maanantai 28. maaliskuuta 2016

Hallikauden lopetus, huoltoa ja rotumietteitäkin

Toissaviikon perjantaina oli viimeiset hallitokot. Tällä kertaa meillä oli seurana kolme muuta koirakkoa, joten pääsimme ottamaan ihan oikean ryhmäpaikallaolon. Kipi oli taas vaihteeksi reunassa, mutta se sopi meille nyt ihan hyvin. Kipin mielentila oli hyvä koko istumisen ja paikkamakuun ajan, eikä se häiriintynyt yhtään, vaikka keskeltä kerran lähti koira karkuun, se kun ei ollut menossa Kipin tai muidenkaan koirien luokse.

Muutenkin treenit olivat ihan onnistuneet ja Kipin asenne pysyi hyvänä, mutta huipuimmassa vireessään se ei ollut, ei ole muutenkaan vähään aikaan ollut. No, harvinaista herkkuahan se tuppaa olemaankin se Kipin paras vire. Mutta hallikausi saatiin näin pakettiin ja siitä jäi hyvä kokonaisfiilis.

Toissaviikon sunnuntaina sitten oli ohjatut tokotreenit, aiheena kuunteleminen. Yleensä pyrin siihen, että kenttä on paikka, jossa tapahtuu mukavia asioita ja jossa keskitytään vain itse asiaan, siellä ei esim. kouluteta koiralle käytöstapoja tai hoeta kieltosanoja. Samoin ennen treenin alkua muutenkin pyritään keskittymään hyvään fiilikseen. Nyt jouduin tinkimään tästä periaatteesta, kun kentän laidalla vuoroa odotellessamme Kipi meinasi antautua täysin nenänsä vietäväksi ja kielsin sitä haistelemasta maata, se kun ei myöskään ole treenitilanteessa kovin toivottava asia. Sitten Kipi vieläpä syöksähti äkkiä murisemaan urokselle, joka sen mielestä ilmeiseti tuli liian äkisti liian lähelle. Kyseinen uros ei ollut sille ennestään erityisen tuttu. Epävarmuuteen ja resurssien vahtimiseen tuo käytös pohjautuu. Ärsyttävää joka tapauksessa, yhtään en tuollaisesta tykkää. Huomautin Kipiä siitäkin, ja sitten jo kohta olikin meidän vuoro. Vähän mietitytti, miten Kipi mahtaa toimia, kun joutui ennen treeniä kuuntelemaan kieltoja vireen nostatuksen sijasta...

Ihan mielellään Kipi kuitenkin työskenteli, vaikkei vire mikään korkea ollutkaan. Suoritimme hauskan radan, jossa oli monta erilaista temppua peräkkäin. Alussa esim. heitin noutokapulan, mutta sitten käännyimmekin oikealle ja lähetin Kipin ruutuun. Sen jälkeen vasta palasimme noutamaan kapulaa. Rataan kuului myös seuraamista, luoksetulo, zetaa, kaukoja ja houkutusruutu, jossa pujottelimme lelun ja purkisssa olevien kinkunpalojen vierestä. Kipi oli kiltti poika ja kuunteli hyvin, ei lähtenyt kapulan perään eikä vilkaissutkaan houkutuksia. Vauhtia olisi liikkeissä saanut taas kerran olla enemmän. Vetäjä ehdotti meille vireennostatustreeniksi esim. sellaista, että menisimme kentälle katsomaan agilitytreenejä ja sitten ottaisimme tokoa. Kokeillaan varmaan tätäkin joskus, nähtäväksi sitten jää, auttaako se. Kipi on kuitenkin hallilla nähnyt ja kuullut aika vierestä aksakoiria, eikä se siellä vaikuta siihen kiihdyttävästi tai virettä nostavasti. Toisaalta hallissa on matalat umpiaidat kenttien välissä, joten kaikkea naapurikentillä tapahtuvaa siellä ei näe. Jospa se edes vähän innostuisi, kun näkee paremmin..? Mutta voi olla, että ei, kun ei se edes lajista mitään ymmärrä. Niin ne ajat muuttuvat, muistan miten joskus muinaisina aikoina toivoin, ettei vaan toko- tai pk-kokeessa olisi samalla kentällä agilityesteitä tai vieressä agilitykenttää, jossa joku juuri olisi treenaamassa, koska se kiihdytti silloista, itsekin agilitya harrastavaa koiraani liikaa. Ja nyt toivon, että koirassa heräisi edes pikkuriikkisen kiihkeyttä aksaa nähdessään...

Treenin jälkeen vielä pujottelimme muiden koirien läheltä, myös sen uroksen, jolle Kipi oli murissut. Nyt pääsin kehumaan ja palkkaamaan, kun Kipi seurasi kauniisti eikä välittänyt muista koirista mitään. Ei se mikään tappelunhaluinen koira ole muutenkaan, mutta saisi vähän relata tuosta ajoittaisesta tiukkapipoilustaan.

Ihanaa hankikantoa riitti pääsiäisen alkuun asti, mutta nyt pääsiäisen loppupuolella se on muisto vaan ja kevät etenee kohisten. Kurakelit ovat taas täällä, plääh. Tässä vielä viimeiset, ennen pääsiäistä otetut kuvat näiltä lumilta.








Toissapäivänä meillä alkoivat vepen kuivanmaan treenit, teemana vienti. Ensimmäisellä kierroksella Vinski sai viedä tuttua patukkaa apuohjaajalle etäisyyttä vähitellen lisäten. Vinski muisti jutun juonen hyvin, oli innokas ja vei hyvin, mutta luovutukset olivat vähän hätäisiä. Kun se huomasi, ettei palkkaa tipu kuin kunnollisesta suorituksesta, alkoi se paremmin tarjota patukkaa. Toisella kierroksella sitten treenattiin muita, haastavampia esineitä. Vinski vei nekin perille asti, mutta sylki ne siellä suustaan ennen kuin apuohjaaja ehti ne ottaa. Sitten se paineistui, kun ei saanutkaan palkkaansa vaan siltä odotettiin kunnollista luovutusta. Helpotimme hommaa, ja loppuun otimme vielä lyhyen viennin tutulla patukalla. Luovutuksia ja erilaisia esineitä pitää nyt treenata erikseen.

Muuten emme ole juuri viime aikoina treenanneetkaan, mutta temppuja olemme joskus operantisti ottaneet. Hyvin tulevat koirien luonne-erot siinäkin esiin. Kaikilla on hirveän hauskaa, mutta Snoopy haluaa aina päästä mahdollisimman nopeasti ja suoraviivaisesti lopputulokseen. Vinski tarjoaa mielellään asioita, mutta se haluaa pysyä mukavuusalueellaan, se ei enää ole niin oma-aloitteinen kun kriteeriä nostetaan. Kipi taas on nokkela ja yritteliäs ja sen treenit etenevät. Olisipa se tokossakin yhtä innokas. Ehkä sille olisi pitänyt opettaa tokokin alusta asti täysin operantisti...Vaan eipä sille kyllä tyhjään lähetyksessäkään vauhtia siunaantunut, vaikka liike opetettiin täysin operantisti, mutta miksi olisikaan, kun se on jo tottunut tekemään liikkeitä tietyllä vauhdilla.

Oma tokomotivaationi on viime aikoina taas ollut vähän kateissa. Jos ei ole ollut ns. pakollisia treenejä, niin asia on tupannut jäämään. On tämä vähän hassu tilanne, kun koirista yksi on vanhuuseläkkeellä, yksi on jäänyt tokosta eläkkeelle kun siitä ei ollut ylempiin luokkiin, ja sen kolmannen kanssa on kaikki auki, että pääseekö sen kanssa edes alokasluokkaan joskus tai ainakaan sitä pidemmälle. Ainakaan sillä tavalla, että hommassa olisi jotain järkeäkin, ettei tarvitse jotain puolihalutonta koiraa kehässä vetää perässään.

Onhan se valtava pettymys, kun laumassa on kaksi noin nuorta koiraa, joista kummankaan kanssa en pääse harrastamaan täysillä, kun kummallakin on vähän puutteellinen moottori etenkin tokoon, ja kaupan päälle vielä selkäongelmat. Eivät ne aivan ainutlaatuisia rotunsa edustajia ole, löytyy muitakin samanlaisia. Ja on niitäkin, joilta kyllä moottori löytyy, mutta on isoja ongelmia esim. silmän käytön kanssa. Minusta onkin vähän surkuhupaisaa, kun jotkut pitävät bc:tä takuuvarmasti hyvänä ja helppona tokokoirana tai suorastaan oikotienä onneen. Ihan huikeita yksilöitähän rodusta löytyykin, mutta niidenkin takana on paljon tehtyä työtä. Ja yksilöeroja on tässäkin rodussa tosi paljon, mikä rotua harkitsevien todellakin on hyvä tiedostaa.

Jopa bc-harrastajien kuulee joskus väittävän, että kaikista bortsuista saa helposti vähintäänkin valion jossain lajissa ja että hyvä kouluttaja tekee hyvää tulosta huonommallakin yksilöllä. Sen perusteella mitä itse olen vuosien mittaan nähnyt, olen aivan eri mieltä. Kaikista bortsuistakaan ei saa valiota mitenkään helposti tai ei ollenkaan. Huippukouluttaja toki saa vähemmän huipustakin yksilöstä enemmän irti kuin keskinkertainen kouluttaja, mutta ei huippukouluttajilla ole yleensä mitään kiinnostusta alkaa työstää koiraa, jolla on puutteelliset palikat. Kun ensimmäisen kerran päätin lopettaa Vinskin tokouran, tapahtui se erään arvostetun tokogurun koulutuksen jälkeen. Hänellä ei ollut antaa meille mitään eväitä eteenpäin, ja kun kysyin, kouluttaisiko hän itse tuollaista koiraa tokoon, paukautti hän suorasukaisesti vastaukseksi, että ei. Hyvin ymmärrettävää, kun tavoitteet ovat aivan huipulla. Omani ovat vaatimattomammat, joten päädyin kuitenkin myöhemmin jatkamaan Vinskin tokouraa sinne asti kuin se koiran kannalta järkevää oli, ja meillä oli hauskaa niin tehdessämme! Vinski kuitenkin oli aika mainio alempien luokkien tokokoira.

Kouluttajalla toki on aina se ratkaiseva rooli, koska koira ei synnynnäisesti tiedä esim. tokotempuista mitään. Myös sillä on merkitystä, että koira sopii ohjaajan käsiin. Mutta eivät koiran ominaisuudet muutenkaan mikään vähäpätöinen juttu ole, todellakaan! Em. guru totesi myös, että Vinskin kaltaisia tokokoiria on alkanut enemmän ilmaantua, kun ihmiset ottavat enemmän puhtaasti paimentaustaisia koiria. Niissä on kultakimpaleitakin, mutta myös niitä, jotka sopivat parhaiten juuri paimennukseen tai ehkä agilityyn.

Omilla koirilla toki on myös sellaisia hyviä ominaisuuksia, jotka ovat bc:lle ominaisia. Ne oppivat nopeasti. Ja opettaja kerran koululla Kipin tekemistä katsellessaan totesi muillekin, että tällä rodulla on kyky lähes nollan latenssiaikaan, mitä taas ei joiltain roduilta voi lähtökohtaisesti edes odottaa. Koirani myös ovat arjessa melko tai hyvin helppoja, kuten mielestäni keskiverto bc yleensä onkin, vaikka rodusta usein maalaillaan hypervaativan koiran kuvaa. Okei, omani saavat toki lenkkiä ja muuta tekemistä, joten niillä ei ole niin syytäkään olla turhautuneita, mutta eivät ne seinille hypi tylsempinäkään päivinä. Arjessa hankalia yksilöitä toki on silti olemassa. Linjoissa ja suvuissa on isojakin eroja, mutta pentueiden sisälläkin luonnollisesti on luonne-eroja. Ja tuo vaativuus on aina hyvin subjektiivinen kokemus, eri asiat ovat eri ihmisille haastavia. Jollekin pelkkä bc:n tarmokkuus tai nopea reaktiokyky voi olla ongelma, joku ei ehkä muuten vaan sovi yhteen nöyrän paimenen kanssa. Tai jos kuvittelee saavansa nöyrän paimenen ja se oma pentu onkin jotain aivan muuta, voi käydä niin kuin Snoopylle, joka palasi sen takia kasvattajalle :D

Kyllä me nyt vielä pikkuhiljaa tokoakin Kipin kanssa jatkamme ja katsomme, saisiko sitä motivaatiota vielä hitusen jostain lisää ja ailahtelua vähän vähemmäksi. Jos ei, niin sitten vain täytyy hyväksyä se, ettei toko ole Kipin laji ainakaan tavoitteellisessa mielessä. Ehkä jonain päivänä löydämme jonkun lajin, joka sopii Kipille ja johon minäkin motivoidun. Kyllä se ohjaajankin motivaatio lajia kohtaan on tärkeää, ei vain koiran! Aika moni laji kuitenkin karsiutuu pois jo selkäviankin takia.

Mutta jos palaisi takaisin kuulumisiin, kummallisesti eksyin aivan sivuraiteille, eikä täältä varmaan juuri kukaan rotuvalistusta etsi ;D Pitkäperjantaina Vinski pääsi taas kävelylle ihanan Miion kanssa. Vinski oli ihan hassu, se meni hämilleen, kun Miio nyt oli paljon aktiivisempi sitä kohtaan ja yritti kiivetä Pirjon syliin turvaan, mitä Miio katsoi ihan ihmeissään.



Kyllä Vinski kumminkin mielellään lenkin Miion kanssa käveli, mutta on se vähän hömppä, uudet jutut usein jänskättävät sitä aluksi. Hallilla viimeksi kävi niin, että yksi pentukoira karkasi kesken kaiken Vinskin luokse yltiöinnokkaana tervehtimään, joten ehkä tämäkin lisäsi Vinskin jännitystä pentua kohtaan. Allaolevassakin kuvassa vielä näkyy, miten se kenottaa poispäin Miiosta ottaakseen vähän etäisyyttä.



Eilen koko jengi oli kraniosakraalihoidossa. Tällä kertaa Mari ei itse käsitellyt koiria kuin hetkittäin, koska kyseessä oli tilaisuus, missä koulutettiin uusia hoitajia alalle. Havainnollisia huomioita tuli hoitoon liittyvistä jutuista ja koirien reaktioista, mielenkiintoista. Ja laitettavaa oli taas kaikissa, Vinskillä oli jo aikaakin edellisestä käsittelystä. Hauskaa oli nähdä Kipin reaktio, kun saavuimme paikalle, se viuhtoi sisälle määrätietoisesti ja iloisesti häntä heiluen, kun tiesi mihin mennään. Ja hoitohuoneessa käsittelyä odottaessaan se hyppi innosta tasajalkaa :) Että voisi sanoa sen olevan varsin hoitomyönteinen :) Hoidon aikana se toki silti vähän kiemurteli hankalia kohtia käsiteltäessä, mutta muuten rauhoittui hyvin aloilleen ja silmät painuivat välillä umpeen. Myös Vinski ja Snoopy antoivat hyvin käsitellä ja niiden reaktioista pystyi hyvin lukemaan asioita.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti