesisadetta on luvattu jatkossa, niisk.

Illansuussa vielä kävin Kipin kanssa kahdestaan Salmen parkkiksella tokoilemassa. Kontaktin pitäminen perusasennossa ennen liikkeitä oli nyt haasteellista, ja Kipin pää kääntyili kovasti ympäristön häiriöiden suuntaan. Liikkeissä oli hyviä pätkiä ja sitten niitä vähemmän hyviä. Ruutuun Kipi esimerkiksi osasi oikein hyvin mennä, mutta vauhti oli koko ajan sellaista hällä väliä-jolkottelua. Loppuun otimme seuraamista ja tarkoitus oli palkata rasiallisella kissanruokaa, kun Kipi on hetken aikaa seurannut hyvin. Se seurasi periaatteessa aluksi hyvin, mutta kuitenkin hieman pliisusti, ja odotin, tulisiko asennetta vielä vähän lisää, ja sitten Kipi keksikin taas jätättää. Lopetimme seuraamisen siihen ja hetken päästä yritimme uudestaan. Sama juttu. Kun niin kävi kolmannenkin kerran, lähdimme kotiin.

Kipille on selkeästi muodostunut halliin hyvä toimintamalli ja se työskentelee siellä pitkäjänteisesti iltaruokansa eteen. Kun sen nyt vielä saisi yleistämään tämän muihinkin ympäristöihin, niin hyvä. Siitä ollaan vielä kaukana, ja liikkeissäkin on paljon työstämistä. On tärkeää päästä mahdollisimman moniin ympäristöihin treenaamaan, ei olla hetkeen oltukaan muualla kuin kotona tai hallissa.

Kyllä tämä tokosavotta välillä tuntuu vähän liiankin työläältä ja lopputulos epävarmalta. Mutta katsotaan nyt, mitä tästä tulee, kun ei meillä muitakaan harrastuslajeja Kipin kanssa ole ainakaan tällä hetkellä.

Ne nuorena kipujen takia opitut väärät tunnetilat ovat aivan varmasti yksi jarruttava tekijä, mutta tuskin ainoa. Seilaan itse varmaan huomaamattani liikaa harmaalla alueella, vaikka pitäisi olla mustavalkoinen. Olen luultavasti ollut liian kiltti silloin, kun olisi pitänyt osata vaatia. Kipi kun osaa olla pänkki, ja vaikka sillä on herkät hetkensä, niin se on melko ohjaajakova koira. Enemmän ne herkät hetketkin kohdistuvat jotain ympäristötekijää kohtaan. Ei ole helppoa, ei. Pitäisi osata nostaa Kipin motivaatiotasoa ja samalla vaatia siltä enemmän, jos se meinaa mennä siitä mistä aita on matalin, vaikka osaisi asian. Pitäisi tietää, milloin kannattaa vain helpottaa tehtävää ja humputella koulutuksessa enemmän ja milloin pitäisi vaatia. Toisinaan tämä on kohtuullisen helppo päätellä, toisinaan taas kaipaisin ulkopuolisia silmiä, jotka nopeasti lukisivat tilanteen ja tulkitsisivat koiran käytöstä. Tai sellainen suomi-Kipi-suomi-sanakirja voisi myös olla kätevä ;)

Odotin Vinskinkin kanssa aiemmin koulutuksissa käydessäni, että joku osaisi lukea sitä minua paremmin ja tulkita minullekin, miten sitä kannattaisi kouluttaa, että siitä saisi enemmän irti. Mutta eivät kouluttajat, ne huiputkaan, osanneet tulkita Vinskiä minulle, he hämmentyivät sen kanssa. Se vaan on niin omanlaisensa hömppä. Ja nyt minulla on jo toinen bc putkeen, jonka kanssa pähkäilen osittain samoja asioita, kun se ei joissain asioissa toimi ollenkaan kuten keskiverto bc. Ilmeisesti en ole näitä juttuja vielä tarpeeksi pähkäillyt Vinskin kanssa ja tarpeeksi lyönyt päätäni seinään, kun sain toisen samantyyppisen koiran, vieläpä selkäongelmineen kaikkineen?!? Elämä on välillä kummallista...Kipi kyllä irtoaa paljon Vinskiä paremmin ja sillä on enemmän omaa yritteliäisyyttä niin halutessaan, joten eivät ne siinä suhteessa samanlaisia ole.

Itse se varmaan pitää oppia Kipiäkin vielä paremmin kouluttamaan ja tajuamaan. Tänään sain sentään aikaiseksi aloittaa treenipäiväkirjan, joten ehkä jotain järjestelmällisyyttä on tiedossa!

Kun aiemmin tässä kuussa käytiin Piiralla, niin Kipin hoidon aikana siellä kävi myös Vetcaren edustaja haastattelemassa Piiraa heidän E-vitamiinivalmisteensa käyttökokemuksista. Kipi sitten pääsi kuvaan Piiran kanssa ja saimme kuvauspalkkana E-vitamiinia kotiinviemisiksi. Linkki juttuun tässä.

Ja vielä muutama kuva menneiden pakkaspäivien ulkoilusta.

Huoltoa, pakkasta ja koulua

Heti loppiaisen jälkeen viime viikon torstaina reissasimme Piiran vastaanotolle. Se olikin sitten varsinainen naparetki, kun pakkasta oli tuollaiset 25 astetta, ja auto on jostain mystisestä syystä johtuen ihan hirvittävän kylmä pakkasilla. Olin jo melkein perumassa reissua pakkasen takia, kun arvelin, että hoidon hyödyt valuvat osittain hukkaan, kun koirat joutuvat kököttämään kylmässä autossa lähes puolitoista tuntia kestävän kotimatkan ajan. Menimme sitten kuitenkin, koska seuraavaa vapaata aikaa olisi saanut taas monen monta kuukautta jonottaa, ja Kipin huoltoväli oli jo venähtänyt tarpeeksi pitkäksi muutenkin.

Niinpä heitin autoon täkkejä, lampaantaljan ja kuumalla vedellä täytettyjä pulloja, sekä puin koirille takit päälle ja itselle myös kunnon varustuksen. Auton sisälämpötila oli kymmenen asteen korvilla lähdettäessä, koska auto oli ollut piuhassa, mutta laski nopeasti alas eikä ollut enää paljonkaan plussan puolella. Vasta loppumatkasta lämpötila vähän nousi. Onneksi auton sai perillä taaas piuhaan kiinni ja sisätilalämppärin päälle. Koirat pääsivät tietenkin kaikki sisälle lämpimään.

Tällä kertaa käsittelyyn pääsivät Snoopy ja Kipi. Kerroin Snoopyn takapään ongelmista, ja siltä käsiteltiinkin selkää. Selässä oli jäykkyyttä, mutta Piira sai hoidettua sen joustavammaksi. Muuta erityistä ei ollut, taitaa tämä lähinnä jotain iän tuomaa rappeumaa olla eikä välttämättä ollenkaan liity nuorempana hoidettuihin selkävaivoihin. Snoopyn asentotuntoa olen välillä testannut kääntämällä takatassut nurin ja nopeasti Snoopy asennon korjaa, eli hermotus näyttäisi pelaavan. Nivelravinteita Snoopy on syönyt jo vuosia, Neurobion-kuuri jatkuu yhä, ja Norocarpia on tarkoitus kuureittain antaa. Toivottavasti pärjätään näillä eväillä mahdollisimman pitkään.

Sitten oli Kipin vuoro. Se oli lantiosta suora, eikä selässä ollut mitään ihmeellistä, vaikka olin havainnut sen takaliikkeissä ajoittaista outoutta. Rintarangasta se sitten kyllä oli vinossa ja jumissa. Yhdessä vaiheessa Kipi työnsi itsensä osittain hoitoalustan ulkopuolelle ja venytti etupäänsä tosi pitkälle kaarelle. Katsoin jo valppaana, että aikooko se seuraavaksi ujuttautua karkuteille, mutta Piira kielsi puuttumasta asiaan, Kipi kuulemma juuri auttoi lukon avaamisessa. Seuraavaksi hän totesikin, että no niin, nyt lukko aukesi. Kipi oli tästä ja varmaan omasta pätevyydestään niin tohkeissaan, että häntä alkoi vispata ja se olisi kovasti halunnut nousta ylös jakamaan pusuja Piiralle. Suostuttelin sen vielä pysymään aloillaan, mutta pusujen aika tuli kyllä myöhemmin. Piira kertoi jo aiemmin päivällä kastuneensa bordercolliepusuista :D

Piira totesi, ettei Kipi vielä ole kropaltaan aikuinen. Senkin takia se menee jumiin niin helposti uudestaan, sen kroppa vain ei anna anteeksi mitään pikku toilauksiakaan, koska lihaksisto ei ole valmis. Tämä nyt varmaankin selittää myös sen, miksi Vinskin jumitukset ovat helpottaneet iän myötä. Toivottavasti Kipille käy samoin, mutta sen kohdalla on pelkona, että spondyloosi saattaa edetä, ja se tietää huonoa jumitilanteelle :(

Kysyin, mitä kaikkea voisin tehdä, ettei Kipi menisi jumiin ihan niin äkkiä, koska toivoisin, että huoltovälin voisi pitää jonkinlaisissa järkevissä mittasuhteissa. Osittain ihan tuttuja juttuja sain neuvoksi, mutta hyvä näitä on kerrata. Koska Kipi edelleen on toispuoleinen, niin voisimme treenata ylämäkikävelyä siten, että Kipi on oikealla puolellani. Se voisi myös kiertää minua vastapäivään. Voin itse hieroa sitä välillä hellästi, tai harjata kumisualla. Lämpö on tärkeää, eli vaatetta päälle kun sää sitä vaatii. Joskus voisi myös kokeilla, miten Kipi viihtyy saunassa.

Kotiinpaluu naparetkeltä oli vähän ankea, kun taloon ei enää tullut vettä, ja pakkanenkin vain kiristyi illan mittaan. Jäässähän se vesiputki oli, ensimmäistä kertaa täällä asuessa, ja viikko oltiin sitten ilman juoksevaa vettä. Onneksi oli vettä varastossa, mutta joutui sitä viikon mittaan lisääkin paikalle roudaamaan.

Käsittelyn jälkeen oli taas tylsät pari päivää, kun sai lenkkeillä vain kytkettynä ja kovien pakkasten takia hyvin lyhyiksi jäivät ne lenkit. Voi sitä riemua, kun taas pääsi irti.

Kovat pakkaset tulivat aika yllättäen lämpimän ajanjakson perään, ja koirat jopa välillä nostelivat ulkona jalkojaan, vaikka ovat aiemmin hyvin tarenneet pakkasilla. Nyt vain ei ehtinyt tottua pakkasiin pikkuhiljaa, kun mentiin ääripäästä toiseen. Niinpä puinkin koirille takit päälle ulos. Toppatakkeja oli vain yksi, ja se alkoikin olla ongelma, koska vähintään kaksi olisi ollut tarpeen. Snoopylle yksi, koska se on vanha ja takapään jäljellä olevat lihakset on syytä suojata hyvin. Kipille toinen, koska se menee jumiin niin herkästi ja lämpö on sille tärkeää.

Back on Trackit on kaikilla, Snoopylla perusloimi, Vinskillä verkkoloimi ja Kipillä fleece. Verkkoloimi ei paljon pakkasilla lämmitä eikä fleecekään ihan ehkä riitä, lisäksi siihen tarttuu lumi, joten se kastuu. Eikä se paksuinkaan BoT mielestäni vaikuta kovin lämpöiseltä tällaisiin oloihin. Oli siis syytä suunnistaa kauppaan. Harmillisesti sieltä oli myyty hirveästi loppuun koirien talviasusteita. Yhden loimen sitten otin kotiin Kipille sovitettavaksi. Se oli kuitenkin liian iso etuosasta ja vailla säätömahdollisuutta, lisäksi siinä oli lahkeet etujaloille, eikä Kipi olisi sen kanssa kyennnyt kunnolla liikkumaan huonon istuvuuden takia. Niinpä loimi meni palautukseen, eikä kaupassa ollut enää muuta jäljellä kuin yksi tosi suolaisen hintainen malli. Myyjä kuitenkin lupasi siihen vähän alennusta, koska se oli muutenkin tulossa lähiaikoina alennusmyyntiin. Maksoi se silti yli kaksi kertaa enemmän kuin itselleni viimeksi ostamani toppatakki. On tämä koiraharrastus vaan metkaa. En myöskään ole koskaan itse ollut fyssarilla tai osteopaatilla, vaikka aihetta kyllä olisi. Yöt sentään nukun mukavasti Back on Trackin minipeitot niskan ja selän alla, mikä helpottaa kivasti jumeja. Toki minipeitotkin on alun perin ostettu koirille :D Koirat vain eivät juurikaan hakeutuneet niiden päälle nukkumaan, ja yksittäinen peitto on niille aika pienikin, joten tällä verukkeella sain kaapattua peitot omaan käyttööni.

Nyt on sitten Kipillä ja Snoopylla omat toppaloimet, mutta Vinskikin saa niitä joskus lainata, ja Botit ovat myös jatkuvassa ulko- ja sisäkäytössä. Ei koiria ihan joka säällä pueta, mutta kovalla pakkasella tai kovassa tuulessa ainakin, ja silloin, jos joutuvat autossa vähänkään viileällä säällä odottelemaan. Kipin toppaloimi on ollut kivan tuntuinen käytössä ja suojaa hyvin myös kaulan ja koko takaosan.

Koulu alkoi taas tämän viikon keskiviikkona. Sitä ennen piti tehdä etätehtävä siitä, miten voi tunnistaa koiran kivun. Omaa kokemusta aiheesta on kertynyt valitettavankin paljon, joten olisin voinut kirjoittaa tehtävän valmiiksi vaikka yhdeltä istumalta ja omasta päästä. Kertasin kuitenkin aihetta eri lähteistä ja jututin Piiraakin sen tiimoilta ja hyvä niin, jutusta tuli varmasti kattavampi ja monipuolisempi siten.

Tällä viikolla olemme koulussa perehtyneet mm. koirien ruokintaan ja ravintosisällön laskemiseen. Oma-aloitteisesti en tuohon laskemispuoleen varmaan olisi tullut perehtyneeksi, mutta nyt mielenkiinto heräsi ja laskin omien koirieni energian tarpeen ja sen, mitä ne ruoasta todellisuudessa saavat. Ei ollut mikään yksinkertainen tehtävä se, koska koirat syövät niin monipuolisesti, joten ravintoarvoja joutui laskemaan monesta lähteestä. Kuivamuonaa menee vain pieniä määriä täydennysravinnoksi eikä edes päivittäin, kuivamuonasäkistä nuo ravintoarvot olisi paljon helpompi laskea. Nyt joutui miettimään esim. sellaisia asioita, että minkä painoisia kananmunia koirat syövät, jotta pystyi laskemaan niiden ravintoarvon. Esimerkkilaskelman perusteella koirien energian tarve täyttyy hyvin. Silti ne ovat melko laihoja poikia. Niihin vain ei tartu mikään. Pitäisi vielä vähän lisäenergiaa niille jostain kehittää, ja lisääväthän nämä pakkasetkin nyt kulutusta. Lohdutan itseäni sillä, ettei pojilla ainakaan ole ylipainoa rasittamassa niveliä ja selkää.

Koirat pääsivät mukaan kouluun, ja Snoopy oli esimerkkikoirana näyttämässä, miten opetetaan epäsäännöllistä vahvistamista paikalla istumisessa.

Pitihän muidenkin sitten päästä kokeilemaan, koska kyllä ne jo niin meinasivat mielensä pahoittaa. Takana näkyvällä ruokapussilla saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa :D

Koululla ryhdyin myös kouluttamaan koirilta erästä ongelmakäytöstä pois. Omassa arjessa se ei ole mikään erityisen suuri ongelma tähän asti ollut, joten siksi en ole sitä kovin pontevasti ryhtynyt karsimaan pois. Koirat siis riehaantuvat hirveästi ulos lähtemisestä, haukkuvat ja hyppivät eteisessä odottaessaan oven aukeamista. En nyt erityisesti pidä tästä käytöksestä, mutta olen kuitenkin sietänyt sitä ja ollut laiska paneutumaan asiaan perusteellisest, joskus vähän yrittänyt koiria hillitä, mutta kuuroille korvillehan se on kaikunut. Mielessä on kyllä käynyt, että jos joskus muutamme jonnekin, missä on naapureita ihan vieressä, niin tuollainen käytös ei voi jatkua enää siellä. Mutta nyt tuli ilmeiseksi, että olisi syytä puuttua asiaan hetimmiten, kun koirat koulullakin pistivät ulos lähtiessä härdellin pystyyn.

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen treenasin asiaa kotona siten, että poistuin eteisestä heti, kun koirat alkoivat haukkua ja palasin vasta, kun ne hiljenivät. Snoopy ja Vinski eivät tarvinneet montaa toistoa kun ne jo älysivät pysyä koko ajan hiljaa. Mutta Kipi, tuo sinnikäs pikku pirulainen, vaati ainakin 20 toistoa, se vain jatkoi räkyttämistä yksinään. Valitin asiasta opettajalle, ja treenasimmekin sitten koululla hänen valvovan silmänsä alla toisella tavalla, eli koirat tuotiin kahdessa erässä ovelle ja pyydettiin istumaan tai maahan ja odottamaan ja palkittiin namilla hyvästä käytöksestä. Harjoitukseen meni vaivaiset pari minuuttia ja koirien mielentila muuttui hallituksi ja hillityksi, Kipi ei edes ulos päästessään riehaantunut samalla tavalla kuin yleensä. Miten ne ratkaisut usein ovatkin niin simppeleitä ja nenän edessä, mutta niitä ei näe. Ulko-ovea en ole aiemminkaan avannut ennen kuin koirat ovat hiljaa ja aloillaan, mutta ne ovat haukkuneet sillä aikaa, kun olen pukenut, etsinyt remmejä ja tehnyt muita lähtövalmisteluita.

Tänään oli aivan ihana ilma, aurinko paistoi, oli tyyntä eikä pakkasta ollut paljon, joten koirat saivat pitkästä aikaa ulkoilla ilman vaatteita.