Vinskin kanssa ollaan palattu tavalliseen arkeen tokokokeen jälkeen. Oli hirmu kivaa treenata tavoitteellisesti sen kanssa ennen koetta. Ja niin hirmu erilaista. Treenin määrä ja laatu lisääntyivät kummasti. Oli palkitsevaa ratkoa ongelmia ja nähdä niiden ratkeavan. Helpostihan siinä kokeen jälkeen nousi taas mieleen sellainen miete, että ovatko ne ylemmät luokat todella niin mahdoton tavoite sen kanssa...
Mutta tietenkin tosiasia on se, että Vinski on ihan sama koira kuin ennenkin. Koira, joka treenaa mielellään ja josta on tullut entistä aktiivisempi minua kohtaan. Koira, joka tykkää lähiliikkeistä. Koira, joka ei niin hirveästi pidä irtoavista ja itsenäisistä liikkeistä. Tässä suhteessa se on vähän erilainen bordercollie, koska bortsut usein rakastavat irtoavia liikkeitä, ne on jalostettu tekemään työtä kaukanakin ohjaajasta.
Yksi päivä oltiin kentällä ja kierrätin Vinskiä puun ympäri. Kotipihalla Vinski kiertää puuta hyvin, mutta nyt uudessa paikassa se ei irronnut, joten menin tassusta pitäen näyttämään sille sen puun. Sitten lähetin Kipin kiertämään samaa puuta. Puun vieressä oli myös roskapönttö ja Kipi kiersi luovasti sen, se myös irtosi heti hyvin. Vinskiltä tällainen oma-aloitteisuus ja luovuus puuttuu. Kyllä sekin seuraavalla kerralla samalla kentällä jo kiersi sen puun kauempaakin, kun tilanne oli tutumpi.
Ei huippukouluttajillakaan ole ollut eväitä siihen, miten Vinskin saisi suorittamaan irtoavia liikkeitä nopeammin, varmemmin ja motivoituneemmin. Joten en aseta sille jatkossakaan kummempia tavoitteita kuin mahdollisesti TK2 ja BH, joissa ei sinänsä ole paljon tavoiteltavaa, koska osaaminen niihin on jo olemassa. En sano silti ehdotonta eitä ylemmille luokille, kyllä me niitä liikkeitä välillä treenaamme, ja yritän tehdä ne mahdollisimman helpoiksi ja motivoiviksi Vinskille. En kuitenkaan halua laittaa Vinskiä koetilanteessa niiden liikkeiden eteen, ellei mikään muutu, koska se ei ole reilua koiraa kohtaan, eikä se kivaa olisi itsellenikään.
En ole huippukouluttaja enkä himokisaaja, mutta tavoitteet ovat minulle silti tärkeitä. Ne tuovat treenaamiseen enemmän järkeä - ja sitä määrää ja laatua. Kipin suhteen en vielä voi tietää, tuleeko siitä kisakoiraa, mutta sen kanssa on nyt tavoitteena vain oppia koko ajan uutta. Ja se on hyvin mielekäs tavoite tällä hetkellä.
Ennen Vinskiä minulla oikeastaan olikin aika hyvä tuuri koirien kanssa. Kaikki kuusi sitä edeltävää koiraa mm. pääsivät pk:ssa kolmosluokkaan, kukaan ei ollut rikkinäinen tai paukkuarka. Vinski ei välttämättä pk-puolenkaan kokeisiin koskaan pääse, sen kanssa kaikki on epävarmaa. Mutta kaikki on suhteellista. Vinskin pentuesisaruksista kahdella oli vakava ja erittäin harvinainen sairaus, joka koitui niiden kohtaloksi. Kaikkein eniten kuitenkin toivon koirilleni, ja muillekin koirille, mahdollisimman tervettä ja täyttä koiranelämää, mikä tässä maailmassa toteutuu aivan liian harvoille. Luontokin tekee välillä tepposet, mutta ihmiset ovat myös ihan itse jalostaneet monet rodut sairaiksi. Eikä koiria todellakaan edes kohdella hyvin monissa maissa.
Ehkä Vinskin uran huippu oli tuo joukkuepiirinmestaruus. Oli tosi kiva olla mukana. Vinskillä on tärkeä tehtävä olla meidän laumassa se kiltti ja hömppä, sovitteleva ja tasapainoittava keskimmäinen koira. Ja onhan se myös hyvin kuvauksellinen tyyppi.
On ollut aivan upeita syyspäiviä ja olemme ulkoilleet paljon. Yksi retkistä suuntautui soiseen metsään, josta tuli saaliiksi vähän puolukkaakin. Kipi päätti myös jatkaa vielä uimakautta polskimalla lampareessa, minulta taas petti maa jalkojen alta ja jalka solahti pohjattomaan vetiseen aukkoon. Oli pikkaisen haasteellista päästä siitä irti, ja märkänä jatkoin retkeä. Jälkeenpäin Vinski tutki aukkoa hyvin hartaasti.
Etenkin Kipi oli ihan elementissään, kun sai läträtä suolla, mutta tosi kivaa oli muillakin.
Retkellä Salmessa
Koirien uimajärvi syysasussa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti