Viime viikon tiistaina Draama vinkaisi juostuaan Kipin kanssa metsässä ja kävi pikaisesti luonani, mutta jatkoi sitten ulkoilua normaalisti. Paljon myöhemmin kotona nokosilta noustuaan se sitten piti vasenta silmäänsä välillä kokonaan kiinni, mistä tietenkin päättelin sen loukanneen silmänsä metsässä juostessaan. Eipä mikään ihme siinä vauhdissa, jos vaikka pääsee joku oksa tai Kipin käpälä sohaisemaan. Soitin paikkakunnan klinikat läpi ja toiseen päästiin melkein saman tien näytille.
Silmän ulkokulmassa oli haavauma, mutta silmän pinnassa ei haavaa ollut, tylpän vaurion aiheuttama muutos silmän pinnassa kuitenkin. Hoidoksi Draama sai antibioottitipat ja niiden lisäksi yöksi annettavan antibioottivoiteen. Oireilu loppui jo ensimmäiseen päivään, joten onneksi vamma oli niin lievä.
Samalla käynnillä punnitsin Draaman ja vaaka vahvisti sen, minkä jo silmämääräisesti olin nähnyt, eli painoa oli tullut mukavasti lisää. Lukema oli 15,2 kg, eli entiseen painoon on matkaa vielä (tai enää) 800 grammaa.
Viime viikon perjantaina oli jälleen hallitreenien vuoro. Aluksi treenasimme Draaman kanssa kiertonoudon loppuosaa molempiin suuntiin, joka meni hienosti. Sitten treenasimme alkuosaa, jossa sai taas vähän työstää sitä, että Draama luopuisi kapuloista ja esteistä ja ajatus olisi tötsässä. Kun tämä alkoi sujua, niin päätin kokeilla ihan ensimmäistä kertaa tätä liikettä kokonaisena, ja sehän onnistuikin kerrasta. Lähimainkaan valmis ei liike silti todellakaan ole, paljon tarvitaan vielä luopumis- ja kuuntelemistreeniä. Ihan eivät myöskään taida tötsän ja esteiden etäisyydet tuolla hallissa mennä kisamittoihin, ja hyppyäkin ollaan otettu vain 20 sentistä, joten aivan kokeenomainen ei suoritus vielä ollut. Mutta etäisyydet ja estekorkeus tuskin isoja ongelmia aiheuttavat, toisin kuin luopuminen. Kropan säästämiseksi tuota kiertonoudon alkuosaa ei viitsi kovin usein treenata, joten täytyy keksiä muun tyyppisiä luopumistreenejä oheen.
Treenasimme me muutakin. Seuraaminen oli aika karmeaa poikittamista ja puskemista. Pitää vissiin joskus ottaa asiaksi videoida suorituksia, kun ei apusilmiäkään ole palautetta antamassa. Jos vaikka saisi joskus kiinni jonkun virheen alkulähteen. Ei ole viime aikoina tosiaan tullut kovin syvällisesti näitä treenijuttuja pohdittua, mutta katsotaan, jos jatkossa taas paneutuisi niihin vähän paremmin. Riippuu niin paljon erityisesti terveystilanteesta.
Viime viikon sunnuntaina Draama oli kraniosakraalihoidossa. Tarkoitus oli käväistä taas luunhalaaja-Tarjalla, mutta hän joutui peruuttamaan ajan, ja menimmekin uuden tuttavuuden luokse. Tai itse asiassa tuttavuus ei täysin uusi ollut, koska hän oli koulutusaikanaan harjoitustyönä hoitanut kerran Snoopya.
Draama oli lanneselästään hyvinkin tukkoinen, mutta hoidon aikana sinne saatiin taas liikettä. Syitä moiseen voi vain arvailla. Hankiliikunta, liukastelu, kylmyys, paljaaksi ajetun mahan jännittäminen..? Ainakaan talvikaudella ei näytä olevan kovin suotuisa vaikutus Draaman kroppaan. Jo huomenna mennään uudestaan näytille.
Hoidon jälkeen Draama sai ohjeeksi levätä kaksi päivää ja käydä ulkona vain pissalla ja kakalla. Hoitaja arveli, että se saattaisi joka tapauksessa lähinnä nukkua ne kaksi päivää. Käsittelypäivänä Draama nukkuikin paljon ja oli rauhallinen, mutta seuraavana päivänä se oli hyvinkin tarmokas ja hyväntuulinen. Minä sitten tuskailin, että miten me pärjäämme, kun ei saada edes kunnolla lenkkeillä. Kaikki koirat saivatkin sitten tehdä hajutyöskentelyä kotona. Se on kyllä niin kätevä tapa antaa koirille mielekästä aivojumppaa ja väsyttää niitä ilman fyysistä ponnistelua.
Piilotin ensin eukalyptusta sisälle ja sitten myös pihalle. Ihan ensimmäistä kertaa koirat saivat etsiä eukalyptusta myös ulkoa. Laitoin yhden tipan suoraan hankeen ja toisen auton vanteeseen. Se olikin koirille paljon haastavampaa kuin sisäetsintä. Ne kyllä saivat hajun hangessa olevasta hajusta, mutta eivät reagoineet ollenkaan samoin kuin sisällä, vaan ryhtyivät kaivamaan hankea, eivätkä ilmaisseet hajua normaalisti. Auton vanteessa olevaa hajua ne eivät myöskään heti ilmaisseet, vaan jopa ohittivat sen aluksi. Haju käyttäytyy niin eri tavalla eri paikoissa ja eri pinnoilla, että ehkä niillä oli tarve käydä ikään kuin avaamassa nenänsä uudelleen ja sitten palata asiaan. Mielenkiintoinen laji kyllä.
Parin päivän päästä siitä kyläilimme Minnan luona ja treenasimme taas eukalyptusta. Minna piilotti sitä meitä varten pihalle, ja pääsin ensimmäistä kertaa treenaamaan niin, etten tiennyt itse, missä haju oli. Jännää ja tarpeellista, kun ei voi edes tiedostamatta auttaa koiraa yhtään. Koirat taas pääsivät ensimmäistä kertaa treenaamaan niille vieraassa ympäristössä, ja vasta toista kertaa ulkona. En antanut lähtöhajua, vaan pelkän vihjesanan. Kyllä ne homman olivat sisäistäneet, alkoivat heti etsiä ja löysivät myös. Ilmaisu ei taaskaan ollut samanlaista kuin sisällä kotona, paitsi Vinskillä, joka ainoana meni oikeaoppisesti maahan. Mutta tärkeintä on, että ilmaisee niin, että ohjaaja tietää, missä se haju on. Maahanmeno on tässä vähän ongelmallinenkin, kun se ei kerro hajun täsmällistä paikkaa, joten hyvä olisikin koiran myös osoittaa hajun tarkka paikka vaikkapa tökkäämällä.
Tämän viikon tiistaina sitten olimme vaihteeksi eläinlääkärissä, kun Draamasta otettiin kontrolliverikokeet B12- ja folaattitasojen osalta. Toisinaan tarvitaan vielä toinenkin B12-piikkisarja, ennen kuin tilanne normalisoituu, tai suun kautta otettava kuuri, jos vaje on enää vähäinen. Eilen eläinlääkäri soitteli tuloksista, ja molemmat arvot olivat nyt viitteissä, eikä jatkotoimia tarvita, jee.
Yleistutkimuksessa kaikki oli myös ok, mahan paineluakaan ei Draama aristanut. Eliminaatiodieetissä aloitetaan nyt altistusvaihe, jonka aikana Draama saa aina kaksi viikkoa kerrallaan jotain uutta ruoka-ainetta. Oireita aiheuttavat ruoat hylätään lopullisesti ruokavaliosta, sopivat kirjataan ylös. Sitten kun tämä vaihe on käyty läpi, niin Draamalle voidaan valita joku hyvä ruoka, joka sisältää sille sopiviksi testattuja aineita. Näin siis eläinlääkäri ohjeisti, mutta omasta mielestäni se voi ihan yhtä hyvin syödä sopivia ruoka-aineita ihan sellaisenaankin.
Koko altistusvaiheen ajan Draaman on tarkoitus vielä syödä nykyistä ruokaa. Tylsempi juttu, koska ruoan saatavuus on huono, se pitää joko tilata erikseen tai hakea ryöstöhintaan klinikalta, jonne on matkaa ihan kohtuullisesti. Kallista se on halvimpaankin hintaansa, ja Draaman ruokkiminen maksaa lähes kaksi kertaa enemmän kuin poikien yhteensä. Joten on tämä painajaismainen vaiva, kun se heittää koko arjen monelta osin uusiksi. Jatkossakin saa myös stressata siitä, ettei vaan suuhun mene mitään kiellettyä kotona, ulkona tai kylässä. Ei voi antaa kissanruokaa palkaksi jäljeltä, ei voi antaa sellaisia makupaloja tai puruluita, joita pojat saavat. Pitää aina olla valppaana, ettei kukaan ojenna Draamalle mitään syötävää, näitä tilanteita on jo tullut vastaan niin klinikalla, eläinkaupassa kuin meillä kotonakin vieraiden taholta.
Altistusvaiheesta tulee pitkä, koska testattavia ruoka-aineita on jonkun verran. Otamme testattavaksi useamman eri lihan, kananmunat, maitotuotteet, muutaman kalalajin ja muutaman hiilarilähteen. Erikseen pitäisi vielä testata lisäravinteetkin, mutta saa nähdä, mitä niiden kanssa tekee. Kaikkea mahdollista ei voi testata, ettei aikaa mene vuosikausia.
Altistusvaiheessa voi tulla pahojakin oireita ja myös sellaisia, joihin Draamalla ei ole ollut taipumusta ennen, kuten ripulia ja oksentelua. Jos oireilu ei mene kotikonsteilla ohi, niin eläinlääkäri kehotti tulemaan näytille, että voidaan määrätä tujumpi lääkitys. Tää on taas niin tätä, Draama on viime ajat suorastaan asunut klinikalla ja sen terveydentila tunnetaan siellä, eikä voida silti hoidossa olevaan vaivaan määrätä mitään lääkettä ilman uutta käyntiä klinikalla...
Sää on nyt ollut vähemmän oikullinen, ja ollaan saatu nauttia oikeasta talvesta. Pari kertaa ollaan käyty potkukelkkalenkilläkin. Tähän aikaan vuodesta on ihanaa, kun valon määrä koko ajan lisääntyy.
Vinskin suhde lumeen on hyvin intensiivinen, ihan kuten veteenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti