Viime aikoina sitten olin ajautunut melkoiseen noidankehään liikkeen kokonaisuuden kanssa. Kerran treeneissä treenikaveri huomautti minulle, kun en palkannut Draamaa kunnolla sen tuodessa minulle oikeaa tunnaria, mutta hirmu rumalla otteella. Mielestäni en voinut sitä juuri sillä hetkellä tapahtuvasta virheestä palkata, mutta totta on sekin, että palkkaamattomuus heikensi sen työskentelyä kapuloilla. Siinä sitten ihmettelin, että jätänkö palkkaamatta, jolloin kapulatyöskentely heikkenee, vai palkkaanko, jolloin vahvistan huonoa pitoa. Tärkein neuvo tähän asiaan olikin, ettei sellaiseen tilanteeseen edes pidä ajautua, eli ei kannata ottaa kokonaista liikettä. Jos sellaiseen tilanteeseen kuitenkin ajautuu, niin huonosta pidosta palkkaaminen ei ole hyvä idea.
Pitohommia me nytkin taas kertasimme. Kokonaista liikettä otettaessa tosiaan hyvin herkästi hyvä pito on unohtunut, kun vauhti on tullut mukaan kuvaan ja mielentila on muuttunut kiihkeäksi. En myöskään ole itse alun perin kouluttanut Draamalle noutoliikettä tai tunnaria, ja olen siksikin oivaltanut joitain juttuja vasta jälkikäteen. Mutta en minä oikeastaan jaksa huolta kantaa niinkin toisarvoisesta asiasta kuin pidosta. Se paranee jos paranee tai sitten ei, mutta ihan muut asiat ovat oikeasti tärkeitä.
Vähän ennen koulutusta Draama oli taas yllättäen alkanut hidastella lenkeillä, ja jouduin rajoittamaan sen lenkkejä huomattavasti. Arvasin vatsavaivojen taas aktivoituneen, eikä oikein olisi ollut fiilistä edes lähteä koulutukseen. En viitsinyt viime tipassa peruakaan, joten ajattelin tarvittaessa sitten vain vaihtaa koiraa. Draama sitten näyttikin myrtsiä naamaa vielä kentälle ajettaessa, vaikka se yleensä repeää liitoksistaan jo kun käännymme kentälle johtavalle tielle. Päätin jo vaihtaa treenikoiraksi Kipin, mutta kentälle päästyämme Draama kuitenkin innostui siihen malliin, että pääsi treeniin. Se olisi varmasti järkyttynyt perin juurin, jos olisinkin ottanut Kipin. Ja kovin innokas se sitten koko treenin ajan olikin.
Kävimme kaksi ja puoli viikkoa sitten myös näyttäytymässä hoitavalle lääkärille, ja hän vahvisti sen, että vatsa se taas näytti vaivaavan. Draaman vatsaontelo myös ultrattiin. Eläinlääkäri totesi Draamalla olevan varsin tyypillinen IBD-koiran suolisto, mutta ei kaikkein pahimmasta päästä. Tässä otteita Draaman pitkästä potilaskertomuksesta:
"Draama jännittää vähän selän painelua lannerangan lihaksissa, muuten niska, eturaajat ja lapojen seutu ovat paljon paremmat nyt kuin aikaisemmin.
Vatsaontelon painelussa tuntuu hieman kaasuiset suolet, sormin vain hieman paksuhkon tuntuiset. Draama jännittää hieman etuvatsaa, nielee pikkaisen kun etuvatsaa painellaan.
Draaman vatsaonteloa kontrolloidaan ultraäänitutkimuksin. Suolisto on aika kaasuinen, paksuus vaihtelee normaalista noin 2.2-2.5 mm, keski- ja etuohutsuoli on paksu 4,5 mm. Paikoin suolen seinämä on hieman suttuinen, pääosin erottuvuus on hyvä. Suoliston liike on vähäistä, paikoin edestakaista. Mahalaukussa on ruokaa, mahalaukun seinämä on paikoin tiivis, mutta ruuasta venytettynä normaalin paksu 5-8 mm. Mahalaukusta lähtevä ohutsuolen alku on hieman paksuuntunut, ja siinä on paikallaan olevaa nestekertymää, selvästi epänormaalin liikkeen omaavasti. Haima vasemmalla on rauhallinen, oikealla hieman turvonnut ja heikkokaikuinen. Vapaata nestettä ei näy vatsaontelossa. Suoliliepeessä on muutama hyvin kookas imusolmuke 6-7 mm kokoisia. "
Syytä tilanteen huononemiseen voi vain arvailla. Ehkä mahdollinen taannoinen vatsapöpö huononsi tilannetta, tai ehkä suolisto tykkäsi kyttyrää Inupektista, tai sitten molempia. Joillekin suolistosairaille inuliini on pahasta.
Etukäteen pelkäsin ultrassa eniten karvojen ajelua, kun muistin liiankin hyvin, millainen härdelli viime kerrasta tuli. Draama kun oli sitä mieltä, että sen elämä on nyt kokonaan ohi, eikä edes sängystä voi aamulla nousta. Sitten kun emäntä julmasti pakotti, niin kulkemaan pystyi vain kyyryssä seiniä pitkin luimistellen. Infosin eläinlääkäriä tästä ongelmasta, ja hän ajoi karvat vähän säästeliäämmin. Jes, mitään ongelmia ei asiasta tällä kertaa tullut!
Lääkitykseksi tuli viikon ajaksi Trikozol ja Cerenia. Niin tuli myös ummetus, josta rupesin kahden vuorokauden jälkeen jo hermoilemaan, kun se ei ole Draamalle tyypillistä. Eläinlääkäri sanoi lääkityksen aiheuttaneen tämän, mitä ihmettelin, kun sama lääkitys ei ennen ole moista aiheuttanut. Eläinlääkäri totesi, että silloin Draaman uloste on varmaan lähtökohtaisesti ollut pehmeämpää kuin nyt. Ulostuslääke, psylliumin kaksinkertaistaminen ja Trikozolin lopettaminen saivat suolen taas toimimaan. Pienen tauon jälkeen Trikozolia jatkettiin taas, mutta ummetus uusiutui, joten kuuri jätettiin kesken. Cereniaa eläinlääkäri sen sijaan kehotti antamaan vielä toisenkin viikon, koska vointi ei ollut parantunut toivottua tahtia.
Välillä Draamaa sai tosissaan vetää perässä lenkillä, joten pitkällä ei käyty. Monesti saimme tyytyä muutaman sadan metrin lenkkiin. Parempina hetkinä pääsimme jopa hurjaan puolentoista kilometrin lenkkiin, mutta silloinkin joskus loppumatkasta hidastelu alkoi taas. Toissa sunnuntai oli kokonaisuutena hirveä päivä, kun Draamalle ei tullut yhtään reipasta hetkeä lenkillä, kuten yleensä sentään jossain vaiheessa oli tullut, ja se oli muutenkin kovin vaisu ja iloton koko ajan. Onneksi seuraavana päivänä se taas kiinnostui asioista eri tavalla ja oli metsälenkillä suorastaan iloinen ja vauhdikas.
On ollut masentavaa taas rajoittaa Draaman elämää entistäkin enemmän, ja samalla koko muun lauman. Pahimpina hetkinä olen miettinyt, että noustaanko tästä vielä. Ja jos noustaan, niin montako kertaa vielä pudotaan. Milloin tulee raja vastaan, kun nytkin tuntuu, että järki lähtee. Mikä on enää reilua koiraa kohtaan, ei tällainen oikein liikkumaan ja tekemään luodun koiran elämää ole. Tilanne voi parantua, kuten ennenkin on huonon kauden jälkeen käynyt, mutta onko sellainen tila koskaan kovin pitkäaikainen, sitä ei voi kukaan ennustaa. Nyt kun Draaman sairaus on selvillä, niin tiedän myös sen, että muutamat alkuaikojen outoudet olivat oireita tästä sairaudesta. Silloin sairaus vain oli paljon lievempi.
Onneksi Draama tällä hetkellä jo selvästi nauttii ulkoilusta lyhyitä huonompia hetkiä lukuun ottamatta, sillä on pilkettä silmässä ja se leikkiikin välillä. Vaikka pystymme jo tekemään pidempiä lenkkejä kuin vielä hetki sitten, niin normaaliin emme vielä ole palanneet, eikä mitään retkiä todellakaan uskalla harkita. Hetkittäistä hidastelua kuitenkin tulee toisinaan, ja joskus Draama äkkiä stoppaa ja katsoo minua anovasti tai paineistuu hetkeksi jonkun tuntemuksen takia, mutta jatkaa sitten yleensä nopeasti taas lenkkiä. Taaksepäin kun katsoo, niin turhan paljon on noinkin nuoren koiran historiassa ollut erilaisia huonompia jaksoja rajoituksineen, milloin vatsavaivoista ja milloin rankavaivoista johtuen. Pitkiä aikoja olen välillä saanut kyntää syvällä erilaisten synkempien tunteiden suossa. Siellä on ollut ahdistusta, surua, epätietoisuutta, huolta, pelkoa ja luopumista.
Nyt Draamalle on tarkoitus taas aloittaa ruokakokeilu ankka-perunaruoalla, jota se kokeili hetken jo keväällä. Silloin se vain sai ohessa myös sittemmin epäsopivaksi osoittautunutta Hill'sin ruokaa, joten kokeilun tulosta ei voi pitää luotettavana. Tilanteen niin vaatiessa saattaa edessä olla kortisonilääkitys tai joku muu puolustukseen vaikuttava lääke. Se taas sitten on aina oma lukunsa, että miten yksilö lääkitykseen vastaa ja tuleeko sivuvaikutuksia.
Saa nähdä, yksinkertaistuuko Draaman ruokavalio joskus. Olisi ihan kiva, jos keittämisrumba vähän vähenisi, kun nyt keitän sille parhaimmillaan kolmea ruokaa yhden päivän aikana. Hirssiä ja myskikurpitsaa keitän aina vähän varastoonkin, mutta kalkkunaa joutuu keittämään päivittäin. Ruokintakertoja on päivässä neljä, joten aikatauluja saa sumplia sen mukaan, että ruokintavälit olisivat järkevät. Useampi ruokintakerta on tarpeen jo siksikin, että tyhjä vatsa aiheuttaa herkästi kipuilua.
Tällaisina aikoina en hirveästi harrastuksia mieti, kun tärkein haaveeni olisi saada elää Draaman kanssa ihan tavallista arkea ja käydä kunnollisen pituisilla lenkeillä. Kunpa pääsisimme vielä tänä syksynä retkelle. Sen verran jotain pientä treenataan, ettei Draaman pää hajoa.
Pojille sentään kuuluu hyvää. Vinskin kutina ei loppukesästä enää mennyt ollenkaan pahaksi, ja loppui sitten kokonaan. Se on oma hömppä itsensä, energinen ja iloinen.
Kipi on ihan huumaantunut siitä, kun se pääsee haistelemaan tyttöjen hajuja joka lenkillä. Ja kun täällä on niin tiheä koirapopulaatio, niin varmaan on koko ajan jossain myös juoksuisia narttuja. On siinä pojalla kestämistä entiseen verrattuna, noinkohan sen eturauhanen kauaa tätä menoa kestää poksahtamatta...
Nolo juttukin tuossa taannoin sattui, kun Kipi pihalla ryntäsi tiukkana aidalle, kun kadulla meni ohi kaksi collieta. Ja seuraavassa hetkessä se äkkiarvaamatta liiteli kevyesti 120 cm korkean aidan yli ja tupsahti kadulle collieiden nenän eteen. Se meni tempauksestaan itsekin hämilleen, eikä lopulta oikein tiennyt, miten olisi collieihin suhtautunut. Narttuja ne eivät selvästikään olleet, koska silloin se olisi ollut mielin kielin ja toivottanut ne tervetulleiksi vaikka sisälle asti. Uroksista Kipi ei pidä, jos ne ovat liian lähellä, mutta tappelua se ei hae, ja on aina väistänyt hyökkääviäkin koiria. Nöyränä poikana se sitten palasi käskystä takaisin pihaan. Kuumottava tilanne, mutta en todellakaan ennalta arvannut, että Kipi ylittäisi aidan ihan tuosta vaan. En ehtinyt reagoida millään tavalla, kun se jo oli aidan väärällä puolella. Maailma menetti Kipissä kyllä hyvän pk-esteen hyppääjän! Näin siitä kyllä jo nuorena, että esteestä tuskin olisi sille ongelmaa tullut, niin ketterä, rohkea ja rento hyppääjä se oli.
Ihmeen hyvin meidän maalaisjuntit ovat taajamaelämään sopeutuneet. Saa nyt nähdä, että tuleeko tästä meille pitkäaikaista kotia, kun epäilen vahvasti, ettei täälläkään sisäilma kunnossa ole. Naapurissakin on jo reilut seitsemän viikkoa kuivattu ja remontoitu kosteusvauriota. Sen jo tiesinkin, ettei sisäilmaltaan terveitä asuntoja pilvin pimein ole, joten olisihan se ollut melkein lottovoitto sellaiseen osua, vaikka aistinvaraisesti asunto ihan kelvolta vaikuttikin. Mutta hei, jos jotain positiivistakin, niin seuraavassa muutossa on ihan todella paljon vähemmän muutettavaa tai kaatopaikalle kärrättävää tavaraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti