Pari kertaa olen päässyt ottamaan koirilla sokkopiiloja, mikä on hyvinkin hyödyllistä ja tarpeellista välillä. Pääsee testaamaan todellista etsintätilannetta, eikä voi vahingossakaan vihjaista koirille, mistä haju mahdollisesti löytyy.
Draama huitelee edelleen taidoillaan eri tasolla kuin pojat, se käyttää aktiivisesti nenäänsä koko ajan eikä luovuta. Pojillakin on kivaa lajin parissa ja taitoakin löytyy, mutta ne vain eivät aina malta olla loppuun asti pitkäjänteisiä ja sinnikkäitä, eivätkä ne etsi yhtä tehokkaasti. Jos Vinski ei löydä hajua helposti, se herkästi muuttuu epävarmaksi ja katsoo minua anovasti. Kun taas Kipi tulee joskus kärsimättömäksi, jos joutuu ponnistelemaan hajun löytämiseksi vähän kauemmin. Se saattaa lopettaa haistelun ja katsoa minua kysyen, että viitsisinkö jo kertoa sille hajun sijainnin, kun se jo niin kovasti haluaisi saada palkkansa, eikä niin hirveästi enää hotsittaisi ponnistella asian eteen. Vaikka kyllä se sitten välillä jaksaa ja viitsii niinkin tehdä. Ja joskus on käynyt niinkin, että pojat ovat löytäneet jonkun yksittäisen hajun jopa Draamaa nopeammin.
Viimeksi kesti viimeisen eli kolmannen hajun löytäminen hetken aikaa sekä Draamalta että Kipiltä (jolle tuli jo ihan plääh-fiilis asian suhteen), vaikka ne menivät välillä aivan hajun vierestä ohi. Jostain syystä ne vain eivät hajua saaneet. Sitten astui kehiin Vinski ja ilmaisi kaikki hajut erittäin nopeasti ja suvereenisti. Kiehtova laji, jossa on monta muuttujaa!
On ollut kiva huomata osaavampien kanssa treenatessa, etten ihan päin honkia ole koiria lajiin opettanut, vaikken mistään ole lajiin mitään oppia hakenutkaan. Kaikki koirat ilmaisevat hajun maahanmenolla, ja työn alla on opettaa ne vielä erikseen tarvittaessa kohdentamaan hajun sijainti nenällä tökkäisemällä.
Kerran laitoin eukalyptustipan veden sekaan, ja koirille oli helppo nakki ilmaista haju vedestä. Kerran pääsimme myös kokeilemaan eukalyptukseen sekoitettua laventelin hajua, ja hyvin sekin sujui. Täytyisi itsellekin jo hommata myös nuo muut hajut eukalyptuksen rinnalle, eli juuri laventeli ja laakerinlehti.
Suoraan hiekkaankin haju kerran imeytettiin, ja se oli jossain määrin haastavaa kaikille.
Vinski etsii ja ilmaisee
Yhtenä päivänä otimme pitkästä aikaa tokoa pihalla Draaman kanssa vähän pitempään kuin mitä nuo parin minuutin keittiötokot ovat olleet. Pitkään emme tietenkään nytkään treenanneet, ja treeni oli mietitty niin, ettei se liiemmin kuormittaisi kroppaa. Kyllä oli Draama niin onnellinen, ja itsekin pääsin taas maistamaan häivähdyksen siitä, millaista treenaaminen voisi parhaimmillaan olla ja mitä se joskus oli. Ihan oli pala kurkussa, kun katsoin Draaman silmistä paistavaa iloa ja paloa, kun samalla tiesin, miten vähän ja rajoitetusti enää tätä voimme tehdä. Voi kurjuus.
Mutta sitten kävikin niin, että nuo ajatukset jäivät hetkeksi syrjään. Luopumisen tuskaa ehtii potea taas joskus myöhemmin. Mietinnässä ollut voittajaluokan käynti näyttää toteutuvan jo melko lähitulevaisuudessa, ja treenaamme sitä varten sen mitä pystymme. Kysyy jossain määrin luovuutta suunnitella treenit järkevästi ja kroppaa säästäen. Mutta asiaa auttaa se, ettei niitä vältettävimpiä liikkeitä tarvitse treenata. Kiertoa ei voittajassa ole, hypyn treenaamiseen ei pitäisi isoa tarvetta olla, matalaltahan sitä voi satunnaisesti ottaakin.
Olemme pätkittäin testanneet voittajaluokan liikkeitä. Kun ekan kerran pitkästä aikaa teimme tunnarin kisamaisesti kentällä, niin Draama kehitti liikkeeseen aikamoisen vauhdin ja ehti maistella kahta väärää, ennen kuin toi oman. Paljon vaan treeniä niin, että kapulat ovat heinikossa, ettei niille voi juosta niin takki auki, ja joutuu kunnolla haistelemaan. Ollaan jopa päästy kolmesti tekemään tunnari liikkuroituna. Kahdesti oli suoritus jokseenkin hieno, mutta kerran Draama tunnareille mennessä potkaisi takajalallaan juuri sen oman tunnarin kauemmas ja meni hirveän epävarmaksi, mikä ei ole sille ollenkaan tyypillistä. Kaikkea voi aina sattua. Ote tunnarikapulasta on nyt ollut vähän huono, tähän on tullut taas takapakkia, ja pari kertaa Draama on jostain syystä tiputtanut tunnarikapulan eteeni luovutusvaiheessa.
Noutoja voimme treenata melko vapaasti, mutta mitään emme toki treenaa mielinmäärin. Ruutua treenaamme täydeltä matkalta harvakseltaan, ja enemmän otetaan oikean kohdan hakemista ihan ruutunauhojen vierestä lähettäen, koska yritän rajoittaa kovasta vauhdista tehtäviä stoppeja. Samasta syystä luoksetulon stoppia ollaan treenattu keittiössä parin metrin matkalta. On kyllä mielenkiintoista nähdä, miten Draama siirtää nämä treenit pidemmälle matkalle :D
Seuraaminen on myös liike, jota otetaan vain lyhyesti, koska ei se niin hirmu terveellinen liike kropalle ole. Draaman seuraaminen on aika kaameaa, mutta sille ei ole paljon tehtävissä, aika ja mahdollisuudet eivät riitä. Draama mm. suorastaan häiritsee omaa liikkumistani painamalla jalkaani ja paukauttaa usein etenkin liikkeellelähdöissä päällä jalkaani, joskus näpsiikin. Nämä vanhat tutut virheet siis. Treenaamme enemmän pelkkiä liikkeellelähtöjä, ja niissä pääsen puuttumaan paukutukseen tai näpsimiseen (pysähdyn heti kun Draaman pää paukahtaa jalkaani, palkka tulee vasta korrektista suorituksesta).
Kaukokäskyt rasittavat selkää, joten niitäkään emme paljon treenaa, ja keskeneräisiähän ne vielä ovat. Asennot eivät aina ole puhtaita ja edistämistä ja jähmimistä tapahtuu. Keskitymme enemmän treenaamaan vain ensimmäistä nousua silloin tällöin, kokonaista sarjaa otetaan harvoin. Keskeneräisyys pitää vain hyväksyä, eikä se minua kovin paljon edes kaivele. Draaman yleinen hektisyys kyllä on haaste vähän kaikissa liikkeissä, ja se vähän hirvittää. Turhia virheitä tulee herkästi niissäkin jutuissa, mitkä Draama oikeasti osaa, ja nollaantumisvaarakin on joissain liikkeissä ilmeinen. Mielentilan kanssa pitäisi vielä tehdä paljon työtä.
Mieleen jo juolahti sellainenkin, että kun ollaan niin kovin keskeneräisiä vielä voittajaluokkaankin, niin mitäs jos käytäisiin joskus toinenkin voittajaluokan koe, jos vaan terveyttä riittää. Että ehtisi paremmin treenata mielentilajuttuja ja joitain yksityiskohtia. Kun antaa pikkusormen, niin...
En kyllä oikeasti tiedä, lopetammeko tämän rajoitetunkin tokon harrastamisen kokonaan jo ihan lähiaikoina vai olisiko mielekästä vielä hetki jatkaa niissä puitteissa kuin se on meille mahdollista, tai menemmekö sekoilemaan edes siihen yhteen kokeeseen saati sitten kahteen... Muuttujia on niin monta ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, joten päivä kerrallaan.
Pojatkin ovat päässeet pitkästä aikaa välillä tokoilemaan. Hirmu kivasti niillä on ollut intoa. Ja seuraaminen on niiden kanssa suorastaan rentouttavaa Draamaan verrattuna, kun ne eivät paina ollenkaan jalkaani. Muutaman askeleen ja ihmeellisen vapauden jälkeen olen suorastaan ihmetellyt, että milloin se kulkuni estäminen oikein alkaa, kunnes olen muistanut, että eiväthän pojat edes tee niin :D
Kipillä olen pari kertaa innostunut tekemään ylempien luokkien juttujakin, kun se on ollut niin vastaanottavainen. Tunnari löytyi piilosta hyvin, mutta väärät lisänä olivat liikaa, vaan mikäpä ihme tuo. Edellisen kerran ollaan tunnaria otettu ties milloin. Ruutuun Kipi on löytänyt aika hyvin ja joskus mennyt jopa itselleen ihan kivaa vauhtia. Se on ollut läpi treenien iloinen ja hyvin keskittyvä. Nämä ovat juuri niitä hetkiä, joiden ansiosta aina välillä olen haaveillut jonkinlaisesta tokourasta Kipinkin kanssa, kunnes taas muutama tosi huono treeni on palauttanut maan pinnalle. Kipi vain on täysin tuulella käyvä ja herkästi turhautuva niin tokossa kuin monessa muussakin jutussa. Jäljellä tämä piirre näkyy vähiten. Hirmu hyvä mieli jää niistä treeneistä, kun Kipi on mukana täydestä sydämestään ja naama naurussa, ne toisenlaisetkin treenit vain täytyy hyväksyä.
Sitä en koskaan saa varmasti tietää, miten iso osuus kasvuiässä alkaneella spondyloosilla on Kipin ailahteluihin, mutta jonkinlainen todennäköisesti. Luulen kuitenkin, että se on ihan synnynnäisestikin melko tuulella käyvä. Ja kun se on myös kovin itsenäinen ja itsepäinen, niin se olisi varmaan hyötynyt siitä, että olisi päässyt uuteen kotiin heti luovutusikäisenä, eikä vasta yli nelikuisena. Jos olisimme päässeet rakentamaan meidän yhteistyötä jo pikkupentuaikoina, niin ehkä olisimme piirun verran parempi tiimi tänä päivänä, eikä Kipin itsenäisyys ja itseriittoisuus olisi vahvistunut ihan samassa mittakaavassa. Mutta turha jossitella.
Kipi täytti viime viikolla viisi vuotta. Lauman nuorimmainenkaan ei ole ihan kakara enää. Vähän aikaa laumassa on nyt sitten kaksi viisivuotiasta.
Onneksi monen viikon hirmuhelteet ovat ohi. Normaali elämä oli pitkälti tauolla, kun pidemmät lenkit tehtiin kummallisina kellonaikoina, eikä päivisin tullut paljon mitään tehtyä. Uimassa tietenkin käytiin. Usein pulahdin itsekin uimaan. Koirat siirtyivät siinä vaiheessa tyrmistyneen näköiseksi yleisöksi rannalle, kunnes ne vähitellen tottuivat asiaan, ja tulivat välillä uimaankin kanssani.
Oli mahtavaa purkaa kaikki rajoitukset, kun helteet päättyivät. Onneksi tämä ikivanha suurten puiden varjostama hirsitalo ei helteilläkään pitkään aikaan lämpene liikaa, mutta alkoi täälläkin omaan makuun turhan lämmin hellejakson loppuvaiheessa olla. Sellainenkin tylsä juttu sattui kesken helteiden, että Draama joutui hetkeksi uintikieltoon. Se alkoi äkkiä oireilla voimakkaasti toista korvaansa ja käytiin (ihan vaan vaihteeksi) eläinlääkärissä. Toisessa korvassa oli jonkin verran vaikkua ja siinä oireilevassa huomattavasti enemmän. Tulehdusta ei näkynyt, mutta Canofite-kuuri siihen määrättiin. Tuon jälkeen olen kuivannut Draaman korvat aina uinnin jälkeen, ja se sai korviin myös kuurin vaikkua poistavaa ainetta.
Vinski puolestaan sai jo alkukesästä kesätukan. Sillä alkoi kutinat kolmannen uintikerran jälkeen. Myös viime kesänä se kutisi, koska sen turkki on kastraation jälkeen ollut villavampi ja hitaammin kuivuva. Turkki myös muuttui uintien myötä haisevaksi ja hamppuiseksi. Kokeilin uinnin jälkeistä pesua ja föönäystä, mutta siitä ei ollut isoa apua. Ja kun usein käymme uimassa lenkin varrella, niin ei pesulle ja fööniin kovin nopeasti aina pääsekään. Viime kesänä myös rintaan tuli hetkeksi punoitusta, jolloin leikkelin karvoja sieltä pois, jotta iho saisi hengittää, ja hyvin punoitus helpottikin. Tänä kesänä sitten leikkasin karvaa heti reippaammin pois niistä kohdista, jotka kuivuvat hitaammin, eli noin puoli koiraa oli melko nakuna. Vaikutus oli toivotunlainen, kutina helpotti eikä iho ole punoittanut. Hyvä niin, sillä uimista en haluaisi Vinskiltä kieltää, se on sille ihan ykkösjuttu elämässä.
Muita haittavaikutuksia ei Vinski kastraatiosta ole saanut, mutta tuo turkin muuttuminen on harmillista. Hirvittää, että Kipinkin ehkä joutuu joskus leikkauttamaan, koska sillä on jo valmiiksi hirmuisen tuuhea turkki. Sitä en haluaisi nähdä hormonipehkona!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti